Olin onneni kukkuloilla kun huonojen suhteiden putken jälkeen tapasin maailman ihanimman miehen. Mies oli kiltti, ystävällinen, aina tukenani ja rakastin häntä todella paljon. Uskoin viettäväni loppuelämäni hänen kanssaan. Toisin kävi.
Vuoden yhteiselon jälkeen rakastavaisten normaalit riidat alkoivat pahentua, tavarat alkoivat lennellä ja desibelit nousta asunnossa. Aina suuttuessaan mieheni muuttui silmänräpäyksessä hirviöksi, en enää tunnistanut häntä. Hän rikkoi kaikki esineet ja huonekalut asunnossamme, huusi niin lujaa että naapurit tulivat useaan otteeseen ovellemme, haukkui minua kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä (mainittakoon tästä, että "huora" oli vielä kiltti hellittelynimi verrattuna siihen tekstiin, mitä miehen suusta tuli), haukkui minut keskellä katua ohikulkijoiden ihmetellessä, heitti minua kaikella mistä sattui kiinni saamaan (esimerkiksi silitysrauta, tuoli... "heitti tahallaan ohi", eli teko ei siis ollut vakavasti otettava vaikka mustelmia tulikin), uhkasi useaan otteeseen tappaa minut, uhkasi tappaa koiramme minun ollessani töissä... ja niin edelleen.
Lopulta yksi riitamme päättyi siihen, että hän huusi minulle vihaavansa minua, tarttui minua paidasta kiinni (repien paitani), kohotti nyrkkinsä... ja minulla naksahti päässä. Sanoin hänelle kylmän rauhallisena, että minä lähden. Rakkauteni oli tässä vaiheessa täysin kuollut, en tuntenut enää mitään häntä kohtaan.
Nyt erostamme on kulunut kuukausi ja ex-mieheni haluaa minut takaisin. Minä en tunne mitään häntä kohtaan enkä halua mennä takaisin. Hän syyllistää minua jatkuvasti ja kertoo minulle että eromme on tuhonnut hänet täysin. Minä olen tuhonnut hänen elämänsä eikä hän voi elää ilman minua. Hän vannoo muuttuneensa.
En ole kertonut omaa tarinaani kenellekään, mies on kertonut oman tarinansa kaikille yhteisille tutuillemme. Minä näytän tunteettomalta hirviöltä, joka jätti miehensä tuosta vain, täysin ilman sääliä. En halua puhua tästä läheisilleni, en halua elää tätä koettelemusta enää ikinä uudelleen.
En tiedä, mitä viestilläni täältä haen, mutta tuntuu helvetin hyvältä edes jonnekin purkaa itseään.
(Ps. Tämä ei ole provo. Tämä oli minun helvettini kaksi viime vuotta. Eli asiallisia viestejä kiitos.)
Vuoden yhteiselon jälkeen rakastavaisten normaalit riidat alkoivat pahentua, tavarat alkoivat lennellä ja desibelit nousta asunnossa. Aina suuttuessaan mieheni muuttui silmänräpäyksessä hirviöksi, en enää tunnistanut häntä. Hän rikkoi kaikki esineet ja huonekalut asunnossamme, huusi niin lujaa että naapurit tulivat useaan otteeseen ovellemme, haukkui minua kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä (mainittakoon tästä, että "huora" oli vielä kiltti hellittelynimi verrattuna siihen tekstiin, mitä miehen suusta tuli), haukkui minut keskellä katua ohikulkijoiden ihmetellessä, heitti minua kaikella mistä sattui kiinni saamaan (esimerkiksi silitysrauta, tuoli... "heitti tahallaan ohi", eli teko ei siis ollut vakavasti otettava vaikka mustelmia tulikin), uhkasi useaan otteeseen tappaa minut, uhkasi tappaa koiramme minun ollessani töissä... ja niin edelleen.
Lopulta yksi riitamme päättyi siihen, että hän huusi minulle vihaavansa minua, tarttui minua paidasta kiinni (repien paitani), kohotti nyrkkinsä... ja minulla naksahti päässä. Sanoin hänelle kylmän rauhallisena, että minä lähden. Rakkauteni oli tässä vaiheessa täysin kuollut, en tuntenut enää mitään häntä kohtaan.
Nyt erostamme on kulunut kuukausi ja ex-mieheni haluaa minut takaisin. Minä en tunne mitään häntä kohtaan enkä halua mennä takaisin. Hän syyllistää minua jatkuvasti ja kertoo minulle että eromme on tuhonnut hänet täysin. Minä olen tuhonnut hänen elämänsä eikä hän voi elää ilman minua. Hän vannoo muuttuneensa.
En ole kertonut omaa tarinaani kenellekään, mies on kertonut oman tarinansa kaikille yhteisille tutuillemme. Minä näytän tunteettomalta hirviöltä, joka jätti miehensä tuosta vain, täysin ilman sääliä. En halua puhua tästä läheisilleni, en halua elää tätä koettelemusta enää ikinä uudelleen.
En tiedä, mitä viestilläni täältä haen, mutta tuntuu helvetin hyvältä edes jonnekin purkaa itseään.
(Ps. Tämä ei ole provo. Tämä oli minun helvettini kaksi viime vuotta. Eli asiallisia viestejä kiitos.)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toimit hyvin kun poistyuit tuon hirvion kynsistä.
Toivokaamme nyt vain että se jättää sinut rauhaan. Ellei, ota HETI poliisiin yhteyttä. Tuo ihminen on hyvin sairas peto josta sinä et koskaa pääse tarpeeksi kauas.
Ja kannattaa myös tuttaville sanoa asiasta. Ei tarvitse mennä yksityiskohtiin, mutta sano vaikka että et halua sen enempää asiaa käsitellä mutta mies satutti sinua hyvin pahasti etkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Tällöin mies ei toivottavasti enää pysty käyttämään tuttavianne hyväksi painostuksessa.
Ja kuten edellinenkin sanoi, onneksi olkoon kun pääsit pakoon, ja ilmoita tosiaan poliisille jos meno jatkuu tuollaisena.
Onneksi olkoon nopeasti tehdystä hyvästä ratkaisusta, nimittäin ei kaikki osaa lähteä.
Kyllä sun kannattaa kertoa ainakin lähimmille, sitten kun tuntuu siltä että olet valmis.
Ymmärrän itsekin sen tunteen kun ehkä jopa vähän hävettää kertoa miten on "antanut" jonkun sua kohdella. Samalla myös ihmettelee itseään hiljaa itsekseen. Mulla ei onneksi ollut käsiksi käymistä, mutta henkistä väkivaltaa oli. Ja just myös tota julkisella paikalla huutamista ja haukkumista. Myös hiljaisissa julkisissa paikoissa, kuten esim junassa oli jostain syystä kiva puhua henkilökohtaisista asioista ja riidellä. En käsitä mitä mielihyvää voi tuottaa toisen matalaksi pistäminen nimenomaan niin että on mahdollisimman monta sivusta seuraajaa. Tai no ylipäänsä pistää toinen matalaksi.
Asiasta puhuminen kuitenkin helpottaa sunkin oloa. Saat käsiteltyä asioita ja sulle varmasti tarjotaan tukea. Mä olen puhunut ja ystävät on uskaltautunut vihdoin kertomaan eri tilanteista missä ovat ollet mukana, mitkä hekin ovat kokeneet ikäväksi minua kohtaan. Eräskin sanoi että hän aina meidän paikalle tullessa odotti että millonkohan se mies taas sanoo mulle jotain loukkaavaa. He ovat kertoneet oman mielipiteensä musta ja siitä kuinka paljon parempaa ansaitsen. Varmasti sinunkin ystävät ovat huomanneet jotain mutta eivät ole tohdinneet sanoa?
Kaikkea hyvää sulle jatkossa ja valitaan molemat seuraavalla kerralla paremmin :)
moi mulla sama ongelma henkistä ja fyysistä väkivaltaa nytten parasta aikaa kylkiluut poikki .mies on niin mustasukkainen en saa puhua kenenkään kanssa jopa mun parhaat nais kaverit ei saa olla mun kanssa tekemisissä.nyt olen ollut viikon erossa miehestä ..soittelee mulle kokoajan
sitä "rakkautta" kesti melkein 5v. Onneksi se on nyt ohi. Enää ei tarvitse pelätä, mitä/miten sanoa asiat, tai katsonko jotenkin väärin häneen /muihin ihmisiin ym ym.
Hänkin haukkui minut kaikille kaavereille ja ns. ystäville.
Muutama näistä kaveri/ystävistä kuitenkin vielä juttelee mulle. Eivät uskoneet miehen puheita.
Erostamme on aikaa, en kaipaa häntä . Jouduin vaihtamaan puh.numeroni salaiseksi, toistuvien haukkumis, uhkailu ym yöllisten soittojen vuoksi. Mutta en valita, olen saanut olla rauhassa.
Ilmoitin poliisille uhkailuista. Ilmeisesti viesti meni myös hänelle perille, vaikken sitten häntä kohtaan nostanutkaan syytettä kotirauhan rikkomisesta.
Olen niin helpottunut, että pystyin tekemään ratkaisun ja lähteä suhteestamme pois.
Uskallan hengittää, nauraa, olla onnellinen ja ennenkaikkea puhumaan ihmisille. Ilman pelkoa.
väkivalta on pahempaa kuin fyysinen :/ jättää syvät arvet ihmiseen ja tekee ihmisen varovaikseksi, ehkä liiankin varovaiseksi ja muut luulee luulosairaaksi koska henkistäväkivaltaa on vaikea todistaa.
On erittäin hyvä, että olet päässyt hänestä erron. Jaksaisitko vielä kertoa, kuinka tämä henkilö sai sinut niin pauloihinsa, että suskoit aluksi hänestä hyvää. Miten hän etsiytyi seuraasi ja kuinka pian olitte asumassa yhdessä. Kertomuksestasi saattaisi olla hyötyä toisille samassa tilassa eläville.
Olitko alussa niin rakstanut, että et uskonut mitään pahaa hänesta, vaikka kuka olisi sanonut, olitko valmis hylkäämään jopa läheiseni hänen vuokseen. Kerro tarinaasi lisää.
Olen todella onnellinen puolestasi, että sinulla oli voimaa jättää tuo hirviö.
Minä olen siis ap... tässä vähän taustoja:
Suhteen alkuvaiheessa mies oli täydellinen. Ei ollut mitään merkkiäkään väkivallasta, aina oli kohtelias, kiltti ja huomaavainen. Todella hyväkäytöksinen mies jonka jopa äitini hyväksyi - ja äitini on todella tarkka ja kriittinen lapsiensa kumppaneista, joten hänen hyväksyntänsä antoi jonkinlaista turvallisuutta ja uskoin tehneeni hyvän valinnan.
Kolmen kuukauden jälkeen mies joutui muuttamaan pois Suomesta ja minä päätin lähteä hänen mukaansa. Tämä oli isoin virhe suhteessamme, sillä minä jätin perheeni, ystäväni, kaikki ns. "tukihenkilöni" Suomeen. Ulkomailla minulla ei ollut ketään, kenen kanssa puhua mieheni käytöksestä. En kyllä varmaan olisi kehdannut kenenkään kanssa asiasta puhua vaikka olisi ollutkin. Enkä tiedä olisiko kukaan minua edes uskonut, niin mukavalta mies ulkoapäin vaikutti.
Ensin asiat sujuivat hyvin, vaikka rahasta olikin pulaa eikä minun ollut helppo saada kavereita uudessa paikassa. Alkuhuuman voimalla jaksoimme elää ja koimme olevamme onnellisia.
Jossain vaiheessa miestä alkoi ärsyttää kaikenlaiset asiat. Olin osa-aikatöissä (kyseessä on maa, jossa ulkomaalaisten on todella vaikea saada edes osa-aikatöitä, varsinkaan jos kielitaitoni ei ollut keskivertoa parempi... onneksi löysin työn joka hoitui englannin kielellä) ja vapaina päivinä minun olisi pitänyt hänen mielestään tehdä jotain "hyödyllistä" - siis siivoamisen, ruoanlaiton, kaupassa käynnin ja pyykin pesemisen lisäksi. Työpäivinäni minun olisi pitänyt myös jaksaa laittaa hänelle ruokaa ja siivota, hän ei "osannut" kokata ja siivoamisessakin hän oli niin kovin "huono". Riitelimme asiasta usein ja hän aina sanoi auttavansa asioiden kanssa enemmän mutta mikään ei muuttunut.
Riidat alkoivat aina pikkuasioista - rahasta, minun ajankäytöstäni, hänen stressaavasta työstään jne. Itselläni on paha tapa olla aina riidan aikana ihan hiljaa, odotan mieluummin että tunteet vähän viilenevät ja keskustelen sitten asiasta. Miestä tämä ärsytti ja hän aina pahensi sanojaan ja kovensi ääntään kunnes aloin itkeä ja riita loppui siihen. Ajan kuluessa tämä ei kuitenkaan enää riittänyt, olin jo niin tottunut hänen huutamiseensa että en enää reagoinut, en vaikka hän huoritteli minua keskellä katua tai uhkasi tappaa, minut tai koirani. Silloin alkoi tavaroiden heittely. Ensin tavarat lensivät seinille, sitten viereeni ja lopulta sain tuolista todella ikävän mustelman reiteeni. Tuoliepisodin jälkeen uhkasin näyttää jäljet poliisille ja mies tuli edes vähän järkiinsä ja jatkoi tavaroiden seinille heittelyä, poispäin minusta.
Tätä jatkui ja jatkui kunnes tuli tuo käännekohta jossa mies tarrasi minusta kiinni. Yritin poistua huoneesta, mies seisoi oviaukossa ja kun kuljin hänen ohitseen lähteäkseni pois asunnosta, ja hän otti paidastani kiinni. Hullun kiilto silmissään hän nosti nyrkkinsä kasvojeni korkeudelle ja se riitti minulle. Sanoin miehelle että minä jätän hänet, josta hän meni kai shokkiin ja päästi minut menemään. Seuraavien kahden viikon aikana lopetin työni, pakkasin tavarani ja lopulta lähdin. Emme enää oikeastaan edes puhuneet tässä vaiheessa toisillemme.
Jälkeenpäin kun asiaa mietin, en tiedä miksi en lähtenyt aiemmin. Mies oli sama vanha kiltti itsensä aina kun emme riidelleet, huomaavainen ja rakastava. Kai uskoin että asiat muuttuvat, että hyvät ajat korvaavat huonot, tai että opin elämään riitojen kanssa. Ajattelin myös, että jos olen täydellinen tyttöystävä, ei meillä ole mitään syytä riidellä. Näin ei kuitenkaan tietenkään käynyt vaan riidat jatkuivat ja söivät pikku hiljaa rakkauttani häntä kohtaan kunnes mitään ei enää ollut jäljellä. Edes hyvät hetket eivät tuntuneet enää miltään, minun oli vaikea katsoa miestä silmiin, saati siiten suudella häntä tai, yök, harrastaa seksiä hänen kanssaan. Ajatus puistattaa vieläkin.
Nyt olen onneksi päässyt elämässäni eteenpäin, minulla on uusi ihana mies rinnallani ja perheeni ja ystäväni tukenani. En vieläkään ole kertonut kokemuksiani kenellekään. Heti kun saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta kerron asiasta uudelle miehelleni ja ehkä sen jälkeen myös parhaalle ystävälleni ja äidilleni. Muiden kanssa en asiaa halua jakaa.
olet onnekas kun olet päässyt pois siitä tilanteesta. Siinäkin kaikessa on ollut jo liikaa. Älä ota väkivaltaista miestä, maailmassa on paljon ihania hyviä miehiä. Olen kokenut saman avioliitossa, ja ero oli paras ratkaisu. En tässä sen kummemmin puhu menneistä. Annan vain hyvän nettiosoitteen luettavaksi: Anna Klemin pro gradu -tutkielma Henkinen väkivalta parisuhteessa
Kokemuksia henkisen väkivallan luonteesta ja satuttavuudesta,
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/11210/URN_NBN_fi_jyu-200778.pdf?sequence=1