Päivä päivältä paremmaksi.
Menin 20 v. naimisiin ja ollut melkein 25 vuotta avioliitossa. Avioliitto tuntuu tulevan päivä päivältä paremmaksi, ymmärretään toisiamme paremmin ja osataan ottaa huomioon toistemme tarpeet, seksiä ja intohimoa on enemmän, yhteistä aikaa on enemmän, voidaan keskustella kaikista aiheista, eikä tunnu tulevan enää riitaa mistään.
Miten teillä, muuttuuko avioliitto paremmaksi kun opitaan tuntemaan toisemme?
Menin 20 v. naimisiin ja ollut melkein 25 vuotta avioliitossa. Avioliitto tuntuu tulevan päivä päivältä paremmaksi, ymmärretään toisiamme paremmin ja osataan ottaa huomioon toistemme tarpeet, seksiä ja intohimoa on enemmän, yhteistä aikaa on enemmän, voidaan keskustella kaikista aiheista, eikä tunnu tulevan enää riitaa mistään.
Miten teillä, muuttuuko avioliitto paremmaksi kun opitaan tuntemaan toisemme?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Avioliitto ei muutu itsestään paremmaksi eikä ajan myötä. Se muuttuu paremmaksi siksi, että puolisot toimivat niin kuin te toimitte.
On tehtävä oikeat asiat (tarpeiden huomiointi, ilmaisu, kommunikointi, romantiikka), ja jätettävä myös tekemättä väärät asiat (väärä riitely, raivonpurkaukset, itsekäs toiminta, halveksunta..).
En yleensä lainaa raamatunkohtia, mutta nyt haluan sen tehdä.
"Saarnaaja: 9:9 Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla - kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla."
Löydän tästä itseni, kun kaikki muu on tuntunut turhalta, niin olen eniten oppinut rakastamaan vaimoani.
Kaikki muu on turhaa, jos ei ole sitä jonka kanssa sen voi jakaa ja iloita vaivannäöstä.
No lue tarkemmin se Saarnaajan kirja.. etenkin se loppu!
Saarnaajan kirjan sanoma on, että kaikki on turhuutta, mutta kun sen elämänsä viettää Jumalan kanssa, niin se ei ole turhaa. Ilman Jumalaa kaikki on turhaa - jopa oma vaimo! Itseasiassa lainaamasi kohtakin on kirjoitettu sarkasmina. Sinun tulee lukea kirja niin, kuin mitä kirjoittaja sillä tarkoitti aikansa ihmisille :)
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Salomon oli Jumalan rakastama kuningas, joka teki virheen ottamalla paljon vaimoja, joka johti niiden kautta väärien jumalien palvelemiseen. (kuninkaitten kirjat). Sitten hän menettää elämän tarkoituksen ja kokee kaiken turhuutena. ( saarnaajan kirja). Hän kuitenkin löytää totuuden uudelleen. ( laulujen laulu).
Itselleni saarnaajankirja on paljon puhutteleva, koska siinä annetaan tilaa. "on aika heitellä kiviä ja on aika kerätä niitä, ..." Elämä ei ollutkaan niin mustavalkoista, joskus on aika sotia ja joskus on aika olla rauhassa.
Jostain toisesta kohdasta, en muista mistä. " Etsikää Jumalaa, kun hänet voidaan vielä löytää".
Ei aina kiinnosta ja joskus ollaan jopa vihaisia Jumalalle, elämään tulee asioita joita ei pystytä millään sulattamaan. Tämäkin kuuluu elämään, voimme kulkea Jumalan kanssa vain silloin kun Hän itse antaa siihen mahdollisuuden, (etsikkoaika).
Sanoit että lainaamani kohta oli kirjoitettu sarkasmina, itse olen kuitenkin eri mieltä. Juuri ne hetket kun kaikkea ravistellaan ja pyhäkouluhepenet riisutaan pois päältä, saa huomata että on jotain mikä ei varise maahan. Ympäriltä varisi, mutta se vaimo johon kerran rakastuin jäi jäljelle, tässä on minulle Jumala, "Herran hyvyys vetää meitä puoleensa".
Meillä on takana 33 yhteistä vuotta. Olin 19 kun tapasin mieheni. Kaiken kaikkiaan aika on mennyt yllättävän nopeasti ja pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen, usein onnellinenkin. Sen allekirjoitan, että mitä pidemmäksi avioliitto kestää, sitä paremmin toisen tuntee ja sitä paremmin toisen itsenään hyväksyy; isot virheet muuttuvat pieniksi ja merkityksettömiksi, luonteenpiirteet tasoittuvat jne. Ymmärrämme toisiamme mieheni kanssa hyvin ja minä ymmärrän itsestäni se, etten välttämättä ole enää niin onnellinen kuin voisin olla; kaipaan jotakin muuta, uutta ja mielenkiintoista.
En ole eroamassa koska nuorin lapsista on vielä kotona ja muutoinkin elämä on ihan mukavaa, seksiä on ja yhteistä aikaa, mikäli vain halutaan. Meidän ehkä suurin ongelmamme (minulle) on se, että olemme liian erilaisia ja esimerkiksi ajan käyttömme on hyvin erilaista. Yhdessä ei ole paljoa tekemistä ja puhuttavaakin vähän. Nyt haluaisin tällaisen ulottuvuuden parisuhteeseemme mutta en usko, että se toteutuu.
Pitkä parisuhde on siinä mielessä ihana ja turvallinen, että se toinen siinä vierellä on niin tuttu ja häneen voi 100 % luottaa. Ja jos intohimoa riittää, mikä onkaan tyydyttävämpää kuin seksi ja kaikki siihen liittyvä sen ihmisen kanssa, jonka kosketus TUNTUU hyvältä.
Meilläkin pitkä liitto, ja mielestäni olimme onnellisia, mutta mies ihastuikin työkaveriinsa ja se söi luottamuksen.
Erota ei, kun myös halutaan lasten koulunkäynti ja hyvinvointi asettaa ykkösiksi,
mutta 100% onnellinen en voi enää mieheni kanssa olla.
Ehkä otan eron sitten, kun nuorin lähtee muualle opiskelemaan, muutama vuosi vielä.
Mukavaa lukea kuitenkin, että joillakin uskolliset puolisot.
Miksi ajankäyttönne on erilaista? Oletteko robotteja, jotka vääjäämättä menevät toinen kalastamaan ja toinen juoksemaan, eikä mitään järkiperäistä ratkaisua ja kompromissia ole löydettävissä? Eikö yhteisen onnellisuuden mahdollisuus ole riittävä motivaatiotekijä muuttamaan toimintaa vai missä on vika? onko tärkeämpää se, että saatte molemmat tehdä omia juttujanne ja olla erilaisia vai se, että saisitte olla yhdessä onnellisempia kuin koskaan?
Olette olleet yhdessä 33 vuotta,ja nyt sitten huomaat että olette erilaisia ja ajankäyttö erilaista.Olisisko kuitenkin syy jossain muussa asiassa,mutta helpoin tie on sanoa että olemme erilaisia.Miksi ei voi vain toiselle sanoa että et enää kiinnosta minua ja tympäiset minua?Mietihän mikä se oikea syy on?