Epävarma työnhakija... :(

Kahvikuppiringeissä ja tupakkahuoneissahan ne verkostot (ja iki-ihanat kuppikunnatkin) aina tupataan solmimaan ja muodostamaan. Ja sopivasti äänessä olemalla eri tilanteissa. Miten nyt sitten missäkin on linja, eli voittaako parhaimmat palkinnot ja statukset kovaäänisin ja rustottuneimmilla kyynärpäillä varustettu, vai pidetäänkö pyrkyreitä ja itsekehujia idiootteina jotka vain luulevat olevansa jotain nokkamiehiä/naisia.

Sopivin linja on varmaan ainakin alkuun olla a) riittävän sosiaalinen mukanaolija b) "se kiva tyyppi" c) mutta kuitenkin sellainen, ettei suututa koko ajan kaikkia mielipiteillään, eli osaa aina tilanteen mukaan luovia. Antaa vasta-argumentteja, mutta ei ole mikään äkkiväärä sopeutumaton ja kuin puolueissa eli hyväkään idea ei kelpaa jos se on jonkun toisen esittämä... d) Ei ole se ikuinen seinäkukkanen "ai niin Lissu/Lassekin oli täällä", tai pahimmillaan se irvailtu jonka mielipidettä kysytään tilannekomiikkana heittona "Kerros nyt säkin mielipitees tähän?" -kun tiedetään henkilön punastuvan ja alkavan katsella kengänkärkiinsä, änkyttäen ja sanoen mutisten jotain "en mä tiiä" -tyylistä, jolloin voivat muut alkaa nauraa ja todeta, että jaahas ei tullut mitään totuuksia tälläkään kertaa.

Nykymaailma vain on sellainen, että tietty sosiaalisuus taitaa olla pakollista. Tai ainakin työhaastattelussa antaa sellainen sopivan rempseä, mutta asiallinen kuva itsestään. Liika hiljaisuus ja arkuus jo haastattelussa, varmasti torpedoi monta tilannetta. Jos henkilö ei selvästi usko edes itse itseensä riittävästi, niin ei siinä anna hyvää kuvaa muillekaan. Sille vain ei mahda mitään.

Riippuen nyt tietysti vähän töistäkin. Joku pitkän matkan yölinjaa ajava rekkakuski nyt ei välttämättä kauheata sosiaalisuutta tarvitse, paitsi työkokemuksen ja riittävän ajokortin eikä ole tavaraa tiputtaessa niin epäsosiaalinen sekopää, että asiakkaat liki vaativat vaihtamaan kuskia kun saavat pelätä. Tai ainakaan täysin jos ihminen tekee yksinäistä työtä jossain metsurimaisesti. Mutta nykyisessä palveluyhteiskunnassa varmaan valtaosa hommista kyllä jotain ulkokuorta tarvitsee, oli sitten valheellinen kaunis ulkokuori täysin feikkiä tai ei. Usein kun vain on niin, että jokin sopiva kuva pitää antaa sosiaalisuudesta (ei liian höpöttäjä) ja osata antaa kulloinkin sopivat vastaukset/näytöt kysyttäessä "mites sun tiimityötaidot?". Jos siinä katselee taas kengänkärkiä ja kädet nauliintuvat tuolin kädensijoihin tai polvia puristamaan, niin voi olla aika monessa paikassa että morjens.

Itsetunto ja esiintymistaidotkin ovat opittavissa, jos niissä on huono. Joskin tietysti kauhean negatiiviset kokemukset elämänvarrella aina voivat aikaan saada sen, että tarvii huomattavasti enemmän työtä jonkun kohdalla kuin joku toinen. (Koko peruskoulun kiusattu, suhteissa hakattu ja töissä tölvitty toki on luonnostaan jo aika arka, mutta tilanteestahan se kiinni).

Mahdollisuutesi ovat olemattomat. Hyvä nyrkkisääntö: jos olet ollut koulussa yksin ja ilman kavereita, olet myös työelämässä.

Sinun ehkä kannattaisi mennä jollekkin itseilmaisu kurssille omin toimin. Noita kursseja voi löytyä työväenopistoista ja jsokus seurakunnalta. johon jossa saat pikkuisen itsevarmuutta. Sen jälkeen voit paikata asiaa mainostamalla, että teet töitä ahkerasti. Osa työnantajista vrmasti arvostaa sitäkin :)

Ei välttämättä huonot. Itse olen hiljainen tyyppi ja sain töitä. Työnantajat ovat kyllästyneet tyyppeihin, jotka huutavat tuntikausia päivässä miten tärkeitä ja osaavia he ovat ja kuinka kiire taas on. Hiljaisten puurtajien arvostus alkaa lisääntyä, suunsoittajista on vain harmia.

Mutta ne virkailuhommat tahtovat mennä suhteiden kautta.