Erosimme mieheni kanssa viikko sitten. Tilanne on sinäänsä eri kuin monella teistä, sillä en asunut hänen kanssaan yhdessä. Suunnitelmissa oli muuttaa kesällä yhteiseen asuntoon. Mies kuitenkin pudotti pommin viikko sitten ettei suhde enää toimi, kun asutaan vielä eri paikkakunnilla, niin ei jaksa enää reisaamista ja sitä, että kaikki vapaa-aika menee mun kanssa eikä kavereille jää aikaa. Olin niin yllättynyt kun hän juuri oli sanonut että olen parasta mitä hälle on tapahtunut. En ollut uskoa korvianu enkä usko vieläkään. Itken vain ja toivon että tämä on pahaa unta. Olin suunnittellut muuttavani hänen kaupunkiin ja nyt kaikki yhtäkkiä hajosi. Toki voin edelleen sinne muuttaa (joka tapauksessa muutan jonnekkin) mutta en tiedä haluanko, kun ei siellä ole oikein mitään enää, vaikka muuten tykkään kaupungista ja on siellä jotain tuttavia. Kaupunki kuitenkin muistutttaisi minua vain miehestä. Hirvee tilanne kun suhde menee niin samalla menee koko elämä. Olen niin kuopassa etten nouse täältä ikinä :( Itsetuhoisia ajatuksiakin on ollut. Tuntuu niin pahalta kun mies vain elää elämäänsä ja ei sure lainkaan, kun mulla taas ei ole halua tehdä mitään. Olen yrittänyt olla ystävien kanssa, mutta ei vain kiinnosta. Haluisin mielummin maata peiton alla ja nukkua. Tiedän, että teen virheen kun olen mieheen koko ajan yhteyksissä: soitan, viestittelen ja kysyn koko ajan että miksi miksi miksi, miksei voida jatkaa. Itken hänelle ja hänellä menee usein hermo eikä hän jaksa kuulemma enää vatvoa erosta. mutta minä jaksan! minäkin olin ihminen siinä suhteessa! haluaisin puhua, ehkä se auttais mua. Toisaalta se puhuminen ja yhteyksissä olo teettää sen, etten ikinä päästä irti ja en tajua sitä, että suhde on nyt ohi. Mies sanoi että voidaan olla kavereita ja yrittää myöhemmin uudestaan. Sanovatko miehet usein niin? Yrittääkö hän vain saada mua hiljaseks? Jos hän ei kerta enää välitä niin miksi hän välittäisi puolen vuoden päästä, siinä ajassa hän ehtii mut jo unohtaa ja ottaa toisen. Kaiken kukkuraksi hän sanoi, että voi olla että haluaa joskus jatkaa (nyt vain huono ajankohta) mutta ei kuulemma kestä sitä jos olisin muiden miesten kanssa. En kai voi häntä jäädä odottamaankaan?? Hän kuitenkin itse haluaa elää taas sinkkuna ja olla kavereiden kanssa ja käydä baareissa, iskeä naisia. Miksi hän noin sanoo? En ymmärrä miehiä.
Kuitenkin. Haluan olla yhteyksissä, haluan nähdä häntä (hän ehdotti-kaverina) mutta jos toimin niin, nii pääsenköhän koskaan yli. en välttämättä. mutta tuntuu kauhealta ajatella että kaikki yhteydet yhtäkkiä katkastais ja putoaisin samalla sekunnilla tyhjän päälle. Haluan kuitenkin tietää mitä hän puuhailee jne. en tiedä miksi haluan, mutta kai se jotenkin antaa sitä kuvaa että oltas vielä yhdessä. Ja hän itse on valmis mun kanssa puhumaan ja olemaan- kaverina. Mutta ei halua puhua enää erosta, ei halua kuunnella kun itken ja kyselen ja vingun häntä takasi. Mutta miksi ihmeessä hän haluaa olla ylipäätään yhteyksissä : o en ymmärrä. no kaiken kaikkiaan en ymmärrä miten tästä nousen. olen niin surullinen etten pysty sanoin kuvaamaan. Ihana nyt päästä vähän purkautumaan :) Mitä teen? Tiedän että saisin yhden illan juttuja, mutta auttaako ne? tällä hetkellä haluan vain omaa miestäni, tai siis entistä. APUAA :( hätähuuto
Kuitenkin. Haluan olla yhteyksissä, haluan nähdä häntä (hän ehdotti-kaverina) mutta jos toimin niin, nii pääsenköhän koskaan yli. en välttämättä. mutta tuntuu kauhealta ajatella että kaikki yhteydet yhtäkkiä katkastais ja putoaisin samalla sekunnilla tyhjän päälle. Haluan kuitenkin tietää mitä hän puuhailee jne. en tiedä miksi haluan, mutta kai se jotenkin antaa sitä kuvaa että oltas vielä yhdessä. Ja hän itse on valmis mun kanssa puhumaan ja olemaan- kaverina. Mutta ei halua puhua enää erosta, ei halua kuunnella kun itken ja kyselen ja vingun häntä takasi. Mutta miksi ihmeessä hän haluaa olla ylipäätään yhteyksissä : o en ymmärrä. no kaiken kaikkiaan en ymmärrä miten tästä nousen. olen niin surullinen etten pysty sanoin kuvaamaan. Ihana nyt päästä vähän purkautumaan :) Mitä teen? Tiedän että saisin yhden illan juttuja, mutta auttaako ne? tällä hetkellä haluan vain omaa miestäni, tai siis entistä. APUAA :( hätähuuto
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olitteko pitkään yhdessä? Onko mahdollista että hänellä olisi joku toinen suhde? Mieti mikä on voinut muuttua, kun et itse kerran ole mitään tehnyt väärin. Anna hänelle tilaa hengittää ja yritä puhua rakentavasti, en usko että puhelinhäiriköinti parantaa tilannetta. Hengitä ja rauhoitu parhaasi mukaan.
oltiin vuosi. Olen kysynyt eron syitä ja kysynyt myös onko toista. hän väittää kiven kovaan ettei ole, että eron syy on vain se, ettei suhde toimi kun ei asuta lähempänä. no ollaan kuitenki nöhty melkein joka vkl. en pysty rauhoittumaan. mitä mulla on enää? ja sitten ku mies vielä pitää koko ajan toivoa yllä, että katsotaan kun muutat tänne. Kiva juttu, jos muutankin sinne alitajuntaisesti vain hänen takiaan ja sitten hän ei olisikaan mun kanssa. kauheeta. miten tästä voi selvitä kun on tottunut viettämään kaiken vapaa-ajan kullan kanssa, on tottunut soittelemaan pitkiä puheluita ja siinä välissä teksitiviestejä. Nyt ei enää puhelin vilkuta viestin ääntä ellen minä ole ensin jotain lähettänyt :( On niin tyhjä ja yksinäinen olo. ja mies senkun nauttii tilanteesta..
Sellanenkin on mahdollista jos olette vielä nuoria että, toinen vaan haluaa vielä elää omaa elämää (vapautta).
Ehkä en vielä lähtisi muutamaan samalle paikkakunnalle jossa mies asuu, jos on todellakin epävarmaa suhteen jatkuminen. Minäkin sain alkuun sen kuvan että tää on välivaihe ja voitas palata, mutta jaksaako kumpikaan odottaa sitä paluuta esim puolivuotta tai jopa vuoden.
voin antaa miespuolisena sinulle neuvoja ja oman kokemukseni, tuoreesta erosta ja se kuinka paljon se on minuun sattunut, eli nainen teki meillä päätöksen erosta.
JOs halua asiasta enemmän jutella. Illalla olen suomi24 chat huoneessa särkynyt sydän (löytyy kohdasta suhteet)
Ei varmasti paljon lohduta, mutta tiedän niin, miltä sinusta tuntuu! Itse elän samantapaista vaihetta. Tuntuu, että elämä ei voi jatkua. Pahinta on tuo, kun kaikki tulee niin yht'äkkiä ja yllätyksenä.
Mutta itsetuhoisista ajatuksista sinun pitää päästä! Ei KUKAAN ole sen arvoinen, että tekisit jotain itsellesi. Ihan oikeasti elämä jatkuu, itse haluan uskoa niin vaikka kipu ja epätoivo on VALTAVA.
Haluaisin halata sinua ja toivottaa PALJON, PALJON voimia! Kestetään yhdessä, me kaikki kovia kokevat.
Vielä lisäisin, että vaikka otsikkosi on noin lohduton (tästä ei enää nousta), jaksoit kuitenkin tulla tälle palstalle purkamaan ajatuksiasi. Se on hyvä alku ja merkki siitä, ettet ehkä kuitenkaan ole luopunut kaikesta toivosta. Tsemppiä!
Niin me ollaan nuoria mies 24 ja minä 22. Olen sitäkin ihmetellyt kun mies on just sellanen pelimies, että koska se kasvaa. Luulis että 24 vuotiaana haluaisi jo vähän alkaa rauhottumaan ja rakentamaan alustaa tuleville haasteilla (perhe jne) mutta mies haluaa vain olla kavereitten kanssa ja bailata. Olisinpa mies. heillä pelkät kaveri suhteet on niin lepposia. Mies kertoo minulle kuinka eron jälkeen on aina iltaisin hengailemassa jätkäporukassa. Juovat kaljaa, pelaavat, urheilevat ja kokkaavat. Ja opiskelevat jos ehtivät. Mutta minä naisena en voi toimia noin. Ystävät tulevat kanssani kahville ja puhutaan erosta ja miehistä ja itketään. Mutta ei ikäiseni naiset vain istuskele ja pelaa pleikkaa päivät pitkät. En oikein tiedä miten tästä yksin selviänkään. Mutta TKA viestisi oli tosi ihana! Ihanaa kun ihmiset jaksaa tuntemattomia tuolla lailla lohduttaa :) anto kyllä vähän toivoa. Ja oon mä tänään syönytkin jo vähän salaattia, viimenen viikko on oltu aika vähillä muuten eikä ole tehny mieli ruokaa, paitsi sitten tänään. ehkä tämä tästä. tosin vieläkin itken useasti ja varsinkin yhteiset kuvat, kappaleet mitä ollaan yhdessä kuunneltu niin herättää tunteita. Mies ehdotti että tavattais tässä piakkoin ihan kavereina ja käytännön asioita pitäs hoitaa. Mitä luulette kannattaako? Eron käsittely prosessi voi loikata paljon taakse päin jos nyt näen hänet ja ikävä iskee taas entistä kovemmin. Enkä haluaisi alkaa itkeä hänen edessään kun tiiän että hän ei siitä pidä. Toisaalta jos näen hänet niin saatan ajatella että ei hän niin ihmeellinen olekkaan, en menetä niin paljoa. (tämä oli siis kaverini teoria miten voi käydä :D) ja mitä mä änen kanssaan tekisin? mistä me muka juteltais.. kokemuksia tästäki olisi kiva saada. millaset välit exään? puhutteko puhelimessa, facebookissa, näettekö?
Voi kuule, olette molemmat vielä kovin nuoria ja minä ainakin ymmärrän tilanteen vallan hyvin, varsinkin kun itsellä samankaltainen tilanne tuoreessa muistissa. Viestistäsi huokuu eksäsi ja sinun välinen ristiriita päivänselvästi: sinulla on halua asettua aloilleen ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta perhettä ym. kun taas eksäsi haluaa vielä olla, tulla ja mennä vailla huolen häivää, toisin sanoen elää elämää ja nauttia vapaudesta. Häntä on varmasti alkanut ahdistaa tilanne, puhe yhteenmuuttamisesta ym. joten on ollut parempi nostaa kytkintä nyt, kun se on ollut vielä mahdollista ja helpompaa (vrt. jos olisitte jo yhteisen katon alla).
Sinun on kunnioitettava myös toisen halua - hän ei ilmeisesti ole samassa elämänvaiheessa kuin sinä (halua asettua jo aloilleen) ja hyväksyttävä se. Jos tämän ongelman tiedostaa jo nyt, niin eikö se ole parempi tässä vaiheessa kuin että muuttaisitte yhteen ja leikkisitte aikanne kotista, kiintyisit toiseen yhä enemmän ja hänen vapaudenkaipuunsa sen kun vain yltyisi? Toki voisi käydä niinkin onnellisesti, että hän rauhoittuisi auvoiseen kotielämään ja arkeen, mutta epäilen, jos menojalka vipattaa noinkin vauhdikkaasti vielä tässä vaiheessa.
terv. 6 vuoden suhteesta eronnut N22v, joka ei ollut valmis vielä asettumaan (lopullisesti) aloilleen unelmien miehensä, nykyisen eksänsä, kanssa.
varmasti haluat vain maata peiton alla ja tunnet, ettei siletä pääse päivän valoon. Eikä siinä juuri muiden vakuuttelut auta, vaikka ne pitävät paikkansa. Muutamia käytännön neuvoja, jos haluat. Huom! en lainkaan väheksy olotilaasi.
Ensinnäkin jatkat päivärymiä. Jos opiskelet, menet kouluun tai jos käyt töissä, se on hoidettava. Kerro lähipiirille mitä on tapahtunut, etteivät ihmettele käytöstäsi.
Työ-/koulupäivän jalkeen käyt edes 15 min kävelyllä. Ja muistat syödä!
Haluat keskustella. Hae keskustelu kumppani nyt ulkopuolelta. Soita johonkin palvelevaan puhelimeen tai kriisi keskukseen. Tai hakeudu opiskelija tai työterveyshoitajan puheille. Itse ohjasin erään hemkilön opiskelijaterkalle, ja hän sanoi jälkeen päin sen olleen hyvä juttu.
Poikaystävää et ruinaamalla saa takaisin eikä hän jaksa sun soittojasi nyt. et varmasti edistä asiaasi, jos jatkuvasti "vingut" hänelle puhelimeen.
VOi, kuulostaapa todella tutulta tekstisi. Kävin saman läpi 1,5 vuotta sitten kun poikaystäväni jätti yllättäen, ehdittiin seurustella n. 3,5vuotta ja asua yhdessä lähes koko aika. Mietin ihan samoja asioita että miten tästä noustaan, en koskaan löydä enää ketään..teki mieli koko ajan pitää yhteyttä. Vaikka ei se mitään hyödyttänyt.. Raskainta oli juuri se kun kukaan ei enää soita, eikä tekstaile eikä ole enää sitä rakasta jolle kertoa päivän tapahtumia....järkyttävä tyhjyyden tunne vain.
Erosta on nyt tosiaan aikaa se 1,5vuotta. Ensimmäinen puoli vuotta-vuosi meni suriessa...koville se otti ja helppoa ei ollut. Onneksi oli kokoajan toimintaa viikonlopuille kavereiden kanssa, menoa ja meininkiä, vaikka aina ei olisi niin kiinnostanutkaan..tärkeintä on kuitenkin että ei jumitu kotiin murehtimaan. Mutta oikeassa olet noiden jätkien kaveriporukodien suhteen..heidän tapaamisensa ovat niin eri kaliiberia kun naisten, pelaillaan pleikkaria jne...
Nyt n. puoli vuotta sitten tapasin uuden pojan johon ihastuin kertaheitolla.... tämä ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla mutta huomasin itsessäni että paras lääke sydänsuruihin on uusi ihastus/rakkaus... tietysti ensin kannattaa olla vähän aikaa yksin ja hengähtää mutta itsestäni huomasin sen että tunteet exää kohtaan eivät niin kadonneetkaan...koska olivat olleet todella vahvoja...ajan kanssa tunteet on tasoittuneet ja nyt väistyneet taka-alalle kohdatessani uuden mielenkiintoisen tapauksen. Toivon kovasti että tästä tulisi jotain..koska uusia sydänsuruja en ole valmis kohtaamaan, niin rankkaa se oli!!!
Muista että kohtalotovereita on sulla ja PALJON...joka päivä joku jätetään ja kokee samat tunteet mitä sinä...!! Kannattaa koittaa kuitenkin pitää normiarjesta kiinni :)
Exääsi tässä tapauksessa ei ehkä kannata jäädä odottamaan..toisaalta voihan se olla että kun saa hetken hengähtää aj viettää aikaa vapaana niin tuleekin katumapäälle ja toteaa ettei se sinkkuelämä ollutkaan sitä mitä toivoi.... eriasia sitten voiko teidän jutusta vielä jotain tulla....Mutta pää pystyyn kaikesta huolimatta...olet niin nuori että ehdit tapaamaan vaikka ketä uusia tuttavuuksia!!! :)
Ajattelin päivittää tänne tilannetta, jos joku vaikka lukee ketjua ja on samassa tilanteessa. Eli tapasin miehen ensimmäisen kerran eron jälkeen. Ensin aloin itekä ja hän oli taas että ei jaksa kuunnella/katsoa sitä. Kysyin vielä miksi emme voi jatkaa ja hän sanoi päättäväisesti, että suhde ei toimi kun emme asu samassa kaupungissa..että ehkä sitten myöhemmin. Hän sanoi ettei rakasta minua enää samalla tavalla, kuulemmää tykkää vielä mutta ei rakasta. Vaikka tämä tieto sattui, niin se auttoi ymmärtämään että paluuta entiseen ei ole. Itkeminen ei auta. No, vietimme yhdessä muutaman tunnin. Keskustelimme ihan normaalisti ja meillä oli mukavaa. Mies sanoi, että haluaa pysyä ystävänäni ja haluaa tavata minua aina sillon tällöin. En tiedä pystynkö samaan, sillä minulla on vielä tunteita ja tiedän, että mies harrastaa jo yhden yön juttuja ja ne loukkaa mua enkä tiedä pystynkö näkee miestä kun samalla tiedän että joku onnekas saa hänen kanssaan olla, mutta en minä. Mies sanoi että seksiä voidaan aina kuitenkin harrastaa. Kannattaako? Entä jos otan tunteet mukaan. Haluaisin kyllä.
No päädyttiin siihen että ollaan yhteyksissä ja nähdään silloin tällöin. Voi olla että roikun nyt löysässä hirressä, mutta en halua päästää vielä irti. Ja voisin kuvitella ettei mieskään sitä halua, kun kerta haluaa olla kanssani yhteyksissä ja sanoi että ei haluais että mulla on muita miehiä. Sanoi myös, että toivoo tosi paljon että voitas asua kesällä samassa paikassa ja alottaa alusta. En tiedä miten suhtautua tähän kaikkeen. Pääni on sekasi. Mutta vaikka olen vielä surullinen erosta, en enää ole niin epätoivoinen. Tiedän, että mies ei minua nyt takasi ota, oli mikä hyvänsä. Joten parempi jatkaa elämää ja olla hänen kanssaan väleissä ja nähdä silloin tällöin. Hän on kuitenkin tosi mukava ja meillä on hauskaa yhdessä. Ehkä hän joskus vielä haluaa mut takas. Tai voi olla että jos haluaakin niin minä en sitten enää halua ainakaan mitään vakavaa. Tämä on rankkaa mutta oikeesti, puhukaa erosta kasvotusten ja kunnolla. Se auttaa :)
Tiedän tuon tunteen. Seurustelin 5 vuotta aivan ihana ihmisen kanssa, ja luulin, että olin löytänyt sen oikean. Olimme samalla aaltopituudella ja parhaat kaverit toisillemme. Nauroimme ja kaikki oli hyvin..
4kk sitten se kaikki romahti. Exä ilmoitti, ettei kykene enää jatkamaan kanssani. Hän Koki ahdistuvansa ja tuntevansa itsensä häkkilinnuksi, joka haluaa kokea vapauden. Se tuli kuin salama kirkaalta taivaalta. Hetkessä kaikki hyvä nykäistiin maton tavoin alta, ja alamäki alkoi. Kaikki tuntui juurikin siltä pahalta painajaiselta ja kaikki romahti niskaan kerta heitolla..
Ensin ei kyennyt hyväksymään tilannetta lainkaan. Sitä vain itki ja oli sanoinkuvaamattoman paha olla. On vieläkin. 4kk on lyhyt aika, mutta ainakin ajatusta on oppinut sietämään. Olen käynyt tämän 4kk aikana läpi kaikenlaisia tunnetiloja. Surua, Vihaa, Katkeruutta.. Sen hetkinen elämä oli yhtä isoa vuoristorataa, joka vain jatkui ja jatkui. On se vieläkin.
Olen 26 vuotias mies, joten se miesten baariin lähtö eron jälkeen voidaan unohtaa. Pitkään aikaa koin, että en kykene enkä halua puhua kenenkään muun kuin läheisten ja ystävien kanssa. Sekin teki tiukkaa paikoin. Lyhyessä ajassa kuitenkin huomasin, että se auttoi, ja auttaa edelleen. Sitä ei kykene jäsentämään kaikkia ajatuksia itse. Siihen tarvitaan joku muu ja mielellään ulkopuolinen ei liian läheinen ihminen.
Itse en ole ottanut yhteyttä exään sen jälkeen kun erottiin. Kovasti hän haluaisi pysyä ystävänäni, mutta en usko, että se on mahdollista. Tunteet olivat liian voimakkaat ja aika liian pitkä, jotta voisin händä nähdä. Ero on aina rankka kokemus. Joskus on vain päästettävä irti.. Oli tunteet millaisia tahansa.
Onneksi löysin ihmsen jolle puhua tästä. Olen huomannut, että se auttaa. Toinen on se, että en ole jäänyt paikalleni. Suren ja itken kun tuntuu siltä, mutta en myöskään jää kotiin itkemään. Suru pitää käydä lävitsi eikä sitä saa työntää syrjään, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että paikalleen jääminen ei ole ratkaisu.
Toivotan jaksamisia sulle ja toivottavasti sait jotain perspektiiviä tästä minun tarinastani.
olen m27 ja ihan samassa tilanteessa... tuntuu ettei yksinkertaisesti jaksa enää... Ja ei jaksa olla kavereiden kanssa, eikä oikeestaan kenenkään kanssa... Kerro miten jaksat eteenpäin???
Vähän tilanne päiviystä jos jotakuta kiinnostaa. Näin miehen nyt kunnolla ensimmäisen kerran eron jälkeen. Se oli hirveää. Itkin koko ajan, kaikki muistot ja päällimmäisenä ikävä tulivat pintaan. Kun näin hänet, tajusin mitä oikeasti menetän. Harrastettiinpa vielä seksiäkin, mikä vasta virhe olikin! Nyt on taas entistä kovempi ikävä ja tuska. Oli ihanaa kun mies helli minua ja piti lähellä. Se oli ihana sen hetken, mutta kun tajusin, että niin ei tule enää käymään niin suru valtasi koko mielen. Tai tottakai voidaa seksiä harrastaa, mutta ei siinä taida olla järkeä kun mulla on nii paljo tunteita pelissä, miehelle se on vain seksiä. Voi tätä tuskaa. Juuri kun se oli helpottamassa niin kaikki tuli takasin. Nyt ainakin tiedän, että ei kannata nähdä miestä vähään aikaan, muuten suru tulee aina pintaan. Yritän nyt päästä yli ja nään hänet ehkä kuukauden päästä jos aika on kypsä. Ollaan kuitenki oltu koko ajan yhteydessä. Lähinnä viestejä. Mies on tosi mustasukkanen musta ja pelkää että mulla on muita, ei kuitenkaan enää halua missä nimessä kanssani jatkaa. Mutta sitten taas hän on sanonut, että ehkä myöhemmin voitaisiin jatkaa. Että siihen asti pitää pitää yhteyttä ja hyvät välit. Mutta hei?!? pelkään, että jos olen hänen kanssaan koko ajan yhteydessä niin en pääse ikinä yli. Mutta pakko on olla, en halua menettää häntä. Haluan pitää yllä sitä toivoa, että myöhemmin kesällä meistä tulee jotain. On vain sydäntä raastavaa että mies on muiden naisten kanssa ja samaa aikaa tekstailee mun kanssa, eikä oikeasti välitä yhtään. Mies vain hokee että myöhemmin kun asumme lähempänä ja näemme useammin niin hän voi taas alkaa tykätä musta. Uskoakko tuollaista. En tiedä, miten jatkaisimme.
Ai niin, olin toisen miehen kanssa sängyssä, mutta se oli kamalaa. Kuvittelin koko ajan mieheni (exän) siihen ja toinen mies suorastaan ällötti minua. Nyt siis menen rauhassa vähäksi aikaa selibaatiin. Miksi pitäisi väkisin mennä baareihin ja lähteä miesten matkaan jos ei kiinnosta. Ei minun tarvitse exäni kanssa kilpaille. Eihän? Voin rauhassa surra yksin, jos exä haluaa olla muiden kanssa ja nauttii siitä niin sitten on, minä en näköjään ole vielä valmis. Olenkohan koskaan :(
Pakko sanoa, että olet kyllä aika pahassa kierteessä. Ikävä sanoa, mutta kuulostaa siltä, että mies käyttää hyväksi sitä, että et kykene päästämään irti.
En tuomitse ratkaisujasi, mutta voin kertoa, että kun kahdesta todella vaikeasta asiasta on valittava se helpompi, niin se on totaalinen ja lopullinen ero.
Tuollaisessa tilanteessa on äärimmäisen epätodennäköistä, että kykenee palaamaan yhteen. Ei ainakaan kuukaudessa.
Minäpä kerron hieman lisää omasta tilanteestani. Kun erosimme neljä kuukautta sitten en tiennyt mitä tehdä. Hyvin nopeasti huomasin kuitenkin, että en halua olla exän kanssa missään tekemisissä. Minäpä kerron miksi.
Kun seurustelua on jatkunut monta vuotta on ehtinyt kiintymään toiseen tavalla, jota ei voi ymmärtää, kuin sellainen joka sen on kokenut.
Tunteet ovat niin vahvat, että ne eivät kuihdu kuin ajan kanssa ja valitettavasti tuo aika on pitkä.
kun ero koittaa, on tunne että tilanteesta ei ole pois pääsyä ja kaikki on yhtä painajaista. Vaikka se oli yhtä helvettiä totesin, että en halua kiduttaa itseäni. Minulla oli ja on ikävä häntä yhä. Olen kuitenkin oppinut sietämään ajatusta.
Olen neljän kuukauden aikana käynyt läpi rakkaimmat muistot hänestä ja Joulu oli se pahin hetki. Kun en ole häntä nähnyt ovat muistot hänestä alkaneet muuttua rakkaiksi. Arvokkaiksi asioiksi osaa elämää. Ikävä yllättää aina silloin tällöin, mutta ainakin ajatusta on oppinut sietämään.
Totesin jokin aika sitten, että Hyvä että näin kävi. Olen menettänyt paljon, mutta olen saanut tilalle myös jotain mitä en suhteessa ollessani olisi kenties koskaan saanut.
Pahinta on opetella olemaan yksin. Kun tuosta kuitenkin jaksaa taistella yli on edessä avoin tulevaisuus. Ainakin uskon niin. En anna yhden ihmisen ajaa kuvainnollisesti ylitseni tai pilata elämääni, joka on avoin kaikintavoin. Tiedän, Eron läpi käyminen on rankkaa ja vaikeaa aikaa, mutta siitä pääsee kyllä ylitse. Ainakin pahimmasta ajasta.
Hei! Tilanteeni on aikas samanlainen.En haluaisi millään luopua tästä suhteesta,kun on tunteita.Ollaan puhuttu kyllä ja mieheni sanoo että tunteet on vain viilenneet ja hänellä vaikea vuosi takana.Ihmettelen kovin kun vielä jokusen
kuukautta sitten hän oli rakastunut ja suunniteltiin kaikkea yhdessä.Nyt onvain ruvennut olemaan yksikseen viikonloppuja,eikä ole kuulemma ketään toista kuvioissa.En tiedä enää mitä uskoa.Enkä haluaisi luovuttaa,mutta tämä epävarmuus syö mielenterveyttäni.Tästä kaikesta on nyt paha masennus päällä,enkä tiedä kuinka selviän jos suhde loppuu oikeasti.Nytkin itken joka päivä ja mietin kuinka päätän elämäni.Tää on kauheeta.Masennuslääkkeetkään
ei tunnu auttavan.Järki sanoo että aika parantaa, mutta se ei helpota oloa.
Vinkkinä vaan että tollaseen EI kannata jäädä roikkumaan, helpoin katkaista kaikki siteet ja olla sitten kavereita kun on oikeasti siihen valmis, ilman taka-ajatuksia yhteenpaluusta.
Itse olen jo poistanut petollisen ex-miehen puhelimestani kokonaan, taistelen vielä että saisin tehtyä saman facebookille.... :)
Samanlaisia kokemuksia minullakin, mies ei vaan kertonut muista suhteistaan. Kielsi olleensa muiden kanssa. Tuli aina takaisin oltuaan pois päivästä viikkoihin, muttei kertonut missä tai kenen kanssa oli, eikä saanut kysellä. Välillä soitteli ja kyseli missä olen, miten menee. Kuitenkin aikoinaan asuimme yhdessä, hän lähti ja halusi että olisimme ystäviä ja yhteyksissä, kyllähän tuo seksuaalista kontaktia halusi sen jälkeenkin, minua se alkoi kuvottaa kun arvailee onko niitä muita. Noista kertomuksista tuli niin selkeästi mieleen tämä mies, tiedä vaikka sama olisi.
Hänellä on ihan satavarmasti uusi nainen siellä jossain.Kaksoiselämä on helppoa kun on kaukana rakkaastaan.Koetapa saada luoksesi juttusille.....
Anna itsellesi aikaa. Ero on hyvin tuore, ja erittäin kipeä. Exäsi juhliminen satuttaa sinua, anna sattua. Sinä et ole hän, sinä käsittelet eroa aivan eri tavalla. Yritä pikkuhiljaa päästä irti miettimästä mitä exäsi tekee elämällään ja sen sijaan mieti mitä voisit tehdä omallasi? Hädässä ystävä tunnetaan, ja oikeat ystävät ovat rinnallasi joten tukeudu heihin. Sure surusi läpi pikkuinen, irtaannut kyllä exästäsi kun mielesi on kypsä siihen. Järki ja tunteet eivät aina mene yksi yhteen ja nyt mielesi vasta käsittelee eroa jonka pääsi tiedostaa. Aikaa siis pikkuinen, aikaa ja armeliaisuutta... itsellesi.
Kuulostaa vähän siltä, että sinua pidetään varalla. Älä missään tapauksessa suostu enää seksiin hänen kanssaan! Älä ole helppo nakki.
Päivitystä tilanteeseen. Erosta siis joku 2kk, en enää ole laskenut päiviä. Enää tulee melkoin harvoin ahdistunut olotila ja epätoivoinen olo. Ehkä kerran viikossa itken miehen perään, mutta muun ajan olen iloinen että tässä kävi näin. Otan ilon irti sinkkuudesta, sekin on vaihe jonka jokaisen nuoren naisen täytyy kokea ;) Saa mennä ja tulla niin kuin tykkää ja kaverit voi pistää etusijalle. Toki joskus on yksinäistä jos ei ole seuraa ja on perjantai-illan yksin kotona, mutta siihenkin olen jo tottunut.
Miestä koskien olemme olleet yhteyksissä lähes päivittäin, mutta nyt tiedän että en ole häneen enää yhteyksissä sen tähden että haluisin hänet takaisin. Vaan koska hän on mukava ja iltaisin on kiva puhua jollekkin. Mies on alkanut empimään eroa ja puhuu koko ajan, että jos voitais nähdä ja jos voitais joskus mennä yhteen. Vielä muutama viikko sitten olisin ollut hänen käytöksestään onneni kukkoloilla mutta nyt se ennemminkin ahdistaa. En tiedä haluanko häntä enää ja jos haluan niin en nyt! Haluan nyt olla sinkku enkä aio alkaa seurustelmaan kenenkään kanssa. Hassua ajatella että tässä kävi lopulta näin: eron jälkeen 1kk minä vain itkin ja mies ei välittänyt, kohteli minua kuin mitäkin rättiä. Nyt 2kk sen jälkeen hän haluaa enemmän olla kanssani ja roikkuu mussa, kun minä taas katson jo elämässä eteen päin. Aika todella paransi haavat :)
Enkä sano ettenkö hauluisi joskus palata yhteen mutta ensin pitää olla yksin, miettiä tapahtunutta, kasvaa ihmisenä ja kokea. Sitten vasta voi katsoa!
Exäsi on saattanut tulla katumapäällä, kun et roikkunutkaan hänen helmoissaan loppuikääsi parkumassa vaan jatkoit matkaa. Näytit, ettet ole riippuvainen hänestä.
Käänteispsykologiaa, totta kai kannattaa miettiä yhteenpaluun mahdollisuus jos molemmilla on tunteita jäljellä. Mutta haluaako exäsi takaisin siksi että yhä rakastaa sinua, vai siksi että tajuaa vasta nyt mitä menetti käytännön kannalta? Jos uusi alku tapahtuisi, silloin pitää jaksaa puida juurta jaksain vanhat virheet ja mielellään ammattiauttajan pakeilla. Monilla paikkakunnilla on seurakuntien järjestämää parisuhdeneuvontaa, jolla ei ole mitään tekemistä uskonnon tai tuputtamisen kanssa. Juuri se, että mikä NYT on toisin, ettei sama eroon johtanut ahdistus palaa heti viikon päästä?
Nauti nyt sinkkuudestasi, vapaudesta ja uusista tuulista jokunen kuukausi ja jos molemmilla sitten edelleen on tunteita toisiaan kohtaan, katsokaa onko uudelleen aloittaminen mahdollista.
Sama mul,ero tuli,koska mies väkivaltanen humalassa;silti mä vieläki JOLLAIN TYHMÄLLÄ taval haluisin sen takas..
Ja niin oon aina ennen ottanutki,mies varmaa nytki luulee,et ku selviää ni kaikki on ennallaan..
Hirveintä on illat,yö ja aamut!
Ja jos herää yöllä,ni vieres ei ookkaa ketään!!
Sama ,mäki saisin yhen illan/yön juttuja,mut ei kiinnosta.
Ja sama seki et,aamul ei tee mieli nousta sängystä,haluis vaa nukkuu ja nukkuu,mikää ei kiinnosta!!!!