Naisiin tutustuminen seurustelumielessä on ollut minulle ylivoimaisen vaikeaa lähes aina. Kysymys ei niinkään ole ollut omasta aktiivisuudesta ja uskalluksesta, vaan tilaisuuksien puuttumisesta ja torjutuksi tulemisesta. Yksinkertaisesti sanottuna harva nainen on halunnut jutella kanssani, saati sitten mitään sen enempää.
Tätä kun jatkui lopulta vuosikaupalla, päätin katsoa peiliin. Ei voi olla totta että lähiympäristössä kuka tahansa on löytänyt tyttöystävän ja päässyt hyvään suhteeseen, mutta en minä. Mietin asiaa pitkään ensitutustumisten kannalta; missä ja miten ihmiset toisensa kohtaavat. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä minulle näitä tilaisuuksia ei vain tullut.
En tiennyt mikä on vialla, mutta päätin mennä terapiaan. Ehkä se vielä selviäisi, ajattelin. Samana päivänä kun olin tilannut ajan psykiatrilta, olin menossa aamulla parturiin. Se muutti kaiken. Uusi parturi oli itseäni muutaman vuoden nuorempi, todella avoin ja ystävällinen tyttö. Hän kertoi itsestään ja kyseli minusta sellaisia juttuja, joista kukaan koskaan ennen ei ollut kiinnostunut. Vaikka näimme ensimmäistä kertaa, juteltiin ja naurettiin taukoamatta aivan kaikesta mahdollisesta. Huomasin avautuvani niistäkin asioista, joista minun oli ennen vaikea puhua yhtään kenellekään, ja hän kuunteli ja ymmärsi.
Sillä käynnillä tajusin todella monta asiaa jotka itsessäni oli vialla. Ensinnäkin, minun on oma-aloitteisesti avauduttava kertomaan omasta elämästäni, ennen kuin voin saada kenenkään uuden ihmisen luottamusta ja keskustelua aikaiseksi. Toiseksi olen aivan turhaan miettinyt muiden reaktioita siihen mitä minä olen ja siihen mitä sanon. Positiivisella asenteella minua kuunnellaan, minulle jutellaan ja mikään ei voi mennä pieleen. Lisäksi huomasin että kysymys ei ole pelkästään itsetunnosta. Myös vastapuolen on oltava vastaanottavaa tyyppiä joka haluaa antaa itsestään paljon muutakin kuin ne pakolliset kiitos ja moi.
Kaikkein hämmästyttävintä oli lähteä parturista kotiin. Minulla oli ihmeellisen kevyt ja helppo olo, sellainen jonka olin viimeksi kokenut joskus yli viisi vuotta sitten. Kuin järjetön kivikuorma olisi pudonnut niskasta ja pystyin taas hengittämään syvään. Nyt, muutaman viikon jälkeen, näen asioita aivan eri lailla kuin silloin murehtiessani yksinäisyyttä. Naisetkin katsovat minua jo eri tavalla, positiivisemmin.
En kiistä etteikö tämä loistava terapeuttinen parturi olisi tyyppiä ihannenaiseni, mutta hän on varattu. Niin ison muutoksen hän kuitenkin sai aikaan, että peruin oikean psykiatrin ajan enkä koe tarvitsevani sitä enää mihinkään. Uusi elämä on jo alkanut!
Tätä kun jatkui lopulta vuosikaupalla, päätin katsoa peiliin. Ei voi olla totta että lähiympäristössä kuka tahansa on löytänyt tyttöystävän ja päässyt hyvään suhteeseen, mutta en minä. Mietin asiaa pitkään ensitutustumisten kannalta; missä ja miten ihmiset toisensa kohtaavat. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä minulle näitä tilaisuuksia ei vain tullut.
En tiennyt mikä on vialla, mutta päätin mennä terapiaan. Ehkä se vielä selviäisi, ajattelin. Samana päivänä kun olin tilannut ajan psykiatrilta, olin menossa aamulla parturiin. Se muutti kaiken. Uusi parturi oli itseäni muutaman vuoden nuorempi, todella avoin ja ystävällinen tyttö. Hän kertoi itsestään ja kyseli minusta sellaisia juttuja, joista kukaan koskaan ennen ei ollut kiinnostunut. Vaikka näimme ensimmäistä kertaa, juteltiin ja naurettiin taukoamatta aivan kaikesta mahdollisesta. Huomasin avautuvani niistäkin asioista, joista minun oli ennen vaikea puhua yhtään kenellekään, ja hän kuunteli ja ymmärsi.
Sillä käynnillä tajusin todella monta asiaa jotka itsessäni oli vialla. Ensinnäkin, minun on oma-aloitteisesti avauduttava kertomaan omasta elämästäni, ennen kuin voin saada kenenkään uuden ihmisen luottamusta ja keskustelua aikaiseksi. Toiseksi olen aivan turhaan miettinyt muiden reaktioita siihen mitä minä olen ja siihen mitä sanon. Positiivisella asenteella minua kuunnellaan, minulle jutellaan ja mikään ei voi mennä pieleen. Lisäksi huomasin että kysymys ei ole pelkästään itsetunnosta. Myös vastapuolen on oltava vastaanottavaa tyyppiä joka haluaa antaa itsestään paljon muutakin kuin ne pakolliset kiitos ja moi.
Kaikkein hämmästyttävintä oli lähteä parturista kotiin. Minulla oli ihmeellisen kevyt ja helppo olo, sellainen jonka olin viimeksi kokenut joskus yli viisi vuotta sitten. Kuin järjetön kivikuorma olisi pudonnut niskasta ja pystyin taas hengittämään syvään. Nyt, muutaman viikon jälkeen, näen asioita aivan eri lailla kuin silloin murehtiessani yksinäisyyttä. Naisetkin katsovat minua jo eri tavalla, positiivisemmin.
En kiistä etteikö tämä loistava terapeuttinen parturi olisi tyyppiä ihannenaiseni, mutta hän on varattu. Niin ison muutoksen hän kuitenkin sai aikaan, että peruin oikean psykiatrin ajan enkä koe tarvitsevani sitä enää mihinkään. Uusi elämä on jo alkanut!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hieno kokemus sinänsä, että suhteesi naisiin tuntuu muuttuneen. Toisaalta hyvä keskustelu ja että koet että nainen suhtautuu positiivisesti avautumiseesi, ei tarkoita vielä, että hän haluaisi aloittaa suhteen kanssasi.
Tuo on totta, ei pelkkä oma itsetunto vielä ole mitään. Tarvitaan juuri mainitsemasi ymmärrys ja kiinnostus avoimeen jutusteluun. Yllättävän monelta se nykyään puuttuu, esim. työ nähdään vain työnä ja sananvaihto siinä yhteydessä koetaan välttämättömäksi pahaksi.
Tässä taas huomataan se onnistunut kommunikaatio: parturi nauttii työstään rennosti jutellen ja asiakas saa hyvien hiusten lisäksi henkistä terapiaa. Näiden avoimesti ajattelevien ihmisten kanssa on aina niin ilo elää ja työskennellä. Uskoisin että kaveri ei ensi kerralla koe menevänsä "parturille", vaan kivan tytön luo joka leikkaa hiukset. Tähän ammattikielellä sanottuna "palvelukokemukseen" isotkin firmat pyrkii, mutta harvemmin pääsee.
Mitä enemmän haluaa olla edes pikkusormen verran osa toisen elämää, sen kevyempää kaikki on. Tämän päivän Connecting People on paljon muutakin sosiaalisempaa toimintaa kuin kännykät ja Facebookit.
Voin kertoa että tuo on vasta yksi askel.
Suurin askel minkä mies kohtaa ei ole todellakaan se normaali jutuskelu naisille. Se on ehkä ujoille yms. se ekaksi vaikealta tuntuva.
Suurin askel on kun se mukava kaverillinen juttelu pitäisi muuttaa seksuaaliseksi suhteeksi.
Yhtäkkiä huomaat että se avoin juttelu, itsestä kertominen, positiivisuus ja jopa huumorintajua ei riitäkkään edes sen parturin tekemän siistin kampauksen kanssa.
Sinussa pitikin olla jotain seksikkyyttä johon ei kaikilla ole mahdottomasti eväitä tai toisaalta on asioita jotka pilaavat sen täydellisesti esimerkkinä vaikkapa naaman komeus tai nössömäinen olemus.
Hienoa hienoa!
Olen iloinen puolestasi :)
Itse olen vähän kuin tuo kampaajatyttö. Työni puolesta jutustelen ihmisille ja olen sosiaalinen. Näin ei aina ole ollut. Kun aloitin hommissani olin erittäin ujo mutta kun vaan jouduin kohtaamaan ihmisiä ja juttelemaan ja kuuntelemaan opin sosiaalisemmaksi. Jos minulla on hyvä päivä, iloisuus ja positiivisuus on helppoa. Jos minulla on murheita, iloisuus ja positiivisuus on valitettavasti osaksi näyttelemistä. Onneksi näitä päiviä ei ole paljon.
Mielestäni kaikki jotka ovat sosiaalisia ja uskaltavat kohdata uusia ihmisiä helposti ovat myös hyviä näyttelijöitä. On helpompaa pitää yllä tiettyä kuorta aluksi ja antaa itsestään iloisen ja välittömän ihmisen kuva kuin kertoa tuntemattomalle että on juuri menettänyt lemmikkinsä ja että on surun murtama.
Yleensä kaikki ihmiset saa puolelleen kun vaan hymyilee, on iloinen ja reipas. Ihmiset tuntevat olonsa helpoksi tällaisen ihmisen kanssa ja he laskevat kuorensa silloin helpommin. Juuri näinhän kävi sinulle! Haluan sanoa että vaikka ei alun perin sosiaalinen persoona olekaan niin sosiaalisuutta voi oppia. Eikä kaikki sosiaalisesti ”lahjakkaat” välttämättä ole sisimmässään niin sosiaalisia.
Pienen näyttelemisen lisäksi auttaa kohteliaisuudet. Miten kivalta tuntuukaan kun joku tuntematon kaupan jonossa kehaisee takkiasi. Jos sinusta tuntuu että naisia on vaikea lähestyä niin ota mielikuvitustyttöystävä avuksi. Voit kaupan jonossa kehaista jonkun kivan näköisen tytön takkia ja kysyä mistä hän on mahtanut sen ostaa. Voit sanoa että tyttöystäväsi varmasti pitäisi siitä. Näin voit helposti päästä jutunalkuun ilman että sinun täytyy hermoilla viehättävän tytön kanssa sillä sinullahan on jo ”tyttöystävä”. Itse olen jättänyt mielikuvituspoikaystävän jo melkein kotiin mutta se on hyvä apu jos tuntuu siltä että mies kenelle juttelen ei ole kiinnostunut. Silloin voi aina lisätä että ”mut ehkä mun poikaystävä pitäisi mustista kengistä mieluummin” tms. Se tavallaan on pelokkaan pelastus :)
Onna uuteen elämään!
". Jos sinusta tuntuu että naisia on vaikea lähestyä niin ota mielikuvitustyttöystävä avuksi. Voit kaupan jonossa kehaista jonkun kivan näköisen tytön takkia ja kysyä mistä hän on mahtanut sen ostaa. Voit sanoa että tyttöystäväsi varmasti pitäisi siitä. Näin voit helposti päästä jutunalkuun ilman että sinun täytyy hermoilla viehättävän tytön kanssa sillä sinullahan on jo ”tyttöystävä”. Itse olen jättänyt mielikuvituspoikaystävän jo melkein kotiin mutta se on hyvä apu jos tuntuu siltä että mies kenelle juttelen ei ole kiinnostunut. Silloin voi aina lisätä että ”mut ehkä mun poikaystävä pitäisi mustista kengistä mieluummin” tms. Se tavallaan on pelokkaan pelastus :)"
Tätä kikkaa olen joskus nuorempana itsekin käyttänyt.
Jo pelkästään ajatus että itsellä on jo tyttöystävä voi auttaa kelaamaan asioita uudella tavalla ollessa naisten seurassa sekä auttaa rentoutumaan. Sitä ei tarvitse lausua edes ääneen kun sillä voi olla jo vaikutusta. Täten voi vaikuttaa itsevarmemmalta naisten seurassa kun ei koko ajan mieti että saako jostakusta tyttöystävän koska sinullahan on jo mielessäsi tyttöystävä!
Tietysti ei kannata vetää rooliaan yli jos haluaa iskeä jonkun naisen koska muutenhan toinen ajattelee että olet varattu oikeasti. ;)
Tällaisia sisäisiä pään keinoja käsitellä asioita kannattaa opetella erityisesti ujompien sekä nillä joilla on vaikeuksia vaikkapa naisten iskemisessä.
Miehen näkökulmasta en tiedä miten suhtautuisin mielikuvitustyttöystävään. Mitäpä jos mainitsen hänestä väärässä tilanteessa? Joku tyttö onkin oikeasti kiinnostunut minusta ja menen sanomaan jotain muka olemassa olevasta tyttöystävästäni. Toisaalta varatut miehet vetää naisia joten tämä voisi toimiakin. Tulipa elävänä esimerkkinä mieleen, menisinkö niin pitkälle että laitan sormuksen sormeen, ja todella ihanan tyttösen kohdatessani heitän sen jokeen :)
ATM:t vaan laittaa sormuksen sormeen niin rupee naisia kiehnäämään ympärillä.
Tai sit ottaa sen vanteen joka kiristää päätä pois ja pyöräyttää sen oman vekkulin ympärille että siellä pysyy paremmin veri eikä mene ihan lötteröksi.
Onpa ATM:illä iso vekkuli. Vai onko se vanne säädettävä?
jotka oikeasti harkitsevat terapiaa, vinkki:
Kannattaa mennä psykoterapeutille eikä psykiatrille. Monilla psykiatreilla on myös psykoterapeutin pätevyys, mutta ei läheskään kaikilla.
Jos taas hakee Kelan korvaamaan terapiaan, niin sitten on pakko aloittaa psykiatrin vastaanotolta. Häneltä tarvitaan lausunto perustuen ainakin kahteen tapaamiseen, aikaa prosessiin menee noin puoli vuotta. Akuutti päihdeongelma on este Kelan tukemalle terapialle.
Eli helpompaa on mennä sinne parturiin ja muualle ihmisten ilmoille.
joten varmaan on myös olemassa naisfobiakin. Voisikohan sinulla olla sellainen?
"Kannattaa mennä psykoterapeutille eikä psykiatrille. Monilla psykiatreilla on myös psykoterapeutin pätevyys, mutta ei läheskään kaikilla."
Psykiatreilta jotka eivät ole myös psykoterapeutteja ei saa terapiaa ollenkaan. Mä näen n. 1krt/2kk psykiatrin jonka kanssa katsotaan lääkitys kohdalleen ja kerran kahdessa viikossa psykoterapeutin jonka kanssa höpisen niitä näitä vähän vajaan tunnin.
"Jos taas hakee Kelan korvaamaan terapiaan, niin sitten on pakko aloittaa psykiatrin vastaanotolta. Häneltä tarvitaan lausunto perustuen ainakin kahteen tapaamiseen, aikaa prosessiin menee noin puoli vuotta."
Joo, mutta lähellekään kaikki eivät saa Kelan tukemaa terapiaa. Siihen on tietyt kriteerit. Eikä edes Kelan tukema terapia ole ilmaista. Kyllä se maksaa vähintään 20e käynti. Kela ei tue terapiaa loputtomiin vaan kolme vuotta viiden vuoden välein. Nimimerkillä maksan terapiani itse.