Olen seurustellut yli puoli vuotta mieheni kanssa ja muutama kuukausi sitten menimme kihloihin. Olemme molemmat parikymppisiä. Yksi asia joka vaivaa minua koskee miestäni, mutta en tiedä onko oikein ottaa asiaa esille ja kysyä siitä. Mieheni isoveli tappoi itsensä alle vuosi sitten. Poika oli minun ikäinen ja tunsin hänet. Olosuhteet olivat olleet hyvin hankalat sinä iltana ja alkoholilla oli vaikutusta asiaan. Poikaystäväni ei ole ikinä puhunut tästä asiasta minulle mitään,(eikä varmastikkaan kenellekkään muulle, kävi ehkä muutamia kertoja psykologin luona) ymmärrän että asia on hyvinkin vaikeaa käsitellä. Enkä edes tiedä tai voi ymmärtää sitä tuskaa kun menettää läheisen tällä tavalla. Kun edesmenneestä pojasta puhutaan, hän ei reagoi mitenkään tai voi sanoa että ei kiinnosta tai vain katoaa pois huoneesta. Haluaisin kuitenkin kovasti yrittää ymmärtää ja antaa antaa hänelle se luottamus että voi ja pystyisi puhumaan näinkin arasta asiasta minun kanssani! Pitääkö minun vaan odottaa että hän joskus puhuisi asiasta ilman että otan itse asiaa esille..?
Voiko tästä puhua??
nasu
81473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Odota,että miehesi tekee aloitteen. Hän ei ehkä itsekään ole päässyt asiassa niin pitkälle, että haluaisi ajatella sitä. Kyllä se sieltä aikanaan tulee. Älä revi haavoja auki.
tuollaisen käsittelemiseen tarvitaan paljon aikaa,
jossain vaiheessa tulee tarve puhua. Ole silloin läsnä ja kuuntele. Luottamuksellinen tunnelma on tärkeää.
Yes, niinhän se taitaa olla että kun se aika on niin hän siitä ehkä puhuu. Nytkin vaan tuntuu niin pahalta ajatella, että kohta tulee vuosi siitä tapahtuneesta, ja poikaystäväni ajattelee veljeään päivittäin ja tahtoisin olla hänen tukenaan. Ehkä vaan lähellä oleminen on tärkeintä nyt...
---
... ja poikaystäväni ajattelee veljeään päivittäin ...
---
Niin siis miten tämän olet päätellyt, kun hän ei kerran asiasta puhu? Kirjoittaako hän siitä vai mitä?
Voisitko, Jeesus, itse olla miettimättä omaa läheistä veljeäsi joka teki itsekkään teon ja riisti kaksikymppisenä itseltään hengen? Tuskin sitä asiaa voi olla kelaamatta!!!!
Olet ihan oikeassa, kyllä se sielä päässä pyörii ja kaipaus ja suru saattaa purkautua joskus yllättäen ja silloin sinun tukea todella tarvitaan. Nyt jos mitään puhetta tms. asiasta ei ole niin varmansti on parempi kun sinäkin olet ko. asian suhteen kuin ei mitään.
Itsemurhalla on toinenkin puoli. Se on ihmisen oma ratkaisu, ihan niin kuin sen tekemättä jättäminenkin. Jos jostain ihmisestä todella tuntuu siltä, että on syntynyt väärään maailmaan, niin eikö se silloin ole oikeutettua. Ymmärrän kyllä täysin syytökset itsekkyydestä, sillä lähipiirissäni on ollut 2 itsarin tehnyttä, toinen heistä entinen poikaystäväni.
Ole miehesi lähellä, hän tarvitsee sinua nyt. Jotkut eivät vain halua puhua tapahtuneesta. Silloin on hyvä kun tietää, että on silti joku, joka välittää, eikä lähde pois.
Kun mun äiti tappoi itsensä, olin todella kiitollinen siitä että miesystäväni antoi mun olla rauhassa. Totta kai se painoi, mutta en tarvinnut mitään kotipsykologia vaan miesystävän jonka kanssa voin tehdä kaikkee sitä, mitä miesystävän kanssa tehdään. Hain sitte myöhemmin keskusteluapua ihan muualta.