Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen!
Kuten Tarja Ylitalon laulussakin vuodelta 1997 sanotaan.
Oli syy mikä tahansa, pettäminen tai väkivalta.
HUOM. väkivaltaa se on pettäminenkin, nimittäin henkistä väkivaltaa.
Niin minäkin tein, yhdestä fyysisen väkivallan kerrasta poikki. Henkistä väkivaltaa sitä kestää jonkin aikaa, riippuen omasta itsetunnosta ja sen vahvuudesta. Minä vaan pistin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Juominen oli joka viikkoista, kotiintulot aamulla ja kehumiset, et voi todistaa, että olen ollut vieraissa. Kai hänellä oli liian iso ego tai tosi huono itsetunto, todennäköisesti jälkimmäinen. Jossain vaiheessa minä jo mielessäni päätin, että tämä saa loppua. Aikaa kuitenkin vielä vierähti parisen vuotta ja............!!!!!!!!!!! Vuosien henkisen väkivallankin päätteeksi, hän kävi kerran lopulta käsiksi. Se oli siinä.
Lapsia en tiedä väkivalloin kohdelleen kuin yhden ainoan kerran vanhinta lastamme.
Lapset pitää osata kasvattaa ilman väkivaltaa. Jos ei puhumalla selviä kasvatuksesta, pitää mennä apua hakemaan.
Siltä ainakin tuntuu mitä pitemmälle aikaa kuluu, huono itsetunto hänellä on edelleen, aivan varmasti kaikesta jälkeenpäin tietooni tulleista asioista päätellen. Säälittävä tapaus, mutta sääliä en tunne. Minun tunteeni vaihtelee edelleen välinpitämättömyydestä ja inhosta vihaan.
Näin jälkikäteen ajatellen, itselläni taisi silti olla silloinkin tosi hyvä itsetunto, koska en luhistunut.
Lasten, ystävien ja sukulaisten tuella pärjäsin silloin eteenpäin ja pärjään edelleen.
Tänä päivänä voin sanoa, että ystäviini lukeutuu myös miehiä. Siis miesvihaajaa minusta ei ole tullut.
Väkivaltaa olen minäkin joutunut lapsuudessani sietämään, nimittäin selkääni saanut vanhemmiltani, kuten kaikki sisaruksenikin. Muistelin vaan, että isä antoi selkään. En muistanut äidin antaneen selkään. Vasta aikuisena sain tietää, että äitikin antoi selkään. Kai sitä sisimmässään kieltää äidin väkivallan, haluaa unohtaa. Äidin väkivalloin kohtelua varmaankaan ei kukaan sisimmässään halua tunnustaa.
Enää en jaksa niitä murehtia ja ajatella, haudassa ovat molemmat.
Itseni puolesta voin rehellisesti sanoa, aikanaan voin mennä hautaan onnellisena siitä, että väkivaltaa en ole käyttänyt lasteni kasvatuksessa. Aikuisia ovat ja heidänkin mielenterveytensä ovat kaikesta huolimatta säilyneet. Kaveripiirit hyvät, ei heistä ole tullut juoppoja.
En ole pystynyt uuteen suhteeseen edelleenkään, vaikka erosta on jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Enkä halua, enkä voi ryhtyä yhden yön suhteisiin, yököttää ajatuskin, kuinka jotkut voi sellaista harrastaa. Olen mieluummin ilman.
Olen kuitenkin tuntenut kiinnostavan miehen tanssien merkeissä pari vuotta. Aloin todella kiinnostua hänestä ja hän minusta. Tuntui, että tässäpä minulle mies loppuelämäksi. Parin tapaamisen jälkeen, hän totesi, että ei halua suhdetta, kun hänellä on jo toinen muualla. Vieläpä kehotti/kerjäsi, anna vaan korville. En tietenkään antanut, kehotin vain tiukasti poistumaan. Miksi ei sanonut jo aiemmin, että hänellä on toinen. Kai halusi vain seksiä. Onneksi ei ehditty niin pitkälle.
Silti pommittaa tekstiviesteillään vieläkin. Kai tässä täytyy ruveta puhelinnumeroaan vaihtamaan, vaikkakaan tekstiviestit eivät ole sellaisia, että varsinaisesti aihetta vielä olisi.
Jotkut myös näköjään janoavat väkivaltaa.
Tuntuu, ettei minulle sitä oikeaa ole olemassakaan. Haaveilen silti välillä, että jospa joskus kuitenkin vastaan pölähtää vielä se aivan oikea, joka vie jalat alta eikä ole väkivaltainen.
Kenenkään ei tarvitse väkivaltaa sietää.
Kuten Tarja Ylitalon laulussakin vuodelta 1997 sanotaan.
Oli syy mikä tahansa, pettäminen tai väkivalta.
HUOM. väkivaltaa se on pettäminenkin, nimittäin henkistä väkivaltaa.
Niin minäkin tein, yhdestä fyysisen väkivallan kerrasta poikki. Henkistä väkivaltaa sitä kestää jonkin aikaa, riippuen omasta itsetunnosta ja sen vahvuudesta. Minä vaan pistin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Juominen oli joka viikkoista, kotiintulot aamulla ja kehumiset, et voi todistaa, että olen ollut vieraissa. Kai hänellä oli liian iso ego tai tosi huono itsetunto, todennäköisesti jälkimmäinen. Jossain vaiheessa minä jo mielessäni päätin, että tämä saa loppua. Aikaa kuitenkin vielä vierähti parisen vuotta ja............!!!!!!!!!!! Vuosien henkisen väkivallankin päätteeksi, hän kävi kerran lopulta käsiksi. Se oli siinä.
Lapsia en tiedä väkivalloin kohdelleen kuin yhden ainoan kerran vanhinta lastamme.
Lapset pitää osata kasvattaa ilman väkivaltaa. Jos ei puhumalla selviä kasvatuksesta, pitää mennä apua hakemaan.
Siltä ainakin tuntuu mitä pitemmälle aikaa kuluu, huono itsetunto hänellä on edelleen, aivan varmasti kaikesta jälkeenpäin tietooni tulleista asioista päätellen. Säälittävä tapaus, mutta sääliä en tunne. Minun tunteeni vaihtelee edelleen välinpitämättömyydestä ja inhosta vihaan.
Näin jälkikäteen ajatellen, itselläni taisi silti olla silloinkin tosi hyvä itsetunto, koska en luhistunut.
Lasten, ystävien ja sukulaisten tuella pärjäsin silloin eteenpäin ja pärjään edelleen.
Tänä päivänä voin sanoa, että ystäviini lukeutuu myös miehiä. Siis miesvihaajaa minusta ei ole tullut.
Väkivaltaa olen minäkin joutunut lapsuudessani sietämään, nimittäin selkääni saanut vanhemmiltani, kuten kaikki sisaruksenikin. Muistelin vaan, että isä antoi selkään. En muistanut äidin antaneen selkään. Vasta aikuisena sain tietää, että äitikin antoi selkään. Kai sitä sisimmässään kieltää äidin väkivallan, haluaa unohtaa. Äidin väkivalloin kohtelua varmaankaan ei kukaan sisimmässään halua tunnustaa.
Enää en jaksa niitä murehtia ja ajatella, haudassa ovat molemmat.
Itseni puolesta voin rehellisesti sanoa, aikanaan voin mennä hautaan onnellisena siitä, että väkivaltaa en ole käyttänyt lasteni kasvatuksessa. Aikuisia ovat ja heidänkin mielenterveytensä ovat kaikesta huolimatta säilyneet. Kaveripiirit hyvät, ei heistä ole tullut juoppoja.
En ole pystynyt uuteen suhteeseen edelleenkään, vaikka erosta on jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Enkä halua, enkä voi ryhtyä yhden yön suhteisiin, yököttää ajatuskin, kuinka jotkut voi sellaista harrastaa. Olen mieluummin ilman.
Olen kuitenkin tuntenut kiinnostavan miehen tanssien merkeissä pari vuotta. Aloin todella kiinnostua hänestä ja hän minusta. Tuntui, että tässäpä minulle mies loppuelämäksi. Parin tapaamisen jälkeen, hän totesi, että ei halua suhdetta, kun hänellä on jo toinen muualla. Vieläpä kehotti/kerjäsi, anna vaan korville. En tietenkään antanut, kehotin vain tiukasti poistumaan. Miksi ei sanonut jo aiemmin, että hänellä on toinen. Kai halusi vain seksiä. Onneksi ei ehditty niin pitkälle.
Silti pommittaa tekstiviesteillään vieläkin. Kai tässä täytyy ruveta puhelinnumeroaan vaihtamaan, vaikkakaan tekstiviestit eivät ole sellaisia, että varsinaisesti aihetta vielä olisi.
Jotkut myös näköjään janoavat väkivaltaa.
Tuntuu, ettei minulle sitä oikeaa ole olemassakaan. Haaveilen silti välillä, että jospa joskus kuitenkin vastaan pölähtää vielä se aivan oikea, joka vie jalat alta eikä ole väkivaltainen.
Kenenkään ei tarvitse väkivaltaa sietää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.