Onko nykyisin toiveitakaan löytää luotettavaa kumppania?

Kun pettäminen niin yleisesti hyväksytään niin tokihan sitä myös tapahtuu. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että aina pettäminen on tietoinen valinta. Ei ole mitään sellaista "no kun sen nyt vaan tapahtu". Sen sijaan se kolmas osapuoli voi joskus rehellisesti olla tietämätön toisen parisuuteesta, etenkin kun kyse on vaan yhdestä kerrasta. Kun taas edetään suhde tasolle asti, silloin yleensä kyllä ollaan tietoisia toisen tilanteesta. Itse uskon asiaassa olevan kyse juuri itsekkyydestä ja siitä ettei haluta kohdata omaa pahaa oloa. Ja tietysti nykyäänhän yksilöllä on oikeus kaikkeen mutta ei minkäänlaisia velvollisuuksia. Pelottaa nähdä mihin se lopultakaan johtaa...

ihmeestä sen etukäteen tietää, kuka mies/nainen ei petä? Nykyihminen ei millään tahdo sietää sitä, ettei aina pääse toteuttamaan omia halujaan. Sankareita ovat ne, jotka "elävät täysillä" ja syöksyvät siitä vuosien liitosta uuteen suhteeseen, perustelevat homman "kasvoimme erillemme" -fraaseilla ja vannovat uutta rakkautta - kunnes taas hjalliksina "eroavat ystävinä", todennäköisesti vain tuodakseen hetkeä myöhemmin näyttämölle sen uuden tunteittensa airuen. Paskat kukaan ystävänä eroaa. Harva myöskään eroaa suht tasapainoisesta suhteesta ilman että olisi vipinää jonkun kolmannen kanssa. Kun pariutuminen ei enää ole pakko (niin kuin agraariyhteiskunnassa oli), niin oman kullan rengastamisesta on tullutkin statusjuttu. Jos arvostusta ja flirttiä tulee sopivan "tasokkaalta" tyypiltä, niin on helppo vaihtaa, ero kun ei enää ole millään lailla erityistä, poikkeuksellista tai edes sosiaalisesti paheksuttavaa. Edellisestä kumppanista on tietty vuosien varrella löytynyt ties mitä ikäviä piirteitä, jotka voi kivasti jättää selän taa, kun lähtee uusille vesille.

Ja tämä vuodatus ei ole mikään objektiivinen totuus, puranpa vaan turhautumista siihen, ettei mulla ainakaan ollut sitä kristallipalloa, joka olisi kertonut, että 6:nnen vuoden jälkeen puolisko hankkii sivusuhteen ja muutamaa kuukautta myöhemmin jää sille tielleen. Ja mullehan ei tietenkään kerrottu sivusuhteesta, kerrottiin sit vasta kun herra puoliso päätti erota. Ja ero tapahtui noin yhdessä viikonlopussa ja hommasta rikastui lähinnä pankin lakimies. Kliffaa hei.

parisuhdekaruselli kirjoitti:

ihmeestä sen etukäteen tietää, kuka mies/nainen ei petä? Nykyihminen ei millään tahdo sietää sitä, ettei aina pääse toteuttamaan omia halujaan. Sankareita ovat ne, jotka "elävät täysillä" ja syöksyvät siitä vuosien liitosta uuteen suhteeseen, perustelevat homman "kasvoimme erillemme" -fraaseilla ja vannovat uutta rakkautta - kunnes taas hjalliksina "eroavat ystävinä", todennäköisesti vain tuodakseen hetkeä myöhemmin näyttämölle sen uuden tunteittensa airuen. Paskat kukaan ystävänä eroaa. Harva myöskään eroaa suht tasapainoisesta suhteesta ilman että olisi vipinää jonkun kolmannen kanssa. Kun pariutuminen ei enää ole pakko (niin kuin agraariyhteiskunnassa oli), niin oman kullan rengastamisesta on tullutkin statusjuttu. Jos arvostusta ja flirttiä tulee sopivan "tasokkaalta" tyypiltä, niin on helppo vaihtaa, ero kun ei enää ole millään lailla erityistä, poikkeuksellista tai edes sosiaalisesti paheksuttavaa. Edellisestä kumppanista on tietty vuosien varrella löytynyt ties mitä ikäviä piirteitä, jotka voi kivasti jättää selän taa, kun lähtee uusille vesille.

Ja tämä vuodatus ei ole mikään objektiivinen totuus, puranpa vaan turhautumista siihen, ettei mulla ainakaan ollut sitä kristallipalloa, joka olisi kertonut, että 6:nnen vuoden jälkeen puolisko hankkii sivusuhteen ja muutamaa kuukautta myöhemmin jää sille tielleen. Ja mullehan ei tietenkään kerrottu sivusuhteesta, kerrottiin sit vasta kun herra puoliso päätti erota. Ja ero tapahtui noin yhdessä viikonlopussa ja hommasta rikastui lähinnä pankin lakimies. Kliffaa hei.

Mitähän tähän muuta osaisi vastata kuin urheilijan sanoin "tein itse parhaani ja katsoin mihin asti se riitti". Erotetuille ja petetyille ehkä elämä tarjoaa kasvun paikkaa..ei saa ripustautua liikaa yhden kortin (ihmisen) varaan. Rakastaa toki saa, voi ja pitää, mutta puolison petos tai jättäminen ei saa olla itsemurhan paikka. Itsetutkiskeluakin voi ja saa harrastaa: mistä asioista puolisoni valitti toistuvasti, mutta kuittasin moiset turhat rutinat olankohautuksella. Näytinkö hyviä tunteita sanoin ja teoin, hellyytenä, toisen arvostamisena?
Vai tuliko ehkä työ aina ykkösenä ja perheelle jäi vain "murusia" minusta, väsynyt työntekijä lepäämässä uutta työpäivää varten? Varsinkin miehet käsittävät ehkä joitakin parisuhdefaktoja vasta kun on jo aivan liian myöhäistä pelastaa liittoa. Sama pätee ehkä naisiinkin, tosin.
Menkää ajoissa pariterapiaan, seurakunnan parisuhdeleireille tms., ennen kuin suhde kuolee omaan taitamattomuuteenne, kiitos! Varsinkin lapsiperheissä täytyisi nöyrtyä ja yrittää vielä, mieliharmeista huolimatta, josko kelvottomasta suhteesta vielä voisi saada toimivan. Ulkopuolisen, puolueettoman neuvojan/terapeutin silmin tilanne ehkä on erilainen kuin omissa ajatuksissasi näyttäytyvä kuva.

xym kirjoitti:

Mitähän tähän muuta osaisi vastata kuin urheilijan sanoin "tein itse parhaani ja katsoin mihin asti se riitti". Erotetuille ja petetyille ehkä elämä tarjoaa kasvun paikkaa..ei saa ripustautua liikaa yhden kortin (ihmisen) varaan. Rakastaa toki saa, voi ja pitää, mutta puolison petos tai jättäminen ei saa olla itsemurhan paikka. Itsetutkiskeluakin voi ja saa harrastaa: mistä asioista puolisoni valitti toistuvasti, mutta kuittasin moiset turhat rutinat olankohautuksella. Näytinkö hyviä tunteita sanoin ja teoin, hellyytenä, toisen arvostamisena?
Vai tuliko ehkä työ aina ykkösenä ja perheelle jäi vain "murusia" minusta, väsynyt työntekijä lepäämässä uutta työpäivää varten? Varsinkin miehet käsittävät ehkä joitakin parisuhdefaktoja vasta kun on jo aivan liian myöhäistä pelastaa liittoa. Sama pätee ehkä naisiinkin, tosin.
Menkää ajoissa pariterapiaan, seurakunnan parisuhdeleireille tms., ennen kuin suhde kuolee omaan taitamattomuuteenne, kiitos! Varsinkin lapsiperheissä täytyisi nöyrtyä ja yrittää vielä, mieliharmeista huolimatta, josko kelvottomasta suhteesta vielä voisi saada toimivan. Ulkopuolisen, puolueettoman neuvojan/terapeutin silmin tilanne ehkä on erilainen kuin omissa ajatuksissasi näyttäytyvä kuva.

Kuten jo kerroin, parisuhteessa on kaksi. En olekkaan väittänyt ettenkö olisi ollut osallinen tapahtumien kulkuun. Se tässä vain ottaa päästä, kun puoliso ei ole kuulemma missään vaiheessa ollut tyytymätön parisuhteeseemme. Ja kertonut rakastavansa minua. Mutta kuitenkin valehdellut ja pettänyt.
Ja tietenkin elämään kuuluvat erilaiset kriisit. On tässä saanut oman osansa muista sellaisista ja selvinnyt olen. Mutta tälläinen rakkaan ihmisen tahallinen petos tuntuu todella pahalle. Siksi sitä epäilee kaikkia muitakin ihmisiä, että ovat hekin sellaisia. Ei vaan voi enää luottaa, niin ei voi, eikä uskalla. En todellakaan halua enää koskaan kohdata vastaavaa petosta itseäni kohtaan. Sen verran tämä satuttaa ja syvältä etten toista kertaa kestä.
Onko se niin vaikeaa kertoa jos kerran parisuhde ei tunnu hyvälle? Pitääkö sitä lähteä hakemaan sitä jotakin muualta ja salaa? Ja jos kerran jotakin siitä toisesta suhteesta saa mitä ei varsinaisesta parisuhteesta, niin miksi sitä ei kerro suoraan tai lähde siitä suhteesta. Ei ketään voi omistaa eikä pakottaa olemaan suhteessa mistä ei saa sitä mitä kaipaa.
Kyllä aikuisen tulisi sen verran pystyä toiveistaan sille puolisolle puhumaan, kun kerran toiminta kertoo ettei kaikki ole hyvin. Miksi ei sitten voi kantaa vastuuta siitä petoksestaan, kun jää kiinni. Silloinkin pitää vielä valehdella, miksi? Ja kyllä ne kakkoset ihan vapaaehtoisesti ovat siinä kuviossa mukana ja tietävät mitä tekevät. Mutta tietenkään vastuu ei ole heillä. Mutta silti omalla käytöksellään edesauttavat petoksen mahdollistamisen. Ei vaan haluta myöntää, että ovat itse siinä petoksessa "rikoskumppaneita". Vastuu toki pettäjällä, kun siihen leikkiin ryhtynyt.
Ja onko se jotenkin väärin, kun on luullut löytäneensä rakkauden ja luotettavan kumppanin, vaikka totuus paljastuukin sitten myöhemmin? Ei se suinkaan sen puolison vika ole jos on rakastanut ja luullut, että toinenkin rakastaa. Miksi ihmiset haluavat tietoisesti satuttaa toista niin pahoin?

00 kirjoitti:

Kuten jo kerroin, parisuhteessa on kaksi. En olekkaan väittänyt ettenkö olisi ollut osallinen tapahtumien kulkuun. Se tässä vain ottaa päästä, kun puoliso ei ole kuulemma missään vaiheessa ollut tyytymätön parisuhteeseemme. Ja kertonut rakastavansa minua. Mutta kuitenkin valehdellut ja pettänyt.
Ja tietenkin elämään kuuluvat erilaiset kriisit. On tässä saanut oman osansa muista sellaisista ja selvinnyt olen. Mutta tälläinen rakkaan ihmisen tahallinen petos tuntuu todella pahalle. Siksi sitä epäilee kaikkia muitakin ihmisiä, että ovat hekin sellaisia. Ei vaan voi enää luottaa, niin ei voi, eikä uskalla. En todellakaan halua enää koskaan kohdata vastaavaa petosta itseäni kohtaan. Sen verran tämä satuttaa ja syvältä etten toista kertaa kestä.
Onko se niin vaikeaa kertoa jos kerran parisuhde ei tunnu hyvälle? Pitääkö sitä lähteä hakemaan sitä jotakin muualta ja salaa? Ja jos kerran jotakin siitä toisesta suhteesta saa mitä ei varsinaisesta parisuhteesta, niin miksi sitä ei kerro suoraan tai lähde siitä suhteesta. Ei ketään voi omistaa eikä pakottaa olemaan suhteessa mistä ei saa sitä mitä kaipaa.
Kyllä aikuisen tulisi sen verran pystyä toiveistaan sille puolisolle puhumaan, kun kerran toiminta kertoo ettei kaikki ole hyvin. Miksi ei sitten voi kantaa vastuuta siitä petoksestaan, kun jää kiinni. Silloinkin pitää vielä valehdella, miksi? Ja kyllä ne kakkoset ihan vapaaehtoisesti ovat siinä kuviossa mukana ja tietävät mitä tekevät. Mutta tietenkään vastuu ei ole heillä. Mutta silti omalla käytöksellään edesauttavat petoksen mahdollistamisen. Ei vaan haluta myöntää, että ovat itse siinä petoksessa "rikoskumppaneita". Vastuu toki pettäjällä, kun siihen leikkiin ryhtynyt.
Ja onko se jotenkin väärin, kun on luullut löytäneensä rakkauden ja luotettavan kumppanin, vaikka totuus paljastuukin sitten myöhemmin? Ei se suinkaan sen puolison vika ole jos on rakastanut ja luullut, että toinenkin rakastaa. Miksi ihmiset haluavat tietoisesti satuttaa toista niin pahoin?

Pettäminen nyt vaan on suhteellisen normaalia ihmis- ja eläinkunnassa. Syythän tähän ovat puhtaasti biologiset, että siinä mielessä ei ole mielekästä etsiä pettämisen syitä liian monimutkaisista ajatusmalleista. Toisaalta suurin osa ihmisistä on uskollisia, mutta eipä sellaista tosiaan voi välttämättä etukäteen tietää toisesta. Yleensähän ihminen on aina hieman itsekäs, jotkut enemmänkin. Pettäjän ajatusmaailma on takuulla itsekäs, ainakin seksin suhteen. Siksi on helppo olla kertomatta asioita. Pettäjä hyötyy pettämisestä vain silloin kun ei jää kiinni.

Omasta mielestä parisuhteen pitäisi aina perustua molempien vapaaseen tahtoon. Jos kumppani saa mennä miten haluaa, mutta rakastaa kumppaniaan, eikä petä, niin silloin suhde on terveimmällä pohjalla. Jos käry käy, niin kumppani ei vaan ollu oikea itselle, erota voi aina tekemättä liian isoa numeroa siitä. Elämässä on vaan pakko ottaa riskejä ja myös paljon murheellisempiakin asioita kuin pettäminen. Kyllä niitä luotettavia kumppaneita on, löytäminen onkin sitten eri asia. Keskustelupalstoilta et vain saa oikeaa kuvaa todellisesta tilanteesta. Jos nyt eroatte, niin suosittelen ettet heti etsi ketään itsellesi. Muussa tapauksessa lienee vakavan keskustelun paikka teillä.

00 kirjoitti:

Kuten jo kerroin, parisuhteessa on kaksi. En olekkaan väittänyt ettenkö olisi ollut osallinen tapahtumien kulkuun. Se tässä vain ottaa päästä, kun puoliso ei ole kuulemma missään vaiheessa ollut tyytymätön parisuhteeseemme. Ja kertonut rakastavansa minua. Mutta kuitenkin valehdellut ja pettänyt.
Ja tietenkin elämään kuuluvat erilaiset kriisit. On tässä saanut oman osansa muista sellaisista ja selvinnyt olen. Mutta tälläinen rakkaan ihmisen tahallinen petos tuntuu todella pahalle. Siksi sitä epäilee kaikkia muitakin ihmisiä, että ovat hekin sellaisia. Ei vaan voi enää luottaa, niin ei voi, eikä uskalla. En todellakaan halua enää koskaan kohdata vastaavaa petosta itseäni kohtaan. Sen verran tämä satuttaa ja syvältä etten toista kertaa kestä.
Onko se niin vaikeaa kertoa jos kerran parisuhde ei tunnu hyvälle? Pitääkö sitä lähteä hakemaan sitä jotakin muualta ja salaa? Ja jos kerran jotakin siitä toisesta suhteesta saa mitä ei varsinaisesta parisuhteesta, niin miksi sitä ei kerro suoraan tai lähde siitä suhteesta. Ei ketään voi omistaa eikä pakottaa olemaan suhteessa mistä ei saa sitä mitä kaipaa.
Kyllä aikuisen tulisi sen verran pystyä toiveistaan sille puolisolle puhumaan, kun kerran toiminta kertoo ettei kaikki ole hyvin. Miksi ei sitten voi kantaa vastuuta siitä petoksestaan, kun jää kiinni. Silloinkin pitää vielä valehdella, miksi? Ja kyllä ne kakkoset ihan vapaaehtoisesti ovat siinä kuviossa mukana ja tietävät mitä tekevät. Mutta tietenkään vastuu ei ole heillä. Mutta silti omalla käytöksellään edesauttavat petoksen mahdollistamisen. Ei vaan haluta myöntää, että ovat itse siinä petoksessa "rikoskumppaneita". Vastuu toki pettäjällä, kun siihen leikkiin ryhtynyt.
Ja onko se jotenkin väärin, kun on luullut löytäneensä rakkauden ja luotettavan kumppanin, vaikka totuus paljastuukin sitten myöhemmin? Ei se suinkaan sen puolison vika ole jos on rakastanut ja luullut, että toinenkin rakastaa. Miksi ihmiset haluavat tietoisesti satuttaa toista niin pahoin?

Ymmärrän kyllä hyvin, mitä käyt läpi. Itse en ole pettänyt yhdessäkään suhteessani, mutta minua on petetty yhdessä aiemmassa. Ex tunnusti kyllä oma-aloitteisesti, mutta en sitä todellisuudessa koskaan voinut antaa anteeksi, sillä hän ei siitä kantanut vastuuta sen enempää - sälytti vain taakkansa minun harteilleni. Ainoa virheeni oli, että jäin siihen suhteeseen katselemaan. Sitten minua myös epäilty pettämisestä ja tuntui, ettei mikään puhe auta, kun kumppanin aiemmassa suhteessa mies oli valehdellut viimeiseen asti petoksestaan.

Eihän se pettäminen ja valehtelu ole tietenkään sinun vastuullasi. Minusta pettäjä tekee hallaa kaikille osapuolille ja tuhoaa parisuhteen. Voi olla, ettei puolisosi vain osaa toimia paremmin, hänellä ei ole siihen riittävää itsetuntoa ja empatiakykyä.

Kuten muumi007 sanoo, pettäminen on aika tavallista, mutta suurin osa ihmisistä ovat uskollisia. Etukäteen voi tarkkailla puolisoa, millainen tämä on - nimenomaan tuon itsetunnon ja empatiakyvyn osalta. Jos hänellä on voimakas oma kokemus pettämisestä, hän tuskin tulee aiheuttaneeksi samaa ongelmaa.