Olen terve, hieman alle 30v nainen.
Liikun säännöllisen epäsäännöllisesti (talvella 2-4 kpl reilun tunnin kestävää lenkkiä kuukaudessa, kesällä pari kertaa viikossa). Lenkkeilyn aloitin 3 vuotta sitten.
Syön melko terveellisesti (suklaa on se "melko"). Olen harvoin kipeä. Painoindeksi 20-21.
Viimeisen puolen vuoden aikana on toisinaan esiintynyt jomottavaa särkyä, pääasiassa jaloissa. Särkee ihan luuta myöden, tuntuu että särkyä olisi myös ihan iholla. Koskettaminen ei tee hyvää. Sattuu. Tällainen särky/jomotus saattaa iskeä vaikkapa illalla tv:tä katsoessa tai sitten nukkumaan mennessä. Monasti olen yön vain liikkunut, kun paikallaan ei pysty olemaan paria minuuttia kauempaa, sitten pitää jo liikauttaa jalkaa toiseen asentoon. Tv:tä katsoessa olen laittanut jalkoja vähän koholle, mutta sekään ei oikeastaan auta ollenkaan.
Tänä talvena jomottavaa särkyä on tullut käsiinkin. Särkee sormia, niveliä, ranteita (luita) ja lihaksia. Kädet myös puutuvat helposti. Useimmiten tuntuu voimattomuutta, kädet ovat väsyneet.
Syön monivitamiinilisää ja magnesiumia, epäsäännöllisesti eli silloin kun muistan niitä ottaa.
Mitähän voisi olla? Mikä avuksi?
Epämääräistä särkyä ja jomotusta ja juilintaa...
6
6228
Vastaukset
- Krasses
itselläni ollut jo 5 vuotta samaa: jalat, varsinkin yöllä tulevat kipeäksi välillä, kipu on puristavaa, polttavaa, hohtavaa, vihlaisuja, käsissä yleensä kämmenien ulkopuolella, kaiken lisäksi vielä selkä remppaa, rintakipua, siis kaikkea välillä. Joskus koko kroppa kuin jäänyt jyrän alle. Sitten taas seuraavana päivänä kaikki ok. Sitten on hyviä jaksoja jopa viikkoja. Eli jokin provosoi kivut. Sen olen huomannut että valvominen, alkoholi laukaisee ainakin kivut. Nyt aloittanut sokeri ja viljadietin ja juon yhden kupin kahvia enää päivässä, ja voin sanoa, että kipuja ei ole ollut pariin viikkoon. Mulle tehty erilaisia tutkimua (esim enmg)ja verikokeita, kaikki ok. Neurologi puhui somaattisesta häiriöistä, elimistön epätasapainosta (kiitos vuorotyön). Lepoa, liikuntaa ja välimeren ruokavalio. Käy varmuudeksi hyvällä neurologilla kuitenkin varmistamassa kipujen luonne, jos pahasti häiritsee.
- 23eeeee
Heips. Minuakin on vaivannut epämääräiset kivut ja voimakas väsymys ja hermostuneisuus. Kipu alkoi sormien ’kutinalla’ joka sitten paheni ajan kanssa.. ja nyt koko vartalo ja lihakset on kuin tulessa, sellasta ihmeellista repivää ja polttavaa kipua mikä välillä helpottaa hiukan ja joskus on taas ihan hirveetä ettei meinaa kestää. Lääkäri ei mitään syytä ole löytänyt vielä mun vaivoihin. On vaivannut jo kauan aikaa.. vuosia muut oireet ja sitten viime vuotena alkoi tämä kumma särky. Pahemmat paikat ovat jalkapohjat ja nilkat, sekä sormet. Välillä en pysty tekemään mitään muuta kuin nukkumaan kun ei lihakset kertakaikkiaan toimi ja särky vie koko kehon mukanaan..:((
- rouva -69
23eeeee kirjoitti:
Heips. Minuakin on vaivannut epämääräiset kivut ja voimakas väsymys ja hermostuneisuus. Kipu alkoi sormien ’kutinalla’ joka sitten paheni ajan kanssa.. ja nyt koko vartalo ja lihakset on kuin tulessa, sellasta ihmeellista repivää ja polttavaa kipua mikä välillä helpottaa hiukan ja joskus on taas ihan hirveetä ettei meinaa kestää. Lääkäri ei mitään syytä ole löytänyt vielä mun vaivoihin. On vaivannut jo kauan aikaa.. vuosia muut oireet ja sitten viime vuotena alkoi tämä kumma särky. Pahemmat paikat ovat jalkapohjat ja nilkat, sekä sormet. Välillä en pysty tekemään mitään muuta kuin nukkumaan kun ei lihakset kertakaikkiaan toimi ja särky vie koko kehon mukanaan..:((
Minulla kans on jos jonkinlaista särkyä ja ympäri kehoa. Särky alkaa ykskaks yllättäen. Jossain kohtaa särky voi kestää viikon, toisinaan saattaa mennä nopeastikin ohi. Useimmin särkevät kohdat on ranteet, kyynärpäät, käsivarret ja dekolteen alue. Nyttemmin on myös nilkat saaneet repiviä kipuoireita. Polvet välillä kipuilee, on turvotuksen tunnetta. Kipu on repivää, varsinkin käsivarsissa ja nilkoissa. Välillä sormet ei kunnolla liiku. Tulee "piikittäistä" kipua, välillä alaselässä on repivää tikkumaista kipua, että kropan pystyssä pitäminen on tuskaista. Lääkärissä olen kolmisen vuotta valittanut näitä oireita. Lääkäri on vakuuttunut, että tämä on fibromyalgia ja alan pikkuhiljaa itsekkin siihen diagnoosiin uskoa. Katsokaa netistä fibron kipupisteet, itse tunnen pisteet.
- annakuu1
epämääräistä kipua kehossa, olkavarret,keskiselkä, ristiselkä väsynyt olo mikähän on onko esiintynyt muilla?
- joko taas kipee
Hei,aivankuin oma kertomukseni.Kroppaa juilii kausittain ja etenkin yöllä alkava kipuilu on vaikein hetki,kun unentokkurassa ollessa tuntee kovaa kipuilua.Tämä menossa oleva kipujakso alkoi lastenlasteni vierailun aikana.He olivat monta päivää mummun luona.Tänään pikkuvieraat lähtivät ja juiliminen otti "valtaansa"koko voimalla.Panadolia ja sänkyyn.Nukuin päikkäreillä monta tuntia.Kipuilu jatkuu ja yöksi aion vetää helttaan taas Panadolin.Minulla on käytössä kaikki tarvittavat ravinnelisät ja vitamiinit.Joista etenkin magnesiumi ja B-vitamiinit on tärkeimmät.
- Neljäkymmentäjarisat
Olisiko kireät lihakset, hermokipua, reumaa.
Itselläni alkoi toisen jalan valtava juiliminen polvileikkauksesta. Jännitystä ja surua kerrakseen. Itselläni niin kireät lihakset, että ei enää saa päätä lähellekkään nilkkaa, sattuu kovasti. Ennen meni vaivatta. Yritin taas tänään niin nivusia alkoi jomottamaan pahemman kerran. Hieronnassa olen käynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216030- 292120
- 1771952
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101123Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765