Rakastuin 2 v. sitten itsäni 10 v vanhenpaan mieheen. Olin itse eronnut ja hän avoliitossa. Vaikeuksien kautta pääsimme vihdoin yhteen ja olimme todella rakastuneita. Olin löytänyt elämäni miehen. Minulla on kaksi lasta, jotka asuvat isänsä luona. Hänen lapsensa ovat jo aikuisia. Vaikaudet rupesivat alkamaan, kun lapset viettivät aikaa kanssamme. Toinen oli murrosiässä ja olisi tarvinnut minua useammin, kun hänellä oli vaikeaa. Mutta mieheni ei tätä ymmärtänyt vaan syytti, että lapseni pilaa käytöksellään meiltä "niin paljon hyvää". Jos yritin järjestää yhteisen päivän lapseni kanssa menemällä johonkin, hän kiukuttelullaan ja ilkeyksillään sai minut perumaan tämän ko. päivän. Näin tuotin lapselle ja itselleni suuren pettymyksen ja olin itselleni todella raivoissani. Hoidan lapseni lemmikkiä aina välillä, siinäkin teen hänen mielestään väärin. Teen sen auttamisen halusta ja sydänmestäni, mutta hänen mielestä minua käytetään hvväksi. Hän vaatii, että teen asioita juuri niinkuin hän haluaa, jos teen oman järkeni mukaan se aiheuttaa hirveän riidan. En uskalla sanoa omaa mielipidettäni moniinkaan asioihin. Hän kyseenalaistaa lähes kaiken.Vain hänen tietonsa asioista on oikea. Meillä on onneksi omat kodit, mutta paljon asumme yhdessäkin. Asumme eri paikkakunnilla ja välillä haluan olla parikin viikkoa omissa oloissani ja lasteni kanssa ja tavata ystäviäni. Ja tätähän hän ei ymmärrä ollenkaan. Sillä silloin kun olemme yhdessä riitelemme tosi rajusti viikon tai kahden välein ja elämämme on yhtä vuoristorataa. Se on niin raskasta, että on pakko välillä ladata akkuja ja tehdä asioita mistä itse pitää. Hänen läsnäollessa on aina oltava varuillaan tekemisistään. Kuitenkin rakastan häntä ja on vaikea kuvitella luopuvani hänestä, mutta luulen että menetän mielenterveyteni kohta. Ystäväni ja lapset kehoittavat eroamaan, mutta olen jotenkin niin riippuvainen hänestä, että en osaa päästää irti. Olisi "kiva" kuulla, jos joku on vastaavassa tilanteessa ja luulen, että meitä on moniakin tälläisessa suhteessa.
Eroko ainoa mahdollisuus
Eroanko?
9709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
seuraava aste on turpiin tuleminen, siinä sitten syytät itseäsi ja selittelet miehen käytöstä ja ANNAT ANTEEKSI.
Tiedän sen , että ystävät ja lapset ovat oikeassa ja oma järkikin sen sanoo, että ero olisi oikea ratkaisu. Mutta tunteet ovat vielä niin pinnassa ja hyvät hetket mielessä.
On ollut läheltäpiti tilanteita, että en ole saanut turpaani. Puristelua ja tönimistä on ollut useamman kerran. Ja hänen mielestään sen olen itse aina aiheuttanut.
Mm. ulkomaanmatkoillamme on ollut hirveitä riitoja. Kun en käyttäydy hänen mielestään oikein, hän menettää malttiinsa täysin ja toimii täysin arvaamattomasti. Hän ei voi sietää esim. shoppailua ja jos kuitenkin "uhmaan" häntä hän saattaa tulla kaupantekohetkellä repimään rahat kädestä. Tälläisesta loukkaannun tietysti syvästi ja seurauksena kauhea riita. Tai jos haluaisin lähteä katsomaan nähtävyyksiä, hänen mielestään se ei kannata, koska hän on jo niin paljon kiertänyt maailmaa, että minun pitäisi luottaa siihen, että ei ole mitään "nähtävää". Minä en kuitenkaan ole paljoa matkustellut ja haluaisin todella nähdä ja kokea uutta ja kuitenkin suon hänelle niitä nautintoja mistä hän matkalla pitää ja olen niissä mukana. Tuollainen on kuitenkin minusta niin omituista käyttäytymistä, enkä sitä ymmärrä. Olenkin miettinyt, että onko hän narsisti vai olenko väärässä siinä? Ja jos on, niin hän ei todennäköisesti tule koskaan muuttumaan. Onko muilla samantapasia kokemuksia? Auttakaa, olen todella hukassa!
sinua auta, joten tartu nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni, äläkä lilluttele jossain oliseniinihanaa-hetkissä.
Vaikuttaa siltä, että suhteenne alkuonnen huumassa olet erehtynyt virheellisesti luulemaan miehen hallitsevaa otetta sinuun kohdistuvan "rakkauden" ilmentymäksi ja määrän osoitukseksi. (vert . "Vain me kaksi")
Toisaalta, saatathan sinä olla kuulua marginaalijoukkoon, joka sisimmältään nauttii siitä kun tulee alistetuksi. Kuulutko?
Kompromissejä lähes jokainen joutuu suhteissa tekemään ja usein on niin, että toinen osapuoli tekee niitä toista enemmän. Mutta siitä ei totisesti ole enää kysymys, jos ikään kuin salaa tapaat omia lapsiasi ja ystäviäsi tai hoitelet muksusi lemmikkieläintä.
Painele ihminen hyvä kipin kapin hankkimaan ammattiapua. Vain itse voit itsesi suostasi nostaa.
Toinen, joka tarvitsee kiireellistä apua ja hoitoa on miesystäväsi. Huomaa myös, että alistumalla hänen valtaansa/hallittavakseen/jyrättäväksi sinä osaltasi pönkität hänen kieroutuneisuuttaan.
esim. jakamattoman huomion saaminen saattaa ensin tuntua ihanalta. varsinkin jos itsetunto on heikko. ja vaikka vaaran ja pahan merkit on ilmassa, ihminen suhteen alkuhuumassa näkee minkä haluaa nähdä. siinä tunnetilassa "väärä raha" muuntuu mielessä helposti oikeeksi .
....................
...Sinä voit asettaa tuonlaisen hirvion omien, huolellisesti hankittujen ja sinua kipeästi tarvitsevien lastesi edelle??????? He ovat sinun lapsiasi, eivätkä edes asu luonasi! Sinulla on vain rajattu aika viettää heidän kanssaan ja tuonkin sinä harkiten eväät heiltä!
Sen sijaan että sinä haluat "kivaa kuultavaa", sinä tarvitset valtavan ison pulloharjan. Jynssää sillä korviesi väli oikein kunnolla! Ehkä siltä kaiken loan alta sittenkin loytyy muutama terve aivosolu jotka kehottaisivat sinua laittamaan arvojärjestys oikeampaan suuntaan.
Hyväksikäyttäjä- ja hirviomiesten tilalle omat lapsesi.
Olisiko kyseessä seksuaalinen riippuvuus, ihan aidon rakkauden sijaan?
Olet niin paljon miestäsi nuorempi, että hän omistushaluisena haluaa omistaa sinut kokonaan, kontrolloida koko elämääsi ja alistaa sinut täysin oman tahtonsa alle. Miksi annat moisen kusipään määrätä elämästäsi LASTESI KUSTANNUKSELLA. Lemppaa se ääliö.