Miehelläni on ollut harrastuksia, kilpailumatkoja. Olen joskus ollut mukana, mutta nykyisin kulkevat miesporukalla. Olen antanut hänen mennä, vaikka niitä on ollut paljon. Eihän se kivaa ole ollut olla yksin kotona lasten kanssa, mutta retkiltä on palannut virkistynyt mies. Hän paljon paremmin on jaksanaut ottaa osaa kodin töihin ja arkeen. Joten itse olen saanut hieman levähtää. Olen vastapainoksi käynyt joskus teatterissa tai konserteissa ystävättärieni kanssa. Ei ole kokenut elämää vielä tylsäksi koskaan. Kuljemme myös miehen kanssa yhdessä, yritämme aina yhdessä sopia kodin asioista ja ennenkaikkea lapsia koskevista asioista.
Näiltä kilpailumatkoilta hän on usein tuonut palkintoja tullessaan eli on pärjännyt. Se on riittänyt, hänen ei ole ollut tarvis etsiä seuraa. Eli antakaa tilaa hyvälle harrastukselle, se varmasti raikastaa liittoanne.
Näiltä kilpailumatkoilta hän on usein tuonut palkintoja tullessaan eli on pärjännyt. Se on riittänyt, hänen ei ole ollut tarvis etsiä seuraa. Eli antakaa tilaa hyvälle harrastukselle, se varmasti raikastaa liittoanne.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvällä itsetunnolla ja terveellä luottamuksella se menee juuri noin ja molemmat ovat onnellisia.
Hyviä hetkiä ja pokaaleja vastakin! :)
Oli kiva lukea välillä positiivisestakin asenteesta parisuhteessa.
Tuon on kirjoittanut viisas ihminen
Mutta jos ei käydä missään yhdessä ja vaimo käy työporukan kanssa ryyppäämässä joka toinen kuukausi, niin on se niin väärin.
Ensimmäinen reaktioni tähän viestiin oli, että "ANTANUT, miten niin olet ANTANUT miehesi harrastaa, eikös se ole aivan luonnollinen, itsestään selvä asia?". Miten kenelläkään voisi edes käydä mielessä KIELTÄÄ puolisoltaan harrastaminen tai ystävyyssuhteiden hoitaminen, vaikka sitten mökkiviikon tai kalastusreissun tai minkä tahansa muodossa?
Luulisi olevan kaikille selvä, että myös parisuhteessa elävä on edelleen itsenäinen henkilö, jolla on omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet? Vaikka perhe löytyy, kyllähän jokaisella silti voi olla harrastuksia ja toive toteuttaa itsensä ja kokea itselleen arvokkaita, mielekkäitä asiaoita.
Minusta ainakin on täysin itsestään selvää, ettei harrastuksia tai ystävyyssuhteita tarvitse unohtaa parisuhteessa. Tottakai esim. perheen perustaminen voi muuttaa priorisointia ja aika, joka ennen kului harrastuksen parissa kuluukin lasten kanssa touhutessa - tai sitten ei.
Mikäli täältä nyt tosiaan löytyy joku, joka ei ole "antanut" puolisonsa harrastaa tai vaikkapa tehdä tosiaan reissuja yksin tai omalla porukalla, hän voisi ottaa tästä viestistä mallia. Itse tyydyn toteamaan, ettei tässä ollut minulle mitään uutta tai maata mullistavaa, näinhän hyvässä parisuhteessa kuuluisikin toimia.
No ehkä ymmärrät tuon antanut-sanan vähän väärin... Hän varmasti tarkoittaa juuri sillä antanut että ei ole vastaan laittanut tai kiukutellut kun mies ravaa jossain kilpailumatkoilla. Moni nainen kun nalkuttaa tällaisesta vaikka ei sitä varsinaisesti "kieltäisikään". Sitä se antanut tarkoittaa että on suhtautunut positiivisesti asiaan. Jokainen ihminenhän on vapaa tekemään mitä haluaa eihän tässä siitä ole kyse, vaan siitä että antaa tilaa toiselle ja hänen omille jutuille, eikä ahdista ja vaadi. Monille se on hyvin vaikeaa parisuhteessa, joten ap:n kirjoitus oli kyllä hyvä.
Raskasta se on yksin kotia ja lapsia hoitaa, kun mies on jatkuvasti menossa.
Tähänkin olen kyllä itsekkin suostunut, mutta sitten huomannut, että läheisyyskin katosi miehen menojen myötä.
Kyllä ne aikaa vievät harrastukset voisi panna kortille siksi aikaa, kun lapset ovat pieniä ja tarvitsevat isää siellä kotona.
Kun lapset ovat kouluiässä, voi taas alkaa lisäämään menojaan, jos tarvis.
Väärin on, että äiti joutuu olemaan isäkin lapsille, miehen pistäessä harrastukset tai työn perheen edelle.
Kyllä sen eestään löytää, minkä taakseen jättää..
Juuri näin minä sen tulkitsin: eli ei tosiaan kiellä mieheltään harrastuksia, ja käy itsekin harrastamassa itselleen mieluisia asioita. Minä en siis ymmärrä, että parisuhteessa pitäisi erikseen "antaa" toisen tehdä jotain. Tai sitä, että kielletään puolisolta harrastukset ja kaverit. Toki hyvä, että joku kertoo välissä hyviäkin asia parisuhteesta täällä, ja ainahan muistutus siitä, miten puolisoa olisi hyvä kohdella on paikallaan.
Eli kyllä, antaminen on positiivinen asia tässä asiassa, mutta minusta on surullista, että sitä sanaa joutuu käyttämään, kun kyse on silti aivan itsestäänselvyydestä. Ainakin minulle. Ehkä vain oletan, että kaikki naiset ovat samanlaisia kuin minä (ja miehet mieheni kaltaisia). En nalkuta, ahdistele, kitise tai vaadi. En tässä asiassa enkä muissakaan. Sallin miehelleni kaikki ne asiat, joista haluan itsekin nauttia: ystäviä, reissuja, harrastuksia...
Tottakai teemme myös yhdessä asioita, käymme pari-kolme kertaa vuodessa yhdessä reissussa, käymme elokuvissa, jääkiekko-otteluissa, baarissa, ravintolassa, harrastamme liikuntaa yhdessä jne. Lapsia ei vielä ole, mutta eiköhän ne sitten muuta elämää ainakin aluksi. Mutta koska tälläkään hetkellä näitä ilman puolisoa tapahtuvia harrastustilanteita (pääosin liikunta: hiihto, sali, lenkkeily, tanssi) ole kuin 2-4h/viikko, tuskin lapsetkaan tule paljon tätä asiaa mutkistamaan. Satunnaiset viikonloppureissut ilman puolisoa, tapaamiset kavereiden kanssa ravintolassa tai jonkun luona yms. hoituvat varmasit nekin samalla tavalla, lapsista huolimatta tulevaisuudessa.
Vai ei ne lapset muuta paljon mitään!!
heh heh heh!! Etkö omista yhtään perheellistä ystävää, vai oletko jotenkin vajaa?
Lapset kuule muuttaa kaiken ja se toinen vanhemmista yleensä joutuu siksi uhraamaan omat menonsa, että toinen voi kulkea ja se on se syy, miksi yleensä sitten erot tuleekin.
Kuule kun sitä rumpaa vuosikaudet pyörität, että mies menee ja toinen hoitaa sen kakkarumban siellä kotona, niin alkaa se pikkuhiljaa kyrsiä sitä naistakin! ootahan vaan!
Ei ihme, että näitä paukapäitä koko ajan menee naimisiin ja tehdään muutama mukula, kun aivan epärealistiset on kuvitelmat ajasta, kun ne lapset syntyy.. HOHHOIJAA!
Älä sinä ainakaan tee lapsia, vaikutat itse sellaiseksi jääneen. Viilaile vaan niitä kynsiä...
Lapsia löytyy lähipiiristä, jopa kummilapsi joka on käynyt meillä välissä hoidossa, jotta hänen vanhempansa pääsevät yhdessä elokuviin, teatteriin tai vastaavaan. Lisäksi jokaisessa ystäväni perheessä harrastaminen EI ole pelkästään toisen etuoikeus, vaan molemmat hoitavat vuorotellen lapsia, jotta toinen pääsee vaikkapa kuntosalille, hiihtoladulle, elokuviin, kahville tai vaikkapa kosmetologille tai manikyyriin!
Ystävieni kokemukset osoittavat, ettei ne lapset muuta elämää - jos niiden ei anneta muuttaa.
Miksi vain miehellä pitäisi olla oikeus kulkea? Miksi naisen on jäätävä kotiin hoitamaan lapsia ja "kakkarumbaa"? Miksi molemmat eivät voisi vuorotellen olla lapsenvahtina, sen jälkeen kun vauva ei ole täysimetystä (suositus tälle taitaa olla 6kk)?
Ei lapset kahlitse äitiä kotiin hellan ääreen, jos vain halutaan. Tälläkin hetkellä eräs ystäväperhe on katsomassa Jokerit-Hifki -peliä, molempia kiinnostaa jääkiekko, ja heillä on lapsi matkassa - tottakai. Toisen perheen äiti on suunnitellut täksi illaksi tyttöjen treffejä (toisella paikkakunnalla, valitettavasti, eli itse en pääse). Isä on lähtenyt tänään heidän parin lapsen kanssa mummolaan, "karkuun". Kuntosalikaverillani on niin ikään pari lasta, eikä hänen miestään haittaa hoitaa näitä lapsia pari-kolme kertaa viikossa, jotta ystävänikin pääsee jumpalle. (Vastaavasti nainen hoitaa lapsia, kun mies käy harrasteseuranssa kokouksissa ja tapahtumissa)
Minusta tuntuu vahvasti, että nykyäidit kyllä pääsevät kahvittelemaan ystäviensä kanssa, jumpalle tai vaikkapa lyhyille reissuilekin (työ- tai harrastusreissuille) ilman lapsia - jos he niin haluavat! Yleensä kyse taitaa olla siitä, etteivät naiset luota miestensä kykyihin tai potevat huonoa omatuntoa, jos ovat poissa lastensa luota edes yhden illan. Kyllä ystäväpiiristäni nähdyt kokemukset osoittavat, että isäkin osaa syöttää, vaihtaa vaipat, nukuttaa ja huolehtia lapsesta siinä missä äitikin.
Paras esimerkki tästä on läheisen ystäväni häistä viime kesänä: yhdellä ystävälläni on lapsi, joka oli silloin n. 8kk ikäinen, lapsen isä huolehti esimerkillisesti lapsesta koko hääjuhlan aikana: kävi vaihtamassa lapselle vaipan, syötti, nukutti ja sylitti kun lasta itketti. Ystäväni sai siis nauttia kaverinsa häistä täysin siemauksin.
Minusta sinulla on erittäin kapea näkökulma tähän asiaan, kuulostat katkeralta ja omaan elämääsi pettyneeltä. Yleistät (omat?) huonot kokemukset miehistä, ja perustat koko maailmankuvasi siihen, että nainen/äiti/vaimo on aina se martyyri, joka jää kotiin huolehtimaan huushollista. Ajattelutapasi kuulostaa suorastaan sovinistiselta ja äärimmäisen vanhanaikaiselta, tulehan 2000-luvulle siitä!
Kiitoksia huolenpidostasi, mutta en ole jäänyt lapsen tasolle. Olen itsevarma nainen, joka hakee parisuhteesta tasavertaista kumppania, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Suunnitelmissa on myös lasten teko, toivottavasti niitä meille myös siunaantuu. Parisuhdetta on meillä takana nyt 10 vuotta, ja riitoja voi laskea yhden käden sormilla. Suhteemme seisoo lujalla pohjalla, luotamme toisiimme ja rakkautta on. Uskon vahvasti, että pystyn yhdessä mieheni kanssa tarjota tuleville lapsillemme hyvän kodin, jossa molemmat vanhemmat ovat keskenään tasavertaisia, molemmilla samanlaiset oikeudet toteuttaa itseään ja harrastaa. Voimme antaa lapselle mallin parisuhteesta, jossa molemmat saavat harrastaa. Voimme tarjota kodin, jossa isäkin siivoaa, ripustaa pyykit, laittaa ruokaa ja käy kaupassa (sinulle tämäkin kuulostaa varmasti utopialta?).
"Suunnitelmissa on myös lasten teko, toivottavasti niitä meille myös siunaantuu. Parisuhdetta on meillä takana nyt 10 vuotta, ja riitoja voi laskea yhden käden sormilla. Suhteemme seisoo lujalla pohjalla, luotamme toisiimme ja rakkautta on. Uskon vahvasti, että pystyn yhdessä mieheni kanssa tarjota tuleville lapsillemme hyvän kodin, jossa molemmat vanhemmat ovat keskenään tasavertaisia, molemmilla samanlaiset oikeudet toteuttaa itseään ja harrastaa. Voimme antaa lapselle mallin parisuhteesta, jossa molemmat saavat harrastaa. Voimme tarjota kodin, jossa isäkin siivoaa, ripustaa pyykit, laittaa ruokaa ja käy kaupassa (sinulle tämäkin kuulostaa varmasti utopialta?)."
Hienoa, jos näin käy, mutta älä tee sitä virhettä, että luulet voivasi taata kaiken tuon.
Meillä ensimmäinen lapsi tuli 15 vuoden utopian jälkeen, ja siitä kaikki muuttui. Vaikka minullakin oli pieniä arveluita siitä muutoksesta, en olisi ikinä voinut kuvitella, miten täydellinen se muutos on psykologisesti.
Siitä on kulunut 15 vuotta, enkä voisi nyt antaa lapsilleni mitään parisuhdeneuvoja. Surettaa vain heidän puolestaan jo etukäteen.
Mitä miehen mielestänne pitäisi tehdä, jos tämän harrastus on alituinen riidan aihe?
Vaimo antoi luvan käydä vieraissa. En olisi ikinä uskaltanut tuollaista kysellä mutta kun vaimo itse sen toi esille niin pakkohan se on uskoa.
Harrastushommat on hoitunut jo pitkään mutta vielä tämäkin..on se vaan niin upea nainen.
Olin eilen kirjastossa 2 tuntia. Yleensä käyn parin viikon välein vaihtamassa dekkarin uuteen, mutta nyt luin myös iltapäivälehdet ja yhden aikakauslehden. Kotiin tultuani vaimoni totesi, että 'Pitää kai sinunkin saada käydä kirjastossa, kun minäkin käyn jumpassa' (3 krt viikossa). Nyt saan siis käydä oikein luvan kanssa; kyllä elämä on ihanaa.
Olen tällaisen harrastavan ukkomiehen seuralainen, kun tulee paikkakunnalle ja joskus soittaa minut toiselle puolen suomeakin, kun ikävä yllättää.
Maksaa matkat sun muut ja kivaa on!
Ihanaa, että teitä avarakatseisia vaimojakin löytyy ja eihän se mies siinä käyttämällä kulu!
Ihan kuin itsekkin sanoit, raukean, hyväntuulisen miehen saat lapsillesi ja itsellesikin taas iloksi, että voit itse sitten vastaavasti mennä!
Miksi aikuinen mies näkee vaivaa, että kirjoittaa tällaista soopaa tänne?
Menkööt mies ko itselle se niiin tärkeetä etttää voiii voiiiii voiiiii *pieni itku tähän viel'
Mikä ihmisiä vaivaa kun parisuhteessa pitää olla vaikka ei ollakkaan? Rahaa helpommalla on se juttu!
Sinäkään oikeasti muutoin elämässä pärjisi kun mies käy tienaamaassa kipailuissa ja sinä takapuoli pystyssä kun tapaa taas ja rahaa saat siitä talouteen? Koetko olevasi oikeasti itsepäättävä ihminen ja vapaus elämässä vai paikkaan sidottu osapuoli? No et ole näemmä miettinyt elämältä mitään!????
Huh. Siis koetko että miehen pitää mennä ja matkustaa jotta jaksaisi kodin arkea? Siis että jos hän ei olisi koko ajan menossa miesporukassaan, niin sitten hänellä olisi oikeus olla äkäinen ja olla ottamatta osaa kodin arkipuuhiin?
Kyllähän me kaikki tarvitsemme muutakin elämää kuin sitä kodin seinien sisäpuolella olevaa, ja tottakai kumppanin pitää antaa tehdä omia juttuja. Mutta siis sinä raadat yksin himassa lasten kanssa jotta mies joskus olisi hyvällä tuulella ja vähän auttaisi arkihommissa ja mietit että onpa mahtavaa tämä elämä?
Miten ne sinun omat jutut ja tekemiset, onko sulla edes niitä? Vai riittääkö sun jutuksi ne miehesi tekemiset, että saat tarpeeksi tyydytystä elämässä siitä kun miehesi tekee ja nauttii elämästä? Että sä et oikeastaan tarvitse muuta kun kodin arkea, kun miehlläsi on niin paljon kaikkea? Onko se että joskus käyt teatterissa tai konsertissa joku lohdutuspalkinto?
Juuh, olen antanut juosta ja hiihtää matkojenkin päässä, enkä itsekään ole aina jaksanut mukaan lähteä.
Mitalleja on tullut, niin että palkintokaapin hyllyt senkun notkuvat.
Minunhan niistä pölyt pitää pyyhkiä ja kiillottaakin niitä, joten sekin puhdetyö jää minulle.
Raikastanut on liittoamme jo noin 25 vuotta. Aivan:)