Seurustelimme tyttöystäväni kanssa 4 vuotta. Ennen häntä elämäni ei todellakaan ollut raiteilla. Oli juomista, huumeita ja armotonta biletystä. Töitä olen aina tehnyt ja yrittänyt muutenkin hoitaa asiat kunnolla.
Tapasimme baarissa ja ihastuin häneen heti todella syvästi. Muutama kuukausi tämän jälkeen muutimme yhteen ja aloitettiin yhteinen elämä. Hetki tämän jälkeen teimme yhdessä päätöksen hankkia lapsen ja minä olin tässä vaiheessa syvästi rakastunut häneen. (tosin en tainnut tajuta sitä) Silloin lupasin että kun lapsi syntyy niin lopetan kaiken tämän sekoilun mitä olin siihen asti harrastanut. Sitten ostimme yhteisen asunnon ja kaikki oli vielä hyvin ja nautin suunnattomasti hänen seurastaan.
Lapsi syntyi 2 vuotta sitten ja tuli se aika kun minun piti muuttua. En tiedä että enkö ollut valmis näin suureen muutokseen vai mistä se johtui mutta minun käytökseni muuttui rakastani kohtaan radikaalisti. Valehtelin täysin mitättömistä ja pienistä asioista ja jäin myös kiinni siitä että en pitänyt lupauksiani lopettaa tämä sekoilu. Myös seksielämämme muuttui lapsen syntymän jälkeen ja jäi hetkeksi pois kokonaan. En tiedä mitä ajattelin mutta ilmeisesti kokeilin seksuaalisuteni rajoja kirjoittelemalla esim. gay chattiin. En kuitenkaan ikinä tehnyt mitään vaan se oli vain jonkinlaista huomion hakuisuutta. Lopetin täysin kotitöissä auttamisen vaikka välillä huomasin kuinka raskasta hänellä oli.
Nämä kaikki tyhmät teot ja tekemättä jättämiset johtivat muutaman vuoden kuluessa siihen että välimme viilenivät ja tuossa enne joulua hän ilmoitti minulle että haluaa erota. Minä murruin täysin edes isovanhempani kuolema ei ole tuntunut yhtä pahalta kuin silloin tuntui ja tuntuu vieläkin. Tajusin myös virheitteni merkityksen tilanteeseen. Pari päivää joulun jälkeen ajoin kolarin jonka takia minut vietiin sairaalaan. Siinä maatessani ilman unta ilman tukea kävin tämän kaiken uudestaan ja yhä uudestaan päässäni läpi ja mietin että mitä helvettiä olin tehnyt nämä vuodet. Olin pitänyt häntä itsestään selvyytenä eli ajtellut että ei se mua jätä.
Tuon kokemuksen johdosta siinä maatessani tajusin kuinka tärkeä tämä ihminen minulle on. Kuinka tyhmien asioiden takia olin hänet menettämässä. Miksi tein niin? Miksi tajusin sen nyt kun on jo liian myöhäistä?
Hän on minulle kaikki. Ja vaikka kuinka haluaisin en voi päästää hänestä irti.
Viimeisen pari viikkoa olen ollut hoitamassa lastamme kun hän on ollut töissä ja nyt tehnyt niitä asioita joita minun olisi pitänyt tehdä monta vuotta. Olen lopettanut yhteydenpidon niihin ystäviini joiden seurassa tein ne tyhmät tekoni. Olen myös vannonut rakkauttani hänelle sanoin, teoin ja lahjoin. Minä itse tiedän että olen muuttunut se yhden yön aikana ja pystyn käyttäytymään ja elämään niinkuin minun ikäiseni perheenisän tulisi.
Ongelma tässä on se että en saa tätä rakastani uskomaan että ihminen voi muuttua yhdessä yössä. Itse uskon että se on mahdollista kenen kohdalla tahansa jos sitä oikeen haluaa ja siihen on oikeat syyt.
Miten saan hänet uskomaan että olen muuttunut? Miten saan hänet tajuamaan että en enää ikinä satuta häntä? Miten saan hänet tajuamaan että osaan tehdä asiat oikein? Vai pitäisikö minun vai luovuttaa ja todeta että olen tehnyt elämäni suurimman virheen ja hyväksyä se?
Tapasimme baarissa ja ihastuin häneen heti todella syvästi. Muutama kuukausi tämän jälkeen muutimme yhteen ja aloitettiin yhteinen elämä. Hetki tämän jälkeen teimme yhdessä päätöksen hankkia lapsen ja minä olin tässä vaiheessa syvästi rakastunut häneen. (tosin en tainnut tajuta sitä) Silloin lupasin että kun lapsi syntyy niin lopetan kaiken tämän sekoilun mitä olin siihen asti harrastanut. Sitten ostimme yhteisen asunnon ja kaikki oli vielä hyvin ja nautin suunnattomasti hänen seurastaan.
Lapsi syntyi 2 vuotta sitten ja tuli se aika kun minun piti muuttua. En tiedä että enkö ollut valmis näin suureen muutokseen vai mistä se johtui mutta minun käytökseni muuttui rakastani kohtaan radikaalisti. Valehtelin täysin mitättömistä ja pienistä asioista ja jäin myös kiinni siitä että en pitänyt lupauksiani lopettaa tämä sekoilu. Myös seksielämämme muuttui lapsen syntymän jälkeen ja jäi hetkeksi pois kokonaan. En tiedä mitä ajattelin mutta ilmeisesti kokeilin seksuaalisuteni rajoja kirjoittelemalla esim. gay chattiin. En kuitenkaan ikinä tehnyt mitään vaan se oli vain jonkinlaista huomion hakuisuutta. Lopetin täysin kotitöissä auttamisen vaikka välillä huomasin kuinka raskasta hänellä oli.
Nämä kaikki tyhmät teot ja tekemättä jättämiset johtivat muutaman vuoden kuluessa siihen että välimme viilenivät ja tuossa enne joulua hän ilmoitti minulle että haluaa erota. Minä murruin täysin edes isovanhempani kuolema ei ole tuntunut yhtä pahalta kuin silloin tuntui ja tuntuu vieläkin. Tajusin myös virheitteni merkityksen tilanteeseen. Pari päivää joulun jälkeen ajoin kolarin jonka takia minut vietiin sairaalaan. Siinä maatessani ilman unta ilman tukea kävin tämän kaiken uudestaan ja yhä uudestaan päässäni läpi ja mietin että mitä helvettiä olin tehnyt nämä vuodet. Olin pitänyt häntä itsestään selvyytenä eli ajtellut että ei se mua jätä.
Tuon kokemuksen johdosta siinä maatessani tajusin kuinka tärkeä tämä ihminen minulle on. Kuinka tyhmien asioiden takia olin hänet menettämässä. Miksi tein niin? Miksi tajusin sen nyt kun on jo liian myöhäistä?
Hän on minulle kaikki. Ja vaikka kuinka haluaisin en voi päästää hänestä irti.
Viimeisen pari viikkoa olen ollut hoitamassa lastamme kun hän on ollut töissä ja nyt tehnyt niitä asioita joita minun olisi pitänyt tehdä monta vuotta. Olen lopettanut yhteydenpidon niihin ystäviini joiden seurassa tein ne tyhmät tekoni. Olen myös vannonut rakkauttani hänelle sanoin, teoin ja lahjoin. Minä itse tiedän että olen muuttunut se yhden yön aikana ja pystyn käyttäytymään ja elämään niinkuin minun ikäiseni perheenisän tulisi.
Ongelma tässä on se että en saa tätä rakastani uskomaan että ihminen voi muuttua yhdessä yössä. Itse uskon että se on mahdollista kenen kohdalla tahansa jos sitä oikeen haluaa ja siihen on oikeat syyt.
Miten saan hänet uskomaan että olen muuttunut? Miten saan hänet tajuamaan että en enää ikinä satuta häntä? Miten saan hänet tajuamaan että osaan tehdä asiat oikein? Vai pitäisikö minun vai luovuttaa ja todeta että olen tehnyt elämäni suurimman virheen ja hyväksyä se?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ainut keino osoittaa olevansa luotettava on IHAN AINA tehdä sen mitä lupaa, auttaa ja yrittää olla paremmin kuin ennen. Joku kerran sanoi että kahden ihmisen välinen luottamus on kuin rahan laittamista pankkiin. Vähitellen tilin saldoa kartutetaan pienillä luottamusta lisäävillä teoilla joten kun tekee jotain mikä pettää luottamuksen, tilin saldo pienenee. Pienenemisen määrä riippuu sitten teosta. Tapaamisen unohtaminen tms. kuluttaa säästöjä vain hyvin vähän mutta isompi teko kuten pettäminen, valehtelu jne. voivat nopeastikin viedä kaikki säästöt. Sinä taas olet jo pitkään ollut miinuksen puolella joten saat tehdä paljon töitä, jotta pääset taas plussalle.
Kannattaa jatkuvasti osoittaa kumppanille, että olet tosiaan tehnyt parannuksen, osoita se siis sanoin. Ei valehtelua, ei kiertelyä, ei unohduksia. Ole hänen elämässään (ja lapsesi elämässä) niin paljon kuin mahdollista (kuitenkin siinä määrin kuin hän sen sallii, älä myöskään älyttömästi tyrkytä itseäsi vaan anna tilaa). Puhu siitä, että haluat heidät takaisin ja konkreettisesti siitä, mitä olet valmis tekemään osoittaaksesi sen. Se rohkaisee häntä enemmin luottamaan kuin rakkauden julistaminen. Äläkä luovuta, vaan jatka vaikka välillä tuntuukin vaikealta. Sinulla on vielä mahdollisuus vaikkakaan ei suuren suuri, joten älä jätä sitä käyttämättä.
Asiahan on niin, että olet muuttunut nyt vain hetkeksi aikaa. Sitten, kun saat naisesi takaisin alkaa piiiikkku hilljaa muutos taas siihen vanhaan takaisin. Se on hups vaan kun lapsesi elää huumekämpässä.
Itsellänikin meni lujaa viinan kanssa. Vaimo lähti. No.. vannoin muuttuneeni ja näytin sen. Tuli takasin ja tuuppasi minulle viinilasin kouraan että juopa tuosta.. Join, ja ratkesin parissa päivässä ryyppäämään. Hän lähti taas...
No taas vannoin että se oli vika kerta. Mutta ei mennyt kuin kuukausi niin join salaa. Tietenkään se ei ollut sellaista läträämistä kuin ennen mutta humala kuitenkin.
Vaimo tuli taas takas eli muutti kotiin. Alku meni hyvin ja oikeastaan edelleen menee. vaimo vaan ei tiedä salakänneistäni joita on harvase viikko. Onneksi ei enää sellaista räyhäämistä ole eikä ole tullut asioiden hoitoon viinan vuoksi enää mitään. Kirkkaita ei enää mene. Mutta tämä on vaan tätä alkoholistin "uskoontuloa" että pyhitetään itseään vaihtamalla huoltoaseman tuotteet alkon tuotteisiin ja se on sitten muka hyvä ;D
Eli kule ei se ole niin helppoa muuttua vaikka sitä toisen menetettyään vannoo ja uhoaa miten.
En enää ikinä tekisi niitä virheitä jotka tein. Silloin en tiennyt tai ymmärtänyt tulevaa. Nyt kun tiedän mitä OIKEASTI menetän en ottaisi pientäkään riskiä että menettäisin sen uudelleen. Huumeista olen päässyt siinä määrin irti että käyttö OLI satunnaista n.10 kertaa vuodessa mutta siinä oli se 10 liikaa. Joten turha puhua mistään huume kämpästä. Sen verran tunnen itseäni (enkä vähättele sinua) että kun jotain oikeasti päätän niin sen myös teen. Tässä ongelmana on se että tajusin että se muutos on tehtävä nyt mutta se tuli silti liian myöhään.
Miten sä saatoit olla niin itsekäs että jätit naisen yksin lapsen kanssa ja katsoit vieressä kun naisella on raskasta hoitaa kaikki koti työt yms.??????? Sä et välitä hänestä yhtään, jos olisit välittänyt niin et olis ollu noin julma ja katsonut vaimosi ahdinkoa!! Nyt sinusta tuntuu vaan ettet pärjää yksin kun olet tottunut että saat maata sohvalla ja joku toinen tekee ruoat ja passaa sua! Mä säälin sua ja sun naistasi, miten sä oot ollu noin tymä ja katsonu vaan vierestä?!
Kehtaat myöntää sentään tyhmyytes. Mulle tuli hirveä olo kun ajattelenkin naistasi.. :( Miten hän on oikeen jaksanut yksin, voi huoh.. Ärsyttää niin kaikki itsekkäät ihmiset.
Miten niin liian myöhään??
Sullahan on lapsi, jonka vuoksi muuttua. Sen suhteen kun möhlit, niin sitten voidaan puhua myöhäisestä muuttumisesta. Vaikka senkin jälkeen elämässäsi voi olla vaikka mitä, mitä vastuuttomalla elämäntyylillä itseltäsi ja mahd. läheisiltäsi pilaat (tuleva mahd. vaimo tai vaikkapa toinen lapsi).
Sä uskot, että olet nyt täysin parantunut. Mutta eikö sun elämässäsi ole niin paljon hyvää, että sen vuoksi ei kannata ottaa riskiä ihmeparantumisesta? Muuttuneena ja vastuullisena ihmisenä tämän varmasti ymmärrät eikö niin? Jos sä nyt elät seuraavat vuosikaudet vastuullisena isänä; elämä järjestyksellistä, lapsiturvallista, ei edes yhtäkään huumekokeilua (se yksikin kuulostaa aivan liian surulliselta, kun puhutaan isästä) niin eiköhän se exäsikin usko muutokseesi. Näissä aidoissa ei ole matalia kohtia. Ja anna krediittiä myös exällesi siitä, että on noin vastuuntuntoinen. Varmasti hänelläkin olisi sisällä jonkinlainen halu palata yhteen ja uskoa siihen muutokseen. Mutta hän tietää, että hän ei voi ihan lapsenkin vuoksi ottaa sellaisia riskejä enää. Ja jos häntä kalvaa epäluottamus eikä usko parannukseesi, niin siinä jokatapauksessa tulisi sellaista kitkaa parisuhteenne, että edessä olisi taas ero - vaikka olisitkin kuinka muuttunut, ne menneet ovat voineet jo niin pahasti syödä sitä rakkautta, että tervettä parisuhdetta siitä ei kursita millään.
Kannattaa vakavasti nyt miettiä tossa asioita, mitä sä vaan haluat ja mitä sinä oikeasti tarvitset.
ole reilu ja jätä se nainen rauhaan. Olet jo tuottanut tarpeeksi tuskaa. Vaikka kuinka tuntuu että olet muuttunut, niin olen turhan monia kertoja kuullut kuinka sellainen "muuttunut" on viimeistään muutaman vuoden jälkeen jälleen kyllästynyt ja aloittanut samat vanhat pelinsä.
Naisen on selvästi parempi ilman sinua, joten antaisit olla... vielä löytyy joku mies sillekin naiselle, joka ei voisi tuolla tavalla hylätä ja satuttaa oman itsekkyytensä takia. Eikö nainen mielestäsi ansaitsisi jonkun turvallisemman rakastavamman miehen kuin sinä? Eipä tietenkään sinun mielestäsi.
Luettuani tekstisi, tuntuu siltä, että olet hyvin hukassa jo itsesi kanssa. "En tiedä mitä ajattelin mutta ilmeisesti kokeilin seksuaalisuteni rajoja kirjoittelemalla esim. gay chattiin." Ja on naurettavaa väittää, että olet muuttunut yhden yön aikana! Olen pahoillani, mutta ihminen ei muutu niin nopeasti, vaan tuo on jo valehtelemista itsellesi ja naisellesi. Jos olisit oikeasti tajunnut asiat, niin tajuaisit myös sen mitä naisesi on oikeasti saanut kestää ja jättäisit hänet rauhaan. Ja jos todella välität naisestasi anna hänen aloittaa uusi elämä kaiken tuon paskan jälkeen. On itsekästä haluta toinen takaisin tuollaisen kohtelun jälkeen!
Sun tyttöystäväsi on onnistunut muuttumisessa. Siksi ymmärrän hyvin häntä, että ei luota sinuun. Koska vaikka hän haluaisikin uskoa, niin hän ymmärtää että kyseessä on myös pienen lapsenne tulevaisuus. Hänen on ajateltava myös lapsen tulevaisuutta. Millaisessa ympäristössä haluaa tämän kasvavan.
Ja musta voi olla ihan hyvä sinullekin, että alat opettelemaan siihen, että se tuleva exäsi ei ole koko elämäsi. Jos teille jotain joskus taas tapahtuisi, niin sinä kokisit että olet menettänyt merkityksesi. Te olette aikuisia ihmisiä ja jopa yksinkin on jaksettava puurtaa eteenpäin. Toisaalta sulla on myös yksi ihminen, joka oikeasti tarvitsee sinua. Lapsesi. Sä et tiedäkään miten paljon isänä voit vaikuttaa hänen elämäänsä. Hänen vuoksi mun mielestä sun pitäisi nyt löytää se vakaus elämääsi. Ja eikö hän olekin aika hyvä syy siihen? Sä voit valita, että istutatko lapsellesi muistot lapsuudesta isän kanssa, jolla oli elämä raiteiltaan (ja tämä voi vaikuttaa hänen aikuiselämäänsä, voi tehdä jopa ne samat virheet kuin sinä) vai oletko sä se vakaa ja turvallinen hahmo lapselle, johon hän voi tukeutua. Siksi musta tuntuu hassulta, että puhut tuosta naisesta nyt jonain elämäsi tärkeimpänä asiana vaikka sulla on tämä lapsi! En tiedä onko siteenne vielä vähän löyhempi etkä siksi tätä näe vai mikä, mutta sen sä voit muuttaa.
Ja kun eroatte ja jos haluat lapsen kanssa olla, niin tuo asettaa sut asemaan, jossa et voi sekoilla. Huumeet ja vastuuton elämäntyyli lapsen kanssa ei vain käy päinsä. Siitä lapsen toinen vanhempi pitää kyllä varmasti huolen, tapaamisten poistamisen kautta pahimmassa tilanteessa. Lapsetkin ovat vaan lainassa, mutta hän tossa olis se, joka vois myös sua auttaa ja jolle sä voisit vastavuoroisesti antaa niin paljon. Toivottavasti et tajua sitä liian myöhään ja möhli sitäkin ihmissuhdetta. Ja siihen on riskinsä, jos ripustaudut nyt tuohon parisuhteeseen liikaa.
Olette te yhdessä tai ette, niin et voi näyttää olevasi vastuullinen muilla keinoilla kuin olemalla vastuullinen. Tutki ja etsi auttavia tahoja, voisitko saada psykologiapua? Päihdeongelmiin löytyy myös omat auttavat tahonsa. Jos nainen nyt heti sut ottaisi ja elämä asettautuisi raiteilleen, niin tiedät itsekin että mielesi voisi taas muuttua. Joten sun on ekaksi yksin opittava elämään. Ehkä ette ikinä päädy yhteen tai sitten päädytte. Mutta ainakin sä loisit omalta osaltasi itsellesi ja lapsellesi vakaata ympäristöä. Ja ehkä törmäät aikanasi naiseen, jonka kanssa sen kaiken voit jakaa. Nyt on otettava täysin vastuu tekojensa seurauksista eikä masentua sen takia vaan ryhdistäydyttävä. Sulla on ihan tarpeeksi työsarkaa muutenkin, joten ehkä se olisi vain hyvä, että et nyt ota vastuullesi myös parisuhdettakin.
Siihen muuttumiseen liittyy myös sen hyväksyminen, että teoilla on seurauksensa ja tyttöystävälläsi vapaa tahtonsa ja toisaalta myös omat velvollisuutensa. Ja muuttuneena sä tiedät, että se ei ole noin helppoa. Ihan oman itsesi vuoksi sun on nyt elettävä ensin edes yksin sitä, mihin sanot pystyväsi. Minäkään en uskoisi sinua, jos väität varmana pystyväsi nyt kaikkeen kun vain puhut siitä. Varsinkin kun puhut ettet voi elää ilman häntä. Noh, sinun on vain elettävä. Ja lapsen äitinä minua jopa ahdistaisi tuollainen asenne ja uskoisin vähemmän oikeaan muutokseen.
Tsemppiä sulle! :) Muutoksia todellakin tapahtuu, olen itse sen omin silmin lähipiiristäni huomannut. Mutta kyllä siinä käytiin kivinen tie läpi. Opeteltiin ensin elämään yksin, katkaistiin ne haitalliset suhteet ja hintansakin sillä oli. Ja se muutos tapahtui vaan elämällä muuttuneesti, ei puhumalla.
Ja teillä on jokatapauksessa tämä arvokas lapsi elämässä ja vastuullanne, sille ei pelkät sanat riitä vaan pitää elää ja toteuttaa sitä vastuullisempaa elämäntyyliä. Älä aliarvioi oikeasti sen muutoksen vaativuutta jooko.