Hei! En usko henkiolentoihin, mutta lisätulot eivät olisi pahitteeksi. Olenkin harkinnut ryhtymistä selvänäkijäksi. Tienaako Suomessa kyseisellä bisneksellä hyvin? Miten voisin saada asiakkaat vakuuttuneiksi siitä, että kanavani henkimaailmaan on avoinna? Tarvitsen neuvoja.
Vastaukset 8
Jopa? Ja jopa, että olet 'kanavoitunut'?
Muuta en osaa puoleltani vastata (bisnekset poissulkien) kuin että: ' Kulje reittiäsi.'
Eli näin yksinkertaista, toki jollekin toiselle niin moninkertaista.
Ps. En kuitenkaan poissulje niitä 'näkeviä'.Lue horoskooppeja - siis ihan Iltalehden ja -sanomien halpisversioita sekä kirjaston huuhaa-osaston horoskooppikirjoja. Niistä voi kopioida sananparsia, jotka ovat ovat tarpeeksi täsmällisiä, että ne kuulostavat ennustuksilta, mutta ovat samalla tarpeeksi epämääräisiä ja monitulkintaisia epäonnistuaakseen.
ps. Älä kuuntele Tähtistä, se on hieman häiriintyntynyt, varmaan liiallisesta huumeiden käytöstä.Saanen oikaista käsitystäsi, edes hivenen?
Eläminen yleensä, ilman ylimääräistä huumedrippiäkin, voi olla häiriintynyttyä. Ainakin minä mietin, että Miksi?
En tiedä tienaako hyvin, mutta olettaisin että mitä parempi ja häikäilemätön valehtelija olet sen vakuuttuneemmaksi asiakkaat saat. Sinun täytyy myös olla lähes psykopaatti, siis ilman sääliä ja omantunnon tuskia. Ennustuksesi pitää sopia jokaiselle, no ainakin osan ennustuksista pitää toteutua jokaisen kohdalla. Esim. työssäkäyvälle kannattaa ennustaa lomaa kesäkuukausien aikana. :p
- selvännäköinen
..näen selvän, kun menen hengeelliseen kokoukseen. Olen siis selvännäkijä.
Otsikkosi on muuten väärin, sen pitäisi olla; senvännäkijä. - 07sataa
Jos pääset tunnettuun selvänäkijäpalveluita tarjoavaan firmaan työntekijäksi, voit ansaita 2000-4000e/kk. Jos toimit yksityisesti, niin mainostaminen, toiminimi, ennakkovero, yrittäjäeläke- ja alvmaksut syövät ansiostasi suurimman osan. Jos et usko henkimaailman olemassaoloon ja yrität ennustella, niin tämä, mihin et usko ei anna sinun kauan toimia. Mutta yritä toki, jos siltä tuntuu.
- arjuuna
Ja selvänäköisyys on kaksi eri asiaa
Selvinnäkijät, nuo joita ennenvanhaan ameriikassa kutsuttiin loveen langenneiksi, ja jotka tekevät sitä tienestiksi,
tonkivat vain akaashasta ihmisen menneisyyden tapahtumia, ja saavat asiakkaan luulemaan kun hän näkee menneisyyden tapahtumat että hän voi tietää tulevaisuudenkin, mutta sellaista mitä ei ole ytapahtunut he eivät näe vaan ennustavat näkemänsä perusteella, saattavat joskus osua oikeaankin
Hitlerkin käytti selvinnäkijöitä, hän jopa haetutti niitä tiibetistä asti, jiotka ennustivat hänelle tuon valtaan nousun, ja kun hän näki,että romahdus on edessä hän tapatti kaikki nuo selvinnäkijänsä
Selvänäköisyys on taas objektiivisen todellisuuden näkemistä subjektisuuden verhon takaa Taitaa höynäytettäviä olla rajallisesti ja höynäyttäjiä liikaa.
Miksi muuten alalle yrittävää pitäisi pelotella valheellisilla väitteillä?
Ei yrittäjäksi ryhtyminen ole ylivoimaisen vaikeaa eikä hirmukallista. Yhteiskunta auttaa myös alkuun! Töitä ei kylläkään saa pelätä, etenkään alkuvaiheessa.
Suunnittelemallasi alalla tosin joudut paaduttamaan sydämesi, jos sinulla sellainen on, ja myymään ihmisyytesi mammonalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2202228
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861167- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.359739- 40731