Sanon jo aluksi että tämä nyt on periaatteessa aivan turhaa volinaa mitä aion tähän kirjoittaa. Tuntuu vain niin pahalta. Olen pyörätuolilla pääsääntöisesti liikkuva suht normaali aikuinen nainen. Minulla ei ole mitään epämuodostumia tai muita ulkonäöllisesti silmiinpistäviä asioita kuin tietysti pyörätuoli. Silti kuulen _aina_ kodin ulkopuolella liikkuessani useita kertoja eri lasten kailottavan vanhemmilleen:''MIKÄ TUO ON?!'' viitaten minua kohti. Tätä on tietysti jatkunut melkeinpä koko elämäni ajan, kun olen aina ollut pyörätuolissa.
Nykyään sitä vain on alkanut suhtautua koko hommaan aivan eri tavalla. Olen aina rakastanut lapsia yli kaiken eikä minulla ikävä kyllä koskaan ole ollut mahdollisuutta olla läheinen aikuinen yhdellekkään lapselle. Kaipaisin niin sitä, että olisi tuttuja lapsia, jotka hyväksyisivät minut suht tasavertaisena aikuisena ihmisenä.
Sydämeni itkee verta, kun kuulen tuntemattomilta lapsilta tuon tutun ''MIKÄ TUO ON?!'', aivan kuin en olisi ihminen ollenkaan. Mieluusti kertoisin heille pyörätuolistani, ja olen kertonutkin niille jotka ovat tulleet kysymään. Melkein aina vain lasten vanhemmat riuhtovat lapsensa nopeasti pois tilanteesta ja minulle jää sellainen mielikuva, etteivät vanhemmat edes yritä selittää lapselle ''mikä'' minä olen.
Alkaa näyttää siltä, että omien biologisten lasten teko on ainut mahdollisuus saada tämä toivekuvani läpi. Minulla on ihana mies ja olemme syvästi pohtineet tätä vaihtoehtoa. Ehkä se vielä joskus toteutuu. Sanottakoon, että mieheni on terve.
Lasten suhtautuminen pyörätuoliin
11
886
Vastaukset
- ontuvamies
Lapset ovat luonnostaan uteliaita uusia asioita kohtaan. Jos he eivät ole ennen nähneet pyörätuolia, on luonnollista kysyä, mikä kapistus se on. Jos taas he tarkoittavat sinua ihmisenä, niin minusta ei kannata välittää negatiivisista kommenteista. Itse kävelen oudosti, ja siitä on monet huomauttaneet varsinkin kouluikäisenä, mutta en välitä negatiivisista mielipiteistä.
Maailmaan mahtuu niin paljon erilaisia ihmisiä, että ei kukaan tule kaikkien kanssa toimeen. Itseänikin harmittaa välillä, jos haluaisin ystävystyä jonkun kanssa mutta hän ei haluakaan olla kaverini. Mutta sittenpä osaan arvostaa kavereitani ja ystäviäni enemmän kuin jotakuta satunnaista viiden minuutin tuttavuutta.- särkynyttsydän
Ymmärrän tuon, ontuvamies. En missään nimessä ole näille lapsille vihainen. Asia vain tekee minut nykyään hyvin surulliseksi. Pystyn aikuisista kyllä ajattelemaan samoin kuin sinäkin: Osaan arvostaa ystäviäni ja läheisiäni täten enemmän. Lastenkin kohdalla varmasti osaisin suhtautua samoin jos minulla olisi lähipiirissä rakkaita lapsia, mutta kun ei ole.
en oikein ymmärrä mikä tuossa on ongelma. Kai nyt jokainen lapsi kyselee vanhemmiltaan tuohon tyyliin, mikä tuo on? miksi tuo istuu tuossa? eihän siinä mitään. Mut sitä en minäkään oikein ymmärrä että vanhemmat riuhtovat uteliaan lapsensa pois jatkamaan matkaa..vai lieneekö se sitä että lapsen vanhempi ei tiedä onko pyörätuolityyppi syntymävammainen, vai vammautunut onnettomuudessa? vamma voi tietenki onnettomuuden takia olla arka paikka eikä sitä vamman syytä siksi haluta kertoa.
- särkynyttsydän
Me olemme muuten jutelleetkin aikoja sitten, onnestasoikeena. :)
Niin se aika rientää. Kai se vain on tuo sanamuoto mitä nuo lapset käyttävät.. Tiedän, typerää nipotusta, kun kyse kerran on lapsista. Vertaan tätä siihen, kun jos lapset näkevät jotenkin "outoja" käveleviä ihmisiä. Tarkoitan nyt jotain epämuodostumia, kepin tai keppien kanssa kävelyä, muuten vähän epänormaalia kävelytyyliä, niin olen kuullut lasten vain ihmettelevän ''Mikä tädillä/sedällä on? Miksi täti/setä kävelee noin?''.
Minulla pyörätuoleineni he kysyvät aina poikkeuksetta ''MIKÄ TUO ON?!'' ei ikinä mitään ''Miksi täti liikkuu noin?'', ''Miksi täti ei kävele?'', ''Mikä tuolla tädillä on?''. Tästä siis on ajan oloon tullut päähäni ajatus, etteivät nuo vieraat lapset pidä minua edes ihmisenä vaan jonakin hirviönä.
Ehkä suhtautumistapani on tosiaan typerä ja juttu vain osuu arkaan kohtaan, koska minulla ei ole hyviä välejä yhteenkään lapseen vaikka sitä niin kovasti haluaisinkin. - Revelstoke
särkynyttsydän kirjoitti:
Me olemme muuten jutelleetkin aikoja sitten, onnestasoikeena. :)
Niin se aika rientää. Kai se vain on tuo sanamuoto mitä nuo lapset käyttävät.. Tiedän, typerää nipotusta, kun kyse kerran on lapsista. Vertaan tätä siihen, kun jos lapset näkevät jotenkin "outoja" käveleviä ihmisiä. Tarkoitan nyt jotain epämuodostumia, kepin tai keppien kanssa kävelyä, muuten vähän epänormaalia kävelytyyliä, niin olen kuullut lasten vain ihmettelevän ''Mikä tädillä/sedällä on? Miksi täti/setä kävelee noin?''.
Minulla pyörätuoleineni he kysyvät aina poikkeuksetta ''MIKÄ TUO ON?!'' ei ikinä mitään ''Miksi täti liikkuu noin?'', ''Miksi täti ei kävele?'', ''Mikä tuolla tädillä on?''. Tästä siis on ajan oloon tullut päähäni ajatus, etteivät nuo vieraat lapset pidä minua edes ihmisenä vaan jonakin hirviönä.
Ehkä suhtautumistapani on tosiaan typerä ja juttu vain osuu arkaan kohtaan, koska minulla ei ole hyviä välejä yhteenkään lapseen vaikka sitä niin kovasti haluaisinkin.Lapset eivät osaa valita sanojaan välttämättä yhtä hyvin kuin aikuiset. Tosin tekemistä on kyllä joillain aikuisillakin.
Itse (ikää noin 30v, sukupuoli: mies) käytän pääasiassa rollaattoria, joskus pyörätuoliakin. Hassua, että mun silmään lapset suhtautuvat paremmin tuoliin kuin rollaattoriin. Pyörätuolissa on tullut kysymyksiä tyyliin "mikä sun jaloissa on?" ja "onko sun jalka poikki?". Rollaattorin kanssa puolestaan olen kuullut mm. "onko sun jalat halvaantuneet?" (HUOM! Kävelin) ja "Kato äiti, noin vanha mies! Sillä on silmälasitkin!" (Ikää mulla oli tuolloin 26v, enkä mielestäni kovin vanhalta näyttänyt :)
Eniten kommentteja lapsilta olen kuitenkin saanut ajaessani polkupyörällä, joka on muuten normaali pyörä, mutta siinä on teleskooppiapurattaat. Nykyään ajan kyl lähinnä autollani.
Lapset on luonnostaan uteliaita ja kaikki uusi ja erilainen kiinnostaa. Ei ne pahaa tarkoita. Rollaattoria käyttävät monet vanhukset, joten mäkin oon lasten silmissä siis vanhus :)
Ihmiset on tietty erilaisia ja lasten kanssa on ehkä joskus vaikea muodostaa läheistä suhdetta. Mulla ei toistaiseksi ole omia lapsia, mutta on kuitenkin esim. 2- ja 9-vuotiaat kummitytöt, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa. Joskus kolme-neljä vuotta sitten olin myös jonkun verran yhtenä ohjaajana seurakunnan lasten puuhailloissa, joissa lapset oli 5-12v, eikä ne mua ainakaan pelänneet :)
Tsemppiä! - särkynyttsydän
Revelstoke kirjoitti:
Lapset eivät osaa valita sanojaan välttämättä yhtä hyvin kuin aikuiset. Tosin tekemistä on kyllä joillain aikuisillakin.
Itse (ikää noin 30v, sukupuoli: mies) käytän pääasiassa rollaattoria, joskus pyörätuoliakin. Hassua, että mun silmään lapset suhtautuvat paremmin tuoliin kuin rollaattoriin. Pyörätuolissa on tullut kysymyksiä tyyliin "mikä sun jaloissa on?" ja "onko sun jalka poikki?". Rollaattorin kanssa puolestaan olen kuullut mm. "onko sun jalat halvaantuneet?" (HUOM! Kävelin) ja "Kato äiti, noin vanha mies! Sillä on silmälasitkin!" (Ikää mulla oli tuolloin 26v, enkä mielestäni kovin vanhalta näyttänyt :)
Eniten kommentteja lapsilta olen kuitenkin saanut ajaessani polkupyörällä, joka on muuten normaali pyörä, mutta siinä on teleskooppiapurattaat. Nykyään ajan kyl lähinnä autollani.
Lapset on luonnostaan uteliaita ja kaikki uusi ja erilainen kiinnostaa. Ei ne pahaa tarkoita. Rollaattoria käyttävät monet vanhukset, joten mäkin oon lasten silmissä siis vanhus :)
Ihmiset on tietty erilaisia ja lasten kanssa on ehkä joskus vaikea muodostaa läheistä suhdetta. Mulla ei toistaiseksi ole omia lapsia, mutta on kuitenkin esim. 2- ja 9-vuotiaat kummitytöt, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa. Joskus kolme-neljä vuotta sitten olin myös jonkun verran yhtenä ohjaajana seurakunnan lasten puuhailloissa, joissa lapset oli 5-12v, eikä ne mua ainakaan pelänneet :)
Tsemppiä!Voi, olen niin kateellinen noista kummitytöistäsi, Revelstoke. Itsekin olen useita kummilapsia ollut "saamassa" läheisten raskauden aikana, mutta aina pian syntymän jälkeen ovatkin valinneet jonkin terveen. Jos nyt biologiset lapset-asiaan ei puutu, niin nuo ovat olleet pahimpia pettymyksiä koko elämäni aikana. Ei, en sano että elämäni olisi ollut koskaan mitää ruusuilla tanssimista. Rakastan vain lapsia niin syvästi, että sattuu. Kummilapsen saaminen olisi ainakin toiseksi parasta, vain oman lapsen saaminen voisi sen edelle mennä. Kummilapsistahan voi saada todella läheisiäkin jos vain haluaa olla sellainen kummi. Minulla ei ole ollut, eikä näytä koskaan tulevankaan mitään rakkaita läheisten lapsia.
- Äiti neljälle
Revelstoke kirjoitti:
Lapset eivät osaa valita sanojaan välttämättä yhtä hyvin kuin aikuiset. Tosin tekemistä on kyllä joillain aikuisillakin.
Itse (ikää noin 30v, sukupuoli: mies) käytän pääasiassa rollaattoria, joskus pyörätuoliakin. Hassua, että mun silmään lapset suhtautuvat paremmin tuoliin kuin rollaattoriin. Pyörätuolissa on tullut kysymyksiä tyyliin "mikä sun jaloissa on?" ja "onko sun jalka poikki?". Rollaattorin kanssa puolestaan olen kuullut mm. "onko sun jalat halvaantuneet?" (HUOM! Kävelin) ja "Kato äiti, noin vanha mies! Sillä on silmälasitkin!" (Ikää mulla oli tuolloin 26v, enkä mielestäni kovin vanhalta näyttänyt :)
Eniten kommentteja lapsilta olen kuitenkin saanut ajaessani polkupyörällä, joka on muuten normaali pyörä, mutta siinä on teleskooppiapurattaat. Nykyään ajan kyl lähinnä autollani.
Lapset on luonnostaan uteliaita ja kaikki uusi ja erilainen kiinnostaa. Ei ne pahaa tarkoita. Rollaattoria käyttävät monet vanhukset, joten mäkin oon lasten silmissä siis vanhus :)
Ihmiset on tietty erilaisia ja lasten kanssa on ehkä joskus vaikea muodostaa läheistä suhdetta. Mulla ei toistaiseksi ole omia lapsia, mutta on kuitenkin esim. 2- ja 9-vuotiaat kummitytöt, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa. Joskus kolme-neljä vuotta sitten olin myös jonkun verran yhtenä ohjaajana seurakunnan lasten puuhailloissa, joissa lapset oli 5-12v, eikä ne mua ainakaan pelänneet :)
Tsemppiä!Hieno asenne sinulla, Revelstoke. Olen neljän lapsen äiti, ja kyllä, lapset ovat uteliaita, eivätkä he osaa sanojaan asetella. He kysyvät/sanovat ääneen juuri sen, mitä ajattelevat, sitä vahvemmin, mitä pienempi lapsi. Ei päiväkoti-ikäinen lapsi osaa ajatella, miten tässä nyt sanoisin. Senikäiset muutenkin vasta opettelevat empatia-ja vuorovaikutustaitoja.
Me lasten vanhemmathan tässä vastuussa olemme siitä omasta käytöksestämme. Meidän tulee neuvoa, että ei ole kohteliasta osoitella tai tuijottaa. Ihan arkikeskusteluissakin pitää käydä läpi sitä, että ihmiset ovat eri syistä erilaisia. - onnestaellipsi
Äiti neljälle kirjoitti:
Hieno asenne sinulla, Revelstoke. Olen neljän lapsen äiti, ja kyllä, lapset ovat uteliaita, eivätkä he osaa sanojaan asetella. He kysyvät/sanovat ääneen juuri sen, mitä ajattelevat, sitä vahvemmin, mitä pienempi lapsi. Ei päiväkoti-ikäinen lapsi osaa ajatella, miten tässä nyt sanoisin. Senikäiset muutenkin vasta opettelevat empatia-ja vuorovaikutustaitoja.
Me lasten vanhemmathan tässä vastuussa olemme siitä omasta käytöksestämme. Meidän tulee neuvoa, että ei ole kohteliasta osoitella tai tuijottaa. Ihan arkikeskusteluissakin pitää käydä läpi sitä, että ihmiset ovat eri syistä erilaisia.Mitäs väliä sillä on, jos lapset ym. kattelee ja juttelee. Jos on lihava yli laiha rampa sokea ym. ei kannata mennä julkiselle paikalle jos ei kestä pientä sanailua tai tuijotusta. Menkääs wikipediaan tai vastavaan ja hakekaa sanaa ITSETUNTO, jos ymmärrätte sen tarkoituksen ja teillä on sitä, voitte vapaasti kulkea ihan missä haluatte, silloin sanat ja katseet ei teitä häiritse.
- särkynyttsydän
onnestaellipsi kirjoitti:
Mitäs väliä sillä on, jos lapset ym. kattelee ja juttelee. Jos on lihava yli laiha rampa sokea ym. ei kannata mennä julkiselle paikalle jos ei kestä pientä sanailua tai tuijotusta. Menkääs wikipediaan tai vastavaan ja hakekaa sanaa ITSETUNTO, jos ymmärrätte sen tarkoituksen ja teillä on sitä, voitte vapaasti kulkea ihan missä haluatte, silloin sanat ja katseet ei teitä häiritse.
Sitä samaa vain sinullekkin, onnestaellipsi. Terven ihmisen, jolla on hyvä itsetunto ei tarvitse tulla tänne Vammaisten keskustelupalstalle pätemään. :)
- Revelstoke
Äiti neljälle kirjoitti:
Hieno asenne sinulla, Revelstoke. Olen neljän lapsen äiti, ja kyllä, lapset ovat uteliaita, eivätkä he osaa sanojaan asetella. He kysyvät/sanovat ääneen juuri sen, mitä ajattelevat, sitä vahvemmin, mitä pienempi lapsi. Ei päiväkoti-ikäinen lapsi osaa ajatella, miten tässä nyt sanoisin. Senikäiset muutenkin vasta opettelevat empatia-ja vuorovaikutustaitoja.
Me lasten vanhemmathan tässä vastuussa olemme siitä omasta käytöksestämme. Meidän tulee neuvoa, että ei ole kohteliasta osoitella tai tuijottaa. Ihan arkikeskusteluissakin pitää käydä läpi sitä, että ihmiset ovat eri syistä erilaisia.Kas, kehuja. Kiitos molemmille ladyille :)
Jatkan sen verran vielä lyhyesti, että asenteella pärjää yllättävänkin pitkälle. On tässä tullut käytyä yliopistot ja hankittua vakiduunit, autot, talot jne. mutta kaiken alku ja juuri oli se, että vähän yli kakskymppisenä tajusin, että olen itse elämäni herra. Vain taivas on rajana, eikä sillä, mitä muut mahdollisesti ajattelevat valinnoistani tai vaikkapa liikkumisestani, ole mitään väliä. Ystävyyssuhteet, parisuhteet, kummitytöt yms. ovat tulleet sitten siinä kaupan päälle. Tosin ne ovat juurikin ne asiat, jotka loppupeleissä mulle merkkaavat kaikkein eniten.
- VaimoRakas
Lapset ovat välittömiä, paukaisevat ääneen kysyttävänsä. He ovat uteliaita.
Heillä ei ole ennakkoluuloja, kuin korkeintaan vanhemmiltaan opittuja.
Ikäni muistan, kuinka kummityttömme kysyi minulta, kun laitoin erityisvalmisteisia kenkiä koipiini, ""Mitkä monot nuo ovat".
Vieläkin naurattaa.
Joku kyseli tuolla amputaation vaikutuksia ihmissuhteisiin. Olen aina ollut, ja olen yhä edelleenkin sitä mieltä, että erilaisuuden, vammaisuudenkin hyväksymiseen vaaditaan tavallista tolloa parempaa ÄO:ta.
Onneksi itse löysin sellaisen, jolla se on. Jo yli 30 vuotta olen saanut olla hänen rakastamanaan, vuosien myötä vaikeutunut vammani ei ole koskaan ollut ongelmamme.
Ja, jos se täällä tarvii kuuluttaa, hänkin on terve, jos nyt kukaan niin terve on. :))
Ei hän liene ainoalaatuinen maailmassa, joten, rakkaus elää ja on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Useita puukotettu Tampereella
Mikäs homma tämä nyt taas on? "Useaa henkilöä on puukotettu Tampereen keskustassa kauppakeskus Ratinan lähistöllä." ht2344492Kuka rääkkää eläimiä Puolangalla?
Poliisi ampui toistakymmentä nälkiintynyttä eläintä Puolangalla Tilalta oli ollut karkuteillä lähes viisikymmentä nälkii752914- 472433
Meneeköhän sulla
oikeasti pinnan alla yhtä huonosti kuin mulla? Tai yhtä huonosti mutta jollain eri tyylillä? Ei olisi pitänyt jättää sua451737- 781409
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle
Vauva-palstalta tuttua kaipaamista uudessa ympäristössä. Kaipuu jatkukoon 💘831212- 191128
PS uusimman gallupin rakettimainen nousija
https://yle.fi/a/74-20170641 Aivan ylivoimaisesti suurin kannatuksen nousu PS:lle. Nousu on alkanut ja jatkuu 2 vuoden137939- 69908
Sellainen tunne sydämessä
Että nainen olet kaivannut minua. Tai sanonko että oikeastaan koet sitä samaa nostalgiaa, kaipuuta ja mukavia muistoja,86874