Sain töitä syksyllä!

Moneen vuoteen ei ole ollut oikeaa palkkatyöpaikkaa, nyt on. Koeaika on päättynyt, työ on melko lähellä koulutustanikin, hiukan sivuraiteilla pääaineisiin nähden, mutta sopivasti, opinpahan taas uutta. Erityisesti kun olen lukenut muiden juttuja, millaista joillain työpaikoilla voi olla. Minulla on ihana työpaikka, ihana hyvähenkinen työyhteisö ja pomojakin on elämän varrella ollut useita, tämä, nyt keski-ikäinen mies, jakaa pomojen ykkössijan yhden nuoren naisen kanssa. Palkkaa voisi sanoa koulutukseeni nähden pienehköksi, mutta viis siitä, kun saan yleensä palkkaa ja saa moni pienempääkin! Minulle tämä on suurin palkka koskaan. En tiedä miltä lottovoittajasta tuntuu, mutta minä luulen, että paremmalta - ei minun tarvitse salata keltään, että olen töissä!
1640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hups, luulen siis että tämä tuntuu paremmalta kuin lottovoitto tuntuisi, niin piti sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailman onnellisin kirjoitti:

Moneen vuoteen ei ole ollut oikeaa palkkatyöpaikkaa, nyt on. Koeaika on päättynyt, työ on melko lähellä koulutustanikin, hiukan sivuraiteilla pääaineisiin nähden, mutta sopivasti, opinpahan taas uutta. Erityisesti kun olen lukenut muiden juttuja, millaista joillain työpaikoilla voi olla. Minulla on ihana työpaikka, ihana hyvähenkinen työyhteisö ja pomojakin on elämän varrella ollut useita, tämä, nyt keski-ikäinen mies, jakaa pomojen ykkössijan yhden nuoren naisen kanssa. Palkkaa voisi sanoa koulutukseeni nähden pienehköksi, mutta viis siitä, kun saan yleensä palkkaa ja saa moni pienempääkin! Minulle tämä on suurin palkka koskaan. En tiedä miltä lottovoittajasta tuntuu, mutta minä luulen, että paremmalta - ei minun tarvitse salata keltään, että olen töissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu