Junnelliuksen
Talo.
81304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Selvästi oli sanottu ainakin kahteen kertaan, että asuin-ja liikehuoneistoksi.
Kaupunki lupautui kaavoittamaan kyseisen korttelin asuin-ja liikehuoneistolle sopivaksi.
Eli selkokielellä:- nykyinen talo nurin ja jonkinlainen asuinkerrostalo tilalle, varustettuna muutamalla ylimääräisellä neliöllä liikehuoneistoja varten.
Hiphurraa ja taas Kemi saa uusia asukkaita uusiin koteihin.
Junnelius-talo on suojeltu rakennus. Eikö se tarkoita, että sitä ei saa purkaa. Toisaalta mistä näitä kavereita tulee, jotka luulevat voivansa harjoittaa kuihtuvassa kemissä kiinteistösijoittamista.
Kaupan ehtona on asemakaavan muutos. Kun Junnelius on kalliopinnalla ja tontilla on
kahden metrin korkeusvaihtelut, käy asia kaupungillekin tosi kalliiksi.
Tiloista lähti jo Yleisradio ja palvelukeskus Majakka ajettiin ulos.
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta miksi asemakaavan muutos tulee kaupungille kalliiksi korkeusvaihtelun ja kallion vuoksi?
Ei voi olla Junneliuksen asemakaava nykyisillääkään kunnossa.
Talo on kolmikerroksinen ja piharakennus löytyy.
Jos sitä yrittää muuttaa, tarvitaan ainakin kaivinkonetta ja pari dynamiittia.
"Tiloista lähti jo Yleisradio ja palvelukeskus Majakka ajettiin ulos" - kirjoittaa Majakkalainen... miksiköhän?
Eiköhän Majakka lähtenyt ihan omasta tahdosta... Ulos sieltä ei ole ketään ajettu.. jatkaahan Junneliuksessa vielä Yhteisötalous ja Kulttuurivoimala, jotka eivät katsoneet tarpeelliseksi muuttaa...
Junneliuksen talo tarjosi runsaasti pieniä huoneita, paljon käytäviä ja väliseiniä.
Tilat olivat nykyiselle tietotekniikan toteuttamiselle riittämättömät. Asian huomasi ensin YLE.
Kun YLEn jälkeen `Palvelutalo Majakka´ tarkoitti käytännössä tiettyjen vammaisjärjestöjen toimintaa,
tulivat esiin liikkumisvaikeudet. Majakka lähti suosiolla kun kaupunki halusi luopua oviavainten säilytyksestä.
Ei tullut vain vieläkään Kemiltä Majakalle vammmaisia tyydyttäviä tiloja: Toinen kerros Merihovin talossa.
Nykyisetkään tilat eivät ole tarkoitettu varsinkaan liikuntavammaisille.
Varmaan p-metalli oy laajenee.