Mulla on erosta puolitoista vuotta. Olin jätetty, mies salaa rakastui ja päätti erota, lähti yhtenä viikonloppuna eikä sen jälkeen juuri ole ollut yhteyttä.
Välillä on helpompia päiviä. Mutta edelleenkin itken suhteen loppumista ja sitä, miten se loppui. Tuntuu, ettei mulla ollut mitään arvoa erossa. Ex:n suvulla oli rahaa ja suku auttoi ex:ää meidän yhteisen asunnon lunastamisessa, joten jouduin vielä pikapikaa etsimään kotia ja muuttamaan ja hoitamaan paperisotkut. Olimme olleet naimisissa kaksi vuotta. Lapsia ei ole. Olen yli 40.
Mulla on jonkin aikaa ollut uusi suhde. Nähdään viikoittain, viikonloppuja ja matkoja yhdessä. Tuntuu, etten osaa kunnolla iloita tästä uudesta elämästä. Niin paljon voimia kuluu surun ja vihan kanssa. Välillä mietin, olenko hänen kanssaan puhtaasta sydämestä, vaiko saadakseni lohdutusta ja kosketusta. Niitä kai jokainen kaipaa.
Olen käynyt pitkän terapian. Lähinnä mulle selvisi, että olen tottunut olemaan ihmissuhteissa näkymätön, enkä osaa puolustaa rajojani. Pienensin itseäni ja omia tarpeitani ex:n kanssa eläessä. Hän oli hallitseva persoona, teki mitä tahtoi. Lopussakin, kun tahtoi erota. En tiedä, miten pääsisin eroon itsesyytöksistä. Annoin ex:n kohdella itseäni huonosti. Fyysistä väkivaltaa ei ollut, mutta henkistä rajoittamista ja kontrollointia. Tavallaan elän vieläkin sitä loppunutta suhdetta, vaikka en haluaisi. En vaan osaa olla ajattelematta sitä. Samalla elämä tässä ja nyt menee ohi.
Välillä on helpompia päiviä. Mutta edelleenkin itken suhteen loppumista ja sitä, miten se loppui. Tuntuu, ettei mulla ollut mitään arvoa erossa. Ex:n suvulla oli rahaa ja suku auttoi ex:ää meidän yhteisen asunnon lunastamisessa, joten jouduin vielä pikapikaa etsimään kotia ja muuttamaan ja hoitamaan paperisotkut. Olimme olleet naimisissa kaksi vuotta. Lapsia ei ole. Olen yli 40.
Mulla on jonkin aikaa ollut uusi suhde. Nähdään viikoittain, viikonloppuja ja matkoja yhdessä. Tuntuu, etten osaa kunnolla iloita tästä uudesta elämästä. Niin paljon voimia kuluu surun ja vihan kanssa. Välillä mietin, olenko hänen kanssaan puhtaasta sydämestä, vaiko saadakseni lohdutusta ja kosketusta. Niitä kai jokainen kaipaa.
Olen käynyt pitkän terapian. Lähinnä mulle selvisi, että olen tottunut olemaan ihmissuhteissa näkymätön, enkä osaa puolustaa rajojani. Pienensin itseäni ja omia tarpeitani ex:n kanssa eläessä. Hän oli hallitseva persoona, teki mitä tahtoi. Lopussakin, kun tahtoi erota. En tiedä, miten pääsisin eroon itsesyytöksistä. Annoin ex:n kohdella itseäni huonosti. Fyysistä väkivaltaa ei ollut, mutta henkistä rajoittamista ja kontrollointia. Tavallaan elän vieläkin sitä loppunutta suhdetta, vaikka en haluaisi. En vaan osaa olla ajattelematta sitä. Samalla elämä tässä ja nyt menee ohi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä paskamaisempi ero, sitä enemmän kertyy käsiteltävääkin ja aikaa siihen kaiken käsittelyyn sitten menee.
Omassa ystäväpiirissäni on sekä suht helpon eron kokenut, että todella vaikean (lasten huoltajuuskiistaa sun muuta vuosi tolkulla). Kumpikin olivat aivan nuutuneita aluksi, sitten toinen alkoi piristyä kun pääsi ohi alkushokin (jätettynä hänkin, tosin lopulta yhteisymmärryksessä), ei ole vakiintunut vieläkään vaikka erosta on jo 5 vuotta, tykkää olla sinkkuna vaan.
Toinen tahkoaa yhä käytännön juttujen kanssa, mutta lyöttäytyi yhteen aika nopeasti eronsa jälkeen uuden kumppanin kanssa. Vaikuttaa rauhoittuneen jo hänkin, vaikka erosta vasta alun 3 v.
Kaikki selviytyvät omalla tavallaan. Ainahan se on uusi tilanne vaikka olis eronnut joskus ennenkin. Ei ihme jos asiat tuntuu pyörivän päässä yhtä kehää. Sekin kehä on vaan läpikäytävä, jotta siitä voi sitten irrottautua kunnolla ja lopullisemmin ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Itselleen tekee kyllä hallaa jos jää junnaamaan vain yhteen vaiheeseen, sillä erokin on kaikenlaisten vaiheiden tunnekaari jossa on alku, keskiosat ja seesteinen loppukin olemassa.
Siispä muista helliä itseäsi myös positiivisilla ajatuksilla. Pelkkä negatiivisten juttujen muistelu ei vie ajatuksia ahdistuksesta eteenpäin.
noiden positiivisten asioiden kanssa. Helposti vaan jumitun niihin negatiivisiin asioihin vanhassa suhteessa, sillä miehen pettäminen oli viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän. Sitä ennen mä kuvittelin, että kunhan keskityn ex-suhteen hyviin puoliin, niin ne kantavat yhdessä eteenpäin. Eli olen nyt jälkikäteen joutunut puimaan paljon sellaista, mikä ex-suhteen aikana suututti/ahdisti/suretti, mutta piilotin ne tunteeni ja elelin katteettomalla toiveikkuudella.
En ole eronnut aikaisemmin. En ole harrastanut lyhytsuhteita, ja tuo vanha suhde oli mun ensimmäiseni, vaikka alkoikin yli kolmekymppisenä. Tässä joutuu nieleskelemään omia kuvitelmia siitä, olenko oikeastaan ollut yhtään fiksu tai kypsä, kun tuohon suhteeseen ryhdyin. Kuvittelin, että pitkät vuodet parittomana aikuisena olisivat opettaneet mut tunnistamaan omankaltaiseni ihmisen, kun sellaisen kohtaan. Taisin rakastua itseni vastakohtaan silloin... eikä tullut mieleeni, että toistemme vastakohtina reagoimme ongelmiin ja vaikeuksiin ihan päin vastoin. Loppupeleissä arvostus katosi täysin, kun toinen oli liian erilainen.
No, näyttää siltä, että elämässä tulee uusiakin mahdollisuuksia.Kunpa tämä vanhan puiminen vaan loppuisi...