Minulla on lähipiirissä esimerkkejä siitä, kuinka mies on hävinnyt avioerossa ehdosta huolimatta;
-Ensimmäisessä tapauksessa mies teki paljon vapaa-aikanaan työtä yhteiseksi ostetun talon remontoimisessa.
Voisin kuvitella, että työtunteja tuli noin 2000 kpl kahden vuoden aikana. Kuitenkaan avioerossa mies ei saanut mitään korvausta tuosta työstään. (tietenkin talon myyntihinta nousi marginaalisesti tuon remontoinnin vuoksi, mutta sekin hyöty jakaantui sitten tasan)
-Toisessa tapauksessa ystäväni meni naimisiin aasialaisen naisen kanssa. Sen jälkeen hän käytti rahaa 10-15 tuhatta euroa, ennenkuin nainen asui tyttärensä kanssa Suomessa suomenkieltä puhuen. No sittenpä alkuhuuman ohimentyä nainen kyllästyi Suomen talveen ja palasi takaisin kotimaahansa.
-On myös esimerkki naisen työstä miehen hyväksi. Eräs sukulaisnainen meni naimisiin maatalousyrittäjän kanssa. Kaiken vapaa-aikansa auttoi miestä tilan töissä, ilman palkkaa tietenkin. Kun hopeat menivät jakoon, niin ei edes kiitosta saanut!
Kysymykseni kuuluu, että pitäisikö avioliitossa aina laskea kaikki toisen hyväksi tekemänsä ja mahdollisesti jopa pyytää palkkaa, ettei tapahtuisi vääryyttä mahdollisen eron kohdatessa?
Vai onko niin, että avioliittoon pitää aina ryhtyä hyväuskoisesti, eikä mainitsemiltani "tappioilta" ole syytä suojautua tai ei edes ole mahdollista suojautua?
(eli onko esimerkkieni 10-20 tuhannen euron "tappio" merkityksetön, kunhan isommilta tappioilta suojaudutaan avioehdolla?)
-Ensimmäisessä tapauksessa mies teki paljon vapaa-aikanaan työtä yhteiseksi ostetun talon remontoimisessa.
Voisin kuvitella, että työtunteja tuli noin 2000 kpl kahden vuoden aikana. Kuitenkaan avioerossa mies ei saanut mitään korvausta tuosta työstään. (tietenkin talon myyntihinta nousi marginaalisesti tuon remontoinnin vuoksi, mutta sekin hyöty jakaantui sitten tasan)
-Toisessa tapauksessa ystäväni meni naimisiin aasialaisen naisen kanssa. Sen jälkeen hän käytti rahaa 10-15 tuhatta euroa, ennenkuin nainen asui tyttärensä kanssa Suomessa suomenkieltä puhuen. No sittenpä alkuhuuman ohimentyä nainen kyllästyi Suomen talveen ja palasi takaisin kotimaahansa.
-On myös esimerkki naisen työstä miehen hyväksi. Eräs sukulaisnainen meni naimisiin maatalousyrittäjän kanssa. Kaiken vapaa-aikansa auttoi miestä tilan töissä, ilman palkkaa tietenkin. Kun hopeat menivät jakoon, niin ei edes kiitosta saanut!
Kysymykseni kuuluu, että pitäisikö avioliitossa aina laskea kaikki toisen hyväksi tekemänsä ja mahdollisesti jopa pyytää palkkaa, ettei tapahtuisi vääryyttä mahdollisen eron kohdatessa?
Vai onko niin, että avioliittoon pitää aina ryhtyä hyväuskoisesti, eikä mainitsemiltani "tappioilta" ole syytä suojautua tai ei edes ole mahdollista suojautua?
(eli onko esimerkkieni 10-20 tuhannen euron "tappio" merkityksetön, kunhan isommilta tappioilta suojaudutaan avioehdolla?)
Vastaukset 31
Vanhimmat
osaatko itse ajatella muuta kuin rahaa? Toivottavasti et edes ajattele avioitumista, pysy ihmeessä vain avoliitossa, niin kukaan ei voi sinua hyväkseen käyttää, jos ero tulee!
Kerroit ekassa tapauksessa miehen panoksesta remontin teossa - no makasiko nainen koko tuon ajan sohvalla ja odotti miehen vielä passaavan häntä? Vai tekikö mahdollisesti yksin ns kotityöt sillä aikaa, kun mies remontoi?
Muihin tapauksiin sanoisin, että elämä on täynnä valintoja..! Jos mies noin kiivaasti halusi varattoman ulkomaalaisen naisen, niin sehän on hänen ongelmansa! Entäs seuraavassa tapauksessa: nainen ilmeisesti asui maatalousyrittäjämiehensä tilalla - maksoiko hän puolestaan vuokraa siitä? Laittoiko mies joka latin omaan taskuunsa vai käyttikö yhteiseksi hyväksi?
mutta pitäydyn silti kysymyksessäni, että pitääkö avioliittoon ryhtyessä aina ottaa riski, että tulee antaneeksi enemmän kuin toinen(joka ei tietenkään haittaa liiton jatkuessa kuolemaan saakka, mutta erossa voi harmittaa)
(Olen kyllä analysoinut antamani esimerkit ennen kuin kirjoitin niistä, joten turha kyseenalaistaa, etteikö toinen olisi tehnyt toisen hyväksi enemmän. Ja vaikka olisinkin väärässä siitä, niin sehän ei muuta kysymystäni avioliiton riskeistä)
Avioliitto on riski muutenkin kuin taloudellisesti. Jos minä rapsutan miestä niskasta viisi kertaa viikossa ja mies ei hiero minua kuin neljä kertaa, niin tappiollehan minä jäisin... vai jäisinkö? Niskasta rapsuttaminen ei kuitenkaan ole yhtä vaativaa kuin hieronta...
Älä mene naimisiin. Jos jo nyt mietit tuollaista, niin aivan varmasti tulet liiton aikana "häviämään" jo varhain.
Hehheeh... tuo nyt on ihan tunnettu tosiasia, että maataloudesta ei ole isoja tuloja, vaan vain pelkästään työtä. Siksihän ne maataloustuetkin maksetaan, että niillä korvataan sen maanviljelyn tuomat tappiot. Lisäksi aviopuolisoilla on toisiinsa nähden elatusvelvollisuus, eli senkin perusteella tuo ystävättäresi on ollut ihan asialla tehdessään tilan töitä. Miksi hänen olisi pitänyt siinä saada vain olla vastikkeetta ja nauttia toisen työn hedelmistä?
Palkkaa ei voi vaatia, ellei ole ollut voimassaolevaa työsuhdetta, josta laillisesti täytetty työsopimus ihan paperilla. Lisäksi sellaisetkin saatavat vanhenevat aikanaan.
Älä vaan mene vihille, sinulla tuntuu olevan se taipumus, joka kyynikoilla yleensä on, eli tiedät kaikelle hinnan, mutta et millekään arvoa.
plussien arvoinen.
Parasta olisikin, että molemmat pysyvät vain joko rapsuttelu- tai hierontalinjalla.
Aapeenkin on silloin tulevaisuudessa helppo laskea korvaussummat erotessaan.
Se pitää tietysti muistaa summia räknätessä, että naisen rapsuttelueuro on
vain 80% miehen rapsuttelueurosta.
Hyvin pidettyä päivittäistä "rapsuttelukirjanpitoa" ei saa missään nimessä unohtaa.
suojaa kiinteää omaisuutta eron kohdatessa. Liiton aikana molemmat käyttävät rahojaan miten parhaaksi katsovat. Olisi todella mahdotonta laskea rahassa jälkikäteen puolisolle tekemistä erilaisista "palveluista".
Totta puhut Liana40 , olenkin alkanut tässä miettiä tuota avioehdon yksipuolisuutta.
Tarkoitan tällä sitä, että joskus eron hetkellä lasketaan omaisuuksia sadan tai tuhannen euron tarkkuudella, mutta sitten tuota toisen hyväksi tehtyä auttamista/työtä ei voi laskea, vaikka se voi olla jopa kymmenien tuhansien arvoista.
Itse asiassa minä koen tuon työn tekemisen isommaksi asiaksi kuin rahan. Jos annan toiselle tuhat euroa, niin se unohtuu nopeasti, eikä siitä tule sormenpäät kipeäksi kun naputtelen summan verkkopankissa. Mutta jos teen tuhannen euron arvosta työtä toisen hyväksi, niin siinä voi tulla hiki ja jopa selkä kipeäksi.
Rustattiin lakimiehen avustuksella avioehtosopimus ex-eukkoni kanssa ennen häitä. Minulla kun oli huomattava määrä rahaa säästössä. Exän äiti kuitenkin nosti metelin siitä sopimuksesta. "Aikooko se heti erota", ja kielsi tytärtään sopimusta tekemästä.
Parikymmentä vuotta kesti avioliitto tuon narsistin kanssa, ja kun hän haki eroa minusta, mikään ns. reilu peli ei tullut kuuloonkaan. Kaikki mahdollinen piti minulta viedä, ja ositussopimuksen teon jälkeenkin vielä varkaissa käydä.
Laskin että yli 50 000 euroa hävisin, kun avioehtosopimusta ei ollut. Pääasia kuitenkin, että pääsin siitä akasta terveenä eroon.
No alkuvuodet sitä akkaa kuitennii siinä naija nylykytit, eikä tarttenu lähteä vieraitten naisten ikkunoitten alle serenaadia vääntää ja mouruaan pallin tuskias?
Unohtuko nyt kokonaan tämä luontaisetusi?
Tieten nyt viime vuojet makas allasi ku lahna, mutta makasi kummiski?
Tais siivota ja pyykätä ja ruuatki passata nokkas ettees?
Tahtoo tämmöiset assiaat unohtuu poijjiilta katkeruuksissa..
"Rustattiin lakimiehen avustuksella avioehtosopimus ex-eukkoni kanssa ennen häitä. Minulla kun oli huomattava määrä rahaa säästössä. Exän äiti kuitenkin nosti metelin siitä sopimuksesta. "Aikooko se heti erota", ja kielsi tytärtään sopimusta tekemästä."
No piti sitten mennä naimisiin ilman ehtoa?
Minä olen aina sanonut, että en mene avioon ilman avioehtoa, enkä olisi myöskään mennyt. Jos kihlattu olisi alkanut vikuroimaan ennen häitä, olisin yksinkertaisesti perunut häät. Tosin tästä ei tarvinut koskaan vääntää peistä, mutta jos haluaa avioehdon, pitää olla valmis ajamaan asia läpi vaikka sitten häiden peruttamisenkin uhalla.
sitten ongelmaa ole.
Tuhatlappusia riittää, joten hankit ostopalveluina kaikki kotityöt (arjen askareet)
ja sinä ynnä tuleva puoliskosi vietätte keskenänne pelkkää "laatuaikaa".
Noin toimimalla edesautat myös liion jatkuvuutta sekä minimoit laskutoimitukset,
jos ero kuitenkin joskus olisi edessä.
Vaikka lukea se avioliittolaki (vai mikä sen nimi nyt oli ? ) läpi.
Siellä kun mainitaan puolison elättämisestä ja silleen.
Eli periaatteessa siippa voi häitten jälkeen alkaa istua sohvalla, kattella saippuasarjoja ja kaljoitella pitkin päivää.
Ja silti sun pitää se elättää (lain mukaan).
Ei kannattaisi pelkän pillunpuutteen takia vihille mennä..
Onhan noita antavia kännisiä vähemmän kauniita akkoja baarit notkollaan, käypi siellä pallinsa tyhjentämässä....
Avioero!
Kuka tahansa saa sen eron ja milloin vaan, joten tällaisiin kitinöihin ei ole oikeasti aihetta kenelläkään..
Ommaa pöljyyttä, jos on kitunut "pakko"-liitossaan vuosikaudet ja tulee sitten jälestäpäin naukuun, kuin jäi tappiolle siitäkin touhusta.
Elämä on uhkapeliä ja teitpä niin tai näin, loppujen lopuksi arkkuun ei tule lisäksesi muutakuin se valkoinen kaapu ja tekohampaat.
Ei tule edes tekareita mukaan. Ainakin meillä on tullut mummun ja isän tekarit henk.koht omaisuuden mukana takaisin kotiin...
Saiskohan sinne arkkuun omaisuutensa mukaan jos haluais? ;)
Meillä taas papalla tekarit oli laitettu suuhun ja irvokas irvistys naamalla oli, ennen kannen sulkemista.
Ei muuten kannata edes toivoa testamentissa aarteiden laittoa arkkuun..sen jälkeen ei levon hetkeä, kun aina on joku sukulainen lapioimassa yön tunteina arkkua auki niitä himoitessaan....;)))
Saattaa pääkallo jäädä vahingossa haudan reunalle harakoitten nokittavaksi...
10-20 tuhannen mielikuva€:n tappio on merkityksetön.
myös ystäviesi/sukulaisten/muiden läheisten auttamisen rahallisen arvon etukäteen?
Sinulla on nimittäin kovin mielenkiintoinen tapa arvioida ihmissuhteiden arvoa. Miksi muuten edes harkitset naimisiinmenoa. Jos tuollaisia mietit, eikö olisi helpompaa elää avoliitossa vain?
Itselleni ihmisuhteet ovat antamista ja saamista, mutta pyyteettömästi. Jos haluan auttaa, autan miettimättä mitä siitä itse hyödyn. Jos maalaan kotimme seinän, haluan tehdä sen jo pelkästään omankin viihtyvyyteni vuoksi, vaikka toki teen sen myös miellyttääkseni perhettäni, en siksi, että miettisin paljonko itse nettoan taloamme myydessä. Ja vaikka sitten päättäisin tehdä suuremman remontin varta vasten talon arvoa nostaakseni, se on minun valintani.
Kuinkahan moni lapsi olisi muuten jäänyt syntymättä, jos naiset laskisivat etukäteen, kuinka paljon he häviävät mm. eläkkeissä, kun se päivä koittaa. Puhumattakaan kaikista saamatta jääneistä palkankorotuksista, ylityökorvauksista jne.
suojautumisesta vaikka kaikki noi tehdään hyvästä sydämestä vapaehtoisesti toista auttaen.Mitä siitä pitäis maksaa, palkka neuvotellaan erikseen...se on eri juttu.
Muistutahan vanhempiasi ennen hääkellojen kilahdusta,
että tekevät testamentin, jolla estetään perillisten
nykyisiltä ja tulevilta puolisoilta oikeus perintöön.
Kannattako puolisoa ollenkaan ottaa?
Mukavampi istuskella yksinään kiikkustuolissa lukkojen takana ja laskeskella rahoja, MINUN rahoja!
Minun on vaikea selittää, että mitä tarkoitin. Jokainen tuntuu ymmärtävän sen omasta näkökulmastaan ja omien kokemuksiensa perusteella.
Avioliittoon ryhdyttäessä uskotaan kai yleensä sen kestävän elämän loppuun saakka, jolloin siihen panostetaan ja halutaan antaa kaikki.
Vähän sama kuin aloittavalla yksityisyrittäjällä, työtunteja ei lasketa, eikä vapaapäiviäm tai lomia tunneta.
Mutta kun kaikki ei sitten menekään suunnitelmien mukaan, niin voidaan analysoida, että kumpi teki enemmän.
Taas vertaus siitä, kun yritystoiminta yhdessä kaverin kanssa kaatuukin konkurssiin. Joskus voidaan todeta, että toinen osapuoli lähti työpaikalta aina kotiin kello viisi, kun toinen taas jäi vielä kahdeksi tai kolmeksi tunniksi. Ei tuo enemmän töitä tehnyt siinäkään tapauksessa saa mitään palkkaa lisätyöstään, koska yrityksen kassa on tyhjä! Joten olisiko jo yrityksen alussa pitänyt laskea, että tunteja tulee saman verran molemmille? Tai maksaa palkka tehdyistä tunneista?
Entäs jos se toinen jäikin mielellään kuluttaan aikaa sinne firmaan, ettei tarvinnut mennä tekemään kotihommia ennen vaimoa?
Meillä isännällä oli tämmöinen malli, että "teki ylitöitä"...eli istui koneellaan oikeesti pari tuntia, että vaimo ehti käydä kaupassa pyörällä, hakea lapset kerhosta töistä tultuaan ja vielä valmistaa ruuan..
Sitten vielä soitti ennen kotiinpaluuta, että onko ruoka jo valmista.
Voiko sitä oikein sun lailla asioita hinnoitella? Meillä ainakin ollut se malli, että se tekee, joka ehtii ja vaimothan tunnetusti ehtii...kyllähän se isäntä sitten sen autonsa huoltaa...itse saan joskus kyydin jonnekkin...
Tuotakin voisit kysellä iitseltäsi, että kun se lapsen odottaminen ja synnyttäminen on niitä maailman rankimpia
hommia, niin pitäiskö naisille alkaa siitäkin maksamaan?
Ja kun tuntuu miehille olevan sen munan pistäminen sinne naisen värkkiin ihan hermoja raastavan tärkeää (täälläkin saa lukea, kuin ne kärsii siitä pihtaamisesta..), nii pitäiskö sekin hinnoitella, kun naiset ei niin välitä koko hommasta, kun siihen tulee aikaa myöten kyllästyminen ja miehet vaan haluaa päivästä toiseen, pitäiskö alkaa ottaan siitäkin vähän, eikä niin vähääkään hintaa? Ottaahan ne Thaimaan tytötkin kermat pois päältä, ennenkuin suomipojille antaa...ja pojat mielellään maksaa niille.
Moniko nainen erossaan vaatii tämmöisistä "töistä" sitä maksamatonta hintaa?
Kyllä ne nykyajan ylityöt todellakin tiedetään.
Jos on tehtaassa tai hoitoalalla, eli yleensä naiset tekee, niitä todellakin tehdään ja vielä pomon silmien alla, mutta nämä muka toimistoissaan istuvat istuvat kyllä koneillaan ja naamakirja auki.
Kotia ei viitsitä lähteä, kun siellä on niin tylsää ja joutuu vielä todellakin kotihommiakin tekeen ja kuunteleen kumppanin nalkutusta ja penskojen kitinää. Mukavampaa "töissä".
Siellä saa rauhassa koneella naputella ja seurustella, monesti työaikanakin, pelkkä hiljainen siivooja vaeltaa ohi, eikä häiritse.
Näyttää ne monet täälläkin aikaansa tappavat päivät pitkät kuluttavan koneen nappuloita ja varmaankin töissä näistäkin toiset ovat....
Niin, minä olen eronnut ja olen erossani ollut se "hävinnyt osapuoli", koska avioliiton aikana tienasin merkittävästi enemmän kuin mieheni ja käytin rahani kuitenkin yhteiseksi hyväksi.
Minulla on myös yritys ja yhtiökumppani, 50-50 omistusosuuksilla. Olen meistä se, joka tekee pidempää päivää, tahkon parempaa tulosta ja silti meillä on sovittu molemmille sama liksa.
Ja silti koen, että on vain ja ainoastaan oma valintani, että olen valinnut tällaisen roolin. En voi kumpaakaan miestä siitä syyttää.
Itse olen sitä mieltä, että jos olisin kumpaankaan partneruuteen mennyt sillä ajatuksella, että oikeudenmukaisuuden olisi näyttävä joka päivä ja kaikissa tilanteissa, ei kummallakaan näistä yhteishankkeista olisi ollut mitään menestymisen edellytyksiä.
Ei businekseen sen paremmin kuin rakkauteen voi heittäytyä vain osittain. Molempien osalta on panostettava täysillä ja otettava riskejä. Joskus riskinotto kannattaa joskus ei. Omalta osaltani avioliittoon sijoittamani panokset eivät tuottaneet toivottavaa tulosta, businekseen sijoitetut kyllä.
You win some and you loose some.
oletko kasvanut perheessä, jossa silloin, kun yhdellä lapsella oli syntymäpäivä,
muutkin lapset saivat lahjan, ettei tulisi paha mieli.
Ja vaikka hedelmiä lapsille jaettaessa käytettiin apuna tarkkaa keittiövaakaa,
että kukaan ei vaan jäisi vähemmälle kuin toinen.
suojautumisen varmistamista ja naimattomana pysymistä..
Et ole sisäistänyt liiton merkitystä.
Avioehdon tekeminen on kyllä asiallinenen juttu.
Seillä voi sekä turvata omaisuuttaan, että halutessaan myös
turvata toisen puoliskon jatkoelämää eron sattuessa.
Kukas se on koskaan sanonut, että ELÄMÄ OLISI REILUA?? :O
Huhhuh, entä lasketko panokerrat, ja kumpi teistä maksaa? Jos suunnittelet avioliittoa pelkästään taloudellisena tapahtumana, niin jätä koko homma. Ette tule onnistumaan, ja päätyminen juuri tuohon pelkäämääsi eroon katkerine rahariitoineen on varmaa. Avioidu vasta sitten kun löydät ihmisen, jonka kanssa haluat olla siksi että rakastat ja rahaa ajattelematta. Avioliiton ajatukseen kuuluu toisistaan huolehtiminen ja elättäminen, joko perheeseen rahaa hankkien tai muuten yhteiseksi hyväksi toimien. Kun rakastaa, on onnellinen siitä että voi toimia puolisonsa hyväksi, eikä laskelmoi sitä, jääkö itse vähemmälle. Laskisitko tosiaan työpalkan itsellesi kaikesta mitä olet yhteisten hyvien vuosien aikana tehnyt siitä ilosta että on onnea pitää huolta ja tehdä hyvää toisilleen? Onko esim se sinulle menetys, jos olet käyttänyt tunteja laittaaksesi innolla kotianne, jossa itsekin viihdyt?
Kun hankitaan lapsia, ei ajatella paljonko tunteja tulee kulumaan lapsen hoitotyöhön, puhumattakaan varsinaisista rahallisista uhrauksista. Jos välit lapseen etääntyvät myöhemmin, niin olisiko hyvä olla kirjattuna kaikki kulut ja työtunnit, jotta ne voisi periä lapselta takaisin?
Pitää nyt muistaa että on todella paljon naisia jotka hakee miehestä vain sitä taloudellista etua. Parasta onkin ettei heti säntää naimisiin. Kyllä aika näyttää ne todelliset kasvot.