Varmaan täällä jo usein koluttu aihe,mutta tässä kuitenkin neuvoja kaipaan, kun ongelmaksi moinen omaan elämääni astunut on.
Vuoden päivät seurustellut olen ja kaikki näennäisesti oikeinkin hyvin ollut ja mennyt. Viimeaikoina kuitenkin naispuolinen ystäväni on kuitenkin parisuhteemme kariutumispisteeseen ajanut. Ei toiminnallaan vaan olemassaolollaan.
Tyttöystäväni on kertakaikkisen mahdoton ajatusta tuosta ystävästä hyväksyä. Välillä yritin häntä varjellakseni salassakin ystävyyttä tovin ylläpitää ja siinä tietysti väärin tein. Rehellisyytenikin siis inflaation kokenut on. En halua enää mitään salailulla ylläpitää,koska se vain lopulta eniten satuttaa.
Kaikesta huolimatta tuntuu mahdottomalta hylätä ystävänsä parisuhteen takia. Tuo ystävyyskin on kuitenkin monia vuosia jo kestänyt. Ja todellakin vain ystäviä olemme ja emme koskaan muuksi muutu.
Olen todella puun ja kuoren välissä. Rakastan tyttöystävääni todella,mutta tosiystäviä ei koskaan ole liikaa. Eikä tosiystävää kertakaikkiaan edes pysty sivuun työntämään suurimmankaan rakkauden tieltä. Olo on tosi onneton ja kuulisin mielelläni muiden kokemuksia tästä aiheesta ja siitä kuinka tämän asian kanssa pystyisi elämään ja ehkä vielä jatkamaan olemalla rehellinen itselleen ja rakastamalleen ihmiselle.
Vuoden päivät seurustellut olen ja kaikki näennäisesti oikeinkin hyvin ollut ja mennyt. Viimeaikoina kuitenkin naispuolinen ystäväni on kuitenkin parisuhteemme kariutumispisteeseen ajanut. Ei toiminnallaan vaan olemassaolollaan.
Tyttöystäväni on kertakaikkisen mahdoton ajatusta tuosta ystävästä hyväksyä. Välillä yritin häntä varjellakseni salassakin ystävyyttä tovin ylläpitää ja siinä tietysti väärin tein. Rehellisyytenikin siis inflaation kokenut on. En halua enää mitään salailulla ylläpitää,koska se vain lopulta eniten satuttaa.
Kaikesta huolimatta tuntuu mahdottomalta hylätä ystävänsä parisuhteen takia. Tuo ystävyyskin on kuitenkin monia vuosia jo kestänyt. Ja todellakin vain ystäviä olemme ja emme koskaan muuksi muutu.
Olen todella puun ja kuoren välissä. Rakastan tyttöystävääni todella,mutta tosiystäviä ei koskaan ole liikaa. Eikä tosiystävää kertakaikkiaan edes pysty sivuun työntämään suurimmankaan rakkauden tieltä. Olo on tosi onneton ja kuulisin mielelläni muiden kokemuksia tästä aiheesta ja siitä kuinka tämän asian kanssa pystyisi elämään ja ehkä vielä jatkamaan olemalla rehellinen itselleen ja rakastamalleen ihmiselle.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olisiko mahdotonta yrittää tutustuttaa tyttöystäväsi tähän naispuoliseen ystävääsi? Ota hänet mukaan kun menet tapaamaan ystävääsi, kyllä hän huomaa että teidän välillänne ei ole mitään.
Niin kiitos vinkistäsi,joka vallan hyvä on. Kokeiltu kumminkin tuotakin on,mutta seinä ehdotuksiini vastaa kun tapaamista ehdotan. Aivan kuolleena syntynyt ajatus tyttöystäväni mielestä.
Inhottaa moinen asenne vaikka sen tavallaan ymmärränkin. Antaisi nyt edes kumminkin mahdollisuuden ja hyvinkin todennäköisesti asiat paremmiksi muuttuisivat. Luulenpa jopa,että täsätä ysätävstäni ihmisenä oppisi pitämään.
Vaikeaa!
Olen aika samanlaisen myllyn läpikäynyt naiseläjä. Koska suurin osa ystävistäni -siis ihan niistä Oikeista Ystävistä- on miehiä, se on aiheuttanut kumppaneille probleemoita.
Edellisessä suhteessa tein saman virheen kuin sinä, eli yritin ylläpitää kaverisuhdetta ns. "selän takana" mutta sen paljastuminen oli hankala homma ja aiheutti kränää hyvin pitkän aikaa. Silloinen ylkäni ei vain suostunut ymmärtämään, että minulla voi olla ystäviä ilman sen suurempia seksuaalisia jännitteitä.
Siitä tyypistä pääsinkin eroon ja nykyiselle miehelle tein heti suhteen alussa selväksi, että minä pyörin hyvin paljon mukana poikaporukoissa ja jos homma aiheuttaa ongelmia, ovi on aina auki poistumista varten.
Kuitenkin suhteet tulevat ja menevät, mutta keneen minä silloin turvaisin kun elelen yksinäni? Lisäksi ystävät ovat kulkeneet mukanani monta vuotta enemmän kuin miehentekeleeni. Sehän jättäisi p****n maun suuhun, jos ystävyys katkeaisi siihen kun jompi kumpi alkaa seurustelemaan.
Sinun täytyy vain kertoa prinsessallesi, että nyt olisi aika alkaa luottamaan tahi etsiä itselleen uusi lemmikki lasihäkkiin.
Mukavaa kesää sekä sinulle että kavereillesi ;)
Kiitos sullekin neuvoistasi!
Rohkaisevaa on kuulla,että maailmassa edes joku on jolla samanmoisesta tilanteesta kokemusta. Luulin jo tovin ihan yksin tällaisessa tilanteessa olevani.
Olisikin niin helppoa ystävälle byebye sanoa, mutta tosiystävälle ei noin van voi koskaan tehdä, koska sydän vastaan sanoo. Sydämessä kai kolme lokeroa? Yksi lokero ystäville, yksi tosiystäville ja yksi sille omalle ihanalle rakkaalle. Noista lokeroista kahta viimeistä ei kai koskaan tyhjentää voi? Siitähän tässä kysymys on.
En osaa noin kova ja kylmä olla kuin kerrot ja neuvot vaikka ei se kai tätä tilannetta enää huonommaksikaan muuttaa voisi. Toisin sanoin olen tuon asian jo tyttöystävälleni ilmaissut joko asian hyväksyy tai sitten ei. En tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa jaksa edes ajatella.
Epätietoisuus suhteemme jatkosta kuitenkin saa liki pakahtumaan!
Iloista kevättä sullekin ja kyllä se aurinko vielä paistaa, aivan varmasti. Idästä tahi lännestä ja joskus jopa pilven takaa, mutta kuitenkin!
Dumppaa muijas.
Ei, sitä en todallakaan tahdo tehdä. Kumminkin häntä rakastan ja kiinni pidän niin kauan kuin vain jotenkin pystyn vaikka otteeni aika heikolta tällä hetkellä tuntuukin.
Toivon yli kaiken,että hän tosiasiat ymmärtää ja hyväksyy. Ja niin sitten minutkin lopulta juuri semmoisena kuin olen virheineni kaikkineni ja tietenkin näine kummallisine ystävineni.
Muista kuitenkin yksi perussääntö kun olet naisen kanssa tekemisissä. Älä anna hänen pakottaa sinua johonkin mitä et tahdo kuten ystävästä luopumiseen.
Jos teet lapselliselle ja itsekkäälle neidolle sellaisen palveluksen että taivut, saat tuta hyväksikäyttöä koko loppuelämän -tai siihen asti kunnes aikuistuu. Mielinkielin oleminen antaa itsepäiselle henkilölle liikaa valtakuvitelmia ja hän alkaa odottaa, että joka kiukuttelulla saa tahtonsa läpi. Tiedän mistä puhun sillä olen joskus sortunut moiseen.
Vasta kun puolisoni on jääräpäisesti tehnyt vastatuulesta huolimatta tahtonsa, olen oppinut kunnioittamaan itsehallinnollista oikeutta määrätä elämäänsä -jopa parisuhteessa. Minulla on myös hyvin tiukka kuva miehestäni; hän on jämpti, realistinen ja hyvin harkintakykyinen, eli siis mies jota ei viedä kuin pässiä narusta ja se antaa tunteen kuin hän voisi suojella minuakin pahalta maailmalta ja olla tukena tarvittaessa. Siitäkin huolimatta että tällainen itsepäinen nainen kihisee monesti kiukusta kun ei saa tahtoaan läpi.
Usko pois, se on terveellistä. Joskus sen sunkin naisen on opittava ettei toista voi omistaa eikä pelolle saa antaa valtaa. Turha pettämistä on itkeä etukäteen, sen voi tehdä sittenkin kun on sen aika.
Tämä meidän kaikkien tulisi oppia.
Nämä kummalliset ystävät....
Ei näistä saa selvää mitä koheltajia lienevät.
Miten niistä sais selvää.
Vai onkohan ne selviä?
Turha surra pettämistä etukäteen, jos vaikka ei kukaan petäkkään ketään koskaan...eihän semmosesta mitään tuu jos koko aika vaan ajattelee että kaikki pettää.
Nyt meen nukkumaan, ihan pettämättä.
Hyvyötä ja tätä päivää (kello yli 24)
Olemme seurustelleet kohta kaksi vuotta mieheni kanssa. Miehelläni oli 'ystävänä' nainen, jonka tunsi jo muutaman vuoden takaa. Miehen edellinen pitkä suhde kaatui tähän ystävättäreen. Mies esitteli ystävänsä minulle jo seurustelun alussa, paitsi tätä erästä naista. Sain kuulla että 'ystävätär' levittää minusta olemattomia juoruja, valehtelee ja kieroilee. Sanoin miehelleni että voit valita, minä tai hän mutta minun ei tarvitse kuunnella tuommoista. No mieheni sanoi tietenkin että minä. Sen jälkeen jäänyt pari kertaa kiinni yhteydenpidosta tuohon 'ystävään'. Että semmoisiakin ne ystävät voi olla, kaikenlisäksi suurin osa miehistä on niin yksinkertaisia että eivät tajua milloin nainen kieroilee ja milloin hymyilee vilpittömästi..
Mullakin on kokemusta semmosesta "ystävästä". Mun miehellä oli ennen mua tyttis ja se levitteli musta kaikenlaisia paskajuttuja vaikkei ees tuntenut mua eikä mun ystäviä. Käytti alkoholia pikkusen liikaa ja soitteli mullekin joskus ja
kerto paskajuttuja mun miehestä. Mä olin kauheen nuori sillon ja "tylsän kunnolinen" eikä niitä sen juttuja kukaan ottanut vakavasti ja mun mies sano että älä puhu sen kanssa. Ei se kyllä itekkään puhunut, ainakaan mulle siitä ei kukaan kertonut eikä siitä ollut mulle harmia.
Kyllä mä ainakin sanoisin sun sijassa miehelle että valitse mun ja sen toisen välilla ja seurustele jommankumman kanssa. Jos sun mies ei pysty valitsemaan ja sanomaan sille ämmälle että turpa kiinni niin sano sille ukolle että mee siitä muualle. Kerran se vaan kirpasee ja sit sulla on kaikki mahikset uusiin juttuihin.
Mä oon oikeesti kauhee femakko-emakko ja olen jutellut paljon muitten semmosten kanssa. Varmaan siks mä täällä netissä usein haluun jutella miesten kanssa, että ymmätääks ne mitään vai ei. Mun mies ei ainaskaan ymmärrä mua, prkl.
No mulla on samanlaisia kokemuksia, mun mies ei ymmärrä että ystäviä on. Missäs muka on määrätty kuka saa olla ystävä naisten ja kuka miesten kanssa, pöh. Kyllä mä sen ymmärrän ettei mennä esim. ravintolaan vieraan miehen kanssa mut jos tavataan kaupungilla "sattumalta" ja mennään baariin kahville ja jutteleen niin mun mielestä ok.
Mä ensin yritin selittää mun miehelle että mähän oon luvannu olla uskollinen sille mut en oo luvannu että hylkään kaikki ystävät.
Kun mies on mukana niin ei kyllä voi jutella miestuttavien kaa, hyvä jos jonkun tuttavapariskunnan miestä voi moikata jos sillä ei satu oleen vaimoa mukana. Mulla on 2 miesystävää jotka mä oon tavannu ennen aviomiestäni ja jotka on vieläkin mun ystäviä,
tapaillaan joskus, salaa..Sexiä niissä jutuissa ei ole. Kyllä jotkut miehet ymmärtää muunkinlaista ystävyyttä ja se on niille tärkeetä,
niinkun mullekin.
Silleenhan se kai on että "ei epäilystäkään, vietän kaksoiselämää" jos mulla on miesystäviä.
Kotiin mä en niitä voi kutsua.
Älä vaan hylkää tosiystävää, älä älä älä
Pohdittavaa:
1) Kauanko tuo nainen on ollut ystäväsi? Jos ystävyys on lyhyempi aikaista kuin nykyinen suhteesi, voitaisiin epäillä että tämä ystävä on "toinen nainen"!
2) Oletko aiemmin syyllistynyt pettämiseen? Jos olet, olet heikoilla vesillä. Olet nyt jokatapauksessa, koska tapailit selän takana tätä toista...
3) Mistäpä tiedät, että tämä ystävä on Todellinen Ystävä?
4) Minkälaista laatua ystävyytenne on? Vietkö häntä ulos, syömään, tanssimaan? Entäpä rakkaasi huomiointi: saako hän enemmän huomiota? Minä ainakin saisin mustasukkaisuuspöhnät jos minun mieheni ravaisi ulkona syömässä jonkun naisen kanssa ja minä en saisi edes halia kotona - eli got the point.
5) Lopuksi avaa vyö ja kurkkaa pöksyyn, onkos siellä mitään? Jos luovut kaikesta mistä rakkaasi ei pidä, luovut omasta Minästäsi.
Tilanne on hankala, itse olen nainen kenellä ystävänä muutama mies ja oma poikaystävä aivan käpynä, mutta minä en ystävistäni luovu, ne on aina ollut rinnalla kun suhteita on tullut ja mennyt. Tarkoitus järkätä kesällä bileet minne tulee paljon molempien ystäviä ja tutustutaan kaikki toisiimme :) TSEMPPIÄ!
Sen negatiivisen asenteen takana piilee joku syy. Mikä se on, se sun pitäis nyt sen tyttösi kanssa pyrkiä selvittämään.
Miksi hän ei luota sinuun? Vai eikö hän luota itseensä?
Jos hänellä ei ole mitään syytä olla huolissaan omasta paikastaan sinun elämässäsi, niin miksi hän on sitä vaan itsepäisesti?
Syy hänen epäluottamukseensa ei siis ole kenties ollenkaan sinussa, eli jos hän ei vaan "periaatteesta" luota sinuun, niin on ihan sama mitä sinä sanot tai teet, se ei tule vakuuttamaan häntä. Ja vaikka menisit niinkin pitkälle, että luopuisit ystävästäsi hänen takiaan, ei sekään takaa luottamusta tulevaisuuden suhteen.
Kaikki tämä siis ellei hän itse suostu käsittelemään omia pelkojaan.
Sinä voit siis asettaa hänet vastuuseen omasta asenteestaan - varsinkin jos koet olevasi syytön epäluottamuksen syntymiseen.
Ei tasapainoinen ja onnellinen ihminen pidä toista automaattisesti epäluotettavana, kyllä siihen johtopäätökseen tarvitaan hiukan "vinksahtaneet" periaatteet tai asenteet ja niistä kukin on kyllä itse vastuussa.
tilannettanne auttaa, jos näytät tyttöystävällesi tämän keskusteluketjun ja kerrot olevasi "Onneton mies". Ehkä hän silloin hiljakseen tykönään miettii ja ymmärtää, että rakastat vain häntä ja ystäväsi on todella vain ystävä. On muillakin ihmisillä hyviä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä.
Itselläni on hyvä miesystävä. Pidämme toisistamme hyvin paljon, luotamme toisiimme ja viihdymme hyvin yhdessä. Olin huolissani hänestä, kun tiesin, ettei hänellä ollut kaikki hyvin. Toisaalta hän oli huolissaan minusta, kun tiesi, että huolehdin hänestä, vaikka minulla on omatkin arkimurheet. Ystävät, varsinkin hyvät ystävät välittävät toisistaan kaikissa tilanteissa eikä siinä ole sukupuolella mitään tekemistä. Molemmat olemme onnellisesti naimisissa ja kunnioitamme toistemme omaa perhe-elämää. Minun mieheni tietää tästä ystävästäni. Ensin hän ehkä oli vähän mustasukkainen, mutta oppi huomaamaan, että ystävä on ystävä ja hän on minun rakas aviomieheni. Luulenpa, että myös ystäväni vaimo tietää minut miehensä hyväksi ystäväksi - en ole koskaan tullut kysyneeksi, koska meidän suhde on täysin ystävyyttä. Hänet tuntien ei hän ole voinut olla kertomatta minusta vaimolleen.
Niin siinä olet oikeassa, että vaikka ajatus on ollut hyvä, salailla ystävyyttä toiseen tyttöön, niin se on varmasti kääntynyt itseään vasten.
Maailma on täynnä ystäviä, mutta hyvät ystävät ovat tiukassa - pidä hyvä mies tosiystävästä kiinni "kaksinkäsin"! Olemalla aina rehellinen ja uskollinen tyttöystävällesi ja selität aikaisemman salailun syyn uskon, että kyllä hän oppii luottamaan sinuun ja ystävääsi vähitellen.
Ehkä sinun sijassasi kokeilisin jotakin tällaista:
Kun tapaatte ystäväsi kanssa, kerrot sen ennakkoon rehellisesti hyvissä ajoin ja tarjoaisin aina mahdollisuutta tyttöystävällesi liittyä seuraanne. Kertoisin sijassasi minne menen ja mitä aiomme tehdä. Vaikka en parisuhteessa kannata sitä, että toisen täytyisi tietää hyvin tarkkaan mihin kellonlyömään toinen palaa, niin tässä tapauksessa sanoisin tyttöystävälle sinuna paluuajan ja pitäisin sen noudattamisesta tarkasti kiinni.
Usko vaan ihminen on hyvin sopeutuvainen otus loppujen lopuksi, kunhan näkee, ettei itse ole uhattuna.
Tommosessa tilanteessa ne tyttöystävät tai vaimot ja poikaystävät tai ukot ei ehkä oikein kuiteskaan ymmärtäis koko juttuu, nehän sais raivarin, uskoisin. Onhan nyt jokaisella oikeus jutella ihmisten kanssa, jos mä meen johonkin, vaikka maitokakauppaan niin en mä rupee luettelee kenen kanssa juttelin. Vai pitäiskö tehdä muistiinpanoja, siis matkakertomus ja näyttää ukolle ja sanoo että enkö vaa ollu tuhma kun juttelin noitten kaa noista asioista?Sitä samaa ois jos näyttäis keskusteluketjun. Ja tietty vielä pitäis kysyy että oisinko saanu tommosta viestii vai oisko pitäny etukäteen kysyy että voinko tämmöstä viestii lähettää? puh pah
esim omassa elämässäni en ikänään tilittäisi menojani ja tulojan sen kummemmin, parisuhteessamme molemminpuolinen 100%nen luottamus on tallella. En edes tilittele sen kummemmin tämän kyseisen miehen kanssa tulemisistani tai menemisistäni. Tosin olen tosi puhelijasta ihmislajia, niin kai minä aina tahattomasti kerron X sitä ja X tätä ja me yhdessä sitä ja tätä, kun on tavattu hyvän ystävämiehen kanssa.
Mutta jos luet kommenttini tarkkaan, niin tuntematta alkuperäisen jutun ihmisiä sen tarkemmin, luulen, että jollakin tavallahan se kadotettu luottamus on taas hankittava, jos kerran olisin mokannu salailemalla ystävyyttä.
Jokainen tekee virheitä ja fiksu yrittää ottaa niistä opikseen. Aikansa tilittettyään ystävätären kanssa vietetyt hetket, tilityksen voi varmaan lopettaa, kun toivottavasti tyttöystävä luottaa, että se on ystävätär eikä rakastajatar.
Kuvittelen, että jos minä olisin hänen tyttöystävänsä, niin jos minä näkisin tän keskusteluketjun ja että minun poikakaveri yrittämällä yrittää säilyttää hyvän ystävän ja parhaan tyttöystävän keinolla millä hyväänsä, niin en minä voisi olla syvästi liikutumatta hänen rakkaudestaan minua kohtaan ja syvästä ystävyydestä toista kaveria kohtaan. Tietysti me kaikki ollaan erilaisia ihmisiä ja tunnetaan eri tavalla. Eli ehkä toimii ehkä ei, se on "Onnettoman miehen" itse yritettävä päätellä kun tuntee tyttöystävänsä...
"Onnetonmieshän" kysyi, miten voisi selvitä tilanteesta, ei mulla ainakaan ole yhtään parempia keinoja mielessä. Niinhän se on että, sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, eikä keinoja kannata kaihtaa päämäärää tavotellessa.
Kiitos sullekin ohjeistaisi,jotka omasta mielestäni oikeinkin hyviä olivat.
Tästä viestiketjusta hänelle jo ennen neuvoasi hänelle mainitsin ja tuossa vaiheessa luulin ja toivoin hänen juuri kuvailemallasi tavalla reagoivan ja asioita miettivän sekä huomaavan,kuinka paljon oikeasti häntä ja vain häntä rakastan. Toivoin myös, että hän itse näkisi muidenkin ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia tällaisiesta tilanteesta mahdollisimman objektiivisesti. Vaan toisin valitettavasti kävi. )=
Näpeilleni tästäkin sain, kun julkisesti meidän ongelmiamme täällä pohdin. Tämä viimeinen pisara tässä myrskyssä oli. Joillekin ihmisille tällainen asoiden pohtiminen "julkisesti" on kuin punainen vaate ja sen toki ymmärrän ja hyväksyn.
Turha kai mainita mihin tämä viimeinen "virheeni" johti. Tarinamme taitaa nyt lopullisesti ohi olla jao olo sen mukainen. Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta tällaisten asioiden takia menettää ihminen, jota eniten maailmassa rakastaa!.Joskus elämä ei ole ollenkaan reilua )=
Noh, sitä saa mitä tilaa!
Kyllä mä oisin kanssa sun tyttiksen sijassa tehnyt just noin. Että sun piti mennä sille sanomaan että olet "julkisesti" keskustellut siitä meidän kanssa. Mä ymmärrän oikein hyvin että se ei halua enää olla sun kaa. Kyllähän sä sitä kehuit mutta samalla kerjäsit meiltä myötätuntoo siihen että saisit tapailla jotakin akkaa, muistaakseni se oli sun exä.Siis kyllähän mäkin tapaan miehiä mut ei ne ole mun exiä.
Enkä mä kerro mun miehelle että mä kehun sitä niille. Siis miehillä ei ole tunneälyä, ei. Tietäähän sen, ne on pikkupoikia koko ikänsä kun niitä vaan paijataan ja passataan eikä vaadita mitään..
Niin, en kieltää voi etten tuntisi virhettä tehneeni. Ehkä olisin voinut vain odottaa ja koittaa asioita ajan kanssa parantaa. Tällaisessa ahdistuneessa tilanteessa sitä niin helposti asioita väärin tekee. En todellakaan tiedä mikä olisi ollut lopputulos ilman tätä viimeistä typerää temppuani. Varmasti tästä itseäni syytän vielä pitkään vaikka aluksi luulin tämän kaiken paremmaksi muuttavan. Typerä ja lapsellinen olin.
En kumminkaan kenenkään myötätuntoa kerjäämässä tässä ollut vaan ainoastaan objektiivisia mielipiteitä ja kokemuksia asiasta, jonka kanssa tunsin niin hemmetin yksin olevani. Samalla tietenkin myös halusin noita mielipiteitä myös toiselle osapuolelle viestittää, jotta edes vähän paremmin minua ymmärtäisi. Kääntyi nyt vain itseäni vastaan ja sitä kadun varmasti koko loppuelämäni.
Vielä mieleen eräs asia tuli. Toisaalta ei kukaan ainankaan epärehelliseksi voi väittää,kun tämänkin keskustelun kertomaan menin. No, ehkä jälleen kerran olisi ollut parempi epärehellinen olla? Sitä en vaan enää meidän suhteessa halunnut.
Ja se, että tuo ystäväni ns. ex oli (jos muutamanan viikon tapailusta nyt ex:ä nimeä voi edes käyttää) on oikeastaan vain positiivinen asia. Itse ainankin mieluummin ystävyyssuhteen ex:äään hyväksyisin,kun johonkin muuhun tuttavuuteen. Ja miksikö? Mielestäni silloin kaikki seksuaaliset jännitteet ja muut tuollaiset asiat on jo koettu ja kauas historiaan jätetty. Ei ole enää tarvetta tai kiusausta ystävyyden rajoja koittaa ja rakastettuaan tällä tavoin pettää. Tästäkin varmasti monta mielipidettä mutta tämä omani on. Vaikea toisen korvien väliin tunkeutua.
miehelläni on naispuolinen ystävä josta olen ollut ja olen edelleen mustis... en tässä ala selvitellä sen syvällisemmin, mutta mainittakoon että jotain vispilänkauppaa heillä on ollut, vaikka ovatkin kuulemma VAIN ystäviä... Uskon mieheeni ja luotan, mutta silti sisälläni elää pelko mitä jos kuitenkin...
Ystäväksi hyväksyn, mutta kun asiassa on ollut monta puolta.
Ja yksi asia mietityttää ja tekee entistäkin epäluuloisemmaksi..kuten ettei mieheni mielellään puhu puhelimessa ystävättärensä kanssa kun olen kuulo-etäisyydellä. Viestiä lähettelevät joka ikinen päivä ja mielellään myös pitäisi nähdä. Jos ei muuta niin keksitään jokin syy, miten näkevät, kuten kaupassa käynti, leffan vuokraus tai muu palvelus...!!!!
Olenkin itsekseni miettinyt, että mitä mieheni vastyaisi jos laittaisin hänet valinnan eteen! Joko minä tai hän. ( niin en tee, koska on epäreilua laittaa valitsemaan vaimonsa ja ystävänsä väliltä...teenkin asian helpoksi. Lähden itse suosiolla lasten kanssa niin ei joudu vaikean valinnan eteen.)
He eivät ole tunteneet vielä yhtä kauan kuin minä ja mieheni toisemme...
Lyhyesti: ystäviä saa olla, MUTTA rajan on kuljettava jossakin!! Ei voida käyttäytyä kuin seurusteltaisiin...vai voiko???
siinä miettimistä miehelle
Jos todella rakastit tyttöystävääsi ja halusit sitoutua häneen, olisit heivannut ystäväsi tuosta vain. Siibä vaiheessa kun todella toiseen haluaa sitoutua, tehdään uhrauksia ja silloin se oma rakas on tärkein koko maailmassa, eikä mikään tai kukaan mene hänen edelle. Minä tein rakkaalleni heti selväksi, etten hyväksy hänen tapailevan naispuolista ystäväänsä kahdestaan, enkä muutenkaan hyväksy läheistä kaveruutta naisten kanssa ja miehelleni tämä on täysin ok koska minä olen hänelle etusijalla, eikä hän haluaa pahoittaa mieltäni. Olen tästä hyvin iloinen.
On tietysti täysin eriasia heppoiset teinisuhteet, jotka tulevat ja menevät. Ei niiden vuoksi kannata mitään uhrata, mutta tosirakkauden eteen mitä vain.
Ps. pöyristyttävää, että tämä akka vielä on exäsi. Ymmärrän tyttöystävääsi täysin. Minä en ikinä hyväksyisi exien tapailua enkä oikeastaan minkään muunkaanlaista yhteydenpitoa heihin. Puolin enkä toisin.
Ihan kehuskelet asialla? Että sait miehen luopumaan ystävistään? Hienoa.
Itsehän en koskaan voisi vaatia kumppaniani luopumaan ystävästään. Ihmeellistä omistushalua sellainen. Tarkoitan siis puhdasta ystävää, en mitään "ystävää", jonka kanssa on jotain vispilänkauppaa. On minullakin muutama ystävä vastakkaista sukupuolta, ilman mitään seksuaalivivahteita. Heidän kanssaan juttelen mm. netin välityksellä pari kertaa viikossa, näemme ehkä kerran kuukaudessa. Jos olisin jatkuvasti tekemisissä heidän kanssaan, ymmärtäisin sitten jos kumppani olisi mustasukkainen, ja juttelisin asiasta. Jos toinen puolestaan käskee minua valitsemaan, ystävät tai hän, valinta olisi selvä: ystävät. En tahdo olla sellaisen ihmisen kanssa joka on niin sairaalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen. Varsinkin kun en anna aihetta mustasukkaisuudelle millään tapaa, enkä edes näe nykyään näitä kavereitakaan niin usein.
Mitäs sitten kun ero tuleekin? Siinä on sitten yksin kun sen ihanan kultamussun jokaiseen painostukseen piti suostua eikä ole enää kavereitakaan. Siinä vaiheessa varmasti ketuttaa. Tosirakkaus ei vaadi luopumaan elämästään. Tosirakkaus hyväksyy sinut ja ystäväsi.
Minä en usko pätkääkään naisen ja miehen välisen ystävyyden olemassaoloon.
Tutkaile sisintäsi ettetkö kuitenkin halua jotain enemmän tuosta naisesta, jota ystäväksi nimität? Kumpiko teistä päätti, että muutaman viikon deittailu riitti?
Kovan kautta nämä ystävät kokeneena en tod. hyväksy minkäänlaisia toista sukupuolta olevia ystäviä itselleni enkä mahdolliselle kumppanille: ystävien tulee olla todella ystäviä niin, että yhdessä voidaan olla kun oma vaimo tai aviomies on läsnä ja pyydetään mukaan. Mielestäni näitä ystäviä ei tapailla kahden kesken, ei ollenkaan! Parisuhteessa ei tarvitse sietää mitään sellaista, että mennään "ystävän" kanssa shoppailemaan tai leffaan, jos ei siihen pysty eikä sellaista voi vaatia.
Vaihtoehtosi ovat vähissä: joko luovut ystävästäsi tai etsit uuden naisystävän. Älä kuvittele, että nainen muuttuu, ethän ole valmis itsekään tulemaan vastaan.
Tiedoksi kuitenkin, että minun oma avioliittoni kariutui juurikin tällaiseen "ystävään" miehen puolelta. Rakastumistaan ja rakkauttaan on kuitenkin aika vaikea lopulta piilotella, itsepetoshan siinä on pahinta.
Oikeassa olet