En tiedä miten aloittaisin. 8 vuoden parisuhde päättyi viikko sitten. Mieheni halusi erota. Hän sanoi että ei usko meidän olevan onnellisia koska olemme niin erilaisia ja olen hänen mielestään niin mustavalkoinen.
Kuukausi aikaisemmin hän vannoi rakkauttaan ja olevansa kommittoitunut meihin.
Avopuolisoni tekee paljon töitä, mutta vuoden lopussa työpäivät vain pitenivät entisestään ja parisuhteen hoitaminen hänen osaltaan loppui. Vietimme hyvin vähän aikaa yhdessä ja minusta tuntui että kaikki ei ole kohdallaan. Parisuhteemme historia on on rankkaa. Hän jätti minut 5 vuotta sitten jo kertaalleen kun koki että suhteessamme ei ole kaikki kohdallaan. Noh, hänellä oli tuolloin suhde työkaverinsa kanssa. Vuoden verran mies souti ja huopasi edes takaisin meidän kahden naisen välillä, ja olin varmaan tuolloin tosi tyhmä että suostuin siihen. Koin kuitenkin rakastavani häntä ja näin sen identiteettikriisin jota hän kävi läpi. Otin hänet takaisin, koska uskoin hänen muuttuneen ja halusin antaa hänelle uuden mahdollisuuden. Uskon että ihmiset voivat muuttua ja heille pitää antaa mahdollisuus.
Noh, nyt 5 vuotta myöhemmin näyttää että historia toistaa itseään. Mies sanoo että eroon ei liity kolmansia osapuolia mutta jo hänellä on uusi nainen. Oletettavasti työpaikalta. Nyt ymmärrän pitkään venyneet työpäivät ja puhumattomuuden.
Tunnen itseni tyhmäksi että uskoin hänen puheisiin.
Olin raskaana syksyllä ja minulle tuli keskenmeno, Samoihin aikoihin työpaikallani tuli myös muutoksia jotka vaikuttivat minuun syvästi. Koko syksy oli surun ja murheen aikaa. Tänä aikana mies tuki minua silloin kun se hänelle sopi, mutta huomasin hänen etääntyvän pikkuhiljaa.
Olen ihan turta. En ymmärrä. Miksi hän ei kykene läpikäymään parisuhteen kriisivaihetta vaan hakeutuu toisen naisen lohdutettavaksi. Kyllä sitä rakkautta, hellyyttä ja läheisyyttä olisi saanut kotoakin.
Vaikka riitelimme usein, niin mielestäni suhteessamme oli kuitenkin paljon enemmän rakkautta ja hellyyttä kuin vaikeita hetkiä. Poikkeuksena tosiaan tämä syksy joka vei voimat.
Mikä saa miehen hakeutumaan toisen naisen hellittäväksi. Ei se ole ongelman ratkaisu, vai onko? Luulisi pitkän suhteemme merkitsevän hänelle jotain jotta hän olisi halunnut auttaa meitä molempia pääsemään kriisin yli.
Minun on vaikea sisäistää että hänen mainitsemat ongelmat olisivat olleet niin painavia jotta hän olisi niiden vuoksi eronnut. Vai olenko väärässä? Pyydän että kertoisitte oman näkemyksenne, koska itse olen ihan hukassa ja menettänyt haluni elää.
Kiitos
Kuukausi aikaisemmin hän vannoi rakkauttaan ja olevansa kommittoitunut meihin.
Avopuolisoni tekee paljon töitä, mutta vuoden lopussa työpäivät vain pitenivät entisestään ja parisuhteen hoitaminen hänen osaltaan loppui. Vietimme hyvin vähän aikaa yhdessä ja minusta tuntui että kaikki ei ole kohdallaan. Parisuhteemme historia on on rankkaa. Hän jätti minut 5 vuotta sitten jo kertaalleen kun koki että suhteessamme ei ole kaikki kohdallaan. Noh, hänellä oli tuolloin suhde työkaverinsa kanssa. Vuoden verran mies souti ja huopasi edes takaisin meidän kahden naisen välillä, ja olin varmaan tuolloin tosi tyhmä että suostuin siihen. Koin kuitenkin rakastavani häntä ja näin sen identiteettikriisin jota hän kävi läpi. Otin hänet takaisin, koska uskoin hänen muuttuneen ja halusin antaa hänelle uuden mahdollisuuden. Uskon että ihmiset voivat muuttua ja heille pitää antaa mahdollisuus.
Noh, nyt 5 vuotta myöhemmin näyttää että historia toistaa itseään. Mies sanoo että eroon ei liity kolmansia osapuolia mutta jo hänellä on uusi nainen. Oletettavasti työpaikalta. Nyt ymmärrän pitkään venyneet työpäivät ja puhumattomuuden.
Tunnen itseni tyhmäksi että uskoin hänen puheisiin.
Olin raskaana syksyllä ja minulle tuli keskenmeno, Samoihin aikoihin työpaikallani tuli myös muutoksia jotka vaikuttivat minuun syvästi. Koko syksy oli surun ja murheen aikaa. Tänä aikana mies tuki minua silloin kun se hänelle sopi, mutta huomasin hänen etääntyvän pikkuhiljaa.
Olen ihan turta. En ymmärrä. Miksi hän ei kykene läpikäymään parisuhteen kriisivaihetta vaan hakeutuu toisen naisen lohdutettavaksi. Kyllä sitä rakkautta, hellyyttä ja läheisyyttä olisi saanut kotoakin.
Vaikka riitelimme usein, niin mielestäni suhteessamme oli kuitenkin paljon enemmän rakkautta ja hellyyttä kuin vaikeita hetkiä. Poikkeuksena tosiaan tämä syksy joka vei voimat.
Mikä saa miehen hakeutumaan toisen naisen hellittäväksi. Ei se ole ongelman ratkaisu, vai onko? Luulisi pitkän suhteemme merkitsevän hänelle jotain jotta hän olisi halunnut auttaa meitä molempia pääsemään kriisin yli.
Minun on vaikea sisäistää että hänen mainitsemat ongelmat olisivat olleet niin painavia jotta hän olisi niiden vuoksi eronnut. Vai olenko väärässä? Pyydän että kertoisitte oman näkemyksenne, koska itse olen ihan hukassa ja menettänyt haluni elää.
Kiitos
Vastaukset 3
Vanhimmat
loppui ja löysi uuden naisen, ehkä sinua paremman ja nuoremman, siinä se.
Olet joutunut suhteessasi tosi koville, sydämesi on särjetty jo moneen kertaan. Mielestäni tarvitset jälleenrakennusta ja eheytymistä. Huono suhde vie itsetunnon nollille, ja ero on se viimeinen naula itsetunnon arkkuun. Kenenkään ei pitäisi tulla kohdelluksi suhteessaan noin ala-arvoisesti. Vika ei ole sinussa, jotkut vain ovat pettäjiä. Suhde ei onnistu jos ratkaisua etsitään sen ulkopuolelta ja vielä toista pettäen. Ette olisi voineet onnistua noilla toimenpiteillä. Lainaa/osta kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, sitä käytetään perusteoksena Fisher eroseminaareissa. Osallistu seminaariin jos mahdollista, voit eheytyä ja saada itsetuntosi takaisin! Voit käsitellä suhteesi ja oppia siitä, voit oppia valitsemaan kumppanin viisaammin ja voit oppia rakentamaan toimivamman parisuhteen. Puhun omasta kokemuksesta, minäkin olin aikanaan petetty ja jätetty, mutta tänä päivänä olen onnellinen. Voimia sinulle!
omasta suhteestani olisin lukenut. Yhdessä olimme noin 7 vuotta, sinä aikana erosimme kerran, kun mies rakastui toiseen. Lopullisessa erossa mies lähti taas äkkiarvaamatta, kun oli rakastunut. Kuuntelin suhteessa miehen rakkaudentunnustuksia sille ensimmäiselle toiselle naiselle ja toiselle toiselle naiselle. Mua mies taisi kerran sanoa rakastavansa. En ole ihan varma, yleensä meidän välisestä rakkaudesta puhuminen johti vain loputtomaan jaaritteluun siitä, mitä rakkaus merkitseekään.
Se, että lähtee suhteesta uuteen jos/kun vanhassa suhteessa jokin mättää, on toimintatapa. Joku toinen vain ahdistuisi ja odottaisi parempia aikoja, joku muu taas yrittäisi korjata alkuperäistä suhdetta. Mun ex:llä oli huono ahdistuksensietokyky ja lyhyt pinna. Hän oli myös aika huono tunnistamaan omia tunteitaan. Etenkin surusta väänsi väkisin komiikkaa niin, että se alkoi tuntua ivalta ja pilkalta. Noista lähtökohdista on helppo kehittää ratkaisuksi ihastus ja rakkaus. Eihän se todellinen ratkaisu ole, vaan oman pään ongelmat seuraavat mukana, mutta hetkellisesti kaikki varmaan tuntuu kirkkaalta ja selvältä.
Meillä ei muuten ääneen lausuttuja ongelmia ollut. Miestä taisi ahdistaa se, että suhteen raamit olivat valmiit (oltiin naimisissa, yhdessä maksettiin velkaista asuntoa, molemmilla vakituiset työpaikat, ei lapsia suunnitelmissa). Minua (näin jälkikäteen) ahdisti se, ettei läheisyys tai hellyys toiminut. Seksiä oli, mutta muuta fyysistä läheisyyttä ei. Kumpikaan ei osannut noista omista ahdistuksistaan puhua, ja olimme tavallaan umpikujassa. Minä kuvittelin, että aika itsessään voisi auttaa ongelmien ratkeamisessa. Mies taas ei sietänyt sitä seisovaa vettä.
Meidän erosta on nyt puolitoista vuotta. Vielä en ole selvillä vesillä. Hullua, miten sitä voikin itkeä miehen perään, vaikka tämä on toiminnallaan osoittanut, että parempi on, kun hänestä pääsin. Surua vaikeampaa on mulla ollut oman osuuden tarkastelu suhteessa: on kaduttanut valtavasti se, että palasin ensimmäisen eroepisodin jälkeen yhteen miehen kanssa. Aivan kuin sinäkin ajattelin, että toiselle on annettava mahdollisuus ja uskoin, että mies voi muuttua. Hän itse uskoi muuttuneensa. Hänellä oli kaikissa aiemmissakin suhteissa ollut sekavia naissäätöjä (eli pettämistä) sen pääsuhteen rinnalla. Itse sanoi, että oli päässyt sitoutumiskammostaan eroon, eikä enää kaivannut suhdeseikkailuja.
Aikaa toipumiseen menee, mutta kyllä sinä selviät, olen siitä varma! Jos olet lukijatyyppiä, niin esim. tuo Fisherin kirja on ihan hyvä. Itse luen parhaillaan Tony Dunderfeltin kirjaa Eroon tunnekoukuista.