Kauhea päivä

tiedän tunteen. Ei ole helppoa, ei! Vaikka kuinka pahalta nyt tuntuukin, niin jos sinulla on nyt kissan paikka auki, niin ota vaan toinen kissakaveri pikimmiten. Ei se sinun rakasta kissaasi tietenkään korvaa, mutta saat uutta ajateltavaa. Meillä se ainakin auttoi. Otettiinkin sitten kaksi samantien.

Jaksamista!

Surullista on ja tiedän miltä susta tuntuu. Sure nyt viikonloppu rauhassa ja kunnolla! Ajan kanssa se vaan helpottaa.

Oma koiramme kuoli myös 15-vuotiaana. Kasvain oli silläkin eikä voinut enää leikata. Menetys tuntuu kauan, mutta onneksi on kauniita muistoja. Voimia!

Tiedän tarkkaan miltä tuntuu tuo menetys. ihan tuli melkein itku kun tuota luki, tuli samalla oma kisu mieleen joka kuoli 12 vuotiaana, silläkin jotain vatsassa:(
Voimia sinne!
Otan osaa!

Itsellä kissa lopetettiin viime vuoden syyskuussa ja ikävä iskee vieläkin välillä tosi hurjana. Tyttökisuni oli vasta 3-vuotias ja rakkain kaikista kisuista, joita minulla on ollut. Eläimen kuolema ahdistaa ja surettaa aina eikä sille voi mitään. Aika ja hyvät muistot auttaa jaksamaan :)

Hei! kerrohan minulle lisää tuosta tapauksesta, mene ja lue minun tarinani, meillä no yhteistä tapahtumaan jos meidän kissoilla sattuisi vaikkapa olemaan samat oireet taudut. Minunmkin kissani kuoli nyt äskettäin ja onneksi löysin tämän plastan. etsi kirjoittanut jepa (meidän kissa kuoli, johonkin virukseen(KOMMENTOIKAA!!!) ja lue ja kirjoita sinne. oon muute 15.w tyttö :)

Otan osaa :( . Minä vannotin itseni, etten itkisi kun vein koiravanhusta lääkärille ja jouduin tekemään vaikean päätöksen lopettamisesta, mutta niinvain itkin siellä ja kotona. Vaikeaa on luopua, mutta näin se elämä menee.

Minä ja kolme kissaani otamme osaa suruusi.

t: T,M,M ja M

Sama tilanne on minullakin 13v poikakissalla oli kasvain kurkussa joka esti syömisen hengittämisen ja miukumisen.

Liian kauan annoin olla z(
Mutta nyt on tuskat poissa.

Ikävä on nyt kova. Tyhjä olo aina kun menee kotiin ja lähtee kun tapana on ollut aina silittää...

Ajan myötä se kaikilla helpottaa "aika parantaa haavat" ja ne hyvät muistot palaavat mieliin..

Harkitsen uuden kissan hankkimista, mutta vanhan kaipuu on vielä liian kova.

Osanottoni. Oma kissa kuoli kaksi vuotta sitten 8 vuotiaana ja se tuli sinänsä yllätyksenä, vaikka jo pennusta asti oli vaikeaa kehitysvamman takia... toinen kuitenkin nautti elämästään niin ja kaikki näytti olevan ihan kunnossa pitkän aikaa... äkkiä kissa alkoi kuivua eikä nesteytykset enää auttaneet eikä mikään... huusi kurkku suorana vuorokauden kyyryssä jonka jälkeen oli pakko antaa toiselle rauha :( Sen kissan kanssa sai taistella koko elin-iän... milloin mitäkin vaivoja synnynäisten ja naapurin potkimien vammojen vuoksi ja 2 lekuria olisi antanut tappotuomion jo alle vuoden iässä, mutta 1 vanha kokenut lääkäri antoi lääkkeet jotka aina auttoivat.

Suru puskee pintaan vielä helposti ja yritän olla ajattelematta kisua, eikä siihen ole auttanut 2 muuta kissaa jotka samaan kissaperheeseen kuuluu. En pysty katsomaan vieläkään kissasta otettuja kuvia kuin joskus silloin tällöin ja tulee surullinen olo jos näkee kyseisen kissan vanhoja leluja tai kantokopan jossakin... Onneksi eli edes keski-ikäiseksi...

15 vuotta on hyvin kunnioitettava ikä kissalle. Toinen kissa kuoli 15 vuotiaana ja kissan kuolema kummittelee jos liikaa miettii, kun henki ei millään meinannut lähteä kun eläinlääkäri yritti saada hengen pois... piti tökkiä sydämeen reikä ennenkuin alkoi hälventyä pois tämän maailman kurjuudesta... no... nyt tuli itku :/.

Minulle kävi taas päinvastoin toistaiseksi. Olen työtön, eivätkä kaikki ihmiset tykkää , että yksinäinen vähävarainen ihminen vie kissan lääkäriin...Minulla on hiukan pennosia säästössä.Rahat ovat omiani!Jokatapauksessa, omaiset ovat vain valittaneet, että piikki pitäisi tommoiselle antaa heti , eikä syöttää kaiken maailman lääkkeitä. Minua on kielletty kertomasta kenellekkään, että vein kissan hoitoon jne. Tänään sitten kissa ultrattiin ja vaikka sillä on haimatulehdus yms. kasvainta ei voitu varmuudella osoittaa olevaksi ja lisäksi kissan karvan laatu oli parantunut ja paino noussut, mikä ei ole tyypillistä kasvainsairauksissa.Antibioottihoitoa päätettiin jatkaa, koska se näyttäisi tehoavan. Yksi epäilyttävä kohta suolistossa kyllä oli, mutta toivotaan parasta. Leikkaus ylittäisi tällä hetkellä täysin budjettini.

Halit minulta sinulle ja olkaan taputus päälle. Olen niin stressannut tätä asiaani! kissat on niin ihania!Millainen olisi sinun ihanne pentusi, siis se unelma? Käy vaikka katsomassa kissanäyttelyä, kun vähän toivut. Myös kirjastossa on kissakirjoja. Anna itsellesi oikeus unelmakissaan.Voihan olla, että se oikea uusi pentu tulee vastaan ja sulostuttaa taas elämääsi ja elää hyvässä hoidossasi pitkään.

Hei! Lämmin osanottoni,tiedän tunteen muutaman vuoden takaa.Suru on surtava,joskus vieläkin tulee tippa silmään,kun ajattelen asiaa. 15v on pitkä ikä kissalle,ja se varmaan sai elää hyvän elämän luonasi..muistele hyviä muistoja mitä kissasi kanssa sait elää.Voimia ja jaksamista!!

Osanotot! Tuli tippa linssiin. Itselläni on 18-vuotta vanha kisu.. ollut pennusta asti meillä. Voin hyvin kuvitella tuon menetyksen tuskan.

Tiedän miten raskasta on luopua rakkaasta lemmikistään.
Vielä kun kaikki käy yhtäkkiä.
Oma rakkain kissani mitä minulla on koskaan ollut jäi auton alle, minulla meni monta vuotta ennenkuin pystyin ottamaan uuden kissan mutta ajan kanssa suru antaa periksi.
Nyt minulla on kaunis valokuva rakkaasta kissastani hyllyllä muistuttamassa
minua niistä mahtavista hetkistä joita sain kissani kanssa kokea.
Talossa vilistää myös vauhdikkaat 1-vuotiaat kissaveljekset :)

Surusta toipuminen vaatii vain aikaa ja itke niin paljon kuin itkua riittää, sitä ei kannata kerätä sisälleen.
Paljon voimia sinulle!

Tiedän tunteesi :--(
Voimia sulle!

Otan osaa.
Kissasi menehtyi samana päivänä, mutta vuotta myöhemmin kuin oma koirani. :'( Koirani oli melkein 12-vuotias.

semppiä jaksamiseen sinulle

Löytökissani jouduttiin lopettamaan viime kesänä kun sillä oli jatkuvasti kiviä rakossa ja tiehyet tukkiutuivat vähän väliä. Katetroitiin monet kerrat ja aina tovi aikaa meni hyvin mutta vaiva uusi erikoisruokavaliosta huolimatta.
Eläinlääkäri totesi lopulta ettei kannata edes penisamputaatiota tehdä kun munuaiset olivat jo ihan kaput....
En tiedä tarkalleen kissani ikää, eläinlääkäri arvioi 6-9 vuotiaaksi, minulla ehti olla 4 vuotta.
Kun otin kissani löytöeläinkodista se oli juuri käytetty tarkastettavana, rokotukset olivat kunnossa ja piti olla terve, kastraatio oli tehty kuitenkin sillä käynnillä.
Päätös lopettamisesta tuli liian äkkiä, en ehtinyt oikein miettiä asiaa, kuitenkin EL. sitä suositteli.
Lopetus tapahtui kotonani, ensin rauhoittava pistos, sitten vatsaonteloon toinen ja lopuksi sydämmeen viimeinen piikki.
Kissa oli sylissäni koko ajan ja ei ainakaan päällepäin näyttänyt että olisi siinä tilanteessa tuntenut kipua. Tosin lääkärikin oli erittäin rauhallinen ja kiireetön, odotti riittävän kauan piikkien välissä että ne varmasti tainnuttavat ensin kunnolla.
Vaikka se ensin tuntui hirveältä, kissan kuolema siis ja lopetuspäätös, näin jälkeenpäin ajattelen että eläin sai kivuttomamman kuoleman kuin esim. monet ihmiset, nukkui vaan pois.
Eläintenhautausmaalla se nyt nukkuu ikiuntaan ja alkuun siellä kävin itkeskelemässä melkein päivittäin.
Suru on himmennyt muistoiksi, toki joskus tulee vielä tippa silmään, enkä vieläkään mielelläni kissaohjelmia halua katsella.
Reilu puoli vuotta kissani kuoleman jälkeen ostin koiran, sitä ennen en olisi varmaan osannut siihen suhtautua, ehkä vain verrannut edesmenneeseen kissaani.
Minulle sopi parhaiten se että surin suurimmat suruni ensin pois ja otin sitten vasta uuden lemmikin kun tuntui että olen siihen valmis.
Yksin kun elelen, kaipaan kuitenkin jotakin seuraa ja mikäpä on parempi kaveri kuin kissa tai koira. Nyt on koiran kanssa niin paljon touhua että olen jo sinut asian kanssa, muistelen lämmöllä viisasta kissaani silloin tällöin, eikä se haittaa vaikka se kyynel sinne silmäkulmaan välillä putkahtaa.
Eläimen kun menettää, huomaa miten tärkeä se on ollut ja varmaan hyvin luonnollista tuntea tyhjyyttä. Mutta luonnoon kiertokulku on sama eläimillä ja ihmisillä, joskus me täältä kaikki lähdemme.

Koiramme lopetettiin koska lonkkavika iski. Jalka jäi roikkumaan ylos se jouttiin lopettamaan.Saatiin kyllä uusi.

Menetin koirani kuukausi sitten. Oltiin molemmat lapsia ja kasvettiin yhdessä aikuisiksi. Valitettavasti rakas koiramummoni ei saanut elää pitkää vanhuutta kun syöpä tuli ja pilasi sen. Tuska oli älyttömän suuri, mutta koko ajan helpottaa. Se klisee, että aika parantaa on vaan niin totta. Mutta mennessään vei ison osan minua ja sydämestäni suuren palasen. Onneksi on ihania muistoja jotka antavat voimaa jatkaa. Voimia sinulle kisun menetyksen takia. Kisusi oi kuitenkin varmasti elänyt pitkän ja hyvä elämän, oli hänen aikansa päästä lentoon ja saada nuoruutensa elinvoimat.

minulla oli saman lainen tilanne kun kanssani saman ikäinen koira (joka oli syntynyt meillä) piti lopettaa ja se oli vielä niin kiltti! Se ei purrut koskaan , se oli vaan niin ihana.

Näin tänään unta omasta pikkusesta, herättyä ei voinut muuta kuin itkeä. Vaikka on yli vuosi mennyt on se silti välillä vaikeaa. Meillä kävi niin että jouduttiin päästämään pois ilman selitystä mikä on. Käytiin 3 kuukauden aikana yli 10 kertaa lääkärissä, välissä vaihdettiin jopa lääkäriä kun ei kyseinen kaveri tiennyt mikä on...pieni lopetti syömisen lähes täysin, laihtui aivan kamalasti ja lopulta alkoi oksentelu... oli ultrat ja röntgenit, kaiken maailman testit ja ne lukuisat piikit. tuntui että vain kidutti toista ilman mitään helpotusta... Oli sydäntäsärkevää kun mitään ei voinut tehdä auttaakseen eikä kukaan tiennyt mikä on. Lopulta lähti jalat alta ja hengitys oli raskasta, se oli viimeinen päivä sitten.
Se oli kamalaa aikaa koko perheelle ja yhä mietitään mikä oli pielessä, tekikö itse jotain väärin.
Päätös oli silloin helppo, mutta sen kanssa eläminen sitten taas ei, tulee jatkuvasti ajatuksia, jos olisi sittenkin voinut tehdä jotain...
On se kummaa miten voi lemmikin kuolema murtaa ihmisen ja pirusti voimia niille jotka sen joutuvat kokemaan!
tosiaan aika parantaa, lopulta jättää taakse ne huonot muistot ja mieleen palaa ne ihanat ajat jotka luuli unohtavansa

Kaikki kellä on siellä kotona jokin karvainen tai vähemmän karvainen otus menee nyt hellimään toista oikein huolella, antakaa jokin lempiherkku, tehkää oikein pitkä lenkki ja olkaa hetki rääpäleen kanssa muuten vain.
Myöhemmin kun aikaa löytyisi moiseen liikaakiin ei tämä välttämättä olekaan mahdollista :/

iso hali sinulle! tiedän mitä käyt läpi.
Itse olen vähän yli vuoden sisällä menettänyt yhden koirani sekä yhden marsuistani, enkä ikinä pääse niistä yli, ikävä on kauhea koko ajan.. :( koira kuoli luonnollisesti kotona, ei tarvinnut viedä lääkärille.. marsu kuoli syliini. ajan kanssa auttaa mutta ei yli oikein pääse. onneksi on ne ihanat muistot, ja kaikkeni olen aina lemmikeilleni antanut.
iso osanottoni sinulle ja jaksamisia

Jouduin itse luopumaan lähes 18-vuotiaasta kissastani tammikuussa. Haikea ja surullinen talvi takana. Niin monta yhteistä vuotta, monta muistoa... Ystävyys mitataan kun on aika luopua, ihmisen osa on olla se vahva ja oikeudenmukainen ystävä...toisen ei saa antaa kärsiä.

Valvoin kissani kanssa viimeiset yöt, tassu tassussa pötköttelimme ja kerroin sille juttuja yhteisistä reissuistamme ja paikoista joissa olemme asuneet.

Ole onnellinen yhteisistä vuosistanne. Ihminen, joka on saanut jakaa noin pitkän ajan lemmikkinsä kanssa on rikas. Miten hienoja asioita nuo pienet otukset opettavatkaan meille kun osaamme vaan kuunnella.

Minulle jäi on kaveriksi vielä toinen, samanikäinen kissa. Kahteen pekkaan täällä vieläkin hieman hukassa olemme, kun yksi on porukasta pois. Niin monta reissua kolmistaan teimme, hölmöilimme ja hassuilimme. Onneksi jäi muistot, vaikka ne vielä tekevätkin kipeää.

Sisareni kissa jouduttiin nukuttamaan ikiuneen tänään

Kolmas päivä menossa siitä, kun rakas vanha japaninpystykorvamme lähti Sateenkaarisilloille, melkein juuri näihin aikoihin tiistaina 5.4. Suru ja tuska on minulla ihan hirveä, tuntuu, että sydän pakahtuu. Koiravanhus ei kipeä ollut, vain vanha( 2.5. olisi täyttänyt 15v.)ja jo huonoliikkeinen. Ja väsynyt. Mutta olihan hänellä parempiakin päiviä. Hän oli tyttäremme koira( nimellisesti), mutta tytyär ei ole asunut kotona vuosiin. Kävi välillä, ainakin kerran viikossa - siis yleensä vain piipahti ja joka kerta koko talven hän sanoi, että Sukumme pitää nukuttaa pois. En ymmärrä, koska mionä ja mieheni Sukua hoidimme - saattohoidossa hän kai tämän lopputalven oli- ja sanoin aina, ettei häntä nukuteta siksi, että on vanha. Niinhän minä ja ukkonikin olemme. Sitten kuitenkin olivat isä ja tytär sopineet, että rakas Sukuni vietiin tiistaina klo 13.30 eläinlääkärille. Minä tiesin sen kyllä päivää aiemmin. Mutta minun pyyntöäni ei edes kuunneltu. Olisin vielä muutaman päivän ainakin halunnut pitää hänet ja jättää pitkät jäähyväiset, mutta se ei sopinut. Suku- vanhus oli kuuro ja sokeakin, mutta liikkui kuitenkin vielä itse ja söi hyvällä halulla. Käveli minun perässäni täällä kotona ja oli kuitenkin vielä " tässä maailmassa" eli olisi vielä voinut elää, koska kipuja hänellä ei kai ollut, koska ei mitään sellaista näyttänyt. Raihnainenhan hän oli, mutta niinhän meistä kaikista tulee vanhuuttaan. Nyt minulla on niin kauhea suru ja tuska ja ikävä, etten tiedä kuinka jaksan. Mieheni ei halua puhua asiasta ja tytär on kerran soittanut ja motkottanut, kun en ole päässyt " päiväjärjestykseen" ja varoitti ajattelemastakaan uuden koiran hankintaa. Olen jo soitellut monelle japsikasvattajalle... Sanokaa, please, mitä teen. Minä kuolen tähän murheeseen ja kun ei ole ketään, kenelle purkaa pakahtuvaa sydäntäni.Itken ja huudan täällä tuskasta, kun ukko on pois, enhän hänen nähden voi enkä kehtaa, koska " ei ole mitään syytä" kuten hän ja tytär sanovat. Kertokaa, mitä voin tehdä, että pääsisin edes aina hetken eteen päin...Voisinko esim. soittaa jollekin- esim. jollekin tähän mahdollisesti vastaavalle...

Tiiän miltä susta tuntuu , meillä oli kissa n. 5 vuotta sitten mutta sit se ns."sekosi" raateli mun pikkusiskon ihan yhtäkkiä kävi vain kiinni , jouduttiin lopettamaan , otettin uusi muutaman vuoden päästä ja nykyään meillä elelee kohta 2-vuotias kissaneiti :) mutta voimia , itse en osais ees kuvitella miltä tuntuis jos meijän kissa jouduttaisiin lopettamaan

2 koiraa saatettu viimeiselle matkalle ja kyllä se isoakin miestä riipaisee.
Ensimmäinen sakumoni lähti eläinlääkärin luona 11vuotiaan kasvainten takia.
Seuraavaksi lähti liki 15vuotias samojedi kotipihalla eläinlääkärin avustamana ilmeisesti sydämmen vajaa toiminnan takia(helteellä petti takapää).
Tiedä sitten kumpi oli se parempi isännän kannalta. "saku"-> ensin uni ja sitten "jättö" jatkotoimitusta varten(tuhkaus).
"jedi"->ensin uni,itse kaivamaan hauta ja lopuksi viellä täyttää se.

Mutta ovat nyt yhdessä taas niityn laidalla,kuin elämänsä aikanakin.

Voi Sinua Japsinainen! Surullista lukea, että et saa tukea perheeltäsi tässä. Suruja ei voi verrata, toinen suree lemmikkiään toinen ihmistä. Jokaisen suru on arvokas ja sille ihmiselle hyvin henkilökohtainen. Muista surra, itke ja huuda jos se helpottaa. Lähde pitkälle lenkille metsään, selvittele ajatuksia. Nyt kun koiravanhus on jo nukkunut pois, älä tuhlaa energiaasi ajatteluun oliko ratkaisu oikea, koska se on tehty jo. Ja omistaja tietää milloin on oikea aika, ja varmasti myös teidänkin kohdalla.

Itse menetin koirani kuukausi sitten, usko tai älä, se rupee helpottamaan. Osa syynä varmasti ovat nämä 3 muuta koiraa jotka jäivät. Mutta muistan kuinka 3 ennen lopetusta olevaa päivää menivät ihan sumussa, en muista muuta kuin että itkin ja itkin. Meidän kohdalla koira oli niin parantumattomasti sairas (mutta pirteä) että lopetus helpotti jo kummasti oloa. Ties että rakkaan ei tarvitse kipuja kärsiä. Tuhka tuli muutama viikko sitten kotia, ja vielä kun sen kesällä saa maahan niin sitten varmaan viimestään tämän tajuaa.

Voimia Sinulle, älä jää yksin. Onko sinulla ystäviä tai työkavereita joille voit purkaa?

Oma kissani oli minulla 3-vuotiaasta saakka ja kuoli sitten yllättäen... Oli kova paikka minulle ;(
Otin muutaman kuukauden jälkeen uuden kissan. Koin ensin kovia tunnontuskia koska pentu huusi emonsa perään 24/7 muutaman päivän... Aluksi tuntui etten pystyisi ikinä pitämään uudesta kissasta samalla tavalla kuin vanhasta. Ja uusi kissani oli jo pennusta saakka paljon "ikeämpi" joten jopa inhosin sitä aluksi.
Nyt jo yli vuoden jälkeen rakastan uutta kissaani varmasti yhtä paljon kuin vanhaanikin.


Mutta oikeasti kaikkein parhain tapa päästä rakkaan lemmikin kuoleman yli on hankkia toinenkin, vaikkei se voi koskaan korvata edellistä lemmikkiä samalla tavalla.

Itse en enään tahtonut hankkia uutta kissaa mutta eräs tuttuni sattui sysäämään minulle löytökissan väkisin joten pakko se oli ottaa.
En todellakaan kadu että otin uuden kissan

meinasit ko toettuasi uuden hankia

voi,mut kyl aika haavat parantaa.....................

Tosi harmillista ! Omasta eläimestä luopuminen on aina tosi paha paikka..
Mutta surra saat niin kauan kuin on tarpeellista :) Kuten inuyasha sanoi, aika haavat parantaa.

Oma koirani jouduttiin lopettamaan viime syyskuussa oletetun välilevytyrän vuoksi. Ei se helppoa ollut. Koira oli jo 16-vuotias ja vaihtoehdot olivat joko leikkaus tai lopetus. Lopetus oli siinä tilanteessa parempi vaihtoehto kuin 16-vuotiaan koiran leikkaus. Silti sitä välillä miettii olisiko voinut tehdä toisin tai olisiko se auttanut. Lopettamisen jälkeisen päivän itkin vuolaasti ja eniten syytin itseäni, koska koiraltani petti tyrän vuoksi takajalat alta. Tämä tapahtui asteittain ja aluksi kävely oli vain hieman jäykän näköistä. Kun lopulta jalat pettivät niin syytin itseäni, koska olin kuitenkin ulkoiluttanut koiraa ja antanut sen kävellä portaita. Mietin, että olisinko pystynyt muuttamaan asiaa mitekään, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että koirani oli aika mennä. Muutamat päivät lopetuksen jälkeen olivat vaikeimmat, mutta ajan kanssa helpotti. Kun saat muuta ajateltavaa niin et ehdi keskittyä lemmikkiisi. Minä kävin normaalisti koulua ja touhusin toisen koirani kanssa. Onneksi oli toinen koira niin rutiinit säilyivät. Ilman sitä olisi ollut entistä vaikeampaa. Eli uusi lemmikki on hyvä vaihtoehto, vaikka ei vanhaa korvaakaan. Ja ajan kanssa suru helpottaa ja muistelet lemmikkiäsi lämmöllä. Vaikka toisinaan minuakin alkaa vielä itkettää, kun koiraani muistelen, mutta se on täysin normaalia.

,satumetsän laidalla oli portti. se oli pieni portti,pienin kaikista. niin vihreä se portti oli ja täynnä kirsikankukkia. siitä mahtui kulkemaa läpi vain harvassa ja yksitellen.se oli taivaan portti pois satumetsäsästä. ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,niin rauhalliselta mieleltään ,kevyesti askeltaen.portin takana oli ikuinen meri ja suuremmet metsät. se oli uusi kaunis maailma,satujen koirataivas.kerran iltana rauhaisana portin luokse koira. vanha iältäänsä ja jo uupunut voimiltansa, rauhallisena se kulki,kulki ikuisuuden portille.niin pienelle portille,josta läpi kuljettiin vain yksin.pieni koiraistui,katsoi portista kauas. näki valon ja ihastui siihen niin kauniilta valo näytti.olis valon ottanut kiinni,mutta se paistoi poritin toisella puolella.niin askeleen rohkean otti lähemmäs.niinkuin tähdeksi olis syttynyt pieni koira, se muuttui kevyeksi aivan,niin onnelliseksi se itsensä tunsi.valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.se istui katsomaan,odottamaan seuraavaa kulkijaa.niin koirani on mennyt siitä portista.kauniimmalla puolella ne vapaana kulkee. miksi suren ,miksi itken niin paljon/ koirani on rauhallinen. ja tyyni .sen on hyvä olla. sain tämän laikan kamulta kun laikka nukkui pois kaikille kissa jakoiran omistajille terkut .jaksakaa

Tämä aihe vaan on niin hirveä...Meillä auttoi se,kun tiesi että
koiravaarin loppu on lähellä,alettiin etsiä uutta pentua ja saatiin
2 viikkoa ennen pentu kun vaari piti päästää pois.....

Tsemppiä sulle! Mulla on itellä kaks kissaa, jotka näyttelee tosi isoo osaa omassa elämässä. Enkä vois kuvitellakaan, millasta luopuminen tulee aikanaan olemaan..onneksi ei kovin nopeasti sitä tilannetta tule vastaan..Toivottavasti.

No kuka ei omaa lemmikkiään kaipais?

Paris Hilton ei ainakaan?

Mulla on kissa & kaloja. Kalat saatin vasta, mutta kissa on jo yli 5 wee. En voi ajatellakaan elämää ilman mun kissaa...

Aika aikaans kutakin, millon mitäkin. noin sanoos äippä, paljon kokenu evakko. ei se helppoo oo, luopua läheisestään. mut se on kestettävä. meillä 2 kissaa, vaikka vasta 6v, jo me hätiset aateltu, mitä sitten heidän jälkeen. ite aatellu, että uus kissapari vois viedä surun nopeemmin, ku et jäis yksin suremaan. tsemppiä osanottoa ja myötätuntoa.

minullakin oli norjispoika, joka kuoli onnettomuuden seurauksena vain 9kk ikäisenä viime juhannuksena. vieläkin on kauhea ikävä, oli se niin ainutlaatuinen kissa. otettiin heti kaksi uutta kissavaavaa oloa helpottamaan.
ovat nuo uudet oloa helpottaneet, mutta silti välillä on vielä kova ikävä norjista.
nyt on tosin eläintarha kasvanut koiran ja akvaarion verran.
osanottoni.

Otamme kahden kissan kanssa osaa suruusi.

Muutama päivä mennyt siitä kun jouduin luopumaan rakkaasta kissastani, ikää vasta 6v. Ei sitä voi kuvailla kuin kova ikävä ja tuska on eikä siitä kenellekkään voi kertoa kun tuntuu ettei kukaan sitä ymmärtäisi. Luulin, että eläisimme yhdessä vielä ainakin kymmenen vuotta mutta toisin kävi. Lemmikin kuolema voi olla äärettömän tuskallinen kokemus :(

Minä menetin rakkaan 14-vuotiaan koirani tänään. Olo on tyhjä, niin tyhjä. Ei kuulu tuttua kynsien rapsetta, kostea kuono ei enää hamua kättä...Surua lievittää vähän se että koira oli sairas ja sillä oli kipuja ja että saimme haudattua sen heti lopetuksen jälkeen omalle maalle. Hoidan hautaa kesällä ja pidän sillä aina tuoreita kukkia, se on kiitos parhaalle ystävälleni 14 vuoden pyyteettömyydestä rakkaudesta.

Minulla oli ihana kissa joka lohdutti väkivaltaisessa kodissa kasvaa tyttöä, siis minua.
Rakastin ja hellin kisuani ja pidin sitä vieressä kun oikein pelkäsin.

Sitten kerran kun tulin koulusta, niin näin sisareni kasvoilla kauhistuneen ilmeen. Kysyin mitä on tapahtunut ja vastaus oli: P on tapettu.

Isäni (saaastasika) oli julmalla ja raa´alla tavalla tappanut kissani. En pystynyt puhumaan kellekään, meillä ei saanut itkeä - olin vain.
Mietin, jos kissa oli paha niin kait se oli oikein.

Vuosia myöhemmin sairastuin psyykkisesti syvään depressioon ja edelleen näen painajaisia verestä, teräaseista ym kamalasta.
Minuun sattuu niin että huudan, kun ajattelen millaista kipua kissani on tuntenut?
Jos joku osaa lohduttaa tai sanoa vaikka yhden sanan, miten saisin asian pois mielestäni niin olen jo vähän iloisempi.

Toivoin silloin että (saaastasika) olisi tappanut minut, ei kissaani.

Tiedätkös luin jostain että kipu tuntuu vain hetken ja sitten häviää nopeasti, ajattele sitä kun näet teräaseita, ajattele että kissasi tunsi kipua vain hetken ja sitten kipu loppui ja nyt hän on paljon paremmassa paikassa jossa ei ole pahoja ihmisiä eikä kenenkään tarvitse pelätä. Olen lukenut tarinoita joissa kerrotaan kuinka rakkaat lemmikkimme odottavat meitä taivaassa, uskon itse myös niin. Rakkaus ei häviä vaikka elämä maan päällä loppuu.

Viestisi antoi lohtua! Muistan kun oikein pelkäsin ja lopulta itkin, niin P tuli syliin, kehräsi ja USKOTKO, nuoli poskiani kun kyynelet valuivat.
Ihanaa ajatella, että Taivaan kodissa voisin kohdata P:n? Uskon itse pääseväni Taivaaseen ja toivon että siellä on lemmikkejä. Monien rakkaita menehtyneitä lemmikkejä.

Hyvää kevättä sinulle!

kuka on kokenut tunteen , että jos joku on siepannut/tappanut tahallaan lemmikkisin nii kenellä on tunne että haluaa tappaa sen ihmisen?minulla on ollut sellainen tunne, kun löysin kissani verisenä lattialta kun tulin kaupasta :( siinä oli keittiöveitsi vierellä olin murheen murtama ja vihainen ja mietin, kuka niin hirveän teon on voinut tehdä en tunne ketään joka vihaisi minua tai kissaani nii paljon että pitää tappaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vilin tarinan jatkoa
Kerroin n viikko sitten Vilistä(lähes 12 v) jolla todettiin keuhkotulehdus ja syyksi epäiltiin parafiiniöljyä jota Vili olisi vetänyt keuhkoihin kun sitä jouduttiin antamaan ummetukseen.No tästä tuli tietysti kauheat itsesyytökset että ihmisten syytäkö Vilin vaivat on ja olisko ihana virkeä kisuli muuten saanut jatkaa onnellisia kissanpäiviä.No jäi vaivaamaan mieltä ja hain Vilin keuhkokuvat ja tilasin ajan toiselle eläinlääkäriasemalle ja nyt diagnoosi olikin keuhkokasvain.Toki se on paha diagnoosi ja tiedän että siitä ei parane mutta silti se tuntuu paremmalta ja hyväksyttävämmältä kuin edellinen.Eli sille ei voida tehdä mitään ja kai Vilin elämän on tarkoitus päättyä tähän.Nyt Vili sai kortisonipiikin ja jos se tehoaa saadaan vielä 2 viikkoa ihanaa yhteistä lisä aikaa jolloin Vili voi vielä nauttia lämpimistä metsäretkistä ja luonnon hajuista ja lintujen laulusta.Vilin luopumiseen olen jo asennoitunut vaikka itkulle ei meinaa välillä tulla loppua mutta kiitollinen olisin jos Vili saisi vielä vähän lisä aikaa iloisille kissan päiville.
Terkuin ja hyvän äitienpäiväntoivotuksin
Tupu

itkien luin teidän kirjoituksia.. oma rakas kissani kuoli yllättäen maaliskuussa. oli viikonloppu eikä päästy eläinlääkäriin.. rakas poikani kuoli illalla omalle viltilleen. ikävä on aivan valtava. olen nänhyt monena yönä unta, että kissani tuleekin vielä jostakin takaisin.. ja olen kuullut sen maukuvan.. ehkä se pilven reunalla istuu ja kertoo että hänellä on hyvä olla. kissani kärsi virtsakivistä.. nytkin kyyneleet valuvat poskia pitkin. tätä ikävää ei voi sanoin kuvailla. en pystynyt syömään pariin viikkoon kunnolla. hautasimme sen meidän omalle pihalle

Löysin linkin jossa etsitään kissoille ja koirille uutta kotia, pysyvää tai väliaikaista. Ehkä me lemmikin menettäneet voisimme tällä tavoin lievittää menetyksen tuskaa pelastamalle kissan tai koiran kuolemalta.

http://www.pelastetaankoirat.com/kotiaEtsivatKissat.html

Osanottoni!

Ei tähän paljon muuta voi kommentoida!

Jaksamista vain sinne.

Oman kissan pumppu petti ja "tuli" kuolemaan mun sängyn alle,
aamulla oli jäykkää kaveria, ikää ystävällä oli vain 8 vuotta.

Eläinlääkäri sanoi että näillle tapauksille ei yleensä voi mitään.

Uus katti hommattin heti yheltä mummolta ku ei jaksanu pitää
sitä ku narttu teki 6 pentua, 5 pikimustaa ja 1 albiino (ehkä)

meillä siis on naaras kissa jota haluaisimme astuttaa, joten koolikissan "käyntiä" olemme vailla.
pistä meille sähköpostia [email protected]

Meidän vanhempien suomenajokoira voi jo niin huonosti, ettei syö enää ja oksensi viime yönä verta. Se on jo 13-vuotias, joten poikkeuksellisen vanhaksi elänyt ajokoiraksi. Mutta surulliseksi veti kyllä, kun huomasi että vanha tuttu koira elää viimeisiä päiviään ...

Eilen jouduttiin päästämään 14-vuotias koiramme kärsimyksestä. Vanhuus alkoi jo vaivata niin paljon, että paras ratkaisu oli antaa hänen nukkua pois. kolmessa kuukaudessa vanhaherramme oli vanhentunut ihan silmissä, ja pahaa teki katsoa kun kävelykään ei enään sujunut ongelmitta. itse en paikalle päässyt kun ulkomailla oleskelen, en tiedä olisinko edes pystynyt menemään, sain kuitenkin pari viikkoa sitten hyvästellä "pienenisoveljeni" niinkun veljen kanssa häntä kutsutaan. isäni oli saattamassa hänet viimeiselle matkalle. raskaat pari päivää on kyllä ollut vaikka sitä hokee koko ajan itselle et nyt hänen on hyvä olla, ja niinhän se onkin. pääsi parhaan kaverin viereen mummolan takapihalle nukkumaan. sitä kuitenkin odottaa että kun pääsen kolmen viikon päästä takaisin suomeen niin jedi olisi vielä vastassa, mutta ei tälläkertaa. itse en ymmärrä kun jotkut pystyvät sanomaan lemmikeistä että ne on vaan eläimiä, meille jedi oli perheenjäsen. itseasiassa jo muutama vuosi sitten kun herralta piti poistaa kaksi aika isoakin rasvakasvainta, niin eläinlääkäri sanoi törkeästi että mitä noin vanhaa koiraakin vielä leikkaa. leikkaus kuitenkin tehtiin meni hyvin ja monta vuotta menikin hyvin ilman minkäänlaisia vaivoja. raskasta aikaa elellään mutta niinhän se menee että aika parantaa haavat ja kuultaa muistot. heti kesällä olisi tarkotus käydä jedin haudalla, onneksi on kuvia ja kauniit muistot vaikka ikävä on suunnaton

Mlla oli ja 14 vuotias sakemanni, tosi hyvä ystävä oli, mutta oli pakko päästää taivaaseen, ikävä on vieläkin.

otan osaa=( meilläkin kuoli tässä näin kissa joka ehti elää vain kolmivuotiaaksi=( ja siitä kun tulin kotiin niin isä sanoi: sun ei tartte mennä tänän treeneihin. olin ymmälläni ja kun tulin kotiin niin äiti kerto huonot uutiset=( tiedän miltä susta tuntuu. mutta ainakin sun kissa sai elää hyvät päivät, nimittäin kuulostat aivan sellaiselta,joka pitää kissasta huolta

Meiltä kuoli viime yönä koira joka ehti olla meillä vain reilun vuoden. Tuli toiseslta paikkakunnalta meille eläkevuosiaan viettämään kun entisellä perheellä ei enää ollut aikaa sille.
Koira kotiutui hyvin ja koska oli paimenkoira niin rakasti lapsia yli kaiken.
Alkuviikosta ruokahalu alkoi kadota ja tosi väsynyt koira siitä tuli.
Lääkkeitä saatiin annettua mutta eipä ne auttaneet.
Väsyi ja väsyi muttei kipuja näyttänyt olevan.
Viime yönä sitten nukkui rauhallisesti pois.
Koira oli 9v mutta luulen että jokin sisäinen vaiva sen vei.
Kova ikävä on ja tuntuu että menee aika kauan ennenkuin tajuaa ettei se lenkkikamu enää ole täällä.
Kyllä koirasta hyvän kaverin saa. Ja uskollisen.

Otan osaa.Jouduin luopumaan viime syksynä myös 15v kissustamme.Oli todella rakas perheenjäsen.Aina mukana joka -reissussakin.Valjailla ulkoilimme.Uskon että sinulla on paha olla.Talvi on mennyt mulla surressa ja ohi ei ole vieläkään.Kukkaset kukkii paikalla missä Kissu nukkuu ja tuikku palaa.Toivotaan ,että aika auttaa sinuakin--niinhän sanotaan.Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin.Kauanhan saimme lemmikkimme kuitenkin pitää.Mutta ikinähän ei luopuisi rakkaistaan .

Meidän kissa oli vain 3-vuotias, kun se jäi autonalle. Olen edelleenkin vihainen henkilölle, joka oli ajanut sen päältä vaikka siitä on jo 5 vuotta aikaa....
Kaksi rakasta koiraammekin kuoli vanhuuteen samoihin tiepeillä :<
Olo ei oo yhtään kiva...

On surullista kun oma rakaslemmikki lähtee pois, taivaaseen. Jouduin luopumaan gerbiilistä hengitys vaikeuksien takia, ja toisesta gerbiilistä vanhuuden takia. Mutta kissasi varmaan eli koko pitkän elämänsä sinun kanssassi, onnelisena. Kyllä elämä jatkuu, vaikka joutuukin luopumaan rakkaasta ystävästä. Kun on ottannut lemmikin, pitää tietää että jossain vaiheessa siitä joutuu luopumaan :( Minulla oli kanssa kissa, jouduin antamaan sen pois, allergian takia. Kissa oli ensimmäinen oma lemmikini, ja luopuminen oli raskasta. Uskon, että kukaan ei unohda omaa lemmikkiään, vaikka siitä onkin joutunut luopumaan .... Otan osaa,pärjäile

Otan osaa. Kissan kuolema on raskasta, oma Osku kissani lähti taivaaseen 16-vuoden iässä. En unohda koskaan omaa Oskuani, etkä sinäkään omaasi :/

Otan osaa kaikille lemmikkiensä menettäneille!

Itseäni ärsyttää se, kun niin monet sanovat että vain kissan tai koiran ynnä muun isomman lemmikin menettäminen sattuu, mutta muilla lemmikeillä ei ole niin väliä. Itselläni kuoli noin kolme vuotta sitten hamsteri. (Olen 17-vuotias) Olen ollut hyvin yksinäinen ihminen, kaverit alkoivat etääntymään ja kiusaamaan koulussa syrjimällä ja kotona vanhempien ero sai aikaan hirveän kaaoksen ja kiukkuisen äidin koko ajan. Ainoa lohtuni oli pieni ystäväni, pikku hamsterini, jonka pieni häkki nökötti pienen huoneeni pöydällä, ihan sängyn vierellä. Nöpö-hamsterini eli noin neljä-viisi vuotta ja minua hämmästyttää yhä, miten paljon kaipaan sitä. Monet sanovat minulle, että eihän hamsterin kuolema voi miltään tuntua, koska ne ovat vain tylsiä pikkueläimiä häkissä, eivätkä tee yhtään mitään. Minua se kuitenkin loukkasi, sillä Nöpö oli pieni ystäväni, jolle kerroin salaisuuteni ja murheeni. Hamsterini on siis ollut nyt poissa jo muutaman vuoden, mutta sen kuva roikkuu yhä seinälläni ja sen katsominen pitkään saa minut yhä itkemään. Muistakaa siis ihmiset, että oli lemmikkinne iso tai pieni, karvainen tai karvaton, nisäkäs, lisko, lintu tai jopa kala, se jättää aina oman jälkensä omistajansa sydämeen, ja siksi jokaisen pienenkin ystävän menettäminen saa surulliseksi. Toki moni varmasti suree esimerkiksi koiransa menettämistä enemmän kuin gerbiilinsä, mutta kuitenkin..

Kaipaan sinua Nöpö, olit pieni ja huomaamaton, mutta niin olin minäkin. Toivottavasti kaikki eläinten ystävät muistavat ja ymmärtävät, että pieni on kaunista eläinmaailmassakin.

Osanottoni kaikille ystävänsä menettäneille!

Minullakin on surullinen tarina kissasta. Se ei kyllä liity oikeastaan sen kuolemaan. Olin hyvin nuori, ehkä kuusivuotias, kun äitini kertoi että nyt Sissi-kissamme on aika jättää kotimme. Koska Sissi karkaili paljon ja asuimme sellaisella alueella, että se oli kissalle vaaraksi, äitini etsi sille uuden kodin. Ette voi kuvitella miten paljon itkin. Rakastin ystävääni yli kaiken - se nukkui aina sängylläni kanssani, se tuli puskemaan aina kun minulla oli paha mieli ja se tuli aina viereen kun makasin kipeänä sohvalla. Rakas ystäväni muutti pieneen kerrostaloon vanhalle pariskunnalle.
Myöhemmin, vuosia myöhemmin aika paransi haavat ja Sissi jäi vain muistoksi. Nyt olen jo 18-vuotta täyttänyt ja ihan muutaman viikko sitten, näin yllättäen unta siitä, kuinka perheemme matkusti outoon taloon, jossa oli Sissi. Minä rukoilin äitiäni ja hän suostui unessa, että ottaisimme Sissin takaisin itsellemme. Nousimme autoon kissa mukanamme ja hurautimme kotiin. Silloin heräsin. Kello näytti aamukolmea ja nousin istumaan. Tuntui yhtäkkiä, kuin sisälläni olisi ollut jokin tyhjä kohta. Istui hetken hiljaa ja mietin. Sissi oli hyvin samanikäinen kuin minä olin ollut. Se oli siis ehkä 16-vuotias. Menin takaisin makaamaan. Se voi olla yhä elossa. Sissi voi olla yhä elossa jossain täällä Helsingissä. Sitä minä mietin ja sitten nukahdin kyyneliin. Seuraavasta aamusta lähtien, olen alkanut kaivata kissojani, varsinkin Sissiä kovasti. Itken nytkin kun kirjoitan tätä, koska yhteiset muistot palaavat mieleen ja ajatus siitä, että oikeasti minulla olisi mahdollisuus jopa nähdä Sissi, koska se voisi olla yhä elossa, tuntui ihanalta, mutta myös hyvin haikealta..

Niinpä niin. Jokainen lemmikki jättää jälkensä, joka ei koskaan katoa.

Otan osaa kaikille lemmikkiensä menettäneille.
Oma rakas kissa (13v) vietiin 10.6 lopetettavaksi ja ikävä on niin kova että sitä ei pysty selittämään. Se tyhjyys mikä jäi.............. kun on kotona ja tottunut siihen että kissa on täällä, ja muistaa että eihän se olekaan täällä enää.
Aamulla kun herää itkee, illalla kun menee nukkumaan itkee. Silmät turvoksissa ja kipeät.
Ja sitten kaikki turhat jutut mitä miettii............( kuuluu kai asiaan)..... oliko oikea päätös, tiesikö kissa että se kuolee ja mietti että miksi mun paras ystävä tekee mulle näin..... jne.
Vaikeata on, voimia teille kaikille joilla on päätös edessä, tai tehty........

Tänään oli Aatoksen aika lähteä viimeiselle matkalleen. Suru on käsittämättömän suuri näiden 11 yhteisen vuoden jälkeen, eikä sitä edes vielä käsitä että papparaisen tassuttelua ja vinkumista ei enää ikinä kuule. Elämäni raskaimmat päivät takana, hyvästi Rakas Ystäväni, sisko tulee aina kaipaamaan sua niin älyttömän paljon.

Otan osaa teidän kaikkien suruun. Jotenkin tulee mileen oman Tipsu-kissani menetys. Eli 19-vuotiaaksi. Oli sellainen Tassuterapeutti,lähihoitaja,leipuri,hieroja. Aina touhusi tassuillaan jotakin. Oli kova tyttö juttelemaan ja kehräämään. Lauloin aina Tipsulle,lauluja Tipsun touhuista. Se oli sellaista tilannekomiikkaa. Sitten Tipsun kuoleman jälkeen lauloin niitä lauluja ja aivan kauheen haikea olo iski.Tipsu nukahti eläinlääkärillä minun syliini.Minulle jäi muistoksi paljon kuvia ja pari videoleikettä kameralle. Siihen tuli Tipsun äänikin kun se kerjäs ulos. Tipsua kohdeltiin kuin prinsessaa. Nyt meillä on kaksi marsua. Ne ovat myös rakkaita karvapörriäisiä :)

Kanini kuoli suolisto vaivaan kolmenvuoden ikäisenä

Rupes kauhiasti itkettämään kun luin näitä tarinoita! :(
Oma kissani kuoli 3-vuotiaana kun jäi auton alle. Olin silloin 11.
Se oli minulle niin kova paikka että sairastuin syömishäiriöön ja erakoiduin aika lailla muusta maailmasta. Olen nyt 16 ja kärsin vielä samoista ongelmista.

Nyt minulla on kaksivuotias koira, enkä osaa kuvitella miltä tuntuisi viedä sitä eläinlääkärille lopetettavaksi sitten kun sen aika on. Ajattelen sitä paljon. Miltä koirastani tuntuu kun pidän sitä paikallaan eläinlääkärin valmistellessa piikitystä :´(
Koirani on ainoa ystäväni ja en tosiaan tiedä jaksanko elää koirani kuoleman jälkeen.

On todella surullista kun lemmikki kuolee minulla on kuollut kolme hamsteria
se ei ehkä ole niin surullista kuin kissan kuolema

Suren tavallaan vieläkin kulkukissan kuolemaa. Otin sen hoiviini kovilla pakkasilla, annoin ensin pihaan ruokaa josta se uskalsi tulla syömään kun poistuin, pikkuhiljaa se alkoi luottaa minuun, tuli sisällekkin kun ruualla houkuttelin, monet koettiin yhdessä..lopulta se ei olisi päästänyt minua silmistään, kukaan ei koskaan ole rakastanut minua kuin tuo kulkukissa. Lopulta makasi meidän keittiön pöydällä kuin pieni lihava possu, odotellen silityksiä.

Virtsakivi koitui hänen kohtalokseen..
En varmaan koskaan toivu siitä kokonaan, vaikka nyt aikaa on kulunut kolme vuotta.

Tähän liittyi niin paljon suuria tunteita.

Meillä delas ilmeisesti sydänlaakiin 8 v Kolli, se tuli yöks mun sängyn alle koisiin niinku ei mitään, ja aamulla oli levollinen asento, kun otin
tassusta kii ni hei kaveri on kuolonkankeudessa.

Tilalle otettiin mahdolllisemman saman näkönen "äijä" mutta 8 vuotta "palvellutta" ei heti unohda.

Lemmikin kuolema on monille eläinrakkaille ihmisille, kuten itselleni vähintään yhtä kova, ellei kovempi paikka kuin läheisen ihmisen kuolema.

Keneltäkään ihmiseltä ei saa sitä samaa rakkautta, luottavaisuutta ja rehellisyyttä, eli aitoa ystävää, minkä lemmikki antaa. Koira juoksee joka kerta, joka päivä aina samalla innolla vastaan häntää heiluttaen, kun tulee kotiin ja saa koiralta ''pusuja'' toisen perään. Lemmikkisi rakastaa sinua aina vähintään yhtä paljon kuin oma emoaan, jos vain olet sen arvoinen. Hän ei ajattele ulkonäköäsi, luonnettasi, ei mitään, koska sinä olet hänen ainoa rakkautensa tässä maailmassa.

Lemmikissä on vain tasan yksi epämieluinen päivä ja se on se viimeinen matka. Se on kova paikka isolle miehellekkin, jos on aidosti rakastanut lemmikkiään. Tämä onkin se syy, että en tiedä haluanko hankkia tämän jälkeen toista koiraa, koska tiedän, että se viimeinen päivä ja päivät sen jälkeen tulevat oleaan tuskaa. Mutta se ystävyys, jonka koira antaa on ainutlaatuista, mitä ei ihmiseltä saa. Kun koirani joskus jättää tämän maailman, toivon hänen olevan vastassa, kun itse teen saman ja saisimme sen jälkeen olla minä, koirani ja perheeni ikuisesti yhdessä laumana.

Aha mäkin olen menettäny kissan. Se on niin harmillista että itkin 3 tuntia päivässä!

Kaamean surullista ): Olen itsekkin menettänyt lemmikkejä :( Se on hirveää. Kerran olin itsekkin siihen syypää,mutta vahingossa. Koita jaksella!

eläinrakas mies kirjoitti täyttä asiaa, hienoa tekstiä ja niin totta. tuota viimeistä matkaa koirani kanssa itsekin pelkään jo valmiiksi. viime syksynä kuoli viimeisin koiramme, estrelan vuoristokoira joka eli yli 14-vuotiaaksi ja kuoli luonnollisesti sitten kotona, onneksi.. ikävä on edelleen suuri. niin sympaattista koiraa saa etsiä.. kukaan ihminen ei ole ollut yhtä sympaattinen, on se koira vaan ihmeellinen eläin.
pitäkäähän huolta eläimistänne, niin kissoista, koirista kuin kaikista muistakin! ja ottakaa joka päivästä kaikki irti, koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu.

lopettamaan eläinlääkärillä meidän pikku Nöpö sairastui epilepsiaan sai tosi pahoja sairauskohtauksia vielä ennen pois nukuttamista eläinlääkärin tutkimuspöydällä.

Liityn joukkoonne. Minä jouduin tänään viemään 11-vuotiaan RAKKAAN kissa neidin lopetuspiikille. Kissa oli tottunut olemaan ulkona ja liikkumaan miten haluaa ulkona tai sisällä. Jouduimme muuttamaan maalta kirkonkylälle, jonne en kissaani halunnut laskea vapaasti liikkumaan, koska taajama alueilla ei monikaan pidä kissoista. Yritin tehdä Nellistä sisäkissaa, mutta eihän se reppana siihen soputunut, vaan huusi ja mourusi ulos, sekä stressasi tilannetta niin paljon, että karvoja lähti ihan tuhottomasti. Kissa siis selkeästi kärsi tilaanteesta. Nyt olen itkenyt koko päivän rakasta lemmikkiäni ja tuntuu tällä hetkellä, että loppua ei näy. Talo tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä ja monesti olen "olevinaan" kuulevani naukumista. On niin iso ikävä!

Ymmärrän miltä tuntuu. Oma rakas lemmikkini kuoli reilu vuosi sitten 12-vuotiaana, sairaskohtaukseen. Ikävä on kova edelleen.

"sä olit perhonen, jonka siivet
eivät kauas kantaneet
sä väsyit kylpyhuoneeseen
nyt kun öisin katson tähtiin "
Apulanta - Ilona

Tämä biisi saa minut edelleen surulliseksi ja muistelemaan ystävääni.

Meidän 3v kissa on ollut kateissa jo päivän, tulematta sisälle tai syömään.
Ei ole koskaan ollut muutakuin max. 7h poissa tulematta sisälle.
Eilen yöllä 12 aikaan menin ulos huhuilemaan sitä.
Tulin sisälle koska en löytänyt sitä, mutta vähänajan päästä, kun olin ollut sisällä takapihan portaikosta kuului pieniä askelia. Menin katsomaan mutta siellä oli vain kissani kaveri (Juoksentelevat yhdessä ulkona ja leikkivät).
Aivan kun se olisi tullut etsimään kissaani, koska kissani ei ollut sen kanssa.
Äitini on sanonut että se ei joskus tule enää takaisin. Tuo painaa mieltäni kokoajan. Veikkaamme että käärme voisi olla purrut sitä ja se olisi kuollut jonnekkin metsään. Olen itkenyt koko päivän kissaamme.
Ps. olen 12.v

Kaksi kissostani on ollut kateissa muutaman päivän, olin aivan varma etteivät tule takaisin koska eivät olleet harrastaneet sellaista häviämistä.
Toinen tuli kotiin hakojen tuoksuisena, eli oli varmaan pujahtanut jonkun halkovajaan..toinen tuli valkoinen masu ihan mustana, minne mahtanut tunkea itsensä hädissään.

Eli ei vielä hätää sinulla epätoivoinen.

Minä aina rukoilen että Jumala auttaisi kisut kotiin jos olen heistä huolissani.

Toivottavasti "Epätoivoisen" kissa vielä tulee takaisin!

Terveisiä ja kiitoksia kaikille tänne kirjoittanelle, sillä niin surullisia kuin tarinat ovatkin, niin oudosti ne myös lohduttavat.

Meidän 19v. Bitti kävi eilen seurantatarkastuksessa kilpirauhasvaivojen takia. Kaiken piti olla ok, mutta viimeinen röntgenkuva näytti ongelmia vatsassa. Ilmeisesti suolistokasvain tai jotain. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästää rakas kaveri pois.

Koko perhe ehti sanoa Bitille hyvästit. Äärettömän surullista, kissa oli vanhempi kuin kukaan lapsista, ja vahti iltaisin, että kaikki olivat nukkumassa. :)

Vaikka tiedettiin, että ikuisesti ei kissa elä, niin kyllä tämä silti tuli aivan liian pian ja yllättäen. Eka yö ja ensimmäinen aamu on nyt jotenkin selvitty. Kamalaa, kamalaa... hirvittää seuraavat päivät, vaikka aika varmasti auttaakin.

Tyhjyys on niin kaikuva, että varmasti täytyy jossakin vaiheessa hankkia uusi kissa. Mahdollisimman erilainen kuin raidallinen Bitti. Ei korvikkeeksi vaan halattavaksi omana itsenään ja auttaisi surussakin. Lapsillekin, joku jolle supattaa sellainen suru, jota ei muille pysty näyttämään. Vaan mistä tietää, milloin olisi oikea aika?

no meillä oli 6 vuotias ronja mut se lopetettiin virtsa ongelmien vuoksi 2 vuottasitten ja on vielä kova ikävä ja mun hamsteri kuoli 1 vuos sit :((((

Tiedän tunteen..:( Ei oo kovin helppoa ei mutta kyllä se siitä ajan kanssa. :/

Meidän ihana suuri silmäinen nellikissa kuoli matkalla sairaalaan. Ilmeisesti sydänkohtaukseen. Nelli käyttäytyi todella omituisesti monta päivää ja eräänä päivänä päätimme lähteä viemään sitä eläinlääkäriin.. Nyt vaan mietityttää oliko se liian myöhäistä, miksemme aiemmin?

osanottoni sinulle!

Otan osaa. Oma Micke-vaarini kuoli 17 vuotiaana, myös kasvaimeen. Kaveri Näppäri 8 vuotiaana.

Halaus. Ja huokaus. Se tuntuu pahalta aina. Enkä ole unohtanut omaa Micke-vaariani ja Näppäri-neitiäni, vaikka vuodet ovatkin vierineet.

Aikoinaan ystäväni sanoi, muista, että nyt on sinun aika antaa koti ja rakkautta toiselle kissalle, joka sitä tarvitsee ja kaipaa. Itselläni on nyt kaksi kissaneitiä ja yksi herra, joka sattumalta oli syntynyt samana päivänä kuin Micke-vaari kuoli. Sain tietää asiasta vasta, kun Wiljami-vaari oli täyttänyt vuoden, nyt 7,5 vuotias.

Wiljamilla on isot tassut, mutta ei ole täyttänyt Micken tassunjälkiä, kuten eivät tytötkään Näppärini. Mutta hyvin ovat vierellä tassuttaneet. Vaikka ero onkin taas, ehkä piankin edessä, niin jokainen päivä kisujeni kanssa on ollut ilo. Enkä kadu uuden kissan ottamista. Sitähän ne meidän vaaritkin toivoisi, että he olivat niin hyviä kavereita, että me haluamme antaa kodin toisellekin kissamuorille, - tai vaarille.

Kissa jättää tassunjäljet sydämeesi.

Lohtua kaikille kisua sureviile, lämpöisiä muistoja..

nii oot nii nynny

Meidän edellinen kissa oli mulle tosi rakas ja kun me muutettiin niin kissa katos isolle tielle ja jäi auton alle =(

pari vuat sit ku tulin matkoilt sain kuul kauheen jutun, et mee kissa pennut oli karannu ku meidä isä oli siivonnu talon ni se oli päästäny pennut ulos ja tietty ne oli karannu ku isä taas meni niit hakemaa ja vähänkö mä itkin 10 vikkoset kissa pennut ne ei saanu elää ees kauaa iha hirveet=(((( nyyh

Meidän kissa karkas hyppäämällä 13 kerroksisesta talosta, ku olin 15vee. Ei näkyny missään alla.. On ne ovelia

otan osaa! multakin on kuollut tosi rakas lemmikki =(
mut nyt niil on kaikki hyvin ja ne elää aina onnellisina sun sydämmessä

Olen pahoillani kissasi puolesta. Olen itse vienyt koiran lopetettavaksi. Nyt on koira ja kaksi kissaa jotka ovat jo iäkkäitä ja tiedän että se päivä ei ole kaukana. Voimia sinulle, kaikki hyvät muistot jäävät.

Oman pienen kissani lopettaminen oli vaikeaa. Olimme matkannet 20 vuotta yhdessä ja se oli lopulta hyväksynyt myös lapseni koskettaa ja helliä sitä. Ärhäkkä vanha rouva osasi lukea ajatukseni ja oli viisas kuin mikä. Muistan aina sen katseen kun sanoin sille, että nyt yritetään viimeisen kerran vielä. Olisiko mitään keinoa saada sinua olemaan vielä kanssamme loppuun saakka. Munuaisen vajaatoiminnan kanssa olimme pärjänneet jo 4-5 vuotta munuaisen vajaatoiminta ruuan avulla. Lähdimme Kissa- ja koiraklinikalle mukavan lääkärin luokse. Se pelkäsi kun tiesi mihin mennään. Mutta se alistui ottamaan rauhoittavan piikin, koska sitä ei koskaan aikaisemmin ollut voinut tutkia ilman rauhoittavaa kunnolla. Se tiesi kun katsoi, että se oli välttämätöntä. Muistan aina sen viimeisen katseen kun pidin siitä kiinni ettei se olisi vihainen. Sähinää ei tullut enää. Tutkimuksessa selvisi, että kissallani oli suussa hammaskudos irronnut muusta kudoksesta. Syöpä oli irroittanut sen. Sen suupieleen lähelle nänän sinuksia oli kasvanut pieni kohouma ja vähitellen sen syöminen vaikeutui ja nieleminen oli hankalaa. Syöpä oli ottanut vallan. Kaikki alkoi silmän vuotamisesta. Suremme kisua ja muistan sen hyvänä uskollisena ystävänä lopuun saakka. Muistan vielä tänäänkin kun hain kisun kotiin ensimmäistä kertaa. Se oli vilkkain, rakkain, tempperamenttisin kisu mitä olin koskaan tavannut aikaisemmin. Viisas Skidi-mummo on nyt taivaassa. Kisu on aina silti meidän kanssamme. Kaipaan sen pehmeää vartaloa vatsallani kun se kehrää onnesta. Mummo oli talon sielu.

voi voi teitä kaikkia jotka olette menettäneet lemmikin, meilläkin tässä juuri lähti yksi luotamme, koira siis.

Luin tämän viesti ketjun läpi ja itkin koko ajan ja itken nytkin, sillä väistämättä tulee mieleen, että kissani (7.v) ei enää montaa vuotta elä. Kissani tuli meille vielä ihan liian pienenä sillä sen emo oli kuollut. Aikaa kului ja olin itse silloin vielä pieni. Oikeastaan kissa oli isossiskoni mutta jollain aivan käsittämättömällä tavalla se kiintyi minuun. Se ei ole koskaan ollut kovin seurallinen eikä tykännyt oikein kenestäkään muusta kuin minusta. Joka ilta se tulee nukkumaan sänkyyni ja on auttanut minua niin paljon silloin kun minulla ei ollut kavereita ja minulla oli ongelmia joista en kertonut kuin kissalleni. Se seuraa minua joka paikkaan ja maukuu perääni jos menen lenkille. Sitten tapahtui jotain minkä jälkeen luottamukseni ei ole ollut enää niin aukoton kissaani. Se rupesi käymään kiinni ihmisiin ja raateli. Se kävi jopa minun jalkaani monta kertaa kiinni ja minulla on ikuiset arvet aivan silmäni alapuolella jotka sain kun kissani raateli naamaani. Siitä kun nämä kohtaukset ovat alkaneet on jo monta vuotta ja siitä asti olen pelännyt että kissani lopetetaan. Se saa kohtauksia oudoista äänistä nopeista liikkeista yms. Nyt se on onneksi hieman rauhoittunut. Olen yrittänyt selittää vanhemmilleni että kissa pitäisi viedä tutkittavaksi, mutta he eivät suostu ja sanovat että tollaselle kissalle olis parempi vaan kuula kalloon. Että en usko kissani elävän kovin vanhaksi, mutta nautin jokaisesta hetkestä sen kanssa sillä tiedän että se kiintymys ja rakkaus mitä se on osittanut vain minulle on hyvin ainutlaatuista eikä toista sellaista voi olla koskaan.

Meillä oli koira, papillon ja vasta 9 - vuotias, kun sillä todettiin syöpä ;( Ihan alan itkeä nytkin... Rakas koiramme jouduttiin lopettamaan 21. kesäkuuta, ei siitä siis ole kovinkaan kauan... Suru on ihan käsitämätön, mutta ainoo, mistä saa lohtuu, on ajatella, että se ei ole enää kipee ja että se saa nähdä kaikki vanhat koirakaverinsa taas uudestaan... Toivon vaan tapaavani sen taas joku päivä

Muistan, miten koira lähti innoissaan mukaamme viimeiselle matkalleen, miten se vielä viimeisenä aamunaan toi pallon minulle ja herätti nuolemalla naamaani...
Kun sitten tulimme takaisin kotiin, toinen koiramme yritti herätellä toveriaan... Oli kyllä raskasta katsoa toisen hätää... Ja muuten, olihan sitä tälläkin ystävällämme syöpäsoluja nimenomaan vatsassaan...

Meillä lähti viimeiselle matkalle eläinlääkärille rakas 14-vuotias kissamme mökiltä 15.7. Torstai iltaan 14.7. kaikki oli ihan hyvin, kissa oli ehkä hieman vaisumpi kuin yleensä mökillä ulkoillessaan mutta pyysi vielä päästäisenkin. Yöllä sitten alkoi vessassa ravaus ja olo oli selvästi huonompi. Lähdettiin sitten aamulla eläinlääkärille joka totesi verikokein että munuaiset olivat loppu. Aiemmin helmikuussa oli todettu lievä munuaisten vajaatoiminta ja aloitettiin munuaisruokavalio. Nyt vasta viime aikoina paino alkoi laskea ja ruoka maistua huonommin. Siihen asti ei mitään näkyviä oireita. Olisihan lääkäri vielä nesteyttänyt kissaamme jos olisimme niin toivoneet, mutta mielestämme oli parempi ratkaisu rakkaan kissimme takia että hän pääsi pois. Ikävä on todella kova vaikka kohta on jo viikko kulunut kun kissi nukahti ikiuneen sylissämme silityksien ja hyvästien kera. Kissimme haudattiin mökille joka oli tärkein paikka maailmassa kissille. Jotenkin on koko ajan ahdistava olo, kelaan viimeisiä päiviä mielessäni, että olisiko jotain voinut kuitenkin tehdä toisin ja olisiko pitänyt aiemmin huomata oireita, olinko tarpeeksi kotona kissin kanssa. Meidän elämässämme on nyt iso tyhjä aukko, kissi oli koko ajan kanssamme kotona, mökillä ja reissuissa 14 vuoden ajan. Vaikka tiedän että nyt kissi saa levätä rauhassa, en itse saa silti minkäänlaista rauhaa näiltä ajatuksilta. Kaipaan myös sitä kiintymystä ja rakkautta mitä kissi osoitti meitä kohtaan.

otan osaa. Meillä on kuolu kani sen nimi oli muru se oli 13v. Eräänä päivänä se eitullut kopiste pois vaikka yritettiin houkutella ruualla. Sit iskä kattos kopin ja sit se ei ollu enää elos. Olin sillo 5-6v. nyt oon 9v. tyttö

otan osaa.Meilla oli sairas koira sen nimi oli tassu.Kun lähdimme saloon siskoni synttäreille.Kun tulimme kotiin äiti käski mennä kattomaan onko tassu enää hengissä.kun menin katsomaan tasssua sen etu puoli oli kopissa ja takapuoli ulkona.tassu yritti viimisillä voimillaan koppii koska rupesi satamaan.se oli hyvin surullista koska tessu oli elänyt koko elämäni. tassu oli 13v. niinku myös muru nyt olen 9v. tyttö

Kissimme siis nukkui pois 15.7. 14 vuoden iässä. Tuntuu että ei yhtään helpota olo. Ahdistaa ja itkettää koko ajan. Koko ajan tuntuu että jos kuitenkin olisi jotakin vielä ollut tehtävissä jne. Ajattelen että en ollut kissini kanssa tarpeeksi enkä hyvästellyt tarpeeksi hyvin. Se aamu oli todella kaaoottinen, kun lähdimme mökiltä kotiin tunnin ajan soittelin eri eläinlääkäreille ja yritin saada aikaa kissillemme koska näin että asiat eivät olleet kunnossa. Sekin aika olisi pitänyt viettää kissimme kanssa. Eläinlääkärillä kuitenkin saimme olla niin kauan kuin siltä tuntui kissin kanssa rauhassa erillisessä huoneessa ja hyvästellä rakkaamme ennen kuin nukutuspiikki laitettiin. Siihen hän sitten nukkui mieheni syliin rauhallisesti, silityksien ja hyvästien kera. Järki sanoo että kissillämme on nyt parempi olla mutta kun ikävä on niin kauhea. Mökillä on niin tyhjää ja kotona on tyhjää.

jos kissastaan / muusta elikostaan tuntuu ettei ikinä toivu niin haudatkaa kissa tai muu eläin vaikka omalle pihallenne taikka tehkää siittä täytettyt, niin se koristaa hyllyänne ikiajat

TÄYTETTY!?!!??!!?!??!?!?!EI IKINÄ ! Meillä kissat on tuhkattu ja samoin koirat.Meillä oli kaksi tai kolme taytettyä kotkaa ja haukkaa.Minua ällöttti jo sekin,eli ei ...en aijo ikinä täyttää kissojani tai muitakaan.

Suruvalittelut.. Itsellä kaksi kissaa jotka ovat meille lasten asemassa. En pysty edes kuvittelemaan päivää jolloin pojista aika jättää. Pelkkä ajatuskin saa mahan kuralle ja kyyneleet silmiin. Meidänkin pojat otettiin pentuna meille, isäni luota, ja ovat kyllä olleet sellaisia päivän piristäjiä etten olisi voinut parempia toivoa. Ei voi muuta kuin toivoa että saisivat elää pitkän, terveen ja onnellisen elämän. Tiedän että kun se päivä koittaa että joutuu luopumaan niin se on hirveä shokki. Ymmärrän siis sinua täydellisesti. Voimia..

Menetin rakkaan koirani mimin äkillisesti viime vuonna ja vuosi päivä lähenee. Olen surrut ja syyttänyt itseäni. Miettinyt jos olsin tehnyt näin tai noin. Tuntuu kun vasta hiljalleen alan toipua.

Maailmankaikkeuden rakkain koira lähti ihan hetki sitten. Tämä on aivan hirveää, en voi vaan ymmärtää..
Koiraani lähdettiin viemään lääkäriin kroonisen korvatulehduksen takia, ja pian minulle soitettiin että se aiotaan lopettaa.
Nyt on ihan turta, pyysin ja itkin ja huusin että tuokaa se vielä kotiin kun oisin niin halunnut halata ja silittää ja nähdä hännän heiluvan. :(
Kohta juttelin eläinlääkärin kanssa ja pyysin että eikö koiraani voisi tuoda kotiin ja nukuttaa täällä tutussa paikassa, ja että voisin olla mukana. Ihan liian nopeasti tuli jo toinen isku päin kasvoja "Luulin että tiesit, koirasi nukkui jo pois" !! Tuli aivan puun takaa.
Vielä 4 tuntia sitten ei ollut ajatustakaan tälläisesta. Päähän sattuu ja kaikkialle sattuu. Aivan hirveää yllättäen nähdä kun rakas ystävä tuodaan kuolleena takaisin. Olihan hän jo vanha ja vaivojakin riitti, mutta silti reipas ja veikeä, juuri sellainen epätäydellisyydessään täydellinen ystävä! En voi käsittää, sattuu niin paljon :(
Onneksi ehdin harjata juuri tänään hänet siistiksi, sekä halata ja jutella.
Tuntuu vaan että on ihan hukassa, eikä tiedä miten tästäkin selvitään.
Tulee olemaan aina ikävä ja suuri aukko sydämessä!

Maailman paras ystävä, toivottavasti kaikki on hyvin

Suruvalittelut..... ystävälläsi on nyt varmasti kaikki hyvin!

Tiedän tunteen koirani jouduttiin lopettaa ,maanantaina.ollut pienestä lähtien.
luonani.suru todella suuri.voimia ja muistellaa niitä hyviä aikoja.

Kauheeta! otan osaa,minun kissa on vastaa puoli vuotias,ja kanini on 3 ja puol kuukautta vanha

sinä. jolta kisavaari nukui pois. otan osaa surusi.. tunen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. olen kokenut tuonn saman ja siinä on hyvi g hiljainen paikka. muta aika auttaa sinua. laitoin oman kisani pois nukumisilmoituksen juuri sine sateenkaarelle ja käyndsielä häntä väliin muistelemasa. helpottaa hieman.

nyt on uusi komea koli lonani. anna sinäkin koti uudelle tulokkaalle. se on kaverisi tulevat b vuodet ja saat lohtua suruusi, kun uusi pebntu pyörii jaloisasi.tee vaika hyvä työ ja ota löytötalosta joku kisa ystäväksesi. käy katsomasa sopivaa ystävää juuri sinulle.

toivon, että saat lohtua uudesta kumppanista ja löyd't kivan kisan kaveriksesi. ei se ole väärin poid nukunutta kisaa kohti. pänvastroin...lämintä syksyä ja iloisia tuokioita uuden kisan kanssa. kisasi lepää nyt rauhassa.

OTAN OSAA IHAN VARMASTI SÖPÖLLE KISUMISULLE!!!
Itelläni on 2 kisua M. ja N. jos mun kisut viedään piikille niin ne kuolee mun syliin! :(( Ihan varmasti!!!

Mun 8kk ikäinen maatiaspoika Kaapo jäi auton alle, viikko sitten sunnuntaina. Suru on suunnaton ja ikävä ja itku ei tahdo vieläkään helpottaa..
Kaapo oli erittäin seurallinen ja rakkauden kipeä, mun rakas pikku sylivauva

Ymmärrän...

Minun marsuni kuoli muutama kuukausi sitten se oli kova tuska...
sillä oli joku sairaus ja se ei enää vaan hengittäny se oli eloton;(
se harmittaa mutta yli pääsee!:)

Eräs suloinen pieni kisu kuoli viime viikolla. Sillä oli vaivoja ja se vietiin lääkärille toivossa että kisu saa lääkkeen ja pääsee kotiin, mutta kyseessä olikin kasvain ja piikki paras vaihtoehto siinä tilanteessa. Nuku rauhassa, kultainen kisumme!

Oma undulaattini Jussi kuoli tänään,hän oli 7 vuotias.Onhan se surullista mutta on vain parempi olla,nimittäin Jussi oli halvaantunut jaloista.Kun tippui sähköjohtojen sekaan...Otan osaa sinullekin!Vaikka Jussi oli ollut vain peilinsä ääressä pussaamassa peilikuvaansa,eikä uskaltanut tulla pois...Silti se oli tärkeä lemmikki...:(

tiedän tuon tunteen...oma rakas koirani kuolin kolme vuotta sitten rakastin sitä koiraa todella paljon, se oli yksi parhaista ystävistäni...se oli minulla vauvasta asti(olen nyt 14) sillä oli kasvain vatsassa ja se jouduttiin lopettamaan sillä koiralla oli niin kovat tuskat...itkin joka ilta itseni uneen monia viikkoja..joka ilta rukoilin jumalaa että hän pitäisi rakkaasta lemmikistäni hyvää huolta...mutta nyt minulla on uusi koira mut se ei kuitenkaan voi koskaan täyttää paikkaa jonka lapsuuden ystäväni jätti minun sydämeen...

Oma kissani, Minni kuoli heinäkuussa. Minni oli vasta 6-vuotias neito. Mutta oli pakko lopettaa, kun raukka tippui ikkunastamme, asumme kerrostalon 5. kerroksessa. Minnin takapää halvaantui ja selkäranka meni poikki. Kova ikävä rakasta. Itken vieläkin joka ilta itseni uneen ikävästä. Se oli paras kissa. Nyt täällä koko perhe ikävöi Minniä, Minnin siskolla oli aluksi ihan sairas ikävä. Sillä he olivat pennusta siihen päivään saakka yhdessä. Lepää rauhassa Minni! :(

Tiedän tunteen meidän kissa oli 6 kuollessaan se kiipesi puuhun ja sillä oli valjaat niin se kuristui :( pian me hankittiin 2 uutta kissaa kissakotikattilasta ps.sieltä löydettiin monia kissoja paitsi sillon siellä oli kissaflunssa pentuja oli sairaana eikä niitä saanut nii otettiin 2.vuotiaat kisumisut.KANNATTAA KÄYDÄ!!!!!!!!!!

Minäkin tiedän tunteen:( Kissallamme oli joku tauti kun hän oli 18.v Kissani jouduttiin lopettaa siitä on nyt 5.v Itken sitä asiaa vieläkin:( Mutta meillä on kissa se on 3.v ja saimme myös koiran 14.viikkoisen:)

Kyllä se pahalta tuntuu, meillä nukutettiin 21 vuotias kissamuori viikko siitten,
kyllä sitä ikävä on 21 vuotta on pitkä aika ei se unohú noin vainl, mutta meni niin huonoon kuntoon ettei ollu enää muuta vaihtoehtoa, eläinläkäri kävi kotona niin ei tarvinnu ennää lähteä viemään minnekkään. No jäi meille vielä 4 kissaa jäljelle.

itelläkin jäänyt valtatiellä 6 kissaa auton alle täsä kuuden vuoden sisään. ja seitsemännen lienee joku tappanut kun ollut yli kuukauden hukassa eikä ole kuulunut, normaalisti lähtenyt ikinä kauas kotoa... huhutaan että joku täällä kissoja tappaa meidän lähistöllä kun useampiki naapureiden kissoista kadonnut oudosti.. kenellä muka on motiivia toisten rakkaita tappaa omaksi ilokseen? saako joku muka tyydytystä siitä kun lopettaa eläimen elämän liian varhain. ja omistajille jää ikuinen huoli ja ikävä kun ei tiedä missä pikkuinen on... itku tuli tätäkin kirjoittaessa, aivan hirveä ikävä on, ei kerenny pikku tyttökissa elää kuin muutaman vuoden, mutta oli se onnelinen. ihanat muistot on joka tapauksessa mutta silti en ole vielä luopunut toivosta että joku päivä pikku kultani olisi oven takana.. jos joku olisi päälle ajanut niin parempi ois ollu ilmoittaa ees asiasta, pienempi paha se olisi kuin tietämättömyys ja olisi saanut valita pikkuiselle lepopaikan kodin pihamaalta

Oma chihuahuani jäi auton alle vajaa vuoden ikäisenä...
yhyy ostin silloin uuden koiran: dalmatialaisen, et ainakin kaikki huomaa olla ajamatta päältä... :/... :(:(:(:(:(:(::(:(:(:(:(:((

Itsellä pistää kanssa rintaa tällä hetkellä ja lujaa.... :( latasin maamin kuvat ja kaiken. Katsokaa nämä..... =(

otan osaa :((
oon kokenu samaa. mut en kissan puolesta eikä sil ollu mahassa mitään ongelmia vaan kasvain/syöpä.

jouduin lopettaa oman koirani ( Suomenlapinkoira 13v 4 kk 2 vk ) eilen 26.10-11 suru on TODELLA KOVA. asunto on todella tyhjä. itkua itkua itkua

Meidän rakas Iina-Terttu -kissamme jouduttiin lopettamaan viime keskiviikkona, hän eli meidän kanssamme 18,5 vuotta. Siitä surusta on vaikea toipua. Jos läheinen ihminen kuolee, niin siinä surussa löytää aina siitä ihmisestä niitä vikoja ja huonoja puolia, siis olipa aika ikävä ihminen välillä, --- mutta kissasta ei niitä löydä, se oli aina vaan ihana Sua kohtaan, joten se suru on niin vaikea käsitellä ja sitten vielä se, että joutuu päättämään kuoleman sen puolesta. Se on tosi vaikea juttu.

Hei,otan osaa suruusi puhu paljon se auttaa sinua selveytymään päivästä toiseen .6kk -sitten jouduin oman rakkaimpani tipsu koiran viemään lopetettavaksi 12v.oltiin yhdessä ja hän oli n.2vuotias kun tuli meille hänet oli jätetty koira tarhaan ja sukulais tyttö hänet osti ja hyvästä sydämestä meille möi kun omani kiinan palatsikoira jouduttiin viemään lopetettavaksi -99v.ja hän kerkes minun kanssa olla 12v. ja olin surun murtama ja hän oli kaikki kaikessa minulle hänellä oli kohtu syöpä.sitten sain tämän sievän musta-valkoisen tipsun ostaa suhulais tytöltä ja ensten en meinannut ollenkaan laittaa uutta mutta oma tytär oli 6v.ja hän tykkäs tavattomasti sindi koirasta ja ajan myöten minäkin kiinnyin häneen.sitten häneltä poistettiin rinta syöpä ja oli hyvän laatuinen mutta 2vuoden päästä oli jo levinnyt perä päähän .koti on ihan tyhjä nyt kun ei ole häntä odottamassa minua.ei mene pvääkään ettenkö ajattelis häntä.tiedän tunteen ja vielläkin kyyneleet tulevat silmiin hän sai rakastavan ja hyvän kodin.hyvästelin hänet viimeisen kerran ja hän napitti minua silmiin ja kiitti kaikesta ymmärsin hänen katseestansa .vieläkin on vaikea puhua hänestä saimme 12 ihanaa vuotta olla yhdessä myös vastoin käymisistä huolimatta .hän oli vakavasti sairas ja uskon että tehin hänelle palveluksen kun päästin hänet pois.tuntuu että tämäsuru ei hellitä itke vain ja koita puhua kisustasi paljon ystävillesi muuta keinoa ei ole.ymmärrän tunteesi täysin .kaikkia hyvää sinulle ja voimia jaksamiseen/tuula

Mulle tuli mieleen et.. Kun mullahan on käärme.. Ja niille voi tulla äkkikuolema.. Toivottavasti ei tuu äkkikuolemaa koska rakastan pikkusta vakoilijaani :'3

"rakastan pikkusta vakoilijaani :'3 "


LOL

minä muori ihmettelen tämänpäivän otsikkoa kun poliisille soitettiin uurnasta jossa on ehkä huumeita poliisit teki oikein, se vaan jotta eikö tosiaan tuhkat kuuluis maahan .tiedän jotta oon vanhanaikainen ,oli tuhkaus eläin tai ihminen paikka on muualla kuin kotona en antanut rottaa haudata mökille se ei ole hautausmaa,lasten kanssa ja heidän kans asia käyty läpi.juuri tulin kaupasta 90v mummu sano että onko sulla yhtä ikävä sun vanhaa koiraa kun hällä.siinä me muisteltiin 2v sitten kuollutta koiraani.he vain ystävystyivät lenkkipolulla,tojnen alkohol.nainen voi että ne tykkäs toisistaan mun koira vaikka haju oli paha mutta koirani hyväksyi naisen .ei ketään muita juoneita.eli muistella voi mutta uurnat kotona huh

otan osaa. tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. tämä oli kuin kopio minun 3 vuotta sitten kuolleesta 15v kisustani,joka kuoli myös syöpään. eläinlääkärissä käytiin ja nesteet pois vatsalaukusta ja kaikenlaisia lääkkeitä.kotona nesteytin eläinlääkärin antamien piikkien ja nesteiden avulla. se oli kyllä todella masentavaa aikaa ja pari kuukautta sitä kesti. aamusin en uskaltanut tulla alakertaan kun pelkäsin että löydän rakkaan kisuni kuolleena. mutta sitten eräänä aamuna kun tulin alakertaan löysin kisuni,jolla oli maksa mennyt koomaan,mutta siinä se hengitti vielä. soitin kaikki eläinlääkärit läpi että kuka pääsisi paikalle mahdollisimman pian antamaan lopetuspiikin.pari tuntia siinä kesti,mutta sitten pääsi rakas kissamme kissojen taivaaseen. edellisenä iltana oli ollut vielä ihan ok sairauteensa nähden. ikävä on kova edelleenkin,joka ilta palaa kynttilät kisumme muistolle.olen tehnyt alttarin olkkarin seinälle korkealle,jossa myös uurna on. joka ilta käyn sanomassa hyvät yöt ja annan pusun uurnan kultaseen laattaan.joku voi pitää minua ihan höyrähtäneenä,mutta rakkaastaan ei halua luopua kokonaan ja näin saan pidettyä kisun aina lähelläni. lepää rauhassa rakas ystäväni,minulla on kova ikävä

Ymmärrän kyllä tunteen, koska iskält on lopetettu yks Iita nimine ajokoira ja Tarmo niminen hevonen on viety makkaralle.. Tarmosta on jo yl vuosi mutta mitä kauemmas aikaa mennään siitä niin sitä enemmän rakkaammks hän tulee mulle.

Kun kamelini kuoli minä panin sitä kiihkeästi pyllyyn auringon laskuun asti ja söin sen kassit

Surullista ja ehkä myös helpottavaa, se sataankaarimaa...
Miulla myös saman ikänen kisu, ja taitaa hänen muistikin pätkii joskus; olinkos syöny vai en....
Pitkä ja hyvä elämä takana, eikös?

Kiitos näistä viesteistä, jollakin tapaa tämä lohduttaa kun on kohtalotovereita ja ihmisiä jotka todella surevat lemmikkieläimiään.

Jouduimme eilen siihen tilanteeseen, kuin moni muu täällä. Päättämään, että annetaanko viimeinen piikki vai voidaanko vielä jatkaa.. .. Kissallamme oli huonot maksa- ja munuaisarvot ja hän oksenteli ja eikä suostunut syömään kahteen päivään. Kunto oli mennyt tosi alas ja kun kissamme oli jo 16-vuotias, mitään ei ollut enää kai tehtävissä. Mutta silti se tuli yllätyksenä. Kuulemma kissat käyttäytyvät näin... eivät näytä huono-oloaan kovin helposti ja sitten romahdus tulee nopeasti. Vaikka tämän asian faktana ymmärtääkin, niin silti sitä miettiin, että olisiko voinut tehdä vileä jotain...

Itken tässä samalla kun kirjoitan tätä ja suren niin kovasti pientä kissaamme....
Läheiset tukevat, mutta samalla sanovat, että näin oli paras ja pitää vain katsoa eteenpäin.... en minä vielä voi katsoa eteenpäin...

Miten tämä sattuu näin paljon..!?

Muistan kun lueskelin tätä ketjua viime kesänä kyyneleet silmissäni, kun mietin että sitä kun täytyy itse tehdä sama päätös sitten joskus ja luopua rakkaasta ystävästä, perheenjäsenestä. Ikävä kyllä jouduin saman päätösen eteen viikko sitten...

Reilu vuoden ikäinen rakas kissapoikani olo huononi nopeasti vain parissa päivässä ja päätin viedä pojun sitten viikinpieneläinsairaalaan päivystykseen kun ei suostunut syömään (normaalisti juoksi aina jalkoihin kun meni edes kaapille missä ruokia säilytettiin), viskeli häntää ja vain makoili koko ajan.

Sinne sitten huristeltiin ja meitä ennen meni koira joka oikeasti ulvoi kivusta ja ajattelin että voi poloista kun kärsii tuolla tavalla. Nicky vain nukkui boksissaan.
Kandidaatti tuli sitten tekemään nopean päällisin puolin kunto tarkastuksen ja totesi minulle "teillä ei ole hengenhätää".

No Nicky pääsi tutkimuksiin ja jäin siksi aikaa odottelemaan ulkopuolelle.
Kun eläinlääkäri kutsui minut paikalle oletin että kaikki ei olekkaan niin huonosti kun hän tuli paikalle suht hymyileväisenä, totuus olikin aivan toinen.

Pikkuiseni oli uremia tilassa (Virtsamyrkytys tila), munuaisarvot huipussaan ja kaikki muutkin arvot aivan liian korkeat. Eläinlääkäri kertoi että pojullani ei ole kaikki aivan kunnossa ja että munuaiset olivat liian pienet ja epämuodostuneet, lääkärit epäilivät synnynnäistä vaivaa tai kasvaimia. Pojan molemmat munuaset olivat pettänyt. Tilanne oli toivoton ja jouduin tekemään elämäni rankimman päätöksen ikinä, päästää pienokaiseni paremmille metsästysmaille. Kaikki tapahtui vain aivan liian nopeasti.

Olin Nickyn kanssa ihan viimeiseen asti. Ikävä tuota pientä karvaturriani kohtaan on ihan sanoin kuvaamaton. Ihan sydämeen koskee. Kotona on aivan liian hiljaista, nyt ei kukaan tule ovelle kovaan ääneen maukuen vastaan "Ihanaa kun tulit kotiin!". Ihan liian hiljaista. Vaikka sainkin nauttia rakkaan kissapoikani veikeästä seurasta vain vuoden verran voin sanoa, etten ole koskaan kaivannut ketään enemmän kuin rakasta ja uskollista ystävääni.

Tein pienen runonkin joka kuvastaa kaikkia tuntemuksiani tällä hetkellä:
Tunteista suurin on ikävä, sillä ikävä on monta muuta tunnetta yhdessä.
Viha, siksi että lähdit etkä tullut enää takaisin.
Suru, koska liian paljon jäi kokematta yhdessä.
Onni, koska muistan nyt paremmin kaikki ne ihanat hetket kanssasi.
Rakkaus, koska kaipaan sinua enemmän kuin koskaan, niin että sydämeen koskee.
Tiedä se että, vihaan sitä että jouduit lähtemään, suren koska olisin vielä halunnut olla kanssasi ja kokea kaiken mistä aina unelmoimme, mutta olen samalla onnellinen, koska muistelen kaikkia niitä ihania hetkiä jotka sain viettää kanssasi ja tiedän että olet nyt turvassa ja sinun on hyvä olla. Rakastan sinua enemmän kuin koskaan aiemmin ja kaipaan sinua aina.
Viha, Suru, Onni, Rakkaus ovat päälimmäisenä mielessäni, koska Ikävöin tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Tulen aina Ikävöimään sinua.

Lämmin osanottoni kaikille jotka ovat menettäneet rakkaan ystävänsä, kyllä me vielä taatusti nähdään rakkaat karvaturri ystävämme joskus, jonain päivänä.

Rakas kissani jouduttiin eläinlääkärillä lopettamaan.Suru on kova,ja vasta vuosi sitten toinen kissani munuaissairauden takia lopetettiin:(

Otan osaa. Olen omistanut kissoja 2 ja koiri 11, Tiedän kuinka kamalaa on niiden kuolema. Eläimiä minulla on ollut vuodesta 1873. Kukaan ei korvaa toista.

No voi otan osaa suureen suruusi toivottavasti helpottaa tuli kyllä ettelläkin kyyneleet silmiin kun luin tuon mutta joskus on vain noiden lemmikkien kanssa tuo tilanne tiedän sen nyt vieläkin paremmin kun itsekkin menetin juuri oman kissani! ❤️😘🥺