Meillä meni mielestäni hyvin. Mieheni kuitenkin ihastui toiseen naiseen ja pakkasi tavaransa 21 vuoden yhdessäolon jälkeen. Olin ja olen edelleen täysin romuna. Vihaan häntä ja hänen onnellista ilmettään. Miten pääsen vihasta eroon ? Miehen eroilmoituksesta on 2 kk aikaa ja tuntuu, että tukehdun tähän vihaan. Miten hän voi tehdä näin minulle ja lapsilleen ? Tunnen tukehtuvani. Miten selviän tästä hengissä ? Pahinta on, että en tehnyt aikoinaan avioehtosopimusta ja nyt puolet perinnöistäni menee miehelleni ja käytännössä hänelle ja hänen uudelle kumppanilleen. En kestä tätä pettymystä ja epäoikeudenmukaisuutta ! Lasten takia minun pitäisi jaksaa, mutta en jaksa.
Miten irti vihasta ?
Täysin loppu
1162926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Se vaatiin paljon aikaa ennen kuin pääset ylitse siitä vihan tunteesta. Mietit että mikä meni oikein pieleen, meillä oli ihan hyvin asiat, ja nyt sitten mies lähti toisen matkaan ja on se typerä virne naamalla siinä onnen hymy naamalla, itse olet täysin romuna ja yrität selvitä päivän, saada jotain tehtyä.
Oliko perinnössä mitä sait mitään testamenttia, jossa olisi puoliso jätetty perinnön ulkopuolelle?
tarpeeksi seksiä ja suuhoitoa miehelleen. Ne ovat KAIKEN A ja O. Yrittäkää nyt vitun akat ymmärtää se. Turha täällä kitistä menetetyn onnen perään. Sinun luonasi hän kärsi puutteesta, siinä syy. Tai jotain vikaa sinussa on pakko olla.
Päinvastoin ole iloinen ja onnellinen miehesi vuoksi, että hän vihdoinkin on onnellinen toisessa suhteessa. Eikä se onni kestä sielläkään jos se uusi nainen heittäytyy samanlaiseksi kuin sinä. Miehesi vaihtaa kolmanteen.
Juu, tätä samaa paasasi minunkin mieheni. Kunnes löytyi himokkaampi nainen ja hän jätti minut kuin nallin kalliolle.
Vika on siinä, että naisille nämä asiat eivät useinkaan ole niin tärkeitä, kuin miehille. Naiset etsivät turvaa, hellyyttä, lapsia, perhettä ym ym .
Minä tajusin vasta sitten, kun oli jo liian myöhäistä. Onneksi pystyttiin aina puhumaan. Näin se asia on useimmille miehille, kuten sinä "Onnellinen mies" sanot. Ja naiset ei useinkaan tajua...
ja ihan naistako siinä leikitään....? ;))))
jos aina on ukko saanut piparia ja suuhoitoa kotona, mutta silti kuolaa muiden misujen perään ja lähtee liitosta?
En ikinä kieltäytynyt seksistä. Tykkään suuseksistä. Puutteessa ei ukko ollut. Mutta mikään ei äijälle riittänyt. Oli kai onnensa kukkuloilla, kun oli muija kotona ja salarakas töissä. Jokin moraalinen ristiriita ukolle lopulta iski, kun lähti noin päivän varoitusajalla sen salarakkaan hoiviin. Erohetkeä ennen mulla ei ollut mitään tietoa tästä työmisusta ja kuvittelin, että ollaan tyytyväisinä yhdessä.
Tekisi mieleni kuohita koko äijä.
Kyllä jotkut äijäkkeet on tosiaan dillejä..Heti huomas, että sama pikkukulli siellä taas on vetässy
soman mekon päälleen. hah hah hah!! ;D
pääsee eroon vihaamalla. Se kestää aikansa. Itse luotin siihen, että mitä kovempaa ja intensiivisemmin keskittyy vihaan, niin se menee pois nopeammin. Tosin minun vihani alkoi päästä vauhtiin vasta hyvän ajan päästä, kun olimme lasten kanssa jo asettuneet uuteen kotiin. Vaikka halusin eroa ja olin alustanut sitä vuosikaudet, puhunut (suorastaan jauhanut) siitä ystävilleni, niin silti minulle tuli yllätyksenä kaikenraastava viha. Ilmeisesti olin kilttinä tyttönä vain sopeutunut liian paljon ja liian kauan.
Mielenkiintoista, että mies vain ilmoitti sinulle erosta 2kk sitten. Minä harkitsin eroa, tai ainakin kyseenalaistin vahvasti avioliittoni jo v 2003. Puhuin siitä exälle v 2007 ja hain eroa v 2009. Kumpikin meistä on tuntenut tukehtuvansa vihaan. Tästä päättelemme pikaisesti, että viha kuuluu eroon kuin eroon, riippumatta millainen tilanne on, kun erotaan.
Tärkeintä on, että voisit puhua asiasta paljon. Vaikka itse kävin psykologilla ja kirkon perheneuvonnassa puhumassa asiasta, niin ystävät olivat parhaita apuja juuri vihan käsittelyssä. Heidän sanallisella ja vertauskuvannollisella pesäpallomailalla oli paljon käyttöä - ilman heidän keksimiään ilkeitä mielikuvia exästä en olisi päässyt vihan yli niin helposti, suorastaan viihteellisesti :). Silti puistattaa, miten pelkästään exän ajatteleminen sai (saa välillä vieläkin) aikaan kamalan viha/inhoreaktion.
Tuo perintöjuttu on ihan paska. Minulla sama, mutta vain toinen vanhempani kuoli - ja joudun maksamaan jakamattomasta kuolinpesästä exälle - ottamaan lainaa pankista, maksella korkoja. Eli käytännössä saan itse perinnöstäni vähemmän kuin ex. Voi viddu sentään.
Niin - ja tuosta perintötragediasta olen kyllä sanonut lapsillekin ja haukkunut heidän isänsä alimpaan helvettiin. Lainkaan tuntematta sitä sääliä, jota exää kohtaan tunsin monta vuotta. Siperia opettaa. Minä ainakin opin tästä, että olin masentuneen, narsisti hyväksikäyttäjän kanssa naimisissa yli 20v. En suostu vapaaehtoisesti häntä näkemään enää koskaan, en pidä mitään yhteyttä. Kun näemme muutamassa tilaisuudessa vuosittain, joudun taas turvautumaan hiljaiseen sisäiseen pesäpallomailaani... Tämä tarkoittaa esim. sitä, että tervehdin exää kauniisti"no moikka" ja ajattelen "senkin kusipää mulkku..............." jne. Älyttömän rumaa, mutta tehoaa, eikä vahingoita ketään. Suosittelen :D. Onnea vihankäsittelyysi! Kyllä se siitä helpottaa.
Kiitos tuesta. Eniten minua varmaan riipoo se, että mies on niin pian valmis uuteen suhteeseen ja että joudun antamaan omia perintöjäni pettäjälle. Elämä on, mutta joskus se tuntuu olevan liikaa...
Trette maksaa mitään kun ei voimdä määritellä mitä omistetaan kun vaikka 3 oskasta kuolinpesässä niin sitä arvoa ei voida määritellä ja niin edelleen ja tapella kannattaa aina kun on rahasta kysymys.
Sinua riepoisi myös, jos itse haluaisit erota - tai tuntisit siihen pakottavaa tarvetta ja monia perusteltuja syitä. Ja sittenkin mies veisi perintösi.
Olen paljon funtsaillut näitä eroasioita ja tullut melkein aina samaan lopputulokseen: oli ero niin tai näin päin, ihminen toivoisi , ainakin aluksi, omaksi kohtalokseen juuri sellaista mitä se ei näytä olevan. Sinua harmittaa, kun mies petti ja oli heti valmis uuteen suhteeseen. Tuollaiselle menetit puolet perinnöstäsi.
Minua taas harmittaa, kun en ymmärtänyt erota ennen isäni kuolemaa, vaikka sitä kauan suunnittelin. Hänen kuollessaan uskoin, ettei ex voi olla niin häijy, että vaatii isäni perinnöstä osuuttaan. Jos olisin tiennyt miten itsekeskeinen empatiakyvytön kusipää ex on, niin olisin luopunut perinnöstäni lasten hyväksi. Minulla tosin oli se "onni", ettei perintöni ollut noin suuri kuin sinun.
En meinannut päästä exästä eroon niin sitten millään. Tein kaikkeni, että eroaminen sujuisi mahdollisimman hyvin. V älillä iski ajatus miten helppoa kaikki olisikin, jos ex rakastuisi toiseen. Mut ex ei pysty rakastamaan ketään, ei minua, ei lapsiaan, ei edes itseään. Hänellä ei ole yhtään ystävää, kaveria (jostain syystä kaikki ovat kaikonneet. Johtuuko se siitä, että exän mielestä ei kannata olla kenenkään kaveri, ellei hänestä voi hyötyä jotenkin?), sukulaisilleen ei puhu eikä pukahda - ainakaan omista asioistaan. Ex voi kyllä pitää 20min yksinpuhelun jostain maailmanlaajuisesta asiasta tai Suomen politiikasta. Kukaan ei vain jaksa kuunnella. Ex on käyttänyt isäni perinnön jo asuntoonsa, ja ottanut lisää velkaa. Hän oli velkasaneerauksessa ja persaukisena 10v liittomme aikana. Ilmeisesti hän tavoittelee samaa tilaa uudelleen. Riskit vaikuttavat hänestä mukavilta, etenkin turhat riskit.
Eniten minua riepoo, ettei exälle menettämästäni perintöosuudesta ollut iloa kenellekään, ei exällekään,lapsistaan puhumattakaan. Ihan sama, jos olisi heittänyt rahat roskiin. Ehkä pääasia olikin vain osoittaa minulle, viimeisen kerran, vallanhaluaan. Ositus teki minuun vahvan vaikutuksen, jota on vaikea kuvailla. Perheemme sai kaikenlaista apua ja tuhansia euroja vanhemmiltani vuosien varrella. Ex on käyttänyt vanhempieni taloa ilmaisena varastotilanaan 13 vuotta. Itseasiassa hänen romunsa ovat edelleen siellä. Ex on koko yhdessäolomme ajan hyötynyt minusta ja kaikista läheisistään. Kun sitten haluaa vielä perinnönkin, niin täytyy sanoa, ettei edes jaksa vihata. Tulee vain jäätävä tyhjyys, merkityksetön olo. Tälläkin on varmaan jokin syvällinen tarkoitus mitä en tosin ole vielä huomannut.
Tällä hetkellä voin todeta rauhassa, että tulipa oltua yhdessä 25v, joista 15 viimeistä vuotta oli täysin turhaa. Olen lapsille velkaa. Heidän lapsuus ja osa nuoruutta meni ihan pipariksi, kun kaikki aina pyöri exän ongelmien ympärillä.
Koska ensin lasketaan kummankin omaisuus ja siitä vähennetään velat ja se kummalle jää enemmän varallisuutta maksaa tasinkoa. Yritä päästä miehesi kanssa sopimukseen siten että vain yhteinen omaisuus kuuluu avio-oikeuden piiriin. Sitä tasinkoa ei tartte kerralla maksáa ja sen voi maksaa pikkuhiljaa. Joa avioeron ensimmäistä hakemusta ei ole jätetty niin pankkitililtä rahat pois koska se mikä ei näy papereissa ei missän virallisisa jutuissa ei myöskään ole olemassa. Mutta yritä oäästä kohtuulliseen sopimukseen siitä omaisuudesta mihin ei miehelläsi ole osaa eikä arpaa. Avioehdon voit tehdä vaikka nyt jos toienjn suostuu.
"Yritä päästä miehesi kanssa sopimukseen siten että vain yhteinen omaisuus kuuluu avio-oikeuden piiriin."
Tuskin mies on niin tyhmä, että suostuu tuohon ilman painostusta.
Ainoa neuvotteluvaltti on lapset, niillä jos kiristää niin voi hyvinkin onnistua.
On sellaisia fiksujakin ihmisiä, jotka eivät halua sellaista, mikä ei moraalisesti heille kuulu, vaikka lain mukaan kuuluisikin.
Oma ex-mieheni sanoi heti kun ero oli edessä, ettei halua mitään yrityksestäni eikä saamastani perinnöstä. Jaettiin vain ne mitä oltiin yhdessä ollessa tienattu ja hankittu.
Toivottavasti aloittajan puoliso kuuluu näiden fiksujen kastiin.
Mutta hyvin, hyvin harvassa.
Voi kuulostaa tyhjältä neuvolta, mutta ei todellakaan sitä ole:
Mene ihmeessä juttelemaan asioistasi psykogille (tms. terapeutille)!
Olen itse käynyt purkamassa pahaa oloani ja hurjia tunne-elämän sotkuja kahteen otteeseen elämäni aikana psykologin luona. Ja menen taatusti taas, jos ongelmia ilmenee. Se todellakin auttaa! Mene avoimin mielin, itsestäsi löytyy ne työkalut joilla olo paranee. Psykologi auttaa sinua löytämään ne.
Tiedätkö, että 'rakkauden' vastakohta on välinpitämättömyys, ei viha. Sellaista mitä eniten 'rakastaa', sellaista myös eniten vihaa. Sinä vihaat siksi, että sinulla on vielä tunteita jäljellä miestäsi kohtaan. Auttaisikohan asiaa, jos käyttäisit pelkkää kylmää järkeä, kun kerran mieskin on käyttänyt kylmää tunnetta. Ansaitseeko tuollainen ketku sinun tunteitasi ja 'rakkauttasi' ?
Näinhän se on. Rakastan edelleen miestäni ja hylätyksi tuleminen tuottaa tuskaa. Mietin, miksi en kelvannut hänelle. Kidutan itseäni ajattelemalla häntä toisen naisen kanssa. En voi olla ajattelematta ja itkemättä. Tuntuu pahalta, kun itse olen romuna ja toinen jo täysin ihastunut. Ihan kuin minulla ei olisi näiden vuosien jälkeen mitään merkitystä hänelle. Itse en voi ajatellakaan muita miehiä. On kauheaa rakastaa, kun ei saa vastarakkautta - etenkin kun takana on pari vuosikymmentä yhteistä elämää. Tuntuu, että tukehdun ja hajoan palasiksi. Järki sanoo, että aika auttaa ja selviän tästä, mutta tunteet eivät kuuntele järkeä. Elämä ei enää tunnu elämisen arvoiselta, vaikka lasten takia on pakko jaksaa.
Tähän on paha sanoa mitään kun ei tunne. Tiedätkö sinä, mitä on oikea 'rakkaus' ? Minä en tiedä. Luulin jotain silloin nuorena ja umpirakastuneena, mutta luulot ovat karisseet eikä tietoa ole tullut tilalle. Tiedän kyllä mitä on OIKEA 'rakkaus', miehen ja naisen välinen suhde ei sitä kuitenkaan ole, kyse on ihan jostain muusta asiaintilasta.
Olisitko sinä(kin) vain läheisriippuvainen, kiinni tutussa ja turvallisessa arjessa, ei halua irrottautua, lähteä etsimään ja katsomaan uutta ja erilaista. Kaikki sellainen pelottaa ihmisiä kovasti. - Ja se rakastaminen, se on parasta aloittaa omasta itsestään, silloin kukaan muu ei enää "hajota sinua palasiksi".
Tiedän tunteesi liiankin hyvin,sen valtavan epätoivon,missä joutuu tekemään arkipäiväiset askareet,se meinasi nielaista minutkin aikanaan...mut perkele,hammasta purren sekunti kerrallaan eteenpäin siinä hitonmoisessa pahassa olossa,ja tulee se eka päivä kun katsot maailmaa entistä kirkkaimmin silmin,vaikea uskoa sun nyt,mut näin tulee käymään,oon ihan satavarma,sä selviydyt!
elämänvaiheen vuosia sitten. Hyljätyn osa on todella tuskallinen, henkinen puoli on rikki raastettu. Oma maailma on pirstaleina kun toinen näyttää olevan onnensa kukkuloilla, todella kipeitä asioita. Kun tuntuu, ettei itse jaksa niin on löydyttävä vielä voimia huolehtia lapsistakin. Mies ei onnensa huumassa juurikaan huomioi enää lapsiaan, kaiken mielenkiinnon saa tämä uusi tulokas, koko muu perhe elää hylätyn osassa. Uskon myös sen, että joka tällaiseen kärsimykseen on perheensä suistanut, myös sen joka on osallinen tuohon tekoon, joutuvat kyllä aikanaan siitä vastaamaan, mutta siitä ei meidän ihmisten tarvi huolehtia. Tarvitset monien läheisten/ystävien tukea, tarvitset kuuntelevaa ihmistä vierellesi, jonkun joka on kulkenut saman polun mitä itse nyt kuljet.
Anna lakimiehesi hoidettavaksi nuo ositus ja perintöasiat, mutta varo ettei ala rahastamaan. Pyri siihen, ettei tarvi mennä käräjille riitelemään huoltajuusasioista, lapset ovat noissa paikoissa pelkkiä esineitä ja menevät vielä enemmän rikki. Elät vaikeaa elämänvaihetta, mutta tiedän, että kuulostaa pinnalliselta, sanon kuitenkin, sinä tulet selviämään, ja kun eräänä päivänä tulet tuosta tunnelista ulos, tulet sieltä muuttuneena, tulet sieltä vahvempana. Kriisi on mahdollisuus uuteen. Miehesi valitsi helpon tien, tuolla tiellä hän ei muutu vaan lilluu samassa liemessään. Vihantunteesi häntä kohtaan tulevat muuttumaan vielä säälintunteeksi. Sinun kuljettavaksi on osoitettu muuttumisen tie, kasvun tie.
Kun katson taaksepäin elämääni, noita menneitä vuosia, olen kiitollinen, että sain voimaa mennä niiden läpi. Kiitän Jumalaa, että hän piti kädestäni kiinni, antoi voimaa silloin kun en enää jaksanut. Ajan kuluessa vapautti myös vihasta ja katkeruudesta niin, että tänäpäivänä voin koko sydämestäni toivoa exälle ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää. Etsi rohkeasti apua, sinä tulet selviämään.
noin.
Mikään ei kuole hetkessä ja tuskin miehesi yhtäkkiä unohtaa sinut tai täysin ihastuu toiseen,
jos ei niin ole ollut tähänkään asti. Itse vähän samanlaisessa tilanteessa tunnen pettäneeni
kaikki odotukset ja etten pysty vastaamaan minulle asetettuihin odotuksiin. Olen aina ollut
sitä mieltä, että tämä henkilö tuskin pidemmän päälle onnistuu pitämään minut pimennossa,
mutta siitä huolimatta olen tehnyt paljon vääriä tulkintoja ja ollut aika pihalla siitä, mitä oikein
on ollut kaiken takana. Mutta nyt ymmärrän tilannetta paremmin ja ymmärrän, miksi rima on
laitettu niin korkealle. Tässä tilanteessa en usko pääseväni sen yli, koska tietyt asianosaiset pitävät
käteni sidottuina. Teen nyt sen, mikä minun olisi pitänyt tehdä jo heti aluksi ja olisin ehkä tehnytkin,
jos en olisi tehnyt vääriä päätelmiä. Ajattelin, että voisin käyttää aikaa ja miettiä vaihtoehtoja, kun kuvittelin toisenkin niin tehneen (ja tekevän edelleen). Näyttää olevan surullinen tosiasia, että kerta toisensa jälkeen aliarvioin toisten ihmisten tunteet minua kohtaan ja minun on hyvin vaikea luottaa kehenkään. Mutta en silti tiedä, miksi tälläkin kertaa katsoin asioita siitä negatiivisimmasta perspekstiivistä. No historiallani on osuutensa asiaan ja nythän sekin on tiedossa. Ehkä ihmisellä on luontainen taipumus pelätä asioista pahinta, joten vaikeasti ymmärrettävät ja moniselitteiset asiat tulkitaan usein negatiivisesti, koska hyviä asioita on niin vähän ja tulee harvemmin vastaan.
on se, että tämä henkilö kuvittelee olevansa joku hetkellinen mielen oikku tai lääke johonkin vaihtelun haluun. No sama oikku on kestänyt kohta 16 vuotta, että en tiedä siitä hetkellisyydestä...
Yksikään muu ihminen täällä telluksella missään olosuhteissa ei saisi edes harkitsemaan mitään vastaavaa. Tässä tilanteessa ja tämä ihminen on saanut harkitsemaan sellaisia vaihtoehtoja, joihin en muuten ryhtyisi koskaan enkä missään tilanteessa. Ja nyt tuntuu kuin olisi pettämässä kohtalonsa. Enkä ole nauttinut elämästäni juurikaan viimeiseen vuoteen, aluksi inhosin jopa omia lapsiani. Se vaihe meni sentään muutamassa viikossa ohi, sillä heillä nyt ei ole osaa eikä arpaa tähän. Ehkä joskus tulevaisuudessa pystyn taas nauttimaan elämästä, mutta en tiedä missä vaiheessa ja miten pitkän ajan päästä. Mutta selvää on se, että se ei enää koskaan tule olemaan samanlaista kuin ennen missään tapauksessa.
Minusta teille on käynyt ns. vanhanaikaisesti. Olette olleet yhdessä pelkästä tottumuksesta, tavasta. Aikoinaan ehkä olette ajautuneet yhteen. Toinen on tuntunut ihan ookoo tyypiltä, jonka kanssa voi perustaa perheen. Kun lapset syntyvät, ei ole aikaa tai voimia ajatella mitään, ainakaan parisuhdetta - tai sitä onko suhteella mitään pohjaa.
Usein myös ollaan aluksi rakastuttu toiseen. Elämän mennessä eteenpäin huomaakin pelästyvänsä ajatusta, ettei sittenkään enää rakasta toista eikä suhde ole muutenkaan sellainen mitä tavoitteli. Joskus huomaa, ettei ole rakastumisen jälkeen edes rakastanut. Sitä on vaikea myöntää itselleen ja vielä vaikeampaa sanoa kumppanilleen.
Yleensä uskottomuus tai äkillinen uusi suhde on seurausta siitä, ettei rakasta kumppaniaan tarpeeksi. Silloin se on pakko myöntää niin itselleen kuin kumppanilleen. Totuuden hetki. Myös kumppanille. Olet ehkä liiaksi elänyt elämääsi miehesi kautta? Silloin on todella romuna, kun mies ottaa ja lähtee. Uskottelet kenties itsellesi myös rakastavasi miestä? Mutta onko mitään mieltä rakastaa, jos tai kun ei saa vastarakkautta? Tai voihan sitä rakastaakin, mutta täytyisi samalla antaa toiselle vapaus mennä, toivoa hänelle kaikkea hyvää ja keskittyä elämään omaa elämäänsä. Se mitä sinun olisi nyt parasta tehdä, on opetella rakastamaan itseäsi. Sinä olet arvokas sellaisena kuin olet siitä huolimatta, että mies jätti. Suosittelen ammattiauttajaa, kirjallisuutta ja musiikkia.
ovat karisseet eikä tietoa ole tullut tilalle" :).
En ole ihan yhtä jyrkkä tuon oikean rakkauden määritelmän kanssa kuin sinä... Rakastaminen on vain parisuhteessa kaikkein vaikeinta tai haasteellisinta. Siitä voi saada eniten, mutta myös menettää eniten. Mikään muu kuin huono parisuhde ei kuluta ihmistä yhtä paljon. Parisuhde on niin pirullinen keksintö, että joskus siinä kituu ja kitkuttelee vuosikaudet, ennenkuin luovuttaa ja tunnustaa, ettei rakastakaan kumppaniaan. Tästäkin vielä saattaa olla pitkä matka eroon - tai eroa ei edes tule, ellei jompikumpi löydä uutta suhdetta-.
tuollaiset tunnot kertovat pahasta läheisriippuvuudesta :(. Jos oikeasti rakastaa, toivoo rakkaalleen pelkästään hyvää - tilanteessa kuin tilanteessa. Aivan samoin myös itselleen. Jos jää lojumaan vihaan ja katkeruuteen, menettää vain oman elämänsä.
Sanopa muuta. Sitten kun aiheeseen sekoittuu vielä välittäminen, ihmisistä noin yleensäkin, ja velvollisuuden tuntoinen luonne, niin nesteessä ollaan. Taloudellisista ja sen sellaisista jutuista nyt puhumattakaan. Tosi hyvin tokaistu tuo "... pirullinen keksintö, ...", juuri sitä se on ja tuhoaa ihmisen yksilöllisyyden, itsenäisyyden, persoonallisuuden, unelmat, haaveet ... Hyvänä esimerkkinä siitä ovat tämän sivun hajallisten naisimmeisten stoorit.
Parisuhde voi toimia ja olla onnellinen vain silloin, kun molemmat ovat itsenäisiä, molemmat ottavat huomioon toisen yksilöllisyyden, unelmat ja haaveet, omiaan unohtamatta.
Mitä olen parisuhteita seurannut elämäni aikana, niin tuo edellämainittu ei aina toteudu - silti parit vain jatkavat enemmän tai vähemmän onnettomina yhdessä. Ehkäpä he laskevat, että yksin olisi vielä kamalampaa, mene ja tiedä. Useimmat taitavat vain pelätä muutosta.
kertoo siitä, että asiat on käsitelty perinpohjin ja tunteet käyty läpi. Läheisriippuvuus on jotain ihan muuta ja ilman lääkärin parereita et varmaan voi tehdä diagnooseja. Jos haluaa lähteä parisuhteesta, asian voi hoitaa hyvin tai huonosti. Toiseen suhteesen hypppääminen kertoo ihmisestä, joka ei ole aikuinen eikä osaa käsitellä tunteita ja parisuhteen vaikeuksia. Asia ei muuksi muutu parisuhdetta vaihtamalla.
Muuten olemme asiassa samoilla linjoilla mutta kun sanot: "... ei aina toteudu ...", niin minä sanon: ei juuri koskaan toteudu. Parisuheet kulkevat vieläkin vanhojen ennenaikuisten kaavojen ja oppien mukaan. Millä hemmetin ihmeellä niihin saataisiin jo vihdoinkin, vuonna 2011, uusia tuulia.
on tuntunut, ettei puolisoni rakasta minua.
Itse en rakastanut tarpeeksi exää, tiedän mitä se on.
Vaikka kaikki on hyvin, niin jotain on aina pielessä eikä
elämä sen toisen kanssa anna sitä mitä pitäisi.
Mutta ehkä olin väärässä puolisoni suhteen.
Sitä paitsi rakkaus on ehkä typerin asia koko maailmassa,
voisi palauttaa Hollywoodiin. Siitä ei koskaan seuraa mitään
hyvää, pelkkää sydänsurua.
Jos ajattelen onnistuneita parisuhteita, sellaisia, joissa molemmat huomioivat toisensa sekä itsensä, niitä on todella harvakseen. Etenkin sellaisia, jotka ovat kestäneet onnellisena vuosikymmeniä. Toisaalta, kun onnea ei voi mitata, niin mistä voimme olla varmoja, ettei ns. onnelliset parit vain tyydy vähempään :D.
Ihmisten pitäisi saada jostain rohkeutta olla sellaisia kun oikeasti ovat ja toteuttaa unelmiaan. Silloin heidän olisi helpompaa ymmärtää myös kumppaniaan ja hänen haaveitaan. On tietenkin täysin ymmärrettävää, ettei etenkään monilapsisessa perheessä vanhemmille jää juurikaan aikaa muuhun kuin arjen pyörittämiseen. Mutta siihenkin voi keksiä omia, toisenlaisia ratkaisuja eikä keskittyä toistamaan opittuja kaavoja.
Jo kasvatuksessa tuetaan pikemminkin lasten sulautumista massaan kuin kannustetaan häntä löytämään ja olemaan oma itsensä.
Läheisriippuvuus on erittäin yleistä ilman mitään lääkärinpapereita tai diagnooseja. Läheisriippuvaiset eivät itse useinkaan tunnista riippuvuuttaan (niinkuin ei alkoholi- tai huumeriippuvainen tunnusta riippuvuuttaan alkoholista tai huumeista). Sensijaan läheisriippuvaisen läheinen tunnistaa usein erittäin lujasti kumppaninsa riippuvuuden (kuten alkoholistin tai narkkarin läheinen kumppaninsa alkoholismin tai narkomanian). Se ahdistaa, vieraannuttaa ja loitontaa. Mitä enemmän toista ahdistaa ja vieraannuttaa, sitä tukevammin toinen riippuu. parisuhteet ovat myös vaikeita. Ja monimutkaisia. Suhteella ei kuitenkaan ole KOSKAAN mitään mahdollisuutta kehittyä, jos suhteen ongelmia ei tunnisteta. Pelkkä tunnistaminenkaan ei riitä, vaan MOLEMMILLA pitäisi olla halua ja kykyä ratkaista niitä. Se taas on mahdotonta, jos jompikumpi haluaa lähteä tai lähtee suhteesta!
Toiseen suhteeseen hyppäävästä ihmisestä ei voida päätellä yhtään mitään. Paitsi se, ettei edellinen suhde enää kiinnostanut tarpeeksi. Tähän voi olla tuhansia eri syitä ja syy-yhteyksiä. Jokaisella ne on omanlaisensa.
Parisuhteesta lähteminen tyylikkäästi ei ole vain lähtijästä kiinni, se on 50/50, kun
parisuhteessa on aina kysymys kahdesta ihmisestä ja siten kahdesta eri asiasta. Tottakai suhteen vaihtuessa toiseen, uusi suhde ON aivan toisenlainen kuin vanha. Vanhat ja uudet kumppanit harvemmin on toistensa klooneja. Itsekin muuttuu, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Jotkut yhteen suuntaan, toiset päinvastaiseen.
hyppäävästä ihmisestä voidaan todellakin tehdä päätelmiä.
1) Turvattomasti kiintyneet ovat useammin uskottomia eli lapsuuden ihmissuhteiden vaikutus ulottuu myös parisuhteeseen. Uskoton ei ehkä osaa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta.
2) Yleisin syy uskottomuuteen on uskottoman oma identiteettikriisi ja se, että kosketus omiin tunteisiin ja tarpeisiin puuttuu.
3) Läheisriippuvuus on muotidiagnoosi vailla tieteellistä tutkimuspohjaa, eikä sitä löyty esim. DSM- tai ICD-luokituksista. Kyökkipsykologiaa ei kannata harrastaa. Diangnoosit kuuluvat vain lääkäreille.
4) Uskottomuus ei koskaan helpota parisuhteen päättämistä, vaan hankaloittaa avioerotilanteita. Uskoton osoittaa teoillaan kunnioituksen puutetta ja vastuun välttelyä. Avioero pitäisi pysytä hoitamaan molempia osapuolia kunnioittavalla tavalla etenkin, jos perheessä on lapsia.
"Kunnioituksista" on ihan turha puhua jos edes alkeellisimpia käytöstapoja ei ole eikä löydy.
"Kyökkipsykologia" on yksi parhaimmista aiheen muodoista, lääkärit saavata tehdä diagnoosinsa rauhassa, nekään eivät aina osu oikeaan tai ovat moniselitteisiä. Ihminen, joka itse pystyy pähkäämään omat ongelmansa ja pääsee niistä selville vesille, on lääkäriä fiksumpi, hän tekee sen ilman vuosien koulutusta.
"Uskottomuutta" on niin montaa lajia kuin on ihmistäkin. On ihmisiä, jotka pitävät itsensä ihmisinä juuri sillä konstilla ja tavalla ja perheensä ja elämänsä pystyssä ja kuosissa. Se on henkireikä, harrastus, elämäntapavalinta, maailmankatsomuskysymys ...
kuuluu esimerkiksi kyky olla rehellinen ja luotettava. Uskottomalta ei tietenkään löydy näitä käytöstapoja, joten siinä mielessä on todellakin ihan turhaa puhua kunnioituksesta. Kunnioitus ja uskottomuus eivät mahdu samaan lauseeseen.
Toisia ihmisiä ei kannata diagnosoida vailla koulutusta ja kokemusta. Osoittaa aikamoista kunnioituksen puutetta alkaa diagnosoida toisia ihmisiä nettikirjoituksen perusteella. Kannattaa tunnistaa oman asiantuntemuksensa rajat.
Uskottomuus ei ole kovinkaan rakentava tapa pitää itseään kuosissa. Harrastus ei kai saisi olla sellainen, joka loukkaa muita ihmisiä. Jos kyse on elämäntapa- tai katsomusvalinnasta, miksi ihmeessä uskoton ei elä avoimessa suhteessa ja avoimin kortein?
1) Parisuhteessa on edelleen kaksi. Molemmilla on omanlaisensa suhde kumppaniinsa. Se ei ole koskaan identtinen, ihmiset ovat erilaisia, lapsuudesta lähtien. Ellei itse ole ollut uskoton tai uskottoman uskottu :), niin ei voi ymmärtää uskottomuutta, sen syvintä olemusta. Vaan sitä pitää selitellä mitä kauempaa haetuilla syillä tai vain yksinkertaisesti tuomita.
2) Yleisintä syytä uskottomuuteen on mahdotonta sanoa. Uskottomuus kuitenkin erittäin usein seuraa, kun ihminen (vihdoinkin) saa kosketuksen sellaisiin omiin tunteisiin ja tarpeisiin, joista on puute vakisuhteessa. Sitä ennen hän on yrittänyt ns. parantaa vakisuhdettaan ja mitätöidä nämä omat tunteensa ja tarpeensa. Yleensä myös kumppani on mitätöinyt ne.
3) Läheisriippuvuus on totta. Aivan kuten muutkin mielenterveyden häiriöt ja mielisairaudet. Ei niihin tarvita lääkärin diagnoosia. Meinaatko, että tauti syntyy vain diagnoosista - ilman sitä ei ole mielenhäiriöitäkään ja kaikki on hyvin :)? On myös melko ovelaa vaatia asiasta diagnosointia, koska sitä on mahdotonta saada/tehdä ihmisestä, joka on omasta mielestään täysin terve.... Yleensä kaikkein SAIRAIMMISTA yksilöistä ei näin ollen tehdäkään diagnoosia.
4) Uskottomuus voi helpottaa erotilannetta, suurestikin. Tai sen pitäisi! Liian usein eroaminen venähtää vuosien mittaiseksi suurtapahtumaksi(ja tylsäksi, ilottomaksi, ahdistavaksi)
Asutaan vain yhdessä, toinen haluaisi erota, toinen ei. Yleensä tähän ollaan ajauduttu, kun se joka ei halua erota ei osaa ottaa vastuuta. Jääden siis roikkumaan. Eroa haluava säälii kumppaniaan - ja siksi pitkittää eroa omalta osaltaan. Vain uskottomuus tai toinen suhde voi pelastaa tällaisen suhteen eroon! Muita hyviä keinoja on matkatyö, tai kaiken vapaa-ajan vievä harrastus.
5) Vaikka perheessä on lapsia eikä uskottomuutta ensinkään ja liitto päättyy eroon, niin jätetty tekee usein kaikkensa kiusatakseen jättäjää ja hankaloittaakseen eroa. Eli pelkkä
uskottomuus ei hankaloita eroa, vaan ihminen sen tekee. Mitä vaikeampi liitto, sen vaikeampi ero. "Helpoiksi" eroiksi voisi sanoa yksimielisiä eroja - liittyy niihin uskottomuutta tai ei.
6) Luopuminen on jalo taito.
"Ihminen, joka itse pystyy pähkäämään omat ongelmansa ja pääsee niistä selville vesille, on lääkäriä fiksumpi"
Toisaalta myöskään lääkärin avulla ei pääse selville vesille, jos on tarpeeksi kaukana eksyksissä myrskyssä. Itseasiassa mielenhäiriöt, mielisairauksista puhumattakaan, ovat pirunmoisia hoidettavia, vaikka ihminen olisi hoidossaan aivan täysillä mukana.
Esim. eri riippuvuudet, masennus, narsismi, skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykoosin oireet on todellakin jokaisen tunnistettavissa. Tunnistaminen kannattaakin, koska lääkärindiagnoosia ei yleensä ikinä saada vasta kuin pakkotilanteessa. Ennen pakkotilannetta tosin joku voi pahasti loukkaantua tai jopa kuolla.
Epärehellisiä ja epäluotettavia löytyy niin uskottomista kuin uskollisista. Aito uskollisuus on
kyllä ihailtavaa. Tällä tarkoitan ihmistä, joka on uskollinen omasta vahvasta halustaan (ei siis siksi, koska sitä odotetaan häneltä tai se on hänestä niin "hienoa", että ansaitsee mielestään sädekehän päänsä päälle)eikä kuitenkaan vaadi eikä odota sitä toiselta, ainakaan 100%:sesti. On uskollinen, mutta myös armollinen. Ei kerskaa eikä pöyheile uskollisuudella, ei kuitenkaan tuomitse toista uskottomuudesta.
Niin totta turiset. Tästä juolahti mieleen, että oma avio piti vanhempiensa liittoa esimerkillisenä ja onnellisena, sellaisena, jollaiseksi hänen omankin liittonsa piti tuleman. Mutta hän ei koskaan kuullut (?) / noteerannut / tajunnut ... siis HALUNNUT kuulla ja ymmärtää äitinsä puolihuolimattomasti heitettyjä sivulauseita, jotka kertoivat kuitenkin sen kaikista olennaisimman asian, hänen oman mielipiteensä.
Tällaisten perheensä puolesta uhrautuvien äitien taakkana on ollut onnellisen julkisivun kantaminen, tekeminen ja siitä huolehtiminen. Kaikkien onni on ollut siitä kiinni, että yksi on kieltänyt itsensä, sillä lailla suuri ikäluokka on kasvatettu ja siksi se ikäpolvi ja heidän jälkeläisensäkin pitävät onnena vain sitä, että toinen, tai molemmat, uhrautuvat.
Eettiset ja moraaliset käsitykset ovat tietysti pohjana ihmisen kaikelle käytökselle. Mitä sitten, jos ne ovat vääristyneet ja vinksahtaneet syystä tai toisesta ? Jos käytännön arkipäivän käytös on "alkeellista": toista alentavaa, alistavaa, halveksivaa, toista huonompana pitävää, toista arvottomammaksi osoittavaa, kun toisella ei ole olemisen oikeutusta omana itsenään, vain osana sitä toista, niin onko se eettisesti / moraalisesti oikein ?
Loukkauksen osoituksina toiselle näitä ei sellainen koe, joka on sisäistänyt itsensä 'kunkuksi' ja 'Euroopan omistajaksi', ylimieliseen käytökseen on silloin lupa. Eikä avoimuus auta, tulee kuula kalloon tai puukko kylkeen, pelko estää sekä puhumisen että karkuun lähtemisen.
Mikä silloin on se asia suhteessa, jota tulee kunnioittaa ? Kun kaikenlaisissa liitoissa on kuitenkin muitakin puolia kuin em. arvokysymykset, niin ainakin naisihmiset jostain kumman syystä kestävät moista kohtelua ja jatkavat suhdetta milloin mistäkin velvollisuudentunnosta.
Jokainen tulee kaiketi / ehkä autuaaksi omilla moraalikäsityksillään, itse olen jo kauan aikaa sitten alkanut ymmärtämään uskottomia kuin myös 'rakkauden ammattilaisia' ja antamaan anteeksi omassa mielessäni sellaisen pikkupahan, joka loppujen lopuksi ei ole paha ollenkaan. Ihmisellä on tarve saada lämpöä ja lempeä, ei tulla latistetuksi tarpeinensa.
En ymmärrä väitettäsi siitä, että uskottomuus helpottaa erotilannetta. Erossa, jossa eroamisen lisäksi on mukana uskottomuus, on avioparin lisäksi muitakin ihmisiä: on se rakastettu ja kenties hänen puolisonsa, kenties tämän pariskunnan lapset. Eli päätökset erota/jatkaa yhdessä vaikuttavat paljon useamman ihmisen elämään kuin peruserossa, jossa "vain" pariskunta eroaa ja päättää/riitelee yhteisten lapsien hoidosta. Mitä useampi osallinen, sitä vaikeampaa on selvitellä tilannetta niin, että kaikki tulisivat kuulluiksi. Lisäksi eron herättämät tunteet opvat uskottomuustilanteissa rajumpia kuin pelkässä erossa - sen lisäksi, että erossa käsitellään itse eroa, käsitellään myös sitä, miksi luottamus on petetty ja mitä luottamuksen pettämisestä seuraa.
Jos on erottu toisen naisen/miehen takia, niin miksi oikeastaan on erottu? Jos uusi rakastettu on reaktio vanhan parisuhteen tilaan, niin silloinhan ollaan vanhoilla eväillä aloittamassa uutta ja se on vaikea yhtälö. Muussa tapauksessa ihminen ei taida itsekään olla selvillä omista tunteistaan. Rakkaudeksi kuvitellaan esim. pelkkää fyysistä halua.
Väität, että vain uskoton tai uskottoman uskottu tietää, mistä uskottomuudessa on todella kyse. Entä sitten se petetty? Miksi hänen kokemuksensa olisivat vähemmän totta tai epäaitoja? Hänhän tietää uskottomuuden toisen puolen - mitä jää, kun oma luottamus hajoaa.
Kaikki pettäjät eivät ensin niska limassa raada vakisuhteensa parantamiseksi, ja sitten viimein omia tunteitaan kuunnellen päätä pelastautua salasuhteeseen. Yhtä tavallista ainakin mun tuttavapiirissäni on ollut, että pettäjä on tyyppiä "haluan kaiken nyt heti". Eli jonkinmoinen individualismi on äärimmillään, ja pettäjä pitää oikeutenaan elää "niin kuin hänestä tuntuu hyvältä" piittaamatta siitä, loukkaavatko hänen monet suhteensa läheisiä. Salaisen suhteen paljastuessa ja avioeron uhatessa pettäjä sanoo rakastavansa molempia (vanhaa ja uutta) ja miettii kovasti, kumpaa rakastaa "enemmän". Tai vaihtoehtoisesti pettäjä ilmoittaa, että vakisuhde oli "ihan kiva", mutta nyt on vielä parempi, heipat sulle.
Luopumista kai jokainen joutuu harjoittelemaan elämässä. Monella parisuhteen päättyminen on tunnetasolla ainakin yhtä vaikea asia kuin esim. likeisen ihmisen kuolema. Kuollutta voi näkyvästi surra, surulle on "lupa" eikä luopuminen välttämättä herätä vihan tai katkeruuden tunteita. Monessa erossa taas ensin joutuu uppoamaan vihaan ja katkeruuteen, jotta sitten pääsisi suruun asti ja surun kautta menetyksen hyväksymiseen. Etukäteen voi kuvitella, että ero on helppo juttu, mutta ei se ole, etenkään jos on vuosikymmeniä yhteistä taivalta takana.
Ihmissuhteissa tuntuu välillä olevan turhan mustavalkoinen ajattelu vallalla - esim. eropäätöksiä tehdään juurikin silloin, kun on ihastuttu tai rakastuttu toiseen. Mutta tuntee tulevat ja menevät. Pelkälle tunteelle on vaikea rakentaa kovin pitkäaikaista suhdetta, vaikka ne tunteet olisivat miten aitoja. Ihmisten tarpeetkin tuppaavat muuttumaan, eli jos toisesta etsii tyydyttäjää omille tarpeilleen, niin ei tämäkään tie kovin pitkä ole. Pitäisi löytää me-henki ja opetella arvostamaan ja kuuntelemaan itseä ja toista. Puolisoa arvostava ihminen ei noin vain lähde liitosta yksipuolisella päätöksellä.
samat jutut. Ei se pettäminen kauniiksi ja perustelluksi muutu vaikka kuinka kuorruttaisit!
Et taida kuintenkaan olla sinut asian kanssa..,.
Puoskarin tunnistaa siitä, että diagnooseja tehdään vailla pätevyyttä ja kokemusta. Toisten ihmisten diagnosointi ilman minkäänlaisia valmiuksia on todella epäkunnioittavaa ja johtaa ihmisten leimaamiseen vailla mitään syytä.
yrittää seistä omien arvojensa takana. Jos ei aio edes pyrkiä uskollisuuteen, katsoo oikeudekseen valehdella ja pettää, olisi rehellistä tuoda se esille jo parisuhdetta solmittaessa.
Miksi ihmeessä kukaan solmii vapaasta tahdostaan suhteen, jossa "käytännön arkipäivän käytös on "alkeellista": toista alentavaa, alistavaa, halveksivaa, toista huonompana pitävää, toista arvottomammaksi osoittavaa"? Suomessa kun kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa?
1) Ihmiset ovat todella erilaisia ja kiintymysuhteet ovat erilaisia. Useammassa kuin yhdessä tutkimuksessa on todettu, että pettäjillä on useammin turvaton kiintymyssuhde kuin uskollisilla. Turvaton kiintymyssuhde tekee terveen parisuhteen solmimisen vaikeaksi. Sen sijaan en ole nähnyt yhtään tutkimusta, jossa petetyt olisivat läheisriippuvaisia. Ehkä myös siksi, että läheisriippuvuus ei ole diagnoosi eikä koko ilmiön olemassaolosta ja piirteistä ole yksimielisyyttä ammattilaisten parissa. Joten mistä peruste väitteellesi, että ilmiö on todellinen?
2) "Sitä ennen hän on yrittänyt ns. parantaa vakisuhdettaan ja mitätöidä nämä omat tunteensa ja tarpeensa. Yleensä myös kumppani on mitätöinyt ne." Miten perustelet nämä väitteesi? Onko asiasta tutkimustietoa vai onko taas kyseessä vain mutu-tuntuma? Aivan yhtä todennäköisesti voidaan sanoa, että uskoton ei ole osannut tehdä mitään parantaakseen parisuhdettaan eikä osaa kommunikoida tarpeitaan ja tunteitaan toiselle osapuolelle.
3) Jos uskottomuus todella helpottaisi eroa, niin luulisin kokeneiden perheterapeuttien suosittelevan uskottomuutta oivana tapana erota. Miksihän näin ei ole?
4) Jos haluaa, että ero on molempia osapuolia kunnioittava, kannattaa itse näyttää mallia ja vaatia itseltään esimerkillistä käytöstä. Uskottomuus on epärehellistä, epäkunnioittavaa ja uskoton epäluotettava. Miten tällaisen käytöksen jälkeen voisi vaatia petettyä käyttäytymään paremmin? Sanoisin, että tällainen vaatimus on erittäin lapsellinen ja egosentrinen sekä kaksinaismoralistinen.
5) Uskollisuus on jalo taito!
voisi nimittää lääkäriä, joka harjoittaa lääkärin toimea ilman pätevyyttä saaden siitä vastiketta, palkkiota tai palkkaa.
Tavallinen ihminen ei ole puoskari hänen osatessaan tunnistaa erilaisia mielenterveydenhäiriöitä. Niinikään ei ole puoskari, jos esim. tunnistaa kumppaninsa alkoholismin siitä, ettei hän voi olla juomatta viinaa! Jos juoppoa puolisoaan kehottaa olemaan juomatta, hän kieltää alkoholisiminsa ja kohtelee epäkunnioittavasti hänet juopoksi leimaavaa puolisoaan.
Normaali ihminen ei pelkää leimaantumista - ja ajattelee asiaa, joka hänelle sanotaan. Jos puoliso sanoisi häntä juopoksi, niin ihminen välittömästi alkaisi tarkkailla alkoholinkäyttöään. Tekisi vaikka netissä rehellisen testin alkoholiannostensa määrästä päivässä/viikossa/kuukaudessa. Tai jos puoliso sanoisi toisen olevan masentunut, niin menisi lääkäriin tekemään masennustestin.
Ellei osaa tunnistaa toisten häiriöitä, murheita, ongelmia - ihan mitä vaan , niin eipä osaa omiakaan. Siten niitä ei myöskään voi ratkaista! Parisuhteessa kuitenkin juuri mainitsemani kyky ratkaista ongelmia on keskeinen - sekä myönteinen suhtautuminen niihin. Jos ajattelee kuten tuhannet parisuhteessa olevat "ääh, ei tästä voi mitään tulla, kun sinä olet tuollainen", niin suhteesta ei tosiaankaan tule eikä voi tulla mitään.
Onko "tossulla" lukihäiriö vaiko joku muu ymmärtämisen vaikeus ? Vai eikö elämää vain ole takana vielä niin paljon, että olisi nähnyt, kuullut ja kokenut ? Vai eikö mieli vain ota vastaan sitä kaikkea kertomusta, mitä elämä ja muolima syytää alvariinsa tajuntaan ? Vai elätkö pullossa vai jossain muussa umpiossa ?
on aina mukana muitakin ihmisiä (ellei ole kysymys lapsettomasta pariskunnasta, jolla ei ole ystäviä, tuttavia eikä sukulaisia). Niitä ei pitäisi kuitenkaan ajatella. Kaikki kyvyt pitäisi keskittää siihen mitä mukavaa ja kivaa yhteistä parilla on. Yleensä kaikkia ulkoisia tekijöitä ajatellaan parisuhteessa liikaa eikä keskitytä olennaiseen - parisuhteen sisältöön - onko sitä, mitä on ja onko kummankin mielestä.
Tosiaan, kuten sanoitkin "Puolisoa arvostava ihminen ei noin vain lähde liitosta yksipuolisella päätöksellä. " Puolisoa voi tosin arvostaa monella eri tavalla. Mutta ellei häntä arvosta nimenomaan PUOLISONA, niin arvostuksella ei kovin paljoa merkitystä. Jos ihminen toteaa, ettei arvosta puolisossaan kerrassaan mitään, puoliso on joku ihan outo tyyppi, ei yhtään sellainen jonka kanssa joskus meni naimisiin, niin siinä on ero edessä. Vaikka toinen haluaisikin jatkaa, rakastaisi, arvostaisi.
Toisen miehen/naisen takia erotaan harvoin - ehkä ei ikinä. Kyllä ne syyt eroon löytyy sitä exsuhteesta ja sen toimimattomuudesta. Sanoisin, että toinen suhde on kuitenkin jätetylle puoliskolle lempeämpi tapa erota, kuin se että kertoisi suoraan puolisolle mistä on mättänyt viimeiset vuodet. Tai eroasi, kun haluaa jatkaa yksin.
Parisuhde on tunnetasolla päättynyt usein jo kauan ennen eroa. Ihastuminen/rakastuminen toiseen vain herättää huomaamaan miten tyhjä parisuhteesta on tullutkaan. Ainakaan minä en haluaisi jatkaa liittoa, jos mieheni mielestä suhde kanssani olisi tyhjä. Jos än kokisi minut riesana ja vapaudenriistäjänä - tai jos hän hetkellisestikin rakastuisi toiseen JA päättäisi samantien erota. Minusta siinä ei olisi enää mitään miettimistä, jatkaako vai ei.
Kuulehan. Ihmiset elävät elämäänsä usein ilman ainoatakaan diagnoosia, ihan mututuntumasta. Mitä merkitystä kenenkään elämälle on, onko lukenut uskottomien lapsuuden kiintymyssuhteista tai uskollisten riippuvuuksista? Ei mitään. Ne eivät AUTA ketään kohtaamaan OMIA tunteita. Niiden kohtaamiseen auttaa roimasti enemmän mututuntuma ja mielelläänystävien kanssa harrastettu kyökkipsykologia. Normaali ihminen luottaa itseensä ja ratkaisee ongelmansa. Jos parisuhteessa on ongelma, sitä ei voi yksin ratkaista. Eikä ollenkaan ellei kumppani tahdo ongelmaa ongelmaksi myöntää. Ei auta lääkärin diagnoosi. Mututuntuma kertoo ratkaisun "jätä se". Kirjoista voi lukea kaikenlaisia viisauksia ja hienouksia, mutta vain omaan käyttöön. Toiselle niitä ei voi tuputtaa.
Ihmissuhteet eivät ole edelleenkään yksinkertaisia. Miksi pitäisi edes yrittää elää esimerkilllisesti, toista kunnioittaen ja arvostaen, jos hän omalla käytöksellään viestittää aivan muuta? Parhaimmat narsistit esimerkiksi osaavat pukea julmuutensa niin kauniiseen pakettiin, ettei sitä ihan heti huomaakaan.
Perheterapeuteista puuttuu ns. munaa sanomaan mitään tärkeää. Edes sellaista mikä suistaisi sovittelevan parin edes hieman erilailla raiteiltaan. Ennenkuin molemmat voivat rakentaa jotain uutta, pitäisi hajottaa suhteen vanhat rakenteet.
Harva ihminen koskaan kertoo terapeutille miten uskottomuus on helpottanut eroa. Terapeutilla käyvät etupäässä ne, joiden elämää uskottomuus varjoaa. Tässä olisikin saumaa tutkia miten uskottomia "laastarisuhde" on auttanut eteenpäin ja eroon.
5) Uskottomuus on jalo taito
Todella asiaa kirjoitit ja kruunasit kirjoituksesi tällä viimeisellä lauseella "Ihmisellä on tarve saada lämpöä ja lempeä, ei tulla latistetuksi tarpeinensa. "
"Ihmisellä on tarve saada lämpöä ja lempeä, ei tulla latistetuksi tarpeinensa."
Ihmisen tarve saada lämpöä ja lempeä on niin suuri, että se joskus sokaisee hänet. Halutaan uskoa toisen hyvyyteen ja rakkauteen, silmät tukevasti ummessa. Joskus on hyvin vaikea herätä uskostaan todellisuuteen. Siksi esim. naiset kestävät väkivaltaista miestään lähes loputtomiin: halutaan uskoa, että mies rakastaa todella paljon, kun on NIIN mustasukkainen - ja katuukin aina lyöntejään.
Usein suhteet kuitenkin kehittyvät vuosien varrella huonoon suuntaan. Mitä olen ihmisiä haastatellut, niin jos tänään sanoo "me ei erota koskaan", niin siitä parin vuoden päästä aletaan ajatella eroa. Ja erotaan siitä kolmen neljän vuoden päästä - kun tilanne on jo aivan kamala.
Ihmisten pitäisi erota nopeammin eikä miettiä vuositolkulla uskaltaisiko....
Totta kai jokaiseen eroon liittyy muitakin ihmisiä. Mutta erossa, jossa on "uusia" rakkaita ja "vanhoja rakkaita", noita ihmisiä, jotka ovat eron ytimessä, on useita. Ja päätökset, joita tehdään, vaikuttavat monen elämään. Toki kaverit ja serkutkin eroon tai yhdessä jatkamiseen voivat ottaa kantaa, mutta heidän elämäänsä päätökset eivät vaikuta olennaisesti. Kaverit ja serkut tuskin palavasti raivoavat tai rakastavat, he eivät myöskään joudu etsimään uutta asuntoa eron takia tai järjestelemään pankkilainaa tai sopimaan lasten hoitopaikoista.
Minusta ihmisten ylipäätään tulisi arvostaa läheisiään, olivatpa he sitten puolisoita tai "vain" muita läheisiä. Arvostavaa käytöstä ei ole esim. ap:n puolison käytös. Arvostavassa käytöksessä päätöksistä keskustellaan ennen kuin ne toteutetaan. Vaikka ei enää olisi valmis jatkamaan puolison kanssa avioelämää, läheistä arvostava ihminen on valmis puhumaan siitä, miten ero vaikuttaa yhteisiin asioihin, olivat ne yhteiset asiat sitten omaisuuteen, lapsiin, eläimiin tai johonkin muuhun elämänalueeseen liittyviä. Arvostavaa on kertoa läheiselle, mitä suunnitelmia itsellä on. Samat asiat voi toki kertoa myös kaupan kassalle, mutta kaupan kassan elämää ne eivät hetkauta - puolison elämään erosuunnitelmilla taas on iso vaikutus. Jos toinen vain yks kaks pakkaa tavaransa ja häipyy (kuten ap:n mies), on hän melkoinen vastuunpakoilija. Ilmeisesti hän myös kokee syyllisyyttä eikä halua kohdata niitä tunteita, joita jätetty kokee.
Oletko itse kokenut erilaisia eroja? Jos et ole, niin miten kykenet vertaamaan erilaisten erojen aiheuttamaa kipua toisiinsa? Ota myös huomioon se, ettet ole mikään objektiivinen kokemusmittari - et sinä tiedä, mikä kenellekin on lempeämpää. Itse kuuntelin taannoin jätettyä ystävääni, joka sanoi, että hän olisi sietänyt millaisen muun eron tahansa, mutta ei petetyksi ja jätetyksi joutumista. Hänen mielestään puoliso vaihtoi hänet kuin kulutushyödykkeen. Hän vertasi itseään tähän uuteen ja mietti, missä kohden itse on huonompi. Olisiko pitänyt olla seksikkäämpi tai laihempi? Iälleen hän ei mahtanut mitään - miehen uusi oli kymmenen vuotta ystävääni nuorempi. Ystäväni kyseenalaisti koko aikaisemman suhteen - kun toinen lähti äkisti uuteen suhteeseen, vaikutti kuin aikaisempi suhde olisi ollut jokin "paremman puutteessa" -suhde.
Puhut paljon tuosta suhteen tunnetasolla päättymisestä. Ota huomioon se, että monessakaan parisuhteessa ei puhuta ääneen asioista. Eli suhteen toisen osapuolen mielestä suhde voi hyvinkin olla tunnetasolla päättynyt ja loppuun kaluttu, mutta kun hän ei asiaa tuo julki, jatkaa puolisko tyytyväistä eloaan ja kuvittelee, että suhteessa on kaikki hyvin. Samalla pariskunnan välinen etäisyys kasvaa ja he elävät eri todellisuuksissa.
Tunteitten kuoleminen - mitä sillä ikinä tarkoitatkaan - ei tapahdu hetkessä. Ja kun se ei tapahdu hetkessä, niin miksi sitä ei vuosien saatossa saa suutaan auki, kerro kumppanille, avaudu? Silloin olisi vielä jotakin tehtävissä. Tunteitten kuolemiseen tavallinen arkipäiväinen syy on se, ettemme paljasta toisiamme läheisillemme. Eivätkä ne tunteet silloinkaan kuolleet ole, me vain emme kovin helposti havaitse tunteitamme, jos ne ovat vain pieniä liikahduksia, eivät suurta iloa/raivoa. Ainoa keino herättää tunteita henkiin on kertoa tunteitten kuolemasta(kin) kumppanille. Avoimuus luo läheisyyttä ja läheisyys taas vahvistaa positiivisia tunteita. Ne kuolleetkin tunteet saattavat löytyä uudelleen. Mutta jos asenne on "ei tästä suhteesta tule mitään, minulle on parempi nainen/mies jossain", niin ei ihme, että erotaan.
asiantuntemusta ja tiedettä, mutta kuitenkin katsot pystyväsi diagnosoimaan mielenterveyshäiriöitä. Hmm, pystyäkseen erottelemaan mielenterveyshäiriöt toisistaan ja normaalista käytöksestä, täytyy yleensä lukea aika paljon tutkimuksia ja paksuja opuksia sekä tehdä käytännön työtä. Todellisen asiantuntija tunnistaa juuri siitä, että asiantuntija tuntee omat rajansa ja on myös nöyrä. Sinulta ei tunnu löytyvän kumpaakaan näistä ominaisuuksista.
Yleensäkin kannattaa keskittyä enemmän omiin ongelmiinsa ja niiden ratkaisemiseen kuten totesit. Eli uskottomankin kannattaa lähinnä keskittyä omiin käytösmalleihinsa ja miettiä omaa vastuutaan parisuhteen päättymisessä. Ratkaisu uskottomuuteen kun löytyy sieltä peilistä, ei parisuhteen toisesta osapuolesta.
Minä elän maailmassa, jossa ei ole rakentavaa nimitellä toista lukuhäiriöiseksi. Elän maailamassa, jossa osaan ottaa vastuun itsestäni, käytöksestäni ja vuorovaikutussuhteistani. MInä en ole ruikuttava marttyyri, joka etsii jatkuvasti vikaa toisista, mutta en näe omaa osuuttaan vuorovaikutussuhteisiin. Miksi haluatte elää suhteissa, joissa roolinne on olla "alennettu, halveksittu, huonompi, halveksittu ja arvoton"? Miksi ette ota oma paikkaanne sekä arvosta ja kunnioita itseänne?
muuttaa ja kehittää, jos siihen on halua. Parisuhde on systeemi: systeemi muuttuu, kun yksikin sen osa muuttuu. Jos uskoton haluaa kieltää oman osuutensa ja välttää peiliin katsomisen sekä tyytyy vain ruikuttamaan toisen huonoutta, ei varmaankaan todella tapahdu mitään. Syy on silloin uskottomassa itsessään.
Kirjoista voi lukea ja kannattaa lukea käyttökelpoista tieota, jota voi soveltaa omaan elämään. Tietoa, siis todellista tietoa, kannattaa jakaa myös muille. Erityisesti oman kiintymyssuhteen tarkastelu kannattaa niille, jotka ovat uskottomia. Omaa kiintymyssuhdemallia voi aikuisiälläkin muuttaa, jos siihen on halua.
En usko, että sinulla on pätevyttää arvostella perheterapeuttien tekemää arvokasta työtä. Oikea terapeutti on selvillä vesillä omien asioidensa kanssa eikä pyri kertomaan muill valmiita ratkaisuja. Perheterapeuteilla on ammattitaitoa! Munia voi odottaa lähinnä kanoilta.
Elämässä kannattaa välttää muiden ihmisten hyväksikäyttöä. Laastarisuhteen käyttö oman minuuden tukemiseen ei palvele ketään eikä ole reilua laastaria kohtaan. Aikuisen pitäisi kai pystyä seisomaan omilla jaloillaan ja itsenäisenä. Parisuhdekin onnistuu silloin paremmin.
Aikuinen ihminen pystyy ottamaan huomioon muutkin kuin itsensä. Erityisesti, jos perheessä on lapsia, avioero tulisi kyetä hoitamaan toista osapuolta kunnioittaen ja arvostaen ja niin, että lapsien isä/ äiti voi mahdollisimman hyvin. Uskottomuus vaan ei ole kunnioittavaa ja arvostavaa eikä edistä hyvinvointia.
Uskottomuus ei ole taito, vaan keinottoman ihmisen ratkaisu!
Niiih, elämä on ihan hirveän yksinkertaista, jos on - yksinkertainen.
ole mitään asiallista sanottavaa, pystyt ainoastaan nimittelemään, niin miksi ihmeessä kirjoitat tänne?
olla "pikkupaha" sellaisen ihmisen mielestä, joka ajattelee vain itseään. Minun mielestäni aviopuolison luottamuksen pettäminen ja valehtelu eivät ole pikkupahoja, vaan törkeää käytöstä.
Juu-u, riippunee ihan siitä, mitä se avio aattelee, tekee, miten suhtautuu, asennoituu, kunnioittaa, jne. Onko sullakin lukihäiriö vai etkö ole lukenut tuolta ylempää kommenttia, jossa kerrotaan, miten pettämisestä(kin) tulee aika pieni paha muitten pahojen rinnalla.
Toivottavasti sinä et kuulu niihin yksinkertaisiin, jotka seuraavaksi kysyvät, miksi tarttee olla sellaisen kanssa. Sillä minä en osaa siihen vastata mutta sen tiedän, että sellaisia liittoja on pilvin pimein eikä mikään saa niitä katki.
Siinäkin olet oikeilla jäljillä: ihmisen on ensin ajateltava "vain itseään". Jos niin ei tee, ei jaksa ajatella kenenkään eikä minkään muunkaan puolesta ja hyväksi.
Huviksi, ihan vain huviksi ! Ja kuka on sanonut, että mulla olisi jotenkin vähemmän asiaa kuin sulla ?
Tiedän kyllä, miten ahtaissa ja rajoittuneissa maailmoissa hyvin monet ihmiset elävät. Mutta täytyykö sellaisella asialla oikein kehua retostella ?
Suhde muuttuu vuosien myötä ja sitä intohimoa ei enää valitettavasti tunne kumppaniaan kohtaan...seksiä harrastetaan joskus, mutta se ei tee enää kovinkaan onnelliseksi.
Kuitenkaan ei haluta erota. Miksi haluttaisiin?
Kaikki muut asiat voi olla kuitenkin aika hyvin? Miksi pitäisi hajoittaa kaikki yhden himon puutteen takia?
Tätä ei vielä ymmärrä sellainen pari, joka ei ole ollut pitkässä, puuduttavassa seksisuhteessa, mutta ikää kun tulee, sen hyväksyy, että sivusuhde voi olla hyvä vaihtoehto.
Itse käyn välillä vieraissa, siitä ei koidu kenellekkään tietämättömälle pahaa mieltä ja luulenpa kumppanininkin hoitelevan työreissuillaan muutakin kuin työasioita..
Vanhetessaan ihminen alkaa hyväksymään virheitä paremmin, toisten ja omiaan...
Turhan pontevasti puolustelet kantaasi, mutta olet varmaan ikäluokkaa - 30 ?
Kun tulet vanhemmaksi, ymmärrät monta asiaa paljon paremmin..
Kun seksi muuttuu pakkopullaksi parin välillä intohimojen kadottua, ei se ero ole
todellakaan se ensimmäinen keino, eikä toinenkaan.
Siinähän ei silloin ajattele paljon lapsia, kun tuosta noin vain hajoitetaan turvallinen ympäristö kasvaa ja minkä vuoksi? Kun ei naitata enää sen oman kumppanin kanssa.
Uusi tutkimus on tullut juuri tästä aiheesta ja kyllä siinä kehoitetaan hankkimaan se sivusuhde, jos seksi ei enää kotona maistu ja pitämään se perhe koossa.
Kunpa suhteissa ymmärrettäisiin se asia, ettei toista voi todellakaan omistaa ja pihtaaminen on sellaista vallankäyttöä, että se, joka joutuu sen kohteeksi,
on todella huonossa jamassa asian kanssa.
Toiselta viedään, yleensä mieheltä, se yksi asia elämästä, joka merkitsee hyvin paljon ja josta mies saa elämäniloa muuten harmaaseen arkeensa.
Uskoton on ihminen, joka uskaltaa hakea muualta sen, mikä ei kotona riitä ja se ei ole mikään keinottoman ihmisen asia, sehän on juuri sen keinon keksinyt!
Se kotona olija, uskollinen,voi miettiä itsekseen, mikä on kumppanin ajanut tähän, eikä yrittää määräillä toisen elämää tärkeästä asiasta.
Monesti sille uskollisena pysyvälle on hyvin helppoa pysyä uskollisena, eihän se vaadi mitään, kun ei omaa enää haluja seksiin.
Seksihaluja tunteva pyörii helvetin tuskissa halujensa kanssa, kun ei voi niitä tyydyttää.
Mitä elämää se muka on?
Sivusuhde on hyvä vaihtoehto minullekkin. Erota en kuitenkaan halua, eikä mieskään.
ei aina ole se huonoin vaihtoehto.
Esim. jos puoliso makaa halvaantuneena sängyssä,
niin avioero on varmasti huonompi vaihtoehto kuin uskottomuus.
Tällaisessa tilanteessa on varsin ymmärrettävää että erityisesti mies
hakee seksiä muualta, jos vaimo ei siihen pitkään aikaan kykene ja
muutenkin mies on joutunut omaishoitajan rooliin. Nainen tuskin
vastaavassa tilanteessa lähtee etsimään sänkykumppaneita, mutta
voi hyvinkin olla ainakin miespuolisen seuran tarpeessa. Myös pelkästään
haaveileminen voi auttaa sellaisessa tilanteessa, jossa normaaliin parisuhteeseen
ei ole mahdollisuutta.
Nuoret täällä kiihkoo tietämättömyyttään ja uskoo vielä siihen kaikenkattavaan rakkauteen, joo.
Korkealta tulee nekin polot tippumaan, niinku me kaikki vanhetessamme.
Joka suhde väljähtyy,erota ei silti tartte.
Keinot on kaikkeen olemassa.
Mutta sekö tekee sitten sen fyysisen pettämisen pahemmaksi asiaksi, kuin sen henkisen?
Niinhän se nyky-yhteiskunnassa menee. Naisethan muuttuvat pitkässä suhteessa vähemmän seksin perään olijoiksi.
Ja kun mies kärsii tästä ja hakee helpotusta vieraista, on sitten se sika!
Nainen voi sitten jo pelkällä nettitreffi-seuralla tyydyttää omaa tarvettaan eikä sitä tuomita. Kun nettiseuralainen haluaakin tavata, nainen ei enää vastaa.
Tarve tuli jo tyydytettyä.
Nuorilla pareilla tämä vieraissa käynti ei onnistu, eikä ole tarviskaan, hehän harrastavat seksiä ahkerasti aina lasten syntymään asti.
Vanhemmille pareille kyllä soisin mielelläni sivusuhteen, jos jompikumpi kärsii pihtaamisesta eikä halua kuitenkaan erota, kun muuten menee hyvin.
halveksi tiedettä. Ensin on kuitenkin ihminen tunteineen ja tarpeineen. Tiede ei tarjoa valmiita ratkaisupaketteja kenellekään.
Miksi vain asiantuntijan pitäisi olla nöyrä ja tuntea omat rajansa? Eikö jokaisen ihmisen tarvitse?
Omien ongelmien ratkomiseen pitääkin keskittyä, kun kukaan muukaan ei niitä ratkaise. Miten sellaista voisi edes odottaa. Erittäin yleinen tilanne suhteissa on, että toisella on paha ongelma liittyen parisuhteeseen, mutta toiselle kumppanin ongelma ei ole ongelma. Juuri tästä alkaa suhteen alamäki, joka päättyy eroon.
Puoliso voi olla oikea energiasyöppö, aikavaras ja kiusankappale: tämän myöntäminen itselle vaatii juuri nöyryyttä ja omien rajojen tuntemista.
Jotkut etsivät jatkuvasti vikoja toisista. Monet taas syyttävät toisen käytöksestä aina itseään (ns. kilttityttösyndrooma).
Tästä kääntyivät suupielet korvia kohti. Et sunkaan tunne mua :) ?
Parisuhdetta ei voi koskaan kehittää ja muuttaa yksin. Ei myöskään voi erota kauniisti ja nätistä, jos kumppani haluaa olla ilkeä ja mahdollisimman hankala.
Muiden hyväksikäyttöä ilmenee eniten parisuhteissa (ei suinkaan laastarisuhteissa). Perinteinen hyväksikäyttö hiipii hiljalleen parisuhteeseen. Hyvin usein se tapahtuu miehen toimesta. Vaimosta tulee vuosien saatossa piika, lastenhoitaja, seksiorja. Ihmissuhteet ovat hankalia. Siksi vaimo ei ymmärrä mihin pyöritykseen on joutunut, koska hyväksikäyttö tapahtuu hiljalleen. Tässäkin tarvittaisiin enemmän erilaisten käyttäytymismallien tunnistamista.
Voi herranjestas noiden terapeuttikommenttiesi kanssa! Kaikki terapeutit eivät ole ammattitaitoisia. Jos todella ajattelet, että ovat, niin sinulla ei ole minkäänlaista arvostelukykyä! Terapeutit eivät ole maailman ainoa ammattiryhmät, jossa jokainen on alansa huippuosaaja. Terapeutteja on hyviä ja huonoja. Hyvätkään eivät sovi jokaiselle: jos kemiat ei toimi, niin apua ei voi saada. Huonoistakin taas voi olla apua, jos terapeutin ja asiakkaan välille syntyy luottamus.
Jokaisella ihmisellä on kaksi puolta, hyvä ja paha. Jos kuvittelee liiaksi olevansa pelkästään hyvä ja tekevänsä aina oikein (ja olevansa aina oikeassa), niin joutuu todennäköisesti hyväksikäytetyksi parisuhteessaan tai muihin pahoihin ongelmiin, joihin ei ole muuta ratkaisua kuin ero. Useinkin tällaista perinjuurin hyvää, lähes täydellistä ihmistä alkaa jurppia, kun toinen on niin huono. Tai vaikkei huonokaan, niin paljon huonompi kuin itse. Parisuhteet ovat vaikeita. Vaikkei toinen IKINÄ sanoisi toiselle tämän olevan huonompi tai vähempiarvoisempi kuin itse, niin toinen tuntee sen, häntä alkaa jurppia myös. Tästä seuraa aluksi riitoja, myöhemmin riitoja, syyttelyä, tuomitsemista. Eikä ihme. Parisuhteessa pitäisi voida elää ja olla, vapaasti omana itsenään, ei roolissa.
Nyt helpotti, kiitos teille kaikille kolmelle ja ylempänäkin oli jotain ymmärryksen poikasta. Luulin jo, että olen ihan yksin vapaine ja vapauttavine mielipiteineni, joihin olen päätynyt no. pitkän ja vaikean avion tuloksena. Niin hassua kuin se onkin, niin sitä liittoa tulee kuitenkin kiittää siitä, mitä itse olen nyt ja miten ajattelen tänä päivänä ja siitä, että ajatuksenjuoksu ja asennemaailma ovat kääntyneet päälaelleen. Onneksi.
naisetkin nykyisin hae pelkästään seksiseuraa, jos sitä tuntevat tarvitsevansa.
kaipaa niin fyysistä kuin henkistäkin läheisyyttä. Usein noin 40 vuoden iässä nainen huomaa joutuneensa liitossaan tyhjiöön. Hän tuntee suorittavansa elämäänsä. Toteaa ehkä koko elämänsä ajatelleensa vain muita. Sisaruksia, vanhempia, miestä, lapsiaan. Sitä läheisyyttä, jota 20v liitossa joskus oli, ei ole enää. Yleensä lapset vievät sen mennessään (jos sitä edes on ollut). Kun nainen on lasten jälkeen päässyt työelämän vetoon, niin häntä alkaa ärsyttää miehen seksin vonkaaminen. Tai hän ei vaan innostu seksistä miehensä kanssa, jonka kanssa ei muutakaan yhteistä. Juuri luin jostain tutkimustuloksen: seksielämä sujuu parhaiten niillä pareilla, joilla mies osallistuu eniten arjen pyörittämiseen.
Naiselle sopii seksi mieluummin muukalaisen kanssa kuin oman miehensä kanssa, kun suhde ei ole henkisesti kohdallaan. Tämä on jopa loogista. Kun seksissä ei ole miehen mukana selvittämättömien ja rasittavien asioiden taakkaa, voi keskittyä vain nauttimaan siitä.
kuin muitakin ihmissuhteita voi kyllä muuttaa yksin, jos on halua ja vuorovaikutustaitoja. Parisuhde ei ole mikään stabiilli palikka, vaan liikkuva systeemi. Eri asia on tietenkin, jos ei ole halua tehdä asioille mitään.
Erota voi kauniisti, jos kohtelee kumppaniaan kauniisti. Uskottomuus, valehtelu ja luottamuksen pettäminen eivät ole kauniita käytötapoja.
Yritä pysyä asiatasolla kirjoittaessasi viestejä. Älä nimittele toista, vaan keskity perustelemaan kommenttisi asiallisesti. Sinulla ei ole minkäänlaisia valmiuksia kommentoida minun arvostelukykyäni. Voisin ehkä kyseenalaistaa sinun arvostelukykyäsi, kun ajattelet pystyväsi diagnosoimaan toisia ihmisia ilman koulutusta ja kokemusta.
Perheterapia keskittyy koko perheen tilanteeeseen ja siihen kuuluu kaikkien osapuolien huomiointi ja hyvinvointi. Uskottomuus ei paranna petetyn eikä lasten hyvinvointia eikä huomioi heitä, joten en usko, että sitä tullaan tulevaisuudessakaan suosittelemaan mainiona keinona erota.
on seksiä ja toinen on silti uskoton?
viestesi sisällöstä. Nimittelyn lopettaminen voisi olla hyvä alku kirjoitustaitojesi kehittämiselle:)
on ahdasta ja rajoittunutta elää maailmassa, jossa etsii jatkuvasti vikaa toisista ihmisistä. Ettekö halua vaikuttaa omaan elä'määnne vai onko hauskempaa käydä täällä paivittelemässä, kuinka paha maailma onkaan? Nimittely kannattaa myös lopettaa: se ei edistä vuorovaikutusta!
on aina kahden ihmisen suhde ja molemmat ovat vastuussa siitä. Jos koet parisuhteesi huonoksi, olet siis itse osasyyllinen ja vain sinä voit muuttaa tilannetta. En usko, että kannattaa nimitellä parisuhteen toista osapuolta energiasyöpöksi, aikavarkaaksi ja kiusankappaaleeksi. Kukaan ei voi yksin pilata parisuhdetta ja molempien kannattaa katsoa peiliin.
menee vapaasta tahdostaan parisuhteeseen ja hankkii lapsia, ei voi ajatella vain itseään. Jos ei ole valmis tähän vastuuseen, ei kannata solmia parisuhdetta eikä missään nimessä kannata hankkia lapsia.
Eikö sinun kannattaisi keskittyä viestien kirjoittamisessa asiaan, eikä toisten ihmisten nimittelyyn. Minulla ei ole lukihäiriötä. Etkö sinä pysty hyväksymään, että ihmisillä on monenlaisia mielipiteitä ja sinun ajatuksesi ja mielipiteesi eivät ole oikeita tai vääriä, vaan vain sinun mielipiteitäsi?
Pettämistä ei voi oikeuttaa sillä, että se ei ole yhtä pahaa kuin muut pahat. Voiko pahoinpitelyn oikeuttaa sillä, että se ei ole yhtä paha kuin murha? Minun mielestäni toisen ihmisen luottamuksen pettäminen ja valehtelu on paha asia. Toisia ihmisiä ja etenkin parisuhteen toista osapuolta kai pitäisi kohdella kunnioittavasti ja rakkaudella.
Miksi olisi yksinkertaista peräänkuuluttaa ihmisen omaa vastuuta vuorovaikutussuhteista? Huonossa suhteessa ei ole kenenkään pakko olla.
nainenkin kaipaa fyysistä läheisyyttä yhtä lailla kuin henkistäkin.
Luulisin, että naiset ovat kuitenkin haluttomampia lähtemään fyysisiin
suhteisiin avioliitossa, koska emotionaalisella tasolla tämä kaataa avioliiton.
Miehethän kyllä harrastavat taas näitä yhdenyön juttuja ja saavat fyysiset tarpeensa tyydytetyiksi, kun taas emotionaalisella tasolla ei tapahdu vielä yhtään mitään. Eikä varmasti nettitreffailu ole hyväksyttävää, mutta pitäähän keskustelupalstoille voida kirjoittaa vapaasti (kunhan ei kirjoita mitään loukkaavaa). Toisaalta jos on tahtomattaan joutunut sellaiseen tilanteeseen, että on arvioinut yhden ihmissuhteen toiselta puolelta täysin väärin ja joutuu myös huomaamaan sen merkityksen itselleen ja toisaalta sitten on naimisissa ja perhettä, niin pitää ymmärtää, ettei sellaisessa ole enää mitään hyviä tai helppoja ratkaisuja olemassa. Luulisi, että on hyvä ratkaisu, jos haluaa yrittää pitää perheensä koossa. Ja jos ei ole halunnut sitä perhettä koskaan hajottaa muusta syystä kuin tämän tilanteen takia, niin ei voi silloin heittäytyä tyhjän päälle. Ja jos ei kykene hajottamaan perhettä, niin silloin kai on kulkenut tien loppuun vaihtoehtojen suhteen.
Kasvappa aikuiseksi ja koe sitä elämää ensin.
Tule sitten kommentoimaan.
Kovinpa naiivia on ajatusmaailmasi.
Ja se johtuu siitä, että usko on mennyt seksiin, missä olisi enää samalla sitä henkistä yhteyttä.
Tästä ilmiö, puumanainen.
Nuoremmat naiset ajautuvat näihin yhden yön suhteisiin yleensä kännissä, kun toivovat saavansa niistä edes jonkinverran sitä turvallista syliäkin, mitä ei nykyään olekkaan enää niin varmasti saatavissa nuorten vaihdellessa jatkuvasti kumppania. Usko alkaa nuorillakin mennä sen suhteen, että pysyvässä suhtessa olisi se turva.
Kokemusta on itsellä kummastakin asiasta.
Seksi siellä kototna ei ole tyydyttävää ja joillakinhan on vain tapana hypätä kukasta kukkaan,pelimies on eri mies..
niin, että mies haluaa seksiä.
Nainen haluaa miehen ja sen takia seksiä miehen kanssa.
Suurin osa naisista suostuu miehen kanssa seksiin tai haluaa sitä, vain
miehen itsensä takia tai pitääkseen miehen. En usko, että löytyy
yhtään naista, joka haluaisi seksiä pelkästään sen itsensä vuoksi
(vaikka kuinka paljon muuten siitä pitäisi). Mutta varmasti
sinkkumarkkinoilla ja muutenkin harrastetaan paljon seksiä ilman mitään
suurempia sitoumuksia ja se on tietysti heidän vapautensa. Mutta että joku
nainen haluaisi mieluummin epämääräisiä suhteita kun vakituisen suhteen ja sitoumuksen miehen puolelta, on kyllä aikamoista utopiaa. Nainen ei yksinkertaisesti ole rakennettu niin.
Tottakai se on jo biologian kannalta niin, että nainen haluaa sen turvallisen pesän, johon ne mukulat pyöräyttää..
Mutta kun menee se ikä ohi, ei se nainenkaan enää sitä miestä siihen vaivoikseen halua, mutta se läheisyys sekseineen tuntuu kuitenkin edelleen hyvältä.
Ja tällä kertaa naisen ehdoilla.
Mikään ei ole parempi järjestely, kuin se että nainen hakee vanhempana sen nuoremman seuralaisen sieltä baarista.
Nainen saa takuulla himokasta innokasta seksiä ilman kosintaa
ja mies saa harmittoman,kokeneen panon, josta ei tule mitään jälkiseurauksia.
Toisin päin taas hieman hankalampaa, kun vanhempi mies nuoremman naisen saadessaan, pukkaa sitä lastenvaunua vuoden päästä tuolla ulkona..
Eli sama rumba kakkavaippoineen taas alkaa..
Ainahan on maailman sivu ollut näitä pukkeja ja panomiehiä,
jotka ei vaan osaa tyytyä siihen yhteen.
Joku taas saattaa riutua siinä liitossaan ilman seksiä 10 vuottakin..
vapaista ihmisistä kun puhutaan, niin saavat tehdä mitä lystäävät.
Varattujen kesken sitten on asia niin kuin on yhdessä sovittu.
En silti usko, että varattu perheellinen nainen lähtökohtaisesti on
millään tavalla kiinnostunut muista miehistä kuin omastaan ja tuskin haluaa
ottaa mitään riskiä muiden miesten kanssa. Että täytyy olla todella painavat syyt taustalla, mikäli sellaista kenenkään kanssa edes harkitsee. Kyllä se mies on kaivattu ja tarpeellinen lasten syntymän jälkeenkin ja itse en ainakaan kaipaa muuta kuin yhden miehen seuraa elämän loppuun saakka.
Mistä sinä tiedät "tainan*" koulutuksen ? Ainakin kirjoitustensa perusteella asiat on ajateltu pitkälle ja oikeaan suuntaan, oli koulutusta tai ei, kokemusta ja viisasta näkemystä on joka tapauksessa. Hän on ihan oikeassa: perheterapeutti(kin) on vain ihminen, työssään hyvä tai huono ja saattaa olla puolueellinen perheen osapuolten kesken. Sellainen auttaja tekee perheelle vain hallaa.
Olisin eronnut aikapäiviä sitten, jos toinen osapuoli pystyisi sopueroon, siis eroamaan sillä lailla kuin sinä kuvittelet kaikkien ihmisten pystyvän sen tekemään. Luettelemasi käytöstavat eivät ole kauniita eikä niillä ole erojen kanssa välttämättä mitään tekemistä. Uskottomuus ei ole välttämättä keino erota, mutta joillekin se on keino selvitä hengissä, pitää omien korvien väli kondiksessa, tasapainossa.
Parisuhetta voi todella muuttaa yksinkin, siihen vain tarvitaan 30 vuotta, jotta kovapäinen luomakunnan kruunu keksii, että "toihan ei aiokaan muuttua sellaiseksi kuin mä haluan". Muulla konstilla siitä aiheesta ei tule mitään, jos / kun toisella ei ole vuorovaikutustaitoja ja kun on se Luojan luoma kunkku, niin kukaan muu ei ole oikeassa, ei osaa eikä tiedä mitään. Puhu sellaiselle, jos huvittaa.
Kehoitan sinua ottamaan läpyt pois ohimoilta, aukaisemaan silmät mutta varsinkin mielen mutkikkaat kuviot ja polut, katselemaan, kuuntelemaan, näkemään, kokemaan, ymmärtämään ... enemmän. Nyt juttusi kuulostavat vähän samanlaisilta ja -asenteisilta kuin kaikkitietävien pomottajaukkojenkin.
Totta: "toisen ihmisen luottamuksen pettäminen ja valehtelu on paha asia". Pidäpä sinä huoli, että toitotat sitä riittävästi niille luomakunnan kruunuille, jotka latistavat parinsa littanaksi omaa erinomaisuuttaan pönkittääkseen. Miten sillä lailla kunnioitetaan ja rakastetaan ? - Ja jos se ei ole mielestäsi luottamuksen pettämistä, niin eläpä ensin, kasva, kehity, avaa silmät, korvat ja mieli. Et ole nähnyt vielä kaikkea ja kokenut tuskin mitään.
Minkä niistä sisällöstä eirityisesti ?
tuntuu siltä, kun joku yrittäisi kovasti repiä omaa avioliittoani hajalle.
No siihen on hyvin pienet mahdollisuudet kenelläkään ja ei se ainakaan
onnistu käsiä sotkematta... Ja kuten sanottu, omat kortit on loppuun
käytetty ja uhkapeli pakko lopettaa.
viestisi sisällöstä ja kirjoitusasusta:)
"Minkä niistä sisällöstä eirityisesti ? "
ja omia näkökantojasi. Älä arvostele ja nimittele. Vastaa perustellen esitettyihin kysymyksiin. Niin saadaan aikaan keskustelua.
On tietysti helpompaa päivitellä maailman ja muiden ihmisten pahuutta ja omaa surkeaa kohtaloa alistettuna ja alennettuna. Paljon vaikeampaa on ottaa itse vastuu omasta elämästään ja käytöksestään.
On tietysti helpompaa päivitellä maailman ja muiden ihmisten pahuutta ja omaa surkeaa kohtaloa alistettuna ja alennettuna. Paljon vaikeampaa on ottaa itse vastuu omasta elämästään ja käytöksestään.
Älä keskity arvostelemaan ja nimittelemään, vaan esitä asiaperusteita.
lähde tekemään diagnooseja nettipalstan kirjoitusten perusteella, vaan ymmärtää asiantuntijuuden mukanaan tuoman vastuun. Ilmeisesti Tainan kirjoitukset ovat mielestäsi viisaita siksi, että haluat itse ajatella samalla tavalla, etkä halua, että ajatuksiasi kyseenalaistetaan.
Perheterapeutti katsoo koko perheen tilannetta, ei vain yhden ihmisen kannalta. Uskottomalle olisi tietysti mukavinta, että perheterapeutti toteaisi kaiken vian olevan toisessa osapuolessa ja antaisi luvan uskottomuuteen. Kannattaa keskitttyä enemmän omaan osuuteesi parisuhteessa. Vastuussa olet vain itsestäsi ja omasta käytöksestäsi.
Sinun kannattaisi keskittyä oman tilanteesi parantamiseen, ottaa vastuu omasta elämästäsi ja hakea apua, jos tunnet, ettet pysty vaikuttamaan omaan elämääsi.
Minä kuulen, näen ja ymmärrän tarpeeksi tunteakseni, että elän hyvää elämää!
ei kai kukaan voi sentään täysin avoimesti ja tosissaan pokaa naimisissa olevia naisia? Siinähän joutuu nainen ihan mahdottomaan asemaan.
Ihan se on silloin pussiin pelattu eikä edes todella ole muita vaihtoehtoja
kuin pysyä avioliitossa. Jokainen myötämielinen sana on samalla piikki syvälle omaan avioliittoon. Ihanko tosissaan joku kuvittelee tällaisen vievänsä loppuun asti? Mutta kyllä, häkki on kyllä hienosti ja taitavasti rakennettu ja jään kyllä kirkumaan kaltereiden taakse ja lujaa. Jos oli kosto, niin hyvin onnistui.
Vinkiksi voin sanoa, että jos pokaaminen loppuu, niin seuraavan puolen vuoden sisään alkaa löytyä niitä varteenotettavia kumppaneita. Mutta säästä minut yksityiskohdilta, ajat minut hulluksi muutenkin...
"Suvaitsevaisuus tarkoittaa myönteistä ja sydämellistä pyrkimystä ymmärtää toisen ihmisen käsityksiä, tapoja ja tottumuksia, vaikka ei itse jakaisikaan niitä." (Joshua Liebman)
"Taina*" on tällainen ihminen, olipa asiantuntija tai ei, mutta sinä et ole. Sinä et suostu ymmärtämään edes sitä, että kaikissa ammattiryhmissä on hyvin työnsä tekeviä ja sitten niitä huonoja, jotka ovat valinneet väärän alan, luonne ei sovi tms. Mitä muuta voi ymmärtää, jos ei edes tällaista yksinkertaista perusjuttua. Jos sinä mielestäsi "kuulet, näet ja ymmärrät" riittävästi niin missä kohdassa teksteissäsi se näkyy ?
Toivottavasti olet vielä nuori, että on aikaa muuttua ja muuttaa ajatuksenjuoksua, joka on kovasti ahdasta ja rajoittunutta. Jos asennemaailma ei muutu, niin tulevaisuuskin on samanlainen, ahdasmielinen ja pienessä piirissä oman navan ympärillä pyörivä.
Minun mielestäni sellainen elämä ei ole hyvää eikä onnellista. Piste.
sinulla olisi miten paljon tahtoa tehdä asioille jotain (ja teet myös), niin se ei auta, jos puolisollasi ei ole. Puolisosi ei tietenkään sano suoraan, ettei häntä kiinnostusta tehdä suhteellenne mitään, vaan tietää tasan tarkkaan millaiset (teko)syyt menevät sinulta läpi - ja sopeudut sinulle epätyydyttävään suhteeseen.
Yhä jaksat tolkuttaa etten saisi amatöörinä tehdä diagnooseja. Miksi? Toistan vielä, etten minä edes voi amatöörinä tehdä diagnoosia (siihen tarvitaan lääkäri tai vähintään puoskari ;)), mutta sairauden/häiriön/vamman osaa TUNNISTAA tekemättä diagnoosia. Miksi kukaan tarvitsee asiantuntijaa kertomaan itselleen, että puoliso on alkoholisti, jos tämä juo liikaa ja jatkuvasti? Miksi jonkun pitäisi elää tämän alkoholistin kanssa, joka ei tietenkään itse tunnista/tunnusta olevansa alkoholisti? Miten puoliso voisi toimia niin, että alkoholistikumppaninsa hakeutuisi hoitoon eikä vain kieltäisi juovansa paljon? Miten alkoholistin puoliso vuorovaikutustaidoillaan voisi saada kumppaninsa lopettamaan juomisen, vaikka kumppani kieltää käyttävänsä liikaa alkoholia?
Alkoholismi on kaikista "häiriöistä" helpoin tunnistettava. Esim. narsistin kanssa kaikki asiat ovat paljon mutkikkaampia ja vaikeampia. Samoin masentuneiden. Usein masentuneen perhe sairastuu myös masennukseen. Siksi on ERITTÄIN tärkeää tunnistaa masentunut puoliso, masennus leviää ruton lailla, koska ihmiset eivät myönnä ongelmaansa eikä hakeudu hoitoon. Vaikka uskottomuus ei esim. tässä tilanteessa pelasta parisuhdetta, niin se voi pelastaa toisen puolison masennukselta - ja lapset.
Tiedät hyvin miten perheterapian ihanteellisesti kuuluisi toimia, mutta totuus ja käytäntö ovat aivan toisenlaisia.
Asiantuntija ei voi tehdä diagnoosia kuin omalle asiakkaalleen. Sensijaan asiantuntijakin pystyy tunnistamaan sairauksia ym. hässäköitä pelkästään nettikirjoituksista, tai toisten ihmisten kuvausten perusteella. Asiantuntijoilla on erittäin yleistä, että he hoitavat pelkästään sairastuneen puolisoa ja/tai lapsia. Suosittuja ovat myös ns. vertaisryhmät esim. alkoholistien puolisoille ja lapsille.
Perheterapeutin pitäisi katsoa tilannetta koko perheen kannalta. Vaikka oikeasti katsoisikin, niin hän ei myöskään voi kieltää uskottomuutta eikä ottaa siihen mitään kantaa. Terapeutti käsittelee asiat asioina, kysyy mitä ON tapahtunut ottamatta asioihin (moraalista) kantaa.
Aivan järjettömän yleistä on, että kun parisuhteeseensa tyytymätön ottaakin vastuunsa omasta elämästä, elämänsä haltuun - niin eroonhan se johtaa.
ei riitä, että keskittyy omaan osuuteensa. Itseasiassa parisuhdetta ei ole olemassakaan, jos molemmat vain keskittyvät omaan osuuteen. Ja yleensä se vielä menee niinpäin, että parisuhteessa molemmat keskittyvät lähinnä
sen toisen osuuteen :D. Tätä kun sitten mennään hoidattamaan terapeutille, niin huhhuijjaa.
Koet eläväsi hyvää elämää. Kiva juttu. Et silti ymmärrä, että muutkin voivat kokea samaa, vaikka elävät aivan eritavoin kuin sinä.
"Asiantuntijoilla on erittäin yleistä, että he hoitavat pelkästään sairastuneen puolisoa ja/tai lapsia".
Siis vaikka alkoholistin alkoholismia ei olisi ikinä missään diagnosoitu eikä hän itse kävisi hoidossa, niin puolisoa ja lapsia voi siltihoitaa alkoholistin puolisona.
Alkoholistin puoliso on muuten aina erittäin riippuvainen puolisostaan. Kun hän pääsee yli riippuvuudestaan terapian tai pelkän ahaa-elämyksen avulla, niin ero on väistämätön. Itsenäinen ja oman arvonsa tunteva ihminen ei jaksa kauaa katsella toisen juomista.
sikseen. Jokainen tietää miten toisia ihmisiä pitäisi kohdella kunnioittaen, hienosti ja arvokkaasti. Mutta jokaisen pitäisi myös tietää, että tämä ihanne ei toteudu koskaan, koska kukaan ei ole täydellinen.
Hyvin moni myös ymmärtää, ettei kumppani ole täydellinen. Hän tekee virheitä. Hänellä on tunteita ja tarpeita, jotka ovat itselle aivan käsittämättömiä. Ja niiden mukaan sitten mennään. Parisuhde on kuin yhtälö. Molemmilla on omasta ja toisen mielestä plussia ja miinuksia. Niiden mukaan sitten mennään.
Jos on tarpeeksi itseluottamusta, niin se kompensoi melko paljon luottamuksen menettämistä toiseen. Kaikki myös valehtelevat, sekä itselleen että toisille. Jos haluaa olla hyväkäytöksinen ja puhua vain kukkaistenkielellä, karttaa melko usein sanomasta totuutta. Jos haluaa kuulla vain kauniita asioita, niin usein kieltäytyy uskomasta totuutta, vaikka se suoraan ja monta kertaa sanoittaisiinkin.
Niin minäkin luulin...
Nuorena sitä on noin optimistinen ja pitää tieten ollakkin, muutenhan ei liittoja edes syntyisi..
Mutta....elämä muuttuu ja tarpeet.
Kummasti se toinen alkaa siinä liitossa viihtyä aivan muualla, kuin kotona.
Yleensä se työ alkaakin kummasti enempi viehättää ja ne virikkeet siellä on varmasti mielenkiintoisempia, kuin se väsynyt vanhempi siellä kotona lasten kanssa..
Ja se toinen todella iso asia.
Se intohimo sitä omaa kumppania kohtaan kuolee.
Seksiä harrastetaan, mutta mekaanista sellaista ja siihen kun tulee päälle sitten kumppanin ihastuminen vaikka siihen työkaveriinsa, alkaa hälytyskellot soittaa sille toisellekkin..
Siinä vaiheessa se kyllästyneempi kumppani antaa ymmärtää, ettei toista voi omistaa ja ajan vietto muidenkin, kun sen perheen kanssa on aivan normaalia. Alkaa tilan hakeminen itselle ja siinäpä sitten pyörittelet peukaloitasi, ettei tämän näin pitänyt mennä, yhdessähän sitä piti olla hautaan asti..joopa joo...
ymmärrä, miksi pitää selvitellä yksityisasioita julkisesti?
Samalla pakotetaan loukkaamaan aviopuolisoa.
No itse olen lähtenyt mukaan, en voi sitä puolustella.
Ja loppujen lopuksi en ole kuitenkaan voinut avautua asioista
tällä tavoin, vaan pyrkinyt avautumaan jonkin verran.
Silti tuntuu, että monista asioista on tullut täysin väärä kuva.
Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että jos on lapsia, niin ei avioeroon
voi tällä tavalla lähteä. On sillä väliä, miten eroon on päädytty, koska
lapset kärsivät siitä muutenkin. Miksi se pitäisi tehdä mahdollisimman
ikävällä tavalla ja ilman mahdollisuutta muuhun kuin kolmanteen maailman
sotaan. Ehkä kuvittelin liikaa, että tämä olisi selvää. Siksi on ollut vaikea
ymmärtää, mikä on ollut kaiken tarkoitus. En olisi koskaan lähtenyt tällaiseen
kenenkään muun takia ja missään muussa tilanteessa. Mutta avioero tällä tavalla ylittää kaikki moraalikäsitykset siitä, miten voi ihmisiä kohdella. Ja minun oli vaikea hyväksyä sitä vihaa, jonka olen saanut osakseni. Onneksi en ole nähnyt kirjoituksia läheisiltäni - todennäköisesti en kestäisi lukea niitä. Ja olen yrittänyt korjata niitä käsityksiä sille ihmisille, jonka mielipiteestä välitän. Nyt voin vain todeta, että minun on pakko hyväksyä se viha siltä suunnalta, vaikka en halua edes ajatella sitä. Muuta ei minusta ole tehtävissä.
peräänkuuluttavan on varmaan itse näytettävä esimerkkiä suvaitsevaisuudesta. Sinä hyväksyt vain mielipiteet, jotka ovat samanlaisia kuin omasi. Pystyt vain nimittelemään toisia ahdasmieliseksi ja rajoittuneiksi, et perustelemaan asiallisesti mielipiteitäsi.
Onko mielestäsi osoitus Tainan suvaitsevaisuudesta kutsua ex-puolisoa kiusankappaleeksi,aikavarkaaksi ja energiasyöpöksi?
Pistä asiaa peliin ja harrasta sitä suvaitsevaisuutta!
Asiantuntija ei nimittele nettipalstalla toisia läheisriippuvaisiksi:)
vaan tunnistamista. Siinä on erittäin suuri ero.
Alkoholisti ei myönnä olevansa alkoholisti (useinkaan). Hänen puolisonsa tietää sen (=tunnistaminen). Miksi puoliso pysyy epätyydyttävässä liitossaan, johon ei ole edes odotettavissa parannusta (kummpani ei myönnä tilaansa)? Siihen ei ole mitään muita syitä kuin läheisriippuvuus, jota puolestaan alkoholistin kumppani ei tunnista itsessään. Heti, kun holistin kumppani ymmärtää tämän (välttämättä ei koskaan) - hän ymmärtää myös erota.
Millekään asialle ei voi tehdä mitään mihinkään suuntaan ilman tunnistamista. Ei vaikka molemmilla olisi maailman parhaat vuorovaikutustaidot ja paljon hienoja teorioita.
Kun tunnistin (viihdoin ja viimein) ex-puolisoni olevan oikea kiusankappale, aikavaras ja energiasyöppö, niin ei tarkoita etten suvaitse häntä! Hän saa ihan rauhassa ja vapaasti kiusata toisia ihmisiä sen kun ehtii, mutta EI ENÄÄ minua eikä lapsiaan.
Täytyy tunnistaa myös omat RAJAT. Toisen ihmisen voi antaa aikansa kenkkuilla, olla häijy ja juoni, mutta omat rajat tulee väistämättä vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Ota yhteyttä mielenterveystoimistoon, että pääset puhumaan psykologille tai psyk. sairaanhoitajalle. Minua käynnit ovat helpottaneet, ensimmäisellä käynnillä vain itkin. Ero oli tosi vaikea, miehellä oli toinen nainen. Lapset ovat onneksi jo aikuisia. Tästä on 7 kk, nyt alan jo miettiä uutta ihmissuhdetta, vaikka puoli vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan minkäänlaista miestä elämääni. Mulle psykiatri sanoi jo ennen eroa, että pidä ikkuna raollaan uudelle ihmiselle! Tästä kiitokset hänelle, vaikka se silloin tuntui lähinnä pilalta :=)
Elämää ei kannata tuhlata vihaan eikä katkeruuteen, muuta vaihtoehtoa ei ole kuin päästä asiasta yli. Kaikkea hyvää sulle!
kyllä se on sallittua. Miksi et olisi? Tuntuuko sinusta ettet voi olla vihainen koska siten annat sinut pettäneelle miehelle liikaa merkitystä? Kyllä sinä saat kaivata/ olla pettynyt/ikävöidä. Se vaatii aikaa, mutta menee vielä ohikin.
"Miten hän voi tehdä näin minulle ja lapsilleen ?" on minunkin mielessäni usein käynyt lause, olen vastaavassa tilanteessa itse. Tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset; toisaalta olen petetty, mutta toisaalta meillä ei mennyt hyvin ja exälleni ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä, kun menee huonosti. Hän ei ole ihminen , jonka kanssa asiat selvitetään ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Hänelle oli muun muassa henkilökohtainen loukkaus, kun jossain ihan rauhallisessa keskustelussa totesin, että meillä menee nyt niin huonosti että minusta tuntuu, ettemme koskaan ole olleet yhtä lähellä eroa. Eikä se kokonaan ole niin, ettet sinä kelvannut, parisuhteenkin pieleen menoon tarvitaan useimmiten kaksi. Exäsi ei kenties osannut hänkään ratkaista ongelmiaan muutoin kuin ignoroimalla ne ja lähtemällä.
Älä murehdi exäxi ja hänen nykyisen naisensa onnea. Ensinnäkin et ehkä näe , miltä hänestä oikeasti tuntuu, voi olla ettei hän ollutkaan ihan valmis uuteen suhteeseen, mutta jotkut ihmiset eivät uskalla lähteä vanhasta suhteesta ennen kuin on joku uusi "työn alla" ja vaikka hän olisikin nyt onnellinen ja tyytyväinen, ei se ole sinulta pois. Onnea on olemassa ja saatavissa rajaton määrä, kyllä se sinunkin osuutesi siitä taas kasvaa.
Anna itsellesi aikaa ja lupa tuntea vihaa, kateutta, katkeruutta...mitä tahansa niin kunhan itse huomaat itsestäsi aina missä mennään etkä pura sitä syyttömiin,ja kunhan annat myös itsesi olla tyytyväinen ja onnellinen sitten kun sen aika on, nauti lastesi kanssa elämisestä ja keskity olemaan "minä itse", "hanki itsellesi elämä":)
Käy puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa, seurakunnillakin on muun muassa eroseminaareja. Et varmaankaan saa sieltä mitää "to-do" -listaa mitä tehdä että ahdistuksesta pääsee käden käänteessä eroon, mutta sekin että puhuu jonkun vieraan ihmisen kanssa, jolle joutuu/pääsee alusta asti selvittämään mitä on tapahtunut ja miltä se tuntuu, sekin auttaa. Itse kävin siinä vaiheessa kun exällä oli jo uusi suhde, mistä ei uskaltanut puhua kanssani, eli en tiennyt mitään mutta saatoin aavistaa paljon, ja yritin selvittää pienessä mielessäni , mitä itse haluan.
Olemme päättäneet erota pari vuotta sitten ja nyt minusta tuntuu että alan olla "normaali". Ensin alkuun exä ja hänen nasensa eivät ärsyttäneet minua juuri mitenkään, olin jokseenkin turta. Meillä on ollut muun muassa käytäntö, että kun jäin lasten kanssa asumaan vanhaan kotiimme, tapaavat isä ja lapset myös siten, että isä ja naisensa tulevat viikonlopuksi kotiimme ja minä lähden muualle. Aluksi se oli minusta ihan ok, mutta sittemmin se on alkanut ärsyttää, kun toinen nainen on kotonani ja keittelee siellä kahvia, vaikka olisin itsekin kotona. Minusta se, että minua ärsyttää on tervettä kehitystä, muutenkin nyt tuntuu jo että tulevaisuuskin on taas olemassa. Totta hemmetissä minua riipii kun näen jossain onnellisen näköisen pariskunnan tekevän yhdessä jotain, mutta se on vain hetki, josta jatketaan.
Katselin päällisin puolin Dainan vastaukset lävitse. Niistä syntyi mielikuva nuoresta ihmisestä, joka korvaa puuttuvan elämänkokemuksensa terapiaopintojensa merkittävyyttä korostamalla. Eli kun ei ole vielä iän tuomaa kokemusta, verhoudutaan tietellisyyden / oppijärjestelmien kaapuun.
Paljon oli Dainsn teksteissä ideaakin. Kymmenen vuotta elämänkokemusta lisää ja siinä on hyvä perheterapeutti. Hän ei selvästikään ole manipuloitavissa. Kun kokemus tuottaa lisää kykyä kuunteluun ja vastauksien hienovirittämiseen sekä kompetenssin korostamisen tarve lievenee, niin ammattilaisuuden lopputulos on hänen osaltaan hyvä.
Valitettavasti se oikea elämä ei ole tuollaista....
"Tiedosta ei tule tehdä kruunua, jolla loistaa, vaan lapio, jolla kaivaa."
Jotensakin tuolla lailla menee viisas aforismi, joka tarkoittaa, että tiedolla sinänsä ei ole merkitystä, jos sitä ei osaa käyttää jokapäiväisessä työssään ja elämässään ja vieläpä oikein. Ei riitä että tietää, täytyy myös ymmärtää, eka tapahtuu päässä, jälkimmäinen sydämessä.
Iän karttuminen auttaa vain, jos iän myötä alkaa ymmärtämään enemmän kun kokemus ja näkemys kasvavat. Kaikille ei kuitenkaan käy niin onnellisesti. Miksiköhän ?
kuuluu vastuun ottaminen omasta käytöksestä - ei vastuun pakoilu. Iän karttuminen ei auta, jos kehityshalua ei ole.
sanottu "Tiedosta ei tule tehdä kruunua, jolla loistaa, vaan lapio, jolla kaivaa."
Monet alkavat vältellä kokemuksia ja heidän näkemyksensäkin vain kaventuvat iän myötä. Siksi ymmärrys ei kasva.
Oikeastaan se mistä ymmärrys kasvaa räjähdysmäisesti on, että myöntää itselleen ajattelevansa jostain tärkeästä ja merkityksellisestä asiasta täysin toisella tavalla kuin aiemmin. Kun huomaa, ettei asioihin ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta.
Hyväksy se ja käsittele vihasi rakentavasti. Hanki itsellesi kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, opit ymmärtämään itseäsi/parisuhdettasi/tunteitasi ja prosessia jota käyt. Kirjaa käytetään perusteoksena Fisher eroseminaareissa, jossa ihmiset pyrkivät käsittelemään eroprosessiin kuuluvat tunteet, oppivat paljon itsestään ja parisuhteistaan ja mikä parasta, eheytyvät ja saavat itsetuntonsa takaisin! Heillä on työkalut käsitellä vaikeatkin tunteet ja tilanteet, he saavat voimavaransa pikkuhiljaa takaisin ja pystyvät auttamaan myös lapsiaan vaikeissa erotilanteissa. Itse tulin aikanaan vaihdetuksi nuorempaan, ja nyt se on osoittautunut onnenpotkuksi, elämäni on kunnossa, samoin ihmissuhteeni ja suhde itseen. Voin suositella kokemuksesta, ei kannata jäädä katkeraksi lopun elämän ajaksi vaan käsitellä asiat aikanaan ja lopulta päästää irti ja jatkaa elämäänsä.