Olen asunut avoliitossa elämäni aikana kolme kertaa, ensimmäisestä suhteesta on kaksi aikuista lasta. Suhteet on ollut kestoltaan 8-10 vuotta. Kaksi viimeistä suhdetta on ollut naisenpuolelta sukulaisten ja aikaisemman suhteen jo aikuisten lasten ohjaamia. Itse olen pitänyt oman jälkikasvuni suut ihan supussa, koska mielestäni asiat eivät ole heidän vastuullaan ja varmasti heillä on omassa elämässään ihan riittävästi haasteita.
Lasten isät ottaa kantaa asioihin, johon mielestäni onkin oikeus jos lapsi asuu uuden isäpuolen kanssa. Ihmetyttää vaan miten ne isän vaistot tulevat vasta esiin eron jälkeen, kun niitä ei ole ollut edellisessä liitossa olemassa lainkaan. Itse en ole omien lasteni kasvatukseen eron jälkeen puuttunut mitenkään, koska lasteni isäpuoli on hoitanut sen niin loistavasti.. siis asettanut rajat joita noudatetaan. Ilman kurinalaista toimintaa olisi koulut jäänyt mitä todennäköisemmin käymättä.
Kysynkin nyt muilta, onko se ihan yleistä että edellisten liittojen puolijuopot ukot, lapset ja sukulaiset alkavat huolehtia asioista. Vaikuttaako se asiaan, kun en itse käytä alkoholia lainkaa enkä voi sietää sitä, että aletaan hoitamaan lasten kasvatusasioita ym. asoita aina kännipäiten. Olen vielä kahdessa viimeisessä suhteessa ennen yhteen muuttamista, kertonut varsin selvällä suomenkielellä, ettei meillä sitten aleta juopuneita nurkissa hyysätä ja kestittämään. Asia on ollut hyväksytty niin kauan, kun olen ensimmäisen juovuksissa kylään tuppaavan sukulaisen käännyttänyt ovelta takaisin ja kertonut huomenna olevan päivän uuden.
Olisinko sitten kunnon äijä kun juottaisin sukulaisia ja kutsuisin heitä vähintään kerran kuussa juopposaunaan.
Onko aikuiset lapset äidistään mustasukkaisi vai vahditaanko jo 45 ikäisen äidin ehkä tulevaa perntöä. Voisiko olla, että sen "vieraan" äijän pitäisi säästää jo menoistaa että sitä perittävää jäisi enemmän.
Luulin vielä kymmenen vuotta sitten, kun alkaa ikää tulla saa elää rauhassa. Ainoa kai miten saa elää rauhassa on asua yksin ei ole ketään vahtijaa.
Mun mielestä kun aikuista seuralaista etsitään, niin vanhan elämän lähtökohdat voisi olla vaikka samat. Tarkoitan, että eronnut ja lapsia esimerkiksi. Helposti sekin tekee riitaa jos toisella on lapsia ja toisella ei.
Voipi olla, että olen ahdasmielinen ja poikkeava kun haluan elämästäni muutakin kun odottaa viikonloppua että saa kännätä. Tehköön ne niin joille se on elämän tarkoitus, mutta pitäköön tapansa omina niitä toisille tyrkyttämättä. En ole mikään uskovainen vaikka joku niin taas ajattelee. Usein törmää asiaan, raittiin ihmisen on pakko olla uskovainen, muuten ei voi olla raitis kun elämä on niin raskasta. Totta tuokin, raittiina on raskasta elää kun muut ei ymmärrä asiaa.
Itse olen eronnut aina toisten painostamana, mutta sulassa sovussa muuttanut vaan pois. Enkä juuri muuton jäkeen asioita kommentoinut, puhumattakaan että olisn ajatellut palaavani takaisin.
Onko vastaavia kokemuksia.
Lasten isät ottaa kantaa asioihin, johon mielestäni onkin oikeus jos lapsi asuu uuden isäpuolen kanssa. Ihmetyttää vaan miten ne isän vaistot tulevat vasta esiin eron jälkeen, kun niitä ei ole ollut edellisessä liitossa olemassa lainkaan. Itse en ole omien lasteni kasvatukseen eron jälkeen puuttunut mitenkään, koska lasteni isäpuoli on hoitanut sen niin loistavasti.. siis asettanut rajat joita noudatetaan. Ilman kurinalaista toimintaa olisi koulut jäänyt mitä todennäköisemmin käymättä.
Kysynkin nyt muilta, onko se ihan yleistä että edellisten liittojen puolijuopot ukot, lapset ja sukulaiset alkavat huolehtia asioista. Vaikuttaako se asiaan, kun en itse käytä alkoholia lainkaa enkä voi sietää sitä, että aletaan hoitamaan lasten kasvatusasioita ym. asoita aina kännipäiten. Olen vielä kahdessa viimeisessä suhteessa ennen yhteen muuttamista, kertonut varsin selvällä suomenkielellä, ettei meillä sitten aleta juopuneita nurkissa hyysätä ja kestittämään. Asia on ollut hyväksytty niin kauan, kun olen ensimmäisen juovuksissa kylään tuppaavan sukulaisen käännyttänyt ovelta takaisin ja kertonut huomenna olevan päivän uuden.
Olisinko sitten kunnon äijä kun juottaisin sukulaisia ja kutsuisin heitä vähintään kerran kuussa juopposaunaan.
Onko aikuiset lapset äidistään mustasukkaisi vai vahditaanko jo 45 ikäisen äidin ehkä tulevaa perntöä. Voisiko olla, että sen "vieraan" äijän pitäisi säästää jo menoistaa että sitä perittävää jäisi enemmän.
Luulin vielä kymmenen vuotta sitten, kun alkaa ikää tulla saa elää rauhassa. Ainoa kai miten saa elää rauhassa on asua yksin ei ole ketään vahtijaa.
Mun mielestä kun aikuista seuralaista etsitään, niin vanhan elämän lähtökohdat voisi olla vaikka samat. Tarkoitan, että eronnut ja lapsia esimerkiksi. Helposti sekin tekee riitaa jos toisella on lapsia ja toisella ei.
Voipi olla, että olen ahdasmielinen ja poikkeava kun haluan elämästäni muutakin kun odottaa viikonloppua että saa kännätä. Tehköön ne niin joille se on elämän tarkoitus, mutta pitäköön tapansa omina niitä toisille tyrkyttämättä. En ole mikään uskovainen vaikka joku niin taas ajattelee. Usein törmää asiaan, raittiin ihmisen on pakko olla uskovainen, muuten ei voi olla raitis kun elämä on niin raskasta. Totta tuokin, raittiina on raskasta elää kun muut ei ymmärrä asiaa.
Itse olen eronnut aina toisten painostamana, mutta sulassa sovussa muuttanut vaan pois. Enkä juuri muuton jäkeen asioita kommentoinut, puhumattakaan että olisn ajatellut palaavani takaisin.
Onko vastaavia kokemuksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen kyllä eronnut, mutta en alkoholin käytön vuoksi. Itse nauti alkoholi pitoisia juomia lainkaan. Olen ottanut vävykokelaan kanssa yhteen ryyppäämisestä. Aina kun tulevat käymään on odotettavissa, että sitä tapahtuu. Olen yrittänyt tyttäremme takia asian hyväksyä, vaikka se on todelle vaikeaa. Olen varmaan kauhea
, koska mielestäni voi juhlapäiviä viettää muutenkin kuin juomalla, josta seuraa muille aina ikäviä kokemuksia.
Olen useamman kerran päättänyt, että tämä on meidän koti ja täällä on meidän säännöt. Kuitenkaan en ole pysynyt päätöksessä. Onko kenelläkään mielipidettä, miten mnun pitäisi toimia riitojen välttämiseksi.