Olen lopen kyllästynyt ja väsynyt parisuhteeseeni.Tuntuu että olemme ajautumassa eri suuntiin.Olemme olleet avoliitossa viisi vuotta ilman suurempaa riitelyä,tosin minä olen se riitoja välttelevä osapuoli.Hiljainen tyytymättömyys vallitsee tällä hetkellä suhdettamme.Olemme kovin erilaisia ja arvomaailmammekin huitelee eri aaltopituuksilla ainakin minun mielestä.Jokin meitä on kuitenkin yhdessä pitänyt,nähtävästi on sitä hyvääkin on suhteessa.
Olen vain väsynyt "kannattelemaan" miestäni,joka on lähestulkoon joka päivä pahalla tuulella..Milloin mistäkin syystä..liikaa töitä,liian vähän töitä,työkaverit on ollu kusipäitä....
Kaikki purkaantuu lapsellisella kiukuttelulla ja kiroilulla sekä heittelee tavaroita.Suoranaisesti ne ei kohdistu minuun mutta kovin on ikävä kuunnella kirosana-konsertteja lähes joka päivä :(..Olen maininnut asiasta hänelle,mutta vastaus on että hän on vaan tälläinen.Erään kerran muutama vuosi sitten hän sanoi,että jos nainen lyö häntä niin hän lyö takaisin(Mieheni on iso).Kuulemma oli vitsi,mutta mitä tästäkin pitäs ajatella.
Mä en oli niin vitsikäs että ymmärrän tollasen vitsin...
Olen kovasti miettinyt millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa,sillä voin tällä hetkellä pahoin..
Miehelläni on aika paljon narsistisia piirteitä(narsisitiksi en halua silti leimata häntä) ja sen takia hän pärjääkin uraohjuksena..Hän kaipaa kehuskelua,ylistämistä yms.ja jos ei saa sitä tarpeeksi,hän kyllä kehuu itseään ja tekemisiään.. ja haukkuu muita.Hän pitää itseään erinomaisena rakastajana,työntekijänä yms..ja hänestä ois tullu hyvä poliisi,palomies,lakimies,rakennusmies jne.jne.jne.
Mä oon miettinyt että pitäisikö mun erota ennenkuin tilanne huononee ja ennenkuin on lapsia.....
Kaipaan kertomuksia kenties vastaavaa kokeneilta.
Olen vain väsynyt "kannattelemaan" miestäni,joka on lähestulkoon joka päivä pahalla tuulella..Milloin mistäkin syystä..liikaa töitä,liian vähän töitä,työkaverit on ollu kusipäitä....
Kaikki purkaantuu lapsellisella kiukuttelulla ja kiroilulla sekä heittelee tavaroita.Suoranaisesti ne ei kohdistu minuun mutta kovin on ikävä kuunnella kirosana-konsertteja lähes joka päivä :(..Olen maininnut asiasta hänelle,mutta vastaus on että hän on vaan tälläinen.Erään kerran muutama vuosi sitten hän sanoi,että jos nainen lyö häntä niin hän lyö takaisin(Mieheni on iso).Kuulemma oli vitsi,mutta mitä tästäkin pitäs ajatella.
Mä en oli niin vitsikäs että ymmärrän tollasen vitsin...
Olen kovasti miettinyt millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa,sillä voin tällä hetkellä pahoin..
Miehelläni on aika paljon narsistisia piirteitä(narsisitiksi en halua silti leimata häntä) ja sen takia hän pärjääkin uraohjuksena..Hän kaipaa kehuskelua,ylistämistä yms.ja jos ei saa sitä tarpeeksi,hän kyllä kehuu itseään ja tekemisiään.. ja haukkuu muita.Hän pitää itseään erinomaisena rakastajana,työntekijänä yms..ja hänestä ois tullu hyvä poliisi,palomies,lakimies,rakennusmies jne.jne.jne.
Mä oon miettinyt että pitäisikö mun erota ennenkuin tilanne huononee ja ennenkuin on lapsia.....
Kaipaan kertomuksia kenties vastaavaa kokeneilta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kaikki itsensä kehuminen tai kehujen ns. kerjääminen ole narsismin merkki. Kuulostaa, että sunkin miehesi hakee myös niistä kehuista vain hyvää oloa itselleen, koska vastapainona on sähköinen ilmapiiri himassa plus vieläpä työkin joka stressaa häntä. Hänellä on epätoivoinen tarve päästä tasapainoon, ihan niin kuin sullakin.
Koti on (varsinkin ura)miehelle/ihmiselle rauhoittumisen paikka ja jos kotona ei ole kaikki hyvin, eskaloituvat ongelmat helposti myös työhön. Sen moni (varsinkin)mies pyrkii estämään kaikin keinoin. Nehän pinnistelee työpaineiden alla vaikka hampaat irvessä etteivät menetä työpaikalla "statustaan" joka on tärkeä osa miehenä olemista. He päästävät höyryt pihalle sitten vasta kotona.
Totta kai on raskasta olla sellaisessa se "roskakori", johon kaikki paineet puretaan, mutta kun ymmärtää taustasyyt, ettei kyse ole muusta kuin paineiden purkamisesta tutun ihmisen seurassa, on myös helpompaa alkaa sitten tukemaan ja rauhoittelemaan sitä höyryäjää.
Sun mies haluaisi takuuvarmasti olla juuri sellainen mies jota hän ääneen ihailee, ja häntä vituttaa yli kaiken kun niin ei ole, eli kun hän näkee että sinäkin kärsit etkä ole hänestä ylpeä enää (niin kuin olit alussa). Se syö miehen itsetuntoa ja hän yrittää pönkittää sitä tyypillisesti juuri tuollaisella uholla ja näennäisellä jämeryydellä, että miehethän kyllä pärjää ja miehet ei heikkoja puoliaan naisille näytä ja mies jaksaa vaikka yksinkin ja blaa blaa blaa... Niinhän ne opetetaan ajattelemaan jo poikana.
Paras apu olet sinä nainen, jota se mies rakastaa. Hän on nyt ehkä hyvinkin neuvoton sen suhteen mitä hänen pitäisi tehdä toisin, mihin hänen pitäisi yltää, mitä häneltä odotetaan ja mitä hänen pitäisi jaksaa vielä kotonakin. On kysymys parisuhteen ongelmista eli tunneasioista ja ne ovat miehille kinkkisempi selvitettävä kuin vaikkapa rahaongelmat tai matemaattiset haasteet yms. Ja kun sun miehelläsi ei ole aikaa eikä ehkä kykyäkään alkaa funtsimaan itse ratkaisua tuollaisiin tunneongelmiin, hän tarvitsee siihen ennen kaikkea sinun, puolisonsa, tiimikaveruutta.
Yhdessä te pystytte selvittämään parisuhteen kiumurat, yksin sen homman hallitseminen on teille molemmille liikaa. Siispä kannattaisi pyrkiä rauhoittamaan tilanne, tulla ulos omasta poterosta niitä omia tunteita hyssyttelemästä ja pyrkiä kohti molempien hyvää oloa yhdessä.
Töiden jälkeen kannattaisi ehkä kokeilla rutiinien vaihtamista uuteen, raivata aikaa yhdessä oloon ja lähteä vaikka kävelylenkille, kävellä osan siitä lenkisä vaikka käsi kädessä ja purkaa ulos ensin turvallisesti päivän tapahtumat ja vasta sitten parisuhdefiilikset kun ollaan vähän rauhoittuneempia. Kuunnella toista ja puhua, ja sitten taas osien vaihto. Se ei ole ollenkaan mahdotonta, siihen tarvitaan vaan molempien tahtoa, yhteisymmärrystä ja luottamusta siihen että mitään lopullista ei ole vielä menetetty sittenkään. Kaikkein pahinta teille molemmille olisi luopua juuri nyt toivosta kun olo on kummallakin pohjalukemissa.
Kun sun mies aistii että sä tykkäät hänestä ja arvostat häntä taas, hänen käytöksensä muuttuu automaattisesti positiivisemmaksi. Ei hänellä ole enää tarvetta tiuskia tai korostaa itseään, hän on tasapainossa, tulee töistä kotiin naisensa luo jolle haluaa pelkkää hyvää, joka rauhoittaa hänet ja tukee häntä eli pitää hänet kunnon miehenä eli työkunnossa. ;) Saat varmasti palkkioksi hellyyttä ja huomiota, koska et jättänyt häntä hänen neuvottomuutensa takia, vaan ymmärsit mikä häntä riepoo ja tulit apuun. Te molemmat saatte siitä yhtä paljon, mutta jonkun pitää ensin viheltää nykyinen peli poikki ja muuttaa asennetta jotta toimintakaavatkin muuttuvat. Tiimityö kannattaa aina kun on kyse parisuhteesta.
Mä olen yrittänyt jo pitkään ymmärtää näitä taustasyitä.Mies on vaihtanut välillä työpaikkaakin pois pahimmasta oravanpyörästä,mut sekään ei ole nyt hyvä.Takaisin pitäisi päästä oravanpyörään.Olen sanonut että tulemme toimeen pienemmilläkin tuloilla,mutta se ei riitä hänelle.Aina on joku johon hän vertaa ja kokee olevansa köyhä.(kuukausiansio on kuitenkin 5000 euroa).Mä olen tosi ylpeä hänen tuloistaan,mutta hän etsii itseään..Hänellä on elämää haittaava sairaus ja ihan senkin takia olen sanonut että ottaisi iisimmin,mutta ei..Kyse onkin siitä,että miten pitkään mun täytyy jaksaatukea ja olla sylkykuppi.
Joo,narsismi sanaa pitää ehkä käyttä varovaisemmin,onha se tällä hetkellä muoti-ilmiö,aika paljon piirteitä kuitenkin löytyy sieltä..Itsekin on sanonut olevansa jonkin sortin narsisti.
Esim.Mieheni on vaikea ylläpitää ihmissuhteita.Hän kun saa arvostella muita,mutta autapa miten katkera sitä ollaan kun häntä mennään arvostelemaan.Paras kaveri on veli.Yleensä vika on aina muissa.
Hän näkee kaikki epäluotettavina eikä keneenkään voi luottaa.Tiedän että luottamus on voinut joskus mennä..Hän ei koe syyllisyyttä eikä häpeää MISTÄÄN.Ihan kuin ne tunteet puuttuisi kokonaan.
Hänen lapsuuden perheen jäsenillä lupaus ei ole lupaus.Ei voi yhtään luottaa siihen että viikon päästä sovittu asia pitäisi.Ymmärrän että tilanteet muuttuu toisinaan pakollisista syistä,mutta näissä tapauksissa ei vain välitetä millään tavoin mitä on puhuttu toiselle ihmiselle.Ja mä olen sit se tiukkapipoinen joka ei ymmärrä :(.Silloin menee hyvin kun jaksaa mennä pillin mukaan.
Minusta kyse on jonkin sortin kyvyttömyydestäa arvostaa toisia ihmisiä ja niiden erilaisuutta..Ruotsalaiset on homoja,venäläiset ryssiä,tummat ählämejä..
Viime viikolla hän sanoi että viisaimmat ihmiset löytyy hänen alaltaan(talous).Ihan kuin muilla aloilla ei olisi viisaita,hmm.....
Sen takia ihan kirjoittelen tänne,että tarvitsen eri näkökulmasta ajattelua.Itse olen varmasti monelle asialle tällä hetkellä sokea,niin hyvillekin kuin huonoille asioille.
Tee plussa- ja miinuslista miehesi hyvistä ja huonoista ominaisuuksista, ihan noin rennoin rantein, mitä tulee mieleen. Arvioi lopuutulos. Jos on miinusvoittoinen, harkitse eroa pikkuhiljaa, sopivasti valmistellen.
Jos plussia kertyy enemmän kuin miinuksia, ja rakastat miestä vielä, niin menkää pariterapeutille. Jos/kun mies ei suostu siihen, käy itse juttelemassa pariterapeutin pätevyyden omaavan henkilön kanssa asioistasi, siitäkin on varmaan enemmän apua kuin esim. tämän palstan arvailuista.
Itse en suosittelisi jatkamaan liittoa, kun varmaan lapsiakin mielisit hankkia piakkoin? Impulsiivisuus ja ylimielisyys ovat ikävällä tavalla eksäni mieleentuovia asioita, ja lasten tulon jälkeen tilanne muodostui minulle kestämättömäksi pikkuhiljaa.
Tuntuu vaan siltä ,että se on ihan sama missä miehesi on töissä tai vaihtaa työpaikkaa niin tilanne tulee aina olemaan sama.Tyytymättömyys joka purkautuu, tietenkin siihen lähimpään ihmiseen eli sinuun. Miehesi ei välttämättä ole narsisti vaan hänellä on erittäin huono itsetunto. Mutta muista ,ettei sinun elämäntehtäväsi ole pönkittää hänen itsetuntoaan. Jos teidän suhteeseen tulee lapsia niin uskoisin että tilanne kärjistyy,koska aina ei saa nukuttua kunnon yöunia pienen lapsen takia. Muista se ,että sinä olet myös tärkeä ihminen ja kapiaat varmasti arvostusta siinä missä jokainen. Älä elä elämääsi toisen ihmisen varjossa!
nainen lyödä?
Kiitos ajatuksia avartavista sanoista..
Kyllä mäkin lyö jos mun kaksmetrinen mieheni läväyttää mua..Mutta muuten vetäydyn mielummin takavasemmalle tilanteesta.
Kuullostaa ihan kusipäälle.
Me olemme 28-vuotiaita, eikä kumpikaan ollut ennen asunut yksin. Lapsuudenkodista suoraan avoliittoon. Meidän suhteessa rupesi olemaan kaikenlaisia ongelmia ja päätimme muuttaa erillemme mutta suhdetta jatkaen ennen kuin hautaamme suhteen kokonaan.
Molemmat on todella tyytyväisiä omiin koteihinsa, meillä menee jo paljon paremmin. Rakkautta meiltä ei ole koskaan puuttunut.