Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

TOSISSAAN

laPulla

Edellinen ketju oli elokuulta. Aloitetaan uusi.

Jakso 2/8 punnitus lauantaiaamuna antoi lukeman 69.6 kg. Aikataulussa ollaan. Tavoitteena on olla -4 kg kevyempi vuoden alusta viikon 8 loppuun mennessä.

Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
Tilanne 69.6 kg vko 2/11

Käytännössä olen nyt samassa painossa kuin lokakuun lopulla lähtiessäni lomalle. Sitkeässä olivat lomakilot.
Ilman makeita leivonnaisia, karkkia ja suklaata on edelleen menty ongelmitta. Korvien välistä tämä laihduttaminen on ihan puhtaasti kiinni minulla. Lehtijuttujen mukaan laihduttamiseen väsyy. Kommentoin tällä palstalla yhteen toiseen ketjuun, kun sen aloittajalla oli samat lähtomitat kuin minulla alunperin. Tavoitteena oli laihduttaa kesään mennessä 20 kiloa. Se vaikutti oman kokemukseni mukaan epärealistiselta. Ketjuun lähti mukavasti muita mukaan, mutta aloittajasta ei kuulunut mitään ensimmäisen viestin jälkeen. Näin vuoden alussa on innokkaita aloittajia, mutta suurin osa häviää muutamassa viikossa, kun ei ole pystytty tai osattu syödä tarpeeksi vähän.

Olen viikolla käynyt muutaman kerran hiihtämässä.

Tsemppiä kaikille..

91

1577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laPulla

      Vaikka tuo Tiina yrittää pitää vielä vanhaa ketjua hengissä, kirjoitan kuitenkin tähän uuteen.

      Jakso 3/8 punnistustulos lauantaina 22.1. antoi lukeman 69.4 kg. Miinusta edelliseen viikkoon on -200 g. Aikataulussa ollaan edelleen, mutta jatko vaikeutuu, koska ensimmäisen ylimääräinen 0.5 kg on syöty.

      Uudelta vuodelta alkaneet lakot pitää edelleen. Viikolla kävin hakemassa tarjouksesta Nutrilett start pakkauksen. Olen vaihtelevasti syönyt sitä, lähinnä lounaspatukoita ja välipalaliemiä. Täytyy myöntää, että viimeksi kun yritin käytää sitä, tuli melkoinen nälkä. Joudun kotona tekemään ruuaan lapselle, niin illallisiin saakka en ole jatkanut nutrausta, vaan olen syönyt valmistamaani ruokaa.

      Tällä viikolla olen aloittanut vesijumpan ja käynyt muutaman kerran hiihtämässä.

      Kertokaahan kuulumisianne muutkin kuin Tiina.

    • llaPulla

      Tammikuu on päättymässä ja tänään on kulunut tasan 4 viikkoa uudenvuoden päivästä, jolloin jatkoin projektiani. Paras tulokseni on viime kesältä 67,2 kiloa, joten siihen on vielä matkaa.

      Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
      Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
      Tilanne 68.6 kg vko 4/11

      Miinusta edelliseen viikkoon -800 g.

      Täytyy tunnustaa, että viikolle sattui ensimmäinen 'retkahdus'. Emännöin kokousta kotona ja leivoin sinne peruskääretortun ja väliin itse tehtyä omenahilloa. Kokouksen ajan vielä pidin näppini siitä irti, mutta kun vieraat lähtivät ahmin 2 palaa.

      Olen tyhjentänyt arkisin Nutriletin starttipakettia. Peruskuvio on, että syön aamulla vähän puuroa ja puolikkaan marjashotin. Sitten olen syönyt paketista liemen, jonkun ajan kuluttua patukan ja sitten toisen liemen ja hedelmän. Päivälliseksi olen syönyt tavallista kotiruokaa tai pari kertaa paketin illallisannoksen. Jos illalla on nälkä, olen ottanut maustamaton jugurttia, sekaan marjashottia ja mysliä. Tiukkaa tekisi, jos pitäisi olla pelkillä pusseilla koko päivä.

      Viikon liikunnat on vesijumppa ja pari kertaa 1.5-2 tunnin hiihto. Lisäksi olin kerran katolla lumenluontitalkoissa (rankkaa).

      Joko Kakkonen on tehnyt ohituksen ? Missä ÄsRva ? Tiina on onneksi aina tukena. Joko Juha kohta palaa säännöllisesti tiimiin ? Entäs Siskan hiihtokilometrit ?

      Kuuntelin viikolla radiosta reseptorin, jossa puhuttiin laihduttamisesta ja suositeltiin hidasta laihduttamista (0.5-1 kg/vko) ja liikuntaa. Kumpikin kuluttaa ensimmäisenä niitä kaikkein pahimpia ja vaarallisimpia rasvoja sieltä vatsan seudulta. Lääkärin mukaan 5 kilon pudotus voi petrata tilannetta kovasti, koska se kaikki on sitä haitallista rasvaa.

      Aurinkoista helmikuuta ja tsemppia kaikille.

      • Tiina A

        Ihan kiva, että aloitit uuden keskustelun. Minä höppänä en ole tätä keskustelua edes huomannut. Liian kiire tuntuu aina olevan, ettei ehdi lukemaan kaikkia tarkasti.

        Itselläni alkoi menkat eilen, ja taas on niin ihanan turvonnut olo. Onneksi herkkuja ei mitään kotoa löydy. Tänään ajattelin lenkkeillä tuollaiset 7 kilometriä. Täällä on ihan hieno ilma. Muutama aste pakkasta, ja aurinko paistaa.

        Kaikille mukavaa työviikkoa ensi viikolle, ja pitäkäähän itsenne herkuista erossa


      • Papapapar
        Tiina A kirjoitti:

        Ihan kiva, että aloitit uuden keskustelun. Minä höppänä en ole tätä keskustelua edes huomannut. Liian kiire tuntuu aina olevan, ettei ehdi lukemaan kaikkia tarkasti.

        Itselläni alkoi menkat eilen, ja taas on niin ihanan turvonnut olo. Onneksi herkkuja ei mitään kotoa löydy. Tänään ajattelin lenkkeillä tuollaiset 7 kilometriä. Täällä on ihan hieno ilma. Muutama aste pakkasta, ja aurinko paistaa.

        Kaikille mukavaa työviikkoa ensi viikolle, ja pitäkäähän itsenne herkuista erossa

        Voi ei, toi menkkojen vaikutus painoon on jo tullut selväksi. Ei sitä tarvitse joka kuukausi todeta. Onne pudotetuista kiloista ja tsemppiä jatkoon.


      • sellaistaelämäon
        Papapapar kirjoitti:

        Voi ei, toi menkkojen vaikutus painoon on jo tullut selväksi. Ei sitä tarvitse joka kuukausi todeta. Onne pudotetuista kiloista ja tsemppiä jatkoon.

        ....se yllättää aina joka vuosi....ja menkat joka kuukausi...kunnes vaihdevuuodet iskee ja menkkoja ei painon noususta voi moittia:)


    • llaPulla

      Kaikki kunnia Tiinalle. Hänen sitkeytensä ansiosta tämä ketju on pystyssä ja tukee laihduttamistani. Oma projektini on venynyt ja paukkunut. Tässä porukassa olen laihduttanut 2 vuoden ajan. Montako kahden vuoden takaista ryhmää on täällä vielä voimissaan ?

      Laihduttaminen on vaikea laji. Pitkälti siinä onnistuminen on kiinni korvien välistä. On kiva kun voi palata tuttuun porukkaan taas yrittämään.

      Kiitos Tiina tuestasi meillä projektissa vielä rämpiville !!!

      • Tiina A

        Hei!
        Kiitos vain taas llaPulla sanoistasi. Olen luvannut pitää tätä ryhmää pysytssä niinkauan, kun halukkaita kirjoittajia on ryhmäsä muitakin kuin minä. Epäilen, että onko yhtäkään muuta ryhmää ollut täällä keskusteluissa mukana yhtä kauan kuin me. Me tuemme toinen toistamme kohti tavoitelukemia.

        Itselläni painoni tänä aamuna tasan 65 kg. Minulla on ollut jälleen erittäin rankka viikko töissä. Meitä on fiirmassa kaksi toimistotyöntekijää, ja yksi työllistetty, ja tehtäviä riittää kyllä meillä ihan kaikille. Ylitöitä olen tällä viikolla joutunut tekemään kolmena päivänä.

        Tänään ajattelin, jos vielä intoa piisaa mennä kuntosalille töiden jälkeen. Täällä on uimahallissa täysin ilmainen kuntosali, jota jokainen saa käyttää klo 15. 00 jälkeen perjantaisin. Siellä käy oppilaita, ja kaikkia muita muuna aikana.

        Täällä satelee lunta jälleen. Eilen ja viime yönä satoi myös. Ajattelin huomenna mennä taas lumitöihin omaan pihaani, kun ei ole mitään muita erikoisia suunnitelmia viikonlopulle.

        Mitähän muille kuuluu? Koitakaahan kaikki tulla kertomaan kuulumisianne.

        Talvista viikonloppua teille kaikille, ja laihdutus senkun jatkuu..............


    • Kakkonen

      Mukana ollaan, vaikkakin vähän epäsäännöllisesti... Kiirettä pukkaa ja urheilutkin ovat jääneet vähemmälle, mutta vain vähän vähemmälle :) Paino jumitti kolmisen viikkoa ja sitten tippui muutaman sata grammaa ja olin aivan onnessani :D Nyt se on taas pysytellyt niissä lukemissa. Pudotus olisi varmasti nopeampaa pienemmällä energiansaannilla, mutta se vaikuttaisi sitten arkijaksamiseen niin paljon etten siihen jaksa ryhtyä. Hiotaan nyt sitten vaikka sata grammaa kerrallaan! :) Elikkä tilanne on nyt seuraava:

      Paino 74,5kg, pudotusta 57,5kg. Normaalipaino flirttailee siis 2,3kg:n päässä!!!! Otan tavoitteeksi olla normaalipainoinen maaliskuun aikana. Saas nähä miten naisen käy :) Se olisikin eka kerta elämässäni olla normaalipainon rajojen sisällä, olen muksunakin vetänyt painokäyrät reippaasti yli... Samalla tulen rikkoneeksi myös kuudenkympin rajapyykin. Sitä voi miettiä, että kuinka lihava ihminen voi olla kun normaalipainon ylärajaan on 60 kiloa matkaa. Eikö tosiaan mulla välähtäny missään vaiheessa aiemmin että nyt liikutaan aika vaarallisilla vesillä...? Onneksi luojan kiitos en sairastunut mihinkään, pitää kyllä koputtaa puuta ja kunnolla!

      Olettehan huomanneet kuinka päivät taas pitenevät!?! Uskomattoman ihanaa kun ehtii nähdä päivänvaloakin taas muutoinkin kuin ikkunasta. Heitin pitkästä aikaa vapaapäivän kunniaksi pitkän aamulenkin (2h), jonka jälkeen kävin piiiitkässä suihkussa ja keitin sitten kupillisen lämmintä kaakaota. Oli kyllä nautintoa kerrakseen.

      Onnea laPullalle miinuksista! Niin se vaan lähti sullakin homma toimimaan taas :) Ja Tiina pysyy hienosti tavoitetussa painossaan, hyvä, hyvä! :) Toivottavasti ÄsRvakin jaksaa sinnitellä vielä. Mutta pitäkäähän likat lippu korkealla, palataan taas!

    • llaPulla

      Hei kaikille
      Tässä projektin tilanne.

      Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
      Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
      Tilanne 68.2 kg vko 5/11

      Miinusta edelliseen viikkoon -400 g.

      Kakkonen olet laihduttanut hurjasti. Ei ihme, että elimistö välillä haluaa huilata. Hyvin olet pitänyt tilanteen hallinnassa ja et ole palannut vanhoihin ruokatottumuksiin. Olen samassa tilanteessa kanssasi. Normaalipainon ylärajaan on laihdutettavaa 2,3 kg. Edellisen kerran olen ollut normaalipainoinen 2000 luvun alussa, kun painovartijoissa laihdutin 62 kiloiseksi.

      Katsoin viime sunnuntaina keskusteluohjelmaa, jossa oli mukana lihavuusleikattu nainen ja suurin pudottaja Ari sekä laihdutukseen erikoistunut lääkäri. Lääkäri kertoi mekanismista kuinka kehosta aluksi lähtee nestettä. Rasvoja ihminen laihduttaa noin 100 g päivässä. Tulokset näkyvät ja tulevat hitaasti.

      Olen edelleen syönyt Nutrilett startti paketista kaikenlaista. Noin 4 päivänä viikossa korvaan aterian patukalla ja liemillä. Apuna olen käyttänyt myös liikuntaa lähinnä hiihtoa. Jos tuntuu, että on syönyt liikaa, parin tunnin hidas hiihto helpottaa kummasti tilannetta.

      Ensi viikon lauantain punnistus jännittää jo. Silloin olen ensimmäistä kertaa tänä vuonna punnitsemassa itseäni juhlaillallisen jälkeen.

      Niin ja olen sortunut herkkuihinkin. Söin 2 Jaffa keksiä viikolla.

      Hoikennutaan kaikki ensi viikolla !!!

      • laPulla

        Olen illaksi menossa illallisjuhlatilaisuuteen, joten laitan varmuuden vuoksi tämän aamuisen tilanteen.

        Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
        Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
        Tilanne 67.6 kg vko 6/11

        Miinusta edelliseen viikkoon on -600 g

        Olen edelleenkin korvannut osan aterioista Nutriletillä. Suuria sortumisia viikkoon ei edelleenkään osu, 1 runebergin torttu ja 2 Jaffa -keksiä.

        Liikunnat on tällä viikolla olleet minimissä. Viime viikonloppuna hiihdin joka päivä, mutta nyt viikolla en tehnyt muuta kuin käynyt kerran vesijumpassa.

        Tämän illan juhliin olen menossa autolla. Tarkoitus on sitä ennen syödä hyvin kevyesti nutrilett-korvikkeita.

        Hyvää viikonloppua kaikille !!


      • Tiina A
        laPulla kirjoitti:

        Olen illaksi menossa illallisjuhlatilaisuuteen, joten laitan varmuuden vuoksi tämän aamuisen tilanteen.

        Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
        Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
        Tilanne 67.6 kg vko 6/11

        Miinusta edelliseen viikkoon on -600 g

        Olen edelleenkin korvannut osan aterioista Nutriletillä. Suuria sortumisia viikkoon ei edelleenkään osu, 1 runebergin torttu ja 2 Jaffa -keksiä.

        Liikunnat on tällä viikolla olleet minimissä. Viime viikonloppuna hiihdin joka päivä, mutta nyt viikolla en tehnyt muuta kuin käynyt kerran vesijumpassa.

        Tämän illan juhliin olen menossa autolla. Tarkoitus on sitä ennen syödä hyvin kevyesti nutrilett-korvikkeita.

        Hyvää viikonloppua kaikille !!

        Hei kaikille!
        Onnittelut laPullalle viikkotuloksesta. Kakkoselle komeista pudotuslukemista myös onnittelut. Itselläni painoni sahannut koko viikon 65,0 - 65,3 kg välillä. Tänä aamuna painoni oli 65,2 kg. Olin tänään töiden jälkeen tunnin kuntosalilla. Teki ihan hyvää. Kokeilin kuntopyörää, juoksumattoa, kahvakuulia jne. Kotiin tulin sitten vasta vähän ennen 17.00.

        Täällä on ollut nyt muutama aamuna kovia pakkasia, aurinko on paistanut kyllä. Tuntuu tosi hienolta, kun nykyään on pitempään jo valoisampaa iltaisin. Nyt rupeaa vasta pimenemään. Viikonlopulle ei mitään erikoisia suunnitelmia. Tietenkin kotitöitä ja lenkkeilyä.

        Kaikille aurinkoista viikonloppua, ja laihdutus senkun vain jatkuu, jatkuu ...................jatkuu

        ps. Mukavaa juhla-iltaa laPullalle


    • Tiina A

      Hei taas!
      Ajattelin taas hätäisesti työni lomassa ilmoitella viikkotulokseni. Tänä aamuna painoni oli 65,3 kg. Ihan hyvin on edelleen viikko mennyt. Pakkaset tällä päin jatkuvat Tänä aauna asteita oli -28, kun lähdin töihin. Nyt on kutakuinkin 20. Ajattelin mennä taas töiden jälkeen tunniksi kuntosalille. Työkavereistani kukaan muu ei ole innostunut salille kanssani lähtemään.

      Kalorit olen pyrkinyt päivittäin pitämään noin 1700. Töissä olen syönyt rukatunnilla joko leivän, kossa välissä kevyt meetvurstia, juustoa ja kurkkua tai profeelen rahkajutun ja hedelmän. Kotona sitten syön lämpimän aterian. Illalla ei sitten tarvitse hirveästi enää syödä. Kunnon aamupalan syön myös.

      Kaikille aurinkoista viikonloppua, ja pysytäänhän ruodussa.

    • laPulla

      Loppu häämöttää..

      Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
      Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
      Tilanne 67.2 kg vko 7/11

      Miinusta edelliseen viikkoon on -400 g

      Puntari näytti tosiaan tuon 67.2 kg lauantaiaamuna ja sivuan sillä arvolla toistaiseksi parasta tulostani viime elokuulta. Tein vielä tarkistusmittauksen ja sama tulos. Kun sitten lauantai-iltanan hyppäsin vaakaan se näytti tasan 2 kiloa enemmän 69,2 kg. Sunnuntaiaamuna paino oli 68.0 kg. Epäilen, että saan tosissaan rutistaa, että pääsen tavoitepainoon viikon lopulla.

      Lupasin jokin aika sitten ostaa vaatteita noin kokoa 48-50 olevalle naiselle. Oli helpompaa mennä kauppaan ilman häntä, koska hänen kauppaan vieminen olisi melkoista raahaamista. Nainen otti mittanauhalla varmuuden vuoksi mittoja itsestään. Kun vein vaatteita hänelle, hän kompastui hieman mutkalla olevaan mattoon ja kaatui lattialle. Hän mainitsi, että näin minullekin käy, kun tulen vanhaksi. Käveleminen on huonoa. Nainen on ollut saman kokoinen niin kauan kuin olen hänet tuntenut, 20 vuotta. Hänellä on puhjennut lihavuudesta johtuvia sairauksia kuten aikuisiän diabetes. Kävelykyky on huonontunut laahustamiseksi kotona. Hän ajattelee ongelmiensa johtuvan vanhuudesta, mutta tajusin selväsi mikä merkitys niiden syntyyn on ollut ylipainolla.

      Kuten kommenteistani näkyy, ote laihdutukseen alkaa taas herpaantua ja olen alkanut ottaa vapauksia. Liikunta on ollut kovan pakkasen, muiden iltaohjelmien takia vähäistä. Olen käynyt kerran vesijumpassa ja hiihtämässä.

      Matka kuitenkin jatkuu tavoitetta kohti..

      Oikein mukavaa viikkoa kaikille.

    • Tiina A

      Hei!
      Taas on perjantai, ja tulosten ilmoittamsien aika. Painoni tänä aamuna 66,3 kg. Hieman nousua jälleen. Täytyy toivoa, että ensi perjantina ilmoittelen lähempänä normaalia lukemia.

      Viikko on mennyt todella äkkiä. Tänään olin jälleen kuntosalilla tunnin töiden jälkeen. Kuntopyöräilin, tein juoksumatolla, kokeilin kahvakuulia jne. Tunti kului salilla ihan liian nopeasti. No ensi viikon perjantina jälleen sama rumba.

      Tämä aamu oli ensimmäinen pitkään aikaa, kun ei ollut hirveää pakkasta. Tuuli kyllä aika kovaa, kun aamulla töihin lähden. Nyt on tänne luvattu alle 10 astetta. Ihan kiva. Kyllä noita kovia pakkasia olikin aika kauan.

      Nyt on pakko mennä katsomaan dr philiä. Tykkään katsella hänen ohjelmaansa aina, kun vain ehdin.

      Kaikille hyvää viikonloppua, ja pitäkäähän itsenne irti herkuista.

    • laPulla

      Viikko 8/8

      Lähtöpaino 71,0 kg vuoden 2011 ensimmäinen mittaus
      Tavoitepaino 67.0 kg vko 8/11
      Tilanne 67.4 kg vko 8/11

      Plussaa edelliseen viikkoon on 200 g

      Projektini loppu ei mennyt ihan putkeen. Tavoitteesta jäätiin 400 g.
      Mietin jatkoa projektille. Nyt olen lomalla ja suunnittelin olevani vielä viikon 10 ilman painoilmoitusta. Sen jälkeen jatkan projektia tavalla tai toisella.

      Viikon aikana olen hiihtänyt joka päivä. Sen lisäksi kävin vesijumpassa, hieronnassa ja jalkahoidossa. Huomenna tästä ihanuudesta on luovuttava. Eilen laitoin pitkästä aikaa luistelumonot ja sukset jalkaan. Hämmästyksekseni päivän kuntoni riitti luisteluhiihtoon. Tänään kokeilin uudestaan ja pidensin matkan 10 kilometriin. Selvisin kohtuullisesti siitäkin. (Haa 20 % :lla suomalaisista kunto riittää luisteluhiihtoon urheiluasiantuntijoiden mukaaan. En ole kuulunut siihen joukkoon useaan vuoteen.)

      Lomaan on kuulunut myös herkuttelua ja ulkonasyömistä.

      Mitä kuuluu ÄsRvalle ? Ilmoittaudu edes ??

      Mukavaa viikonloppua kaikille palstalaisille!!

    • Tiina A

      Lumisateista perjantaita!

      Ilmoittelen taas näin perjantain kunniaksi tuloksiani. Painoni oli aamulla 65,2 kg. Ihan olen tyytyväinen tuohon tulokseen.

      Kuinka muilla on viikko sujunut? Toivottavasti yhtä hyvin kuin minulla. Edelleen kuljen työmatkat edestakaisin kävellen. Tänään jätän töiden jälkeen kuntosalin väliin. Ei oikein huvita mennä sinne tänään. No ensi viikoola sitten toivottavasti taas uudella innolla.

      Tällä hetkellä täällä sataa luinta ja plusasteita on kaksi. Joten tuo lumi on aika märkää. Viikonloppuna ajttelin hieman siivoilla. Sunnuntaina setäni perheensä kanssa tulee luokseni kylään. Ihan mukava nähdä heitäkin pitkästä aikaa.

      Kivaa viikonloppua vain teille jokaiselle, ja periksi emme anna emmehän?

      • Tiina A

        Talvista perjantaita!

        Tänä aamuna painoni oli 65 kg. Viikko on ollut tosi kiireinen töissä. Töissä ei hirveästi oli ehtinyt taukoja pitämään. No toivottavasti ensi viikolla rupeaa hieman tahti rauhoittumaan. Kotona sitten ei hirveästi ole jaksanut tehdä työpäivien jälkeen.

        Tällä hetkellä täällä satelee veden sekaista lunta, ja tuulee aika kovaa. Mietin eilen viimeksi, että kyllä taitaa olla kevät aika pitkällä ennenkuin nämä kaikki lumet ovat sulaneet.

        Tänään yritän pitää kalorini hieman alle 1400. Huomenna yritän sitten kalorini pitää n. 1300. Viikonlopulle ei ole mitään erikoisia suunnitelmia.

        Kaikille talvista viikonloppua, ja pitäkäähän itsenne herkuista irti.


    • Tiina A

      Lauantaita kaikille!

      Eilen en ehtinyt ilmoitelemaan viikkokuulumisiani joten teen sen nyt. Painoni on koko viikon pyörinyt 65 - 65,3 kg välillä. Tänä aamuna vaaka näytti painokseni 65,1 kg. Aika hyvin pystyn pitämään tuon painoni kontrollissa tällä hetkellä. Toivottavasti yhtä hyvin jatkossakin menee.

      Kuinka teille muilla on viikko sujunut? Mitähän ÄsRvalle kuuluu? Entäpä kakkoselle ja Juhalle?

      Tänään kulutan kaloreita vähän päälle 500. Teen 7,5 km lenkin, ja lisäksi tein jo aamusta tunnin lumitöitä pihassani. Toivottavasti tämä lumentulo pian loppuu. Ei yhtään kiinnosta lumityöt enää. Innolla odotan kevättä ja toivottavasti lämmintä kesää.

      Kaikille hauskaa viikonloppua. Tulkaahan muutkin nyt sitten kertomaan kuulumisianne.

    • laPulla

      Rivissä ollaan taas. Nelisin viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän syömisiä' tarkkkailematta ja erilaisille mielihaluille periksi antaen.

      Paino oli tänä aamuna 69.3 kg, joten ihan kaikki alku vuoden urakointi laihduttamisen suhteen ei tullut takaisin. Edessä on paria päivää lukuunottamatta noin 3 viikon jakso, jolloin en ole vastuussa kuin omasta syömisestäni. Oiva tilaisuus jatkaa projektia..

      Tiina, sinä olet tosi hyvin sisäistänyt sen kuinka paljon voit syödä pysyäksesi samassa painossa.

      Kohti kevyempää ensi viikkoa..

      • Tiina A

        Hei kaikki!

        Tosiaan olen sisäistänyt aika hyvin tuon syömis jutun niinkuin laPulla mainitsit. Tiedän suurinpiitein kuinka paljon voin syödä pysyäkseni noin samassa painossa. Viikonloppuna en ehtinyt ilmoittelemaan painoani. Nyt sitten ajattelin sen tehdä. Painoni tänä aamuna 65,4 kg. Eli painoni vaihtelee tuollaiset 300 grammaa viikossa.

        Viime viikko oli aika kiireinen sekä töissä, että kotona. Kotona en hirveästi ehtinyt tietokonettani avaaman. No toivottavasti tämä viikko on hieman helpompi. Tuo leikattu polveni särkee tällä hetkellä hieman. Toivottavasti siihen ei tule polvitulehdusta. No mobilaatia vain polveen ja side niin särky helpottuu työpäivän ajaksi ainakin.

        Nyt täytyy kohta alkaa katselemaan salkkareita jälleen. Kaikille aurinkoista viikkoa, ja kivoja työpäiviä ja kevään odotusta.


    • Tiina A

      Hei kaikille!

      Ilmoittelen pikaisesti tuloksiani ennenkuin aloitan taas työnteon. Painoni tänä aamuna 66,5 kg. No muutama päivä mennään eteenpäin niin painoni taas normalisoituu.

      Onkohan meitä muita enää tässä porukassa kasassa kuin laPulla ja minä? Tervetuloa vain uudetkin kirjoittelemaan kuulumisia meidän pieneen ryhmäämme. Ihan kiva olisi kuulla muidenkin kokemuksia laihduttamisesta, ja muutenkin elämästä.

      Jonkin verran lumet ovat jo täältä sulaneet. Jalkakäytävät on aika hyvin sulina. Tänne on luvattu vesisadetta jossain vaiheessa ensi viikolla. Ihan kiva, että tuo sade sulattaisi nuo loppu lumet pois. Ei silti sitten tulvii jälleen. Nuo tulvat ovat joka vuotinen ongelma meilläpäin.

      Kaikille mukavaa viikonloppua, ja pitäkäähän itsenne kontrollissa.

    • Tiina A

      Aurinkoista perjantaita!

      Painoni tänä aamuna tasan 65 kg. Viikko mennyt nopeasti ja ihan hyvin ilman herkkuja. Tänään kävin jälleen kuntosalilla töiden jälkeen, ja tulin sitten kotiin vasta puolentuntia sitten.

      Tie jonka varrella asun tulvii komeasti tällä hetkellä. Täällä on satanut vettä muutamana päivänä. Tällä hetkellä täällä paistaa aurinko, ja asteita 6. Lumet ovat sulaneet hurjaa vauhtia tämän viikon aikana. Kyllä se kevät sieltä saapuu piakkoin.

      Kaikille aurinkoista viikonloppua.

    • Tiina A

      Viikonkloppua jälleen!

      Ajattelin kirjoittaa kuulumiseni näin töistä käsin, kun työpäivä venyi taas vähän pitkäksi. Viikkon on sujunut ihan hyvin, ja painoni tänä aamuna 65,3 kg. Koko viikon tuo painoni pyörinyt 65 - 65,4 kg ympärillä.

      Täältä on kovasti tällä viikolla sulaneet lumet pois ihan muutaman päivän aikana. Kyllä nyt tuntuu hienolta, kun kevät on saapunut. Nyt sitten on hieman ongelmia minulla tuon katupölyn kanssa, koska olen sillekkin allerginen. No täytyy käyttää vain normaalin allergialääkkeeni kanssa myös nenäsumutetta.

      Viikonloppuna en te mitään erikoista. Täytyy tänään ja huomenna vain hieman siivoilla. Sitten tuntuu taaas kivalta, kun on siistiä. Ensi ja seuraava viikko ovat sitten nelipäiväisiä työviikkoja. Ihan kiva. Nyt täytyy ruveta lähtemään kohti kotia, ja sulkea tämä kone.

      Kaikille hyvää viikonloppua, ja nautitaan keväisistä ilmoista.

    • JuhaO

      Moikka kamut!

      Onnittelut sitkeydestänne ja hienoista tuloksistanne. Minulta ovat puuttuneet kummatkin. Mutta suunnittelen vielä kerran alkavani uuden elämän. Tosin jo edellisellä kerralla, teidän kanssanne, päätin, että se oli viimeinen kerta. Silloin piti onnistua tai luovuttaa iäksi. Mutta nyt olen päättänyt yrittää vielä kerran. Tällä kertaa se voisi tapahtua teemalla: NYT MITTANI TULI TÄYTEEN - vyötärönympärysmittani. Ruokailu(lue: herkuttelu-)tottumukseni ovat nyt olleet aivan väärät. Liikuntaa olen mielestäni harrastanut aivan riittävästi. Tänä vuonna olen antanut kaikkeni jo 114 jumpassa. Digitaalivaakani mielistelee minua ja näytti äsken painokseni 110,2 kg mutta ikivanha 'mekaaninen' vaakani oli rehellisempi ja näytti lukemia n. 116,5 kg. Että olisi siinä savottaa ...

      Mutta aion jatkossa kirjuutella tänne kuulumisiani ... jos kehtaan ...

      Kivaa kevättä kaikille!

      • Tiina A

        Aurinkoista pääsiäistä!

        Kiva oli kuulla kuulumsiasi pitkästä aikaa. Nyt vain otat tukevan niskaotteen itsestäsi, ja palaat pikkuhiljaa takaisin opittuun ruotuun. Tämä porukkamme on hieman pienentynyt kirjoittajien osalta. Joten uudetkin kirjoittajat tervetuloa vain meidän joukkoomme kuulumisa kirjoittelemaan.

        Itselläni viikko mennyt ihan kivasti. Painoni tänä aamuna 65,1 kg. Suklaamunia tuli eilen syötyä yksi, kun oli pääsiäislounnas töissä, ja iltapäiväkahvilla saimme kaikki suklaamunan. Kotiin en ole niitä ostellut. Lenkkeilen edelleen työmatkani edestakaisin. Täältä lumet ovat melkein sulaneet. Pihani hieman vielä kuivuu niin pääsen haravoimaan.

        Tänään menen hieman viihteelle yhden työkaverini kanssa. Kaloreita en aio tänään laskea. Kai sitä pari kolme lightin siideriäkin tulee juotua. No huomenna palataan sitten taas takaisin tervelliseen ruotuun.

        Kaikille aurinkoista pääsiäista, ja pitäkäähän näppinne herkuista erossa.


    • Tiina A

      Aurinkoista perjantaita!
      Taas on vierähtanyt viikko suitsait sukkelaan. Viikot menevät nykyään todella äkkiä. Tietenkin päivät töissä ja sitten illat ihan vain kotona. Painoni on nyt 66,5 kg. Taas on painoni noussut noin kilon. No onneksi tätä painonnousua ei kestä kuin muutaman päivän. Sitten taas palaudutaan normaalimpaan suuntan.

      Huomenna menen taas hieman viihteelle juhlistamaan vappua. Käyn ensi syömässä, ja sitten menen hieman tanssimaan. No sitten on enää sunnuntai palautumisaikaa, ja maanantaina sitten taas töihin. Ensi viikon työviikko onkin sitten viisipäiväinen.

      Kaikille iloista vappua!

    • llaPulla

      Hauskaa Wappua !!

      Mukavaa, että JuhaO on taas mukana.

      Kurinalainen herkuttelu on taitolaji. Huomaan sortuvani vääränlaiseen herkutteluun jatkuvasti. Olen sokeriholisti. Jos ostan kaupasta vaikka pussin englannin lakua, mätän koko pussin poikkeuksetta suuhun yhtä soittoa. Mihin se taito on kadonnut, että ottaa pussista pari palaa ja laittaa sen kaappiin.

      Missä ÄsRva ?

      Miten Tiinan tanssi-ilta sujui ?

      Huomenna jatkan taas diettiä. Seuraavat kaksi kuukautta mennään niin, että en osta syö yhtään karkkia ja suklaata. Pulla tai kakkua on lupa syödä yksi pala viikossa. Käyn viikon päästä vaa'alla ja ilmoitan tulokset. Olen viimeksi käynyt noin 2 viikkoa sitten ja painoin silloin 69.9 kg.

      Liikuntaa olen harrastanut muutaman kerran viikossa. Nivelrikkoinen polveni alkaa oireilla tosi pahasti, vaikka vain kävelisin suunnistusradan maastossa. Olen ihmetellyt, joudunko luopumaan kokonaan vanhasta harrastuksestani. Mietin keinoja miten parantaa tilannetta. Paljonko auttaa, jos saa painoa pois 8 kiloa. Entäpä jalkojen lihasten vahvistaminen.

      Tsemppiä kaikille..

    • Tiina A

      Aurinkoista Vappua!
      Tanssi-iltani sujui ihan hyvin. Onneksi oli tanssittajia paikalla ei tarvinnut vain istua ja kuunnella hyvää musiikkia. Tänä aamuna kävin vaakalla. Painoni 66 kg. Sitä se iltasyöminen teettää, ja juominen myös.

      Täällä on ollut tänään ihan kiva ilma, mutta tuullut on kovasti. Eikä plusasteita ole ollut kuin 6. Viime yönä, kun tulin kotiin niin oli 4 astetta pakkasta. Yöllä tuntui tosi viileältä, kun jouduin hieman taksia odottelemaan. Huomenna alkaa sitten taas viisipäiväinen työviikko. Kesälomani alkaa vasta heinäkuussa. Joten tässä on nyt sitten pitkä rupeama ennen pidempää lomaa.

      Kaikille hyvää työviikkoa, ja pidetäänhän itsemme kontrollissa.

    • Tiina A

      Aurinkosita viikonloppua!

      Tämä viikko on mennyt päin prinkkalaa, jos suoraan sanon. Painoni tänä aamuna 66,2 kg. Tällä viikolla en ole yhtään katsonut mitä olen syönyt, ja sen kyllä tämän hetkisestä painostani huomaa. Olen syönyt pizzaa, suklaata jne. Olen päättänyt, että maanantaista alkaen taas aloitan tiukemman kuurin, ja katson tarkkaan mitä syön. Huomenna olen luvannut mennä syömään äitini luokse, joten kotona ei tarvitse ruokaa laittaa.

      Työmatkat olen edelleen lenkkeillyt edestakaisin. Täällä on olltu aivan ihanat aurinkoiset ilmat nyt muutaman päivän. Ensi viikolle tänne luvataan yli 20.

      Kaikille aurinkoista viikonloopua, ja pitäkäähän itsenne paremmassa kontrollissa kuin minä tällä hetkellä. Kaikille äideille hyvää äitienpäivää huomiselle.

    • lapulla

      Lupasin punnita itseni eilen ja sen tein. Paino oli 69.5 kg. Siitä jatkuu jälleen kerran laihduttaminen. Päätös jättää sulkaat ja karkit rauhaan on osoittattautunut hyväksi. Söin yhden kokouspullan viime viikolla ja eilen äitienpäiväkakkua. Ensi lauantaina on tiedossa uudet juhlat. Siellä sitten seuraavan kerran herkkuja.

      Liikuntaa olen yrittänyt harrastaa. Toinen polveni on ollut kovasti kipeä ja sattuu liikkuessa.

      Tsemppiä kaikille viikkoon. Kyllä tämä tästä...

    • Tiina A

      Aurinkjoista perjantaita!
      Tällä hetkellä olen kotona ylitöitä kertynyt jonkin verran joten ajattelin nyt sitten pitää vapaapäivän tänään. Ihan kiva viettää pidennetty viikonloppu. Painoni oli tänä aamuna 65,5 kg. Eli 700 grammaa laskua viime viikosta. Kontrolli on pitänyt aika hyvin tällä viikolla. Tänään olin hieman aamusta ulkohommissa.

      Lenkkeillyt olen päivittäin edelleen. Kalorit olen pyrkinyt pitämään joka päivä noin 1700. Iltapäiväkahvilla töissä oli keskiviikkona jäätelöä. En ottanut kuin pienen palan.

      Kivaa viikonloppua teille jokaiselle. Mitähän kadonneille kirjoitajille kuuluu?

    • laPulla

      Paino oli eilen 69,1 kg. Pudotusta viime viikosta oli 400 g.
      Viime viikko oli rankka. Olen ollut lähes joka arki-ilta metsätöissä. Lauantaina kävimme juhlissa vähän kauempana. Kilometrejä kertyi >500. Sitten taas sunnuntaiaamuna aikaisin ylös ja metsään. Sama tahti jatkuu taas tällä viikolla.

      Karkeista ja suklaasta olen pysynyt kokonaan erossa. Viikon 'pullapäivä' oli juhlissa. Sielä oli jälkkärinä kakkua ja kahvia.

      Jatketaan..

    • Tiina A

      Aurinkosita viikonlopun alkua!

      Painoni tänä aamuna 65,1 kg. Nyt ollaan sitten normilukemissani. Ihan olen tyytyväinen itseeni. Viikko on mennyt äkkiä. Tänään kävin kuntosalilla töiden jälkeen. Tuntui ihan hyvältä tuon käynnin jälkeen. Tunnin olen siellä aina kerrallansa.

      Tänään oli töissä mustikkapiirakkaa iltapäiväkahvilla. Maistoin pienen palan, ja voi kun se maistui hyvältä. Muuten olen tällä viikolla pystynyt olemaan herkuista erossa. Aamupala meillä on töissä myös halukkaille. Siellä on tarjolla leipää, juustoa, makkaraa, kurkkua, kahvia/teetä. Meillä kahvi maksaa euron viikko. Sitten tuolla kahvirahalla hommaammme aina syömistä sekä aamukahville, että iltapäiväkahville. Minä hommaan aina nuo syömiset. Tuon mustikkapiiraan oli tehnyt kyllä oma firmamme keittiö.

      Huomenna menen tekemään loput istutukset, ja haen myös kukkasia amppeleihin pihaani läheiseltä puutarhalta. Saa vähän väriä pihaan.

      Aurinkoista viikonloppua teille jokaiselle.

      • laPulla

        Viikonloppu oli mukavan aurinkoinen. Viime viikkojen vapaa aika on kulunut puuhapalstalla. Metsätöitä on ollut lähes kaikkeen vapaaaikaan. Ostin eilen itselleni metsurinkypärän. Seuraava urakka on energiapuumetsikön siivoaminen sellaiseen kuntoon, että kone pääsee sinne tekemään energiapuuta. Metsätyöt ovat lisänneet kulutusta ja painoni oli edelleen laskenut. Se oli tänään 68.5 kg.

        Suunnitelmani on ollut olla ilman karkkeja ja suklaata ja leivonnoisia ja pitää yksi 'pullapäivä' viikossa. Vietin tänään pullapäivää tekemällä raparperipiirakkaa. Raparperit olivat kasvaneet jo isoiksi. Siitä tuli tosi hyvää.

        Olisipa taas vanha jengi koossa laihduttamassa. Miten sujuu Äsrvan tanssit ? Juhalla laihdutus oli jo ajatuksissa, mutta ilmeisesti motivaatio ei ihan vielä riittänyt. Onko Kakkonen jo normaalipainoinen ?

        Oikein hyvää ja hoikempaa viikkoa kaikille !!


    • Tiina A

      Tuulista perjantaita!
      Ajattelin hätäisesti kirjoitella vielä kuulumisiani enenkuin lähden kotia kohti. Tänä aamuna painoni oli 66,2 kg. Eli kilon lisäys viime viikkoon. Onneksi tätä painonnousua ei kestä kuin muutaman päivän. Taas kaikki herkkuja tekee mieleni. Yritän silti pitää itseni tiukassa kontrollissa. Tänään ajattelin kyllä ostaa tummaa suklaata. No ei pari palaa pävässä pahaa tee.

      Minä kaipaan myös "vanhojen" kirjoittajien ajatuksia. Toivottavasti Juha ainakin jossain vaiheessa rupeaa kirjoittelemaan ryhmässämme jälleen. Kakkosesta ei ole tosiaan kuulunut pitkään aikaan yhtikäs mitään. Äsrvan ei ole kirjoittanut myös kuulumsiaan pitkään aikaan.

      Kaikille keväistä viikonloppua.

    • lapulla

      Ja taas mennään. Paino oli pudonnut viime viikon aikan 500 g ja on nyt tasan 68 kg. Laihdutus on sujunut vaivattomasti ikäänkuin siinä sivussa ihmeemmin hehkuttamatta. Tätä on harjoiteltu niin kauan. Tosin rupesin jo hieman laskemaan milloin voisin olla normaalipainoinen jos sama puolen kilon tahti jatkuu. Ei kuitenkaan ajatella sitä vielä... Liikunnat ovat olleet tosi vähäisiä viime viikolla. Tulossa on 4 päivän loma loppu viikosta.

      Aurinkoista kesän alkua kaikille ...

    • Tiina A

      Aurinkoista lauantaita!
      Taas on viikko mennyt liian äkkiä. Tuntuu, että aina on maanantai tai perjantai. Ihan toisaalta kiva, että viikot menevät pian. Painoni tänä aamuna 65,2 kg. Eli ihan normilukemissani pyöritään.

      Oikein odotan jo kesälomaani. No tuohon lomaan on vielä aikaa noin kuukausi. Mitään suunnitelmia en lomalleni ole keksinyt. Katsellaan aina mitä päivät tuovat tullessaan. Lomalla ei tarvitse ainakaan nousta iakaisin eikä miettiä työasioita.

      Lapullalle onnittelut jälleen painon putoamisesta. Sinulla on myös kova tsemppi päällä tämän projektin suhten tällä hetkellä. Olet siinä asiassa oikeassa, että sitten kun pääsee oikeaan rytmiin tämän laihduttamisen suhteen niin sitten paino putoaa kuin itsestään ilman suurempaa stressiä.

      Kaikille aurinkoista viikonloppua.

    • lapulla..

      Viime viikolla olen löysännyt ihan selvästi ja se näkyy tuloksissa. Pudotusta on vain -100 g viime viikolta. Paino oli tänään 67.9 kg. Pullaa , kakkua ja keksejä olen syönyt useana päivänä. Normaali rytmi meni sekaisin kun emännöin kokousta ja leivoin siihen tarjottavaa. Sitten on ollut ruoka ja kahvivieraita. Tällä viikolla on tiedossa parin päivän työmatka. Se tietää muutoksia rutiineihin. Kuitenkin hiljalleen lähestyn parasta tulostani.. 67.2 kg.

      Yritetään..

    • Tiina A

      Aurinkoista perjantai-iltaa!
      Taas on viikko kulunut sitten viime kirjoitteluni. Painoni ehdin tarkastamaan ennen töihin menoani aamulla. Se oli 65 kg. Ihan hyvin kondiksessa tuo painoni on pysynyt myös tällä viikolla.

      Lämmintä on täälläpäin riittänyt muutamana päivänä tällä viikolla. Nyt asteita on vielä näin illalla melkein 30. Ensi viikolle luvattiin sateita. Ihan kiva, että sataakin välillä. Kasvimaani ja mansikkamaa kaipaavat vettä. Toivottavasti ei sada kuitenkan koko ajan ensi viikolla.

      Aurinkoista viikonloppua teille kaikille, ja nautitaan lämpöisistä keleistä.

    • laPulla

      Hei kaikille pitkästä aikaa. Uskaltauduin vaa'alle vaikka elämäntapani eivät ole olleet laihduttajalle sopivat. Huomaan että olin laittanut viikolle 8 tavoitepainoksi 67 kg. Edelleenkään en ole siinä. Painoin tänä aamuna 67.6 kg ja hämmästyin. Oli kuitenkin tullut miinuksia edellisestä punnituskerrasta -300 g. Laihdutusmatka näyttää taas jatkuvan.

      Sain Juhannuksen jälkeen kesäflunssan. Minulla oli stressaava työkeikka ennen juhannusta ja jouduin tekemään tosi pitkää päivää. Näinköjän stressitaso laski Juhannuksen jälkeen sen verran että flunnsa pääsi iskemään.

      Eräs harvemmin näkemävini henkilö huomautti että olen laihtunut kovasti ja yhtään ei ole enää varaa laihtua. Jäin ihmettelemään että kun henkilö on mielletty pulleaksi, niin miksi häntä on vaikea sisäistää reilusti normaalipainoisena.

      Kesäloma alkaa ensi viikolla. Odottelen taukoa työelämään jo kovasti.

      Joko Tiina on lomalla ?

      • Tiina A

        Heippa!
        Kysymykseesi vastaan ensimmäisenä. Lomani alkaa vasta viikon päästä perjantaina. Joten viikko vielä aherretaan töissä ennen toivottavasti rentouttavaa neljän viikon lomaa.

        Painoni on pysynyt aika hyvin samassa. Ajattelin jossain vaiheessa, että olisi mukava ilmoitella 64 alkavaa lukemaa, mutta olen tytyväinen myös 65 alkavaan lukemaan.

        Sellaiset ihmiset joita harvemmin näkee huomaavat paremmin painonpudotuksen. Minulla on myös kokemusta tilanteista, joissa harvemmin näkeväni ihminen huomauttaa laihtumisestani. Tälläisen kommentin jälkeen on aina hyvä mieli.

        Mitähän Juhalle, Kakkoselle ja muille ryhmässämme kirjoittelijoille kuuluu tällä hetkellä?

        Aurinkoista viikon jatkoa, ja hyvää lomaa sinulle.


    • BettyBoo

      Hei!

      Teillä on täällä tehokas porukka (kaksikko :) ). Voisin ryhtyä tsemppiryhmään kiloineni. Painoa tällä hetkellä huimat 125,1 ja pituutta 175cm.

      Tiputtelen kiloja vähillä hiilareilla ja hyötyliikunnalla alkuun. Viikon päivät jo takana ja pudotusta -2,2kg. Sokereita koitan välttää mutta kahvikupin juon sokerin kera, siitä en luovu :)

      Tavoite olisi 31.7. mennessä saada paino 120kg:aan. Eli -5,1kg.

      Mitäs muuta te haluatte minusta tietää?

    • Tiina A

      Hei BettyBoo!
      tervetuloa tähän kutistuneeseen ryhmäämme. Tämä ryhmä on ollut kasassa jo kauan, mutta kiva saada uusiakin kirjoittajia mukaan. Onneksi olkoon menetetyistä kiloistasi. Luulempa vain, että saavutat tuon 120 kg ensi kuun loppuun mennessä.

      Omat kiloni ovat lähteneet ihan liikunnalla, ja katsomalla mitä laitan suuhuni. Kyllä sitä joskus herkutellakkin saa, mutta ei hirveän usein.

      Mikä sinut sai aloittamaan laihduttamsien? Itselläni alkusysäys tähän juttuun oli huono yleiskunto. Jopa rappusten nouseminen otti aikoinan kovilla. Silloin painoin yli 80 kg. Oletko laihduttanut aikaisemmin?

      Eipä tässä tällä kertaa muuta kuin aurinkoista illan jatkoa.

    • BettyBoo

      Huh hellettä!

      Tiina: Laihdutus on oikeastaan kypsynyt nyt useamman vuoden ja suurin syy on että koen kuntoni huonontuneen. Painoin vielä viitisen vuotta sitten 75kg jonka koin hyväksi painoksi itselleni. Vaikka se onkin normaalipainon ylärajalla mutta tuon verran olen painanut aikaisemmin usean vuoden ajan vaikka harrastin kilpatanssia. Koen tuon siis hyvänolon painokseni.

      Olen sairastellu aikamoisesti ja kaksi sairautta, endometrioosi ja kilpirauhasenvajaatoiminta seuraa minua varmaan lopun elämäni. Suuri polvileikkau nämä kaksi muuta työuupumuksen kera saivat aikaan painonnousun. Mieli oli maassa ja elämä oli yhtä myllerrystä. Näihin kahteen sairauteen on onneksi lääkitys ja nyt on aika keskittyä omaan hyvinvointiin. Karppauksen koen hyväksi keholleni ja hyötyliikuntaa tulee pienellä hevostilallamme päivittäin :)

      Olen laihduttanut kolme vuotta sitten 10kg karppaamalla, juuri ennen kilppari diagnoosia. Diagnoosi sai aikaan sen että lopetin keskittyneen laihdutuksen ja keskityin oikean lääkityksen hakemiseen. Painoni nousi tuosta semmoiset 20kg ylöspäin :(

      Mutta nyt suunta alas! Keskiviikkoisin punnitsen itseni. Ilmoittelen silloin tuloksia.

      Aurinkoisia päiviä teille ja nauttikaa mansikoista, hyvää ja ei niin pahaa kehollekkaan ;)

    • lapulla..

      Tervetuloa BettyBoo minunkin puolestani ryhmään. Mukavaa saada uusia pudottajia ryhmään. Uskon että onnistut välitavoitteessa.

      Kokeilin karppausta pari vuotta sitten. Alkuvaiheessa tuli sellainen sumuinen olo. Karppauksesta on jäänyt jotain alitajuntaan. Huomaan pienentäväni perunoiden, pastan ja leivän määrää.

      Lähden huomenna mökille ja puolessa välissä viikkoa pääsen lomalle.

      Laihdutaan...

    • Tiina A

      Eka lomaviikko takana, ja kolme vielä edessä. Ihan kiva, kun aamusin ei tarvitse nousta niin hirveän aikaisin eikä kellontarkkuudella mennä mihinkään. Painoni on koko viikon pyörinyt 65 - 65,5 ympärillä. Joten ihan hyvin on viikko mennyt.

      Tällä viikolla olen kerännyt mansikoita maaltani, käynyt mustikassa. Mustikoita tulee tänne ihan kivasti. Mattoja olen ehtinyt myös hiemen pesemään. Joten viikko on mennyt jälleen todella pian.

      laPullalle myös hyvää lomaa. Toivottavasti ehdit liikkumaan paljon lomasi aikana, ja pitämään muutenkin painosi haluamassasi määrässä. Mitähän BettyBoolle kuuluu? Samoin olen miettinyt mitä Juhalle ja Kakkoselle kuuluu tällä hetkellä. Toivottavasti hekin tulevat jossain vaiheessa kertomaan kuulumisiansa.

      Kaikille mukavaa viikonloppua, ja ilmoittelen jälleen kuulumsiiani jossain vaiheessa lomani aikana.

    • laPulla

      Terveisiä myös lomalta. Punnitsin itseni kun olin pitkästä aikaa sunnuntaina kotona. Paino oli 68.9 kg, Lomakiloja on tullut. Olen syönyt viikon verran hotelliaaimiaisia lomalla. Ne tekevät tehtävänsä. Myös liikkumaan olen ehtinyt. Perjantaina veneretkeilin merellä ja keräsin mustikoita saaresta.

      Jäljellä on vielä yksi viikko lomaa. Viimeisen viikon aikana on tuntunut että loma on ollut liian ohjelmoitu ja aikaa pelkkään olemiseen ei ole jäänyt. Olen kohta lähdössä Tallinnaan pariksi päiväksi huilaamaan. Loppu viikko on tarkoitus mökkeillä ja kerätä mustikoita ja vattuja.

      Mukavaa Tiina kun pidät tätä ryhmää pystyssä ja samalla muistuu mieleen että painoa pitää tarkkailla. Toivottavasti BettyBoo palaa loman jälkeen kertomaan kuulumisia ja laihtumaan.

      Mukavaa heinäkuun loppua !!

    • möhömaha

      Moikka!
      Ajattelin tässä jos liittyisin joukkoonne.
      Kilot on aina ollut kiusana, normipainoa nähnytkään ja olin lihava jo lapsena.
      Olisi ihanaa jo vihdoin ens kesänä olla "kesäkunnossa".
      Pari vuotta sitten painon enää "kaksi numeroa" ja sen jälkeen syöpöttely alkoi.
      Pituutta löytyy 161cm ja paino oli viimeviikolla 118 pilkku jtn kg, keväällä sain jo 7kiloa pois mutta sitten se pysähtyi, ja nyt tosissani taas olen aloittanut, ja ajattelin jos saisi painoa pois vähemmillä hiilareilla. Käveltyä tulee vähintään tunnin verran joka päivä. Koitan myös lihaskuntoa harjoittaa muutaman kerran viikossa.
      Kun jostain saan vaa'an käsiini, tulen kertomaan onko mitään tapahtunut. Alkutavoitteena -10kg ja sitten satanen rikki ja suunnittelen sitten lisää.

      • lapulla

        Hei ,
        Tervetuloa joukkoon mukaan. Ohjelmasi kuulostaa hyvältä, kunhan kalorit pysyy sopivasti alla sen mitä päivässä tarvitsee, laihtuu varmasti. Kerrohan miten olet onnistunut.

        MInulle on käynyt muutaman kerran tänä kesänä, että ihmiset ovat kommentoineet minun laihtuneen. Olen hämmästynyt. koska en ole laihtunut juurikaan pariin vuoteen. Poskien pyöreys on kuulemma hävinnyt.
        Ensi viikolla jatkan taas kuuria.

        Hyvää loppukesää kaikille.


      • Tiina A

        Aurinkoista perjantaita!
        Tervetuloa minunkin puolestani ryhmäämme kirjoitelemaan. Itselläni painoni pysynyt ihan hyvin kondiksessa koko lomani ajan. Tänä aamuna vaaka näytti painoksi 65,4 kg.

        Ensi viikolla palaan takaisin töihin. On ihan kiva paalta takaisin normirytmiin vaikka aamuisin sitten ei nukutakkaan enää pitkään vaan herätys on heti kuuden jälkeen. Äkkiä silti tuohon työ-aamu nousuihin jälleen tottuu. Tänään olen kerännyt viinimarjoja, ja huomenna kerään loput puskat. Saan sitten sunnuntaina ne keittää. Onko teistä kukaan muu katsellut tätä suurinta pudottajaa. Itse olen katsonut sitä joka jakson. Toivon, että Mike tämä nuori kaveri voittaa koko skaban. Kiloja on häneltä jo tähän mennessä lähtenyt yli 53 kg.

        Aurinkoista viikonloppua teille kaikille.


    • lapulla

      Täällä on oltu pää puskissa noin kuvaannollisesti. Olen elänyt huolettomasti ja omatunto on kolkuttanut, että painoa on tullut varmasti lisää. Laivalta tuli ostetttua suklaata, aika kohtuulliseti mutta kuitenkin.

      Eilen illalla kävin pyörällä mustikasssa. Retken kesto oli 3 tuntia.
      Saalis ei ollut iso, mutta kuitenkin.

      Tänään päätin että en voi vältellä punnitusta, Tulos oli yllätys. Painoin vain 67.5 kg. Nyt jatketaan taas laihduttamista kohti normaalipainoa.

      Laihémpaa loppuviikkoa kaikille !!

    • nams

      Moikka!
      Ajattelin kanssa liittyä joukkoon :)
      Painon kanssa aina ollut ongelmia. Ollut ylipainoa ja alipainoa ja koko nuoruuden paastosin pysyäkseni koossa kun vanhemmat oikein osanneet itsekään syödä, niin en ikinä oppinut miten sitä kuuluisi syödä. Opiskelemaan lähdettyä paino alkoi nousta tasaista tahtia ja nyt lihonnut yli 20kg. Itsetunto romahti täysin kun tottunut olemaan hyvän kokoinen ja saamaan huomiota miehiltä ym. Nyt vuorannut itseäni isoihin roikkuviin vaatteisiin ym. Rannalle meno tule kysymykseenkään.

      Kesä alkoi ja päätin että nyt sitten, ei voi jatkua näin. Mahtiponttiset tavoitteet päättyivät tähän että kesän alussa mitat oli 161/75 ja nyt ne on 161/70, eli olen yhä lievästi ylipainoinen. No, on 5kg nyt jotain edes. Aloitin terveelliset elämäntavat, laskin kalorit, liikuin ja pidin herkkupäivän kerran viikossa. Kuitenkin repsahdellut ja herkkupäivä venynyt herkkuviikoksi pariin otteeseen.

      Nyt päätin aloittaa tällä viikolla tuon lentoemäntädieetin. Toinen päivä menossa ja hirvea nälkä! Tätä neljä päivää ja sitten jatkan taas vanhalla menetelmällä. Päätin ottaa tämmösen dieetin että pääsen alkuun taas ja jos tämä jotenkin motivoisi.

    • Tiina A

      Hei nams ja muutkin!
      Tervetuloa vain ryhmäämme. Mitä tuo lentoemäntädietti pitää sisällään? Olen kyllä kuullut sanan, mutta itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä mitä tuo dietti sisältää. Itse en usko oikein tuollaisiin dietteihin. Toisille tietenkin nuo dietiti käyvät, ja tosiille taas ei. Omalla kohdallani olen kilot saanut tippumaan ihan lenkkeilyllä, ja katsomalla aika tarkasti mitä suuhuni laitan. Pahimmillani olen painanut noin 80 kg.

      Aurinkoista tiistai-illan jatkoa!

      • nams

        Kiitoksia kovasti! Tämä lentoemäntädietti on joku pikadietti jos haluaa esim mahtua vähän kiristävään vaatteeseen. Tuskin tästä mitään pitkän ajan vaikutusta saa. Tätä tehdään neljä päivää ja luvataan että neljä kiloa lähtee. Juodaan paljon vettä ja on tarkat ohjeet mitä pitää syödä. Esim. eilen söin:
        aamupala: tee ilman sokeria ja maitoa puolikas greippi
        lounas: 1 paahdettu lampaankyljys, 2dl tomaattimehua ja vihreää salaattia
        päiväruoka: omenasosetta, vihreitä papuja ja höyrystettyä kukkakaalia ja kesäkurpitsaa
        No joo, ei riitä alkuunkaan nuo ruoat minulle. Eilen illalla en saanut unta millään kun kiemurtelin vaan sängyssä haaveillen ihan vaan leivästä... Mulla vaan vaikeuksia pysyä säännöllisessä rytmissä ja olla ahmimatta, niin tää on aina hyvä alotus kun alkaa laihduttaa, kun on selkeät ohjeet mitä noudattaa ja ehtii neljän päivän aikana jollain tasolla rutinoitua taas tarkkailemaan syömistä. Saas nähdä miten kestän loppuun, syömishimot on suuret tällä naisella...


    • lapulla

      Hei Nams. Miten dietti jatkui ? Jaksoitko puristaa tuon neljä päivää. Olen vuosia sitten paastonnut pari kertaa 6 päivää. Jokainen päivä on tuntunut pitkältä.

      Täällä mennään vanhoissa lukemissa eli paino oli tänä aamuna 67.5 kg. Eilen oli kaksissa juhlissa - Marjatan päivillä ja sen jälkeen 9 -vuotissynttäreillä. Mutta.. näiden jälkeen kävin vielä kantamassa/raahaamassa huonekaluja tyhjästä navetasta tupaan. Suurin osa niistä oli 1900 -luvun alusta ja siksi tosi painavia nykyisiin verrattuna. Siinä tuli kuntosalitreeni tehtyä ja samalla auttamisesta hyvä mieli.

      Ai niin ja pitää vielä mainita, että eilen aamulla kävin sienessä ja löysin pieneltä alueelta 5 litraa kanttarelleja. Niitä riitti jopa säilömiseen. Olen äsken paistanut niitä pannulla jonkun aikaa ja pakastan ne omaan liemeensä. Tiina oletko sinä säilönyt kanttarelleja ? Miten ?


      Kevyempää viikkoa kaikille. Laihdutaan.

      • Tiina A

        Hei!
        Kyselit lapulla noista sienistä. Minä en sieniä keräile. Minun täytyy tunnustaa, että minä en hirveästi sienistä edes tykkää. Marjoja tykkään kyllä keräillä. Äitini keräilee sieniä kyllä jonkin verran, ja pakastaa myös niitä. Muistan, kun olin aivan pieni niin äitini teki lihapullia, ja piilotti sieniä niiden joukkoon. Siten opin syömään niitä kyllä. Sienisalaattia tulee myös joskus syötyä.

        Itselläni painoni taas 66,5 kg. No muutama päivä mennään niin painoni taas normalisoituu. Töissä on kiirettä edelleen pitänyt. Illalla en jaksa lenkille enää lähteä, mutta kävelen kyllä työmatkani edestakaisin joka päivä. Täällä kauniit kesäiset kelit edelleen jatkuvat. Asteita on tänäänkin ollut yli 20, ja aurinko paistanut melkein koko päivän.

        Nyt täytyy mennä katsomaan tuota diana dokumenttia kolmoselta. Hänenkin kuolemastaan on jo 14-vuotta. Kyllä aika rientää hirveää vauhtia.

        Aurinkoista viikon jatkoa teille kaikille.


    • nams

      Jaksoin kyllä loppuun, mutta viikonloppuna tuli vähän juhlittua ja kaikki mitä lähti tuli oikein korkojen kera takaisin :/ Paino oli tänäaamuna 70,5, että lähinnä takapakkia tullut. Mutta ei se mitään. Uus viikko ja uus yritys! Ajattelin ottaa tämän maanantain aina puntaripäiväksi. Pari seuraavaa viikkoa menee muuton kanssa puuhastellessa, että siitä saa pientä hyötyliikuntaa kun pitää kahdesta eri paikasta raahata tavaroita ja kalusteita kolmeen eri paikkaan. sekavaa!

    • laPulla..

      Täällä ollaan. Paino oli tänä aamuna 67,2 kg. Se on tämän laihdutuselämäntapa yrittämisen paras tulos. Joskus yli vuosi sitten olen päässyt tulokseen 67, 3 kg. Vihdoin oikeasti ihan uutta laskua 100 g.
      Enpä uskalla vielä edes puhua 66:lla alkavasta luvusta. Välillä mietin josko menisi normaalipainoiseksi kertarykäisyllä , paastoamalla, nutraamalla tms kaalikeittodietillä.

      Osuin sunnuntaina aivan mahtavalle mustikkapaikalle. Kävin vielä maananatainan hakemassa ämpärillisen sieltä töiden jälkeen. Eilen illalla tein pellillisen mustikkapiirakkaa pullataikinan kuoreen, jota sitten syötiin.

      Miten Nams on päässyt ruokarytmiin takaisin ? Minulle tulee talkoovieraita (puunkaatoa yms) mökille viikonloppuna. Mietin tarjoiluja.

      Laihempaa viikkoa.

    • lapulla

      Kirjailen viime viikon tuloksia. Painoin viime viikon lauantaina 66.7 kg. Punnituksen jälkeen lähdin mökille kestitsemään vieraita. Sen jälkeen olen painanut vajaan kilon enemmän kunnes eilen korvasin lounaan nutrilet-patukalla ja nyt ollaan takaisin uudessa kiloluvussa 66.7 kg. Painoindeksi on 25.3 ja olen edelleen lievästi lihava. Tavoitepainoon 62 kg on vielä matkaa 4.7 kg.

      Viikonloppuna siis tein ruokaa ja ehdin keräämään sieniäkin. Niistä tein vieraille kanttarellikeittoa.

    • Tiina A

      Hei kaikille!
      Ilmoittelen nyt sitten taas painoani ja kuulumisiani parin viikon hiljaiselon jälkeen. Painoni aamulla ennnen töihin lähtöä 65,2 kg. Eli melkein samoissa lukemissa täällä pyöritään. Viikot kuluvat tosi äkkiä. Päivät töissä, ja illat sitten kotona.

      Onnittelut lapullalle hienoista lukemista. Tavoitepainoosi ei ole enää niin hirveästi matkaa. Mitähän muille ryhmäläisille kuuluu? Toivottavasti kaikilla on sujunut tämän projektin kanssa hyvin.

      Viikonloppuni kuuluu ihan kotona. Tänään ajattelin mennä kuntosalille töiden jälkeen tunniksi.Kuntosalilla saa vähän erillaista liikuntaa, kuin tuo pelkkä lenkkeily. Lenkkeilen kyllä myös viikonloppuna.

      Nyt on pakko jatkaa työntekoa, että saan hommat hoidettua ennen työpäivän päättymista. Aurinkoista viikonloppua teille jokaiselle.

    • laPulla..

      Viikonloppuna jotenkin sössin tilanteen ja palasin takaisin > 67 kilon lukemiin. Vasta tänä aamuna pääsin takaisin 66:een eli paino oli 68.8 kg.

      Kamppailen makeanhimon kanssa. Elimistöni ikäänkuin alkaa vaatia makeaa, kuten englannin lakritsia, pullaa jne.. Rusinat ja kuivahedelmät hiukan helpottavat sitä mutta eivät ole sama. Tämä makeanhimo on varmasti perimmäinen syy ylipainolleni. Edesmennyt mummoni latasi 70-luvulla 5 palaa tavalliseen kahvikuppiin. Olen sitä mieltä että olen perinyt alttiuden makeanhimoon häneltä.

      Pohdin tässä että jos kieltäisin makean kokonaan pariksi päiväksi, helpottaisiko ? Kokeillaan torstai ja perjantai..

    • laPulla..

      Kirjailen tilannettani. Tänä aamuna vaaka näytti 66.5 kg. Ei muutosta tilanteeseen. Pikemminkin olen hämmästynyt tuloksesta. Se voisi olla enemmänkin. Ruokavalioni on kohttullisen sekaisin. Vihanneksia syön aivan liian vähän. Ruokavalio kotona koostuu etupäässä hiilareista. Hiivaleipää jne. Makeanhimo riivaa. Luin Annasta vinkkejä makeanhimoon. Siinä kehotettiin menemään 10 minuutin kävelylle jos makeanhimo yllättää. Ei oikein onnistu iltapäivällä kesken työpäivän.
      Tänään lounaaksi odottaa Nutrilett patukka pitkästä aikaa.

      Hyvää viikonloppua.

    • Tiina A

      Lauantai-iltaa!
      Siitä onkin jo vierähtänyt aika tovi, kun olen itsestäni ilmoitellut. Tuntuu, että liian paljon hommia on tällä hetkellä enkä ehdi hirveästi enää istumaan tietsikan ääresä kotona nykyään. Painoni on tällä hetkellä 65,5 kg. Ihan olen tyytyväinen tuohon lukemaan. laPullalle Itse syön myös joskus äitini leipomaa hiivaleipää. Yritän kyllä hillitä vaalean leivän syömistä. Leipää syön päivässä noin 4 palaa. Aamulla kaksi ja ruuan kanssa toiset kaksi. Leipä on kyllä sellaista, jota en pystyisi jättämään ruokavaliostani pois. Katselin tuossa pari päivää sitten Lidlin leipähyllyjä. Sinne oli tullut myyntiin karppaajille sopiva leipä. Täytyisi joskus ostaa sellainen, ja maistaa pystyisinkö minä sitä syömään.

      Kaikille toivottavasti aurinkoista viikonloppua.

    • aPulla..

      Eilen se tapahtui. Projekti oli kestänyt tasan 2 vuotta 10 kuukautta, kun BMI oli 24,96 kg.. Minusta oli tullut norrmaalipainoinen. En osannut odottaa sitä koska paino oli keikkunut kilon ylempänä. Puolessa välissä viikkoa jouduin antibiottiikuurille ja ilmeisesti se vaikutti painoon. Paino oli siis 65.9 kg.

      Enää en taida olla normaalipainoinen, koska viikonloppuna kävi mökillä vieraita ja sen jälkeen käytiin synttäreillä. Yritän olla sitä parin päivän päästä.

      Jatketaan ... tavoitepainoon on vielä 4 kiloa matkaa..

      • Tiina A

        Heippa pitkästä aikaa!

        Ensiksi onnittelut aPullalle. Tavoitepaino sinullakin hyvin, hyvin lähellä. Ptkän aikaa tämä projektisi on kestänyt, mutta mitä rauhallisempi pudotustahti sitä varmemmin kilot pysyvät poissa.

        Itselläni painoni on ollut aika hyvin aisoissa. Siinä se on pyörinyt koko ajan 65 - 65,6 kg paikkeilla. Sen olen päättänyt, että koskaan en anna painoni enää nousta yli 80 kg mitä se oli pahimmillaan. Olo on aivan eriomainen tällä hetkellä. Energiaa riittää vaikka muille jakaa.

        Viikonlopulle ei minulle ole mitään erikoisia suunnitelmia. Ihan vain olen kotona, ja lenkkeilen ja katselen televisiota.

        Kaikille kivaa viikonloppua.


      • onnimanni :=\
        Tiina A kirjoitti:

        Heippa pitkästä aikaa!

        Ensiksi onnittelut aPullalle. Tavoitepaino sinullakin hyvin, hyvin lähellä. Ptkän aikaa tämä projektisi on kestänyt, mutta mitä rauhallisempi pudotustahti sitä varmemmin kilot pysyvät poissa.

        Itselläni painoni on ollut aika hyvin aisoissa. Siinä se on pyörinyt koko ajan 65 - 65,6 kg paikkeilla. Sen olen päättänyt, että koskaan en anna painoni enää nousta yli 80 kg mitä se oli pahimmillaan. Olo on aivan eriomainen tällä hetkellä. Energiaa riittää vaikka muille jakaa.

        Viikonlopulle ei minulle ole mitään erikoisia suunnitelmia. Ihan vain olen kotona, ja lenkkeilen ja katselen televisiota.

        Kaikille kivaa viikonloppua.

        Mikä sulle Tiina on tullut kun et jatka tätä enää vaikka lupasit? Tätä on ollut kiva lukea ja piditte tätä ketjua vielä kauan.


      • Tiina A
        onnimanni :=\ kirjoitti:

        Mikä sulle Tiina on tullut kun et jatka tätä enää vaikka lupasit? Tätä on ollut kiva lukea ja piditte tätä ketjua vielä kauan.

        Moikka onnimanni ja muutkin!

        Tosiaan on mennyt yli kuukausi, kun en ole ehtinyt kiireiltäni kirjoitamaan kuulumsiani. Minulla on mennyt ihan komeasti tämän projektin kanssa. Painoni huitelee tällä hetkellä 65 - 66 kg välissä. Jouluna varmasti tulee hieman lisää, mutta täytyy sitten taas ottaa itseään niskasta kiinni joulun jälkeen, ja palata terveellisempään ruotuun.

        Töissä ollut hirveä kiire, joten kotona en sitten ole konettani avannut. Lenkkeillyt olen edelleen paljon. lenkkeilykilometrejä tulee noin 40 viikossa.

        Silloin tällöin olen kyllä vilkaissut tätäkin keskustelua, mutta tuntuu olevan aika rauhallista tässä keskustelussa. Toivottavasti saataisiin uusia kekustelijoita lisää ryhmäämme. Tämä ryhmä on ollut kasassa tosiaan jo kauan.

        Eipä tässä tällä kertaa muuta kuin hyvää viikonloppua kaikille, ja yritän jatkossa kirjoitella aktiivisemmin.


    • aPulla..

      Olen niin innoissani.. elämäni on jatkunut koko viikon normaalipainoisena. Edellisessä viestissä sanoin projektin kestäneen 2v10 kk. Todellisuudessa seaika oli 2v 9kk.

    • Onnittelut

      Onneksi olkoon LaPulla. :)
      On varmasti mahtava tunne saavuttaa tavoitteensa varsinkin kun siihen on pitkäjänteisesti tähdännyt ja joutunut harjoittamaan paljon itsehillintää siihen päästäkseen.

      t. Eräs jolla on vielä pitkä matka.

    • Tiina A

      Sateisia terveisä!
      Ajattelin kirjoittaa vielä kuulumsieni näin joulun alla. Mulla edelleen menee ihan hyvin. Töissä kiire, mutta onneksi tänään alkoi muutaman päivän joululoma. Takaisin töihin menen ensi viikon torstaina. Pimeys täällä senkun vain jatkuu. Ennen kolmea tänäänkin alkoi jo hämärtämään. Lunta ei ole oikeastaan yhtään. Nytkin on luvattu ihan vain vesisadetta.

      Tällä hetkellä painoni 65,5 kg. No jouluna en laske kyllä kaloreita. Kaikkea aion syödä mitä mieleni tekee. Aloitan sitten taas tiukemman kuurin joulun jälkeen. Mitä muut aikovat touhata jouluna? Itselläni ei hirveästi suunnitelmia ole. Äitini luona käyn syömässä päivittäin. No ei tarvitse sitten kotona laittaa jouluruokia.

      Kaikille oikein hyvää joulua!

    • Tiina A

      Hyvää Uutta Vuotta!

      Kovin on hiljaiseksi muuttunut tämän ryhmän kekssutelu. Ajattelin kuitenkin ilmoitella kuulumisiani. Itselläni vuosi alakanut ihan hyvin. Kiirettä pitää töissä, mutta muuten kaikki ihan ok.

      Painoni tällä hetkellä 65 kg tasan. Jouluna tuli hieman painoa lisää, mutta olen saanut sen jo lähtemään tiukan kontrollin avulla. Tänää olen jo käynyt 7 kilometrin lenkillä talvisessa säässä. Pakkasta tällä on 8, ja lunta on ihan kiva määrä. Lunta en kaipaa kyllä yhtään enempää.

      Mitään suunnitelmia minulla ei ole tälle viikonlopulle. Ihan vain kotona vietän aikaani. Maanantaina sitten taas palaan töihin. Tänään tulee jimmiltä joku karppaaja ohjelma muistaakseni 17.00. Ajattelin sen katsoa vaikka en itse karppaaaja ollekkaan.

      Kaikille hyvää talvista viikonloppua.

      • Tiina A

        Pieni korjaus tuo karppaaja ohjelma tulee tv5.


    • Tiina A

      Talvista perjantaita!
      Ilmoittelempa taas kuulumsiiani vaikka mitään uutta kerrottavaa ei olekkaan. Paino pysyy hyvin kondiksessa 65 - 65,5 kg välillä. Kovin on hilajaista kirjoittelu tässä ryhmässä. Mitähän aPullalle kuuluu tätä nykyään, ja Juhalle?

      Päivät minulla kuluvat edelleen töissä, ja illat sitten kotona. Tänään menen kuntosalille töiden jälkeen tunniksi. Huomenna on taas pakko tehdä lumityöt pihastani. Täällä on lunta tullut aika tavalla. Joten nyt tuo lumimäärä rupeaa ainakin minulle riittelemään tälle talvelle.

      Kaikille talvista viikonloppua, ja kirjoittelen taas jossain vaiheessa kuulumisiani.

    • Tiina A

      Pikaiset kuulumiset!
      Ajattelin nostattaa tätäkin ketjua vähän ylemmäs ettei vallan tiputa kakkossivulle. Yksikirjoitteluksi tämä tuntuu nyt mnevät, mutta haittaako se mitään.

      Itselläni on painoni 67 kg. No muutama päivä menee niin painoni jällen normalisoituu. Lenkkeillyt olen edelleen päivittäin vaikka kovia pakkasia tälläpäin on ollutkin. Tänä aamuna pakkasta oli 20, kun lähdin töihin. Tällä hetkellä asteita on 14. Huomiseksi on luvattu sittten jo lämpimämpää.

      Kalorit olen pyrkinyt pitämään noin 1600 - 1700 tällä hetkellä. Joskun syön töissä lämpimän ruuan, joskus taas kuljen töissä eväiden kanssa. Silloin tietenkin, kun syön töissä ruuan en laita enää kotona ruokaa itselleni. Hedelmiä minulla menee paljon tällä hetkellä. Nuo hedelmät ovat sitten niitä joita syön klo 18.00 jälkeen illalla.

      Nyt on pakko jatkaa töitä. Kaikille hyvää viikonloppua, ja tulkaahan nyt muutkin kertomaan kuulumisianne.

    • LaPulla

      Taas täällä samoja tavoitteita toteamassa... Edellisestä kirjoituskerrasta on yli puoli vuotta. Tänään päätin taas kerran yrittää normaalipainoiseksi - puoli kiloa viikossa - kaksi kiloa kuukaudessa - ja kesän alussa olen 6 kiloa kevyempi. Sitten uusi kiva juhlamekko kesän juhliin .. Vaa'alla en käynyt pariin viikkoon. Kaaduin ja kipeä käsi esti liikunnan monen viikon ajan.

    • Tiina A

      Aurinkoista viikonloppua!
      Kivat, että palasit takaisin kirjoitelemaan kuulumisiasi LaPulla. Oma painoni oli tänä aamuna 65 kg. Käyn vaa ´alla edelleen melkein joka aamu. Jos on kiire töihin niin en yleensä ehdi tsekkaamaan aamupainoani.

      Kiireinen olen tällä hetkellä sekä töissä, että kotona. En paljon ole ehtinyt seuraamaan tätä laihdutuspalstaa. Lenkkeillen edelleen tuollaiset 40 kilometriä joka viikko satoi tai paistoi. Nyt täälläpäin on ollut ihan kivoja lenkkeilykelejä. Nytkin aurinko paistaa, ja asteita 4. Lumet ovat jo jonkin verran sulaneet, että kyllä se kevät sieltä kovalla höyryllä tulee nopeammin kuin uskommekaan.

      Kaikille aurinkoista viikonloppua.

    • Tiina A

      Pilvistä perjantaita!
      Jospa kirjoittelisin taas kuulumsiani ennenkuin lähden kotiin töistä. Painoni on pysynyt samana kuin viimeksi eli 65 kg.

      Työviikko meni taas liian nopeasti. Tällä hetkellä tuntuu, että aina on vain maanantai tai perjantai. Viikko päästä on jo pääsiäinen. Kyllä se aika rientää nykyään. Tuntuu, että vasta olisi ollut joulu.

      Herkkuja olen pystynyt koko viikon välttämään. Töissä on ollut kahvilla kaikki hyvää syötävää, mutta minä en ole noihin herkkuihin koskenut. Eikä ole kyllä tehnyt mielnikään herkkuja. Lumet on täälläpäin jo kivasti sulaneet. Toivottavasti uutta ei enää ennen ensi talvea tule.

      Kaikille hyvää viikonloppua, ja mukava pääsiäistä teille jokaiselle!

    • JuhaO

      Moikka kamut!

      Siitä on yli vuosi kun viimeksi kirjuuttelin tänne. Silloin suunnittelin taas kerran aloittavani uuden elämän. Se ei tainnut alkaa. Vuosi sitten kirjoitellessani vaaka näytti painokseni 110,2 kg mutta tänä aamuna lukema oli 117,0 kg. Aikoinaan, kauan kauan sitten aloitin painon pudottamisen 129 kg:sta ja teidän kanssanne pääsin alle 100 kg:n. Toimin silloin Painonvartioiden menetelmällä ja jumppasin paljon - parhaimmillaan kävin 384 jumpassa vuoden aikana. Viime aikoina 'menetelmänä' on ollut herkuttelu ja jumppailu on jäänyt minimiin. Isäni loukkaannuttua syksyllä, vapaa-aikani on kulunut isäni ja äitini hoitamiseen. isäni sai rauhan viikko sitten ja uskon, että minä voin keskittyä taas paremmin omaan hyvinvointiini. Mutta ei tässä kyllä enää mitenkään ehdi rantakuntoon täksi kesäksi.

      Kivaa kevättä kaikille!

    • Tiina A

      Sunnuntai-iltaa!
      Ensiksi otan osaa Juha isäsi poismenon johdosta. Kiva on kuulla pitkästä aikaa kuulumisiasi vaikka ei ne tällä kertaa kovin iloisia olleet. Olen aivan varma, että saat vielä painosi alle 100 kilon jollet kesäksi niin jossain vaiheessa kuitenkin. Nyt vain otat kunnon niskalenkkiin otteen itsestäsi, ja päätät, että aloitat jälleen terveellisemmän elämän.

      Itselläni on melkein tasan kuukausi aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut. Painoni pyörii koko ajan 65 - 65,5 kg ympärillä. Ihan kivasti olen itseni pystynyt ruodussa pitämään. Herkuttelunkin olen jättänyt nykyään vähemmälle.

      Työmatkat lenkkeilen edelleen edestakaisin. Nyt on ollut aivan ihania ilmoja täälläpäin. Nytkin aurinko paistaa, ja asteita 12. Vapuksi on luvattu myös hienoja kelejä. On aivan ihanaa, kun aamullakin lähtiessäni töihin klo 7 niin on ihanan valoisaa. Kyllä se kevät on tännekkin saapunut.

      Kaikille hauskaa vappua. Yritän kirjoitella jatkossakin silloin tällöin kuulumisiani.

    • JuhaO

      Moikka kamut!

      Kävin aamusella vaa'alla. 118,4 kg. Kilo lisää kuukaudessa. Ei siis mitään kivaa kerrottavaa.

    • Tiina A

      Tuulista sunnuntaita!
      Ajattelin taas kirjoitella kuulumisiani pitkästä aikaa. Oma painoni tänä aamuna 66,5 kg. Hieman nousua täälläkin. No täytyy taas palata siihen tuttuun ja turvallisempaan terveellisempään ruokavalioon niin eiköhän tuo kilo taas lähde.

      Töissä kiirettä edelleen pitää. No onneksi kesälomani alkaa 9.7. sitten voin unohtaa nuo työjuttuni muutamaksi viikoksi. Lenkkeilen edellen työmatkani edestakaisin. Eipä tarvitse sitten illalla lähteä enää lenkille. Kuntosalilla käyn edelleen perjantaisin tunnin töiden jälkeen. Saa sillä vaihtelua tuohon lenkkeilyyn.

      Juhalle tsemppiä, että saat taas itsesi terveellisempään ruotuun, ja saat painosi laskemaan.

      Kaikille aurinkoista ensi viikkoa, ja mukavaa kesän alkua.

    • UllaPulla..

      Juha osanottoni isäsi poismenon johdosta.

      Kun olen viimeksi syksyllä kirjoitellut pääsin hetkellisesti normaalipainoseksi. Sen jälkeen tilanne on 'räjähtänyt' Painan tänään 72.9 kg. Kun elän tarkkailematta syömisiäni, puolessa vuodessa olen palannut lähtöruutuun.

      Juha, kirjoitat aina jumppauksesta. Ruokavalio ja kaloreidenlaskenta ja tiukka ruokakuri on kuitenkin ensi sijaisesti se, jolla paino lähtee. Liikunta on mukava apu siinä. Muistan hyvin kun painoit alle 100 kiloa..

      Tiina olet hyvin sisäistänyt kuinka paino pidetään samassa luvussa.

      Hyvää juhannusta ja kesää kaikille..

      Jätetään herkut kauppaan ja hoikistutaan...

    • Tiina A

      Kesäistä sunnuntaita!
      Kyllä on ihanaa, kun on kesä. Lomani alkaa huomenna, ja sitä jatkuu 5 viikkoa. Kyllä tuntuu kivalta, kun saa unohtaa kaikki työ-asiat moneksi viikoksi. Muutaman viikon huilin jälkeen jaksaa sitten taas puurtaa töitäkin uudella energialla.

      Painoi on pyörinyt nyt 65,5, ja 66 kg välillä. Eli ihan ok menee. Lenkkeilen edelleen joka päivä. Kerran viikossa käyn kuntosalilla, ja sitten vielä treenaan hieman vatsalihaksia kotona. Ilmat ovat täällä olleet tosi hienoja. Viime yönä satoi aika tavalla, mutta nyt taas paistaa aurinko. Tänne luvattiin myös ukkosta tälle päivälle, mutta ei ainakaan vielä ole kuulunut jyrinää.

      Kaikille aurinkoisia kesäpäiviä, ja laihdutellaan edelleenkin.

    • JuhaO

      Moikka kamut!

      Viides kesälomaviikkoni alkaa. Tulin eilen Tallinnasta jossa olin kaverini ja hänen tyttäriensä kanssa 4 vrk:n lomasella. Asuimme siellä Radison Blu Tallinn -hotellissa. Tekemistä ja menemistä riitti niin, että hotelliin ehdimme aina vasta iltasella ja aamusella oli taas lähtö uuden päivän puuhasteluihin. Ehdin kuitenkin vilkaisemaan muutaman kerran huolestuneena kylppärin koko seinän levyiseen peiliin ja eteisen kokovartalopeiliin. Kuvat eivät oikein miellyttäneet. Tänä aamuna kotosalla punnitsin peilikuvien esittämän kokonaisuuden vaa'alla. Se näytti 116,6 kg. Siinä syy epämiellyttäviin kuviin.
      Teimme tämän kaverini kanssa viimekin vuonna samoihin aikoihin puolta lyhyemmän reissun Tallinnaan ja silloin taisi kuvieni kanssa olla ihan samanlaisia ongelmia.
      Toivottavasti ensi keväänä tai kesänä teemme taas jonkun mukavan reissun. Silloin olisi kiva katsella miellyttävämpiä kuvia. :)

    • Lapulla..

      Heippa kaikille. Mukana ollaan taas jojoilemassa alaspäin. Olen puolitoista kuukautta yksin kotona ja vastuussa vain itsestäni. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata normaalipainoiseksi. Yritän muistella kaloreiden laskentaa ja kuinka söin kun laihduin.
      En tiedä mitä painan, mutta kiristävät vaatteet ja peili kertovat että painoa on tullut kesän aikana lisää.

      JuhaO. Minäkin kävin Tallinnassa lomallani elokuussa. Olin pari yötä Pirita Top Spa -hotellissa. Olen valinnut tuon hotellin siksi että minusta on ihanaa istua parvekkeella ja katsoa merta, laivoja. Näin upean auringonlaskun. Aurinko vajosi muutamassa minuutissa meren taakse. Toinen pointti on että hotellissa on helppo varata erilaisia hoitoja kuten, jalkahoitoa, permanttia, hierontaa. Toivottavasti painosi on lähtenyt alaspäin.

      Ilmoittelen parin viikon päästä kuinka olen onnistunut vähentämään kaloreita..ja mitä painan

      Hoikempaa syksyä ...

    • Tiina A

      Heippa!
      Ajattelin minäkin nyt sitten ilmoitella pitkästä aikaa itsestäni. Aikaa menee nykyään sellaista vauhtia, etten tahdo perässä pysyä. Töissä menee kaikki hyvin. Töitä tietenkin on paljon, mutta kaikesta oppii selvietymään ilman stressiä. Ajattelen nykyään niin, että teen töitä mitä ehdin, ja jos jotain jää kesken nin jatkan sitten huomenna.

      Painoni tällä hetkellä 66 kg. Eli samassa suurinpiirtein pyöritään edelleenkin. Herkkuja syön silloin, kun tekee mieleni tätä nykyään onneksi ei hirveän usein. Kuntosalilla käyn edelleen kerran viikossa perjantaisin töiden jälkeen.

      Tässäpä kuulumisiani tällä kertaa. Yritän jatkossa kirjoitella kuulumisiani hieman useimmin.

      Hyvää viikonloppua teille jokaiselle.

    • hannu h

      miten sulla tiina a menee? et ole ilmoitellut pitkään aikaan itsestäsi mitään :=(

      • Tiina A

        Hei! Aikaa on tosiaan vierähtänyt melkoisesti sitten viime kirjoitteluni. En edes muistanut, että viimeksi kirjoittelin viime vuoden syyskuussa. Minulla menee ihan hyvin tällä hetkellä, mutta hirveästi en ole tosiaan tällä palstalla ehtinyt pyöriä. Painoni on tällä hetkellä 65,5 kg. Olen ihan tytyväinen tähän painooni. Herkkuja syön tosi harvoin tätä nykyään. Laskeskelen kaloreita päivittäin. Kuntosalilla käyn kerran viikossa edelleen perjantaisin töiden jälkeen.

        Tuntuu, että minulla on hirveä kiire tällä hetkellä. Töissä töitä piisaa, ja illalla sitten, kun pääsen kotiin niin aika kuluu ihan kotona. Lenkkeilen edelleen päivittäin. Työmatkat kuljen kävellen edestakaisin, ja viikonloppuisin lenkkeilen myös. Oikein jo odotan kevättä ja kesää. Tässsäpä uusimpia kuulumsiani. Koitan jatkossakin kirjoitella silloin tällöin kuulumisiani.

        Oikein aurinkoista ensi viikkoa teille jokaiselle, ja hyvää uutta vuotta 2013.


    • laPulla

      Hei. Aika kauan sain etsiä tuoreinta kirjoitusta Tosissaan -ryhmästä.
      Tiina oletko vielä entisissä mitoissa ?

      Sain työterveyslääkäriltä noottia sokeriarvoista ja onnistuin sen jälkeen pudottamaan painoani ja laskemaan sokeriarvot normaaleiksi.

      Katsoin yksi ilta ohjelmaan laihdutusleikkauksista Tanskassa. Dokumentin naiset olivat iloisia ja toiveikkaita ennen leikkausta. Täytyy olla todella epätoivoinen kun lähtee mahalaukun ohitusleikkaukseen. Se on peruuttamaton. Enemmän olen suurimman pudottaja ohjelman periaatteiden kannalla. Ruokavaliota ja kuntoilua.


      JuhaO mitä sinulle kuuluu ? Vieläkö jumppaat ?

      Hyvää syksyä kaikille laihduttajille.

      • Tiina A

        Hei laPulla ja muut! Oikein hävettää etten ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittelemaan. Painoa tullut hieman lisää, mutta onneksi ei paljon. Nyt painoni pyörii tuossa 68 kg ympärillä. Olen aika tyytyväinen tuohonkin painooni.

        Töissä kiirettä pitää, mutta ihan kiva, että töitä piisaa. Päivät kuluvat töissä nopsasti, kun tekemistä riittää. Lenkkeilen edelleen päivittäin, ja lasken myös kaloreita. Yritän pitää kalorit päivittäin n. 1800. Joskus jää allekkin. Harvoin tekee mitään herkkuja mieleni, mutta syön kyllä niitäkin sitten surutta, kun mieliteko iskee.

        Minä äänitin tuon Tanskalaisen ohjelman, mutta en ole ehtinyt sitä vielä katsomaan. Täytyypä joku ilta tuo katsoa. Olen sitä mieltä myös, että paino laskee kyllä ruokavaliolla ja kuntoilulla.

        Hyvää syksyä minunkin puolestani kaikille!


      • JuhaO
        Tiina A kirjoitti:

        Hei laPulla ja muut! Oikein hävettää etten ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittelemaan. Painoa tullut hieman lisää, mutta onneksi ei paljon. Nyt painoni pyörii tuossa 68 kg ympärillä. Olen aika tyytyväinen tuohonkin painooni.

        Töissä kiirettä pitää, mutta ihan kiva, että töitä piisaa. Päivät kuluvat töissä nopsasti, kun tekemistä riittää. Lenkkeilen edelleen päivittäin, ja lasken myös kaloreita. Yritän pitää kalorit päivittäin n. 1800. Joskus jää allekkin. Harvoin tekee mitään herkkuja mieleni, mutta syön kyllä niitäkin sitten surutta, kun mieliteko iskee.

        Minä äänitin tuon Tanskalaisen ohjelman, mutta en ole ehtinyt sitä vielä katsomaan. Täytyypä joku ilta tuo katsoa. Olen sitä mieltä myös, että paino laskee kyllä ruokavaliolla ja kuntoilulla.

        Hyvää syksyä minunkin puolestani kaikille!

        Moikka kamut,

        Pyhäinpäiväkin meni. Vuosi sitten muistelin silloin keväällä kuollutta isääni ja nyt sitten muistelin hänen lisäkseen viime keväänä kuollutta äitiäni. Pari vuotta minulla on ollut sellaista hieman alavireistä elämää. Se näkyy myös vaa'an lukemissa. 120 kg on nyt se luku josta pyrin parantamaan elämänlaatuani. Pari viikkoa sitten suunnittelin, että jospa saisin painoni jouluksi 110 kg:aan ja keväällä toukokuiseen syntymäpäivääni mennessä lähes normaaliin painoindeksiin. Mutta eihän niin käy pelkästään suunnittelemalla. Jotain muutakin tarttis tehdä sellaisen ihmeen eteen. Jotain mahdotonta.

        Jumppailujani olen jatkanut verkkaisesti 2-3 kertaa viikossa. Mieleni tekisi lisätä niiden määrää ja tasoa mutta edellyttäisi, että löytäisin jostain takaisin viime aikoina kadottamani elämänilon. Se ei ole helppoa varsinkaan nyt kun syksyn pimeys laskeutuu päälle.

        Eikä toi painonpudotuskaan ole helppoa yksin. Toisaalta suunnittelemani tuhannen hengen sparraajajoukkokin toisi omat epämukavuutensa.
        En tiijjä, tulleeko tästä mittää ...

        Hauskaa syksyn jatkoa teille ja aloittakaahan jouluvalmistelut ajoissa sillä ensi kuun jälkeen joulu on jo ohi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1210
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe