Miten erota suhteesta kavereina?

Molemmat vanhemmat lapsellasi tulee olemaan velvollisuutenakin, ja jos mies on vähäänkään isä, siis oikeasti, hän kyllä haluaakin olla lapsensa elämässä mukana, teillä molemmilla on siihen oikeus sekä velvollisuus ja se on lapsen oikeuden mukaista.
Miten sitten erota kavereina? Joo, no kuule, se onkin toinen juttu. Hän voi rakastaa lasta eronne jälkeenkin, ja vihata sinua. Ei voi tietää.
Siihen, että voidaan erota hyvissä väleissä vaaditaan puheyhteys, se että molemmat myöntää, ettei tässä enää mitään ole eikä kumpikaan halua yrittääkään. Että voidaan puhua hankalistakin tunteista ja itkeäkin yhdessä, että vittu kun vituttaa ja pieleen meni. Molemmilla on silloin oikeus säilyttää kunniansa, valinnan vapaus ja katsotaan että kumpikin saa uuden asunnon, molemmat jää jaloilleen jne. no, näin ei useinkaan tapahdu eikä voi: nimenomaan jos toinen/kupikaan ei kuuntele, ei osallistu tosiasioitten myöntämiseen, ei ns. suostu eroamaan, riitelee ainoastaan ja syyttelee/valehtelee/vetkuttelee/pettää heti jo erovaiheessa, kun asiat eivät ole selviäkään.

Toisaalta, hän ei ehkä ole samaa mieltäkään, mitä jos sinä et osaa kuunnella, ilmaista asioita niin ettei riitaa tule: myönnät itsekin että vaan lähdet heti riidan tullen. Nonni, no, mitenkäs sen pitäisi onnistua, kun kumpikaan ei osaa keskustella? Eli onko asia niin, että pitäisi puhua sinun tavallasi tai sitten ei ollenkaan? Otatko huomioon, että miehelläkään ei ehkä ole mukavaa: hänellä on erolla uhkaileva muija, joka lähtee heti riidan tullessa karkuun, jankuttaa eikä keskustele, pieni lapsi ja perhe minkä hän on vaarassa menettää, seksiä naisen kanssa, joka häntä ei halua oikeastaan, tai sitten ei ollenkaan. Mitään ei tehdä ja hänkin on umpikujassa, ei vaan osaa ilmaista sitä... Ehkä hän haluaisikin tehdä jotain, jos tavoittaisit hänet. Ehkä tuo on hänen keinonsa puolustautua? Ehkäpä sinä oletkin se, joka saa kyllä kertoa tunteistaan, mutta hän on se, joka ei saa ilmaista omiaan? Oletko ihan varma, että siinä sun tavassa keskustella ei ole mitään vikaa? Jos olet, niin ei sitten auta kun hyväksyä vaan se tosiasia, että tuommoinen se mies on, laittaa asiat pöydälle, luetella ne ja todeta mikä on tilanne, hankkia asunto ja erota. Tuskin se siitä kauniiksi muuttuu.

Teillä on tullut arki vastaan ja sinä et halua enää sitoutua siihen, lapsen teitte onnen huumassa ja nyt kun sitä ei ole, ei ole enää mitään. No, ei voi mitään, mutta et voi olettaa toisen siitä ilahtuvan. Miten sä voit olettaa, ettei jätetyksi tuleminen satu? Että perheen hajotessa pitäisi vaan osata olla, että jeppis, semmosta se oli ja heippa! Mietiskele näitä, ja löydät ehtä uusia lähestymiskulmia asioihin, nimittäin hyvään eroon tarvittaisiin myös empatiaa sitä toista kohtaan. Tottakai, pitää tehdä omat päätökset ja joskus toinen vaan on todella hankala. Mutta semmoista se on, ero ei ole useinkaan mukava (silloinkaan kun se hoidetaan niin hyvin kun mahdollista) eikä sen ole tarkoituskaan olla.

Mene ensin itse ja sitten menkää parina keskustelemaan esimerkiksi seurakunnan kautta, tai neuvolan, parisuhteiden vaikeuksissa auttavalle ihmiselle. Olette pienen perheen tekaisseet, lapsen joka tässä iässä tarvitsee kovasti molempia vanhempia. Sinä itsekin olet ymmällään tilanteesta, mitä tapahtui. Pistät miehen viaksi ja piikkiin sellaistakin, mikä johtuu ehkä omista hormonaalisista, äitiyteen liittyvistä muutoksistasi. Kuten esimerkiksi sukupuolielämän latistuminen. Hankkikaa apua parisuhdeongelmaanne, esim. Kataja Ry voi auttaa, ja sitten myöhemmin taas viisaampina ja keskusteluyhteyden saavuttaneina päädytte johonkin, vastuullisina vanhempina toivon mukaan.

ei onnistu ikävä kyllä. Pidin monta vuotta etäisyyttä ystävääni, sitten tapasimme sattumalta ja huomasin olevani kiintynyt häneen - mutta vain ystävänä - en ikinä milloinkaan voisi aloittaa suhdetta uudestaan.
Mutta tämä ei ole mahdollista kaikille.