Seurustelin muutaman vuoden miehen kanssa, jonka KUVITTELIN olevani kaikkeni. Olin täysin 100% suhteessa mukana, enkä voinut edes kuvitella elämää ilman sitä miestä. Meillä oli ihania hetkiä yhdessä, tai niin silloin vahvasti uskoin. Olin niin "sokaistunut" suhteeseen, että vasta nyt jälkikäteen ymmärrän, kuinka huonosti itseäni kohdeltiin. Mies oli kyllä asiallinen eikä väkivallasta yms. ollut kyse, mutta hän käytti kuitenkin itseäni vain hyväksi... Ja lopulta... PETTI!
Muistan ne kuukaudet, JOISTA EN MUISTA JUURI MITÄÄN! Muistan kuinka lääkärissä itkin lattialla ja minulle kirjotettiin sairaslomaa. Sen muistan, mutta en sitä.. kuinka se loma sujui. Itkin, itkin.. itkin. Makasin sängyllä, unohdin syödä.. Iloo en saanu enää mistään irti.
Ystävät piti pystyssä, kuunteli.. varmaan ihan kyllästymiseen asti. En halunnut nähdäkään enää miehiä, en kertakaikkiaan halunnut. Välttelin kaikkia mahdollisia miehiä ja onnistuin siinä hyvin.
Erosta on kulunut nyt vuosi. Kesällä ensimmäistä kertaa uskalsin hieman lähestyä miehiä, mutta koin, etten halua ystävyyttä enempää, en kenenkään kanssa. Vähän aika sitten aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa JA NYT JOS KOSKAAN NÄEN SEN:
Tää mies välittää ja huomio itseeni. Hän esittelee minut ystävilleen ja perheelleen, joka tuntuu aivan uudelta. Entinen mies piti itseäni täysin pimennossa, enkä silloin raukka edes tajunnut asiaa. Tai en halunnut tajuta, ei sillä enää niin väliä.
Oon niin ONNELLINEN tällä hetkellä, että tässä 39 asteen kuumeessakin jaksan hymyillä. Tää mies on tehny musta jälleen.. tai NIMENOMAAN; ensimmäisen kerran elämässäni niin tajuttoman onnelliseks
Muistan ne kuukaudet, JOISTA EN MUISTA JUURI MITÄÄN! Muistan kuinka lääkärissä itkin lattialla ja minulle kirjotettiin sairaslomaa. Sen muistan, mutta en sitä.. kuinka se loma sujui. Itkin, itkin.. itkin. Makasin sängyllä, unohdin syödä.. Iloo en saanu enää mistään irti.
Ystävät piti pystyssä, kuunteli.. varmaan ihan kyllästymiseen asti. En halunnut nähdäkään enää miehiä, en kertakaikkiaan halunnut. Välttelin kaikkia mahdollisia miehiä ja onnistuin siinä hyvin.
Erosta on kulunut nyt vuosi. Kesällä ensimmäistä kertaa uskalsin hieman lähestyä miehiä, mutta koin, etten halua ystävyyttä enempää, en kenenkään kanssa. Vähän aika sitten aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa JA NYT JOS KOSKAAN NÄEN SEN:
Tää mies välittää ja huomio itseeni. Hän esittelee minut ystävilleen ja perheelleen, joka tuntuu aivan uudelta. Entinen mies piti itseäni täysin pimennossa, enkä silloin raukka edes tajunnut asiaa. Tai en halunnut tajuta, ei sillä enää niin väliä.
Oon niin ONNELLINEN tällä hetkellä, että tässä 39 asteen kuumeessakin jaksan hymyillä. Tää mies on tehny musta jälleen.. tai NIMENOMAAN; ensimmäisen kerran elämässäni niin tajuttoman onnelliseks
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erosin juuri eilen rakkaasta miesystävästäni juuri tuon vuoksi, että minut pidettiin pimennossa. Ei ole luonnollista, että puolentoista vuoden seurustelun jälkeenkin minut junaillaan pois kun on vieraita (miehen paras kaveri perheineen, en ole nähnyt ennen) tulossa. Toistamiseen sama juttu. Ymmärrän että vanhat tutut haluavat vaihtaa rauhassa kuulumisia ja miehet kenties jutella miesten asioita, mutta outoa silti. Vastausta en saanut, olenko niin ruma ja mahdoton vai eikö hän koe että kuulun luontevasti hänen rinnalleen. Ei hän vienyt kotiinsakaan ennen kuin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Kotona olivat teini-ikäiset pojat silloin kun eivät ollet äitinsä luona. Kaupungilla sentään liikuttiin mutta pongaili jatkuvasti tuttujaan. Vanhemmilleen olisi esitellyt pari kuukautta sitten isänpäivänä, mutta en lähtenyt mukaan, koska olin jo ajat sitten heittänyt mielestäni että olisin voinut tulla mukaan enkä osannut siihen asennoitua yhtäkkisen mielen muutoksen jälkeen. Mahtavan hyvä suhde monella tapaa, jossa hyvät asiat peittivät muut kipupisteet, mutta jos miehestä ei tunnu puolentoista vuoden jälkeen luonnolliselta että olen tilaisuudessa kuin tilaisuudessa tai paikassa kuin paikassa hänen vierellään, niin ei hän tule tuntemaan niin myöhemminkään. Sitä ei riitä mitkään muut hyvät asiat korvaamaan, jos hänestä tuntuu ettei voi minua näyttää. Sehän tarkoittaa, etten ole hänen silmissään tarpeeksi hyvä. Minun mukaani hän on aina ollut tervetullut ja on innokaasti ollutkin mukana. Luulisin, että valtaosassa seurustelusuhteita on täysin luonnollista tutustuttaa kumppani sukuun ja ystäviin ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Minulla oli ennen ollut ongelmana, että minua on viety näytille vaikka kenen luokse ja nyt tilanne yllätti täysin.
Tällaista se on. Jos antautuu täysin suhteelle ja rakastaa vilpittömästi, voi joutua huijatuksi ja hyväksikäytetyksi. Rakkaus antaa asioille aikaa korjaantua mutta missä kulkee raja? Olet kokenut rankkoja aikoja ja ole onnellinen, että sinulla oli ystäviä pitämässä sinua pystyssä. Tuli hyvä fiilis tuosta tsemppauksestasi. Jospa minullakin vielä hymyksi muuttuisi. Muille kertoisin, että älkää ikinä jatkako suhteessa, jos ihmisarvoanne loukataan.
Hei!
Uskoisin hyvin vahvasti, että tiedän (ainakin osittain) miltä susta tuntuu :( Minut myös junailtiin erilaisista tilanteista pois, millon milläkin verukkeella.. Ja se todella sattu ja tuntu pahalta :/ Mietin ihan samoin kun sinä, että minussa oli pakko olla jotain vikaa.. Ajatteliko hän, etten osaisi käyttäytyä? Häpesikö hän jotain ulkonäössäni? Eikö hän ollut edes kertonut minusta kavereilleen?
Mutta tiedätkö mitä? Syy ei ollu mussa, eikä se oo myöskään sussa. En osaa sanoo, missä on syy, mutta se, kenessä se syy on.. niin nyt näin jälkikäteen on päivänselvää! Mies ei ollut edes itsestään varma, eikä täten halunnut tuoda itseäni päivänvaloon.
Varmasti tuntuu pahalta ja repii vielä pitkän aikaa, kun pidempi suhde on menny poikki :( Mutta uskon vahvasti, että VIELÄ TULEE SE PÄIVÄ, kun löydät (tai sut löydetään) rinnallesi sellasen miehen, joka ylpeenä ja kunnioittavasti haluaa tuoda sut myös muiden tietoon. Perheen, ystävien, sukulaisten.. Kaikkien, keiden kanssa jakaa elämäänsä.. Ihan niinkun sinunkin kanssa. Voimia ihan hurjasti