Kun mies katsoo muita naisia

seemehere***

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kauan ja tiedän, ettei hän minua toiseen naiseen vaihtaisi. Mutta tietenkin hän silti katsoo muita naisia. Ei katsele vaan katsoo, pää kääntyy kuin vaistomaisesti heti kun ohi tai vähän kauempana menee nais-siluetti. Minä itse en vain pysty enää seurustelun alettua katselemaan muita miehiä. Sinkkuaikanakin piti oikein katselemalla katsella.

Olen jonkun tutkimuksen kuullut todenneen, että se on miehillä vaistomaista, jotenkin evoluution kannalta merkittävää. Että heti kun näkökentässä havaitaan hieman näyttävämpi naishahmo niin sitä on pakko katsoa.

Poikaystäväni on itse todella mustasukkainen ja myös hyvännäköinen,( joten aina kärjistyneessä riitatilanteessa kostaa vetoamalla muihin naisiin, kuinka hän itse saisi kenet tahansa jne...). Meidän suhteessa on kaikki hyvin, joten on erittäin vaikea sisimmältäni uskoa, että hän oikeasti haluaisi muita naisia ja että hän katsoo muita himokkaasti ja ajatuksen kanssa (vaikka ainahan minä sitä pahinta kauhuskenaariota mielessäni pyörittelenkin).

Olen siis miettinyt, että onko tämä tutkimusjuttu oikeasti totta vai tekeekö poikaystäväni sen vain tehdäkseen minut mustasukkaiseksi? Miehet, kertokaa, miksi te katsotte naista ja mitä rehellisesti teidän mielessä liikkuu silloin?

79

12159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+3

      En ole kyllä tollasta tutkimuksesta kuuluu mutta voi hyvinkin olla totta.Ainakin itse katson hyvin herkästi jos menee ohitse silmää mielyttävä neitokainen.Eikä siinä ajattele mitään että pitäisi vaihtaa parempaan tms.se on vaan sellanen"refleksi" ja että onpas hyvän näköinen.
      No big deal.

    • On kiva kokeilla millaisen fiiliksen tuntemattoman naisen ulkonäkö saa aikaan. Siitä saatava pieni nautinto kestää pari sekuntia. Ei se nautinto mitenkään kovin suuri ole, vaan pikemminkin sellainen huomaamaton, jota ei tule ajatelleeksi. Toisaalta, on aika jännää että se saatava nautinto pysyy suunnilleen saman vahvuisena koko miehen eliniän. Painotan vielä, että yhdestä naisesta ei voi saada tätä kyseistä nautintoa kuin muutaman sekunnin ajan. Parisuhteet perustuvat miehen osalta aivan muihin nautintoihin, joista osa on paljon merkityksellisempiä. Kaipa se tuntemattoman naisen katsominen on jonkinlaista arvostelua. Sitä ajattelee, että oho tuollainenkin nainen on olemassa. Aika harvoin naisesta jää mitään muistijälkeä pitkäksi ajaksi.

      Minusta on ikävää, että monet naiset loukkaantuvat siitä. Asian tekeminen nostaa miehen miehen mielialaa, mutta laskee naisen. Kyse ei ole siis aivan harmittomasta asiasta, koska nainen voi loukkaantua siitä, mutta asiasta on saatavissa pieni hyötykin. Toisaalta, olen kuullut pareista, jotka keskustelevat keskenään toisten naisten ulkonäöstä hyvässä hengessä. Se olisi siistiä.

      • Anonyymi

        Keskusteleekohan ne myös kaikista kuumista miehistä joita se nainen katsoo? Hyvässä hengessä? Se ois siistii! Vai oisko peräti niin että niitä vieraita ihmisiä himoitaan yksin tai kaverin kanssa, ei kumppanin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusteleekohan ne myös kaikista kuumista miehistä joita se nainen katsoo? Hyvässä hengessä? Se ois siistii! Vai oisko peräti niin että niitä vieraita ihmisiä himoitaan yksin tai kaverin kanssa, ei kumppanin?

        Mä katon esim hunkseja. Onhan ne parempia luin oma kaljamahaukko. Uuh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä katon esim hunkseja. Onhan ne parempia luin oma kaljamahaukko. Uuh.

        Kyllä mä katoin muita ollessani narsistin kanssa naimisissa. Suunnittelin vuosia eroa.


    • 9

      Naisten katselun välttämättömyys ei muuten todellakaan ole mikään biologinen fakta. Jos mies vetoaa biologiaan tuollaisessa tilanteessa, hän on sivistymätön. Se, että miehet katsoisivat naisia enemmän kuin naiset miehiä, on kulttuuriin kuuluva asia. Joissain kulttuureissa on tai on ollut jopa päinvastoin.

      Se, että pitää katsella koko ajan muita naisia, on siis vain miehen omassa päässä.

      • Lottendaa

        Mulla OLI samanlainen ongelma. Ärsytti kun silloinen poikakaveri tuijotti naisia. Ei siis vaan vilkaissut, vaan tuijotti kadulla ja pitkään. Edestä ja takaa.

        Huomautin siitä monesti ja sanoin, että se on loukkaavaa. Tuijottaminen loppui ajan myötä, mutta vilkuilut ei. Sehän oli tarkoituskin! Jokainen saa katsoa mitä haluaa, mutta junttimainen toljottaminen on eri asia.

        Jos ei opi, niin vaihtoon vaan! ;)


      • on ollut Suomessa vuosituhansia. Sivistys on täällä yhtä vanha ilmiö kuin emmentaljuusto. Sata vuotta sitten sitäkin näki vain herrojen ruokapöydissä. Sivistykseen on siis turha vedota. Sivistystä sukupuoliasioissa miehet muutenkin perinteisesti ovat harrastaneet vain, jos siitä on ollut välitöntä hyötyä. Pätee maailmanlaajuisesti. Älä väitä, ettet tiennyt.


      • fhjf
        Lottendaa kirjoitti:

        Mulla OLI samanlainen ongelma. Ärsytti kun silloinen poikakaveri tuijotti naisia. Ei siis vaan vilkaissut, vaan tuijotti kadulla ja pitkään. Edestä ja takaa.

        Huomautin siitä monesti ja sanoin, että se on loukkaavaa. Tuijottaminen loppui ajan myötä, mutta vilkuilut ei. Sehän oli tarkoituskin! Jokainen saa katsoa mitä haluaa, mutta junttimainen toljottaminen on eri asia.

        Jos ei opi, niin vaihtoon vaan! ;)

        Minäkin harkitsen vaihtamista.


      • fdsfvcgfdgdf

        Kyllä se vaan on biologinen fakta, että kaunis nainen herättää huomiota. Asia taas erikseen täytyykö sitä jäädä tuijottamaan.


      • HuhX

        "9" , harrastat näköjään itsesi pettämistä ja jumaluutta siinä mielessä, että sinulla on näköjään oikeus päättää mitä mies luontaisesti saa tuntea kokea vieteistään.

        Kyllä nuo ominaisuudet ovat niin meidän geeneissämme ja vieteissämme. Miehen tehtävä on levittää siemeniä ja naaraan tehtävä on pitää huolta jällkipolvesta. Ihan kaikki nisäkkäät toimivat niin.

        Sivistymätön = sellainen joka ei ole sivistänyt itseään, opetellut faktoja.

        Se, että hokee päivät pitkät itselleen, että naiset ja miehet ovat samanlaisia, ei tee sitä todeksi vaikka olisi kuin sosiaalitanttavasemmistolaistasa-arvohömppääjä.


      • Anonyymi
        HuhX kirjoitti:

        "9" , harrastat näköjään itsesi pettämistä ja jumaluutta siinä mielessä, että sinulla on näköjään oikeus päättää mitä mies luontaisesti saa tuntea kokea vieteistään.

        Kyllä nuo ominaisuudet ovat niin meidän geeneissämme ja vieteissämme. Miehen tehtävä on levittää siemeniä ja naaraan tehtävä on pitää huolta jällkipolvesta. Ihan kaikki nisäkkäät toimivat niin.

        Sivistymätön = sellainen joka ei ole sivistänyt itseään, opetellut faktoja.

        Se, että hokee päivät pitkät itselleen, että naiset ja miehet ovat samanlaisia, ei tee sitä todeksi vaikka olisi kuin sosiaalitanttavasemmistolaistasa-arvohömppääjä.

        Samoin evoluutisin perustein nainen jaksaa syttyä samasta miehestä seksuaalisesti korkeintaan viisi vuotta. Sitten halutaan vaan sammuu. Uusi mies kyllä herättää ne. Eli kun jälkikasvu on oppinut kävelemään, naisen mielenkiinto suuntautuu uusiin miehiin.

        On myös esitetty että esiäitimme harrastivat seksiä ovulaation aikana useiden miesten kanssa, jolloin kukaan ei voinut olla varma isyydestään ja kaikki hoitivat ja huolehtivat jälkikasvusta.

        Muistakaa biologiaan ja evoluutioon vetoavat miehet, että nuo samat lainalaisuudet koskevat myös naisia...


      • Anonyymi
        HuhX kirjoitti:

        "9" , harrastat näköjään itsesi pettämistä ja jumaluutta siinä mielessä, että sinulla on näköjään oikeus päättää mitä mies luontaisesti saa tuntea kokea vieteistään.

        Kyllä nuo ominaisuudet ovat niin meidän geeneissämme ja vieteissämme. Miehen tehtävä on levittää siemeniä ja naaraan tehtävä on pitää huolta jällkipolvesta. Ihan kaikki nisäkkäät toimivat niin.

        Sivistymätön = sellainen joka ei ole sivistänyt itseään, opetellut faktoja.

        Se, että hokee päivät pitkät itselleen, että naiset ja miehet ovat samanlaisia, ei tee sitä todeksi vaikka olisi kuin sosiaalitanttavasemmistolaistasa-arvohömppääjä.

        Turpa kiinni sika. Sivistynyt mies ei katsele muita. Vain häntäheikit ja huorapukit toimii näin.


      • Anonyymi
        fhjf kirjoitti:

        Minäkin harkitsen vaihtamista.

        Erota kannattaa. Niin kauan kunnes löytyy mies joka ei ole moukka. En ole vielä löytänyt,joten pelaan pelityttönä;) Osataan me naisetkin kuulkaa;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erota kannattaa. Niin kauan kunnes löytyy mies joka ei ole moukka. En ole vielä löytänyt,joten pelaan pelityttönä;) Osataan me naisetkin kuulkaa;)

        Juuri näin. Sinkkuna on helppoa ja hauskaa😀


    • Kun ohi ajaa upea auto, katsooko poikaystäväsi sitä arvostavasti? Olenko oikeassa jos väitän näin tapahtuvan noin 99%:n todennäköisyydellä? No niin, montako tällaista autoa tiedät hänen varastaneen? Etkö yhtään? Ilmeisesti et ole ammattimaisen autovarkaan tyttöystävä, mistä sinulle täydet pisteet arvostelukyvystä. Jos olisit ammattimaisen panomiehen tyttöystävä, tietäisitkö sen? Voisiko tällaisen siis olettaa naivan kaikkia vastaantulevia naisia? Luultavasti. Osaisiko tällainen ihminen katsoa vieraita naisia niin, ettei tyttöystävä huomaa? Luultavasti olisi jo oppinut sen tempun, vai mitä? Entäs tavalliset miehet, jotka ymmärtävät kyllä naiskauneutta, mutteivät omasta mielestään katso muita naisia "niinku silleen"? Olisiko niin, että he jäävät kiinni vieraiden katselusta koska he ovat koko ikänsä katselleet naisia eivätkä näe siinä mitään tuomittavaa, jollei takana ole pahaa tarkoitusta? Siispä he tajuavat liian myöhään vetää takaisin vilkaisurefleksinsä, joka tietenkin ärsyttää tyttöystävää. Oikeat pettäjät kuitenkaan eivät jää kiinni näin yksinkertaisesti vältettävästä virheestä, sillä he tietävät tekevänsä jotain kiellettyä. Entäs poikaystäväsi? Olettaisin hänen vilkaisevan naisia refleksinomaisesti, koska näin hän on aina tehnyt. Tai ehkä olet oikeassa ja hän todellakin tuntee itsensä tärkeäksi sinulle kun saat mustasukkaisuuskohtauksen. Ehkä tietämättäsi teet jotain käsittämättömän söpöä kun olet vihainen. Eikö olekin ihanaa? Sitäpaitsi jos hänen katsomansa naiset ovat kauniita, tarkoittaa se hänellä olevan esteettistä silmää. Sama silmä valitsi sinut ja huolimatta kaikista selvästi kauniista naisista hän on juuri sinun kanssasi ja katsoo mieluiten sinua kaiken päivää. Eikö jo tule kaunis olo, mitä?

      Siispä, jollei vieraita autoja kyttäävä mies varasta niitä autoliikkeen pihalta, ei myöskään vieraita naisia vilkuileva mies varasta helliä hetkiä selkäsi takana. Patologiset pettäjät ja autovarkaat ovat asia erikseen, mutten usko poikaystäväsi olevan niitä.

      • Anonyymi

        Nainen ei ole esine, auto on.


    • Anteeksi vain, mutta ei ole. Mustasukkaisuus on aina merkki huonosta suhteesta. Jos siedät typerää mustasukkaisuutta, ymmärrät varmaan että sillä on yleensä enemmän tekemistä miehesi huonon itsetunnon kanssa kuin sinun kanssa. Jos et ole antanut mitään syytä olla mustasukkainen, kysy häneltä suoraan miksi hän on mustasukkainen. Eikä kukaan terveellä itsetunnolla varustettu kehuskele sillä että "saisi kenet tahansa" - kyseessä vaikuttaisi olevan ennemminkin erittäin huonolla itsetunnolla varustettu jätkä, joka yrittää peitellä huonoa itsetuntoaan kehumalla itseään.

      • Mies 36

        Tästä täytyy kyllä olla samaa mieltä. Terveen itsetunnon omistavalla ihmisellä ei ole tarvetta korottaa itseään tai "omistaa" muita.


      • Anonyymi

        Juuri näin.


    • katselijamies

      KAtson naisia kadulla tms ihan refleksinä, en voi sille mitään. En ajattele mitään tietoista, se on vain nautinnollinen tunne jonka saa naisen muodon näkemisestä, sellainen eroottinen tunne, ei tietoinen ajatus. En voi sille mitään. Onneksi omaa naista ei häiritse yhtään, se vain lisää meidän keskinäistä vetovoimaa ja jännitettä.

    • naikkonen08

      Olen nainen ja olen tästä samaisesta aiheesta jutellut monien miespuolisten ystävieni kanssa. Melkein jokainen on väittänyt että varattu mies jos katsoo muita naisia, pitkään tai vaan vilkasee niin se kertoo siitä että mies fantasioi sellaisesta mitä ei itsellä ole. Eli ei olla oman kumppanin ulkonäköön täysin tyytyväisiä niin sillon täytyy katsella muita, mutta ei kuitenkaan vaihdeta omaa kumppania näihin muihin naisiin koska ne on "niin kauniita naisia" ettei itellä oo mahiksia sellasta saada (siis että miehet ajattelisivat näin ettei kuitenkaan ole mahiksia joten sama seurustella tämän nykysen akan kans)

      Mun mielestä toi kuulostaa kyl typerältä.. Miehet, vastatkaa mitä mieltä olette tästä asiasta..?

      • Anonyymi

        Niin. Mies ei näe omaa rumaa ulkomuotoaan. Hän ei saa haaveilemaan naista vaan kaltaisensa eli tavallisen pullukan ja muita katselemalla voi menettää sen nykyisenkin.


    • hifohof

      Itse en ainakaan ko. miehen kanssa olisi, joka muita katselee. Vilkaisu on eri asia, mutta aloittaja kertoo pitkistä tuijotteluista...

      mies vaihtoon vaan, ilmeisesti sinkkuus olis hänen juttunsa.

    • täytyy olla

      aika apinan tasoinen mies jos ei ymmärrä mikä on sopivaa ja mikä ei... Mutta, kyllähän joitakin naisia viehättää nämä mulkkumiehet, että siitä vaan perhettä perustamaan. Good luck.

    • Guess Me

      Mulla on huono flaksi pitkissä suhteissa ja hyvä flaksi yöelämässä (ns. bilesäpinäjutuissa).Pitkä suhde mun mielestä kestää vähintään 6kk.
      Joudun usein siltasuhteen naiseksi eli mua hyväksikäytetään kun mies haluaa vapautua raiteistaan.Mua tuijotetaan mut muhun ei rakastuta.Mua halutaan kimppakivan piristäjäksi muttei tyttöystäväksi perhelounaalle.Se satuttaa ja olen aika kade seukkaavien naisten poikaystävistä.Viihdyn sinkkuna mutta tuki ja turva namusta miehestä on aina jonkinlainen pohja olemiselle ja sinkkuna mä vaan leijun asfaltilla.
      En tykkää jos varattu mies tuijottaa kuola valuen mua mutta sitä monet sellaiset tekevät - kuitenkaan eivät välitä minusta.Olen mallin näköinen,hyvin alipainoinen ballerinamainen nukkekasvoinen brunetti.Mulla ei ole mitään superpiirteitä vaan olen naapurintyttö.Söpö mutten bellissima mitenkään.Kerran menetin miespuolisen kaverin siten, et vamppinainen vei rakkaussuhteeseen ja siihen loppui mun ja sen miehen väliset kemiat.

    • ikerias12

      Guess Me:lle pari ajatusta.

      No jos sieltä korvien välistä puuttuu jotain. Oletko mahdollisesti ehkä hiukan tylsä, omituinen, neuroottinen..?

      Syy, miksi pärjäät yöelämässä tulikin viestisi loppuosassa melko selväksi. Kukapa ei haluaisi kimppakivan kolmanneksi osapuoleksi ballerinamaista nukkekasvoista brunettea mutta se, että parisuhteessa kestää ja sillä olisi jatkuvuutta vaatii jo hiukan enemmän persoonallisuutta kuin sidukkalasi kädessä vieraille miehille baaritiskillä hymyily.

      Vaikka se ulkonäkö on erittäin merkittävä yksilöä määrittävä tekijä niin ei se nyt kuitenkaan yksistään riitä varsinkaan parisuhteessa. Onneksi.

    • <40v mies

      Kyllähän tuo kuulostaa siltä, että jotain muutakin (vähintään vaihtelua) tekis mieli, sillä jos oikeasti kumppaniaan rakastaa, niin ei todellakaan katsele kaikkia naisia sen pidempään. Toki mukavalle naiselle voi olla tuttavallinen tai mennä flirtinkin puolelle, mutta senkin pitää tapahtua niin, ettei kumppani tunne oloaan vaivautuneeksi tai mustasukkaiseksi.

      Itse ajattelen jotkin asiat aika yksinkertaisesti, vaikka toki tähän ikään on ehtinyt oppia laajakatseisuuttakin. Mutta jos miehesi ei salli sinulta samaa käytöstä (näin rivien välistä lukisin) kuin sallii itseltään, niin mistä se kertoo? Minun mielestäni miehesi mustasukkaisuus johtuu siitä, että hän pelkää sinun ajattelevan samoja asioita kuin hän itse, eli koska hän olisi valmis sopivassa tilanteessa pettämään, niin hän on mustasukkainen, koska pelkää sinunkin olevan valmis pettämään.

      Mikäli miehesi itsetunto olisi kunnossa ja hän luottaisi itseensä, uskollisuuteensa, hurmauskykyynsä ja parisuhteeseenne niin hänellä ei olisi mitään syytä olla sinusta mustasukkainen. Samoin sinun ei tarvitsisi siinä tilanteessa epäillä miehesi uskollisuutta, vaan nämä ulkopuoliset kipinät toisivat vain lisää pontta keskinäiseen roihuunne.

      Kyllä minäkin muita naisia katson, en tosin läheskään jokaista, mutta toisinaan tulee vastaan naisia, joihin luo pidemmän katseen ja tällaisen naisen kanssa jos palaveria pitää tai lounaalla käy, niin kyllähän siinä ajatuksissa käy yhtä sun toista sutinaa, mikä ei tietenkään oikeassa elämässä toteudu, fantasioissa korkeintaan. Vaimoni tietää millaisia naisia tapaan työssäni ja saattoi joskus olla hieman mustasukkainenkin, mutta ei ole ollut sitä enää vuosiin, vaan pikemminkin saattaa härnätä ja kiusoitella minua jollain tapaamallani naisella pitkin iltaa ja sitten illan päätteeksi kerää potin ;) Hän on oppinut miten miesten pienistä huveista voi ottaa ison nautinnon irti.

    • oksennanämpäriin

      Oksettavia ootte te miehet, hyi vittu. Onneks oon sinkku. Ite en varattuna koskaan fantasioi muista miehistä, vilkasta saatan mutta en ajattele siinä yhtään mitään toisin kun te saatanan siat. Aina himoitsette ja mietitte et voi kun sais panna tuota. Vittu koskaan, ei saatana koskaan teille kelpaa oma nainen oli se sitten kuinka kaunis tahansa. On se perkele kumma homma.

      • hgkgjs

        Niimpä. Minä olenkin päättänyt että kun oma ukko kattelee muita niin haen muilta miehiltä sitten sitä ihailua ja huomiota :). Siinäpä ukko on. Itse aiheuttanut tilanteen.


      • 22

        "Oksennanämpäriin", koita ymmärtää sellainen todella merkittävä asia, että mies ja nainen eivät ole samanlaisia.

        Luonto on muovannut urosnisäkkään niin, että sen tehtävä on levittää siemeniä niin paljon kuin mahdollista. Todellisuudessä tänä päivänä näin ei tapahdu, koska "kulttuurimme" - tavallaan siis pelkkä ihmistenluoma parisuhdetapa piilottaa todellisen luontomme piiloon, muttei pysyt varmaan koskaan sitä kokonaan tappamaan.

        Jos kysyt mieheltä, mikä on ihaninta elämässä, hän vastaa: rakasteleminen upean naisen kanssa. Nainen vastaa jotain ihan muuta. Mies vastaa valehdellen, jos lähellä on nainen, jota totuus ärsyttää tai loukkaa.

        Jos naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet, emme me muuta tekisikään kuin puputtelisimme kaikki päivät. Mies haluaa naarasta, naaras haluaa perillisiä (perheen).

        Muu on teeskentelyä!


      • voi jösses
        22 kirjoitti:

        "Oksennanämpäriin", koita ymmärtää sellainen todella merkittävä asia, että mies ja nainen eivät ole samanlaisia.

        Luonto on muovannut urosnisäkkään niin, että sen tehtävä on levittää siemeniä niin paljon kuin mahdollista. Todellisuudessä tänä päivänä näin ei tapahdu, koska "kulttuurimme" - tavallaan siis pelkkä ihmistenluoma parisuhdetapa piilottaa todellisen luontomme piiloon, muttei pysyt varmaan koskaan sitä kokonaan tappamaan.

        Jos kysyt mieheltä, mikä on ihaninta elämässä, hän vastaa: rakasteleminen upean naisen kanssa. Nainen vastaa jotain ihan muuta. Mies vastaa valehdellen, jos lähellä on nainen, jota totuus ärsyttää tai loukkaa.

        Jos naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet, emme me muuta tekisikään kuin puputtelisimme kaikki päivät. Mies haluaa naarasta, naaras haluaa perillisiä (perheen).

        Muu on teeskentelyä!

        Mistä teitä idiootteja oikein sikiää? Koko ajan ollaan yleistämässä jotain vain sen perusteella että "joo, mä olen mies joten tiedän mitä kaikki muutkin (miljoonat) miehet ajattelevat.". Ihan sama kuin minäkin sanoisin että jokainen nainen haluaa poikamaisen näköisen miehen eikä tahdo koskaan lapsia vain sen takia jos itse ajattelen niin.

        On typerää selittää että vain miehet ovat seksuaalisia ja kaikki naiset ovat pihtareita tai eivät voi haluta seksiä samassa mittakaavassa kuin miehet. Itse olen tavannut pari miestä jotka olivat hyvin pidättäytyväisiä seksissä kun taas itse olen hyvinkin aktiivinen ja tiedän monta vastaavaa tapausta.

        Joten ota pää pois perseestä ja tajua se, ettei kaikki ole niin mustavalkoista.


      • jkljkj
        voi jösses kirjoitti:

        Mistä teitä idiootteja oikein sikiää? Koko ajan ollaan yleistämässä jotain vain sen perusteella että "joo, mä olen mies joten tiedän mitä kaikki muutkin (miljoonat) miehet ajattelevat.". Ihan sama kuin minäkin sanoisin että jokainen nainen haluaa poikamaisen näköisen miehen eikä tahdo koskaan lapsia vain sen takia jos itse ajattelen niin.

        On typerää selittää että vain miehet ovat seksuaalisia ja kaikki naiset ovat pihtareita tai eivät voi haluta seksiä samassa mittakaavassa kuin miehet. Itse olen tavannut pari miestä jotka olivat hyvin pidättäytyväisiä seksissä kun taas itse olen hyvinkin aktiivinen ja tiedän monta vastaavaa tapausta.

        Joten ota pää pois perseestä ja tajua se, ettei kaikki ole niin mustavalkoista.

        Ota myös huomioon että vaikka haluaisi seksiä päivittäin ei halua katsella/kyyliä muita silmä tarkkana. Itse olen todella seksuaalinen kumppani ja kumppanilleni, en muita kohtaan :).


      • 22
        voi jösses kirjoitti:

        Mistä teitä idiootteja oikein sikiää? Koko ajan ollaan yleistämässä jotain vain sen perusteella että "joo, mä olen mies joten tiedän mitä kaikki muutkin (miljoonat) miehet ajattelevat.". Ihan sama kuin minäkin sanoisin että jokainen nainen haluaa poikamaisen näköisen miehen eikä tahdo koskaan lapsia vain sen takia jos itse ajattelen niin.

        On typerää selittää että vain miehet ovat seksuaalisia ja kaikki naiset ovat pihtareita tai eivät voi haluta seksiä samassa mittakaavassa kuin miehet. Itse olen tavannut pari miestä jotka olivat hyvin pidättäytyväisiä seksissä kun taas itse olen hyvinkin aktiivinen ja tiedän monta vastaavaa tapausta.

        Joten ota pää pois perseestä ja tajua se, ettei kaikki ole niin mustavalkoista.

        Joo, tosiaan, naiset ja miehet ovat ihan samanlaisia haluiltaan ja seksuaalisuudeltaan. Niinpä esimerkiksi maailman suurin viihdeteollisuuden ala - seksiteollisuus, tuottaa yhtälailla palveluja niin naisille kuin miehillekin.

        Ja toinenkin seikka missä samanlaisuutemme tulee todistettua on raiskaustilastot. Mies tulee raiskatuksi yhtä usein kuin nainenkin.

        Sellaiset selitykset, että ihmisuros käyttäytyisi samoin kuin ihan tasan kaikki muut nisäkäsurokset ei ole pitävä millään tavoin. Jumala loi eläimet erikseen ja ihmiselle sielun...

        Voi tuota itsepetoksen määrää...


      • peniskurkussa
        22 kirjoitti:

        "Oksennanämpäriin", koita ymmärtää sellainen todella merkittävä asia, että mies ja nainen eivät ole samanlaisia.

        Luonto on muovannut urosnisäkkään niin, että sen tehtävä on levittää siemeniä niin paljon kuin mahdollista. Todellisuudessä tänä päivänä näin ei tapahdu, koska "kulttuurimme" - tavallaan siis pelkkä ihmistenluoma parisuhdetapa piilottaa todellisen luontomme piiloon, muttei pysyt varmaan koskaan sitä kokonaan tappamaan.

        Jos kysyt mieheltä, mikä on ihaninta elämässä, hän vastaa: rakasteleminen upean naisen kanssa. Nainen vastaa jotain ihan muuta. Mies vastaa valehdellen, jos lähellä on nainen, jota totuus ärsyttää tai loukkaa.

        Jos naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet, emme me muuta tekisikään kuin puputtelisimme kaikki päivät. Mies haluaa naarasta, naaras haluaa perillisiä (perheen).

        Muu on teeskentelyä!

        miks kaikki vetoaa nisäkkäisiin? Ollaanhan me niitäkin, mut ihmisellä on syystäkin aivot.


      • Go for it girls!
        22 kirjoitti:

        "Oksennanämpäriin", koita ymmärtää sellainen todella merkittävä asia, että mies ja nainen eivät ole samanlaisia.

        Luonto on muovannut urosnisäkkään niin, että sen tehtävä on levittää siemeniä niin paljon kuin mahdollista. Todellisuudessä tänä päivänä näin ei tapahdu, koska "kulttuurimme" - tavallaan siis pelkkä ihmistenluoma parisuhdetapa piilottaa todellisen luontomme piiloon, muttei pysyt varmaan koskaan sitä kokonaan tappamaan.

        Jos kysyt mieheltä, mikä on ihaninta elämässä, hän vastaa: rakasteleminen upean naisen kanssa. Nainen vastaa jotain ihan muuta. Mies vastaa valehdellen, jos lähellä on nainen, jota totuus ärsyttää tai loukkaa.

        Jos naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet, emme me muuta tekisikään kuin puputtelisimme kaikki päivät. Mies haluaa naarasta, naaras haluaa perillisiä (perheen).

        Muu on teeskentelyä!

        Olen kypsä nainen ja katselen yhä enemmän komeita miekkosia. Kesällä varsinkin oikein herään kun toinen toistaan seksikkäämpiä miehiä kulkee siellä ja täällä. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän bongailen miehiä ! Kyllä miehetkin katsovat minua, koska olen sangen kaunis ja näyttävä.
        Miksi vain miehet saisivat katsella? Nuoret naiset ja tytöt, herätkää! Saatte tehdä kaikkea mitä miehetkin, esim. katsella vapaasti ketä haluttaa!!


      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä ja jatkossa pysyn sinkkuna ja harrastan seksiä kenen kanssa lystää.


      • Anonyymi
        22 kirjoitti:

        "Oksennanämpäriin", koita ymmärtää sellainen todella merkittävä asia, että mies ja nainen eivät ole samanlaisia.

        Luonto on muovannut urosnisäkkään niin, että sen tehtävä on levittää siemeniä niin paljon kuin mahdollista. Todellisuudessä tänä päivänä näin ei tapahdu, koska "kulttuurimme" - tavallaan siis pelkkä ihmistenluoma parisuhdetapa piilottaa todellisen luontomme piiloon, muttei pysyt varmaan koskaan sitä kokonaan tappamaan.

        Jos kysyt mieheltä, mikä on ihaninta elämässä, hän vastaa: rakasteleminen upean naisen kanssa. Nainen vastaa jotain ihan muuta. Mies vastaa valehdellen, jos lähellä on nainen, jota totuus ärsyttää tai loukkaa.

        Jos naiset haluaisivat seksiä yhtä paljon kuin miehet, emme me muuta tekisikään kuin puputtelisimme kaikki päivät. Mies haluaa naarasta, naaras haluaa perillisiä (perheen).

        Muu on teeskentelyä!

        Höpöhöpö, petä sinä vaan itseäsi, typerys.


    • ettäsemmonenmies

      Hahah mulla mies kahteli ennen jatkuvasti muita naisia oikein pitkään.. Joskus ei edes kuullut jos puhuin hänelle. No, ite aloin sitten katselemaan muita miehiä ja jopa kommentoin.. Terassilla kesäisin joskus miehiä tuli juttelemaan mulle kun oma mieheni oli vaikka tilaamassa juomaa.. Sit kun se tuli takas niin voi jumalauta kun se suuttu ja oli oikein mustasukkanen. Sanoin sitten että kuule ite oot aina muita naisia kahtonu pitkään että kyllä oon kuule huomannu.. Sen jälkeen ymmärsi kuinka törkeesti on käyttäytyny (siis vilkasta kyl saa se on ihan ok mut sellanen kauhee kyttääminen sitä en hyväksy) ja sano ettei ite oo ajatellu koko asiaa oikein ja ei tienny kuinka pahalta se musta tuntuu. Sen jälkeen ei enään oo kytänny muita, toki vilkasee varmasti edelleenkin mutta ei jää kahtomaan pitempään. Päinvastoin, nykyään enemmän pitää esim mua kädestä kiinni kun jossain ollaan ja huomio paljon enemmän kuin ennen.

    • nuoripoikaa--92

      Jos kadulla tulee vastaan katsomisen arvoinen nainen, kyllä minä sitä vilkaisen. Naisystäväni kanssa oli tästä pitkä ja ajoittain kiivas keskustelu, ennenkuin sain selitettyä hänelle tämän asian. Ei ole sen jälkeen moittinut.

      Jos nainen on kaunis/nätti, en näe syytä miksen saisi vilkaista häntä. En minä tuijottamaan rupea tai kalastelemaan mahtavia näkymiä etumukseen/takamukseen. Sitten on eri asia jos rupee tiirailemaan kunnolla, ja pitää vaikkapa pysähtyä, että näkisi pepun. Se menee jo liian pitkälle.

      Ei minulla ole mitään taka-ajatuksia tai haaveita, en vaihtaisi nykyistä tyttöäni mihinkään mistään hinnasta. Kauneus vain esiintyy erilailla eri ihmisissä, ja se kiinnostaa. Kyllä minä katsekontaktia omaankin kumppaniin haen välillä jos vain katsellaan, on kiva huomata ja osoittaa kiintymystä tällaisilla pienillä asioilla.

      Joten seuraavan kerran kun kävelet miehesi kanssa, niin katsoppa vain kuinka hän vilkaistuaan jotain ohikulkevaa naikkosta katsoo sinua, ja ajattelee, että no perkele, ei tästä kyllä paremmaksi voi muuttua. näin minulle käy ;)

      • Tuijotus

        Minä en pidä sellaisesta tuijottamisesta yhtään. Ei saa tuijottaa ihmsiä olivatpahan ne tuijottajan mielestä kauniita, komeita. Ei saa tuijottaa vammaisia eikä mitään muitakaan ihmissyhmiä. Julkiksetkin haluavat olla joskus, edes joskus ilman tuijottajia. Tuijottaja on kuin lehmä tuijottaisi uutta navettaa.


    • .,.,.,.,.,

      Kyllä nyt toisia ihmisiä saa vilkasta. Itse naisena katselen kumpaakin sukupuolta. Jos nään komean miehen joka miellyttää silmää niin kyllähän sellaista katsoo hieman pidempään. Sama naisista. Junttimainen tuijotus on törkeää enkä sellaista harrastakaan tykkään vain bongailla kauniita ihmisiä. Kyllähän se nyt pitää miehille (ja naisille) suoda. Raja tietty menee siinä että ei jää kuolaamaan ja kyyläämään kenenkään perään.

    • Kaikkea sitä näkee..

      Idiootit vetoaa siihen, että ihmisen biologia määrää tiettyjä asioita. Tiesittekö, että joissakin eläinlajeissa naaras tappaa uroksen yhdynnän jälkeen? Voisin ruveta soveltamaan kyseistä käytäntöä tosielämään ja perustella sitä biologisin syin... Yhtä idioottimaista. No, jos joku näistä "sperman levittäjistä" haluaa taantua biologisin perustein lehmien, sikojen ja hevosten tasolle, sen saa puolestani tehdä. Itse nauran näille ihmisille ja annan heidän rauhassa elää eläimellistä elämää!

      • ......

        Toisaalta näitä eläinten tasolle taantujia voi toisaalta varmaankin sitten kohdella kuin eläimiä, kun kerta ihminen määritellään ainoastaan "biologiseksi". Voisin alkaa harrastamaan metsästystä tai sitten hankkia kotieläimiä..


    • miehet on poikia

      Meilläkin mies katselee ohi meneviä naisia, niin tavallisia kuin kauniitakin. Ei hän niitä kommentoi tms., vilkaisee vain vähän pidempään kuin miehiä. En ymmärrä miksi siitä pitäisi olla mustasukkainen. Katselenhan heitä itsekin :D Kauniita naisia on vain mukava katsella. Katseleehan miehet hienoja autojakin :D

    • pippak

      Tama on ikuisuusaihe joten annanpa tassa teille yhteenvedon.

      Kylla, miehella on biologinenvietti jakaa spermaansa mahd kauniille naisille.

      Silti;

      Miehissa tama vietti esiintyy HYVIN eri mittakaavassa.

      Esimerkkina aggressio, sekin on luintainen vietti ihmisessa mika syntyy arsykkeen ilmaantuessa. Silti, kaikki miehet eivat tinttaise automaattisesti turpaan hanta arsyttavaa henkiloa. Osa aivan varmasti tinttaisee.

      Samoin seksuaalivietti. On olemassa miehia joilla on aivan vastustamaton vietti panna ympariinsa, ja etsia aina sita kauniimpaa naista litajuisesti. vastaavasti on miehia, jotka ovat enemman perheenperustamis tyyppeja, ja saavat syvaa tyydytysta siita, etta heilla on oma nainen, ja koska he luottavat omaan arvistelukykyynsa ovat myos tyytyvaisia naisiinsa. heille tama katselu ei ole muuta kuin nopea refleksinomainen vilkaisu, vailla sne kummempia tunnelatauksia.

      usein jalkimmaisen miestyypin tyttoystavat ovat niita jotka sanovat etta saahan se mies nyt katsoa ymparilleen, silla he TIETAVAT etta se on taysin harmitonta, ja luottavat mieheensa. Se EI kuitenkaan tarkoita etta ensimmaisen miestyypin impulsiivinen seksuaalisen tyypin naisbongailu myoskin on viatonta, silla tama mies todella saattaa olla helpostikin kauniin naaraan vietavissa, ja TASTA taas hanen tyttoystavansa huolestuu.

      Miehissa on siis tata ns pettamisviettia aivan samalla lailla eri mittasuhteisa kuin esim aggressiota. Kaikissa on sita jossain maarin olemassa, mutta sen ilmenemismuoto eriaa niin paljon etta kaikenkattavaa analyysia ei voida tehda.

      Nainen kylla vaistoaa mita mies katsomisellaan ajaa takaa, ja tuleeko siita huolestua. Puolessa naista tapauksista naisen tuleekin huolestua, puolessa ei.

      Kannattaako valita testosteronia tihkuva, primitiivinen ja impulsiivinen mies siis?

      • BUAHAHAA

        Ootko iha ite pohtinu, et asia menee just näin sherlock?


      • Anonyymi

        Hyvä pointti👍Impulsiivistä miestyyppiä esiintyy paljon.


    • tyypillinenmies

      Uskoisin että en ole kaukana totuudesta jos väitän että keskimääräisesti miehet katsovat naista pidempään kuin nainen vastaavasti miestä. Mies ihastuu silmillä ja nainen tunteella. Niin se vaan on.
      Itse ainakin viihdyn katsellessani naisia, kaikenlaisia naisia. Ja katsominen riittää. Jos katson vierasta naista pitkään, ei se missään nimessä tarkoita että haluaisin jättää oman vaimoni ja lähteä tämän tuntemattoman matkaan. Kadulla kävelevällä tuntemattomalla ja kauniilla naisella ei ole mitään tekemistä oman elämäni ja parisuhteeni kanssa.
      Maailma on täynnä kauniita naisia, siitä Luojalle pointsit. Eivätkä ne lakkaa olemasta olemassa silloin kun mies sattuu menemään yhden kanssa naimisiin.

      • .......

        No onneksi tyypillinen, ruma suomalainen perusjunttimies on löytänyt rinnalleen kaltaisensa vätyksen, joka jaksaa katsella tuollaista miestä. Onnea vaan teidän perheelle. Aiotko opettaa lapsesikin samanlaisiksi?


    • pöpelö

      No mun poikakaveri toljottaa aina muita. Eihän siinä mikään jos vaan vilkaisis, mutta kun saattaa tuijottaa suu auki useampiakin minuutteja kun minä ja meidän kaverit on vieressä... Noloa se tietysti on koska ne kaveritkin hoksaa. No ratkaisin ongelman sillä että en enää liiku kotoa poikaystäväni kanssa mihinkään. Jos liikumme niin erikseen tai korkeintaan ruokakauppaan. Kesäaikaan en käy poikakaverini kanssa ollenkaan ulkona. Poikkis ei oo hoksannu et teen näin. Se luulee et oon vaan niin maasentunu ja väsyny etten jaksa lähtä sen mukaan ulos. Yhteisiä lomasuunnitelmiaki se oli mielessään kehitellyt, mutta kieltäydyin jälleen lähtemästä mukaan, koska ensinnäki en oo koskaa käyny ulkomailla ja toiseksi en halua olla Koko ajan hotellihuoneessa ja tiedän että pilaisin koko loman omalta kohdaltani lähtemällä poikiksen mukaan ulos...

    • AsianYtimessä

      Uskon, että mies katsoo vaistomaisesti kaunista naista, eikä siinä ole mitään pahaa tai uhkaavaa. Se on ikäänkuin sisäänrakennettu refleksi.

      Mutta...

      Eri asia on se, että katse on oikein herkistetty "bongailuun", ja se, että se ei ole vilkaisu vaan tuijottamista. Jos mies keskittyy esimerkiksi enemmän muiden naisten bongailuun, kuin katsoo omaa puolisoaan esim ravintolassa, se kertoo minne hänen ajatuksensa ovat kohdistuneet-toisiin naisiin. Eri asia jos päähuomio kiinnittyy omaan naiseen, mutta katse käy välillä toisissa, se on vain inhimillistä.

      Usein naiset pystyvät erottelemaan sen, mikä on sellaista normaalia refleksinomaista huomaamista, ja mikä sitä silmät kiiluen toisten naisten katsellla etsimistä ja himoitsemista.

      Yleensä se jälkimmäinen häiritsee naista, ei se, että mies huomasi kauniin naisen. Kyllä sen osaa erottaa, ja miehissä on paljonkin eroja siinä, kuka vaan huomaa, ja kuka oikein etsimällä etsii niitä muiden naisten muotoja silmäherkuikseen (=pettäjän mieli). Vissi ero näissä miestyypeissä.

    • 16+10

      Oho, onpas täällä mustasukkaisia naisia. Vai onko vain huono itsetunto?

      Onneksi omaa tyttöäni ei häiritse, jos satun vilkuilemaan isoja tissejä tai muodokasta peppua. Tai se, että viihdyn baareissa kavereiden kanssa silloin tällöin. Ja kyllä tyttönikin saa katsella ja kommentoida muita miehiä, ei siinä mitään. Loppupeleissä me molemmat kuitenkin tiedetään, että toisiamme me rakastamme, ja toisemme olemme valinneet ja onnelisia olemme.

      Miehille sanoisin, että vaihtakaa naista, mikäli jotain nalkuttamista tulee siitä, mihin katseenne laitatte. Ei tuollainen mustasukkaisuus ole tervettä ja luultavasti pahenee vain ajan kuluessa.

    • pöpelö

      Minusta olen hyvä nainen kun en valita miehelle naisten kyyläämisestä. Jään kotiin. Kotona olen se ykkönen mutta ulkona en ole edes paikalla :/ kerrankin mun olis pitäny jäädä rannalle vahtimaan miehen ja sen kaverin kaljakasseja ku olisivat uineet vastarannalle juttelemaan kahdelle blondille... Lähdin kotiin sanomatta mitään. Samana päivänä mieheni kysyi että voinko lainata kaljarahan yhdelle emmalle että hän tulisi mieheni kanssa juomaan kun on niin "pantavan näköinen". En edes tiedä miksi maksoin sille tytölle, ehkä rakastan kuitenkin miestäni. Haluan että hän on onnellinen. Olen kuitenkin puhunut näistä asioista jonkun verran hänen kanssaan hän kuulema välillä vain unohtaa että olen hänen tyttöystävänsä.

      • huh huh

        kuulostaa kyllä aika kauhealle toi "miehesi" käytös


    • Hyvästit vai ei

      Entäpä tämä?Liittoa kestänyt jo muutaman vuosikymmenen,molemmat ulkoisesti jo vanhentuneet,,on tullut sairauksia ja makuukamarissa aika hiljaista.Molemmat rakastaa,on koettu ja nähty paljon.Nainen hakee rauhaa ja turvaa,ruuhkavuosien jälkeen,Mies keskittyy harrastuksiin ja nuorten naisten bongailuun ja ihailuun.Naiselle tämä aiheuttaa itsetunto ongelmia ja jatkuvaa ahdistusta,luo riittämättömyyttä.Mies ja nainen keskustelevat asiasta,päätyen valtavaan riitaan joka ikinen kertaMies kieltää kaiken.Mikä avuksi?Erota mies ei halua,nainen antaisi kyllä vapauden jos mies haluaa elämässään muuta.Pariterapiat sun muut saa unohtaa,mies ei suostu.Huomaako mies itse oman käytöksensä vai onko teot tahattomia?Uskon,että naisen ja miehen tarina on monelle parille valitettavan tuttu.

      • Tiina Tuhero

        Höpsön töpsö. Ei katsominen nyt noin paha juttu voi olla. Miehet itse asiassa katsovat rumaakin naista pitkään, kuulemma.


    • Vilkuilijamies

      Rumia ei katsota, kauniita sen sijaa vilkuillaan innokkaasti, joskus jopa tuijotetaan.

    • 5+8

      Naisenakin katson miehiä miettimättä mitään sen syvällisemmin. Komea mies aina kiinnittää huomiota, saatan miettiä että onpas erikoiset kasvonpiirteet tai hieno parta tai kaunis tukka tai hienit vaatteet... ei koskaan mitään seksuaalista. Itsekin katson myyös kauniita naisia mahdotonta olla huomaamatta niin pitääkö olettaa että mies on sokea?

      Onhan tuokin mustasukkaisuutta jos miehen katselu vaivaa.

    • Hyvästit vai ei

      No voihan se ollakkin mustasukkaisuutta,mies kun pettänyt aikoinaan kertaan ja pariin.Silloin asiat puhuttiin ja anteeksi annettiin.Mies siis on todella innokkaasti bongaillut parikin vuotta,ei mitään vilkaisuja.Tietysti ymmärrettävää,naisella rujo sairaus joka verottanut ulkomuotoa vanhenemisen lisäksi.Ja nainen ei kahlitse miestään,saanut toteuttaa aina unelmansa.ihmisiä ja tunteita kun ei voi käskeä,ei omistaaAsiasta nainen ei puhu enää,ei pukahda,

      • Jyrki tuumapili

        Kuten jo kerroin, miehet tuijottelevat myös RUMIA naisia. Usein ja pitkään.
        ERIKOINEN kiinnostaa.


    • juppiduppiduu48

      mä olen nyt lukenut näitä vastauksia kun mies tsiigaa muita naisia. ..
      mulla on 6 kk kestänyt parisuhde ja mies, kiva 45v hemmo joka tsiigaa kaikkea liikkuvaa. alkuun olin kaunis ja sitten tuli että voisit vähän treenata ja kylläpä on nättejä siroja naisia ym tuolla. jossei ihan suoraan ole sanonut niin kyllä se katse kertoo. telkkarista kun tulee alkkarimainoksia tai muita kauniita naisia näkyy niin hymähtelee hermostuneesti ja koittaa olla niin että ei jää epäsevälväksi mikä häntä miellyttää. ai niin , mies on mustasukkainen.
      tunnen itseni ihan nollaksi. olen ihan sopusuhtainen, ihan nätti, hauskakin. ja mä oon nähnyt vaivaa että olen myös laihtunut nyt muutaman kilon-omasta tahdostani- mutta myös tietty miellyttääkseni häntä.
      siis joka kerta kun mies vihjailee kavereidensa kanssa jotain messevistä naisista tai jotain supliikkia siihen suuntaan niin mulle tulee kanssa tosi kurja olo, korjaan tähän että mä kestä kyllä juttelua ja olen itsekkin supliikki jos aletaan flirttaan yms mutta kaveri sanoo rakastavansa mua ja sitten on saatana otettava vähän syvempää katsekontaktia kahvilan kassaneitoon kun haetetaan kroissanttia . kaikki tämä tuntuu loukkaavalta ja onkin käynyt niin että olen alkanut vältellä tiettyjä juttua--ja se ei ole hyvä.
      olen myös sanonut tästä ja kaveri syyttä mua että kuvittelen. no en kuvittele.
      muuten suht ok suhde... kaveri asuu luonani, en tiedä onko arkistunut tämä liian nopsaan vai mitä , mutta mä en tiedä mitä tekisin. en halua olla pikkumainen ja käyttäydyn näissä hankalissa tilanteissa ihan ok--ehkä menen vähän hiljaisemmaksi ja olen saanut kuulla pari kertaa että mitä sä nyt taas kuvittelet...
      olen sanonut jonkun kerran että mitäs js mä tekisin noin, ja myöntää että eihän se kivalta tuntuisi...
      suhde poikki? vai olisko neuvoja?

      • adfafasdfas

        Käytös kuulostaa väärältä. Olen itse ollut naisen kanssa jota en pitänyt viehättävänä mutta ei olisi tullut mieleenkään että katselisin tai flirttailisin muille naisille.
        Jos et halua jättää miestä niin ainakin voisit alkaa flirttailemaan muille miehille jos ottaisi siitä opikseen.


      • juppiduppiduu48

        Siis olet sitä mieltä ettei pidä minua viehättävänä? Voi olla.... Se tekee mut kyllä surulliseksi.
        En ymmärrä miksi on kanssani jos näin on? Sanoo rakastavansa ...
        Enkä oikein jaksaisi jauhaakkaan näitä hänen kanssaan etten vaikuta idiootilta.

        Mä en jaksaisi alkaa pelailemaan pelejä ja tehdä mustasukkaiseksi koska en ole kiinnostunut muista.
        Kiitos kuitenkin asiallisesta vastauksesta.


      • adfafasdfas
        juppiduppiduu48 kirjoitti:

        Siis olet sitä mieltä ettei pidä minua viehättävänä? Voi olla.... Se tekee mut kyllä surulliseksi.
        En ymmärrä miksi on kanssani jos näin on? Sanoo rakastavansa ...
        Enkä oikein jaksaisi jauhaakkaan näitä hänen kanssaan etten vaikuta idiootilta.

        Mä en jaksaisi alkaa pelailemaan pelejä ja tehdä mustasukkaiseksi koska en ole kiinnostunut muista.
        Kiitos kuitenkin asiallisesta vastauksesta.

        Näin luulen, mitä muuta johtopäätöstä voi asiasta vetää jos hän ei ihastele sinua mutta muita naisia ihastelee?

        "En ymmärrä miksi on kanssani jos näin on? Sanoo rakastavansa ..."

        Et ehkä ole tietoinen siitä, että toisin kuin naisilla niin miehillä naisten saaminen seurusteluun on äärimmäisen vaikeaa, varsinkin miestä itseään viehättävän naisen.
        Mies ehkä ajattelee että jos teillä menee katki niin voi mennä pitkänkin aikaa että ei löydä ketään muuta. Yksinolemisen pelko.


      • juppiduppiduu48

        Herraisä... Kuulostaa aika kamalalta. No. Asiasta täytyy keskustella. Ilman aitoa kiinnostusta ja rakkautta on turha jatkaa .

        Toisaalta. Kyllä Te jätkät olette säälittäviä. Hävetkää


    • Fdsklfklklfklsdfdsf

      Olen naimisissa; se ei ole tehnyt minua sokeaksi tai saanut minua väheksymään naiskauneutta.

      Sensijaan jo seurustelu ja suhtautuminen kumppaniini ns. vakavasti on tehnyt minusta uskollisen hänelle, oman valintani kautta. Tämä ei ilmene katseen suunnan vaihtumisessa, vaan siinä että sen katseen kohteen suhteen ei sitten tapahdu mitään muuta.

      Valotetaan tätä myös toisesta perspektiivistä: Tiedän tänään vilkuilleeni ainakin viittä kaunista vaatteensa hyvin täyttänyttä naista. En kuitenkaan muista enää heistä ainuttakaan, en naamaa, en arvioitua kuppikokoa, en perän muotoakaan. Sensijaan muistan kuinka vaimoni halasi minua tuossa pari tuntia sitten ja pyysi nukkumaan, ja muistan myös sen haikeuden hänen äänessään kun sanoin että olen tässä vielä hetken.

      Tämä johtuu siitä että ne naiset tuolla kaduilla ja kaupoissa eivät ole minulle yhtään mitään loppujen lopuksi; ohimenevää silmäniloa. Vaimoni sensijaan on minulle elämäni yksi tärkeimmistä ihmisistä; jotain jolla on oikeaa väliä.

      • Kiitos kirjoituksestasi! ❤


      • juppiduppiduu48

        Vastaukseksi oli ketjun kaunein.
        Juttelin eilen mieheni kanssa. Toi sinivuokkoja ja vastasi kuten sinä.


      • Viiksimies99

        Juuri näin. Jos sitä meinaisi päästä paneskelee niitä naisia eihän niitä kannattaisi toljottaa sillai :)

        Pelkkiä silmän ruokaa hetkellisesti tollaset herkkupeput kyylätä.


    • Sinkkunamielirauhaisa

      Minä en enää edes ala suhteisiin. Käytän miehiä panoina,silloin kun oikeen panettaa. Muuten saavat olla. Kaikki ketä oon seurustellu katteli ja flirttaili muita,avoimesti. Sitten oltiin mustasukkaisia,jos tein samaa. Sairasta . Kuunnelkaa erinin ootte idioottei.

    • Anonyymi

      Niin katseli eks ukkokin ja nykyäänsitten hän ei saa ketään naista ja valittaa minulle yksinäisyyttä😄😄Takas en tommosta ota enkä halua.

    • Anonyymi

      Vaikka aloitus on vanha, kommentoinpa silti.

      On tietysti eri asia, flirttaillaanko vaiko vain katsotaanko. Pelkkä katsominen ei aina tarkoita sitä, että se nainen olisi ollenkaan sillä tavalla kiinnostava. Siinä katsottavassa voi olla jotain vähän poikkeavaa niin hyvässä kuin pahassa. Joskus nousee väistämättä mieleen ajatus, että jos tuolla naisella on ukko, tokkohan se sano koskaan mitään.

    • Anonyymi

      Helvetin törkeetä ja anteeksiantamatonta pässien touhua. Omaa naista kuuluu arvostaa ja kunnioittaa.Kaikki huomio kuuluu hänelle.

    • Anonyymi

      Seurustelin ääliön kanssa,erosin,koska nolotti ja hävetti,että katseli naisia. Häntä ei moni nainen edes huolisi. Nyt sitten yrittänyt vielä laitella viestejä,mutta minulla on uusi ihana mies ja vapaa suhde. En jaksa enää sitoutua,koska kaikki tuijottaa muita ja osa pettää. Sama se olla itsekin sellanen vapaa ja voin mennä miten haluan.

    • Anonyymi

      Miehessä on jotain vikaa jos ei rekisteröi miellyttävän näköistä naista.
      Itse olen sitä mieltä että on hyvä pitää silmät auki vaikka joku käsipuolessa olisikin.
      Lähes kaikissa tapauksissa käy kuitenkin niin että tuo käsipuolessa oleva vaihtuu jossain vaiheessa ja silloin on hyvä että on vähän kartalla missä mennään.

    • Anonyymi

      Joka päivä kohtaan vähintään katseella naisen tai naisia joilla ns. "pilkettä" silmääs vaikka olisi oma miesystävä siinä vieressä.
      Oma kokemus on että lähes kaikki naiset luo sellaisia katseita mitä itsekin teen. Ja useimmiten vielä niin että vastaan vain naisen silmäpeliin. Harvoin teen aloitetta itse. Välillä johtaa johonkin ja välillä ei.
      Onpa joskus johtanut siihen että molemmilta on omat kumppanit jääneet hetkeksi kun ollaan käyty vähän tuulettumassa ja sieltä palattu omien kumppaneiden seuraan.

    • Anonyymi

      Mies joka rakastaa,arvostaa ja kunnioittaa naistaan,ei muita ainakaan naisensa läsnäollessa katsele. Sellainen mies on turn off💩

    • Anonyymi

      Vain tyhmä nainen kulkee muita katselevan miehen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      7955
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      180
      1767
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1036
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe