Jotenkin tuntuu hirveältä miten täällä kirjoitetaan vain kauhuanopeista, eikö muilla muka ole ihanaa ja kivaa anoppia nykyään??
Itselläni on varmaan kieltämättä maailman paras anoppi (mieheni äiti). Hän on niin kultainen ihminen ja hänen paras ominaisuutensa varmaan on se että hän ei puutu toisten asioihin, voi siis tokia sanoa mielipiteensä ja neuvoa, mutta ei suutu jos ei tehdä hänen sanojensa mukaan. Hänelle olen kuin oma tytär.
Hän on saanut aikaan mitä ihanimman perheen jossa kaikki kunnioittavat ja auttavat toisiaan. Ihan erilainen meno kuin omassa perheessäni, jossa kaikki menee vähän siellä sun täällä ja kukaan ei kuule toistaan ja ihan täys sekasorto :D
Anoppilaan kun menee niin voidaan keittiössä jutella ja sitten anoppi voi ihan normaalilla äänella vaikka sanoa että tulee takaisin ja laittaa lautasensa tiskipöydältä koneeseen. Ei välttämättä kuulu edes vastausta, mutta pian tulee lapsi ja tekee kuin sanottiin. Siis jotenkin niin aivan uskomaton juttu, kun lapsi saattaa pelata jotain peliä ja noin vaan keskeyttää sen ja vie vaikka roskat jos niin sanottiin. Ei toimisi meidän perheessä :DDD Siellä saa nostaa metelin ja vetää tikkua että kuka JOUTUU ne viemään :D
No kuitenkin nyt kun olemme saamassa mieheni kanssa oman lapsen, niin moni on jo tässä vaiheessa aivan paniikissa että kun anopit ovat niin pahoja ja puuttuvat liikaa jne. Minä enemmänkin toivon että hän sanoisi ja neuvoisi kuinka tehdä asiat, haluan samanlaisen perheen kuin hänellä on. Ja hän se tietää parhaiten miten sellaisen saa :D
Kysen paljonkin häneltä nyt jo raskausaikana kaikkea ja hän auttaa niin mielellään ja huolehtii minusta niin hienosti. Kun kerran pahoinvointini meni liian pitkälle ja jouduin jo tiputukseen, ja kun menimme sen jälkeen käymään anoppilassa hän oli todella huolehtivainen minua kohtaan ja antoi hienoja kikkoja millä saan pidettyä itseni kunnossa :) Onhan hän kokenut kuitenkin 7 raskautta, että eiköhän hän joain tiedä.
Kertokaa tänne ihmeessä nyt muutkin teidän unelma anopeistanne. Kamalaa kun tällä palstalla vaan mustamaalataan heitä, ovathan he kuitenkin kasvattaneet sen ihmisen jota te eniten rakastatte, ei se silloin niiin läpi paha voi olla :)
P.s Jos vain mahdollista niin pidetään keskustelu siistinä, ei kukaan tykkää lukea mitään keskustelua, mikä on täynnä loukkauksia ja riitelyä. Siinä jää kaikki hyvät pointit kaikilta ohi. Niin että pidetään tämä sellaisena anoppien ylistys keskusteluna. Kiitos :)
Itselläni on varmaan kieltämättä maailman paras anoppi (mieheni äiti). Hän on niin kultainen ihminen ja hänen paras ominaisuutensa varmaan on se että hän ei puutu toisten asioihin, voi siis tokia sanoa mielipiteensä ja neuvoa, mutta ei suutu jos ei tehdä hänen sanojensa mukaan. Hänelle olen kuin oma tytär.
Hän on saanut aikaan mitä ihanimman perheen jossa kaikki kunnioittavat ja auttavat toisiaan. Ihan erilainen meno kuin omassa perheessäni, jossa kaikki menee vähän siellä sun täällä ja kukaan ei kuule toistaan ja ihan täys sekasorto :D
Anoppilaan kun menee niin voidaan keittiössä jutella ja sitten anoppi voi ihan normaalilla äänella vaikka sanoa että tulee takaisin ja laittaa lautasensa tiskipöydältä koneeseen. Ei välttämättä kuulu edes vastausta, mutta pian tulee lapsi ja tekee kuin sanottiin. Siis jotenkin niin aivan uskomaton juttu, kun lapsi saattaa pelata jotain peliä ja noin vaan keskeyttää sen ja vie vaikka roskat jos niin sanottiin. Ei toimisi meidän perheessä :DDD Siellä saa nostaa metelin ja vetää tikkua että kuka JOUTUU ne viemään :D
No kuitenkin nyt kun olemme saamassa mieheni kanssa oman lapsen, niin moni on jo tässä vaiheessa aivan paniikissa että kun anopit ovat niin pahoja ja puuttuvat liikaa jne. Minä enemmänkin toivon että hän sanoisi ja neuvoisi kuinka tehdä asiat, haluan samanlaisen perheen kuin hänellä on. Ja hän se tietää parhaiten miten sellaisen saa :D
Kysen paljonkin häneltä nyt jo raskausaikana kaikkea ja hän auttaa niin mielellään ja huolehtii minusta niin hienosti. Kun kerran pahoinvointini meni liian pitkälle ja jouduin jo tiputukseen, ja kun menimme sen jälkeen käymään anoppilassa hän oli todella huolehtivainen minua kohtaan ja antoi hienoja kikkoja millä saan pidettyä itseni kunnossa :) Onhan hän kokenut kuitenkin 7 raskautta, että eiköhän hän joain tiedä.
Kertokaa tänne ihmeessä nyt muutkin teidän unelma anopeistanne. Kamalaa kun tällä palstalla vaan mustamaalataan heitä, ovathan he kuitenkin kasvattaneet sen ihmisen jota te eniten rakastatte, ei se silloin niiin läpi paha voi olla :)
P.s Jos vain mahdollista niin pidetään keskustelu siistinä, ei kukaan tykkää lukea mitään keskustelua, mikä on täynnä loukkauksia ja riitelyä. Siinä jää kaikki hyvät pointit kaikilta ohi. Niin että pidetään tämä sellaisena anoppien ylistys keskusteluna. Kiitos :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Kertokaa tänne ihmeessä nyt muutkin teidän unelma anopeistanne"
Sorry, mutta ei mulla ole mitään unelma anoppia, mulle riittä se että ei puutu meidän asioihin eikä ostele turhaa tavaraa ja asuu tarpeeksi kaukana. Muuten on hänen asiansa minkä luonteinen hän on, kaikkea ei voi saada eikä ole minun asiani lähtä hänestä tekemään unelma anoppia.
Vaikuttaa siltä, että anoppisi on hyväkäytöksinen ja kunnioittaa sinua, ehkäpä juuri siksi sinunkin on helppo kunnioittaa häntä. Niinhän se yleensä menee, että sitä saa mitä tilaa :). Anoppisi on mukava sinulle joten saa sinusta mukavan miniän itselleen. Hän on fiksu nainen! Valitettavasti kaikilla ei ole tällaista ja täällä palstalla ihmiset purkavat huonoa oloaan kun ovat joutuneet vaikeisiin tilanteisiin. Ole siis hyvilläsi siitä ettet itse ole sellaisessa tilanteessa. Ei kannata tuomita täällä kirjoittelevia, koska mistäpä sinä tosiaan tietäisitkään miltä tuntuu elää kauhu anopin höykkyytettävänä kun kerran itselläsi on niin hyvin asiat.
Sinulla on todella hyvät pointit. En ole aiemmin ajatellut asiaa noin että se molemminpuolinen kunnioitus tekee tästä "suhteesta" niin mahtavan. Sekin on totta että tämä palsta mene turhan helposti siihen että puretaan pahaa oloa johonkin, kun taas moni ei sitten halua tulla esiin jos oma anoppi on kiva, kun luulee että kaikki hyökkää heti väittämään vastaan, niin kai ihmiset haluavat pitää tämän omana tietonaan.
En tietenkään "tuomitse" ketään :) Olen vain ylioptimistinen ja pyrin löytämään kaikista ihmisistä edes jotain hyvää, niin ainakin kaikista anopeista on se hyvä minkä olenkin tuohon jo aloitukseen laittanut, että sehän on kasvattanut sen ihmisen jota sinä eniten rakastat, ei se silloin voi läpeensä paha olla.
Mutta ymmärrän myös tuon, että en todellakaan voi tietää miltä tuntuu jos anoppi on oikein ylipuuttuva, komenteleva jne.
Minulla on mukava anoppi! Tosin on hänkin joskus tehnyt pari juttua jotka varmaan saisi monen miniän hyppimään seinille mutta hetken asiaa hämmästeltyäni onnistuin muuttamaan ajatustapaani ja ei tullut ongelmia.
Olen ennenkin käyttänyt tätä vertausta ja otan sen nytkin esiin. Siis vastauksena siihen, miksi niin vähän kirjoitetaan kivoista anopeista ja toimivista suhteista. Valtaosallahan nimittäin asiat ovat ihan ok.
Minulla on hyvä ja homeeton talo. Ei juurikaan ongelmia - mitä nyt ylläpitokorjauksia pitää tehdä. Tiedän, että monella on ongelmia homehtuvan talon kanssa. Tiedän, että on palstoja, missä keskustellaan ja puretaan niitä asioita ja tuntoja. Minulla ei ole mitään syytä eikä tarvetta mennä sinne ilmoittamaan ja hehkuttamaan kuinka mainio talo minulla on. Että mitä te aina siitä homeesta jaksatte itkeä.
Tämä palsta ei ole tarkoitettu vain valittamiselle ja ongelmille. Käsittääkseni tämä on tarkoitettu kaikenlaiselle kirjoittelulle - myös anopin kehumiselle, mitä aloittaja juuri teki. Se on ok ja onkin todella mukava lukea toimivista suhteista.
Asia vaan on niin, että tänne yleensä kirjoitetaan tarpeesta tai sydämen kyllyydestä. On mahtavaa, että on paikka missä purkaa tuntoja ja saada vertaistukea tai peilejä. Kirjoiotusten joukossa on huttua, mutta on myös paljon helmiä. Vaikeassa tai hankalassa tilanteessa oleva voi saada oikeaa apua tai helpotusta.
Minulla on ollut hankalaa oman anoppini kanssa - nyt menee paremmin, mutta läheisiä meistä ei voi tulla. Minulle kuitenkin riittää se, että välit ovat asialliset. Olen itse myös "anopinalku" ja toivon, että pystyn omien nuorteni kanssa parempaan kuin mitä anoppini kanssa.
Kaikkea hyvää aloittajalle. Sinulla ja anopillasi on hyvät mahdollisuudet toimiviin suhteisiin myös jatkossa.
Todella hyvä vertaus, ymmärrän täysin mitä tarkoitat hometalovertauksella. Täällä on kyllä melkein jokaisella palstalla enemmän itsensä purkamista, kuin hyvillä asioilla "leijumista", mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää. Kun täällä ollaan joskus vähän turhan liian hyökkääviä ja negatiivisia.
Jos joku oikein ylenpalttisesti kehuu jotain asiaansa, saa se ketju varmasti paljon negaa päällensä, lieneekö siinä ihmisten turhautuminen kun oma elämä tökkii. Siksi monet ovat kai huomanneet että kannattaa pitää hyvät asiat omana tietonaan. Sama mielipideketjuissa, niissä on aina hirveä määrä riitoja, kaikkia ei saa tyytväisiksi vaikka kuinka yrttäisi.
Itse olen iloinen että tähän ketjuun vastanneet ovat osanneet ilmaista eriävän kantansa hienovaraisesti mutta tehokkaasti, joka ei voi millään loukata ketään, sillä jokaisellahan saa olla omat mielipiteet ja kokemukset.
Aloittajan viestissä pyydettiin kehumaan anoppia ja nyt sen teen.
Hän on terävä, nokkela, nopea. Hän on puhelias ja rohkea. Hän tietää paljon ja edelleen vanhanakin seuraa asioita. Hän on ahkera ja kunnollinen, taatusti lainkuuliainen mummeli. Hän haluaa hyvää. Hän tarkoittaa hyvää ja hän tekee paljon hyvää. Jos meidän perheen ja maailman asiat menisivät hänen tahtonsa mukaisesti, asiat eivät olisi lainkaan huonosti. Anoppi laittaa hyvää ruokaa ja osaa leipoa herkullisia teoksia.
Hänellä on hieno poika, josta osin hänen vaikutuksestaan on kasvanut hyvä ja kiva mies minulle.
Jos hän listaisi vastaavasti minun miniän ominaisuuksia, luulen että yhtä ja toista myönteistä hänkin löytäisi.
Silti suhteeseemme on mahtunut paljon vaikeuksia ja kipeyttä. Nyt on seesteistä - etäistä, mutta asiallista ja riittävän toimivaa.
Katselen taaksepäin nuoren minän suuntaan. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta anoppi-miniä kuvio olisi ollut voimavara eikä uuvuttavaa ristiriitatilannetta? Minun ainakin olisi pitänyt olla toisaalta suurpiirteisempi ja huumorintajuisempi. Itsevarmempi. Toisaalta taas ehdottomasti jämäkämpi ja ärhäkämpi.
Pienet ärsyttävät ja harmittavaiset asiat (es anopin kommentit isoista lehtipinoista) olisi pitänyt naureskella vielä pienemmiksi. Ja isot loukkaukset (liikaa lapsia ja kenen ne mahtavat olla) ja "ylikävelyt" (minähän piiskaan teidän lapsia) olisi pitänyt ottaa heti keskusteluun ja ilmaista oma kanta jämäkästi mutta ystävällisesti.
Mutta olin molemmissa tilanteissa nössö enkä osannut nuorena toimia rakentavasti. Harmistuin ja äkäännyin tavottamasti asiosta, mille nyt sanon piupaut. Ja toisaalta isoissa asioissa, missä todella loukkaannuin ja syystä - luovin ja joustin ja odotin parempaa ja ikäänkuin ihmettä tapahtuvaksi. Nyt tiedän, että joskus täytyy sanoa es "minulle ei puhuta noin" tai "tervetuloa käymään heti kun ymmärrät, että meillä ei hakata lapsia".
Tämä nyt laajeni anopin kehumisesta myös valottamaan taustoja ja asioiden monimutkaisuutta. Sitä mieltä olen ehdottomasti, että mihin tahansa hyvään ihmissuhteeseen tarvitaan molempien osapuolten asiallinen käytös ja kunnioittava suhtautuminen. Huonoihin suhteisiin riittää se, että toinen käyttäytyy tökerösti. Meidän tapauksessa molemmat ovat nyttemmin oppineet käyttäytymään - korjattavaa oli siis molempien toimissa.
Äidilläni oli unelma-anoppi, minulla välttävä. Mutta appiukon kanssa tulen paremmin toimeen, kun taas mieheni on saanut ehkä hiukan haastavamman omasta isästäni. Mutta äitini on loistoanopppi miehelleni, kuin se huolehtiva, rakastava äiti jota hän ei täysin koskaan saanut.
Mutta totuus on se, että miestäni ei arvosteta kotonaan mitenkään, niinkuin ei juuri minuakaan heillä, eikä niinkään omassa kotonani. Mutta mieheni on todella kunnioitettu vanhempieni silmissä. Kuin poika mitä he eivät koskaan saaneet. Siis täydellinen!
Toisaalta omassa perheessäni arvostetaan ihmisen hyvää luontoa ja toisen huomioonottamista, kun taas appivanhempani arvostavat rahaa ja julkikultaista menestystä. Että näyttää hyvältä ulospäin...
Tällainen ketju on hyvä ja myönteisiä tuntoja esiin nostava.
Minulla on hyvä anoppi. Hän hoitaa kokopäivätyössään omaa ammattiaan, jaksaa silti olla positiivinen ja tavatessamme ilonen. Parasta hänessä tietysti on, että on appiukon kanssa kasvattanut maailman kultaisimman miehen minulle.
Myös isoäitinä hän on meidän kaikkien mielestä ( siis muidenkin miniöiden mielestä) mukava. Hän on lapsenlapsille tasapuolinen, kutsuu näitä usein mummolaan, joten lapset rakastavat isovanhempiaan.
Haluaisin joskus olla itse samanlainen anoppi. Tavattaessa läsnä sataprosenttisesti, mutta silti omaankin elämään tyytyväinen.
Tällä vielä yksi onnekas, joka aikanaan sai mukavan anopin. Olen aina tullut hyvin juttuun hänen kanssaan, hän on ymmärtäväinen, hienotunteinen, hänelle voi puhua asioistaan eikä hän puuttunut liikaa poikansa ja miniän asioihin. Meillä ei ole kovin suuri ikäero syystä että olin miestäni vähän vanhempi ja hänen äitinsä taas oli saanut hänet alle kaksikymppisenä. Valitettavasti suhde miehen kanssa kariutui kuudentoista vuoden jälkeen mutta anoppi jäi ystäväksi, pidämme edelleen yhteyttä, näemme ja soittelemme. Tämä helpotti eroprosessiakin. -Onko kellään muulla käynyt näin hyvin?
Äidilläni on sama.
Vanhempani erosivat kun olin n.4, mutta äiti on edelleen hyvin tärkeä mummolleni. Joten en sinänsä nää tuossa mitään väärää tai outoa, sillä joillakin vaan toimii asiat, joillain ei.
Oukki doukkki.