Takana 9kk kestänyt suhde, alussa erittäin rakkauden ja hellyyden täytteinen. Pikkuhiljaa hiipui lähes olemattomiin ja yhtenä päivänä vaan tajusin että en taida rakastaa tuota naista enää. Tai en ole varma rakastanko vai en, ehkä enemmän en. Kuitenkin välitän enkä halua satuttaa ja hoitaa sen minkä alotinkin ja tehdä sen mahdollisimman reilusti. Eli minkälaisia kokemuksia teillä on, että kannattaako enää yrittää kun ei tunne juuri mitään toista kohtaan, en halua enää seksiä, en läheisyyttä, en vaan pysty siihen enää. Haluaisin sen saman takaisin kun miltä tuntuu odottaa ja haluta koskettaa toista, sitä kun se tulee rakkaudella sydämestä mutta tässä suhteessa sitä ei enää taida olla..eli kannattaako jäädä vai lähteä? Meillä ei ole lapsia.
Tunteiden kuoleminen
3+12+21
111526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei ole pitkä parisuhde - monilla meistä suhde on vielä täyttä hehkutusta tuohon aikaan, itselläkin oli liki kolme ensimmäistä vuotta silkkaa taivasta. On yhä edelleenkin, mutta toki arki on tehnyt tehtävänsä eikä sitä niin enää kyhnätä yhdessä kuin ensimmäisinä kuukausina ja vuosina.
Mieti tarkkaan, mitä haluat: jäätkö suhteeseen toisen mieliksi ja valehtelet sekä itsellesi että hänelle - vai oletko rehellinen teille kummallekin ja myönnät, ettei hän ollut elämäsi suuri rakkaus. Tuo, että jo alle vuoden yhdessä olon jälkeen pohdit tunteitasi, kertoo minusta kaiken... Ei suhdetta voi väkisin elossa pitää.
Kuulisin mielelläni näkemyksiäsi. OLen nainen, jonka tunteille on aikaisemmin käynyt samalla lailla kuin sinulle. Valitettavasti nykyisessä suhteessa tilanne taitaa olla päinvastoin, mies tuntuu kylmemmältä :( Kerro lisää, mitä tarkoitat kun sanot ettet rakasta häntä. Osaatko sanoa, miten ja milloin tunne hiipui/loppui. Tapahtuiko suhteessanne jotakin erityistä? Mietin usein alkuhuuman loppumista ja siihen liittyvää tuskaa. En haluaisi uskoa että se loppuu. Mielestäni sitä on vain ylläpidettävä jotenkin. SIitä en tiedä onko tunteiden loppuminen ennemminkin itsestä johtuvaa kuin toisesta tai siitä että kumppani olisi "väärä". Voi olla että ainakin itse jotenkin hekumoin ja metsästän sitä pakahduttavaa tunnetta ja kun se loppuu/hiipuu en kestä enää. En kestä ajatella, että suhteet muuttuvat ajanmittaa vain ystävyydeksi ja halut vähenevät. Miksi et halua häntä seksuaalisesti? onko kyse kyllästymisestä vai missä kiikastaa?
sori jos utelen. Mielenkiintoisia elämän suuria kysymyksiä vain :)
Meidän suhteessa ei kai niihin aikoihin tapahtunut mitään erikoista kun rupesin näitä tunteitani miettimään. Meillä oli siinä stressaava aikakausi takana, ja tunsin jotenkin hänen työntävän minut pois stressin takia. Toki tämä voi olla myöskin sitä kun rakastuminen muuttuu rakkaudeksi, mikä on minulle täysin uusi kokemus koska minulla ei ole ollut koskaan niin vahvaa rakastumisen tunnetta kun oli hänen kanssaan. Yhtenä päivänä vaan rupesin miettimään tarkemmin, että onko tämä nyt sitten sitä mitä haluan ja onko nämä tunteen sellaisia, jotka soveltuu parisuhteeseen. Kai jokaisessa suhteessa ne tunteen menee jotenkin aalloittain ja uskon että ne vahvistaa ja kasvattaa sitä suhdetta myös. Kaikki muu tässä suhteessa toimii kuin unelmaa, mutta jotenkin kaipaan enemmän sitä yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toinen ei ole tehnyt mitään pahaa missään vaiheessa, mutta se arjen vastaan tuleminen oli kova shokki. Itse olen hellä ja rakastava ihminen ja jotenkin sattuu kun tuntuu ettei toinen halua ottaa sitä vastaan. En haluaisi luopua tästä ihmisestä, haluaisin vain takaisin sen tunteen palon siihen ihmiseen. Olisi niin paljon helpompaa jos todella jotain olisi sattunut, mutta kun ei. Koen tosi pahaa syyllisyyttä näistä ajatuksistani, koska en halua häntä satuttaa, mutta en tiedä onko hän sellainen ihminen jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni.
tosta 9 kk:ssa tuskin edes oppii tuntemaan kunnolla.itse en ala suhteeseen ennenkuin olen todella todella kiinnostunut juuri tuon takia etten halua satuttaa itseäni enkä muita mutta ehkä vanhemmiten ei enää natsaakaan yhtä hyvin kuin nuorempana.
mieti nyt senkin kannalt kuitenkin et millaisena näet sen toisen ja kannattaako siitä luopua?Miksi aloit hänen kanssaan yhteen, voi olla liian vaikeaa vastata vielä mutta ettet itse sitten kadu myöhemmin.jos hän ei ole se oikea, eihän sille mitään voi.aika lyhyt aikahan toi on.
"tosta 9 kk:ssa tuskin edes oppii tuntemaan kunnolla."
Niinpä. Itse asiassa tuossa ajassa rupeaa tuntemaan sitä toista sen verran että osaa sanoa onko hän sellainen ihminen jonka kanssa haluaa parisuhteen vai ei.
Kumpi on ihmisten mielestä nykypäivän Suomessa parempi, toiset lähtevät töihin erotiikkabaareihin ja sexilinjoille jo nuorena ja tienaavat jokapäiväisen leipänsä siten, kuin että avo-/avioliitossa, satunnaisia tila- ja irtopäissuhteita sekä avioeroja ja tytär Siionit maksavat vielä tästä suomalaisten naisten ylläpidosta miehille "kauneusöljynsä" sekä osallistuvat mahdollisesti lastensa hyväntekeväisyyteen...
Olen mies ja mennyt avoliittoon vuosi sitten. Mitään suurta hehkua ei ollut edes aluksi, mutta arvelin ystävyyden riittävän parisuhteen perustaksi. Luulin myös ns. oppivani rakastamaan toista. Olen kuitenkin jatkuvasti rakastanut toista naista jota en ole voinut saada ja tajunnut huijaavani vain itseäni odottaessani rakkauden avovaimooni syttyvän. Mitä tehdä jos toinen ei ole edes seksuaalisesti puoleensavetävä mutta hyvä ystävä?
Jos tuossa vaiheessa kaikki lopahtaa niin ei siitä tule mitään.
ja tunteen todellakin kuolleet. Ajattelin tuosta otsikosta, että joku kohtalotoveri, mutta vähän lyhyempi suhde kyseessä... Mulla on perusihana mies, osallistuu kotitöihin, on kiltti... Mutta mä en tunne sitä kohtaan enää mitään. Ja mun repii katsoa kuinka se kärsii. Oon tehnyt vuoden lähtöä - sehän ei päästäis... Kai mun on pakko vaan pakata laukkuni ja lähteä pois. Teenkö huonon ratkaisun, olisiko turvallista pysyä ihan kelvollisessa suhteessa kuin olla yksin... LÖydänkö ikinä ketään... Jne. Alkaa menemään hermo tähän värkkäämiseen...
Olen täällä kirjotellut omaa tilannettani joka alkoi viikonloppuna, eli melko tuore ero. Olen myös saanut jokin verran jo tukeakin ja ohjeita. Voisin antaa nyt omat näkemykseni sinun tilasta. Minun mielestäni sinun kannattaisi vielä jäädä ja puhua tosta, ei tietenkään kannata väkisin yritää asioita jos vaan ei onnistu. Meilläkin on niin että puolisoni (nainen) lähtee suhteesta ja olenkin yrittänyt tehdä kaikkeni että ei tarvitse erota. Sille vaan ei enää voi mitään, joten annan vapauden hänen nyt mennä, koska ystäviä olemme ja hoidamme jo nyt asioita yhdessä että molemmilla hyvä olla.
Teillä ei kuitenkaan taida olla mitään vakavaa syytä (väkivalta, pettäminen yms) syynä erota.
Mutta jos se nyt ero on tullakseen niin suosittelen jos yhtään mahdollista tehkää se pehmeästi. Meillä se ainakin näyttää toimivan.
viestistä. Olen kuitenkin harkinnut asiaa jo vuoden päivät. Mutta lopullinen lähtö tuntuu todella vaikealta. Tunteet heittelehtii laidasta laitaan. Mutta mun on varmaan pakko lähteä, mä tukehdun tähän suhteeseen muuten. Mä oon sellainen rento ja reilu ihminen, mies taas viimeisen päälle tarkka pilkunviilaaja. Mutta hyvä ja ihana kyllä. En koskaan kenellekään ala moittimaan häntä. Mutta ehkä hän ei ole minua varten - enkä minä häntä...