Kuinka usein vietätte aikaa yhdessä?

Mitä haluiaist ylipäätän sitten tehdä. Elokuvat, ravintolat, sun muut tekemiset tulee ajanmittaa kalliiksi. Ei normaalit parit tee mitään erikoista keskenään. Voihan sen television katselun vaihtaa vaikka yhteiseen hetkeen sängyssä, luistinradalla, kotisohvalla romanttisenelokuvan pyöriessä, Kesällä rannalla makoiluun ja piknikkiin tai milloin vaan Yhdessä hyvän ruoan tekemiseen.

On tärkeää että näette vielä kavereittane (HYVÄ) ettekö voisi sopia vaikka että mies menee baariin vaan jokatoinen perjantai. Lukujärjestystä on turhatehdä ei se toimi(kokemusta on). Meille yhteistä tekemistä on ahtautuminen saamaan vaahtokylpyyn. Miehen pään rapsuttelu. Ja se että minä osallistun miehen harrastuksiin lähtemällä 30 asteen pakkasella ulos keskellä yötä että mies voi katsella kaukoputella tähtiä. Minä makaan sillävaälin retkeilypatjalla ja tähystän tähdenlentoja ja susia. :) Sitten juomme kuumaa kaakaota termarista ja suutelemme tähtienloisteessa.

Tottakai haluaisin aktiivisempaaa elämää myös seinien ulkopuolella mutta näin talvisin on paras pysyä sisällä. Peiton alla nauttien toisesta vaikka hieronnan merkeissä ja tuoksukynttilöiden palaessa... Voitte vaikka tehdä sopimuksen että molemmat järjestää kerran viikossa jotain ohjelmaa. Se voi olla ihan mitä vaan pienikin toiminta riittää....

On hyvin luonnollista, että tuossa vaiheessa suhdetta kaipaisi paljon yhdessä tekemistä, riippuen toki siitäkin, kuinka kauan olette tapailleet ennen yhteen muuttamista. Itsekin muistan ajan, jolloin odotin yhteen muuttamiselta todella paljon. Syynä siihen oli, että olin rakentanut aika romanttisen kuvan ajasta, jolloin vihdoin saamme olla yhdessä, näimme seurusteluaikana vain 2h/viikko. Luulenpa, että monet parit näkevät kyllä useamminkin ja näin ollen esim. poikaystäväsi saattaa olla nyt eri vaiheessa suhdetta kuin sinä. Kiintynyt, rakastava, mutta ei enää ihan hullun lailla ihastunut kuten alussa on tapana.

Edellisen vastaajan viestissä oli paljon totta. Taidatte kumpikin olla vielä opiskelijoita, tai ainakin toinen kertomasi perusteella, joten arkeen nyt vain ei mahdu extraa joka päivälle eikä viikollekaan, ei ole rahaa eikä aikaa.

Suhteenne jatkuessa on äärimmäisen tärkeää, että teillä kummallakin on ne omat jutut. Luulenpa, että nopeimmin nääntyvät juuri ne suhteet, joissa jompi kumpi kuvittelee toisen "tuovan sen elämän sisällön". Jutella toki pitää kummankin jaksaa sen rankankin päivän jälkeen, ainakin kuunnella, jos toinen haluaa sydäntään purkaa. Itsekin voi ehdottaa yhteistä tekemistä ja jos muuten ei kontaktia tahdo syntyä, niin itse tarjoutua tekemään toiselle jokin palvelus, pieniä huomaavaisia tekoja. Jos toinen ei yrityksistä huolimatta ymmärrä itse tulla mitenkään vastaan, niin pitää sanoa suoraan. Varoa kuitenkin nalkuttamista.

Äitiä ei tartte joka viikko tavat vain kerran kolmessa kuukaudessa riittää ja mene itsekkin harrastuksiin mukaan jos mahdollista.

koska itse miehenä 20v oltiin naisenkanssa niin sitähän piti joka ilta harrastaa seksiä ja montakertaa ja siinähän harrastukset kärsi kun kaikkein paras harrastushan on sekis vastakkaisen sukupuolen kanssa. Laitat avokille ehdot ja jos ei suostu niin mies vaihtoon.

Teillä jossain määrin samanlainen tilanne kuin meillä. Itse elelen toisessa avoliitossa ja ikää on lähemmäksi 30 joten voinen kuitenkin antaa hieman erityyppistä näkökantaa.

Ensimmäisessä avoliitossani (juuri parikymppisenä) elimme avomieheni kanssa hyvin tiiviissä symbioosissa. Muutimme yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja ensimmäinen vuosi yhteisessä asunnossa oli pilvissä liitelyä. Olimme lähes 24/7 yhdessä mitä nyt opiskelu- ja työkuviot olimme omillamme. Kavereitakin tapasimme usein yhdessä, harrastimme yhdessä, tapasimme peheitämme yhdessä, jne. Käytännössä oma elämä oli aika lähellä nollaa. Ei sitä kuitenkaan kaivannut kunnes parin vuoden jälkeen huomasin että suhteestamme oli kadonnut kipinä. Olimme enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Sinnittelimme kuitenkin vielä vuoden verran yhdessä ennen kuin ymmärsimme erota.

Em. suhteesta opin sen että vaikka kuinka tekisi mieli viettää kaikki mahdollinen vapaa-aika toisen kanssa niin se ei ole pidemmän päälle hyväksi suhteelle.

No, nykyiseen mieheeni. Olimme ensitreffeillä reilut 1,5 vuotta sitten, yhteisen asunnon ostimme vajaa vuosi sitten. Mieheni ei ollut aiemmin asunut naisen kanssa saman katon alla koska hänen mielestään yhteen muutto on Todella iso askel suhteessa ja hän on ollut vähän vilivilperi muutoinkin nuoruudessaan.
Lähes yhteenmuuton alusta asti meillä on ollut kädenvääntöä vapaa-ajan vietosta. Miehelläni pelaa jääkiekkoa ja kausi kestää syyskuusta huhtikuuhun. Treenejä ja matseja on yleensä 3-4krt/vko ja nämä aina myöhään ilta-aikaan. Tämän lisäksi mieheni käy salilla muutaman kerran viikossa. Myös kaverit ovat hänelle tärkeitä. Tästä voit laskea minkä verran meille jää yhteistä aikaa kun itse teen vuorotyötä ja mieheni viikottain ylitöitä. Aiheesta on käyty meillä Useita riitoja ja keskusteluita.

Se mitä olen tästä suhteesta oppinut; Jos toiselle omat menot ovat tärkeitä ei kannata koittaa rajoittaa niitä. Se saa vaan toisen ärsyyntymään. Puhumattakaan siitä että alkaisi nalkuttamaan asiasta. Tai marttyyriksi; "kaikki muu menee mun edelle!". Usko pois, kaiken tämän olen itsekin silti kokeillut :D
Pikemminkin kannattaa koittaa antaa toisen toteuttaa omia menohalujaan ja koittaa löytää omaan arkeen mielekästä tekemistä.
Meillä kuitenkin onneksi molemmat ymmärtävät pitää suhteen kipinää yllä myös suunnitelluilla ja spontaaneilla yhteisillä menoissa. Olemme käyneet etelässä, hotelli- ja kylpylälomilla, huvipuistoissa, säännöllisesti ulkona syömässä ja elokuvissa, luistelemassa, prätkäilemässä, kyläilemässä kavereilla muualla Suomessa, jne. Välillä isompia ja välillä pienempiä juttuja. On kuitenkin hyvä olla säännöllisen epäsäännöllisesti jotain yhteistä kivaa suunnitteilla niin jaksaa sitä telkkarin katselua ja toisen menojakin paremmin :)

Viestini sinulle on siis; elämä ei ole aina glamouria eikä asiat parisuhteessa mene välttämättä niinkuin itse toivoisimme. Ongelmiin tarvitaan kuitenkin useimmiten kaksi joten kannattaa tarkastella myös omaa suhtautumista. Kannattaa kuitenkin luoda kotiin sellainen ilmapiiri ettei jo se karkoita toista omille teilleen :)! Positiivinen asenne kantaa monessa asiassa pitkälle, niin myös tässä.

En ymmärrä miksi tuolla tavalla pitää asua yhdessä...säästää asumiskuluissa? Miehellä siis kotihengetär, joka hoitaa huushollin ukon harrastaessa? Vuonna 2011????!!!!
Olemme 50 ja yhdessä 10 vuotta. Ei kumpikaan kaipaa mitää erossa olemista; kavereita tavataan ja harrastetaan yhdessä! Työpäiväkin tuntuu joskus olevan liian pitkä aika erossa oloon.
MIkäli noin rajulla tavalla miehen "oma elämä" voittaa kumppanin kanssa yhdessä olemisen...ei ainakaan mistään rakkaudesta voi olla kysymys!

Moi!
Et suinkaan ole ainakaan liian vaativa, kun tahdot yhteistä aikaa miehesi kanssa. Mielestäni yhteen muuttaminen (samoin, kuin koko parisuhde) vaatii sitoutumista ja hoitamista molemmilta osapuolilta. Tän keskustelupalstan ensimmäinen kommentoija (nm. "silkkihuivi.........) oli kirjoittanut, etteivät normaalit parit tee mitään erikoista keskenään. Onko toi sitten joku "kaava", mitä pitää kaikkien "normaalien" parien noudattaa? Tarkoitan sitä, että arjesta saa kyllä värikkään pienilläkin asioilla, jos vain haluaa (eikä sen tarvitse tulla kalliiksi, tai maksaa yhtään mitään)! Olen itse 23-v mies ja olen asunut nyt parisen vuotta puolisoni kanssa avoliitossa ja sitä ennen seurustellut hänen kanssaan jo vuoden. Me ei olla annettu arjen tuntua mitenkään ykstotiselta tai tylsältä. Emme aina ehdi/jaksa tehdä arkiviikkojen koulun ja työn vuoksi paljonkaan mitään suurensuurta tai erikoista. Pidämme siitä huolimatta arjen tavallista parempana pienillä asioilla. Käymme esim. kerran tai pari viikossa jossain kahvilassa istumassa tai vuokraamme joinain iltoina leffan (näihin ei mene paljonkaan rahaa). Ulkoilemme myös yhdessä. Vietämme kuitenkin yhteistä aikaa, vaikka toisella olisikin koululäksyjä, tms. - pääasia, että olemme läsnä. Ei mikään suhde pysy hyvänä, hoitamatta sitä. Eikä yhteisten asioiden tarvitse olla välttämättä isoja, etteikö ne tekisi yhdessäolosta / -asumisesta mukavaa. (Haluan vielä korostaa, että mikään suhde ei ole täysin ruusuilla tanssimista, koska huonoja ja hyviä hetkiä on vuoron perään.)
Minkäänlainen lukujärjestys EI TOIMI suhteessa ja kyllähän aikuisten ihmisten pitää osata järjestää suhteensa niin, että kaikelle tärkeälle jää aikaa. Jos aikaa ei tunnu jäävän, niin olisiko sitten ehkä luovuttava jostakin asiasta..?!
Tee miehellesi selväksi, miksi haluat ylipäätään olla hänen kanssaan yhdessä. Kerro, että haluat ehdottomasti viettää enemmän yhteistä aikaa hänen kanssaan. Kyllä useimmat asiat selviävät puhumalla ja pitää muistaa, että pitää sanoa omat mielipiteensä asiasta, kuin asiasta. Liika asioiden vatvominen omassa mielessä ei ainakaan auta.
Tsemppiä ja jaksamista!

Miksi sun mies käy joka perjantai baarissa ja ilman sua? Käske ottaa sut mukaan tai sitten vietät illan tyttökaveriesi kanssa ja teette treffit baariin tms.

Minulla on vähän saman tyyppinen tilanne kuin sinulla. Olen seurustellut nykyisen avomiehehi kanssa yli kaksi vuotta (olemme molemmat parikymppisiä). Ensimmäisen vajaat pari vuotta olimme tiiviisti yhdessä kokoajan ja teimme lähes kaiken yhdessä. Nykyisin avomieheni on töissä 200km päässä ja asuu viikot pois kotoa. Lisäksi en näe häntä aina edes viikonloppuisin kun hänellä on harrastuksia jotka ovat myös kaukana kotoa. Nykyisin saattaa olla niin että näemme kuukaudessa muutamana hassuna päivänä.

Mielestäni tilanne on sietämätön, koska rakastan avomiestäni todella paljon ja haluaisin viettää aikaa hänen kanssaa. Lisäksi asiaan vaikuttaa myös se, että muutimme vuosi sitten aivan uudelle paikkakunnalle 300 kilometrin päähän lapsuuden kodistani. En voi tavata vapaa-ajallani edes perhettäni tai sukulaisiani kun kaikki asuvat muualla. Onneksi olen saanut ystäviä koulusta, joten en nyt ihan yksin kokoajan joudu olemaan.

Mieheni ei ymmärrä miksi en voi hyväksyä nykyistä tilannetta. Hänen mielestään olen epänormaali kun en voi hyväksyä sitä, että näemme vain muutamana päivänä kuukaudessa. Työnteon minä vielä ymmärrän, mutta ylimmääräiset harrastukset ja kavereiden kanssa bilettämiset toisella paikkakunnalla joka kestää koko viikonlopun menee yli minun sietökyvyn.

Keskustelun aloittajalle haluasin sanoa, ettet todellakaan vaadi liikaa mieheltäsi. Mutta, täytyy myös muistaa se, että yhdessä oloa on myös se kun katsotaan yhdessä telkkaria tai tehdään muita arkisia asioita. Olisin onnellinen jos voisin viettää edes sen pari tuntia päivässä avomieheni kanssa.

Näemme avopuolisoni kanssa joka päivä.

Minulla on ihan samanlainen tilanne.
Olemme asuneet yhdessä kylläkin vasta pari kuukautta. Näemme iltaisin vain pari tuntia ja sekin on telkkarin katsomista. Mieheni ei jaksa tehdä mitään kanssa ja tuntuu välillä, ettei haluakkaan..
En enää tiedä mitä tehdä, koska jos sanon hänelle asiasta että halua nähdä enemmän ja tehdä yhdessä jotain, niin hän vain suuttuu..
Näemme kyllä päivittäin, mutta minulle ei riitä 2 h. Tunnen oloni ei tärkeäksi ja olen miettinyt suhteen lopettamista, mutta en vain pysty. Rakastan häntä ja tiedän että hänkin rakastaa minua, mutta haluan muutoksen tähän asiaan.

Meillä ihmisillä on erilaisia odotuksia parisuhteesta ja siihen liittyvistä asioista. Ise olen nainen, ja kaipaan aika paljon omaa aikaa ja tilaa. Parisuhteeni ovat epäonnistuneet sen takia että minua on ruvennut ahdistamaan miesten vaatima aika, ja se että ovat "riistäneet" minulta vapauden tehdä omia juttuja ja nähdä kavereita.

EN tarkoita että sinä riistäisit miestäsi jotenkin, mutta tarkoitan että juuri siitähän seurustelussa on kyse, että näkee voisiko tämän ihmisen kanssa elää loppuelämän. Parisuhde ei tomi jos toinen joutuu liikaa uhrautumaan tai muuttamaan itseään.

Suosittelen sinulle, että hankit jotain omiakin juttuja, ja että joskus menee niinkin että miehesi saa odotella sinua kotona. Näin juttu pysyy tasapainossa ja miehesikin näkee sinussa uuden puolen.

Moi, ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 3 vuotta ja siitä ajasta n. 1 vuosi asuttu yhdessä.. Ollaan yhdessä suurimmaks osaks valveillaoloajasta, kun siitä vähentää työajat pois.. :) Välillä molemmat on omien kavereidensa kanssa.. Mies on 26v. ja minä 23 v. Oon joutunu välillä miestä oikein patistaa et lähtis omien kavereiden kanssa ulos kun ollaan niin paljon kaksin.. Mut meillä on tosi hauskaa yhdessä ja ollaan myös parhaat ystävykset ja molemmat tulevat suhteessa ymmärretyksi omana itsenään! Arkikaan ei ole tylsää, sillä suhde rakentuu pienille huomionosoituksille.. Käydään myös paljon ulkona syömässä/leffassa/keilaamassa ja tehdään molempia kiinnostavia juttuja! Pystytään puhuu ihan kaikesta! Mies on enemmän koti-ihminen ja itse käyn silloin tällöin viihteellä kavereitten kanssa..

Jos miehesi asettaa kaikki muut asiat sinun edellesi, sehän kertoo miehen arvomaailmasta.. Ei sinun ole pakko olla miehen kanssa, jolle omat tarpeet menevät puolison edelle.. Tsemppiä! Huom! Voit itse vaikuttaa omilla valinnoillasi omaan elämäntilanteeseesi.. toista ihmistä et voi muuttaa, mutta itseäsi ja omaa suhtautumistasi voit! :)

minä 29 ja mies 27..
yhteiseloa kohta parivuotta.. uusi ihana oma asunto ja se pankkilaina.
Muutin uuteen kaupunkiin totta kai miehen takia, rakkaus, se tekee ihmeitä..
mies tekee aina ylitöitä ja harrastuksia 2-5 kertaa viikossa.. painottuu aina iltoihin.. ja sitten tietysti nämä "jätkien saunaillat".. tullaan kotiin kun tullaan..
pikkasen on omalta kohdalta pinna kireellä..
oisihan se kiva jos tänne suhteelle annettaisiin yhtä paljon aikaa ja vaivaa..
tottakai pitää olla harrastuksia.. ja omat ystävät.. mutta joskus olisi hienoa jos miehen suusta kuuluisi et hei mitä sä tahtoisit tehdä viikonloppuna? kun että tuutko kattomaan ku pelaan jalkapalloa.. :/ öh.. kannustaa aina voi mutta vuorovaikutusta pitää olla myös miehen puolelta..
mitä ne ns. normaalit parit mukamas tekee? mitä voin miehelle sanoa että se ei hermostuisi heti alkuun.. että hei.. olen NAINEN.. ja kyllä minäkin tahdon huomiota..
auttakee..