Olen avoliitossa elämäni naisen kanssa erottuani 1v sitten. Itsellä 3 hyvin tasapainoista teini lasta jotka hyväksyvät minun valintani ja uuden puolisoni. Puolisollani 3 hyvin traumaattista teiniä, joita on puolisoni ex mies, alkoholisti kohdellut kaltoin. Avopuolisoni ollut yksin 3v ja teinit ovat nenän päällä. Olen ostanut puolisoni exn osuuden talosta ja olen muuttanut sinne. Kolme teiniä hyppivät kuritta ja huutavat huoraa ja paskaa, kiukuttelevat, yksi jäänyt kiinni myymälävarkaudesta. Olemme hyvin toimeen tulevia ja asumme hyvin arvostetussa ympäristössä. Talouden kanssa ei ole ongelmia. Avopuolison lapset ovat ottaneet minut sinänsä erittäin hyvin kunnes olen noin 1v jälkeen alkanut puolustaa puolisooni kohdistuvaa kettuilua ja huutoa. olen halunnut pysyä erossa vaikkakin keskustelemme asioista yhdessä näiltä "hirviöiltä" salassa. Kun heidän äiti ostaa heille vaatteita tai kustantaa matkan vaikka Bangkokiin niin he ovat tyytyväisiä mutta kun joku menee vikaan niin hän on huora ja paska akka. Kun minä olen puuttunut nimittelyyn niin perheen vanhin 18v on sanonut minulle että minun pitää lähteä v..tuun tai lähettää hänet pois. Olemme avopuolisoni kanssa katsoneet tätä huutoteatteria kysymysmerkkinä. He saavat kaikkea mutta eivät anna mitään. Ei edes pientä kiitosta tai joululahjaa äidilleen. Katkeruuden isää kohtaan ymmärrän jollain tapaa koska hän on ollut todella traumaattinen ja jopa väkivaltainen. Minä olen rauhallinen ja harkitseva mutta olen alkanut ajatella että mihin tämä johtaa. Lapset syävät lääkkeitä joka vaivaan ja juoksevat lääkärillä pienestäkin vaivasta. Psykoterapiassa ovat myös. Yhtä kaikki, jopa 15v teinit ovat sitä mieltä että isä on pilannut heidän elämänsä ja åidillä on surkea elämä. He huutavat kilpaa tuskaansa. Mitä tehdä? Olen omalla rauhallisella tavallani ollut tässä 1v ja nyt alkaa patterit loppua. Lapset eivät tunnu koskaan oppivan yhtään mistään vaan tavallaan nauttivat siitä että on poikkeustila. Nyt olen itse joutumassa tulilinjalle koska olen alkanut puolustaa itkevää avopuoliosoani. Ei ole kaukana se että ehdotan hänelle että hän jättää nämä hirviöt ex miehelleen ja me muutamme ulkomaille josta käsin voin hyvin tavata omia lapsiani.
Uusioperheen ongelmat
peccary
161691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
melkoinen, täytyy tunnustaa.
Ymmärrän hyvin että voimanne alkavat olla vähissä. Kannattaa varmaan miettiä ihan perheterapiaa, jossa saisitte neutraalimman maaperän lähteä purkamaan tilannetta?
Lapset ovat siinä mielessä hankalasa vaiheessa, että heidän oma psyykkinenja fyysinen kehityksensä on kaikkein ailahtelvimmillaan. Maailma tuntuu perin peloittavalta ja kurjalta paikalta. Ensin oli lapsuus joka oli turvattomuutta (?) ja epävarmuutta täynnä. Sitten ero jossa äiti ehkä yritti korvata kaiken, mistä lapset ovat jääneet paitsi. Se on voinut tuoda turvattomuutta lisää, sillä hyvin helposti vallankäyttö annetaan lapsille ja rajat jäävät piirtämättä. Nyt kun tilanne on rauhoittunut, niin paradoksaalista kyllä, heillä on jo sen verran turvallisuutta että uskaltavat tuoda oman pahan olonsa esiin. Tosin se tulee kiertoteitse, eikä mitenkään järkevässä muodossa. Tosin sitä ei tuon ikäisiltä voi olettakaan.
Voi olla että niin kauan kun lapset voivat manipuloida teitä, he käyttävät sitä hyväkseen. Ymmärtämättä että he itse huonontavat tilanetta pahempaan suuntaan. Kun he saavat teidät hermostumaan, itkemään, huutamaan jne. he tietävät olevansa niskan päällä. Toisaalta he voivat toivoa, että te seisoitte vakaana ja pitäisitte rauhallisesti ja lujasti kiinni rajoista. Mitä saa tehdä, miten käyttätyä tai kohdella toisia.
Voi olla että jos tilanne karkaa käsistä, pieni välimatka ei olisi paha. Kuitenkin niin että suhteet säilyisivät arkielämässä. He voisivat olla teidän kanssanne niin kauan, kuin ovat kunnolla, mutta poistuvat kun käyvät ilkeiksi. Lapsille on syytä kuitenkin kertoa, että tämä ei tarkoita heidän hylkäämistään vaan heidän suojaamistaan siltä, ettei he vahingoita läheisiään tai itseään.
Niin, eivä tlapset ole hirviöitä siksi että heillä jokaisella on oma tuskansa. Se tekee heistä inhottavasti käyttätyviä, joiden lähelle ei ole hyvä mennä. Yksin he eivät kuitenkaan löydä ulos tuolta tuskastaaan, joten miettikää mitä apua heille voisi olla tarjolla?
jos käytöstapoja ei ala löytyä. On se kumma kun vanhemman pitää olla "lapanen" Kova kovaa vastaan ei täällä maailmassa muuten pärjää. Kurihan saadaan jos haluja löytyy.
Aikamoinen tilanne teillä. Minkä ikäisiä teinit ovat?
Jos 18v heidät voi jo ohjata asumaan omilleen ja käymään terapiassa.
Välit paranee niin.
Ette te mitään pyykkisäkkejä vaimonne kanssa ole. Ei lapsilla ole oikeutta käyttäytyä noin.
Kuulostaa siltä että he ovat saaneet kaiken haluamansa aina. Ja eivät kunnioita äitiään lainkaan.
Olisiko aika kiristää kukkaroa ja opettaa ettei mitään saa ilmaiseksi?
Esim hyvällä käytöksellä saa harrastella ja uusia vaatteita, huonolla ei saa mitään.
Suosittelen perheterapiaa, jos sekään ei auta on sitte vaihtoehdot vähissä. Kasvatuslaitos, jos kotona ei heidän kanssaan pärjätä/jakseta. Senkin vaihtoehdon kertoisin heille. Jos yritys parempaan ei lähde heiltä.
Kovaa, mutta karua. Niinkuin teillekkin vanhempina.
Yritetty on ja perheterapiassakkin ovat olleet äitinsä kanssa. Teinit 15 (kaksoset) ja 18v katsovat kuitenkin että syy ei ole missään olosuhteissa heidän ja se antaa oikeutuksen käyttäytyä ihan miten lystää. He ovat myös petoja toisilleen.Jos jollain on uneton yö nin tv laitetaan auki piittaamatta muista, ovia paiskotaan yöllä ja ruokaa aletaan tehdä vaikka keskellä yötä. Heidän tavarat lojuvat sikinsokin pitkin taloa ja heidän omat huoneensa ovat kuin kaatopaikkoja. He käyttävät kotia kuin hotellia ja huonepalvelua. Silti äiti jaksaa kirjoitella ennen töihin lähtöään hyvän päivän toivotuksia, ostaa kaikenlaista sekä kuskaa ja roudaa. Kiitosta ei tule ja heti jos joku ei mene heidän suunnitelmien mukaan niin alkaa huuto.
Minä en aio enää olla sivustakatsoja vaan aion panna kurin ja järjestyksen koska tällä tavalla ei voi enää elää. Puolisoni ei ole tähän pystynyt koska hän on yksin kolmea "petoa" vastassa. Hän vain nykyisin menee huoneeseensa itkemään. Nämä kolme ovat vielä verbaalisesti niin taitavia että he pussittavat äidin mennen tullen. Jos jääkaapista puuttuu jotain niin tulee huutoa. Sitten kun sitä "jotain" hankitaan niin sitten se ei enää kelpaakkaan vaan joudutaan heittämään pois kun on mennyt vanhaksi. He ovat oppineet sangen taitaviksi manipuloijiksi ja äiti on alistunut siihen koska hän säälii heitä oman terveytensä kustannuksella. En ole missään perheessä nähnyt sellaista lääkkeiden määrää jota nämä kaatavat kitoihinsa. Kahdella heistä on itsetuhoisia uhkailuja ja toinen on hakannut päätään ja viillellyt itseään. Miksi? Koska elämä on paskaa ja heidän isä on kamala. Kieltämättä heidän isä on aikamoinen pahe pesä, koska on ollut väkivaltainen lapsia kohtaan ja hän suosii poikaa mutta tytöt ovat ilmaa.
Olen itse elänyt väkivaltaisen juopon kanssa, ja näitä suhteita leimaa vahvasti se, että ne perheen muut osapuolet elävät täysin sen alkoholistin alla, alistettuina, ja alkoholistin juomaputket määräävät tahdin. Alkoholisti on itsekeskeinen ihminen, ja hänen omaisensa ovat alistetussa asemassa myös kuivina kausina. Jotta teidän tilanne siellä kotona pääsee oikeille raiteilleen se eniten terapiaa tarviva yksilö talossanne on vaimosi. Hän on ollut edellisessä suhteessaan se kynnysmatto, ja lapset ovat oppineet kohtelemaan häntä yhtä huonosti kun se edellinen mies on kohdellut. Eli vaimosi on vahvistettava itseään ja pyrittävä pois siitä kynnysmaton roolista. Tällainen nainen on liian kiltti, ja tästä syystä hän ei tuota auktoriteettiasemaa saa lastensa silmissä, jos hän edelleen nyt on alistuu, tällä kertaa lastensa vallan alle.
Kyllä. lapset ovat tietysti myös kärsineet mewnneistä kotioloista, ja tällä hetkellä he omalla käytökseltään kuullostavat siltä, että samaistuvat siihen kotityranni-alkoholistiin ja jatkavat hänen tapaansa pitää perheen äitiä sylkykuppina ja kynnysmattona. Eli vaikka kuinka haluasit ratkaista ongelman, sinä et siihen pysty. Vaimosi on lasten äiti, ja hänen on otettava nyt vanhemman rooli käyttöön. Liian kilttinä hän yrittää olla lastensa ystävä, mutta hankalien teinien kanssa tästä seuraa vain ongelmia, ja teini kyllä käyttää valtaansa, jos vanhempi alistuu huonolle kohtelulle.
Vaimosi on siis pyrittävä laumansa johtajaksi jälleen ja asetettava lapsilleen ne rajat, jota he nyt niin kovasti yrittävät provosoida esiin, ja joihin äiti ei kykene vastaamaan, koska on tottunut olemaan alistettu. Jos sinä pyrit olemaan se auktoritetti lasten elämässä se tietää entistä pahempaa kapinaa lasten osalta, ja tämä on yksi uusperheiden vitsaus, sillä kasvatusvastuu ja rajojen asettelu on aina sen biologisen vanhemman tehtävä. Sinulla toki on todella tärkeä tehtävä, ja se on tukea vaimoasi ja olla hänen liittolaisensa, jotta hän pystyy olemaan se vahva, lujatahtoinen äiti, jota nämä lapset tarvitsevat.
Lapset oireilevat aina, mikäli jompikumpi vanhemmista tai pahimmassa tapauksessa molemmat, eivät hoida vanhemmuuttaan kunnolla. Alkoholsitiperheessä kumpikaan vanhemmista ei kykene hoitamaan tehtäviään hyvin, sillä valta-asetelma ja perheen ilmapiiri on ihan perustuksiaan myöten mätä. Lapsille voi tyrkyttää terapiaa vuosikaudet, mutta mikään ei muutu, jos ei se vanhempi, jolla siihen olsi rahkeet, ota sitä omaa vanhemmuuttaan taas hallintaansa. Tässä tapauksessa lasten isältä ei voi odottaa yhtään mitään, hänhän on sairas. Vaimosi on siis avainasemassa, ja muutos lähtee vain siitä, että hän hoitaa oman osuutensa nyt paremmin kuin hyvin. Varastelu tulkitaan muuten yleensä niin, että lapsi hakee vimmatusti sitä auktoriteettihahmoa, eli omaa äitiään, ja mikäli oma äiti ei kutsuun vastaa, ja aseta niitä rajoja, loppupeleissä tuo auktoriettiaseman saava on yheiskunta, poliisi ja vankila. Traagista, mutta totta.
Voimia ja viisautta teille!
Tämä vanhin tytär saapui kotiin, siis tämä joka huuteli v.ttu ja p.skaa sekä toivotti minut ja äitinsä myös sinne. Koputin oveen ja sanoin että haluan puhua sunnuntaista. Hän sanoi ettei halua mutta sanoin että minä haluan. Hänen pulssi nousi ja alkoi taas huutaa. Sanoin että minua tai heidän äitiään sekä sisaruksiaan ei puhutella tuolla tavalla enää koskaan. Aivan oikein kuten tuossa joku yllä sanoikin niin minulla ei ole vanhempien auktoriteettia. Minulle huudettiin että minä en ole mikään määräysten antaja. Olin ajatellut tämän etukäteen ja sanoin että "Mutta minun ja äitisi omistamassa talossa ei huudeta noin ja käyttäydytä niin" Hän yritti paiskata oven nenääni kiinni ja estin sen. Sanoin että meidän talossa ei paiskita ja riehuta. Noo, hän alkoi pakkaamaan ja sitten olikin jo helvetti irti kun hän keksi väittää että otin hänen ranteesta kiinni. Sillä hän sai sisarukset kääntymään minua päin. Nou, nou, nou, en todellakaan. En ikinä ole koskenut enkä koskisi, se on nyt aika selvä juttu. Anyway olimme onneksi heidän äitinsä kanssa sopineet etukäteen mitä tehdään kun sokka irtoaa kranaatista. Hän jatkaa siitä mihin on itse jäänyt, eli siihen että haluaa kunnioitusta ja sääntöjen noudattamista. Saa nähdä mitä näiltä raunioilta syntyy. Ilmoitin tälle esikoiselle että jos ei osaa käyttäytyä niin pysyttelee pois silmistäni. Kas niin, tosiaan yksi lapsista sanoi että vannoo vielä tappavansa minut. Totesin että lieneekö poliisille tehtävä ilmoitus tappouhkauksesta jolla on monta todistajaa.
Summa summarum: Minun oli vain pakko vetää raja, koska jos olisin vaiennut tästä saamastani huudosta niin minut olisi juntattu ennenpitkää samaan kynnysmattosarjaan. Kunhan tilanne tästä rauhoittuu niin minä ainankin uskon että nyt kun on käyty pohjalla ja määritetty säännöt niin uuden elämän rakentaminen voi alkaa
Ymmärrän hyvin ongeman. Elän uusioperheessä, jossa poikani asuu minun ja uuden mieheni kanssa. Samantapainen (ei onneksi noin raju) pyyteiden esittäminen ja kiittämättömyys vaivaa omaa poikaani. Itse olen luultavasti erosta tuntemastani syyllisyydestä johtuen antanut poikani käyttää kiltteyttäni hyväkseni, josta nyt maksan hintaa. Olen alkanut pikkuhiljaa ottaa valta-asemaani takaisin uuden mieheni avustuksella. Joten olet varmasti vaimollesi suureksi avuksi jos perheen miehenä autat ja tuet vaimoasi tällä uudella tiellä kohti varmempaa vanhemmuutta.
Uskon, että "kurista" on enemmän etua kuin haittaa näille lapsille tulevaisuudessa kuin nykyisestä kurittomasta elämästä. Vaikka se saattaakin aiheuttaa heille aikamoista hämmennystä nykytilanteessa. Oppimalla uusille tavoille he oppivat samalla omaa tulevaa parisuhdettaan varten tarvitsemiaan käyttäytymismalleja, myös vanhemmuuden malleja.
Tärkeintä kaiken keskellä on varmistaa, että rakkaus lapsia kohtaan on pysyvää, vaikka tavat muuttuvatkin. On kuitenkin niin, että tuon ikäisten lasten tulee jo oppia tunnistamana myös muidenkin tarpeita. Perhe on kuitenkin yksikkö, jossa kaikkien pitäisi viihtyä. Myös isäpuolen ja äidin.
Tsemppiä sinulle ja vaimollesi. Olette hyvällä tiellä.
Olen hyvin kiitollinen kaikista annetuista näkökulmista, koska se antaa voimaa jaksaa ja yrittää mutta myös tunnustusta siitä ettei itse ole aivan aavikolla. Esikoinen lähti isänsä ollessa matkoilla tiehensä valtavan huudon kera ja koko talo on itkenyt. Tapahtui ihme. Toinen 15v kaksosista (poika) tuli makuuhuoneeseemme juttelemaan jonne olimme vetäytyneet miettimään ja ajattelemaan. Hän sanoi, että esikoinen on väärässä ja minun reaktioni oikea. Hän sanoi että ilman minua olisimme jo katuojassa. Toinen kaksonen 15v(tyttö) vaikuttaa jotenkin ymmärtävän tilanteen oikein mutta on edelleen edestaas soittelevan esikoisen uhri, joka käyttäytyy tismalleen samoin elkein kuin väkivaltainen ja manipuloiva isänsä.
Sanoin puolisolleni että tästä ei sitten peräännytä, koska jos niin tapahtuu olemme hänen kanssaan ovimattoja lopun elämäämme. Hän on samaa mieltä. Aion ajaa tilanteen esikoisen kanssa niin ahtaalle, että hän lopulta tulee äitinsä luokse ja pyytää anteeksi käytöstään koska nyt on enää vaihtoehtona isänsä luokse muutto jota he eivät halua missään tapauksessa. On siis niin että minun ja puolisoni kanssa on paskaa huolimatta suojasta, ravinnosta ja ylellisyydestä mutta ylpeys ei anna periksi myöntää että elämä on parempaa meidän kanssa. Sanoin puolisolleni että tämä tie on kuljettava loppuun ja kun lapset tulevat luoksemme ilman aseita ja uhkailuja niin anteeksianto on taattu. Siitä voisi alkaa uuden elämän rakentaminen.
Entä jos ei ? Entä jos minun voimani ja haluni loppuvat ja pahaolo voittaa rakkauden puolisooni? Tässä iässä (47) ei enää halua pelastaa lapsia jotka eivät edes itse halua tulla pelastutetuiksi. Tiedän sen että mikäli nyt ei viedä asioita päätökseen, niin nämä lapset tulevat kohtaamaan ja projisoimaan kaikki ongelmat omien tulevien puolisoidensa ja lastensa kautta. Draama vaan jatkuisi sukupolvesta toiseen. Miksi? Vain yhden tolvanan takia joka oli lasten kriittisessä iässä kyvytön hoitamaan vastuuta kun äiti oli työnsä luonteen takia jatkuvasti "lennossa". Tätä ei kestänyt heikko mies joka aina avasi kierrekorkin ja siirsi huonon ja heikon itsentuntonsa agressiot nyrkillä lapsiinsa.
"Minä en aio enää olla sivustakatsoja vaan aion panna kurin ja järjestyksen koska tällä tavalla ei voi enää elää. "
Oikea asenne, olisitpa ottanut tuon sillä hetkellä kun muutit taloon eli tullut isännäksi taloon.
Kunhan vain saat avopuolisosi tuen tuolle, niin eiköhän ne asiat siitä ala lutviutumaan. Malttia vaan tarpeeksi ja liinat tiukalle.
Varmaan se lahjomine pitäisi ensimmäiseksi lopettaa ja ostella sekä kuskata paikasta toiseen ainoastaan hyvän käytöksen perusteella. Ja muutenkin teidän perheet säännöt miettiä uusiksi.
"Aion ajaa tilanteen esikoisen kanssa niin ahtaalle, että hän lopulta tulee äitinsä luokse ja pyytää anteeksi käytöstään koska nyt on enää vaihtoehtona isänsä luokse muutto jota he eivät halua missään tapauksessa."
Tuo passitus isän luokse kyllä aivan varmasti toimii ja aivan helevetin hyvin. sillä saa kunnolla painetta, kun ei ota uhkailuja vakavissaan vaan toteaa, että sinne voi lähteä vaikka heti ja te voitte auttaa pakkaamisessa ja viette ovelle saakka.
Teidän kahden asenteen pitää olla että jos esikoinen haluaa isänsä luokse, niin sinne kyllä saa mennä. Ette voi alkaa luistamaan jos esikoinen oikeasti haluaa katsoa kortit loppuun saakka. Sitäpaitsi kyllähän sieltä isän tyköä pääsee hyvin nopeasti takaisinkin. Muutenkin arvelisin että teidän perheessä nimenomaan esikoinen on se joka aiheuttaa ongelmia ja tilanne rauhoittuu olennaisesti jos ja kun hän muuttaa pois, kuten tuossa iässä on jo aikakin.
eli patistelkaa se 18-vuotias penikka ulos talostanne.
Olen samaa mieltä,äiti tarvitsee tukea ja voimia.Itse olen ollut yksinhuoltaja viidelle lapselle ja koville otti pahimmassa murrosikävaiheessa.Kuitenkin ajattelin että äidillä on oikeus ja myös velvollisuus vaatia lapsiltaan kunnioitusta ja arvostusta.Meillä ei ollut perheessä alkoholiongelmaa,joten alkulapsuuden tilanne oli varmaan ihan eri kuin näillä lapsilla.
Suurin ongelma varmasti on lasten tottuminen tietynlaiseen ajatusmalliin ja siihen,että äidille ei anneta mitään arvoa.Ja luulen,että suuret valtataistelut on tiedossa,jos äiti nyt saa voimia ja alkaa toteuttaa rooliaan.
oli miten oli,niin jonkinlainen vastuu on tuon ikäisellä jo omasta käytöksestään.Elin 10 vuotta yksinhuoltajana ja siihen aikaan oli noin hiukan liioitellen kolme murkkua ja kaksi uhmaikäistä.Kyllä äidin voimavaroja koeteltiin,mutta niistä vuosista selvittiin.Nyt jo aikuiset lapseni kunnioittavat ja arvostavat minua ja vaikka joskus oli rajoja pidettävä voimiensa äärirajoille,niin se vaan täytyy jaksaa.Äidillä on oikeus ja myös velvollisuus vaatia sitä kunnioitusta jos annat itsesi kynnysmatoksi,jonka yli nuoriso kävelee,niin senhän ne tekevät ja ehkä ei myöhemminkään kunnioitusta löydy.
Joskus tuntuu että ne vanhemmat jotka kaikkensa uhraavat ja toteuttavat lapsensa joka ainoan toiveen,saavat kaikkein vähiten kunnoitusta ja kiitosta lapsiltaan
Silloin kun lapset tulevat, kuten nuo 15 vuotiaat, omaalotteiseti luoksenne, asioiden selvittelyn jälkeen on niin hyvä halata, koko perheen kanssa. Kaikki vain yhteen ja kädet toistenne ympärille. Samalla todistaa että me olemme yhtä perhettä ja huolehdimme toinen toisistamme.
Tuo, jos mikä, antaa lapsille konkreettisen yhteenkuulumisen ja turvallisuuden tunteen. Kokeilkaapa, saatte yllättyä kun lapset eivät laitakkaan hanttiin.
Olette menossa aivan oikeaan suuntaan. Nyt olikin korkein aika asettaa rajoitukset ja ohjeet. He olivat jo, kuten saitte huomata, menossa lujaa vauhtia hunningolle. Tuo että äiti menee eri huoneeseen itkemään, on paljon helpompaa kuin ottaa ohjakset omiin käsiin ja tietoisesti ohjata lapsia. On hyvä että ainakin sinä olet huomannut sen ja aloitit vaatia asiaankuuluvaa käyttäytymistä lapsilta.
Tärkeintä nyt onkin ettette anna asioiden lipsua vanhaan helppoon sairaaseen kaavaan vaan heti lasten riehumisen alettua rauhallisella äänellä vain toistatte että tuo käytos ei kuulu enää meidän perheeseen. Saattaa olla että sitä täytyy toistaa saman kohtauksen aikana useamman kerran. Niin kauan kun lapsi huomaa että aikuinen pitää ohjaksista kiinni, hän tuntee olonsa turvalliseksi ja nuo riehumiskohtaukset vähenevät.
Mitä taas tulee huoneiden kuntoon, kokeilkaapa tätä: Perjantai iltapäivällä, taas hyvin rauhallisella äänellä, kerrotte että viikonlopun aikana kaikki tavarat on saatava järjestykseen ja huone siistiksi johon kuullu imurointi ja polyjen pyyhkiminen.
Sunnuntai-iltana tai viimeistään maanantai aamuna menette (kun lapsi on poistunut huoneestaan kouluun) ison roskapussin kanssa ja keräätte siihen joka ikisen esineen sille kuulumattomalla paikalla, kuten vaatteet , kirjat jne lattialla. Viette pussin ulos ja lapsen kysyesä missä tavarat ovat, vain kerrotte että mitään ei ole heitetty pois, hän voi hakea ne yksikerrallaan ja itse laittaa ne asiaankuuluville paikoille.
Seuraavalla viikolla sama. niin kauan kunnes viesti menee pysyvästi jakeluun. Ellei tuo toimi, niin sitten vain ääneen todistatte että koska hän ei tuon vertaa piittaa teidän ostamista tavaroista, niillä ilmeisesti ei ole mitään arvoa joten seuraavan kerran ne annetaan hyväntekeväisyyteen.
Noissa senarioissa kaikista tärkeintä on pitää ääni hyvin asiaankuuluvana ja rauhallisena. te ette missään tapauksessa halua väittely ja riehunta matsia. Vain toistaa suoraan itsestään selviä asioita.
jossa ei ole huonoja vaikuttimia.
18-vuotiaan voi helposti laittaa ruotuun, koska senikäisen voi hyvinkin nakata talosta pihalle, kunhan vain saat avokkisi tuen asialle.
Jos vanhin on jo 18 niin pistäkää pomilleen, hankkikoon oman elämän ja kämpän jossa kiukutella itekseen niin paljon kuin sielu sietää. Sitä mukaa kun kakarat kasvaa niin pentue pesästä pihalle. Talo alkaa rauhoittua sitä mukaa kuin huoneet tyhjenee. Kun kaikki on saatu matkaan niin myytte kämpän ja muutatte minne mielitte ja hommaatte pienemmän asunnon jossa "ei ole sijaa majatalossa" muuta kuin hetkellisille vierailuille.
Ei niille kiukutteleville teineille mene minkään jakeluun jos eivät opi itse kantapään kautta. Vanhemmat mollataan ja nollataan vaikka opettaisit kädestä pitäen miten eletään.
mieheni on alkoholisti isän kopeista,lastenkodin kautta aikuisuuteen tullut-normi mies,ei katkera eikä isäänsä syytä jos joku pieleen menee.