Olen avioeroni jälkeen ollut vapailla markkinoilla 4,5vuotta ja luonnollisesti tapaillut miehiä. Tähänastisena yhteenvetona voisin tehdä sellaisen päätelmän, että jo kerran unelmansa toteuttaneet (avioliitto, jälkikasvu, perhe-elämä,..) ja siihen pettyneet (siis eronneet) eivät enää koe tarvetta / uskallusta uuteen yhtä vakavaan suhteeseen.
Kelpaisin miehille kyllä seksiin, kun puolin tai toisin haluttaa, mutta sen vakavampaan ei tapaamillani miehillä tunnu olevan tarvetta. Voinkin vain miettiä, kuinka monta naista heillä kierrossa on. Nämä miehet järjestäen asuvat yksiössä, joka minun silmissäni on lähinnä kämppä, poikamiesboxi. Heillä ei tunnu olevan tervetta tehdä asunnostaan kotia(vaikka olisikin sitten se yksiö). Enkä tarkoita tätä pahalla, vaan kerron mitä olen huomannut ja ajattelen.
Tietyssä määrin luen itsenikin tuohon suhteessa pettyneiden joukkoon, nuoruuden haaveet jo toteutettu ja lasten aikuistuessa minun on hyvä näinkin. Tarvitsenko siis rinnalleni vakituista miestä, kumppania? Minun vastaukseni muutaman sähellysvuoden jälkeen kuitenkin on, että kyllä tarvitsen. Kaipaan vakituista kumppania rinnalleni toivonmukaan loppuelämäkseni.
Ihanaahan tämä vapaana oloaika on ollut, olen saanut tutustua erilaisiin miehiin ja olen voinut mielessäni punnita mitä haluan / en halua. Pelkään, että minusta tulee pian liian kriittinen, koska kukaanhan ei ole täydellinen, eikä onneksi tarvitsekaan.
Kunhan kevätaurinko alkaa taas paistaa ja antaa energiaa, niin herään eloon. Ja tiedän, että syksyyn mennessä olen löytänyt rinnalleni oman rakkaan. Minä vain tunnen sen =)
Haluan toivottaa teille kaikille mitä ihaninta elämää.
Kelpaisin miehille kyllä seksiin, kun puolin tai toisin haluttaa, mutta sen vakavampaan ei tapaamillani miehillä tunnu olevan tarvetta. Voinkin vain miettiä, kuinka monta naista heillä kierrossa on. Nämä miehet järjestäen asuvat yksiössä, joka minun silmissäni on lähinnä kämppä, poikamiesboxi. Heillä ei tunnu olevan tervetta tehdä asunnostaan kotia(vaikka olisikin sitten se yksiö). Enkä tarkoita tätä pahalla, vaan kerron mitä olen huomannut ja ajattelen.
Tietyssä määrin luen itsenikin tuohon suhteessa pettyneiden joukkoon, nuoruuden haaveet jo toteutettu ja lasten aikuistuessa minun on hyvä näinkin. Tarvitsenko siis rinnalleni vakituista miestä, kumppania? Minun vastaukseni muutaman sähellysvuoden jälkeen kuitenkin on, että kyllä tarvitsen. Kaipaan vakituista kumppania rinnalleni toivonmukaan loppuelämäkseni.
Ihanaahan tämä vapaana oloaika on ollut, olen saanut tutustua erilaisiin miehiin ja olen voinut mielessäni punnita mitä haluan / en halua. Pelkään, että minusta tulee pian liian kriittinen, koska kukaanhan ei ole täydellinen, eikä onneksi tarvitsekaan.
Kunhan kevätaurinko alkaa taas paistaa ja antaa energiaa, niin herään eloon. Ja tiedän, että syksyyn mennessä olen löytänyt rinnalleni oman rakkaan. Minä vain tunnen sen =)
Haluan toivottaa teille kaikille mitä ihaninta elämää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.