Otanpa kantaa tähän exien yllättäisiin pulpahtamisiin esiin tuhottoman pitkien aikojen takaa, ja siihen mikä on vainoamista - mikä normaalia ?
Minun aikamittarini mukaan on ihan inhimillistä jos joku haluaa auttaa kohtaloaan ottamalla kohteliaasti yhteyttä entiseen rakastettuun kymmenien vuosien päästä , kun taas tuoreimmissa tapauksissa on usein tarkoitusperät ihan muuta kuin pelkkä kiinnostus vaihtaa kuulumisia.
Jokainen hieman enemmän tätä palloa tallannut voi omalta kohdaltaan ajatella mitä pahaa siinä on jos törmäät siihen nuoruuden Mattiin tai Maijaan , henkilöön menneisyydestäsi jonka kanssa rakastuttiin, erottiin ja unohdettiin.
Mielestäni on normaalia että tietyssä elämän vaiheessa aika pysähtyy niin että on syytä kelata filmiä taakse päin ja miettiä mitä niille sen aikaisille ihmisille kuuluu tänään, samalla periaatteellahan toimii ohjelma Kadonneen jäljillä, tai perustuu siihen samaiseen tiedon janoon .
Kuinka moni lukijoista tuntee menevänsä paniikkiin pelkästä ajatuksesta kohdata ihminen menneisyydestä, silloinhan on syytä miettiä mistä syystä ?
Onko kyse omien tunteiden käyttäytymisen epävarmuudesta - pelko nykyisen parisuhteen suhtautumisesta , vai kenties huono omatunto ja pelko kohdata ajanjakso omasta menneisyydestä ?
Joka tapauksessa menneisyyttään ei voi täysin unohtaa , sen voi kieltää mielestään mutta mukana se seuraa ihan varmasti kuten vanhoilla asioilla on tapana - nousemalla pintaan mutta ehkä joskus liian myöhään .
Tiedän tapauksen jossa nainen yritti tavoittaa lähes 30vuoden takaista kihlattuaan, joihin tämä ex-kihlattu ei siinä elämän tilanteessaan reagoinut lainkaan .
Lopulta kävi niin että ex-kihlatun avioliitto päättyi, ikää oli jo sen verran että tuli aika muistella menneitä ja kiinnostus heräsi myös menneisyyteen.
Tämä mies teki valtavasti työtä tavoittaakseen vanhoja yhteisiä tuttujaan, mutta kukaan ei tiennyt laisinkaan tästä nuoruutensa heilasta mitään, miestä harmitti valtavasti aikaisempi välinpitämättömyytensä.
Lopulta kävi niin että kyseisen henkilön elämän kohtalo jäi pimentoon, ja mies oli aivan toivoton - ei rakkauden kaipuusta vaan tiedon janosta miltä hän näyttäisi ja mitä hänelle kuuluisi.
Tämän tarinan opetus on siinä että se kiinnostus ei tule useinkaan molemmille samanaikaisesti, mutta mieleen se varmasti molemmille tulee jossain vaiheessa, joillekkin lievempänä ja joillekkin vahvempana.
Onko siis itsekkyyttä olla paiskaamatta kättä menneisyyden kanssa silloin kun siihen tulee tilaisuus, vai ainoastaan silloin kun itsellä on siihen sopiva hetki ?
Ihminen muuttuu jo paljon 10vuodessa, ei välttämättä kaikki mutta useimmat , ja pelkoa riippakivestä ei monenkaan kohdalle tule enää muodostumaan ihmisestä menneisyydestä - päinvastoin hänen tapaamisensa saattaa antaa uutta energiaa ja perspektiiviä nykyiseen elämään , sekä mukavan tarinatuokion aikaan jossa mustavalko ruudusta katsottiin Fonzien seikkailuja tukka tötteröllä.
Kuinka moni herkistyy katsoessaan vanhoja luokkakuvia - pohtien kuvissa hymyilevien kavereiden elämän kohtaloita ja sitä miltähän heistä kukin näyttäisi tänään, luulen että aika moni nostaisi kätensä pystyyn !
Tämä samainen tunne ja tiedonjano on usein syynä hyvin monella ex:llä , onko siinä siis mitään pahaa ?
Tämä on siis hyvä ottaa huomioon, mikäli exäsi lähestyy menneisyydestäsi ja punnita tarkkaan olisiko syytä suoda hänelle pieni hetki elämästäsi , koska se VAATII helkatisti rohkeutta lähestyä ihmistä joka on nykyisin täysin vieras mutta palanen sieltä menneestä !!!!!
Minun aikamittarini mukaan on ihan inhimillistä jos joku haluaa auttaa kohtaloaan ottamalla kohteliaasti yhteyttä entiseen rakastettuun kymmenien vuosien päästä , kun taas tuoreimmissa tapauksissa on usein tarkoitusperät ihan muuta kuin pelkkä kiinnostus vaihtaa kuulumisia.
Jokainen hieman enemmän tätä palloa tallannut voi omalta kohdaltaan ajatella mitä pahaa siinä on jos törmäät siihen nuoruuden Mattiin tai Maijaan , henkilöön menneisyydestäsi jonka kanssa rakastuttiin, erottiin ja unohdettiin.
Mielestäni on normaalia että tietyssä elämän vaiheessa aika pysähtyy niin että on syytä kelata filmiä taakse päin ja miettiä mitä niille sen aikaisille ihmisille kuuluu tänään, samalla periaatteellahan toimii ohjelma Kadonneen jäljillä, tai perustuu siihen samaiseen tiedon janoon .
Kuinka moni lukijoista tuntee menevänsä paniikkiin pelkästä ajatuksesta kohdata ihminen menneisyydestä, silloinhan on syytä miettiä mistä syystä ?
Onko kyse omien tunteiden käyttäytymisen epävarmuudesta - pelko nykyisen parisuhteen suhtautumisesta , vai kenties huono omatunto ja pelko kohdata ajanjakso omasta menneisyydestä ?
Joka tapauksessa menneisyyttään ei voi täysin unohtaa , sen voi kieltää mielestään mutta mukana se seuraa ihan varmasti kuten vanhoilla asioilla on tapana - nousemalla pintaan mutta ehkä joskus liian myöhään .
Tiedän tapauksen jossa nainen yritti tavoittaa lähes 30vuoden takaista kihlattuaan, joihin tämä ex-kihlattu ei siinä elämän tilanteessaan reagoinut lainkaan .
Lopulta kävi niin että ex-kihlatun avioliitto päättyi, ikää oli jo sen verran että tuli aika muistella menneitä ja kiinnostus heräsi myös menneisyyteen.
Tämä mies teki valtavasti työtä tavoittaakseen vanhoja yhteisiä tuttujaan, mutta kukaan ei tiennyt laisinkaan tästä nuoruutensa heilasta mitään, miestä harmitti valtavasti aikaisempi välinpitämättömyytensä.
Lopulta kävi niin että kyseisen henkilön elämän kohtalo jäi pimentoon, ja mies oli aivan toivoton - ei rakkauden kaipuusta vaan tiedon janosta miltä hän näyttäisi ja mitä hänelle kuuluisi.
Tämän tarinan opetus on siinä että se kiinnostus ei tule useinkaan molemmille samanaikaisesti, mutta mieleen se varmasti molemmille tulee jossain vaiheessa, joillekkin lievempänä ja joillekkin vahvempana.
Onko siis itsekkyyttä olla paiskaamatta kättä menneisyyden kanssa silloin kun siihen tulee tilaisuus, vai ainoastaan silloin kun itsellä on siihen sopiva hetki ?
Ihminen muuttuu jo paljon 10vuodessa, ei välttämättä kaikki mutta useimmat , ja pelkoa riippakivestä ei monenkaan kohdalle tule enää muodostumaan ihmisestä menneisyydestä - päinvastoin hänen tapaamisensa saattaa antaa uutta energiaa ja perspektiiviä nykyiseen elämään , sekä mukavan tarinatuokion aikaan jossa mustavalko ruudusta katsottiin Fonzien seikkailuja tukka tötteröllä.
Kuinka moni herkistyy katsoessaan vanhoja luokkakuvia - pohtien kuvissa hymyilevien kavereiden elämän kohtaloita ja sitä miltähän heistä kukin näyttäisi tänään, luulen että aika moni nostaisi kätensä pystyyn !
Tämä samainen tunne ja tiedonjano on usein syynä hyvin monella ex:llä , onko siinä siis mitään pahaa ?
Tämä on siis hyvä ottaa huomioon, mikäli exäsi lähestyy menneisyydestäsi ja punnita tarkkaan olisiko syytä suoda hänelle pieni hetki elämästäsi , koska se VAATII helkatisti rohkeutta lähestyä ihmistä joka on nykyisin täysin vieras mutta palanen sieltä menneestä !!!!!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi ihmeessä pitää ottaa yhteyttä exiin?? En tajua?!
Ei ole olemassa mitään ihanaa rakkautta, eikä exästä tule 20 vuoden kuluttua sitä oikeaa.
On olemassa vain yksinäinen, epätoivoinen ihminen joka epätoivoisena kuvittelee rakastavansa ihan ketä vain, vaikka naapurin Kallea tai 30 vuoden takaista exää. Kysymys on ihan vain omista tunteista ja omista aivoista, ei mistään kohtalosta. Aika kuitenin kultaa muistot ja exäkin alkaa tuntua hyvältä kun on unohtanut ne syyt miksi suhde aikoinaan meni poikki. Ihan kuin exä olisi siitä muuttunut niin ettei hänessä enää yhtää huonoa puolta olisi.
Minulla on ainakin se tilanne että puoli vuotta sitten meni poikki exän kanssa, melkein heti löysin toisen elämäni miehen ja rakastuin, muutettiin yhteen. Nyt ollaan menossa kihloihin ja yritetään lasta. Eli miettikää että puolessa vuodessa exällä on jo ihan uusi elämä ja uudet kujeet mielessä. Ei voisi mitää pahempaa asiaa olla kuin exän yhteyden otto joka aiheuttaa pelkkänä ajatuksenakin jo huonon ja oksettavan olon. En tosiaan halua olla enää yhteyksissä nuoruuden sinkkutoilailuihin kuuluvien ihmisten kanssa, vaan elän uuden miehen kanssa sitä unelmaa mistä olen pitkään haaveillut. Eikä kukaan tule sitä pilaamaan.
Olet mielestäni hiukan tunnekylmä. Siis tämä on vain yhden ihmisen mielipide, enkä minä tai kukaan muukaan voi tuomita sinua. Sellainen tunne minulle vain tulee. Ok, ymmärrän, ettei johonkin sata kertaa pettäneeseen sadistiseen exään, jonka kanssa oltiin yhdessä vuosi tms. varmaan olekaan mitään kaipuuta ottaa yhteyttä. Kuitenkin itselläni oli kaipuu exääni kohtaan, joskin se oli platonista. Kaipasin henkeviä keskusteluitamme, en sinänsä sitä yhdessäoloa tai seksiä enää. Kaipasin myös kuulla hänen elämästään. Olemmekin hyviä ystäviä tänä päivänä. Olimme yhdessä viisi loistavaa vuotta, mutta tunteet laimenivat lopulta. Enemmän toiselta, jonkin verran myös minulta. Tarkoitan nyt sitä, että toisia ei tule arvostella tuollaisen kaipuun tullessa kohdalle.
Kyllä ihmiset monesti muuttuvatkin. Monet ystäväni ovat elämän melskeissä vuosien mittaan muuttuneet paljon. Kuten myös exäni. Ennen kaikkea itse olen muuttunut todella paljon viimeisen 15 vuoden aikana ja huomattavasti parempaan suuntaan. Huonoja puolia on itsetutkiskelun ja jopa terapian avulla pudotettu suuri määrä pois. Kuvittele itsesi siihen tilanteeseen, että olette pitkään yhdessä nykyisesi kanssa ja hän muuttuu ja haluaakin erota sinusta. Heitätkö kaikki toteutuneet ja toteutumattomat unelmasi ja yhteisen vaikkapa vuosikausia jatkuneen yhdessäolonne roskakoriin? Ja jos hän lähettää sinulle joulutervehdyksen, niin oksennat ja joulusi on pilalla. Vaatii mielestäni edelleen aika kylmää suhtautumista elämään ja ihmisiin. ei millään pahalla.
Nimimerkki Exät:lle vastaisin seuraavasti.
Kaikki tapaukset eivät varmasti ole samanlaisia, olet siinä oikeassa.
Mutta odotinkin kommenttia jota edustat, sinua ei kiinnosta kuulla miehesi exästä mitään ja Yäk, mutta oletko varma että miestäsi tulisi joskus kiinnostamaan mennyt , ja ihmiset sieltä ?
Miksi aina sekoitetaan "vanha suola ja "normaali kuulumisien vaihto?
On varmasti ärsyttävää ja pelottavaa kuulla että rakastetun ex ilmaantuu maisemiin , mutta onko syytä ärsyyntyä jos suhde toimii ja siinä on rakkautta ?
Halusin ainoastaan herättää huomiota seikkaan ettei kaikki exät menneisyydestä ole kilpailijoita tai että heidän tarkoituksensa olisi saada rakkaus uudelleen syttymään,MIKSEI kyse voisi olla ihan normaalista kiinnostuksesta tietää vanhan ystävän kuulumisista eikä muuta !!
Tällä en tarkoita että kaikkien pitäisi kaivaa exät esiin, vaan sitä jos vuosikymmenten takaa joku rohkaistuu ottamaan yhteyttä tulisi sille osata antaa arvoa ja kenties 30minuuttia aikaa elämämästään koska se hetki voi olla jollekkin tärkeä, saada tietää mitä toiselle kuuluu !
Itse en halua olla exien kanssa missään tekemisissä, vaihtaa kuulumisia tms. En koe että siihen olisi mitään tarvetta. En halua että exät ovat tekemisissä sukulaisteni tai ystävieni kanssa, enkä myöskään itse halua olla tekemisissä exien sukulaisten tai ystävien kanssa.
Tein joskus sen virheen että "roikuin" exän perässä ja se tosiaan oli virhe! En enää tekisi samaa virhettä. "Roikkuminen" ei myöskään tunnu hyvältä siis kun minussa on roikuttu. Ei myöskään tunnu hyvältä jos joku "roikkuu" miehessäni kiinni. Joten nykyään suhde on kerrasta poikki esim. tekstarista, ei siihen tarvita selvittelyjä tai tunteen purkaamisia tai kaipausta. Kyllä se on poikki ja sitten jatketaan sitä omaa elämään!! Suosittelen sitä omaa elämää kaikille muillekin, vaikka teidän exät olisivat miten tahansa "muuttuneet parempaan suuntaan" jne...
tekstarilla kerrasta poikki? Tuossa aiemmin sanoin, että minulla ei ole mitään valtuuksia sinua tuomita ja se edelleen pitää paikkansa. Mutta olet ihmisenä hyvin kaukana minusta ja vaikutat todella kylmältä ja/tai nuorelta. Itse en koskaan, edes jättävänä osapuolena ollessani, ole voinut jättää toista tekstarilla, edes soitolla. Kyllä aikuiset voivat kasvotusten asioista puhua, yleensä tekstarilla jättäminen kielii kypsymättömyydestä ja selkärangan puutteessta. Mutta tämä on niin nykypäivää.
Roikkumisesta tuskin on kyse, jos näkee toista ihmistä puhtaasti platonisesti ja ehkä hiukan välittäen vaikkapa kerran kuussa, kahdessa. On aivan eri asia kun tekstaria satelee joka päivä ja anotaan toista ottamaan takaisin.
Ja sitten se mitä tulee sukulaisiin ja ystäviin, niin on aika inhottava tilanne, jos olet kovin ystävystynyt jonkun exäsi kaverin kanssa, niin hänet pitäisi ihmisenä hylätä parisuhteen epäonnistumisen takia. Olen itsekin ystävä erään exäni ystävän kanssa ja mielestäni olisi ollut idioottimaista, jos exäni olisi kieltänyt meiltä ystävyyden. Jotkut joutuvat olemaan tekemisissä myös sukulaisten kanssakin, tiedän erään tapauksen.
Tarkentaisin nimimerkki Exälle.
On hyvin luonnollista että ajattelet noin, puolivuotta sitten katkennut suhde ja RAI RAI elämä jatkuu uusilla kuvioilla, olet varmasti vielä nuori luulisin.
Minun kirjoituksellani tarkoittamani asia liittyy enemmänkin aikaan menneisyydestä, ei muutaman vuoden takaisiin asioihin vaan paljon vanhempiin asioihin.
On totta että pari vuotta sitten tapahtunut ero on niin tuoreessa muistissa ettei silloin useinkaan vielä ole kiinnostusta tietää toisen kuulumisia siinä määrin kuin tapauksissa joista on vaikkapa 20vuotta jo aikaa.
Pitkän ajan kuluessa ihmisen ulkoinen olemus muuttuu ja elämä muovaa ihmistä muutenkin, ja joskus tulee hetki jolloin mieleen palaa aika nuoruuden ja herää kiinnostus missä he kaikki sieltä ovat tänään, samalla palaa mieliin myös henkilö jonka kanssa koettiin rakkautta.
Luulen että vanhempana saatat ymmärtää kirjoitukseni oikeasta perspektiivistä, ymmärrän ettei monikaan katsele peruskoulun lopetettuaan vuoden päästä luokkakuvaansa ja pohdiskele mitähän heille kuuluu tänään !
Tämä oli ainoastaan mietelmäni, ja saatan olla väärässäkin , niin paljon on erillaisia ihmisia kuin tarinoitakin.
Onhan se ihan kiva lehdestä/netistä lukea että exä on naimisissa ja hänellä on perhettä, mutta en siltikään näe yhteydenottoa tarpeelliseksi häneen.
Enkä pidä tuosta seurustelun jälkeisestä veljeilystä ystäviin ja sukulaisiin ym. ellei nämä ystävyyssuhteet ole alkanut paljon ennen seurustelua tai ole välttämättömiä esim. yhteisten lasten takia.
Vanha pillu janottaa.
Kyllä näin on, ei niistä existä saa ystäviä. Kyllä niillä on muut mielessä jos vuodesta toiseen parkuvat perään. Tiedän tämän omakohtaisesta kokemuksesta, yks epätoivoinen nainen ei millään meinaa jättää miestäni rauhaan kun on jäänyt täysin menneeseen kiinni. Niin turhaa!
varmasti onkin näitä epätoivoisia, jotka jäävät roikkumaan vuosiksi ja ovat suhteen elvytysmielessä liikkeellä. Mutta kyllä jokainen järkevä, itsekurillinen, ja syvemmät tunteet sekä unelmat haudannut pystyy olla pelkkä ystävä toiselle. Onhan kuitenkin normaalia, että jos suhde on päättynyt esim. vuosien kuluessa ystävyyteen, sisar-veli-tilaan, niin ystävyys ja välittäminen voi silti jäädä, vaikka suhde haudattaisiinkin. Sehän on samalla tavalla ystävyyssuhde kuin muutkin, paitsi, että tällaisessa tapauksessa useimmiten tunnetaan toisensa paremmin kuin kenties ystävät tuntee. Ja kyllä itselleni jää sydämeen aina pieni kohta jos pitkään toisen kanssa on näitä elämän meriä soudellut. Noita epätoivoisia ei pidäkään laskea ex-ystävä-palettiin.
"Halusin ainoastaan herättää huomiota seikkaan ettei kaikki exät menneisyydestä ole kilpailijoita"
Joo, mutta moni on.
Exät on eksiä ja sillä selvä.
"MIKSEI kyse voisi olla ihan normaalista kiinnostuksesta tietää vanhan ystävän kuulumisista eikä muuta !!"
Jos vanhojen tuttujen tilanne kiinnostaa niin miksi ensimmäisenä ottaa yhteyttä exään?
nih.
mulle on kyllä ihan yksi lysti missä ne vuosien takaiset exät liihottelee, niitten kanssa kun ei saletisti natsannut.