Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa jo reilun vuoden. Etenimme alussa hitaasti emmekä missään vaiheessa virallisesti sopineet seurustelevamme, mutta seurustelua se oli selkeästi tarkastelipa asiaa mistä suunnasta tahansa. Suurin syyni ottaa varovasti oli se, etten uskonut hänen olevan kiinnostunut minunlaisestani naisesta ainakaan vakavammin ja mitään yhden yön seikkailua en kaivannut. Mies on minua neljä vuotta vanhempi, työssä käyvä, urheilullinen, fiksu ja mukava. Minä sensijaan olen epävarma, ujo jännittäjä. Toisin kuin hän, olen kuitenkin seurustellut aiemmin muutaman kerran. Suhteessamme on kommunikaatio-ongema, koska emme alunalkaenkaan ole keskustelleet suhteestamme tai muista syvällisistä asioista. Keskustelu tuntuu hyvin vaikealta aloittaa - varsinkin kun olen ujo. Tuntuu myös, etten kehtaa vaatia keskustelua tai asioiden puimista, koska tiedän, ettei hän pidä ihmissuhdedraamasta. Mies myös salasi pitkään seurustelumme perheeltään ja ajattelin sen johtuvan siitä, että olen hiljainen enkä sellainen ihannetyttöystävä. Ei tuntunut kivalta olla "ei hyväksytty."
Lähtökohtaisesti ajattelen ja kuvittelen liikaa sekä ajattelen liian negatiivisesti itsestäni ja tämän vuoksi muutaman kerran olen pelännyt hänen suuttuneen minulle jonkun olemattoman asian takia tai jättävän minut. En kuitenkaan sano näitä asioita ääneen, vaan yritän olla mukavampi. Mies myös katselee ja kommentoi hyvännäköisiä naisia esimerkiksi, kun katselemme elokuvaa. Kuitenkaan yhtä kertaa lukuunottamatta hän ei ole sanonu minua kauniiksi. Ehkä se on vaikeampaa. Emme keskustele tunteista tai muista herkistä aiheista. Olen kerran sanonut tykkääväni hänestä ja hän vain hymyili. Olen myös yrittänyt jutella seurustelumme alkuajoista ikään kuin muistelevaan sävyyn, mutta siihenkään ei tullut suurta kommettia. Pahaa oloani lisää myös ongelmat seksissä - lähinnä minulla. En koskaa saa ja poikaystäväni tuntuu yrittävän monenlaisia juttuja parhaansa mukaan. Olen innokas, mutta silti niistä ei ole ollut apua. Pelkään lähinnä, että mies kyllästyy ja pelkään myös sanoa, ettei kannata yrittää turhaa noin paljon. Haluaisin avoimemman ilmapiirin ja keskustelua. Tuntuu, että jos vaikka itken, kun itkettää mies vaan kiusaantuu. Koen tarvetta jakaa tunteitani ja keskustella asioista - eikö se kuulu parisuhteeseen? Haluaisin miehen olevan ylpeä minusta ja pitävän minua tärkeänä. Nykyään ei aina tunnu siltä. Miten saan avattua keskustelua ja miten saa sanottua asiat ilman, että kuulostan valittavalta ja vaativalta? Toki meillä on myös hyvin hauskaa yhdessä ja vitsailua ja muuta - nautin hänen seurastaan suuresti ja hänen kanssaan on ihana keskustella, koska hän on niin fiksu jne.
Toivottavasti joku osais kommentoida/ jakaisi ajatuksia.. : )
Lähtökohtaisesti ajattelen ja kuvittelen liikaa sekä ajattelen liian negatiivisesti itsestäni ja tämän vuoksi muutaman kerran olen pelännyt hänen suuttuneen minulle jonkun olemattoman asian takia tai jättävän minut. En kuitenkaan sano näitä asioita ääneen, vaan yritän olla mukavampi. Mies myös katselee ja kommentoi hyvännäköisiä naisia esimerkiksi, kun katselemme elokuvaa. Kuitenkaan yhtä kertaa lukuunottamatta hän ei ole sanonu minua kauniiksi. Ehkä se on vaikeampaa. Emme keskustele tunteista tai muista herkistä aiheista. Olen kerran sanonut tykkääväni hänestä ja hän vain hymyili. Olen myös yrittänyt jutella seurustelumme alkuajoista ikään kuin muistelevaan sävyyn, mutta siihenkään ei tullut suurta kommettia. Pahaa oloani lisää myös ongelmat seksissä - lähinnä minulla. En koskaa saa ja poikaystäväni tuntuu yrittävän monenlaisia juttuja parhaansa mukaan. Olen innokas, mutta silti niistä ei ole ollut apua. Pelkään lähinnä, että mies kyllästyy ja pelkään myös sanoa, ettei kannata yrittää turhaa noin paljon. Haluaisin avoimemman ilmapiirin ja keskustelua. Tuntuu, että jos vaikka itken, kun itkettää mies vaan kiusaantuu. Koen tarvetta jakaa tunteitani ja keskustella asioista - eikö se kuulu parisuhteeseen? Haluaisin miehen olevan ylpeä minusta ja pitävän minua tärkeänä. Nykyään ei aina tunnu siltä. Miten saan avattua keskustelua ja miten saa sanottua asiat ilman, että kuulostan valittavalta ja vaativalta? Toki meillä on myös hyvin hauskaa yhdessä ja vitsailua ja muuta - nautin hänen seurastaan suuresti ja hänen kanssaan on ihana keskustella, koska hän on niin fiksu jne.
Toivottavasti joku osais kommentoida/ jakaisi ajatuksia.. : )
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yhdestä kirjoituksesta on aina hankala tehdä suuria johtopäätöksiä. Sinun tekstistäsi kuitenkin tulee sellainen kuva että ette edelleenkään ole henkisellä tasolla kunnolla pari. Ette ilmeisesti sano rakastavanne toisianne ja hän on vain hymyillyt kun olet kerran sanonut tykkääväsi. Ei ihme että olet epävarmalla pohjalla niin kommunikaatiossa kuin seksissäkin. Suhtessanne ei näytä olevan vielä paljonkaan turvallisuutta ja pysyvyyden tunnetta. Et varmaan pysty luottamaan siihen että mies pitää oikeasti sinusta kun ei ole ollut halukas edes kertomaan perheelleen seurustelustanne.
Luulen että tällainen seurustelu, hidas aloitus ja "katsellaan nyt vain mitä tästä tulee" tyylinen jatko ei oikein sovi sinun epävarmalle luonteellesi. Se ei tarkoita että mies olisi välttämättä sinulle väärä, vaikka niinkin voi olla. Mutta luulen että sinä kaipaisit ennemminkin suhdetta jossa rakastutaan heti alussa voimakkaammin, puhutaan tunteista ja koetaan suurta läheisyyttä. Siitä saisit enemmän varmutta olla oma itsesi suhteessa ilman pelkoa jätetyksi tulosta.
Itse olen aikoinani tuskaillut vähän vastaavissa tilanteissa. Oli suhteita jotaka kyllä jotenkin alkoivat ystävyydellä, liukuivat jonkinlaiseen seurusteluun, mutta jotka eivät koskaan oikein tuntuneet etenevän mihinkään. Jälkeenpäin ajatellen ei niissä kuitenkaan ollut tarpeeksi tunnetta ja vetovoimaa. Emme vain olleet sopivia toisillemme vaikka kiinnostusta ja hyviä puoliakin oli paljon.
Sitten vain kerran tuli se oikea vastaan. Äkkiä ei tarvinnut pähkäillä mitään, kaikki ole helppoa ja luonnollista. Puhuimme kaikesta ja oli selvää että toinen oli se kaikkein ihanin. Tuosta on nyt jo melkein 15 vuotta ja nyt ollaan tyytyväinen lapsiperhe ja edelleen on mukavaa yhdessä.
En oikein osaa neuvoa kuinka voisit suhdettasi parantaa. Jos miehen puolelta ei ole niin suuria tunteita että hänkin olisi täysillä sitoutunut suhteeseen, et voi paljoakaan tehdä sille asialle. Et myöskään voi muuttaa miehen perusluonnetta. Jos hän ei ole keskustelevaa ja tunteista puhuvaa tyyppiä niin hän ei vain ole. Piste. SInun täytyy vain ottaa tai jättää. Sinuna en kauhean kauaa katselisi. Jos ei suhde etene tai parane niin muualta löytyy varmasti parempi. Älä tyydy vain siihen että joku on sinut ottanut. Nyt näyttää siltä että ole iloinen kun joku on vain sinut huolinut. Se ei ole oikein terve pohja suhteelle.
Minulle tulee mieleen yksi avainasia: itsetunto. Itsetunto vaikuttaa mm. siihen miten antaa muiden kohdella itseään ja mitä asioita vaatii itselleen. Lisäksi itsetunto on kytköksissä jopa siihen saako sängyssä. Usko nainen itseesi :)
Tuo mies ei ole , tai paremminkin kumpikaan teistä, valmita intiimiin suhteeseen.
Miksi siis jännität sitä. Vietä aikaa hänen kanssaan joko yksin tai muiden seurassa mutta unohda seksi hänen kanssaan. Se ei kuulosta lainkaa luonnolliselta teidän kahden välillä. On aivan tarpeetonta otta tuollaisia paineita kun ne ovat täydellisen tarpeettomia.
Anna ajan kulua ja jatkakaa hyvinä kavereina, ilman mitää suurempia selityksiä. Lisää kaveripiiriäsi, eikohän sieltä sitten aikojen kuluessa tule esiin erikoisystävä jonka kanssa haluaa viettää enemmän ja enemmän aikaa ja jota ei tarvitse koko ajan jännittää.
Nauti nuoruudestasi ilman pakkomiellettä että "täytyy olla suhde". Kyllä se kehittyy aikanaan kun oikea ihminen osuu kohdalle!
En tiedä saiko kirjoituksestani hirveän väärän kuvan - en osaa oikein sanoa sanottavaani selkeästi kirjoittamalla. Mielestäni olemme molemmat selkeästi rakastuneita, eikä siitä ole mitään epäilystä. Jatkuvasti soittelua: "Nähdäänkö?" ja halimista ja kaikkea ihanaa. Puhetta vaan ei ole syvällisellä tasolla ja totta on, että itsetuntoni on ehkä hiukan huono, mutta se ei mitenkään vaikuta siihen etteikö vois olla rakastunut silti. Eikä meidän seurustelu alkanut mistään ystävyydestä vaan siitä, että mies oli muhun ihastunut ja yritti hiukan.. öh, kömpelösti lähestyä. Kävi selkeesti ilmi, ettei hän ole vakavissaan seurustellut ja siksi se oli vähän hakemista, että tajuttiin molemmat, mitä toinen viestii. : ) itse hullaannui mieheen varsin nopeasti ja alku oli täynnä "jalat alta" hetkiä ja tuntui, että oltiin niin innoissamme toisistamme, että ei edes nukuttu viikkoon! : D
Kyllä poikaystäväni minusta tykkää - ei se ole epäselvää. Hän vaan ei osoita sitä sanoin ja siksi typerässä mielessäni aina kuvittelen kaikenlaista. Ehkä se epävarmuus itsestä jotenkin vaatisi sitten sitä huomiota ja kauniita sanoja. Ei sellaista voi vaan pyytää tai vaatia keneltäkään, jos ei se luonnostaan tule! Olen yrittänyt oppia arvostamaan tekoja enemmän, kun sanoja, mutta en silti voi sille mitään, että haaveilen kauniista sanoista. (: Mulla ei myöskään ole mitään pakkomiellettä, että pitäis olla suhde, vaan nimenomaan olen suuuuresti ihastunut ja siksi on luonnollista haluta olla toisen kanssa! ja kyllä minut nyt on jo esitelty melkein koko suvulle, mutta aluksi se vaan tuntui olevan kauhea salaisuusmeininki ja se ahdisti, koska itse olen avoin ja kaikkea muuta kun salailen henkilöä, jonka seurasta niin nautin!
En oikein osaa aavistaa, että miksi nuo vastaukset olivat niin erilaisia tai jotenkin eri kysymykseen. Haluaisin vinkkejä siihen, miten saisin sitä keskustelua jotenkin laajennettua.. tai että hänkin keskustelisi aktiivisemmin ja näin...? Miten kannustaa siis keskusteluun vaatimatta ja nalkuttamatta?
Älä yritäkään muuttaa jurottavaa, tunne-törppöä poikamies-miesystävääsi, tai lakkaa haaveilemasta tyyliin "kunpa hän sitä ja tätä, niin tulisin onnelliseksi". Sinun itsesi on nyt kasvettava naisena, ihmisenä, itsesi tuntevaan, itseäsi arvostavaan ja rakastavaan suuntaan. Jotenkin minusta tuntuu, että joko sinun olisi hyvä jutella omista asioistasi esim. psykologille tai teidän olisi hyvä mennä parina terapeutille parantamaan onnettoman toimimatonta kommunikaatiotanne. Vikaa on miehessäkin, paljon, mutta olet liian kaino nostamaan asioita päivänvaloon? Rakentavaa riitaa on turha pelätä, näin neuvona..
Olen pahoillani, mutta jos vaan työnnät pään puskaan ja toivot kaiken järjestyvän pikkuhiljaa kuin taikaiskusta, olet lopulta jumissa sairaassa suhteessa, jossa toinen käyttää valtaa jo toinen yrittää epätoivoisesti miellyttää hinnalla millä hyvänsä. Varo läheisriippuvuutta itsessäsi, ole rehellinen siitä mikä mitäkin on. Toivon, että sinulla on läheisiä luottoystäviä, joiden kanssa voit keskustella ja arvioida myös seurustelusuhdettasi, kuin pienen etäisyyden päästä.