teini vai tantta?

ssssssssssssd

Entä jos ei halua olla kumpikaan? :) Olen 23-vuotias nuori nainen, en siis enää teinityttö, mutten vielä täti-ihminenkään. En pidä pintamuodista enkä toisaalta leggareista, huppareista, tennareista, pillifarkuista ym. teinivaatteista. Esim. Onlystä en ole löytänyt vaatteita enää aikoihin. Sen sijaan pidän naisellisen mallisista ja värikkäistä vaatteista.

Tyylikeskusteluissa epäteinimäinen koetaan usein synonyymiksi tätimäiselle. Klassinen naisellisuuskin (esim. perusmustat korkokengät, leningit) on monen mielestä tätimäistä.

Mun mielestä vaatteiden leikkaus ja malli vaikuttavat siihen, näyttääkö vaate tanttamaiselta tai nuorekkaalta. Tyköistyvä jakku voi olla nuorekas, sellainen laatikkomainen väljä jakku tuo taas mieleen vanhemman rouvan. Tolppapohjaiset kengät saattavat olla tanttamaiset, mutta jotkin kävelykengät voivat olla hyvinkin tyylikkäät ja nuorekkaat.

Kysymys kuuluukin, että tekeekö teinimäisen lookin välttäminen automaattisesti tantaksi? Entä minkälaisen tyylin te koette yleisesti ottaen parhaiten sopivan tällaiselle 20-30 vuotiaalle naiselle? Itse kun jo haluaisin erota pukeutumiseltani 16-kesäisistä, mutta toisaalta suosimani naisellinen tyylikin tuntuu tarkoittavan tanttamaista lookia.

3

578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • deydey

      Ei hame tee tanttamaiseksi, jos pitää huolen siitä, ettei se ole liian pitkä.
      Polvipituinen tai vähän sitä lyhyempi on paras. Vähän polven alle menevä on tanttamainen.

      Ei kun korkokengät vaan jalkaan ja vaikka hame ja tyylikäs nahka- tai farkkutakki päälle, niin et varmaan
      oo tanttamainen. Käy vaikka Virossa katsomassa, miten nuoret naiset pukeutuu naisellisesti ja tyylikkäästi muttei tanttamaisesti. Ole myös tarkkana korujen ja huivien kanssa, ettet osta vanhemmille naisille tarkoitettuja.

      Leninki on mielestäni sun ikäiselle sopimaton, tai ainakin suurin osa niistä on. Kotelomekko passaa hyvin.

      • oma tyyli?

        Kotelomekko on leninki, se nyt vaan sattuu olemaan "kotelomekon mallinen" eli tiettyä tyyliä.

        Ei tyylit ole niin kapeasti rajattuja että teinityylistä hypättäisiin tanttatyyliin ja välissä - 30 vuotta - ei tapahtuisi yhtään mitään. Tyyleistä tulee mieleeni naisellinen, romanttinen, klassinen, sporttinen ja yksi, jota kuvailee maskuliininen/armytyylinen, silläkin on oikeasti jokin parempi nimi.


    • hametta päälle

      Hei! Siitä vaan pukeutumaan niinkuin itse haluat! Tiedät itsekin vastauksen kysymykseesi: naisellisen ja aikuisen ei tarvitse tarkoittaa tanttaa. Asia riippuu ihan istuvuudesta ja yksityiskohdista, niikuin sanoit. Leninkejä ei moni nuori uskalla käyttää, koska ne ovat muka niin vanhanaikaisia, mutta voin kertoa sinulle yhden jutun: ne ovat kauniita ja lisäksi miehet pitävät niistä. En ole KOSKAAN saanut mieheltä kehuja asustani, jos päällä on ollut joku muodikas, muodoton juttu (itse pidän joskus muodikkaista vaatteista, ne voivat mielestäni olla hauskoja...), mutta kun päällä on vyötäröä korostava, klassisen naisellinen mekko, niin jo rupeaa päät kääntymään, autoilijat antamaan tietä ja jopa miehet kommentoimaan, että onpa sulla kiva mekko. Ihan oikeasti. En siis tarkoita, että sinun pitäisi pukeutua pelkästään sen mukaan, mistä miehet pitävät, mutta tuo on aika kiva bonus, jonka saa jos pukeutuu nykymuotia naisellisemmin :D

      Yhtä ainoaa asiaa kehottaisin sinua välttämään, samoin kuin toinen vastaaja, ja se on liian pitkät hameet. Klassisesta tyylistä innostuneet vähän yli 20-vuotiaat naiset sortuvat usein polvet peittäviin hameisiin. Ovathan ne mukavia ja elegantteja, mutta ne vanhentavat auttamatta. Olen itse tehnyt kyseisen virheen, ja nyt 29-vuotiaana tajuan, että lyhyemmät ovat nuorekkaampia ja nätimpiä.

      Katso vaikka jotain seurapiirilehteä, jossa on kuvia prinsessoista sun muista. Ne nuoret naiset eivät todellaakaan ole tanttamaisia, vaikka jakkuja ja leninkejä käyttävätkin (no, joskus ne hatut ovat kyllä aika hassuja :D)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3141
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3077
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2427
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      2119
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1780
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      84
      1387
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1122
    Aihe