Tiedossani siis, että esimieheni on jäämässä eläkkeelle parin vuoden sisällä. Koulutukseni käsittääkseni riittää keskijohtoon, mutta kokemusta minulla on hyvin vähän johtamisesta enkä ole virallisesti ollut esimiesasemassa. Olen edennyt kolmessa vuodessa ko. työpaikassa 3palkkaluokan verran ja olen saanut paljon kiitosta tekemistäni tuloksista sekä kyvystäni oppia nopeasti.
Halu edetä uralla on minulla kova ja siksi olenkin kiinnostunut ko. paikan vapautumisesta. Kehityskeskusteluissa esimies aina kysyy omista mietteistäni ja että onko jotain uutta mitä haluan oppia jne.. Onkohan ihan tosi epäkohteliasta ilmaista kiinnostusta tuohon hänen paikkaansa? Jos ei, niin kuinka sen ilmaisisi? Pääni olen miettinyt puhki, mutta on nniin paljon ajatuksia, etten tiedä mitä niistä käyttäisin :)
Niinpä siis odottaisin teiltä vastausta?
Tällainen tilanne
Ajatuksia pää täynnä
0
455
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1598068Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1027333Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht27306Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit357230Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217078Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t856826Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126512Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236334Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845700Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475488