Olen ollut mieheni kanssa kaksi vuotta ja suhteestamme puuttuu kaikki intohimo ja hellyys. Ennen olimmekin tosi kiintyneitä toisiimme ja vietettiin paljon aikaa yhdessä. Nykyään jo pidemmän aikaa vaan riitelemme, hellyyttä ei ole puhumattakaan seksistä. Kaikkeni olen jo tehnyt tämän suhteen eteen. Mieheni ei laita tikkuakaan ristiin meidän eteen ja jos riitaa tulee; hän lähtee ensimmäiseksi ovesta. Kaipaan sitä rakkauden tunnetta mitä meillä on ollut, mutta minusta tuntuu että se ei ole enään mahdollista meidän suhteessamme. Mitä minun pitäisi miehelleni enään sanoa kun kaikki on jo sanottu ja tehty minun puoleltani mitä pystyn? Pelkään myös yksin jäämistä ja masennusta jos eroamme. Olen vain niin väsynyt ja masentunut tilanteeseen. Mitä neuvoksi?
Haluan rakastaa ja olla rakastettu
tired
81185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei haluaisi.
hei, samaistun tilanteeseesi. Olen jo alle vuoden seurustelun jälkeen samaisessa tilanteessa. Mua sattuu kun yritän ja yritän kertoa ja puhua, että rakastan ja toinen vain halaa ja suutelee otsalle. Se tuntuu jotenkin välttelyltä kuin tunteiden ilmaisemiseni olisi blokattu. Kun yritän puhua siitä, ettei hän enää osoita tunteitaan (kuin "käskystä") hän aina suuttuu ei kuulemma jaksa jauhamistani. Tulkitsen tämän niin, että olen oikeassa luuloissani ja hän ei vain halua myöntää sitä ääneen. Odottaa vain että tämä kaikki kuivuu kasaan. Tai sitten hänellä on jotain ongelmia itsensä kanssa. Oletko varma ettei miehelle ole tapahtunut jotakin? Ajattelin vain kun miehet ovat yleensä niin erilaisia kun niitä ahdistaa jokin. Eivät puhu ja vetäytyvät.
Tuo yksinjäämisen pelko on aina suuri. Mutta aina kun ajattelee edellisiä eroja kyllä niistä on lopulta selvinnyt jaloilleen. Se vain vie aikansa. Minua auttaa aina kun hoen itselleni, että elämä ei lopu siihen vaan jos ero on tarkoitettu niin elämäni ottaa uuden suunnan. KUn ajattelen yksin jäämistä ja ettei hän enää olisi elämässänii minut valtaa hirveä ahdistus ja itkuisuus. Mitenköhän siitä pääsisi eroon?
Mitäs tässä tekisi, en tainnut auttaa mutta ehkä auttaa kuitenkin huomata että joku muukin (varmasti hyvin moni) on samassa tilanteessa.
Kaikki, ihan kaikki, haluavat sitä samaa. Mutta vain hyvin, hyvin pieni prosentti ihmisistä osaa sen taidon. Siksi on kutakuinkin mahdotonta joutua nokikkain, tavata, sellainen immeinen, joka antaisi itsensä estoitta ja ilman velvoittavia asenteita toisen 'käyttöön'.
Tiedän sun tunteet oikeen hyvin. Sitä on niinku jumissa ja mikään ratkasu ei tunnu oikeelta. Ja miettii ,että jos nyt menee jättää toisen se voi olla suuri virhe ja sitte on enää turha itkee.
Mutta jos tässä nyt alkaa punnittee hyviä ja huonoja asioita niin sun tekstin lukiessa ei näy ku niitä huonoja. Ainut mitä tässä nyt näkyy on vaan rakkaus. Mutta rakkaus ei aina riitä. En nyt kannusta eroon, mutta jos itestä tuntuu, että on tehny omalta osaltaan kaiken minkä voi ja kumppanilta ei auta odottaa samaa niin kellot soi jo aika voimakkaasti.
Ihmisellä ei ole ku tämä yks elämä, joten miksi kärsiä ja ahdistuu? Elämästä pitää pystyy nauttii ja sellasen kumppanin kanssa joka on samalla aaltopituudella ku ite.
Ainahan se ero tekee kipeetä ja menee aikansa ku siitä pääsee yli, mutta aina sitä lopulta huomaa, että se oli ainut vaihtoehto. Ystävät on sillä hetkellä tärkeitä ja yksin ei kannata kämpillä istuu ja itkee. Mitä nopeemmin saa taas elämästä kiinni sitä parempi.
Antakaa miehillenne vähän aikaa ja tilaa. Vetäytyminen voi hyvin tarkoittaa sitä, että miehen tarvii ladata pattereita ja miettiä asioita vähän aikaa. Olette kuitenkin tekemässä eri sukupuolen ja erilaisen ihmisen kanssa. Miehet eivät ajattele, tunne tai toimi samoin kuin naiset. Se, että juoksette perässä vaatimassa, vahtimassa, kerjäämässä tai nalkuttamassa ei taatusti paranna yhtään suhdetta.
Joo-o, näinkin voi olla. Mutta muos toisinpäin; mieäskin voi olla se, joka "vaatii, vahtii, kerjää ja nalkuttaa". Nainenkin tarvitsee tilaa, aikaa ja omaa elämää, ei rajoittavia kahleita, jotka estävät naisen oman elämän. Parisuhteessa on kaksi erilaista ihmistä eikä siitä tule ikinä hyvää, jos jompikumpi vaatii, että pitää tulla yhdeksi.
Varmasti totta. Tässä oli kuitenkin kysymys miehistä. Pitäydytään aiheessa, jottei kaksi vääryyttä tuota yhtä oikeaa.
reilu vuosi ollaan yhdessä oltu, paljon riitoja, ja minusta tuntuu, että mun puolelta kaikki kuollut... Seksikään ei tunnu enää yhtä hyvältä...silloin joskus kun sitä sattuu saamaan...
Ajattelen vain, että jos asuisin yksin, voisin asua siellä missä haluan, mulla olisi tuttuja siellä, mun ei tarviis kuunnella mäkätystä pyykkäämisestä, siivoamisesta... Riidellä kenenkään kanssa... Ainut ongelma minkä ajattelen sinkkuna olemiseen on seksin puute... No joo, tietty vois hankkia jonkun vakipanon, mut hyvän sellaisen löytäminen on sit vaikeaa, ja ärsyttävää...
En mä tiedä, ehkä mä lähden luostariin, ja suljen mieleni seksiltä...