Otin aikalisän ja olen seuraillut "rakkautta", "rakastumista" yms. jonkin aikaa, hyvin lyhyen aikaa.
Aika hopulla me vaihdamme kumppaneitamme. "Parhaat" muutamassa päivässä, osa muutamissa viikoissa, joillakin menee muutama kuukausi. Mikä meitä estää olemassa yksin muutaman vuoden ?
Minulla loppui tapailu joulun maissa ja olen ollut nyt yksinäni. Käyn läpi mielenkiintoisia tunteita, myös yksinäisyyttä ja kaipuuta. Tämä on vaatinut tietoisen päätöksen, että yksin oleminen on mahdollista ja jopa kannattaa oman tunne-elämän näkökulmasta. Saan aikaa työstää sitä mikä puolisen vuotta kestäneessä tutustumisessa meni pieleen. Miksi tein "eropäätöksen", jos se kuitenkin sattuu. Mikä itsessäni on vaikeaa parisuhteen näkökulmasta. Mikä siinä ihmisessä oli vaikeaa parisuhteen näkökulmasta. Teinkö vääriä johtopäätöksiä; oliko mies välinpitämätön vai epävarma ja estynyt persoonallisuus. Miten hän mahtaa pärjätä jonkun toisen tyyppisen kanssa. Hänkin aktivoi profiilin melko nopeasti ja on lienee jo löytänyt uuden. Miten seksuaalisuutta voi noin nopealla tahdilla alkaa jakamaan jonkun toisen kanssa.
Mitä itse joskus tahdon suhteelta. Miten itse osaan toimia järkevämmin suhteessa.
Tein profiilin minäkin melko pian mutta poistin sen kun tajusin, että edessäni on loputon parisuhteiden suo, jos en nyt pysähdy asiaa miettimään. Suota tosin riittää ihan yksin ollessakin.
Aika hopulla me vaihdamme kumppaneitamme. "Parhaat" muutamassa päivässä, osa muutamissa viikoissa, joillakin menee muutama kuukausi. Mikä meitä estää olemassa yksin muutaman vuoden ?
Minulla loppui tapailu joulun maissa ja olen ollut nyt yksinäni. Käyn läpi mielenkiintoisia tunteita, myös yksinäisyyttä ja kaipuuta. Tämä on vaatinut tietoisen päätöksen, että yksin oleminen on mahdollista ja jopa kannattaa oman tunne-elämän näkökulmasta. Saan aikaa työstää sitä mikä puolisen vuotta kestäneessä tutustumisessa meni pieleen. Miksi tein "eropäätöksen", jos se kuitenkin sattuu. Mikä itsessäni on vaikeaa parisuhteen näkökulmasta. Mikä siinä ihmisessä oli vaikeaa parisuhteen näkökulmasta. Teinkö vääriä johtopäätöksiä; oliko mies välinpitämätön vai epävarma ja estynyt persoonallisuus. Miten hän mahtaa pärjätä jonkun toisen tyyppisen kanssa. Hänkin aktivoi profiilin melko nopeasti ja on lienee jo löytänyt uuden. Miten seksuaalisuutta voi noin nopealla tahdilla alkaa jakamaan jonkun toisen kanssa.
Mitä itse joskus tahdon suhteelta. Miten itse osaan toimia järkevämmin suhteessa.
Tein profiilin minäkin melko pian mutta poistin sen kun tajusin, että edessäni on loputon parisuhteiden suo, jos en nyt pysähdy asiaa miettimään. Suota tosin riittää ihan yksin ollessakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Päädyin samaan, kun kolmas pitkä ihmissuhteeni päättyi loppusyksystä. Sisin tuntui tosi tyhjältä ja kummalliselta, kun oli taas ladannut omasta mielestään kaikkensa, mutta silti joutui toteamaan, ettei asiat toimikaan. Olen ollut koka kerta se eroa halunnut osapuoli, joten nyt tuntui, että on pakko oikeasti katsoa, mistä tässä on kysymys, mitä lopulta itse tahtoo ja mitä tarvitsee, ja mitä itsestään antaa.
Nyt pakotan itseni pitäytymään niissä asioissa, mitkä oikeasti merkkaavat, hyvin primitiivisissä jutuissa ja tuntemuksissa, mitkä tuntuvat ihan vain hiuksenhienosti vähän kuin etiäisinä. Ajattelen välillä olevani tosi niuho, mutta toisaalta jotenkin kuitenkin luonnonlapsi, kun en suostu jäämään sellaiseen, missä minun kaikkien muiden mielestä pitäisi olla tyytyväinen.
Ei ne ulkoisen jutut merkkaa lopulta paljoakaan. Vaikka toinen olis upea ja hyvä ihminen, kävis töissä ja olis yhteiskuntakelpoinen kaikin puolin, niin ei se siihen riitä, jos haluaa olla oikeasti onnellinen. Jos ei ole sitä sielunkumppanuutta ja tunnetta siitä, että arki on juuri hänen kanssaan elämisen arvoista, sitä ikään kuin kutistuu sisältä pelkän kuoren varaan. Nytkin olisin voinut jäädä, mutta siinä olisi myynyt vähän kuin sielunsa samalla.
Mutta että miksi parisuhde on niin itsetarkoitus? Kunhan vaan on joku. Hitot siitä, miten menee, mutta pakko olla joku...
Ei yksinolo ole kamalaa, siitä oppii pitämään kun pääsee alkuvaiheen yli, juuri siitä ikävästä ja kaipuusta ja pelostakin. Tulee ne itsenäisyyden hyvät puolet, voima ja luottamus itseen, ja usko siihen, että jos vielä kohtaa tärkeän ihmisen, valitsee oikein. Tinkisin kyllä tästä yksinolosta, jos kohtaisin sen, jota kohtaan tulisi se Tunne, mutta ainoastaan ja vain sen takia...
Koomisinta tässä on se, että ne ei-niin-onnellisissa-liitoissaan kitkuttavat ihmiset säälivät minua jotenkin. Jos pysähtyisivät ajattelemaan, sääli kääntyisi monessa tapauksessa hyvin nopeasti omaan suuntaan. On onnellisiakin parisuhteita, ja sellaista tavoittelen itsellenikin.
Kannattaa uskaltaa.
Kiitos viestistä.
Minusta tuntuu että tämä on päivä päivältä helpompaa, kunnes sitten taas tulee päiviä ettei mikään huvittaisi ja koko elämä tuntuu menneen pieleen.
Minulla on takana kaksi pitkää liittoa ja sen jälkeen tapailin kolmatta ja ihan oikeasti ajattelin, että se voisi olla hyvä juttu. Ei mikään elämäni rakkaus, vaan vakaampi ja tasaisempi kuvio, jonka luulisi siis kestävänkin.
Minulla on semmoisia etiäisiä, että olen ehkä oikeasti yksin lopun elämäni. Minulla on ikää jo 38 vuotta ja kaksi lastakin, joten ehkä parisuhde on nyt nähty ja koettu. Sitten tulee niitäkin hetkiä, että "entäs jos joku "jotakuinkin järkevästi ajatteleva ja toimiva tulisikin vastaan"... osaisinko valita oikein vai valitsisinko taas väärin.Opinko siis lopulta mitään ?
Kaks liittoa jo läpikäyneenä on tietysti olemassa myös se vaara, että alkaa varmistella sitä kolmatta. Se varmistelu kuuluu sun kirjoituksessasi selvästi.
Mitä jos ja osaanko ja olenko oppinut ja millainen joku on parisuhteen näkökumasta ja millainen itse olen parisuhteen näkökulmasta jne jne...
Millainen kuva sulla on nyt parisuhteessa olemisesta yms. muovaa sun kuvaasi myös siitä millainen sun kumppanisi tulisi nyt olla. Ja fakta on ettei sitä täydellsitä ole valmiina olemassa, joten eikö voi vaan ajatella, että yhdessä sitten muovaudutaan siksi täydelliseksi kokonaisuudeksi? Se asenne tukisi itsetuntoa ja uskoa omiin kykyihin puolisona sille taas uudelle ihmiselle joka on uniikki.
Analysoisin rehellisesti niitä menneitä suhteita ja omaa käytöstä ja asenteita ollessa niiden kumppanien vaikutuspiirissä. Miten heitä muutin, miten he muuttivat minua, millaisiin tapoihin me muovauduttiin ja miksi ne muutokset, kokemukset ym. johtivat eroihin. Siitä saattaa olla löydettävissä jopa joku kohtalokas toisto.
Itseään ja omia tapojaan voi muuttaa läpi elämän, kumppani muuttuu automaattisesti siinä vaikutuspiirissä eläessä, vuorovaikutuksessa, koska hän vastaa siihen miten sä käyttäydyt ja asennoidut asioihin, ja päinvastoin. Niinpä huonot asiat eskaloituu siinä missä hyvätkin ja lopputulokset on sen mukaisia.
Mitä pidempään eletään yhdessä, sitä enemmän muodostuu myös tapoja ja rutiineja ja niistä taas muodostuu se arki jossa elämä tapahtuu.