Huusseihin liki miljoona!

"

Tohtori Eero Paloheimo kirjoitti hauskasti ”Minun Afrikkani” kirjassaan ruotsalaisista huussien rakentajista Afrikassa. Monen vuoden projektin tuloksena saadut huussit ovat käyttämättä, koska avain on annettu kylän vanhimmalle, jolta avain olisi haettava huussiin menemiseksi. Kyläläiset eivät käyttäneet huussejaan, koska avaimen haun takia he eivät ehtisi ajoissa tarpeilleen. Pidin tätä yhtenä hulluimmista kehitysapurahan haaskaustavoista ja ajattelin, että ovatpa ruotsalaiset hulluja.

Itsenäisyyspäivän vastaanoton jälkimainingit osoittivat, että suomalaiset osaavat panna paremmaksi. Ulkoministeriö on kaatanut rahaa käymäläseura Huussin projekteihin suokuokalla. Lusakaan Sambiaan on annettu kolmessa vuodessa 168.315 euroa, Sambiaan yleisesti kuudessa vuodessa 318.465 euroa, ja Swasimaahan kuudessa vuodessa 294.950 euroa. On huomattava että miljoona euroa jossain Sambiassa tarkoittaa ostovoimaltaan kymmeniä miljoonia euroja. Projektin suomalaiset toteuttajat elävät Afrikassa kuin kuninkaat ja kuningattaret. Huussienkin pitää olla kuin pikkupalatseja, koska yhden rakentamiseen on käytetty keskimäärin 14.000 euroa. Suomalaisten intressissä ei tietenkään ole tehdä itseään tarpeettomiksi, minkä näin yksinkertaisen teknologian yhteydessä luulisi tapahtuvan ensimmäisen mallihuussin rakentamisen jälkeen.

On afrikkalaisten aliarvioimista (siis rasismia) lähteä sinne rakentamaan huusseja. Afrikassa on toki vielä ihmisiä, jotka kaivavat pienen kuopan tarpeilleen ja peittävät sen homman jälkeen. Paljon on Suomen kesämökkien puuceeiden kaltaisia rakennelmia, ja sitten on vesivessoja. Afrikkalaiset pesevät käsiään usein, joskus matkoillani tuntui että aina oltiin pesemässä käsiä. Afrikkalaiset hoitavat tarpeensa hienotunteisesti, eikä tarpeilla käynnistä tehdä sellaista numeroa kuin Suomessa.

Afrikkalainen on myös kekseliäs. He saavat vettä mitä moninaisimmilla keinoilla. Kun tilalle viedään länsimainen teknologia ja porakaivot, tuhotaan luontaiset menetelmät ja luovuus sekä ihmisten itsetunto. Näin me teemme kehitysavun nimissä ihmisistä avuttomia, jotta voimme auttaa isolla rahalla (=elää itse kehitysapuvaroilla) vuosikymmenestä toiseen.

Kaikki rahan tuhlaaminen on helppo perustella hienoilla sanoilla. Svasimaan huussien tavoitteena on ”Parantaa sanitaatiohygieniaa, lisätä ja tehostaa kompostointia ja kotiviljelyä, kohentaa ympäristön tilaa sekä parantaa naisten ja nuorten asemaa.” Alkuihminen on lähtenyt Afrikasta. On se kumma, jos tällaista perusasiaa kuten paskalla käymistä siellä ei osattaisi ilman länsimaisen arkkitehdin, hygieniakonsultin, rakennusinsinöörin ja veronmaksajan apua. Itse asiassa siellä osataan paremmin kuin meillä. Masaimaassa vierailin kodeissa, jotka oli käsin rakennettu lehmänpaskasta, joka kerättiin huolella talteen. Suomessa tällainen talo olisi Kiasman vetonaula ja miljoonien arvoinen taideteos.

Huussirahat ovat esimerkki siitä, kuinka ulkoministeriöllä on liikaa rahaa tuhlattavaksi. Kun järkeviä kohteita ei ole riittävästi, puuhastellaan kaikenlaisten turhien hankkeiden kanssa vuosikausien ajan. Jos rahaa ei poltettaisi, sitä ei seuraavan vuoden talousarvioon saataisi entisessä määrin. Ja kun on helppoa rahaa jaossa, sinne tiensä löytävät kaikenlaiset helpon rahan metsästäjät. Joskus motivaationa voi olla perheen matkustelu Lusakan ja Helsingin väliä itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin."
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sontakoppi Sambiaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu