Olen seurustellut pari vuotta tyttöystäväni kanssa ja nyt pilviä päällemme on tuonut koira. Enpä ikinä uskoisi! Itsestäni ainakaan kun jopa suht eläinrakkaaksi ihmiseksi olen itseäni luullut. Tyttöystävälläni ei ollut koiraa kun aloimme seurustelemaan, vaan puoli vuotta sitten hän otti äitinsä koiran, joka siis kai on ollut myös hänelle rakas koira, kun asui vielä kotona, kun iäkkäämmäksi tultuaan äiti ei jaksanut montaa koiraa kotonansa hoitaa.
Yleensä ottaen pidän koirista, voisin jopa ottaa omankin koiran joskus kun sille on enemmän aikaa, mutta tämä koira on mielestäni arvaamaton. Kerrankin lähestyin sitä aivan ystävällisesti, todeten, heeiiii, ei sinun sängyllä kuuluisi nukkua. Tuli ärinää ja hampaita. Koira myös puraisi tyttöystävääni ja kävi päälle, kun tämä yritti katsoa, mitä sen suusta roikkuu. Koira on lisäksi vielä aika isokokoinen, ei mikään pikkupuudeli. Joten kai minä pelkään sitä. Tämän lisäksi emme näe enää enää yhtä paljon, mikä surettaa minua myös. Olemme molemmat työssäkäyviä ja minun luo koiraa ei voi jättää kun se räksyttäisi naapurin koiran kanssa päivän kilpaa ja se nyt ei kerrostalossa käy. Lisäksi vieraassa paikassa voi tyttöystävän mukaan alkaa hajoittamaan tavaroita ja sekään ei kuulosta kivalta. Joten tapaamisemme rajoittuvat nykyään viikonloppuihin, mikä on aikaan ennen koiraa vähän ja niihin päiviin viikolla, kun jaksan tyttöystäväni luo mennä nukkumaan. Työmatkaa tulee 3 eri bussilla ja 45 minuuttia enemmän sieltä kuin kotoani, kun taas tyttöysväni työskentelee minun kotini vieressä, mutta kun sitä koiraa ei tänne voi jättää, eikä sitä aamulla voi lähteä kotiinsakaan viemään ja taas palata tännepäin.
Tyttöystäväni näkee äitinsä tilanteen ja toki välittää aidosti koirasta. Minä tunnen taas itseni paskaksi ihmiseksi, kun käännän asian päässäni niin, ärisijän vuoksi suhteestamme on tullut jonkinlainen viikonloppujuttu. Ja toki tulee huono omatunto, kun dissaa jotain toiselle niin tärkeää. Emme aiemmi liioin riidelleet, mutta sanomisia tästä on tullut puoliin ja toisiin:( Yhteenmuuttaminen tuntuu kaukaiselta, en todellakaan tahtoisi jakaa pääkaupunkiseudun jo valmiiksi ahtaita neliöitä ison ja arvamaattoman koiran kanssa ja elää se varmaan vielä 4 vuotta ennekuin liian vanhaksi käy, joten pitkä on aika odottaa.. Näin meillä.
Yleensä ottaen pidän koirista, voisin jopa ottaa omankin koiran joskus kun sille on enemmän aikaa, mutta tämä koira on mielestäni arvaamaton. Kerrankin lähestyin sitä aivan ystävällisesti, todeten, heeiiii, ei sinun sängyllä kuuluisi nukkua. Tuli ärinää ja hampaita. Koira myös puraisi tyttöystävääni ja kävi päälle, kun tämä yritti katsoa, mitä sen suusta roikkuu. Koira on lisäksi vielä aika isokokoinen, ei mikään pikkupuudeli. Joten kai minä pelkään sitä. Tämän lisäksi emme näe enää enää yhtä paljon, mikä surettaa minua myös. Olemme molemmat työssäkäyviä ja minun luo koiraa ei voi jättää kun se räksyttäisi naapurin koiran kanssa päivän kilpaa ja se nyt ei kerrostalossa käy. Lisäksi vieraassa paikassa voi tyttöystävän mukaan alkaa hajoittamaan tavaroita ja sekään ei kuulosta kivalta. Joten tapaamisemme rajoittuvat nykyään viikonloppuihin, mikä on aikaan ennen koiraa vähän ja niihin päiviin viikolla, kun jaksan tyttöystäväni luo mennä nukkumaan. Työmatkaa tulee 3 eri bussilla ja 45 minuuttia enemmän sieltä kuin kotoani, kun taas tyttöysväni työskentelee minun kotini vieressä, mutta kun sitä koiraa ei tänne voi jättää, eikä sitä aamulla voi lähteä kotiinsakaan viemään ja taas palata tännepäin.
Tyttöystäväni näkee äitinsä tilanteen ja toki välittää aidosti koirasta. Minä tunnen taas itseni paskaksi ihmiseksi, kun käännän asian päässäni niin, ärisijän vuoksi suhteestamme on tullut jonkinlainen viikonloppujuttu. Ja toki tulee huono omatunto, kun dissaa jotain toiselle niin tärkeää. Emme aiemmi liioin riidelleet, mutta sanomisia tästä on tullut puoliin ja toisiin:( Yhteenmuuttaminen tuntuu kaukaiselta, en todellakaan tahtoisi jakaa pääkaupunkiseudun jo valmiiksi ahtaita neliöitä ison ja arvamaattoman koiran kanssa ja elää se varmaan vielä 4 vuotta ennekuin liian vanhaksi käy, joten pitkä on aika odottaa.. Näin meillä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
yksi idioottipariskunta joka ei osaa kouluttaa koiraa. -huoh-
Teidänlaisten ei pidä ottaa eläimiä kun ette osaa niitä kouluttaa.
ei toi niin paha ole kuin minun mieheni isä otti koiran pennun ja vielä nartun 2juoppoa asuu talossa ja ne ei osaa edes kouluttaa koiraa käy sääliksi sitä koiraa kun koira raukalle huudetaan turhaan kun net luulee että koira oppii itsestään talon tavoille :[
Mitä heti tuomita aloittajaa? Koira on ehkä vaikealuonteinen ja koviakin ehkä kokenut, ja aloittaja tyttöystävineen kokemattomia koiran kanssa. Miten voisi ammattimaisesti osata kouluttaa koiraa, jos sellaista ei ole ennen ollut?
Siis mun ohjeeni on, että hankitaan tuttu kokenut koirankasvattaja tai omistaja avuksi kouluttamaan koiraa hyville tavoille. Siitä lähdetään. Mitään niin dramaattista kuin suhteen päättämistä koiran takia tai koirasta luopumista ei nyt ainakaan ensinnä pidä mennä tekemään. Tottakai koira ja lemmikit yleensö rajoittaa elämää! Ei elävää eläintä voi hylätä nurkkaan kuin lelua, kun sen kanssa ei kiinnostakaan olla, tai on jotain muuta mukavampaa tekemistä. Tässäkin vois joustaa, esim. harkita koiralle silloin tällöin hoitajaa kotiin tai hoitopaikkaa. tsellä kun on aina ollut koiria, niin eipä ole tullut ajatelleeksikaan, että ne tosiaan rajoittavat elämää. esim. uuden pennun kanssa ei lähdetä baariin tai shoppailemaan, ei myöskään poikaystävän luo viikonlopuksi. Se nyt sitten täytyy vaan myös poikaystävän hyväksyä.
Taas raivohullu neuvoo sokeaa, niinkuin täällä on välillä tapana.
Taas joku mukavan ja helpon sessen kaikkitietävä omistaja linjoilla? Älkää viitsikö luulla itsestänne liikoja, kokemus on osoittanut että vaikka ihminen olisi kasvattanut 10 koiraa niin hän ei välttämättä osaa EDES lähestyä vierasta koiraa oikein, ei vaikka hänelle ilmoitettaisiin että koira on luonteeltaan arka. Koiria ON eri luontoisia ja kaikki ei käy niinkuin elokuvissa vaikka joku Victoria ja Cesar saakin homman näyttämään ah niin helpolta. (Ja ohjelmia ei ole leikattu, eihän?)
Voisitte ehkä miettiä ketä tuo oman kilven kiillotus palvelee? Ei ainakaan koiria, mikä luulisi koirapiireissä olevan se pääasia. Nimittäin nykyisessä ilmapiirissä tekee aivan varmasti tiukkaa hakea mahdollisiin ongelmiin apua kun heti luokitellaan toisen luokan kansalaiseksi.
Eläinsuojeluilmoituksen voi tehdä nimettömänäkin, ja kun pokka pitää kukaan ei saa koskaan tietää. Joten, tee eläinsuojeluilmoitus, hanki sille koiralle apua: se ei voi puolustaa itse itseään, joten jos ihminen ei välitä, kukaan ei välitä. Jos sitä ei auta joku, joka tietää, sitä ei auta kukaan: ei se huutaminen jos se ois hetkellistä, joskus, äriseehän koiratkin joskus toisilleen, vaan se, ettei anneta turvallista kotia, lenkkejä, rapsutuksia, oikeanlaista koulutusta eikä opeteta tavoille, juoppojen käsissä eläimet joutuu AINA pahoinpidellyiksi ja yleensä tapetuksi. Jos ei omistajan niin jonkun juoppokaverin takia. Juoppojen käsissä on jokaikinen eläin vaarassa ja ole kiltti, tee se ilmoitus, ennekuin ne rääkkää sen kuoliaaksi... Tarkastuksessa usein annetaan neuvoja ja apua, ja se rauhoittaa tilanteen, kun ihmiset ryhdistäytyy tietäen olevansa valvonnan alla.
Pois ja näytä kuka on isäntä talossa niin rähinät loppuu ja jos ei lopu niin koira on luonnevikainen.
Koiralla pitää olla isäntä joka määrää ja niin sevain on.
Ymmärrän. Paska tilanne.
Koira käyttäytyy huonosti. Se pitäisi laittaa koirakouluun. Ottakaa yhteyttä johonkin koirankouluttajaan ja kysykää neuvoja. Tuollaiseksi tilannetta ei voi jättää, koira luulee nyt olevansa lauman johtaja.
Jollei koiran uudelleen kouluttaminen jostain syystä onnistu, koirasta kannattaa hankkiutua eroon. Joko antaa vahingon kiertää tai sitten antaa lopettaa se.
Kolme vaihtoehtoa:
Koira pitäisi kouluttaa elämään oikeaa koiranelämää. Koiran iästä, luonteesta, kouluttajan taidoista yms. riippuu kuinka pitkään siinä menee. Useampi kuukausi kuitenkin ja mitä vanhempi koira, sen vaikeampaa. Tämän lisäksi molemmilta pitää löytyä luja tahto kouluttamiseen. Se voi olla se vaikein asia.
Koiran elämään ei puututa eikä teillä sen vuoksi ole yhteistä tulevaisuutta.
Koiran ja ihmisen suhde on aivan eri asia kuin kahden ihmisen välinen suhde. Tätä on monen koiranomistajan vaikea käsittää. Jos koira poistuu kuvioista, teilläkin on suhteessanne tulevaisuutta.
Minkä ikäisiä olette?
koiran voi viedä aina eläinlääkärille lopetetavaksi, edessä kuitenkin.
Koiran ja ihmisen välinen suhde on todellakin erilainen kuin kahden ihmisen välinen suhde. Tätä on monen koirattoman vaikea käsittää oikealla tavalla. Koira on ihmisen paras ystävä, mutta ihminen on ihmiselle selkäänpuukottaja.
Itse en vaihtaisi koiriani yhteenkään ihmissuhteeseen. Ihmisiä tulee jos on tullakseen, koirat ovat keskeinen osa elämääni ja sillä sipuli.
Öh.. Siinäpä avoin ja hieno ihminen. Ja että koirat ihmisiä tärkeämpiä? Itsellänikin on koira, mutta koira on ELÄIN. Koira ei ole IHMINEN tai mitään sinne päinkään. Ymmärrän että koira antaa kokoajan pyytämättä mitään muuta kuin vähän takaisin, mutta se on eläin. Koiraa ei tule kohdella kuin lasta tai kuin ihmistä. Aika kammottava kuulla , että ihmissuhteet ovat sinulle vähemmän tärkeitä kuin suhde koiriisi. Toivottavasti en ikinä tapaa kaltaistasi naista, vaikka itsellänikin on koira ja olen eläinrakas.
Jotain valoja päälle lemmikkienkin kanssa.
jos kohtaisit ihanan naisen, ihastuisit, rakastuisit. Sitten nainen ilmoittaisi, että sinun on luovuttava koirastasi, koska hän ei pidä siitä.
Koira on ollut sinulla vuosia, naisen olet tuntenut vasta vähän aikaa, mutta olet täysin hullaantunut. Mitä teet?
Koira on vain eläin, mutta se on tärkeä. Oletko valmis uhraamaan sen jonkun uuden suhteen takia, joka sekään ei välttämättä kestä? Miltä sinusta tuntuisi jos hävittäisit lemmikkisi ja sitten uusi hieno ihmissuhteesi karahtaisi karille. Enää ei olisi suhdetta eikä koiraa.
Koira on eläin, mutta jos sellaisen hankkii, niin kyllä siihen on sitouduttava. Ei yksikään uusi tuttavuus ole syy hankkiutua vanhasta ystävästään eroon. Ei minulle ainakaan. Koira ei korvaa ihmistä, mutta ei ihminenkään korvaa koiraa. Ei varsinkaan sellainen ihminen joka ehkä vain käväisee elämässäni hetken.
Itse koiraihmisenä en edes miettisi asiaa, että koira pitäisi miehen takia lopettaa, on se niin kiltti ja hyväkäytöksinen lemmikki ollut ja jo 10 vuotta vanha uskollinen kaveri.
MUTTA!
Ap tyttöystävä on ottanut koiran ylijäämänä äitiltään ja koira on jo purrutkin, eikä oikein tunnu tuon tytönkään omalta.
Sen verran järjenkäyttöä saa olla, että koira kannattaa lopettaa, jos puree ja on agressiivinen, ettei käy niin, että kohta jotain lasta puree.
Olen joutunut katsomaan eläimeni eläinlääkärissä nukuttamista monen leikkauksen takia ja koira on ollut jo melkein kuolleessa tilassa, joten ei se viimeinen piikkikään mikään kärsimys eläimelle ole, jota ei oikeastaan kaipaa kukaan tuossakaan AP.n sakissa..
Johdonmukainen koulutus. Siihen pystyy agressiivisen koiran kohdall sellainen, joka ei pelkää koiraa. Sinä pelkäät, miten tyttöystävä? Kämppäkaverillani oli pureva koira. hän oli sen kanssa oppinut olemaan, tiesi mikä sen saa puremaan, ei pelännyt sitä ja piti kurin. Minua koira puri alussa pari kertaa. Joskus jouduin hoitamaan koiraa yksin ja tuli hankalia tilanteita kun pelkäsin. Koiralta ei voinut ottaa mitään suusta tai se puri, eli piti tosi jämynä ja päättäväisesti käskeä se pudottamaan kielletty esine. Sohville ja sängyille ei saanut päästää ja ruokakuppi piti pitää rauhallisessa paikassa, missä koiraa ei häiritä. Kerran koira puri ylläetten ystäväni koiraa (vieläpä eri sukupuolta olevaa) jonka kanssa näytti ensin tulevan toimeen. Kyllä säikyin, mutta ei auttanut muuta ku koota puolessa sekunnissa ittensä ja kiikuttaa muriseva ja irvistelevä rakki niskaperseotteella arestiin. Malttinsa menettäminen ei auta koirien kanssa, taytyy vaan pitää johtajuus ja kuri.
Mun koira on mun paras ja uskollisin ystävä, enkä vaihda sitä keneenkään ihmiseen. Mut jos koiraa ei osaa pitää ja se alkaa vaikuttaa negatiivisesti ihmissuhteisiin, paha paha.
Kouluttakaa koira ja muuttakaa yhteen.