Kasvatusapua kiitos

Muistaakseni itse aloitin meikkaamaan niihin aikoihin, kun menin yläasteelle. Alkuun meikkasin melko vähän (siis ehkä hieman ripsiväriä, ei muuta) ja en suinkaan meikannut päivittäin kouluun. En koskaan ollut sellainen tyttö tai nainen, että tarvitsisi meikata esimerkiksi kauppaan tai urheilemaan mentäessä. En vieläkään yli kymmenen vuotta vanhemapana meikkaa orjallisesti joka tilanteeseen, vaan esimerkiksi kaverien kanssa kotona aikaa viettäessä olen ihan mielelläni meikittä. Tällä hetkellä meikkaan lähinnä kouluun mennessäni, mutta meikin määräkin silloin vaihtelee oman jaksamisen ja fiiliksen mukaan. Jos menen ulos viihteelle ravintolaan tai leffaan tms, niihin yleensä meikkaan.

Naisena en sinänsä olisi niin huolissani siitä, kuinka usein meikkaa ja missä tilanteissa, vaan enemmänkin siitä, miten tyttö itse suhtautuu meikkaamiseen ja missä määrin meikkiä käyttää. Vaikka tyttö käyttäisi päivittäin koulussa tuossa iässä vähän ripsiväriä ja/tai huulikiiltoa, on se varsin eri asia kuin täyställäys meikkivoiteineen, puutereineen, poskipunineen, luomivärineen jne. Täyställäys arjessa, etenkin tuossa iässä, on pitkälti turhaa. Kannattaa kiinnittää myös huomiota, miten tyttö itse suhtautuu meikkiin. Voiko hän lähteä ilman sitä ulos? Tunteeko hän itsensä kauniiksi ilman meikkiä? Onko kauneus elämässä, kuinka tärkeää? Isänä kannattaa sanoa tyttöä toisinaan kauniiksi, kun hän ei ole meikannut ja kehua nimenomaan hänen ns. luonnollisia piirteitä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin kehua tytössä hänen luonnetta, kiinnostuksen kohteita ja muita asioita, jotka eivät liity millään tapaa ulkonäköön. Näin hän oppii luomaan itsetuntonsa pohjan johonkin muualle kuin ulkonäköön. Isänä kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, miten puhut tytön kuullen naisista ja miten käyttäydyt naisten lähistöllä, koska isä on kuitenkin ensimmäinen miehen rooli malli ja lapsi voi helposti tehdä yleistyksiä miehistä oman isänsä perusteella.