Olen 20v. tyttö, jolla on asiat keskimäärin hyvin esim. erittäin hyvä opiskelupaikka, aika sosiaalinen ja paljon maailmaa nähnyt. Sitten.. En ole kuitenkaan ns. ihan normaali eli kärsin ahdistuksesta, joskus nuorempana olin masentunut ja nyt voisi olla niin, että itselläni on mahdollisesti "pure o" eli obsessive cumpulsive dissorderin harvinaisempi muoto, jolla en edes tiedä suomenkielistä termiä. Voin kertoa, että aivan hirveä sairaus! Eli en todellakaan ole näitä asioita huomiohakuisuuttani.
Asiaan.. Eilen sain taas tosi pahan ahdistureaktion, joka ei ollut paniikkikohtaus, mutta näin kuitenkin aiheelliseksi, että nyt minun on pakko soittaa luokseni joku läheinen ihminen. Valitsin poikaystävän numeron.
Poikaystäväni tulee tästä perspektiivistä katsottuna hyvin normaaleista oloista, eli ei ole paljon joutunut mielenterveyshäiriöiden kanssa pelaamaan. Itselläni koko isän puoleinen suku on täynnä erilaisia "hulluja". Sukulaisia ei voi valitettavasti valita.
Takaisin puheluun. Soitin hänelle hädissäni, että voisiko hän nyt mitenkään tulla minun luo, sillä en halunnut olla yksin. Juttelimme vähän aikaa. Kuvasin tunnekokemuksiani: tärisin, pelkäsin, oksennutti jne.. Hän tuntui ahdistuvan itse todella paljon, lopulta emme pystyneet sopimaan, koska olisin voinnut käydä hakemassa hänet luokseni, koska hän ei vain kyennyt sanomaan mitään aikaa, vaikka hänellä ei varsinaisesti mitään esim. työkiireitä ollut. Hän laittoi minulle lopulta vaan luurin kiinni.
Minulla ei aina ole yhtä vaikeaa ja nämä ahdistumiset jne. eivät aina hallitse elämääni, mutta joskus käy niinkin, että saatan tarvita todella paljon läheisten tukea, En tarkoita ettenkö olisi itse valmis antamaan tukea, kun sitä tarvitaan. Puhelun jälkeen hän ei enää soittanut, ei lähettänyt tekstiviestiä. Ei mitään. Onneksi toinen näissä asioissa kokeneempi ystäväni sentään riensi apuun :)
Kysymys:
Vaikka meillä on aivan mahtava suhde muuten, niin pitäisikö minun kuitenkin päästää tämä ihminen pois?
Oma äitini meni isäni kanssa naimisiin (jolla on selkeästi rajummat psyykkiset oireet kuin itselläni), mutta ehkä näin 20v jälkeen toivoo, että olisi paremmin tiennyt mihin oli ryhtymässä. Sillä kyllä, minullakin menee välillä ihan ns. normaalisti, mutta en voi luvata, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Ja jos ei hän nyt pysty olemaan tukenani, mutta jossain kohtaa alkaa tehdä sitä vain velvollisuuden tunteesta, niin hänen elämänsähän menee täysin pilalle ja sitä en halua! Haluan että hän on elämässään tyytyväinen. Vähän kuin Maggie elokuvassa Love and other drugs.. Do I need to let my love go? Because belive me I love this person, but this I can not ask of him.
Asiaan.. Eilen sain taas tosi pahan ahdistureaktion, joka ei ollut paniikkikohtaus, mutta näin kuitenkin aiheelliseksi, että nyt minun on pakko soittaa luokseni joku läheinen ihminen. Valitsin poikaystävän numeron.
Poikaystäväni tulee tästä perspektiivistä katsottuna hyvin normaaleista oloista, eli ei ole paljon joutunut mielenterveyshäiriöiden kanssa pelaamaan. Itselläni koko isän puoleinen suku on täynnä erilaisia "hulluja". Sukulaisia ei voi valitettavasti valita.
Takaisin puheluun. Soitin hänelle hädissäni, että voisiko hän nyt mitenkään tulla minun luo, sillä en halunnut olla yksin. Juttelimme vähän aikaa. Kuvasin tunnekokemuksiani: tärisin, pelkäsin, oksennutti jne.. Hän tuntui ahdistuvan itse todella paljon, lopulta emme pystyneet sopimaan, koska olisin voinnut käydä hakemassa hänet luokseni, koska hän ei vain kyennyt sanomaan mitään aikaa, vaikka hänellä ei varsinaisesti mitään esim. työkiireitä ollut. Hän laittoi minulle lopulta vaan luurin kiinni.
Minulla ei aina ole yhtä vaikeaa ja nämä ahdistumiset jne. eivät aina hallitse elämääni, mutta joskus käy niinkin, että saatan tarvita todella paljon läheisten tukea, En tarkoita ettenkö olisi itse valmis antamaan tukea, kun sitä tarvitaan. Puhelun jälkeen hän ei enää soittanut, ei lähettänyt tekstiviestiä. Ei mitään. Onneksi toinen näissä asioissa kokeneempi ystäväni sentään riensi apuun :)
Kysymys:
Vaikka meillä on aivan mahtava suhde muuten, niin pitäisikö minun kuitenkin päästää tämä ihminen pois?
Oma äitini meni isäni kanssa naimisiin (jolla on selkeästi rajummat psyykkiset oireet kuin itselläni), mutta ehkä näin 20v jälkeen toivoo, että olisi paremmin tiennyt mihin oli ryhtymässä. Sillä kyllä, minullakin menee välillä ihan ns. normaalisti, mutta en voi luvata, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Ja jos ei hän nyt pysty olemaan tukenani, mutta jossain kohtaa alkaa tehdä sitä vain velvollisuuden tunteesta, niin hänen elämänsähän menee täysin pilalle ja sitä en halua! Haluan että hän on elämässään tyytyväinen. Vähän kuin Maggie elokuvassa Love and other drugs.. Do I need to let my love go? Because belive me I love this person, but this I can not ask of him.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainakin kannattaa asiasta hänelle puhua ja kuulostella, onko liian rankkaa miehelle.
Jotkut miehet nyt vaan on sellaisia, ettei ne oikein naisten heikkouksia kestä muutenkaan ja tuo sun "tautis" tarttee kyllä tosi ymmärtäväisen ja turvallisen olkapään.
Itse minun ei tarvitse, kuin pillahtaa itkuun ja mieheni saa jalat alle! ;) Ei halua edes ajatella, etten selviäsi jostakin probleemasta itse!
Ei kaikista ole tukijoiksi, eikä turvaksi.
Kuulostele ja päätä ajan kanssa asiasta, mitä sitten teetkin.
Onneksi sinulla on kuitenkin muitakin ymmärtäjiä ja ne kannattaa lähellä pitääkkin!
Ystävät on parasta ja toivon sinulle valoisaa tulevaisuutta!