Syyttääkö kukaan teistä vanhempiaan siitä että olet nyt masentunut? Esimerkiksi huono kasvatus, alkoholismi, piittaamattomuus, hyväksikäyttö, väkivalta jne?
Miten olet päässyt yli syyttelystä? Vai onko syyttely aiheellista? Ovatko välit loppuiän huonot ja katkerat vanhempia kohtaan?
Masennus vanhempien/kasvatuksen vika?
wanhemmat
8
554
Vastaukset
Syyttäminen/viha on ihan luonnollinen reaktio kaltoinkohteluun. Se vaihe lienee vain podettava läpi. Ongelmia tuleekin vasta sitten, jos jää kiinni näihin energiaa ja jaksamista syöviin tunteisiin, kuten juuri vihaan tai katkeruuteen. Asiaa voi myös tarkastella toiseltakin kantilta vaikka se yleensä onkin mahdollista vasta sitten kun on itse "syyllistynyt samaan" tai tuntenut voimattomuutensa sairauteensa/pahaan oloonsa. Itse olen joutunut katkaisemaan välit vanhempiini liian suurten ja parantumattomien ongelmien vuoksi. Miten annoin anteeksi tai lopetin syyttelyn ?
Kiehuttuani vuosikausia siinä suossa huomasin olevani masentunut, ahdistunut ja vähän väliä ongelmissa päihteiden kanssa. Sitten kun aloin "parantumaan päin", tajusin, etten oikein voi syyttää vanhempiani. Sehän olisi ihan sama kuin minun perheeni syyttäisi minua kaikista ongelmistaan. Elämä vain joskus ajaa ongelmiin, kunkin omanlaisiinsa. Jos minua vihattaisiin nyt tämän takia koko loppuelämäni, se olisi aika kamalaa. Itselläni on omiin vanhempiini kuitenkin se ero, että olen aktiivisesti koettanut "parantua" ja päässyt mm päihteistä eroon. Toisin kuin he.
Tämän esimerkin mukaan minua vihattaisiin loppuelämäni, minä vihaisin omia vanhempiani ja he taas vihaisivat omiaan. Kaikki syyttelisivät kaikkia...Tällaisten perheiden takana on yleensä pitkä sukupolvien kestävä ketju, jossa syyllisiä ei enää ole. Vanhempani olivat sairastuneita, mutta niin olivat heidänkin vanhempansa eli minun isovanhempani. Jos minä olen kasvanut kieroon omassa kodissani, minun täytyy ymmärtää tai yrittää ymmärtää että niin ovat kasvaneet omatkin vanhempani. He ovat olleet samalla tavalla "uhreja". He ovat tehneet parhaansa, sen minkä ovat kyenneet. Vaikka se ei paljoa ollutkaan =(
Isovanhempani ovat taas olleet sota-ajan uhreja jne jne...
Näin minä olen matkannut, jokaiselle varmaan löytynee oma tapansa. Voimia kaikille =)- maan_asukki
no onhan sitä tullut vanhempia syyteltyä. He ovat omaan elämäänsä äärettömän tyytymättömiä ja onnettomia ihmisiä, lapsille eivät pystyneet muuta kun sättimään ja raivoamaan. Ulkopuolelle kyllä pidettiin kulissia pystyssä. En enää ole heille vihainen, säälin heitä.
Omat ongelmani kyllä periytyvät väkivaltaisesta lapsuuden kodista. En ymmärrä miksi vanhempieni kaltaisten ihmisten on pitänyt edes hankkia lapsia. Olisivat vaan eläneet onnetonta elämäänsä ilman meitä sivullisia uhreja.
- E-87
Joskus oon miettinyt tekikö vanhemmat siinä väärin, kun ne aina kielsi mun erilaisuuden. Esim. kävin ihan tavallisen peruskoulun, vaikka opettajat ehdotti tarkkailuluokalle siirtymistä sekä ylä- että ala-asteella. Heti kun aloitin ensimmäisen luokan, opettaja alkoi soitella vanhemmille että sovinkohan mä tavalliseen kouluun, mutta äiti ja isä oli ehdottomasti sitä mieltä että sovin. Ja itsekin tykkäsin olla tavallisessa koulussa, kun kaksi parasta kaverianikin oli siellä. Toisista aineista sain kymppejä, toisista nelosia. Se oli vanhemmille ihan ok. Välillä sain raivareita kun en ymmärtänyt asioita tai jos toiset pilkkasi kun vastasin tunnilla väärin, mutta en tiedä olisko se erityiskoulu ollut kuitenkaan hyvä vaihtoehto. Neljä ensimmäistä luokkaa ihan tavallisessa koulussa oli kuitenkin mun elämäni parasta aikaa.
Olen kuitenkin tosi kiitollinen vanhemmilleni siitä, että ne teki mun lapsuudesta mahdollisimman normaalin ja ne hyväksyi mut sellaisena kun olen. En ymmärtänyt lapsena olevani outo, enkä silloin ollut vielä yhtään masentunutkaan kun vanhemmat aina jotenkin käänsi mun erikoisuudet hyviksi asioiksi.
Siitä kuitenkin oon ollut vanhemmille aina vihainen, kun ne pakotti mut lukioon. Huono koulumenestys lukiossa lisäsi masennusta.
Siitä vanhemmat on valittaneet, miten niiltä jää lapsenlapset saamatta kun oon päättänyt elää yksinäistä elämää. Niiden odotukset lapsenlapsesta ei paranna mun tilaa. Ja muutenkin stressaan vanhempieni takia. Tunnen olevani epäonnistunut lapsi. Ne ei voi olla ylpeitä musta...
Ollaan puhuttukin masennuksesta äitin ja isän kanssa, että olisko ne voineet tehdä jotain toisin. Ne syytti itseään siitä kun en uskaltanut kertoa koulukiusaamisesta yläasteaikoina. Mutta oon koittanut saada ne uskomaan, että siksi en kertonut, ettei tulisi mitään puhutteluja. Kiusaaminen ois varmasti pahentunut jos kiusaajat olis joutuneet puhutteluun. Enkä halunnut, että vanhemmat saa tietää mitä kaikkea kiusaajat on sanoneet ja tehneet.
No tämä seuraava ei ole millään tapaa mun vanhempien vika (nyt isompana ymmärrän sen), mutta tämä tapaus aiheutti ihan ensimmäisen masennuksen kun olin 11v, ja tästäkin asiasta mua kiusattiin myöhemmin yläasteella ja masennus paheni siellä entisestään.
Niin, kun olin viidennellä luokalla, mä olin vihdoin saamassa pikkusiskon tai pikkuveljen. Mutta äitille tuli keskenmeno. Ja äiti ja isä masentui. Koitin olla pois jaloista ja vietin enemmän aikaa kahden kaverini kanssa. Niitten kans pystyin puhumaan menetetystä sisaruksesta. Ja osas ne jotenkin lohduttaa. Ne höpötti taivaasta ja sellaisesta, mihin en oikeastaan usko, mutta olihan se silloin lapsena ihan mukava kuulla, että pikkusisarus on nyt enkelinä jossain taivaassa ja katselee sieltä meitä.
Yläasteella nämä mun kaverit sitten ryhtyi mun kiusaajiksi, ja ne väitti että mun vanhemmat käyttää huumeita (ne tiesi mun vanhempien käyttävän mieliala- ja unilääkkeitä). Ja opettajatkin tuli kysymään multa, että ihanko tosi ne käyttää huumeita, kyllä sinä meille voit kertoa... Ja mun pikkusiskosta/veljestä kiusaajat väitti, että se kuoli kun äiti käytti huumeita. Miten siis olisin voinut kertoa äitille ja isälle, että mua kiusataan ja vielä noin hullusta syystä. Kuitenkin opettaja tai rehtori oli kertonut äitille vanhempainillassa tuosta huumeasiasta, ja sitten äiti ja isä melkein tappoi mut kun ne luuli, että oon levitellyt tuollaisia valheita koulussa. Ne luuli, että haen tuolla huomioa. Vanhemmat oli tosi vihaisia. Ne alkoi tajuta, miksi niitä katsottiin kaupungilla niin omituisesti. Oliko ne kiusaajat sitten puhuneet kotonaan meidän asioista... Ja äitin ja isänkin masennus paheni siinä. Ja mä olin vihainen niille, kun niiden takia mua aina kiusattiin. Kiusattiin tietysti ihan muistakin asioista, mutta kuolleesta pikkusisaruksesta kiusaaminen oli pahin juttu.
Silloin mun ja vanhempien välit oli tosi huonot ja suunnittelin itsemurhaa ja välillä kiusaajienkin murhaamista. Vihasin sitä, kun vanhemmat vihasi mua. Meillä oli aina ollut niin hyvät välit. Ne oli nuihin aikoihin paljon pois kotoa ja siksi ajattelin, ettei ne kestä katsella mua. Ne puhuikin vain vihaisesti ärähtelemällä ja aina kun ne oli kuulleet uusia juoruja itsestään, ne tuli huutamaan ja monesti ne löikin tai potki.
Meillä oli sitten pitkään sellainen vaihe, ettei oltu edes samassa huoneessa yhtäaikaa. Kun tulin koulusta kotiin niin menin vaan mun huoneeseen lukkojen taakse lukemaan iän ikuisia lintukirjojani enkä edes syönyt koko päivänä mitään. Kun äiti ja isä oli niin itkuisia ja omituisia koko ajan, mulla alkoi olla niitä levottomuuksia ja ensimmäiset paniikki- ja ahdistuneisuusongelmat.- E-87
Vaikka joskus syyttäisinkin vanhempiani, vaikka tuostakin lukioon pakottamisesta, niin kyllä mä tiedän että mun parasta ne aina ajatteli. Ne on jaksaneet aina olla niin kärsivällisiä mun kans. Paitsi tuona vaikeana aikana... Ne auttoi mua tässäkin itsenäiseen elämään opettelussa. Ja nyt oon tajunnut, etten saa missään nimessä olla vihainen vanhemmilleni siitä, että jotkut idiootit koulukiusaajat kiusas mua niitten takia. Onneksi vanhemmat lopulta sai tietää koulukiusaamisesta ja siitä, etten minä ollut mitään huumejuttuja valehdellut. Ja nyt aikuisena osaan katsoa nuita menneitä aikoja myös äitin ja isän kannalta. Ollaan juteltu menneistä ja kai nuiden vaikeiden asioiden yli pääsee kun vaan jaksaa käsitellä niitä mielessään eikä vaan yritä unohtaa.
Eli loppujen lopuksi en voi syyttää vanhempiani masennuksestani. Vanhempieni takia jaksan elää. Ne antaa syyn elää, koska en raski ajatellakaan että ne menettäis mut. Ite ajattelen, ettei se ole suuri menetys jos kuolen, mutta en halua aiheuttaa vanhemmilleni enää yhtään enempää tuskaa. - äitinsämenettänyt
E-87 kirjoitti:
Vaikka joskus syyttäisinkin vanhempiani, vaikka tuostakin lukioon pakottamisesta, niin kyllä mä tiedän että mun parasta ne aina ajatteli. Ne on jaksaneet aina olla niin kärsivällisiä mun kans. Paitsi tuona vaikeana aikana... Ne auttoi mua tässäkin itsenäiseen elämään opettelussa. Ja nyt oon tajunnut, etten saa missään nimessä olla vihainen vanhemmilleni siitä, että jotkut idiootit koulukiusaajat kiusas mua niitten takia. Onneksi vanhemmat lopulta sai tietää koulukiusaamisesta ja siitä, etten minä ollut mitään huumejuttuja valehdellut. Ja nyt aikuisena osaan katsoa nuita menneitä aikoja myös äitin ja isän kannalta. Ollaan juteltu menneistä ja kai nuiden vaikeiden asioiden yli pääsee kun vaan jaksaa käsitellä niitä mielessään eikä vaan yritä unohtaa.
Eli loppujen lopuksi en voi syyttää vanhempiani masennuksestani. Vanhempieni takia jaksan elää. Ne antaa syyn elää, koska en raski ajatellakaan että ne menettäis mut. Ite ajattelen, ettei se ole suuri menetys jos kuolen, mutta en halua aiheuttaa vanhemmilleni enää yhtään enempää tuskaa.Otan osaa suruunne! :´( Muistin kirjoitustasi lukiessani taas ikäviä, vahvoja tunteita.
Minuakin kiusattiin läheisen kuolemalla ja vanhempieni takia. Äitini teki itsemurhan kun olin 4-vuotias, ja se tieto oli tällaisella pikkupaikkakunnalla kaikkien tiedossa. Minua, äitiäni, sekä äidin kuoleman jälkeen alkoholisoitunutta isääni haukuttiin mielisairaiksi. Kyllä, äidillä oli ollut mielenterveysongelmia, mutta eivät kiusaajat saisi tällaisilla asioilla kiusata! Eikä muillakaan tietystikään. Ne vain yrittävät keksiä mitä julmempia tapoja kiusata. Sitä tyytyväisemmäksi ne tulevat mitä pahemmin ne pystyvät satuttamaan. Eli itsehän ne ovat ihan mielipuolia toisin kuin kiusatut. Ainakin tässä minun tapauksessa, ja ilmeisesti myös sinun tapauksessa. Minunkin tapauksessa kiusaajat vääristelivät totuutta ja ne keksivät kaikenlaisia valheita perheestäni.
En voi millään antaa äidilleni anteeksi hänen lopullista tekoaan, sillä kaipaan häntä vieläkin. Mietin aina miten erilaista elämäni olisi ollut, jos minulla olisi ollut äiti. Välit alkoholisti-isääni eivät olleet mitenkään hyvät, ja isoveljeni muutti pois kotoa kun olin 13-vuotias. Silloin olin ihan yksin ongelmieni kanssa.
Mutta nykyään tulen isäni kanssa hyvin toimeen. Hän on raitistunut ja välimme ovat syventyneet. Ja koska olen iän myötä saanut uutta sisältöä elämääni (mies, lapsi, hyvä työyhteisö ym) en enää niin muistelekaan lapsuusaikoja. Yritän olla onnellinen nykyisyydessä ja tehdä elämästäni elämisen arvoisen. Tietysti vaikea lapsuus on osasyy masennukseeni ja lapsuus vaikutti siihen minkälainen ihminen nykyään olen, mutta olen päässyt jo hyvin jaloilleni. Ja äidiltäni sain opetuksen, etten itse saa pienen tytön äitinä tappaa itseäni vaikka olisin miten vaikeasti masentunut. En halua että tyttäreni joutuisi elämään elämänsä ilman äitiään. - E-87
äitinsämenettänyt kirjoitti:
Otan osaa suruunne! :´( Muistin kirjoitustasi lukiessani taas ikäviä, vahvoja tunteita.
Minuakin kiusattiin läheisen kuolemalla ja vanhempieni takia. Äitini teki itsemurhan kun olin 4-vuotias, ja se tieto oli tällaisella pikkupaikkakunnalla kaikkien tiedossa. Minua, äitiäni, sekä äidin kuoleman jälkeen alkoholisoitunutta isääni haukuttiin mielisairaiksi. Kyllä, äidillä oli ollut mielenterveysongelmia, mutta eivät kiusaajat saisi tällaisilla asioilla kiusata! Eikä muillakaan tietystikään. Ne vain yrittävät keksiä mitä julmempia tapoja kiusata. Sitä tyytyväisemmäksi ne tulevat mitä pahemmin ne pystyvät satuttamaan. Eli itsehän ne ovat ihan mielipuolia toisin kuin kiusatut. Ainakin tässä minun tapauksessa, ja ilmeisesti myös sinun tapauksessa. Minunkin tapauksessa kiusaajat vääristelivät totuutta ja ne keksivät kaikenlaisia valheita perheestäni.
En voi millään antaa äidilleni anteeksi hänen lopullista tekoaan, sillä kaipaan häntä vieläkin. Mietin aina miten erilaista elämäni olisi ollut, jos minulla olisi ollut äiti. Välit alkoholisti-isääni eivät olleet mitenkään hyvät, ja isoveljeni muutti pois kotoa kun olin 13-vuotias. Silloin olin ihan yksin ongelmieni kanssa.
Mutta nykyään tulen isäni kanssa hyvin toimeen. Hän on raitistunut ja välimme ovat syventyneet. Ja koska olen iän myötä saanut uutta sisältöä elämääni (mies, lapsi, hyvä työyhteisö ym) en enää niin muistelekaan lapsuusaikoja. Yritän olla onnellinen nykyisyydessä ja tehdä elämästäni elämisen arvoisen. Tietysti vaikea lapsuus on osasyy masennukseeni ja lapsuus vaikutti siihen minkälainen ihminen nykyään olen, mutta olen päässyt jo hyvin jaloilleni. Ja äidiltäni sain opetuksen, etten itse saa pienen tytön äitinä tappaa itseäni vaikka olisin miten vaikeasti masentunut. En halua että tyttäreni joutuisi elämään elämänsä ilman äitiään.Minäkin otan osaa sinun suruun. Toivottavasti en pilannut päivääsi tuolla kirjotuksellani, jos se sai muistelemaan menneitä, ikäviä asioita.. :/
En vaan osaa hillitä kirjottamista kun aloitan ja sitten tulee kirjoteltua ihan mitä tahansa sekavaa sotkua...
Toivottavasti tuosta nyt edes sai selvää, että itsekin pidin itseäni tyhmänä kun joskus syytin vanhempiani masennuksesta. Kaduttaa kun annoin niidenkin kärsiä niin kauan siinä epätietoisuudessa, kun ne ihmetteli miksi niistä puhutaan tuollaisia huumejuttuja ja vaikka mitä. Ja niille oli niin raskasta joutua taas yhtäkkiä käsittelemään lapsenmenetysasiaa, kun niistä kiersi huhuja miksi se lapsi meni kesken. Tässä tapauksessa minä olin syy vanhempieni masennukseen, eivätkä he minun! :/ Vaikka silloin tyhmänä lapsena olin heille vihainen kun heistä aina pilkattiin.
Taisin olla aika itsekäs kun en kertonut, että se on vain koulukiusaajien keksimä juoru... Kyllä, olin itsekäs ja ihan tyhmä pelkuri. En syytä vanhempiani yhtään siitä että niillä meni hermot muhun. Mutta onneksi opin että asiat selviää puhumalla, ja vanhemmillekin selvisi mistä juorut lähti liikkeelle. Ne joutui kuitenkin kantamaan sitä huumehörhön mainetta aika pitkään ;/ No tämä syyllisyyskin aiheuttaa loppu elämäksi masennusta, mutta ei sekään ole todellakaan vanhempieni vika!!! ...Vaan ihan omaa syytäni.
Siinä tuli kuitenkin opittua kantapään kautta, että asioita pitää osata ajatella toistenkin kannalta. Jos olisin kertonut vanhemmilleni mistä huhu lähti liikkeelle ja kiusaajat olisi jääneet siinä kiinni, ja jos kiusaaminen olisi pahentunut... Ei se varmasti olisi ollut yhtä paha asia kuin mitä äitille ja isälle oli elää tuossa epätietoisuudessa! Ja niiden ilkeiden juorujen keskellä... Mutta tyhmä kun olin...
Koitan olla enää ikinä tekemättä mitään noin tyhmää kuin tuo salailu oli.
Vaan nyt mä taisin jo eksyä aiheestakin. Lyhyestikin kun voisi sanoa, että en syytä vanhempiani masennuksestani...
Ja taas suurentelen tässä asioita ihan liikaa mielessäni. Eihän mun ongelmat ole yhtään mitään verrattuna siihen, jos on vaikka menettänyt vanhempansa, kuten sinä äitisi, "äitinsämenettänyt". Varmasti on mahdotonta hyväksyä äitinsä itsemurhaa. En edes pysty kuvittelemaan suruasi... Se on varmasti valtava :/ Ja myöskään alkoholisoituneista tai väkivaltaisista vanhemmista mulla ei ole kokemusta, mitä nyt tuolta yhdeltä kaudelta kun vanhemmat oli ihan lopussa. Ja sillekin oli ihan järkevä syy, niin siksi mun on helppo hyväksyä se.
- niin.
on rakastavat vanhemmat, ja erittäin hyvät sellaiset tänäkin päivänä, Onhan heissäkin puutteensa jotka ovat jättäneet jälkensä minuun.
Mutta kumminkin he ovat tehneet parhaansa, ja se riittää, syyttelyyn ei ole aihetta.- dark_road
jos vanhemmat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä niin eivät he pysty lapsilleenkaan turvaamaan tyydyttävää elämää, vaikka halua olisikin. Näin sitten masennus siirtyy perheessä sukupolvelta toiselle. Vanhemmuudessa on iso vastuu lasten henkisestä hyvinvoinnista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne1117181Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista594777- 954731
Kyllä se taitaa olla nyt näin
Minusta tuntuu et joku lyö nyt kapuloita rattaisiin että meidän välit menisi lopullisesti. Sinä halusit että tämä menee493899- 513838
- 2173807
Odotan että sanot
Sitten siinä että haluaisit vielä jutella kahdestaan kanssani ja sitten kerrot hellästi että sinulla on ollut vaikea san263383- 512741
- 382721
- 392317