Tuhansia kesätyöpaikkoja avautuu siellä sun täällä

No, kesätyöntekijöitten eli nuorten palkkaajat, voisitteko myös korostaa palkattavillenne, että työtehtävissään nämä lunkista kesätyöntekijän statuksestaan huolimatta edustavat työnantajaansa ulospäin. Eli korostakaa hyvän käyttäytymisen merkitystä. Onko minkään työnantajan, edes kunnan, mielestä hyväksyttävää, että nämä nuoret älykkäät, kauniit, fiksumpaakin fiksummat HUUTAVAT KURKKU SUORANA solvauksia ihmisistä tupakkitauoillaan. Vedetään posket lommolla kiivaaseen tahtiin tupakkia jossain venelaiturin penkereillä ja kailotetaan siinä jostain ihmisestä solvauksia ja herjauksia! No???? On teillä hyvät työntekijät, ja pääasia, että nuoret saavat makua työnteosta ja siitä mitä työelämä on - ilman mitään käyttäytymissääntöjä tosin! Niin, eihän siihen kailottamiseen tietenkään kailottajan omaa seuruetta lukuunottamatta kiinnitä huomiota kukaan muu kuin ihminen, josta kailotetaan? Vai niin! Tai vielä parempi esimerkki se, mitä nämä Suomen tulevaisuuden toivot tekevät virastoissa älyttömillä puheillaan!

OPETTAKAA KESÄTYÖNTEKIJÖILLENNE EDES TYÖPAIKAN KÄYTTÄYTYMISSÄÄNNÖT! Niitähän näille nykyegoisteille ei ole opetettu missään, aina vain on ollut pääideana hän itse, sinä olet tärkeä, sinulla on oikeuksia, muilla ei mitään!

OPETTAKAA KÄYTÖSTAVAT!
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...muuta kuin sellaisissa kesätöissä, jossa maksetaan palkkaa. Muuten on suoranainen oikeus ja velvollisuus aiheuttaa "palkkaajalle" mahdollisimman paljon vahinkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juu..... kirjoitti:

No, kesätyöntekijöitten eli nuorten palkkaajat, voisitteko myös korostaa palkattavillenne, että työtehtävissään nämä lunkista kesätyöntekijän statuksestaan huolimatta edustavat työnantajaansa ulospäin. Eli korostakaa hyvän käyttäytymisen merkitystä. Onko minkään työnantajan, edes kunnan, mielestä hyväksyttävää, että nämä nuoret älykkäät, kauniit, fiksumpaakin fiksummat HUUTAVAT KURKKU SUORANA solvauksia ihmisistä tupakkitauoillaan. Vedetään posket lommolla kiivaaseen tahtiin tupakkia jossain venelaiturin penkereillä ja kailotetaan siinä jostain ihmisestä solvauksia ja herjauksia! No???? On teillä hyvät työntekijät, ja pääasia, että nuoret saavat makua työnteosta ja siitä mitä työelämä on - ilman mitään käyttäytymissääntöjä tosin! Niin, eihän siihen kailottamiseen tietenkään kailottajan omaa seuruetta lukuunottamatta kiinnitä huomiota kukaan muu kuin ihminen, josta kailotetaan? Vai niin! Tai vielä parempi esimerkki se, mitä nämä Suomen tulevaisuuden toivot tekevät virastoissa älyttömillä puheillaan!

OPETTAKAA KESÄTYÖNTEKIJÖILLENNE EDES TYÖPAIKAN KÄYTTÄYTYMISSÄÄNNÖT! Niitähän näille nykyegoisteille ei ole opetettu missään, aina vain on ollut pääideana hän itse, sinä olet tärkeä, sinulla on oikeuksia, muilla ei mitään!

OPETTAKAA KÄYTÖSTAVAT!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu