Outo kaveri?

Olen tuntenut tämän 30 vuotiaan kaverin 14 vuotiaasta asti ja olen kohdannut aina jotain kummallisuutta häneltä koskien minun parisuhdetta. Tapasin tyttöystäväni 2,5 vuotta sitten ja meille syntyi muksu vuosi sitten. Aluksi tämä kaveri hyväksyi tyttöystäväni, mutta kun minulla alkoi olla hieman ongelma puolisoni kanssa niin tämä kaverini alkoi haukkumaan naistani ja yritti erottaa meidät. Minun on kuulemma parempi olla sinkkuna. Parisuhteessa tulee aina alamäkiä ja niin meidänkin suhteessa tuli. Ainakun näitä tuli niin avauduin kaverille ongelmista ja hän sai tuulta purjeisiin, että minun olisi parempi olla sinkku. No tilanne kärjistyi eilen, kun olimme eroamassa tyttöystävästäni ja kun ilmoitin kaverille, että emme nyt eroo niin hän otti herneen nenään ja sanoi, että:" lopetan kokonaan henkisen tuen antamisen sinulle". Siis mitä vittua?!?! Eikö hän ole iloinen, että palasimme yhteen ja jatkamme suhdetta, kun on lapsikin? Kokoajan hän yrittää saada minut muuttamaan yksin.

Aikaisemmassakin suhteessa joka loppui 10 vuotta sitten niin hän oli exääni vastaan, koska tämä tyttö "vei kaverini". Tällä kaverilla on ollut 2-4 suhdetta ja ne on aina päättyneet ja nyt hänellä on jotain säätöä uuden tytön kanssa, mutta hän ei kerro mitään tästä naisesta ja parisuhteestaan.

Miten pitäisi nyt suhtautua, koska tämä kaverini on paras ystävä jo vuosien takaa, mutta kummaksun tosi paljon tätä tyttöystäviäni kohdistuvaa "vihaa". Mikä hänellä on?
7983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis itse olen mies ja tämä kaverini on myös mies. Molemmat ollaan 30 vuotiaita.

Äänestä

sä nyt näe totuutta? Kaverisi on rakastunut sinuun, sehän on selvä. Uusi "säätö" josta ei paljon paljasteta, saattaapi osoittautua mieheksi.

Äänestä

Minä kyllä ymmärrän ystävääsi aivan täysin. Itse olen nainen, ja olen ollut se kuunteleva ystävä, jolla kerrotaan tarkoin kaikki riidat, eroaikeet, pettämiset, poismuutot, yhteenpalaamiset... Ei sellaista vaan jaksa, sori vaan. Ja kun käsken eroamaan, ajattelen tosiaan niitä kypsymättömien idioottien lapsia, jotka joutuvat elämään "perheessä" jossa riidellän, itketään, erotaan, mennään kihloihin, riidellään, jne.

Lakkaa vatvomasta parisuhdeongelmiasi kaverillesi, joka on lopenkyllästynyt ja ahdistunut ongelmistasi. Vaikka tekisin mieli vuodattaa, toteat vain että kiitos, hyvin menee, ja jatkatte keskustelua muihin aiheisiin.

Äänestä

Kyllä samaa sukupuolta olevat kaverit voivat olla mustasukkaisia kaverin kumppanille vaikkeivät homoseksuaaleja olekaan. Viehän kumppani suurimman osan kaverin ajasta ja tärkeydessä hän vie ensimmäisen sijan kaverin sydämessä. Kumppani on siis syrjäyttänyt kaverin.

Olen itsekin tuntenut mustasukkaisuutta kavereiden kumppaneita kohtaan ja toivonut näiden eroa vaikka olen hetero ja tunteet kaveria kohtaan ihan vaan kaverillisia. Luonnollista siis.

Anna enemmän aikaa kaverillesi ja kerro ja osoita kuinka tärkeä hän on sinulle. Äläkä tuo kumppania mukaan teidän keskinäiseen yhdessäoloonne! Älä siis vatvo parisuhdeasioitasi kaverillesi AINA kun olette tekemisissä!

Vietä aikaa hänen kanssaan kuten silloin ennen, kun naista ei ollut vielä kuvioissa. Älä siis puhu naisesta hänelle mitään! (Sillä tavalla tuot hänet väliinne silloinkin kun olette kahdestaan ja annat aihetta mustasukkaisuuteen ärsytät jos vuodatuksesi kumppanista on jatkuvaa.)
Olkaa poikien kesken, puhukaa poikien juttuja ja tehkää yhdessäolostanne naisvapaata aikaa. Pyhittäkää yhteinen aikanne vain teidän kaverisuhteellenne ja sen suhteen hoitamiselle, sillä hoitamista sekin suhde vaatii.

Äänestä
  • vastauksista.

    Itse en vapaaehtoisesti näistä parisuhde jutuista avaudu vaan hän utelee niitä minulta! Olen yrittänyt olla puhumatta naisestani, koska se tuntuu olevan hänelle punainen vaate. Annan nyt tän pölyn laskeutua ja aikaa ja otan yhteyttä jonkun viikon kuluttua ihan muissa merkeis.

    Meillä on yhteiset harrastusjutut joista yleensä puhumme 80% yhteisestä ajasta.

    Ja olen myös ajatellut, että hän on jotenkin mustasukkainen myös, kenties jopa ihastunut muhun. No hetero minä ainakin olen, mutta empä sitten tiedä hänestä 100%:sti, mutta ei tämän pitäisi vaikuttaa muuten meidän kaverisuhteeseen.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    vastauksista.

    Ehkäpä sitä sun kaverias harmittaa, koska hänen suhteensa eivät onnistu ja sinä menet elämässä eteenpäin. Sinkkuna kun olisi mukava että olisi toisia sinkkuja joiden kanssa jakaa sinkun arkea ja elämää. Samalla tavalla kuin perheelliset puhuvat mielellään lapsista ja lapsiperheiden touhuista.

    Varmasti olet itse oman tilanteesi paras asiantuntija. Ehkäpä voisit kertoa naisestasi kaverille vaihteeksi hyviä asioita (jos et ole sitä vielä tehnyt). Usein ihmisillä on tapana valittaa toisen huonoista puolista ja ongelmista, mutta onhan toisessa ihmisessä hyvääkin oltava kun kerta parisuhdetta jatketaan. Niistäkin kannattaisi kertoa. Tokihan kaverillekin muodostuu huono kuva toisesta ihmisestä jos aina kuulee hänestä jotain negatiivista.

    Oma arvaukseni on, että kaverisi on mustasukkainen sinusta kaverimielessä ja toivoo saavansa sinusta sinkkukaverin ja meno/matkaseuraa itselleen. Oletko muuten huomannut kaverillasi olevan erilainen suhtautuminen tyttöystäviisi silloin kun hän itse on ollut parisuhteessa tai sinkkuna. Jos hän on kielteisempi sinkkuna ollessaan, homma on mielestäni selvä.

    Äänestä

Taas tää sama, että kun yrittää aiheesta keskusteluketjua löytää, niin ei muuta tule vastaan kuin jotain sata vuotta vanhaa. Tästä on paha jatkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soon ex-friend?? kirjoitti:

Olen tuntenut tämän 30 vuotiaan kaverin 14 vuotiaasta asti ja olen kohdannut aina jotain kummallisuutta häneltä koskien minun parisuhdetta. Tapasin tyttöystäväni 2,5 vuotta sitten ja meille syntyi muksu vuosi sitten. Aluksi tämä kaveri hyväksyi tyttöystäväni, mutta kun minulla alkoi olla hieman ongelma puolisoni kanssa niin tämä kaverini alkoi haukkumaan naistani ja yritti erottaa meidät. Minun on kuulemma parempi olla sinkkuna. Parisuhteessa tulee aina alamäkiä ja niin meidänkin suhteessa tuli. Ainakun näitä tuli niin avauduin kaverille ongelmista ja hän sai tuulta purjeisiin, että minun olisi parempi olla sinkku. No tilanne kärjistyi eilen, kun olimme eroamassa tyttöystävästäni ja kun ilmoitin kaverille, että emme nyt eroo niin hän otti herneen nenään ja sanoi, että:" lopetan kokonaan henkisen tuen antamisen sinulle". Siis mitä vittua?!?! Eikö hän ole iloinen, että palasimme yhteen ja jatkamme suhdetta, kun on lapsikin? Kokoajan hän yrittää saada minut muuttamaan yksin.

Aikaisemmassakin suhteessa joka loppui 10 vuotta sitten niin hän oli exääni vastaan, koska tämä tyttö "vei kaverini". Tällä kaverilla on ollut 2-4 suhdetta ja ne on aina päättyneet ja nyt hänellä on jotain säätöä uuden tytön kanssa, mutta hän ei kerro mitään tästä naisesta ja parisuhteestaan.

Miten pitäisi nyt suhtautua, koska tämä kaverini on paras ystävä jo vuosien takaa, mutta kummaksun tosi paljon tätä tyttöystäviäni kohdistuvaa "vihaa". Mikä hänellä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu