Lomautus, irtisanominen työhön kutsu.

Paska firma

Ensin minut lomautettiin ja sitten irtisanottiin. Irtisanomisilmoituksessa ei puhuttu mitään työvelvoitteesta, eikä minua ole kutsuttu töihin, puhelimessa esimies kertoi että palkka maksetaan kotiin ja voisin viimeisenä työpäivänä käydä palauttamassa hallussani olevan työnantajan omaisuuden.

Tiedän että nyt olisi asiakkaalla tarve muutaman päivän työhön, mutta ei kai minun tarvi sinne lähteä? Ajattelin itse niin että kun minua ei ole kutsuttu töihin, niin en ole työvelvollinen. Jos taas työnantaja suorittaa työhönkutsun niin eikös se mitätöi samalla irtisanomisen?

Vähääkään ei kiinnosta toimia kyseisen työpaikan nimissä enää koskaan yhtään missään.

2

1092

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 29

      Irtisanominen sitoo aina. Vaikka irtisanominen olisi ollut laiton, niin se mikä on tehty on tehty. Palata ei ole pakko.

      Jos te olette sopineet suullisestikkin, ettei työvelvoitetta ole, ei työnantajalla ole yksipuolista oikeutta muuttaa sitä.

      Tulipa mieleen lisätä asian sivusta, että et voi tehdä tuota muutamaa päivää myöskään suoraan tuolle asiakkalle. Se voitaisiin katsoa kilpailemiseksi työnantajan kanssa, mikä oikeuttaa työsopimuksen purkuu ja palkanmaksu päättyy välittömästi. Eli lopulta irtisanomisajalta et saisi palkkaa. Eri asia on, jos se sopii ex-työnantajalle ja se antaa luvan.

      • piti maksaa palkka

        Se nyt ei tässä vaiheessa enään merkkaa mitään jos loppuajan palkka jää saamatta, kyse on vain parista viikosta, varsinkaan jos niiltä saa palkkaa toisesta paikasta tai edes työttömyyskorvauksen. Tietysti työkkäri voi tulkita että aiheutin itse työsuhteen purun ja kieltäytyisi maksamasta korvausta noilta päiviltä. Tosin aika erikoista jo työn vastaanottamisesta rankaistaan.

        Mutta nythän oli juuri korkeimmassa oikeudessa tapaus, jossa irtisanottulla ei ollut työvelvoitetta ja hän meni toiselle työntantajalle töhin ja työnnataja määrättiin maksamaan koko irtisanomisajan palkkka, myös siltä ajalta kun työntekijä oli toisella töissä. Tosin tuossa ei ole mainittu että oliko uusi työnantaja kilpailija ja olisiko sillä ollu edes merkitystä asiassa, ilmeisesti ei kun ei ole mainittu.

        http://www.kko.fi/53092.htm


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      509
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe