Näillä keskustelu palstoilla haukutaan Suomalaista naista. Ei välttämättä aivan turhaan, mutta tyyli on ollut epäasiallista ja naisviha on ottanut miehistä vallan, eikä sitä osata oikein kertoa, että mistä tämä tunne tulee.
Mielestäni kumpikaan sukupuoli ei tässä tapauksessa ole selvinnyt puhtain paperein, mutta suuri syyllinen löytynee paljon haukutusta epärealistisesta / epätasa - arvoisesta feminismistä.
Itsekkin naisvaltaisilla aloilla työskennelleenä olen huomannut tämän suuren selvästi erottuvan naistyypin, joka on yleensä iän paremmalla puolen ja eronnut miehestä jossain vaiheessa elämäänsä.
Voisi varmaan alkaa kertomaan ja selventämään naisten ja miesten välisistä sukupuolieroista ja yhteiskunnan suuntauksesta, jossa perhe on kärsinyt inflaation. Mutta ajatelkaapa itse.
Feminismi 60 luvulta lähtien on painottanut sitä, että nainen on yhtä hyvä kuin mies ja samalla ajanut naisen pärjäämistä itsenäisesti yhteiskunnassa.
Jälkimmäinen, naisen itsenäisyys on mielestäni, naisen katkeruuden lähde!
Milloinkaan miehet eivät ole ajaneet ajatusta, että miehet pärjäisivät ilman naista, lauletaanhan sitä että; kaiken takana on nainen.. ja niin edespäin.
Kun taas feminismi on tuonut naisille ajatuksen, että erota voi ja se kannattaa. Kyllä naiset pärjäävät elämässä ilman sitä sovinistisikaa.
Tässä kohtaa tulee se vanha sanonta: pirun paras tuote on katkeroitunut vanhuus.
Ei naiset oikeasti kykene olemaan ilman miestä niin itsenäisiä, elämään tasapainoista ja onnellista elämää yksin ja kolmen lapsikullan kanssa, kuin feminismi ja naisen itsenäisyys antavat ymmärtää.
Elämän totuus lyö näille naisparoille vastoin kasvoja ja aivan yllättäin, jo kohta eron jälkeen. Mutta totuutta ja omaa osuuttaan onnettomuuteensa nainen harvoin pystyy katsomaan pelistä ja näin ollen katkeroituu lopulta kasvavan työelämän paineen alla kolmiossaan kerrostalolähiössään, kun mies ei ole sittenkään vierellä tukena. Hieman kärjistettyä, mutta ajatus varmaan aukesi.
Kuitenkin kun tämä elämän totuus naisen itsenäisyydestä ei toteudu, kuin feminismin ruusun punaiset lupaukset lupaavat. Nainen katkeroituu, pettyy elämäänsä ja alkaa vihata kaikkea ympärillään, etenkin miehiä, joista aikanaan erosivat onnen toivossa.
Ja näitä katkeroituneita naisia tosiaan on naisvaltaiset alat "puolillaan"
Vastaa lainauksen kanssa
Mielestäni kumpikaan sukupuoli ei tässä tapauksessa ole selvinnyt puhtain paperein, mutta suuri syyllinen löytynee paljon haukutusta epärealistisesta / epätasa - arvoisesta feminismistä.
Itsekkin naisvaltaisilla aloilla työskennelleenä olen huomannut tämän suuren selvästi erottuvan naistyypin, joka on yleensä iän paremmalla puolen ja eronnut miehestä jossain vaiheessa elämäänsä.
Voisi varmaan alkaa kertomaan ja selventämään naisten ja miesten välisistä sukupuolieroista ja yhteiskunnan suuntauksesta, jossa perhe on kärsinyt inflaation. Mutta ajatelkaapa itse.
Feminismi 60 luvulta lähtien on painottanut sitä, että nainen on yhtä hyvä kuin mies ja samalla ajanut naisen pärjäämistä itsenäisesti yhteiskunnassa.
Jälkimmäinen, naisen itsenäisyys on mielestäni, naisen katkeruuden lähde!
Milloinkaan miehet eivät ole ajaneet ajatusta, että miehet pärjäisivät ilman naista, lauletaanhan sitä että; kaiken takana on nainen.. ja niin edespäin.
Kun taas feminismi on tuonut naisille ajatuksen, että erota voi ja se kannattaa. Kyllä naiset pärjäävät elämässä ilman sitä sovinistisikaa.
Tässä kohtaa tulee se vanha sanonta: pirun paras tuote on katkeroitunut vanhuus.
Ei naiset oikeasti kykene olemaan ilman miestä niin itsenäisiä, elämään tasapainoista ja onnellista elämää yksin ja kolmen lapsikullan kanssa, kuin feminismi ja naisen itsenäisyys antavat ymmärtää.
Elämän totuus lyö näille naisparoille vastoin kasvoja ja aivan yllättäin, jo kohta eron jälkeen. Mutta totuutta ja omaa osuuttaan onnettomuuteensa nainen harvoin pystyy katsomaan pelistä ja näin ollen katkeroituu lopulta kasvavan työelämän paineen alla kolmiossaan kerrostalolähiössään, kun mies ei ole sittenkään vierellä tukena. Hieman kärjistettyä, mutta ajatus varmaan aukesi.
Kuitenkin kun tämä elämän totuus naisen itsenäisyydestä ei toteudu, kuin feminismin ruusun punaiset lupaukset lupaavat. Nainen katkeroituu, pettyy elämäänsä ja alkaa vihata kaikkea ympärillään, etenkin miehiä, joista aikanaan erosivat onnen toivossa.
Ja näitä katkeroituneita naisia tosiaan on naisvaltaiset alat "puolillaan"
Vastaa lainauksen kanssa
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmaan paljon totta, tai siis uskon, että monen ihmisen kohdalla varmaan onkin. Erohan nyt on muodikasta tosiaan, muutenkin kun feminismin takia. Että aina se vaan onni löytyy aidan takaa, vaikkei mitään järisyttävää vikaa olisikaan ja aina on vika joku suurtakin suurempi, inhimillinen pönttöyshän se ei voi olla! Tästä kyllä kuulee tasapuolisesti näitä katkeroittuneitten miestenkin juttuja, on se kyllä kummallista. Mutta pysytään siis tässä enemmän. Se on totta, erossa kuvitellaan monesti olevan ratkaisu ja elämän onni saapuu, kun se uusi ja parempi mies tulee ja on se Tosi Mies, täydellinen ilman virheaatteita... Ja kukapa ihminen olisi sitten sellainen...
Feminismillä olikin paljon asiaa, sen sinänsä olisi vaan pitänyt kehittyä enemmän. Siis totta, että parempi yksin kun huonossa parisuhteessa, ennenhän naisille hoettiin ettei ole mikään eikä kukaan ilman miestä, mies taas saattoi olla mies esim. työn kautta. Naisen piti vaikka ottaa turpaan ja tulla raiskatuksi, mikä ei siis ollut ennen 90-lukua edes rikos, jos oli naimisissa, siis vaimonsa sai raiskata laillisesti. Se liitoissa pysyminen oli todella joskus sairastakin, ja oli hyvä, että siihen puututtiin, että ei, naiset, teillä on oikeus olla hyviä itsenänne, naisina, ihmisinä.
No, miehillä sitten se suorittaminen ja kovuus muodostuivat kompastukseksi, kun tunteettomana ihminen ei vaan voi elää, mutta se on toinen juttu. Naisille sitten se olikin hyvä asia, että kyllä, hyvät naiset, te voitte elättää itsenne, käydä töissä, teidän kannattaa tavoitella työtä mitä haluatte eikä vaan sitä minkä sattuu saamaan... Feminismillä on ollut paljon hyviä vaikutuksia: vihdoinkin naiset tajusivat alkaa vähän edes ajamaan omia palkka-asioitaan, arvostaa omia töitään, myös kotiäitinä oloa (vaikka aina puhutaan vain uraäideistä), kaikenlaista naiseutta, myös seksuaalisuutta. Nainen saa haluta seksiäkin!
Lokalaitinen juuri arvosteli, ettei naiset kestä paineita, mutta se on vaan kateellinen, kun naiset uskaltavat valita: he uskaltavat valita työnsä, perheensä, elämässään mitä haluavat. Miehille usein se koituu kohtaloksi, kun hekään eivät sen paremmin kestä: alkoholismi, sydän kohtaukset, ennen aikaiset kuolemat kertovat surullista tarinaa, että miesten liike odottaa edelleen. Syrjäytyneet pojat, tunnevammaiset miehet. Missä on miesliike? Nyt ainoa, minkä itse tiedän, on narsistisen pelle-teorian isän kehittelemä miehiä arvosteleva, arvottava ja jopa halventava liike... No, mihin myös osa feminismistä sortui: siis vastaavaan omaansa.
Feminismissä oli siis hyvä pohja. Mutta kuten sinäkin olet huomannut, joillain se meni yli. Ei se tarkoittanut, että itsenäisen pitää elää yksin, riippumattoman rakastamatta, ettei toisten virheitä voi enää suvaita ollenkaan ja että miehet yhdessä yössä muuttuisivat kaikki tasa-arvoisiksi, täydellisesti. Tai että naisetkaan. Meillä kaikilla on pimeät, epätasa-arvoiset aatteemme jotain kohtaan, kehitysvaraa, miettikääpä vaan. Mutta osa feminismistä lähti kolikon vastapuoleksi: kun syntyi cosmo-naiset, miesten mielistelijät, barbi-nuket (vastaliike ap-feminismille kun pelko ettei mies rakasta tasa-arvoista naista valtasi mielet), syntyi myös sitten ämmä-feministit, joille kaikessa on sovinismia (kun taas mediakin tyrkyttää jo niin sairasta pornopirkkoihannetta, ettei osata enää erottaa kuka vaatii ja mitä ja mihin lähdetään mukaan) ja jotka syyttävät miehiä jopa naisten omista vaatimuksista. Osittain pettymyksistä, osittain ylimenevistä aatteista, ehkä peloista...
Unohdettiin ihminen. Se nainen, joka on verta ja lihaa, ilman meikkiä ihan tavallisen näköinen, joka on ihan mukava epätäydellisenäkin, joka pärjää kyllä omillaan ja on mutkaton, mutta haluaa ja sitä kautta tarvitsee sen miehen. Ei määräilemään, vaan elämään, ei nukelle nukeksi vaan ihmiselle ihmiseksi.
Se mies, joka oikeasti myös tuntee ja haluaa sen ihmisen ja naisen, aidon ihmisen jakamaan asioita, erottaa kyllä todellisuuden kuminukesta (miesten vaatimukset usein ovat paljon pienempiä, kun naisten kuvitelmat niistä), ja yrittää parhaansa, on naiselleen ja perheelleen hyvä, vaikkei täydellinen olisikaan.
Sitten molemmat ruokkii luuloja, suorittaa jotain kuvaa mikä lopultakaan ei ole kummankaan tahto, ja unohtaa myös itsensä.
Usein me teemme itsekin virheitä, valintamme ovat omia ja parisuhteeseen, eroon ja riitoihinkin tarvitaan kaksi.
Tuomitsemme kaikki yhden tai kahden perusteella, yleistämme, muistamme kärsimämme pahan, toimimme omien haavojemme pohjalta miettimättä kummemmin... Ihmisenä olo on vaikeaa, aatteet alkavat elää omaa elämäänsä ja usein ihminen hairahtuu seuraamaan sitä väärää profeettaa, joka puhuu äänekkäimmin, vaikkei asia kovin kummoista olisikaan.
Kyllä vain, kuten kaikki aatteet, myös feminismi voi kääntyä naista itseään vastaan.
Olla nainen...
Mutta me naisethan kuitenkin kasvatetaan ne "miehet". Äläämme vajotko epätoivoon. Siis rakkautta pienestä poitsusta lähtien, niin eipä naisten tarvitse nousta parrikaadeille aatteineen.
Itselleni feminismi on sanahelinää, ja ei miesten asia. Joskin josko löytyisi mies, joka voisi olla samoilla linjoilla kanssani, niin äitiänsä siintä kiittäisin. En isää...
Itseasiassa tuokin voi kääntyä itseään vastaan että "me naisethan kasvatamme ne miehet"... Niin, kun pojat kaipaavat kyllä myös miestä malliksi, miesten osallistumista ja se olisi tärkeää, että niin miehet kun naiset kasvattaisivat lapset. Tosiasia on se, että pienelle pojalla ei vaan nainen ja poissaoleva mies riitä miehen malliksi. Pitää olla myös poikien juttuja, isä tai vastaava mies, joka opettaa arvostamaan itseään miehenä, ja ihmisenä, että voi arvostaa naisia ja muita miehiä. Se on ihan sama juttu, kun katsoo tyttöjä, joiden äiti ei itseään arvosta. Heistä kasvaa naiseutta väheksyviä naisia, jotka pitävät kaikkia naisia heikompina, monesti sitten käyden kapinaan itseäänkin vastaan. He elävät sodassa oman naiseutensa kanssa, koska naiset ovat heikkoja, mukamas. He eivät löydä vahvuutta siis koskaan itsestään, sillä pojiksi he eivät muutu.
Mutta nainen voi olla vahva, urheilija, pärjääjä, tunteikas, älykäs, taistelija, herkkä, tekninen, taiteellinen, äiti tai lapseton, mitä vaan, monipuolisesti, - ja olla nainen yhtälailla. Hyvä mimmi on ihan yhtä hyvä kun hyvä jätkä.
Sama se on pojilla. Oman sukupuolen hyväksyminen on tärkeää. Miksi siis isä olisi vähempi arvoinen? Miksi pojasta ei saisi siis kasvaa miestä? Miksi poika ei saisi tarvita aikuisen miehen mallia, kun hänestä kuitenkin sellainen kasvaa, kasvoi miksi vaan, sillä myös poika ja mies voi olla kaikkea, monipuolisesti, ja olla hyvä mies silti, omana itsenään.
Tuokin, että et isää kiittäisi on ikävä ajatus. Sillä isähän siitä pojastakin tulee, jos lapsia tekee ja mikä se semmoinen malli olisi omalle pojalle, että ai niin, miehenä olet turha, isänä sinua on turha kiittää eikä sinulla mitään tee, saat rakkautta vaan poitsuna? Sitähän sinä nyt tarjoat. Miehellä on monta mallia ja monta tapaa olla mies, niinkun nainenkin, mutta kyllä pojalla on oikeus saada se hyväksyntä myös saman sukupuolen edustajalta. On se äitikin tärkeä ja naisen hyväksyntä, rakkaus ja kaikki, mutta yhtä tärkeä. Ei tärkeämpi.
Kuinkahan moni feministi onkin nainen, joka ei ole tullut hyväksytyksi naisena, vahvana ihmisenä ja omana itsenään, omassa sukupuolessaan. Kuinkahan moni näistä "kilteistä miehistä" tälläkin palstalla on oikeasti vaan hukassa oman miehuutensa kanssa ja siksi saamattomia.
Kyllä ihmisen pitää tuntua itsensä arvokkaaksi, myös omana sukupuolenaan ja kaikessa siinä. Eikä toisten määrittämänä ja ehdolla että.
Miestä pitää arvostaa omana itsenään, naista pitää arvostaa omana itsenään. Naisen kasvatus, äitinä on tärkeää, mutta isän osuus on yhtä tärkeä! Muutenhan pojilla on edessään vain lyhyt ja turha tulevaisuus eikä sillä paljon tasa-arvoa saada. Itseensä luottava mies, on naisia arvostava mies. Itseensä luottava nainen on miehiä arvostava nainen.
Kyllä tasa-arvo on molempien sukupuolien etu ja asia.
Barrikaadeille pitää olla rohkeutta nousta tarvittaessa, ja se rohkeus pitää myös antaa lapsille. Tärkeitten asioitten ei tarvitse olla helppoja.
tarkoittaa feminismillä?
Se ydin ajatuksena on ollut yhdenvertaisuus niin lain edessä kuin mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon omissa että yhteisissä asioissa miehen kanssa. Monelle sen muotoutunut lähinnä riidaksi siitä kuka vie roskapussin.
Itsenäinen kai pitäisi osata olla jokaisen, joka on kehittynyt henkisesti murrosiästä eteenpäin? Osaat ajatella itse ja päättää asioista itse. Epäitsenäisyys taas tarkoittaa että joku toinen määrittelee tarpeesi ja sen mitä elämälläsi teet.
En oikein osaa ymmärtää tuota; ” , naisen itsenäisyys on mielestäni, naisen katkeruuden lähde!” En voi kerta kaikkiaan sille mitään, että hedelmöittymisen hetkellä sain naisen sukuelimet. Miksi se on este ajatteluun tai itsensä toteuttamiseen? Miksi en voi olla oma itseni vaan jonkun toisen määrittelemä persoona? Jos seison omilla jaloillani, elätän itseni, teen sitä työtä mistä pidän, opiskellen niitä asioita jotka kiinnostavat tai harrastan innostavia juttuja niin miksi tekisi kenestäkään katkeran? Enemmän tunnen naisia, jotka ovat ”uhranneet” elämänsä jonkun syyn nojalla (usein se mies, lapset tai perhe) ja huomanneet elämänsä valuneen ohi ja näin katkeroituneen. Voi olla että sillä miehellä on ollut useampikin nuori nainen hupina ja hänet on hylätty vain iän takia ja jätetty esim. seksuaalisesti heitteille? Ketä sellainen ei katkeroittaisi?
Kuinka perustelet tämän; ” Ei naiset oikeasti kykene olemaan ilman miestä jne….” Suomalainen nainen on joutunut tekemään paljon ilman miestä. Avioliitossakin moni on joutunut olemaan henkisesti yksin, vastamaan melkein kaikesta, kun mies ei ole siihen kyennyt tai halunnut. Usean vuoden yksinhuoltajankokemuksella tiedän, että apua toki tarvitaan mutta ei siihen avioliittoa tarvitse. On olemassa ystäviä, niin naisia kuin miehiä (jotka usein katoavat avioliiton myötä) jotka voivat auttaa. En jotenkin voi välttyä ajatukselta että haluisit naisen maksavan tuon avun mieluummin avioliiton täyshoitosopimuksella?
”Kun taas feminismi on tuonut naisille ajatuksen, että erota voi ja se kannattaa.” Niin ja se kuuluisia ”sovinismi” puolestaan piti sellaisen ajatuksen sisällään ” että erota ei saa, vaikka se mies veisi rahat, joisi ja hakkaisi, sulkisi vaimon lukkojen taakse ja väkisin makaisi hänet. Ero ei kannata, koska naisella ei ollut oikeutta edes omaan omaisuuteensa.” .
Huomaatko että kuvasi miehestä on se ”ruusunpunainen”? Mies auttaa ja tukee, tekee kaikkensa että naisella on hyvä olla ja ruokkii, vaatettaa ja asuttaa hänet vain puhtaasta rakkaudesta häneen ja lapsiin.
Sitten mennäänkin siihen olennaiseen. Se että miehet että naiset ovat itsekeskeisempiä, kilpailunhaluisempia ja eivät kovin innokkaita sitoutumaan oikeastaan mihinkään ei liene feminismin syy?
Naisen feministisyys on punainen vaate vain sovinistille, jolta AP.kin vähän vaikuttaa..
Vain sovinisti vähättelee AP.n lailla naista ja tuo koko ajan julki tuota väitettään, millä ei ole mitään todellisuuspohjaa, ettei nainen pärjää arjessa ilman miestä?
Kyllä pärjää, pakko on ollut opetella pärjäämään ja hyvin pärjää.
Lasten sikiämiseenkään ei tarvitse nykyaikana itse kullia, sairaala riittää senkin tempun hoitamiseen.
Nuorena hormonit hyrrää ja silloin kaipaa sitä miehen läheisyyttä, mutta miehet ovatkin silloin ihania!
Nuoret ovat muutenkin ihania ,pettymykset ovat vielä edessäpäin.
Tuohon keski-iän ylittäneiden naisten katkeruuteen. Itsekkin olen huomannut, että enempi ne katkerat rouvat ovat niitä, joilla on vaikeat vaihdevuodet (huomaa:ei tartte miestä siihen pahantuulisuuteen..) ja sopivaa lääkitystä ei ole haettu tai sitä ei ole löytynyt. Luonnosta johtuva siis, ei miehen puutteesta :))
Toinen katkera naisten ryhmä on juuri tämä, jotka tuntevat uhranneensa elämänsä sille perheelle, jossa mies on palkinnut sitten tämän vaimon huoraamalla tai huonosti kohtelemalla muutoin.
Eli nainen tuntee itsensä täysin laiminlyödyksi ja parhaat vuodet hukkaan valuneeksi.
Hmmm..miten huomaan näitä piirteitä monessa keski-ikäisessä miehessäkin...? Täälläkin...?
Onko siis miehessäkin pieni feministisyys? ;))
Iloisimmat ja elämänsä kanssa tasapainoisemmat ovat nämä rouvat, joilla on empaattinen, puhuva mies ja jonka kanssa aika kuluu ilman mykkäkouluja.
Toinen ryhmä ovat nämä eronneet rouvat omissa asunnoissaan, joilla on lapset siinä vierailemassa usein ja lastenlapset. Eli elämä pyörii siinä perheen parissa edelleen ilman sitä ylimääräistä vauvaa, joka veti naaman aina apeaksi tyytymättömyydellään. Näillä rouvilla on nyt aikaa harrastaa ja tehdä jotain ihan muuta, kun passata ex-herra tyytymättömyyttä ja jo pelkästään se on aihe hymyyn.
Vonkaamisen aika on ohi ja sekin on helpotus! Ukko lähti Thaimaaseen "kissojen" pariin ja hyvä niin! ;D
Luulenpa koko feministikeskustelun esille vetämisen vanhanaikaisuudessaan olevan taas vain miehen selittelyä sille, miksi se naisensa ei pysynyt ruodussaan siinä nyrkin ja hellan välissä passaajana, vaan otti perkele ja lähti mokoma menemään! Ja hyvin näyttää pärjäävän! Perskuti sentään! ;D
ps. Kyllähän se mies on mukava olla olemassa...ei sen tarvitse kuitenkaan mikään oma mies olla...
Vai vasta feministisyyskö teki naisista katkeria?
hahhahhah!
Et sitten ole katsellut vanhoja valokuvia tai olet aika nuori, etkä muista mummosi naamaa..
Jos muistat,niin oliko monestikkaan iloinen papan aikana..en muista itse koskaan mummoani iloisena.
Katkera oli papalle loppuun asti. Pilasi kuulemma hänen elämänsä mulkkunsa takia.
Lapsia oli 8. Ei ollut kuullutkaan mistään feministi-aatteesta.
Kyllä se katkeruus kuule tulee niistä huonoista valinnoista, jotka on nuorena tehnyt.
Yleensä elämä on mennyt hukkaan vääränlaisen kumppanin kanssa.
Ei siinä mitään feministisyyttä tarvita.
Tyytyväisempiä ovat nämä naiset, jotka ovat uskaltaneet puhaltaa pelin poikki ajoissa ja pitelevät lankoja omissa käsissään, siitä tulee se tyytyväisyys itseensä ja omiin ratkaisuihin.
Jos feminismi on antanut naiselle mahdollisuuden nousta orjan asemasta ihmisarvoiseen elämään, ei se mikään huono asia ole.
Mutta siihen se ei vaikuta, että tunteet loppuu parisuhteessa. Huonoksi mennyttä suhdetta ei voi pistää jonkun aatteen piikkiin. Itse siitä pitää vastata, jos ei ole ihan paskahousu.