Haluaisin kuulla kokemuksia jos joltain löytyy siitä, kuinka on pärjätty tai kyetty elämään suhteessa, jossa on mukana jokin aate.. Josta ollaan eri mieltä ja johon liittyy väkivaltaisuuksia toisen puolella. Onko niistä mahdollista päästä yhteisymmärrykseen? En viitsi kovin yksityiskohtaisesti omaa tilannettani selvittää, tahtoisin vaan kuulla jos jollain on kokemusta.
Aatteen vaikutus suhteeseen jossa lapsi
just me
2221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No tämä ei ehkä ihan ole oikea vastaus, mutta kerronpa kumminkin. Olin nuorempana (80-luvun alussa) suhteessa uskovaiseen mieheen. Hän ei ollut mikään lahkolainen tai kuulunut mihinkään liikkeeseen, ihan perus kristitty. Itse en ole koskaan ollut kovin uskovainen ja eikä tuo miehen uskonnollisuus minua mitenkään haitannut, kivahan se oli yhdessä jossain kirkossa käydä vaikkei joulu ollutkaan. Toki nykyään se näkyvä uskonnollisuus tuntuu olevan jo selkeä varoitusmerkki "normaalille" ihmiselle, mutta tuolloin 70/80-lukujen taitteessa se ei sitä ollut, ei ainakaan minulle.
Olimme kihloissa ja naimisiin menoa jo suunniteltiin vakavissaan kun tuli sitten jo keskusteltua tarkemmin mahdollisista lapsista, siitä kuinka monta ja miten kasvatetaan yms. Tässä vaiheessa miehen ajatukset alkoivat tuntua minusta ahdistavilta ja oli selvää että hänellä oli tästä asiasta vahvat mielipiteet. Hän halusi ehdottomasti siirtää oman uskonnollisuutensa lapsiinkin ja oli jopa puhetta siitä että lapset laitettaisiin kristilliseen kouluun yms. Ja mitä enemmän aiheesta miehen kanssa juttelin sitä varmemmaksi tulin siitä etten haluaisi hänen kasvattavan lapsiani ja aloin vähän jarrutella suhteen etenemistä. Purimme kihlauksen parin kuukauden ja ihan kauheiden riitojen jälkeen. Riitely mahdollisten lasten kasvatuksesta oli saanut miehestä esiin ne kaikki huonot puolet.
Mies ei osannut ottaa minun mielipidettäni huomioon yhtään mitenkään vaan oli ihan rehellisesti sitä mieltä että hänen aatteensa ja tapansa olivat niitä ainoita oikeita eikä niistä voinut neuvotella tai sopia. Itse suhteessa tuo miehen uskonnollisuus ei ollut tuota ennen nyt niin kauheasti näkynyt, hän oli ihan tavallinen parikymppinen nuorimies tuohon aikaan. Suhde olisi ehkä toiminut hyvinkin pitkään ellei noista (mahdollisista) lapsista olisi tullut noin kauheaa riitaa.
Hui, no vaikeaa tuohon sanoa. Mutta puhuit väkivaltaisuudesta ja lieneekö oma aate, mutta olisi erittäin vaikeaa tai mahdotonta olla parisuhteessa, jos toinen suhtautuu väkivaltaan positiivisesti - vaikka se ei itseensä kohdistuisi. Varsinkin jos tulevaisuudessa mahdollisesti perhettä perustaa sille parisuhteelle. Se olisi sula mahdottomuus, että lapsi eläisi aatteiden alaisena, joissa suositaan jotenkin väkivaltaa.
Jos aatteenne ovat täysin erilaiset ja niinkin vakavista asioista kyse kuin väkivalta muodossa jos toisessa, niin vaikea siinä olisi osata toista kunnioittaa.
En tiedä, itselleni olisi varmastikin mahdotonta olla sellaisessa suhteessa.