Minulla ja aviomiehelläni on mennyt huonosti jo huomattavan kauan. Olemme riidelleet pahasti (ei raha-asioista) ja seksiäkään meillä ei ole enää ollut vuoteen. Mieheni ei herätä minussa minkäänlaisia himoja, olen jatkuvasti ärsyyntynyt hänen jokaisesta tekemisestään ja sanomisestaan. Lisäksi olen netissä tutustunut ja ihastunut/rakastunut toiseen mieheen, jota en ole edes tavannut kasvotusten. Tuo toinen mies on ajatuksissani koko ajan ja minun on vaikeaa keskittyä mihinkään, kun ajattelen häntä vaan koko ajan. Olen ajatellut avioeroa jo pitkän aikaa - jo ennen kuin tutustuin netissä tuohon toiseen mieheen. Aviomieheni ei tee mitään asian eteen, kun olen hänelle puhunut avioerosta useamman kerran. Hän kuvittelee jatkavansa kurjaa elämäämme yhdessä.... Asian tekee ongelmalliseksi että minulla on aviomieheni kanssa pieni lapsi, joka tarvitsee meitä molempia. Neuvokaa, kiitos !
uusi mies mielessä
eroaja ´11
432569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
tyyppi tämä nettituttavuus. Siitä huolimatta suosittelen eroa miehestäsi, jos elämänne on pelkkää kurjuutta yhdessä.
ei taida olla muuta ratkaisua kuin ero ja mitä ilmeisemmin sinun täytyy sitä hakea- Lapsella on eron jälkeenkin molemmat vanhemmat - lapsesta ei erota.
Lapsien kannalta eroaminen on paljon parempi vaihtoehto kuin että jatketaan suhdetta edelleen. Kyllä se kaikki paistaa läpi siitä suhteesta että lapsikin tajuaa että ei oo ihan kaikki kunnossa Isällä ja Äidillä.
Kannattaisi ottaa ero jos tuntuu siltä, välittämättä tuosta netti-ihastuksesta. Et todellisuudessa tunne häntä ja sama se, onko hän sellainen kuin sanoo vai ei, mutta on parempi tehdä eropäätökset ilman kolmansia osapuolia. Itsekin miettinyt eroa vuoden ainakin ja mennyt huonosti pitkään, pahoja riitoja. Mies ei herätä mitään himoja, lainkaan, ja olen ärsyyntynyt hänen tekemisistä ja sanomisista kuten sinäkin. Eropäätöksen jo tehnytkin, mutta sen toteuttaminen vaan niin vaikeaa. Ei kuitenkaan helpota yhtään se, että olen ihastunut toiseen mieheen jonka kanssa tällä hetkellä seksisuhde. Sen takia en olekaan enää täysin varma omista motiiveistani koska mietin häntä koko ajan, vaikka eropäätöksen teinkin jo ennen sitä. Se vaan on tietystikin vahvistanut eropäätöstä, ja mietityttää olisiko niin käynyt myös ilman tätä.
ongelmasi oikeastaan on?
Haluat ehkä muutosta elämääsi, mutta et tiedä oikein mitä se olisi? Etkö ole keskustellut miehesi kanssa, miksi olet vieraantunut hänestä? Kuulostaa että teillä on katkennut se yhteys, mikä teidät alun pitäen vei yhteen. Mistä se mielestäsi johtuu?
Ihastuminen voi olla vain pakoa siitä, ettei sinun itse tarvitse päättää ja ottaa vastuuta. Jotain mystistä vain tapahtuu, etkä kykene tai halua sitä miettiä. Anteeksi mutta kuulostat tietyllä tapaa varsin lapselliselta. Ei tuollaisesta syystä yleensä erota.
Eli mikä teidän kahden välillä oikeasti mättää?
ongelmani (vaikka et minulta kysynytkään), että olin liian ylpeä pitääkseni kiinni itselle tärkeästä ihmissuhteesta. Minusta tuntui, ettei minua tarvittu samalla tavalla kuin itse tarvitsin tätä ihmistä,
joten lähdin ja aloitin uuden ihmissuhteen. En voi sanoa katuvani tätä uutta ihmissuhdetta ja sitä,
mitä on tullut sen mukana, mutta kadun lähtöäni. Liian myöhään tajusin, etten ehkä ollutkaan niin
tarpeeton kuin kuvittelin. Ja valitettavasti olen joutunut myöntämään, että edelleen tunnen jollain
tavalla tarvitsevani tätä ihmissuhdetta ja todella vahvaa henkistä yhteyttä kuin jonkun sadun velhon
ja noidan välillä. Nyt olen joutunut tilanteeseen, että olen tehnyt oman elämäni sitoumukset niin
pitkälle, ettei niistä voi kävellä enää pois tai aloittaa puhtaalta pöydältä. Samalla tiedän, että tämän
jälkeen en enää koskaan voi saada menetettyä takaisin, enkä ehkä enää nytkään. Tapahtumat ja
tämä menetys on käsittämättömällä tavalla vieneet jonkun taustalla olleen selkärangan elämästäni.
Sen asian, jonka takia nousin ylös aamulla ja joka sai minut liikkeelle, vaikka niin vähän tavattiin.
Olen jo joutunut huomaamaan, että asia ei ole muuttunut helpommaksi ajan kuluessa melkein
päinvastoin. Yritän nyt edelleen lähinnä hyväksyä tapahtuneen ja elää sen kanssa. Tuntuu kuin olisi
pudottanut oman lapsensa vahingossa jokeen ja juoksisi rannalla perässä tietämättä mihin virta sen vie ja näkeekö sitä enää koskaan hengissä. Varmaan olisi vaikeaa antaa itselleen anteeksi. Välillä tulee niin
huono olo, että haluaisi vain unohtaa kaiken millä keinolla hyvänsä. Vaikka juoksenkin rannalla näkemättä
mitä virran pyörteissä todella tapahtuu, en pysty lopettamaan juoksemista. En tiedä, miten joku lapsensa vaikka erehdyksessä kadottanut pystyy pääsemään asiasta yli. Mutta voisin sanoa, että jotain samanlaista asiaa koen itse nyt. En tiedä, onko se moraalisesti väärin tms. mutta se ei nyt tunnu oleelliselta.
on käynyt hyvä tuuri, olet voinut löytää elämäsi miehen netistä mutta aika usein siellä on sellaisia mitkä eivät täysijärkisiä livenä... Ai mistä tiedän, olen joskus käyny aika paljonkin nettitreffeillä ja eipä sieltä kauheesti mitään jääny käteen.. Suurin osa ihmetyyppejä... Joten mieti ainakin 2 krt ennen kuin jätät miehesi jonkun haavekuvan vuoksi, sovi nyt edes tapaaminen nettimiehen kanssa livenä, koska totuus voi olla ihan mitä vaan...
Moni osaa kirjoittaa hyvin, laittaa 10 v vanhan kuvansa jne... joten mieti...
Niin ja se nettituttavuushan voi olla omalla tahollaan naimisissa. Hakee vain pientä vipinää netin kautta. Kuka sen totuuden tietää...
Oletko ajatellut, että kävisitte miehesi kanssa avioliittoneuvojalla kumpikin yksin ja sitten yhdessä, tai että lähtisitte jollekin viikonlopun kestävälle avioliittokurssille? Jos miehesi ei tähän suostu, kertoo se mielestäni siitä, että hän ei ole valmis tekemään töitä suhteenne ja perheenne eteen. Toivon toki, että olisi. Pienten lasten vanhempien erot, vaikka yleisiä ovatkin, ovat niin surullisia.
asiassa en yhtään ihmettelis vaikka oliskin naimisissa.
Se olis niin tyypillistä käytöstä; yrittäis todistaa että olen väärässä.
Surullisinta on ettei se kiinnosta.
Jos miehen takia eroaa, niin todella joo pitää vähintään nähdä livenä.
Mutta voi tietysti olla muitakin syitä eroon.
Jos on lapsia, niin ei todellakaan voi erota pelkän haavekuvan perusteella.
Lasten vanhempien on pakko olla sen verran vastuullisia, että erotaan muista
syistä jos se on lapsille parhaaksi.
Vaikeaa on vaan pitää riittävästi huolta avioliitosta, jos tapahtumat kummittelevat
mielessä päivästä toiseen.
Sellaista se on kun kuuntelee "tyhmän" sydämen ääntä, ei järjen. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko vartalo!
kiire sinulla on uuteen suhteeseen vaikka eroaisitkin nykyisestä miehesta? Etkö osaa olla yhtään itseksen vaan heti pitää hommata joku laastarisuhde, vai oletko niitä jotka arjen alkaessa alkaa heti haikaileen sitä alkuhuumaa? Mietippä vähän asioita.
Vaan samapa on tuo myllykin.Hmm yhtä pyylevä ja pyöreä katsoi sitä miltä puolelta tahansa sanoi Lantti-Antti tarttuen käsäisillä kourillansa viljasäkkiin kadoten selkä koukussa myllyn uumeniin.
heh heh,,,,
hajoita lapseltasi kotia! Yritä korjata suhteesi mieheesi. Himot ja halut eivät ole elämän pääasia. Rakastumiset menevät kyllä ohi, jos ei tee mitään niiden suhteen.
pitää odottaa ja miten kauan mies odottaa?
kannataa miettiä, missä juuri rakastui aviomieheen, miksi teki lapsen ja... miksi nyt haluaa muuta. Kukaan ei ryhdy eroprosessiin, jos tietäisi, mityen helvettiä se on kaikille osapuolille. Mielentetrveys järkkyy, väkivalta nostaa päätään ja ennen kaikkea, miksi toisen miehne avulla erotaan. Ryhti suoraksi ja halki poikki pinoon, ennen kuin haet vierasta.
nopeasti kulkee aika. Kun aloin miettiä 25 vuoden liiton jälkeen missä rakastuin exään, totesin, etten rakastunut missään vaiheessa. Ex tuntui luotettavalta ja säntilliseltä - menimme muutaman vuoden päästä naimisiin, perustimme perheen. Jo 18 vuoden jälkeen minusta alkoi tuntua, ettei ex ollut luotettava, säntillisyydestä ei ollut mitään tietoa. 25v kuluttua, yksin jättämäni, pitkään harkitun erohakemuksen jälkeen - ex paljastui täysin mulkuksi. Sen inhottavampaa miestä en tiedä. Älytöntä on myös, miten tietämätön hölmö sitä voi liitossa olla ja uskoa aina mahdottomaan. Olin täydellisesti hyväksikäytetty, sekä taloudellisesti että muuten. Ex oli meidän perheessämme ainoastaan palvelujen kuluttajan roolissa. Isän rooli ei häneen ikinä uponnut. Ainoa missä hän oli todella hyvä, niin ympäripuhuminen. Hän selitti kaiken itselleen parhaaksi, tilanteen mukaan.
Exän mielenterveys oli järkkynyt jo vuosia ennen eroa. Erosta se ei parantunut (yllätys!). Säälistä ja pelosta, että hän romahtaa täysin, jatkoin liittoa liian pitkään.
avioliitto edellyttää muutakin kuin rakastumista. se edellyttää halua elää elämää yhdessä, samanlaisia arvoja ja tahtoa rakastaa myös vastoinkäymisissä, silloinkin kun menee huonosti eikä ole seksiä eikä himoa. jos olet ihastunut toiseen mieheen, sinulla ei ole mahdollisuuttakaan keskittyä aviomieheesi ja teidän väliseenne suhteeseen. itsekin aviolitton aikana ihastuneena voin sanoa tämän. tuskin haluat seksiäkään miehesi kanssa jos sinulla on tunteita toista kohtaan. netissä syttyneet tunteet ovet kyllä aivan todellisia ja voivat olla voimakkaitakin, mutta kannattaa muistaa että kuitenkin netissä kaikki on vain illuusiota. katkaise suhde nettimieheesi ja sen jälkeen ala miettiä löytyykö sinulta halua rakastaa puolisoasi. jos joudut tämän miettimisen jälkeen toteamaan että ei löydy edes sitä tahtoa eikä mikään järkisyy pidä teitä yhdessä, voi olla että joudut miettimään vakavasti eroakin. miksi olet hankkinut lapsen miehen kanssa jos teillä on jo pidemmän aikaa mennyt huonosti? luulitko että lapsi korjaa suhteen? vai mikä on mielestäsi pitkä aika? muutama kuukausi? vuosi? 5 vuotta? ihastumisia tulee ja menee parisuhteessa ollessakin, eikä niissä ole mitään väärää. kannattaa kuitenkin miettiä mitä haluat parisuhteeltasi tulevaisuudessa. miehesi kuitenkin selvästi rakastaa sinua, tuskin hän muuten haluaisi jatkaa elämäänne. parisuhde on kuitenkin kahden kauppa jossa myös sinun on tietoisesti tultava vastaan ts. hyväksyttävä se että toinen ei ehkä olekaan pidemmän ajan jälkeen unelmiesi prinssi, hän on ärsyttävä, hänellä on omat tapansa toiveensa ja halunsa. osaa näistä ns virheistä tulee sinun katsoa läpi sormiesi ja tietoisesti otettava asenne että mies ei aina tee kaikkea mielestäsi oikein mutta se on vain hyväksyttävä ja rakastettava häntä sellaisena kuin hän on. paljon riippuu omasta tahdosta onnellisuudenkin suhteen. älä kuitenkaan kiirehdi mitään päätöksiäsi. katsele elämääsi ja suhdettasi rauhassa eteenpäin. asiat voivat ajan kanssa selviytyä suuntaan tai toiseen.
poikkeksena kaikkeen edellä sanomaani on kuitenkin tilanteet jossa perheessä on alkoholiongelma tai väkivaltaa jolloin avioero mahdollisimman pian on ainoa järkevä ratkaisu
ehdotusta:
Nainen eroaa miehestään, hankkii lapsen nettimiehelle ja eroaa nettimiehestä.
Nainen ei enää koskaan elä parisuhteessa eikä edes tapaile miehiä,
vaan voi 'kaverina' viettää isukkien ja lasten kanssa joskus yhteistä aikaa.
Toinen ehdotus: laitetaan nainen moottorisahalla puoliksi ja annetaan
toinen puoli aviomiehelle ja toinen nettimiehelle.
Mitä eikö miellytä???!!!
Ei todellakaan mitään eroa pidä ees harkita ensimmäinen mitä pitää tehä on unohtaa kaikki muu suhteen ulkopuolelta ja keskittyä nyt olevassa olevaan suhteeseen ja ottaa yhdessä asia puheeksi työtä se voi vaatia mut on se sen arvoistakin olette alunalkaenkin yhteen päätyneet syystä ja se syy on olemassa se vaan täytyy kaivaa esiin ei se mies vaihtamalla parane kun lähtee sille vaihdon tielle se ei tule koskaan loppumaan aina löytyy uusia unelmien miehiä joksikin aikaa mutta aina se ajautuu samaan pisteeseen ja taas pitää vaihtaa eli suosittelen lämpimästi korjaamaan olemassa oleva suhde ja jatkamaan sitä apua voitte siinä tarvita mutta kaikki on kyllä sen arvoista
Uhraudu lapsesi vuoksi. Lapset särkyy juuri noista huuhaa eroista johtuen. Tunne on eri asia, kuin järki. Käytä järkeä. Ihmiset jos täällä kulkisi aina tunteiden vietävänä, täällä olisi jatkuva kaaos. Eläimiinkin voi rakastua, ota lemmikki ja huomaat kohta rakastavasi varmaa miestäsi uudelleen.
UHRAUDU LAPSESI VUOKSI!!!! Minkä helvetin takia pitäisi uhrautua???? Jokainen tarvitsee seksiä,hellyyttä,huomiota..oli niitä lapsia tai sitten ei!!!ELLEI mies(tai nainen) ole ollut vain väline saada niitä lapsia!! Eli kaikenlainen seksuaalisuus on vain ja ainoastaa lisääntymistä varten.Tee niinkun sydän sanoo..jos floppaa niin itket itkusi ja nouset maasta! ONNEA..:)
Kyllä pitää uhrautua lapsen vuoksi. On huonompi äiti tai isä jos haluaa erota lapsen toisesta vanhemmasta. Näin se vain yksinkertaisesti on. Kyllä se lapsi menee silloin jonkun seksisuhteen tai hellyyden osottelun ohi. Ja muutkin tuollaiset naisille ominaiset höpö höpö ja prinsessa puheet. Et taida tietää todellisuudesta mitään. Ois kannattanu miettiä sitä avioeroa ennen lapsen tekemistä. Paitsi jos se lapsi on tietysti vahinko...
pitää elää lapsen vuoksi huonossa parisuhteessa? Luuletko ettei lapset tajua, millaiset välit vanhemmilla on? Saako lapset mielestäsi hyvän mallin parisuhteesta, jos näkevät ettei vanhempien välillä ole yhtään hellyyttä tai rakkautta? Oppiiko lapsi itse rakastamaan tuollaisessa tilanteessa?
Lapsilla on silloin hyvä olla, kun vanhemmilla on hyvä olla. Seksi ja hellyyden osoitukset kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen. Sinun lapsesi taitavat elää ja kasvaa ja ottaa oppia elämään kylmässä ja kuolleessa liitossa. Ja minkäkö takia? Vain että itse koet olevasi parempi vanhempi. Ero ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Erohan otetaan puolisosta, ei lapsista. Joten ajattelumallisi on suoraan p......:stä.
En tiedä millaisen elämänkokemuksen omaat, mutta kovin kypsältä ja seestyneeltä aikuisen ihmisen, vanhemman, pohdinnalta ei kirjoituksesi vaikuta. Toivottavasti et pahastunut kommentistani, mutta juuri muutakaan päätelmää en tarinastasi voi tehdä.
Tilanteet suhteessa vuosien mittaan vaihtuvat. Mikään ihmissuhde ei säilytä kiihkeyttään ja tuoreuttaan kymmeniä vuosia, tulee erilaisia jaksoja. Ne on pystyttävä läpikäymään, työstämään yhdessä, saamaan selvitetystä tilanteesta uutta voimaa ja sen mukana suhde osin myös syvenee, lujittuu ja nousee seuraavalle tasolle. Elämä on kehityskertomus, johon voi, ja pitääkin, itse vaikuttaa. Avioliitto ei yleensä toimi omalla painollaan kovinkaan pitkään. Siitä täytyy huolehtia, sitä täytyy vaalia. Sen herättämisen voi aloittaa kumpi osapuoli vain. Sinäkin. Ja pitkälti homman nimi on se, että ennekuin olet oikeasti kaikkesi tehnyt, etä voi tuomita suhdetta toimimattomaksi.
Nettituttavuus ei perustu välttämättä mihinkään todelliseen, et voi olla varma mistään sen perusteella, että olet jollekin jonkin aikaa kirjoitellut, kun oma elämä mättää. Voihan toki olla, että löydät elämäsi rakkauden tietokoneen välityksellä, mutta sekään suhde ei kestä, jos et ensin selvitä nykyistä pesääsi. Elämässä ei kaikki aina ole kivaa, helppoa ja nopeata.
Sinulla on lapsi. Hän ansaitsee vastuullisen aikuisen äidikseen. Vanhemman asemassa on paljon pakkoa olla epäitsekäs. Jonain päivänä voit joutua ratkaisujasi perustelemaan jälkikasvullesikin, ja, jo paljon ennen sitä, vaikutat täysiaikaisesti hänen kehitykseensä. Hänen oma tunne-elämänsä kehittyy isoksi osaksi sen mallin mukaan minkä hänelle annat. Miettimisen paikka. Sinulla on vastuu. Sinulla ja miehelläsi.
Voihan olla, että olet alunperin valinnut väärin nykyisen miehesi suhteen ja mikään mitä yrität, ei tuo myönteistä tai kestävää ratkaisua. Mutta se tie olisi sinun ensin kuljettava. Yritettävä tosissaan avata solmut nykyliitossasi. Muuten ei sinulla paljoa ole toivoa siinä mahdollisessa uudessakaan. Teiniratkaisuilla ja -mentaliteetillä ei aikuisten maailmassa pärjää. Siinä vain rikkoo itsensä lopulta. Ajelehtii suhteesta toiseen saavuttamatta koskaan mitään pysyvää. Se kestävä ihmissuhde sinullakin on tavoitteena. Eikö?
En kirjoittanut näitä rivejä moralisoidakseni sinua. Halusin vain avata pari näkökulmaa. Toivon sinulle jaksamista tulevien ratkaisujesi kanssa. Ne ovat isoja juttuja.
Lapsi kärsii AINA erotilanteessa, vaikka kuinka toisin väitetään. Tiedän tämän omasta kokemuksestani, vaikka lapseni saivatkin olla molempien vanhempien luona. Murrosiässä tulee viimeistään vaikeuksia. Olen tuntenut omantunnon tuskia monet kerrat jälkeenpäin. Näin se vaan on.
Hommatkaa itsenne perheterapiaan/pariterapiaan. Kun nainen/mies alkaa uuteen suhteeseen, lapsi jää tämän jälkeen toiselle sijalle. Uusi mies on kaiken huomion kohteena ja välttämättä tämä uusi kumppani ei edes hyväksy lastasi. Tästäkin mulla on kokemusta.
Netissä voi kirjoitella vaikka minkälaisen huuhentaalin kanssa ja valehdella voi ihan niin paljon kuin haluaa. Älä hyvä ihminen ajattele heti eroa, vaan käy läpi mahdolliset toimenpiteet/auttajat.
Miehestähän tosiaan pääsee nykyään pelkällä paperin allekirjoittamisen vaivalla eroon. Ja kierrätysmarkkinoilla alkaa olla jo suht hyviäkin vaihdokkaita. Ja niitä tosiaan on nettimarkkinat ja baarit täynnään.
Mutta mitä sitten. Kaikki sama ihmissudesoppa jatkuu ja voi olla vieläkin pahempaa. Voit ajatella ihan hyvin, että yritetään vielä lasten takia. Mutta voit ajatella myös, että yrität itsesi takia.
Lapsi kärsii AINA myös huonossa parisuhdetilanteessa, vaikka juuri kukaan ei tunnu ottavan sitä huomioon. Kun lapsen isä ja äiti keskittyy huonoon parisuhteeseensa, mökötykseen, kylmään ilmipiiriin, riitelyyn, kulissien ylläpitoon - tai mihin tahansa paskaan, niin lapsi jää aivan varmasti syrjään. Aivan varmasti, vaikka vanhemmat yrittäisivät mitä muuta itselleen uskotella. Kaikista "hauskinta" tässä on, että vanhemmat ovat yleensä suhteessa "lapsen vuoksi" "lapsen parhaaksi"; Pitävät niin tiukasti kiinni tästä hienosta ajatuksesta ja näkemyksestä, etteivät huomaa valehtelevansa itselleen. Lapsi kyllä vaistoaa, kun vanhempien välit ovat huonot. Siksi fiksu aikuinen hakee eroa, että pystyy antamaan lapselleen aikaa ja energiaa. Huono parisuhde on myönteisen energian tuhlausta.
Kun on kärvistelty tarpeeksi kauan suhteessa "lasten takia" ja sitten erotaan, niin lapsi on jopa huojentunut. Kovin moni -ainakaan pieni lapsi- ei vaan uskalla sitä vanhemmilleen ilmaista. Aika luonnoton tilanne olisikin: vanhemmat käyvät oikedessa ja lastenvalvojalla riitelemässä lapsesta, näyttävät vihaselta tai masentuneelta - olevan täysin kriisissä - ja lapsi toteaisi "hyvä että erositte"... Myönteinen palaute erosta annetaan (jos uskalletaan, ja jos siihen on mahdollisuus) ukille, mummille, tädille, sedälle, siskopuolelle tai isän työkaverille.
Hätätilanteessa neuvotaan matkustajia pelastamaan ensin itsensä, jotta voi pelastaa muita. Tämä sopii erinomaisesti myös kriisiin parisuhteessa. Vanhempi ei yksinkertaisesti jaksa toimittaa vanhemman roolia pitäytyessään huonossa suhteessa. Pitkittyessään huono suhde tekee tuhoaan, lopulta se tuhoaa kaikki perheenjäsenet paljon perustavanlaatuisemmin kuin erossa.
netissä ihmiseen ei voi rakastua, vaan mielikuvaan hänestä. Sinulla on virtuaalirakkaus. Tositotuus voi olla toisenlainen. Ilmeisesti liittosi on tullut tien päähän. Voisitte kuitenkin hyötyä avioliittoneuvonnasta. Mikä on suurin syy miksi ei teillä suju. Kun seksi loppuu, niin liitossahan ei oikeastaan ole kuin kaveruus ja teillä huono sellainen kun riitelette. Mistä riitelette?
Miksi santo ettei aviomiehesi tee mitään asian eteen? Miksi et tee itse asian eteen mitään? Miksi koko ajan puhut avioerosta? Se, jos joku masentaa toisen. Mahtaa olla miehelläsi tosi vaikeaa olla, kun toinen koko ajan hokee avioeroa. Mihin sitä sitten enää panostaa toinenkaan. Yritä nyt ensin paikata liittosi ja keksi joka päivä myönteinen asia miehestäsi ja sano se hänelle. Siis yritä tosissaan ainakin puoli vuotta. Jos ei mitää nvastakaikuja tule, eikä sinullakaan herää mitään intohimoja miestäsi kohtaan, on paras erota. Mutta ettet sitten jälkeenpäin syytä itsesäsi ettet ainakaan yrittänyt. Koska teillä on yhteinen lapsi, niin älä sulje yrittämisen mahdollisuutta pois. Älkää riidelkö lapsen nähden. Kohdelkaa toisianne kunnioittavasti ja puhutelkaa nätisti, ihan kuin muitakin ystäviänne ja tuuttujanne. Jos ero kuitenkin tulee, se tulee. VAsta silloin katsele uusi rakas. Jätä siitä nettirakkaudesta haaveileminen. Sehän voi olla vaikka kuka ja mikä hyvänsä. Miten se mitään tarpeita tyydyttäisi. Sama kun ihailisit jotain popparia. Kaukana ja tuntematon.
Jos kuitenki seksinnälkäsi on niin suuri että kupeita pakottaa, niin käy vieraissa, mutta älä siitä hiisku kenellekään.
virtuaalirakkaus tai nettirakkaus edellyttää henkilökohtaista yhteydenpitoa.
Muuten on liian iso riski, että se osoittautuu vedätykseksi.
En sano, etteikö tällaisella voisi silti olla paljon merkitystä tunne- ja parisuhdepuolella.
Avioliitossa on yritettävä lasten takia ja jos avioliitto tulee tiensä päähän, niin sitten muista
syistä. Lapset ovat kuitenkin se heikoin osapuoli, jonka elämän turvaaminen joka suhteessa
on vanhempien tehtävä myös avioliitossa.
että olen kyllä koukussa korviani.
Nettimies on tehnyt perusteellista työtä ja käyttää kyllä sellaisia keinoja,
että on todella vaikea häntä vastustaa. Tietyllä tavalla tunnen olevani hänen
omaisuuttaan pitkän historiamme takia ja enpä ole koskaan pystynyt hänelle
jättämään hyvästejä. Jos päätyisimme yhteen, niin tässä tilanteessa nuolisin
varmaan hänen saappaitaan lopun ikääni (ja voin kuvitella että hän ottaisi siitä
ilosta kaiken irti...)
Mutta olen naimisissa ja tiedän mitkä vaikutukset avioeroilla on lapsiin.
En voi sanoa, että kannatan avioeroa sillä yleensä se ei ole lapsille hyväksi.
Haluaisin lapsilleni samanlaisen lapsuuden ja nuoruuden, kun olen itse saanut kokea.
Toisaalta myös tiedän, että nettimies pärjää ilman minuakin (on selvinnyt tähänkin asti)
ehkä jopa pidemmällä tähtäimellä paremmin. Ja olen väsynyt myös olemaan se 'paha'
tyttö, jolla on jatkuvasti huono omatunto ja joka jatkuvasti loukkaa muita ihmisiä.
Perheeni tai muukaan lähipiiri ei ole ansainnut sitä p...kaa, mitä tämä on tuonut tullessaan.
Pakkohan se on jossain vaiheessa lopettaa ja jatkamalla tunnen kuitenkin tekeväni väärin.
Lopettamalla antaisin nettimiehelle mahdollisuuden mennä eteenpäin.
on, mitä kiitollisuuden velkaisesta suhteesta voisi tulla.
Kun alkuhuuma häviää suhteesta, niin mitä jää jäljelle.
Katkeruus omista menetyksistä nostaa päätään helposti
(turha yrittää vakuutella muuta). Huomaa olevansa osa perhettä ja ihmisiä,
jotka ei oikeastaan ole omaa perhettä. Jonkun uuden ihmisen kanssa ei ole
vanhoja taakkoja kannettavana ja voi perustaa oman perheen. Toisaalta, jos
itse hajottaisin perheeni yrittämättä tehdä kaikkea mahdollista sen eteen, voisin
itsekin tuntea katkeruutta siitä. Tietysti tuntisin katkeruutta myös siitä, että kaiken
tapahtuneen jälkeen joutuisin kääntämään selän nettimiehelle. En millään usko,
että intohimo kompensoi näitä asioita pidemmän päälle. Tietynlaista
katkeroitumista on joka tapauksessa odotettavissa.
ei kannata ajatella "yleensä".. Koskaan ei voi tietää onko ero vai liiton jatkaminen parempi vaihtoehto JUURI SINUN lapsillesi. Siihen vaikuttaa kosolti juuri sinun suhde mieheesi ja miehen suhde sinuun. Vain sillä on todellista merkitystä niin parisuhteessa kuin eron jälkeen.
Samanlaista lapsuutta ja nuoruutta, jonka itse olet kokenut, et lapsillesi saa. Muista myös, että teet minkälaisen ratkaisun tahansa, voit joutua myös lastesi rankan arvostelun kohteeksi. Vaikka kuinka uhrautuisit lastesi puolesta ja ajattelisit, että on parempi pitäytyä naimisissa ja jättää muiden miesten ajatteleminenkin, niin siitä huolimatta lapsesi voivat olla hyväksymättä sinua sellaisena kuin olet. Uhrautuminen "turhaa" on uhkarohkeaa ja kammottava riski. Riski siitä, että oma elämä jää elämättä.
Sinuna miettisinkin suhdetta mieheesi. Mikä siinä mättää, koska tarvitset nettimiehen?
Huora.
huoritella? Ei voi tietää miten ahdistavaa aloittajalla on avioliitossaan. Ero on tietysti aina surullinen ja iso asia prossesoida huolimatta siitä, onko lapsia tai ei. Uhrautuminen oman hyvinvoinnin kannalta on aina iso riski. Jos tuntee tukehtuvansa suhteeseen, niin mitä järkeä siinä on kenenkään kannalta?
Toki kannattaa aina yrittää tehdä kaikkensa ja yrittää pitää siitä kolmannet osapuolet ulkopuolella, mutta joskus sekään ei vaan tuota tulosta. Silloin on mielestäni suurempaa rakkautta kaikille osapuolille erota.
Ero on aina henkilökohtainen asia ja siksi vähän hölmöä kysyä tällaisella palstalla mitä itse pitäisi omalle elämälleen tehdä. Helposti lähtee suuntaamaan ajatuksiaan toisten viitoittamalle tielle.
Samankaltaisessa tilanteessa mennään. Tai ainakin joitain samoja ajatuksia. Avioliittoa 10v takana, pari lasta...käytännössä suhteemme on lasten mukaan toimimista. Mies "pakenee" lapsiin ja töihin. Itse koitin alkuun (?) kovastikin, tuntui että olin aina se aloitteentekijä. Seksissäkin. Lasten tultua kuvioihin, en vain jaksanut enää aloitella mitään, synnytyksen jälkeinen masennuskin vaivasi. Koin olevani täysin yksin. Mies tuki omalla tavallaa, toi rahaa taloon jotta saimme leipää. Ja niinhän sen kuuluukin mennä, yhteisellä sävelellä.
Mutta nyt. Tuo vaihe on jäänyt ikään kuin päälle. Mies suorittaa työssä, etenee johtoasemaan...minä koen suurempaa yksinäisyyttä kuin koskaan. Seksiä ei ole ollut vuoteen-pariin. Koen olevani äiti lapsille, ihan kohtuullinen siinä hommassa. Mutta naisena koen olevani aivan mitätön. Vaikka ulkoisesti sievä, sisäisesti herkkä ja tunteellinen. Kenties aivan liian romanttinen tähän maailmaan, saadakseni suhteen missä voisin olla täysinäinen ja nähty.
Tapasin myös netissä miehen. Olen tavannut, ja suhde on syventynyt. Mutta...en pysty jakaantumaan osiin, joten päätös on tehtävä. Ero on ollut mielessä jo useamman vuoden, toteutus vain pelottaa. Seuraanko oman sydämeni ääntä? Vai annanko lapsille idyllisen perhe-elämän, missä vanhempien välillä ei ole mitään eroottista. Vaikka, ei kai ystävyyskään huono vaihtoehto ole. Tosin, eikö ystävätkin ole kiinnostuneita mitä toiselle kuuluu? Tässä suhteessa sekään ei toteudu...eli voiko tätä sanoa ystävyyssuhteeksikaan? Tapasuhde?
Vaikka tulevaisuus toisi yksinäisyyttä ja rahahuolia eron myötä, siihen täytyy olla valmistautunut. Ja sitä prosessia tässä teen. Yritän uskoa, että jonakin päivänä aurinko paistaa, ja että voin seisoa täysin omin jaloin. Vaikka sitten yksinkin. Ja rakastaa elämää.
Terveisiä kaikille näiden asioiden kanssa painiville. Ei ole helppoa, ja vaatii pitkät tovit itsetutkiskelua. Mutta elämä on tarkoitettu myös virheiden tekemiseen. Ei muuten voisi oppia.
Ensin kyseenalaistaa parisuhteensa yhden kerran. Sitten alkaa kerätä todisteita miksi vakisuhteen tila on omasta mielestä huono. Harvoin alkuvaiheessa näkee kokonaisuutta tai edes mitä kaikkea kurjaa parisuhteessa vielä onkaan, ja mitä sellaista ei ole alkuunkaan mitä toivoisi siinä olevan. Ei vaikka on puhunut asiasta siipalle viimeiset 10v....
Itse olen taipuvainen uskomaan, että parisuhteesta kannattaa ehdottomasti erota, jos siitä puuttuu ilo kokonaan tai lähes kokonaan. Viimeinen merkki on, kun puoliso tuntuu riesalta ja vaivalta: alkaa olla jo kiire erota. Tässä vaiheessa voi rauhallinenkin ihminen todeta: siinä se oma raja kulkee, vaikka sitä on joustettu ja sopeuduttu siihen asti vuosia. Itseasiassa saattaa tulla yllättävän vihaiseksi ja kärsimättömäksi myös itselleen.
Eron jälkeen minulle tuli huojentunut, ehkä vähän epätodellinenkin olo: "minä tosiaan tein sen". Ero oli todella viisas päätös kohdallani. Aivan turhaa kärvistellä huonossa suhteessa ja tuhrata sille aikaansa. Vaikka emme tehneet perheenä eikä parisuhteessa mitään yhdessä exän kanssa, niin silti koko perheemme ongelmat keskittyivät häneen.
jossain netissä olevaan ihmiseen voi ihastua/rakastua ilman tapaamista? Etköhän ole vaan ihastunut siihen, miten mies sinulle kirjoittaa. Se että ajattelet tuntematonta ja kasvotonta miestä koko ajan johtuu ehkä huonosta omastatunnostasi. Tiedostat jollain tapaa pettäväsi miestäsi.
Jos koet avioliittonne huonona, niin nosta kissa pöydälle ja pyyhi pöytä puhtaaksi. Miksi miehesi pitäisi tehdä jotain avioeron eteen, miksi et tee itse? Jos eroon päädytte, niin älä oleta, että se nettimies sinut itselleen ottaa. Et voi rakentaa mitään sen varaan. Voisin lyödä vetoa, että nettituttavuus on tahollaan naimisissa.
tutkitusti enemmän koossa olevassa ydinperheessä, jos vanhemmilla on huono suhde. Mutta pajon riippuu siitä jatkostakin...Todella vaikeaa mennä arvioimaan pitääkö erota, kun ei kaikkia taustoja tiedä. Itse toimin perheen perustamisvaiheessa epäkypsästi ja hätiköiden, ns. hallitsemattomasti. Huolimatta vaikeasta, alkoholismin osittain hallitsemasta suhteesta olisin äidin roolissa yrittänyt tyytymättömänäkin jatkaa ellei mies olisi löytänyt uutta ihastusta. hän perusti uuden perheen joka sittemmin on sekin hajonnut. Itse en ole löytänyt, enkä oikeastaan etsinytkään uutta parisuhdetta vaikka erosta jo toistakymmentä vuotta. Olen siis todella opetellut elämään yksin, eikä se tosiaan ajoittain ole ollut helppoa. Tähän on samalla liittynyt pääasiallinen vastuu lapsista ilman erityisiä tukiverkkoja. Jos päättää näin, se vaatii itsekuria ja elämänhallintaa, enkä kyllä toivo kenellekään kyseistä urakkaa...huoli ja stressikin välittyvät valitettavasti lapsille. En ole kuitenkaan katunut eroa, me kaksi olimme perustoja myöten eri planeetoilta enkä syytä miestäkään irrottautumisesta.
Netti-ihastukset on todellisia illuusioita useimmiten, itsekin olen ne kokenut. Elämä on tavalla tai toisella useimmiten työlästä eikä pitkä parisuhde voi perustua pelkälle romantiikalle ja seksille, viimeistään viisikymppisenä huomaat ettei se ehkä niin paljon enää merkitsekään...Toivon onnea, mihin päädytkin!
Ei eroamiseen tarvitsa yhteistä päätöstä.
harmittaa, että mies uskotteli minulle asioita, joiden perusteella tein vääriä johtopäätöksiä.
Hyvässä tarkoituksessa tietenkin, mutta silti.
En ymmärtänyt, miksi hän tarvitsi niin paljon tilaa ja nyt kadun, etten antanut sitä tilaa.
Siinä ajassa, missä hän alkoi vasta päästä yli asioista, niin minä taas luovuin toivosta.
Sen suhteen kai, että edes jotain olisi voinut säilyttää.
Sitten aloin epäillä miehen aikeita, koska hänen suhtautumisensa oli niin negatiivinen ja
ihan erilainen kuin koskaan ennen. Se tuntui sietämättömältä, että miehestä oli tullut
pahin vihollinen, joka ei enää uskonut mitään kertomaani.
Kun viimein ymmärsin kaiken tapahtuneen, menetin toivoni lopullisesti.
Tiedän entuudestaan, että kun omaksi hyväksi on tehty liian suuria uhrauksia,
niin on mahdoton lunastaa paikkaansa. Se kääntyy ennemmin tai myöhemmin itseään vastaan,
ja maksattaa uhraukset korkojen kera. Olisi kaiken silti voinut heittää suoraan kasvoilleni, niin
olisin aikaisemmin hyväksynyt kohtaloni (vaikka hyvin ymmärrän ettei sitä voinut tehdä).
Kun lapsia on kuvioissa, niin terapia olisi paras paikka aloittaa, koska miehesi ei usko sanaasi, niin ehkä hän uskoisi asian paremmin kun ns. asiantuntija kertoisi mikä on tilanne. Ja unohda se netti-tapaus, minäkin pystyn vakuuttaa olevani maailman paras adonis mitä maailmasta löytyy, mutta totuus iskisi kuin leka, jos näkisit minut :)
Tai hommaa reippaasti oma asunto ja ota tauko suhteesta. Mieskin joutuu oikeasti miettimään uudestaan mitä hän elämästään haluaa ja onko valmis korjaamaan tilannetta.
Avioeroa täällä huutavat vanhat känkät ovat kaikki eronneita eivätkä todellakaan ole ainakaan avuksi asian analysoinnissa. Exänikin uskoi katkeraa eronnutta kaveriaan. Löi kortit pöytään yllättäen, ilman mitään varoitusta ja myöhemmin mietti tuliko tehtyä oikea valinta mutta silloin olin jo tehnyt oman päätökseni ja miehet harvoin pyörtää päätöksiään, oli lopputulos mitä vain.
Alle kolmevuotias lapsi harvemmin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, joten parempi ottaa ero ennen sitä ikää, jos päädyt eroon. Ihan vain lapsen parhaan kannalta.
Siis että miehet harvemmin pyörtää päätöksiään.
Ei tarvii muistuttaa eikä kääntää veistä haavassa.
Mutta toisaalta tiedän, kenellä pysyy pää pinnalla parhaiten.
Niin että siellä pitää olla missä tarvitaan.
Nyt tiedät mistä tulee marttyyri-leima otsaan.
Ei sitä kukaan pyydä, ihan itse sitä haluan kantaa.
Vaikka eihän se ole ainoa aspekti tässä ollenkaan.
Toisaalta jollain tasolla oma sikailukiintiö on tullut täyteen - ei pysty enää.
Ei kai tässä nyt enää voi ihmeemmin avautua.